Ennen Mokomaa Marko Annala (s. 1972) oli kitaristina Slumgudgeonissa, joka teki Euroopan-keikkoja ja nautti ug-suosiota Suomessa. Bändin meininki oli huuruista ja vaarallisen energistä.
”Tuli hajotettua niitä kitaroita ja itteensä. Jengi tuli keikoille kuin sirkusesitykseen ja pettyi, jos mitään dramaattista ei tapahtunut. Kyllästyin siihen ja ajattelin, että ois makeeta jos ois sellainen bändi, jossa biisit riittäisi ja merkitsisi. Jätkät tulisi lavalle omina itsenään ja oma karisma riittäisi. Jäin Slumgudgeonista pois. Tarve johonkin uuteen oli niin voimakas.”
Seuraavaksi Annala liittyi joksikin aikaa Pronssisen Pokaalin riveihin. Sen ohella hän alkoi tehdä biisejä ajatellen, että niille löytyisi joku laulaja. Ei löytynyt, joten hän alkoi itse laulaa ja perusti bändin. Se sai nimensä vanhan karjalaisnaisen Annalalle osoittamasta hokemasta “voi siuta mokomaa”. Mokoma teki vuonna 1997 demon Annalan ensimmäisistä biiseistä (Kasvan, Toinen Kohtu ja Pimeyden Liitto). Niiden perusteella bändi sainattiin EMIlle.
”Saatiin levytyssopimus ihan liian aikaisin. Ei olisi pitänyt käydä niin. Jälkikäteen kuunneltuna ekat levyt kuulostaa demoilta. Isoilla tuotannoilla harjoiteltiin soittamista ja biisintekoa.”
Lappeenrantalaisbändi teki EMIlle kaksi ensimmäistä levyään (Valu ja Mokoman 120 päivää). Tuore lauluntekijä Annala suhtautui biisinkirjoitukseen silloin ylimielisesti ja tuumi, että olisi heittämällä Suomen top vitosessa kirjoittajana.
”Parikymppisen, tai oikeastaan jo lähemmäs kolmekymppisen, miehen ajattelua tämä. Ehkä siinä mielessä tervettä pöyhkeilyä, että sain tekemisen käyntiin. Sitten tuli se vaihe, että ei tämä olekaan niin helppoa. Ja sitten tajusin, että meillähän on ihan järjettömän paljon hyviä sanoittajia. Että enhän mie ole yhtään mitään. Se oli tärkeä reitti käydä läpi.”
Mokoman alkuvuosien jälkeen Annala alkoi kiinnittää enemmän huomiota siihen, miten sanoittaa biisejä.
”Siihen, että sisältö vastaa otsikkoa ja siihen, miten saan mahdollisimman pienillä kielikuvilla sanottua sanottavani. Tavujen ja äänteiden sointiin ja kaikkeen muuhun, mikä kuuluu sanoittajan ammattitaitoon.”
Annala tajusi myös, että omasta itsestä ei pysty ammentamaan ikuisesti. Hän ajattelee, että jokainen ihminen pystyy tekemään yhden taideteoksen omasta elämästään, omista nuoruuden angsteistaan, vaikka vaillinaisilla taidoillaan. Pystyäkseen enempään on kasvatettava empaattista minää ja suuntauduttava ulospäin.
”On pidettävä itsessään yllä jonkinnäköistä kulttuuri-ihmistä; kohdattava hetkiä, ihmisiä, taiteita, erilaisia arvoja ja näkemyksiä. Jos ajautuu pelkkään arjen puurtamiseen, eikä sen rinnalla pidä hengissä kulttuuripersoonaansa, ei voi ikinä kirjoittaa yhtään hyvää biisiä. Olen ihan vahvasti sitä mieltä. Jos pitäisi luennoida jossain tilanteessa biisinteosta niin varmaan sanoisin, että elä elämää. Ole jotain mieltä asioista.”
Kolmannen albuminsa (Kurimus, 2003) Mokoma julkaisi omalla Sakara Records -levymerkillä. Sen perustamiseen päädyttiin, kun sopimus EMIn kanssa raukesi kesken kauden, eikä muilla levy-yhtiöillä ollut uskoa julkaista Mokomaa bändin omilla ehdoilla.
”Silloin oli Kotiteollisuus ja Trio Niskalaukaus -buumi, ja meitä olisi haluttu laittaa siihen muottiin. Me soitettiin nopeammin, ja sitä ei oikein sitten ymmärretty levy-yhtiöissä. Mutta me oltiin pikkukeikoilla ympäri Suomea nähty, miten ne nopeet biisit tärähtää jengille.”
Tekeminen vapautui hillittömästi sen jälkeen, kun Mokoma päätti julkaista levynsä itse. Kitaristi Tuomo Saikkosella oli yhtiön perustamiseen liittyvää osaamista, ja valokuvaajat ja kansitaitelijat löytyivät kaveripiiristä. Koko paketti alkoi olla enemmän omannäköistä.
”EMIllä tuli sanomista, kun kasvatin ekan levyn jälkeen parran. No miehän suivaannuin siitä. Leikkasin partani, liimasin sen joulupukkikorttiin ja lähetin kortin Hakasen Gabille kotiin”, Annala nauraa.
”Gabista ei tosin ole muuta kuin hyvää sanottavaa. Hänellä on muusikkotausta ja hän ymmärsi meitä. Häntä olemme käyttäneet sparraajana myöhemminkin. Ja hänhän oli oikeassa kun EMIn tuotantopäällikkönä ollessaan ennusti, että olimme ihan lähellä breikkaamista.”
Menestykseen Mokoma pääsi kiinni julkaistuaan Takatalvi-sinkun ilmaiseksi nettisivuillaan. 2000-luvun alkupuolella moinen ratkaisu oli vielä erikoinen, ja moni kuulija löysi bändin. Omalla levymerkillä sen jälkeen julkaistut albumit ovat saaneet menestystä; kultalevyjä ja listaykkösiä.
Kokoonpano on alkuvuosien jälkeen vaihtunut. Nykyisessä soittavat kitaristit Tuomo Saikkonen ja Kuisma Aalto sekä basisti Santtu Hämäläinen ja rumpali Janne Hyrkäs.
”Tuomo on levy-yhtiömme bisnesjohtaja. Mie olen bändin taiteellinen johtaja ja jätkien mukaan myös henkinen johtaja. Mokoman kohdalla olemme unohtaneet bisnesajattelun. Levyt saattavat jäädä tappiollisiksikin, kun visioita toteutetaan”, Annala sanoo.
Uusin Mokoma-albumi on nimeltään Laulurovio. Se on toinen akustinen Mokoma-kokoelma. Akustisuus on avannut uusien keikkapaikkojen ovia. Mokoma on käynyt mm. Aleksanterin teatterissa Helsingissä, Sello-salissa Espoossa ja Sibelius-talossa Lahdessa. Akustisuus on bändille mukavaa vaihtelua.
”Akustisuus ei tarkoita, että soitetaan samat jutut hiljempaa. Pitää sovittaa biisit kokonaan uusiksi, ettei niistä häviä jännite. Pitää luoda akustisilla instrumenteilla uudelleen se tunnelma, joka on tekstissä. Rankat biisit rankoilla teksteillä on edelleen rankkoja. Akustisesti sillä ajatuksella, että kaikki soittimet on lyömäsoittimia”, Annala summaa.
”Sanoittajana koen, ja tiedänkin, että ryhmä joka on kiinnostunut Mokoman sanoituksista, on suurempi kuin se ryhmä, joka on kiinnostunut Mokomasta musiikillisesti. Akkarikeikat palvelevat sitä yleisöä, joka ei halua tulla kuuntelemaan sähköistä keikkoja syystä tai toisesta: joko äänenpaine käy liian kovaksi tai sanoista ei saa selvää. Mie tykkään myös siitä, että saan laulaa ja esiintyä eri tavoilla.”
Miten biisit syntyvät? Annala sanoittaa kaikki ja säveltää noin puolet Mokoman biiseistä. Myös jokainen bändin jäsen säveltää.
”Mie teen havaintoja. Laitan ylös sanapareja ja lauseita arkisen puuhastelun keskellä. Sitten jossain vaiheessa istun alas kirjoittamaan, eli laitan niin sanotusti läskit siihen lihan ympärille. Jätän demon tosi raakileeksi, ja biisit sovitetaan bändikämpällä lopulliseen muotoonsa.”
Laulu voi lähteä liikkeelle ulkopuolisesta sysäyksestä, kuten esimerkiksi Sinä riität. Se syntyi tunnekuohusta, jonka aiheutti kohtaaminen Tampereen rautatieasemalla uskonnollisia lappusia jakelevan hepun kanssa.
”Nostin käden torjuvasti, ja hän sanoi jotain ikävää. Mie kysyin häneltä, että kenen takia sie jaat noita lappuja. Pelkäätkö että mie joudun helvettiin? Vai pelkäätkö, että itse joudut helvettiin, jos et jaa noita lappuja? Tilanne johti molemminpuoliseen suuttumukseen, ja kotona inspiraation vallassa kirjoitin ihmisyyden ylistyksen. Ajattelin, että ihmisen pitäisi nähdä kauneutta ja hyvyyttä muissa ihmisissä riippumatta siitä, käskeekö joku ulkopuolinen voima siihen vai ei.”
sinä riität sanoja joka suunnalta lupauksia, toiveita en aio korvaani kallistaa ei ole aika autuuden pelastuksen, ihmetekojen nyt on aika mutkat suoristaa ei kiehdo taivas, ei helvetti ei krusifiksi, ei fetissi voin siirtää kantani tuonnempaan en ole kiinnostunut profetioista taivaspaikoista, määräsijoista olen kiinnostunut sinusta saat olla juuri tuollainen en tahdo valmista tahdon sinut heikkouksineen sinä riität minut täyttämään en lue karman lakia en toimi kristuksen veressä en kuule kaikuja avaruudesta en tahdo tietää mantran voimasta kuulla lehmän suurasta tahdon tietää enemmän sinusta saat olla juuri tuollainen en tahdo jumalaa tahdon ihmisen saat olla keskeneräinen en tahdo valmista tahdon sinut heikkouksineen sinä riität minut täyttämään säv. & san. Marko Annala Mokoman albumilta Varjopuoli
Valapattoon Annala kirjoitti ensin säkeistön, jossa hän itse puhuu. Sen jälkeen hän kuvitteli itsensä ex-puolisonsa asemaan ja kirjoitti lisää.
”Sitten sekoittelin näiden kahden kertomuksia yhden ihmisen minämuotoiseksi paatokseksi. Siten pääsin omaa kertojaminääni ja kokemusmaailmaani syvemmälle. Oikein säikähdin kun tajusin, millainen paskiainen olen ollut. Tätä tehdessäni vuodatin muutamia kyyneleitä.”
valapatto et saata tietää, et liioin ymmärtää kuinka kipeää voi kieli tehdäkään kun murtuu kahle, pääsee irti ajatus tuo pelätty ja tarkoin varjeltu se haastaa valan joka ammoin annettiin vannomalla ikuisuutta uhmattiin nyt lupaus on vain muisto menneestä en hyväksy, pidän kiinni rippeistä kiertäkää minut kaukaa kiertäkää minut kaukaa tahdon vain muistuttaa minä, sinä, minä vannoin sinä, minä, sinä vannoit muistiisi palauttaa minä, sinä, minä vannoin sinä, minä, sinä vannoit aion korvat ummistaa selityksesi vaipukoot unholaan en piittaa siitä mikä tuntuu hyvältä mikä oikealta, mikä tarkoitetulta sinä annoit sanan, sinä lupasit et jätä minua, vaan missä olet nyt minä etsin rauhaa, sitä tuskin saan sillä kykene en anteeksi antamaan kiertäkää minut kaukaa kiertäkää minut kaukaa tahdon vain muistuttaa minä, sinä, minä vannoin sinä, minä, sinä vannoit mieleesi teroittaa minä, sinä, minä vannoin sinä, minä, sinä vannoit säv. & san. Marko Annala Mokoman albumilta Varjopuoli
Mutta minulta puuttuisi rakkaus -sanoitukseen Annala käytti ”empatiatyökalua”.
”Olin kiinnittänyt huomiota siihen, miten paljon yksinäisyyttä on, ja miten usein vanhukset ovat yksinäisiä. Mietin kuinka onnekas olen ollut. En ole koskaan tuntenut todellista yksinäisyyttä, en edes silloin kun olin syvästi masentunut. Kirjoitin mietteitäni siitä, mitä yksinäisyyttä tuntevat ihmiset tuntevat, mitä he pelkäävät.”
mutta minulta puuttuisi rakkaus lyhty sammunut pääni päällä ei yksikään ajatus elä kipu esittäytyy ystävänä on aina vain lähempänä vaalin sitä rakkaudella sillä ei ole minulla toista huokaan hiljaa eikä kukaan vastaa päivät seuraavat toinen toistaan ja minä odotan jotain tapahtuvan ja minä odotan jonkun saapuvan onko jossain minulle koti johon joku minua kaipaa muistelen aikaa jolloin vielä nauroin ja tunsin vihaa nyt olen kehys vailla kangasta luuta ja heikkoa lihaa ja minä odotan jotain tapahtuvan onko jossain minulle koti johon joku minua kaipaa ryntääkö joku syliin jos olen ollut poissa pitkän aikaa itkeekö joku jos kuulee minun kuolleen pois huomaako edes kukaan onko haudallani kynttilöitä kukkia saanko mukaan säv. & san. Marko Annala Mokoman albumilta Elävien kirjoihin
Annala ajattelee albumit yhä kokonaisuuksina ja rakentaa ne mielellään jonkun teeman ympärille. Teema-ajattelu on vahvimmillaan albumilla Elävien kirjoihin. Sen Annala kirjoitti masennuskokemuksistaan. Hän kertoi myös julkisuudessa sairastumisestaan.
”Yleensä Mokoma-levyjä markkinoidaan musiikki edellä. Nyt katsottiin aiheelliseksi markkinoida persoona edellä, koska masennustematiikka on lyriikoissa niin vahvasti läsnä.”
Tämä johti siihen, että Annalan kohtaamiset fanien kanssa ovat muuttuneet pintapuolisista keikkakiitoksista syvällisiksi keskusteluiksi.
”Tykkään tavata ihmisiä ja jutella fanien kanssa. Se on ollut aina luontevaa. Mutta monesti olen keikkareissujen jälkeen kotona tosi uuvuksissa ja huonolla tuulella, koska hajotan itseni niin monella tasolla. Voi tulla palautetta, että miun musiikkia on kuunneltu paljon lapsen kuoleman jälkeen. Yhden viikonlopun aikana saatan kuulla parikymmentä rankkaa stooria. Sen lisäksi piippaa korva, sattuu niskoihin ja on univelkaa. Sunnuntai-iltana on vaikea jaksaa pelata omien lasten kanssa Afrikan tähteä.”
”Silti on hienoa, että on saavuttanut tuollaisen tason ihmisten kanssa. Mie tykkään siitä, että ihmiset kertoo, miksi meidän musiikki on tärkeää. Joskus ajattelin, että haluaisin tehdä jotain altruistista työtä. Aioin hakea opiskelemaan ortodoksista teologiaa. Yhtäkkiä musiikkihommat alkoivat toimia ja huomasin, että tässähän se miun altruistinen työni onkin, musiikissa.”
Sanoitukset julkaistaan tekijän luvalla.
