EN | SVE
Yhteystiedot Contact
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Alueelliset apurahat ja avustukset haettavissa 15.2. alkaen – yhteisö tarvitsee Katso-tunnisteen

Tekijä: Nina Lith

Alueelliset apurahat ja avustukset haettavissa 15.2. alkaen – yhteisö tarvitsee Katso-tunnisteen

Julkaistu

Taiken alueelliset apurahat ja avustukset ovat haettavissa 15.2.–15.3.2017. Työskentely- ja kohdeapurahat on tarkoitettu ammattitaiteilijoille tai työryhmille. Yhteisöt voivat hakea erityisavustusta esimerkiksi näyttelyiden, seminaarien ja kurssien järjestämiseen.

 

Apurahat ja avustukset on tarkoitettu vuoden 2017 hankkeisiin. Hankkeisiin myönnettävät apurahat ja avustukset tulee käyttää myöntövuoden tai seuraavan vuoden aikana.

Taike jakaa myös ohjelmallisia tukia, joiden hakuaika on samaan aikaan. Lastenkulttuurin apurahat on tarkoitettu taiteilijoille tai työryhmille. Liikkuvuusapurahoja voivat hakea Suomessa asuvat taiteilijat ja taiteen asiantuntijat. Apurahoilla edistetään kansainvälistä liikkuvuutta ja verkostoitumista.

 

Yhteisöille on haettavissa lastenkulttuurin erityisavustukset, Prosentti rakennuskustannuksista taiteeseen -erityisavustukset sekä Taideneuvoston kehittämisavustukset.

Näiden kaikkien hakujen tarkemmat tiedot julkaistaan taike.fi-verkkosivuilla helmikuussa viikolla 6. Hakijan tulee perehtyä hakuilmoitukseen ennen hakulomakkeen täyttämistä. Hakemuksissa on myös pakollisia liitteitä, jotka kannattaa hankkia ajoissa.

 

Katso-tunniste haettava ajoissa

 

Kaikki Taiken apurahat ja avustukset ovat haettavissa verkossa. Verkkoasiointi on sujuvaa, hakemusta voi täydentää verkossa. Valmis hakemus tulee lähettää sähköisesti Taikeen ennen hakuajan päättymistä. Verkkoasiointi sulkeutuu 15.3. klo 16.

Verkkoasiointia varten yhteisö tarvitsee Katso-tunnisteen, joka kannattaa hankkia hyvissä ajoin ennen hakuaikaa. Maksuttoman Katso-tunnisteen saa Väestörekisterikeskuksesta osoitteesta https://yritys.tunnistus.fi. Tunnisteen hankkiminen edellyttää voimassa olevaa Y-tunnusta. Ohjeet sen hakemiseen löytyvät YTJ-palvelun verkkosivuilta https://www.ytj.fi.

 

Lisätietoja hakuajoista saat Taiken verkkosivuilta https://www.taike.fi/fi/apurahat-ja-avustukset tai sähköpostitse osoitteesta asiakaspalvelu@taike.fi.

 

Taiteen edistämiskeskus (Taike) on taiteen edistämisen asiantuntija- ja palveluvirasto. Taike ja sen yhteydessä olevat taidetoimikunnat ja lautakunnat jakavat apurahoja ammattitaiteilijoille ja avustuksia taiteen alan yhteisöille. Virastossa työskentelee 80 henkilöä. Heistä puolet on virkamiehiä ja puolet määräaikaisia läänintaiteilijoita, jotka toimivat taiteen edistämisen hankkeissa maan eri puolilla. Taiken päätoimipiste on Helsingissä, ja lisäksi sillä on aluetoimipisteitä.

 

Circolo Scandinavo -residenssi Roomassa – Haku avoinna nyt

Julkaistu

Salve! Our application process is now open!

Are you an artist from a Nordic country? Would you like to work and be inspired while living in the heart of the eternal city? Well, we have got some good news for you.

 

You can now apply to be an artist at Circolo Scandinavo through our annual residency program! This round concerns the period between October 2017 and September 2018, and we accept applications between 1.2 and 1.4.

 

The residency program is our mission: to allow Nordic artists to work for one or two months in Rome, to help you focus on your process and artistic work.

Click here to get to the application!

 

The artists at Circolo stay for at least one month, max two. As artist we consider everyone who works with a creative process, and those who are accepted always have a creative mission on their hands. You could be a writer, a visual artist or a filmmaker, but also a songwriter or an actor! You can find details on our webpage under ”Residency program”, but the most important thing is your application. Go and write us a well-composed application with a clear purpose, and you will surely be considered as one of our next year’s artists!

 

All the best, the people at Circolo!

 

Säveltäjävierailu DocPoint-elokuvafestivaaleilla

Julkaistu

”Perinteinen musiikki vei minut mukanaan. Se on musiikkia, joka liikuttaa minua ja jolla on suora suhde ihmisen tunteisiin. Ideani HUMANia varten oli rakentaa musiikin avulla eräänlainen resonanssi elokuvan haastatteluihin siten, että kappaleet välittäisivät saman tunteen. Halusin asioiden avautuvan, sydämiemme avautuvan, surun avautuvan, ja ettei jäljelle jäisi mitään pidäteltävää. HUMAN oli yksi niistä harvoista hetkistä urallani, jolloin pystyin ilmaisemaan musiikillisesti kaikkia näitä erilaisia kulttuureita. Sain myös työskennellä minimalistisen musiikin parissa ja samaan aikaan tehdä yhteistyötä eri maiden muusikoiden ja laulajien kanssa.”

-Armand Amar

HUMAN: Making of Music kertoo HUMAN-elokuvan musiikin sävellystyöstä. Kuinka tehdä musiikki, joka tukee elokuvan tarinaa, tunnelmaa ja teemoja? Elokuvaan musiikin säveltänyt Armand Amar on paikalla näytöksessä kertomassa elokuvasäveltämisestä.

  • Ohjaaja: Elise Darblay
  • Kesto: 52 min
  • Ikäraja: S
  • Esitysformaatti: DCP
  • Musiikki: Armand Amar

Esitysajat:

  • Kiasma: Perjantai 27.1. klo 18:45

https://docpoint.info/tapahtumat/elokuvat/human-making-of-the-music/

 

Uudet laulut -sävellys ja sanoituskilpailua ei järjestetä kesällä 2017

Julkaistu

Uudet laulut sävellys- ja sanoituskilpailua ei tulla järjestämään Kotkan Meripäivien yhteydessä 2017.

Kesällä 2017 Kotkassa järjestetään 12.-16.7. Tall Ships Races ja Meripäivät, jotka tehdään tuotannollisesti yhtenä tapahtumana. Meripäivien ohjelmasta on näin ollen jouduttu jättämään muutamia osia pois. Kokonaisohjelmaan on kuitenkin valikoitu tuttuja osia Meripäiviltä, ja Tall Ships Racesin myötä ohjelmaan tulee myös paljon uutta sisältöä, joista Kotkan Meripäivät tiedottaa myöhemmin keväällä.
 
Uudet laulut -kilpailu on tarkoitus järjestää jälleen vuonna 2018.

Jazziskelmätilaisuus 12.1.2017 klo 18 Kirjasto 10:ssä

Julkaistu

Musiikkiarkisto JAPA järjestää yhteistyössä Populaarimusiikin museo POMUSin kanssa tilaisuuden ”Suklaasydän, tinakuoret – suomalainen jazziskelmä” torstaina 12.1.2017 klo 18.00–20.00 Kirjasto 10:ssä, Elielinaukio 2G, Helsinki.

Dosentti, musiikintutkija Juha Henriksson ja muusikko Atro ”Wade” Mikkola valottavat suomalaista jazziskelmää musiikillisena ja kulttuurisena ilmiönä. Keskustelun lomassa esitetään musiikkiesimerkkejä. Muun muassa Laila Kinnusen, Brita Koivusen ja Helena Siltalan laulamissa jazziskelmissä pääsivät esiin luovalla tavalla jazzin ja iskelmän parhaat puolet. Kappaleet olivat usein iloisia ja melodisesti tarttuvia, ja niiden levytyksissä sovellettiin taitavasti jazzin rytmiikan, improvisaation ja soinnutuksen aineksia. 

Tilaisuuden yhteydessä avataan suomalaisen populaarimusiikin historiaa esittelevä näyttely, joka on esillä Kirjasto 10:ssä 12.1.–9.3.2017. ”Sata vuotta populaarimusiikkia Suomessa” -keskustelusarjan muut tapahtumat järjestetään Kirjasto 10:ssä 9.2., 9.3., 11.4. ja 11.5. 

Tilaisuus on osa Tieteiden yön ja Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. 

Tervetuloa!

Valaistunut valmentaja

Julkaistu

Sanoittamisen opettelussa olen kulkenut pitkän tien.  Siksi palaan hetkeksi ajassa taaksepäin.  Alku on aina hankalaa. Tämä viisaus pätee myös laulun sanoittamiseen. Hapuilevat askeleet kaipaavat rinnalle muita ihmisiä, sellaisia jotka katsovat perään ja antavat ohjeita. Tärkeää on myös saada keskustella samassa tilanteessa olevien kanssa, koska tekemisessä on paljon sellaisia asioita, jotka vain toinen tekijä tajuaa.

Olin omien ensiaskeleitteni kanssa aikoinaan aika yksin. Olisin halunnut kysyä monia teknisiä asioita ja pohtia tekemiseen liittyviä suuria kysymyksiä ja ajatuksia. Laulujen sanoittaminen on itsenäistä ja yleensä yksinäistä puuhaa. Apua ja tukea on vaikea löytää, jos omat verkostot ovat vielä alkutekijöissään. Yhdessä tekeminen on tällä hetkellä muodissa, mutta biisileireille ja vastaaviin eivät kaikki voi osallistua. Itse tajusin aikoinaan, että vain harvalla on kiinnostusta lukea toisen tekstejä ja antaa niistä palautetta tai korjausehdotuksia.

Minulle silmät avaava kokemus oli Elvisin järjestämä sanoituskurssi Orivedellä 1996. Elvisin senaikainen toiminnanjohtaja Martti Heikkilä ymmärsi tämän typpisen koulutuksen tarpeen. Opettajina Orivedellä olivat Heikki Salo ja Pauli Hanhiniemi. Tajusin silloin, että Salo oli miettinyt sanoittamista monelta kantilta ja hän osasi myös jäsennellä asioita. Moni on minulta kysynyt: ”Miten sanoittamista voi opettaa?” Salolta sain vastauksen tuohon kysymykseen jo kauan sitten.

Nykyään tekemiseen saa koulutusta tai oikeastaan valmennusta monesta paikasta. On lyhyttä ja pitkää lauluntekokurssia. Netti auttaa löytämään sekä kursseja että hengenheimolaisia. Uusi sukupolvi on tullut kohisten markkinoille ja yhä useammalla soittajalla on jonkinlainen kosketuspinta myös biisien tekemiseen.
Alalla on joukko ihmisiä, jotka opettavat säännöllisen epäsäännöllisesti.

Tämän joukon tarpeisiin järjestettiin vuoden 2016 aikana Musa-alan valmentajien valmennus. Koulutus oli monimuotoista, eli lähipäivien lisäksi koulutukseen kuuluivat myös kotitehtävät ja erilaisten oppimista käsittelevien kirjojen lukeminen. Valmentajina oli kaksi rautaista ammattilaista Eija Hinkkala ja Minna Erkko, koulutuksen järjesti Sastamalan koulutuskuntayhtymä (Sasky).

Meistä osallistujista moni on opiskellut perinteisellä behavioristisella tavalla ja uudet opetusmetodit ovat meille outoja, kuten esimerkiksi tiimioppinen. Aluksi kaikki tuntui sekavalta ja monella vanhalla jäärällä oli myös luonnollinen puolustusmekanismi päällä. Tajusimme, että on pakko mennä pois omalta mukavuusvyöhykkeeltään kohti ahdistusvyöhykettä, koska siellä oppiminen on tehokkainta. Samalla kun erilaisia metodeja tuli testattua omaan itseensä, sitä tajusi, kuinka ne toimisivat myös opiskelijoihin.

Yksi suurimmista oivalluksistani oli koko oppimistilanteen kääntäminen päälaelleen. Valmentaja ei syötä tietoa, vaan opiskelija itse hankkii tiedon tai oivaltaa käsiteltävän asian. Se ei ole vain sanahelinää. Keskusteluryhmät, tekemällä oppiminen ja toisten opettaminen ovat monin verroin tehokkaampia kuin perinteiset tavat, kuten luennot ja lukeminen. Mehän emme tietenkään uskoneet sitä, joten meidät laitettiin tekemään ja kokeilemaan kaikkea käytännössä. Jokaisesta harjoituksesta piti tehdä joku tuotos, kirjallinen, kuvallinen tai esimerkiksi näytelmä.

Tottumattomalta se vaati uskallusta ja heittäytymistä. Se tuntui aluksi lapselliselta, mutta tilanne yhdisti ryhmää ja lopuksi jokainen heittäytyi täysillä mukaan. Johanna Viksten kiteytti hienosti: ”Hassuttelun avulla kaikki pääsevät yhteiseen hyvään fiilikseen. Näin valutetaan hanasta haaleat vedet ja saadaan lasiin uutta ja raikasta.”

Tiimioppimisessa valmentaja häivyttää itsensä taka-alalle ja antaa tilaa opiskelijalle tai tässä yhteydessä valmennettavalle. Valmentaja varmistaa, että ryhmä menee oikeaan suuntaan ja että kaikki pienryhmäharjoitukset puretaan isommalla joukolla. Tehtävänanto voi olla hyvinkin epämääräinen, mutta hämmennyksen jälkeen ryhmä löytää vastauksen ja oppiminen tapahtuu kuin huomaamatta.

Me opettelimme sellaisia taitoja, joilla voimme omaa juttuamme viedä eteenpäin. Itse kokeilin heti omassa ryhmässäni kurssilta saatuja oppeja.  Jaoin luokan ryhmiin ja esitin heille yksinkertaisia kysymyksiä sanoittamisesta ilman selityksiä: Mikä on teema? Mikä on aihe? Mihin riimejä tarvitaan? Ryhmät purkivat ajatuksensa hienosti. Ensin he miettivät asiaa, kaivoivat tietoa ja keskustelivat. Lopuksi he esittävät asian koko luokalle. Kuin huomaamatta kaikki oppivat, koska oppimisen tehokkaimmat keinot tulivat käyttöön. Sain opiskelijoilta myös hyvää palauteta. Tajusin siinä hetkessä vääräksi vanhan sanonnan, ettei vanha koira opi uusia temppuja.

Islannin tekijäjärjestö on FTT

Julkaistu

Islannin järjestön puheenjohtaja, Jakob F. Magnusson on tuttu näky Reykjavikin kulttuuripiireissä. FTT:n puheenjohtajuuden lisäksi hän johtaa myös Islannin Teoston (STEF) hallitusta ja työskentelee ”siinä sivussa” myös Reykjavikin City Center Directorina.

”Olen toiminut puheenjohtajan tehtävissäni nyt kymmenisen vuotta. Lähdin mukaan toimintaan rakentaakseni terveemmän ja vahvemman työskentely-ympäristön musiikintekijöille. Voisi sanoa, että tavoittelin perinteisesti parempaa maailmaa.”

Magnussonilla on paljon kokemusta vaikutustyöstä: hän on työskennellyt Islannin kulttuuriattaseana Lontoossa sekä ollut myös Islannin parlamentissa. Hän kokeekin tietävänsä paljon vaikuttamistyöstä, mikä on hänen nykyisissä tehtävissään ensiarvoisen tärkeää.

”Ensitöikseni puheenjohtajana hankkiuduin eroon STEF:in rakenteista, joissa annettiin enemmän painoarvoa klassiselle musiikille kuin kevyelle musiikille. Aikaisemmin esimerkiksi apurahoja myönnettiin vain klassisen musiikin säveltäjille. Muutoksen toteuttaminen ei ollut helppo homma.”

”Koen järjestelmämuutoksen lisäksi onnistuneeni myös auttamaan Islannin musiikkivientiä toimiessani vientiorganisaation puheenjohtajana. Aikanaan iso asia oli myös hyvitysmaksun saaminen kohtuulliselle tasolle.”

Viime aikoina Magnussonin työpöydältä tilaa on vienyt piraattipuolueen menestyminen.

”Se on aiheuttanut monissa huolta ja syystäkin.”

Positiivisia asioitakin kuitenkin tapahtuu: islantilainen musiikki jatkaa menestystarinaansa ja nykyään on jopa mahdollista elättää itsensä musiikillaan Islannin rajojen sisällä, mikä on mahtava asia. Islantilainen musiikki kiinnostaa maailmalla, joten olemme tehneet jotain oikein, hän hymyilee.

(loota)

FTT lyhyesti

FTT – Félag tónskálda og textahöfunda on perustettu 1983.

Islannissa kansallisten varojen pidätysprosentti on 9. Summa jaetaan puoliksi  klassisen musiikin tekijäjärjestön (TÍ -Tónskáldaféag Íslands – classical society) ja kevyen musiikin tekijäjärjestön (FTT) kesken.

FTT jakaa myös apurahoja kahdesti vuodessa, yhteensä noin 80 000 euron edestä.

FTT:lla on myös residenssitoimintaa.

Jäseniä on yhteensä 450, joista 15 prosenttia naisia.

Jäsenyyden edellytyksenä on julkaistu tuotanto sekä Islannin Teoston (STEF) asiakkuus.

Edunvalvontatyönsä lisäksi FTT järjestää jäsenilleen myös biisinkirjoitusleirejä, seminaareja, verkostoitumismahdollisuuksia ja koulutusmatkoja.

Toimistolta kysytään neuvoa usein sopimuksien tarkistamiseen. FTT saa tähän lakimiesapua STEF:ltä. Toimisto neuvoo paljon myös apurahahakemuksissa.
FTT:ssä on hallituksen puheenjohtajan lisäksi yksi varsinainen työntekijä Jón Ólafsson, toiminnanjohtaja, joka työskentelee käytännön asioiden kanssa osa-aikaisesti

FTT:n nettisivulle

Munkkivuoren Peter Pan

Julkaistu

Syksy Helsingin Munkkivuoressa on kaunis. Vaahterat loistavat keltaisena, eikä mikään riko esikaupunki-idylliä. Sotien jälkeen rakennettu kerrostaloalue edustaa aikaa, jolloin mentiin käytännöllisyys edellä. Ulvilantiellä eläkepäiviään vaimonsa Liisan kanssa viettävä Jukka Virtanen, 83, on asunut täällä jo 60-luvulta asti. Maailmanmatkaaja on satsannut uusien kulttuurien näkemiseen – omien sanojensa mukaan aina vähän yli varojensa – eikä oman linnan rakentamiseen. Toki Liisan ammatti matkatoimistossa on usein auttanut matkajärjestelyissä. Esimerkiksi yhteen aikaan perheen kesät menivät aina Kreikassa.

Ei Munkkivuoressakaan mitään moitittavaa ole. Virtaset asuvat mukavasti talon ylimmässä kerroksessa. Parvekkeelta näkee viereiselle Talin golfkentälle, ja ulkoilumaastot ovat mitä parhaimmat. Hissittömyys pitää jalat vetreinä. Vieressä oleva Pikku Ranska on kantapaikka, jossa Virtaset käyvät lounaalla harva se päivä.

Mutta kesäisin he ovat Jämsänkoskella, siellä he olivat edellisenä viikonloppunakin. Sanat eivät riitä, kun Virtanen alkaa kuvailla kotiseutuaan, nykyään Jämsään sulautettua tehdaspaikkakuntaa. Liisa vahvistaa asian: kyseessä on paratiisi. Keskellä Jämsänkoskea on järvi, jossa on juomakelpoista vettä. Ympärillä ovat erämaat ja kuohuvat kosket. Paperitehtaan ympärille syntynyttä kaupunkia ei ole tuhottu saastepäästöillä. Kysyn, onko Maalaismaisemaa-suomennos (säv. Elton John, san. Bernie Taupin) syntynyt juuri Jämsänkosken innoittamana, ja Virtanen vahvistaa asian.

”Puhun siinä omasta lapsuusmaisemastani. Sijoitin sen tarinan kokonaan Jämsänkoskelle. Se on tositapahtuma.”

Varsin moni muukin Virtasen sanoitus on syntynyt Jämsänkosken innoittamana. Työläistausta kuuluu monissa teksteissä kursailemattomuutena. Ei Virtanen varsinaisesti poliittinen ole, mutta kyllä huumorin keskeltä paistaa perusjätkän asenne.

Omien sanojensa mukaan ”pikku pirtissä, hellan ja tiskipöydän välissä” syntynyt kynäilijä harjoitteli veistelemällä kavereistaan pilkkalauluja. Ensimmäinen kokonainen teksti syntyi kesätöissä Yhtyneillä.

”Tein viisisivuisen raportin runomittaan: balladi kuudesta linjaviasta välillä Haavisto–Sulkusalmi. Insinööri Lohikoski piti sitä niin suurenmoisena, että hän vielä 19 vuotta myöhemmin pudotteli 7 minuutin raportin ulkoa tavatessamme.”

Isä, Eino Virtanen, oli voimalaitoksen huoltomies ja merkittävä hahmo yhteisössä. Poika oppi nopeasti tekemään kaikki samat hommat. Isän sairastuttua Jukka hoitikin äidin kanssa pitkälti isän työt.

Jämsänkosken pirtissä kyläili myös Reino Helismaa vuonna 1964. Häneen Virtanen tutustui kun he olivat molemmat aikakaudelle tyypillisellä viihdytyskiertueella. Helismaa huomasi Virtasen lahjakkuuden tekstittäjänä. Hän jopa esitti iltamissa Virtasen runon Nocturne, johon oli ihastunut. Yhdessä nautitut aamiaiset ja keikan jälkeiset illalliset olivat tärkeitä hetkiä oppia jotain viimeistä kesäänsä eläneeltä mestarilta.

”Tutkin tarkkaan Repen tavan työskennellä. Tupakkaa paloi, kun hän aloitti aamulla kahdeksalta ja teki päivän kirjoitukset. Sitten tunnissa syntyi laulut illan keikalle. Aina säännöllisesti samat hommat ja kahdeltatoista päiväunille.”

Virtanen tapaa vanhoja kavereitaan kahvilla Jämsänkosken Nesteellä. Hän on paikallinen kuuluisuus. Viime kesänä jalkapallokenttä nimettiin ”Jukka Virtasen kentäksi”. Se on asia, josta Virtanen on suunnattoman ylpeä; miehen suurin intohimo taitaa nimittäin olla kuitenkin jalkapallo.

Kentän vihkiäisissä pelattiin juhlaottelu, jolloin kentällä olivat muun muassa Atik Ismail, Mika Salo ja Arvi Lind. Virtanen kertoo pelanneensa niin Jari Litmasen kuin Teemu Tainion kanssa. Atik Ismailin kanssa Virtanen on ollut pitkään ystävä. Miehiä yhdistää kolme asiaa: jalkapallo, kirjoittaminen ja alkoholismi. Jalkapalloilijauransa jälkeen runokirjoja julkaissut Ismail pitää Virtasta mentorinaan.

”Opetin Atikia kirjoittamaan selkeää ja yksinkertaista tekstiä. Nykyään hän kirjoittaa helvetin hyvin. Hän on monilahjakkuus.”

”Oma käsiala löytyy epäonnistumisen ja onnistumisen kautta, työnteon kautta.”

On Virtanen opettanut kirjoitusta Teatterikorkeakoulussakin. Oppilaina on ollut pitkä rivi nykyisiä tekijöitä. Muun muassa jo edesmenneet mestarit Arto Melleri ja Reko Lundán olivat Virtasen oppilaita. Se kertoo paljon Virtasen arvosta perinteen jatkajana. Oppejaan hän ei kuitenkaan halua nuoremmilleen tuputtaa.

”En ole oikea ihminen antamaan neuvoja. Jokainen tekee omalla tavallaan. Oma käsiala löytyy epäonnistumisen ja onnistumisen kautta, työnteon kautta.”

Paperi eteen ja kynä käteen, on hänen tärkein neuvonsa. Virtanen ei ole koskaan luottanut inspiraatioon, ja on tosiaankin kirjoittanut aina kynällä. Niin hän teki muistelmansakin vuonna 2003.

Palataanpa vielä jalkapalloon. Se on nimittäin näytellyt Virtasen elämässä suurta roolia. Hän on pelannut eri sarjoissa sota-ajoista lähtien: viimeksi Valkeakosken Hakan ikämiehissä 2000-luvulla. Virtanen oli perustamassa jalkapalloseura Zoomia, jonka toiminnassa hän on ollut todella aktiivisesti vuosikymmeniä. Zoomin jäsenistössä on paljon viihdealan väkeä ja se on tunnettu hyväntekeväisyysotteluista ja rennosta asenteesta. Zoomin turvaverkko on pelastanut Virtasenkin monelta, silloin kun viinapirut ovat kiusanneet tai mieli ollut muuten alhossa.

Vaikka Virtanen on umpipositiivinen luonne, on hänelläkin ollut vastatuulensa. Viimeksi se on ollut syöpä. Hänen hyvä ystävänsä, pakinoitsija Bisquit eli Seppo Ahti kiteytti nasevasti Virtasen ”antaneen kasvot syövälle ja juovalle”. Kertonee paljon kaksikon keskinäisestä huumorista. Paljon yhdessä reissannut työpari julkaisi Intia-reissun kokemuksista kirjankin, Intiassa kukin on kummempi.

”En ole koskaan ottanut lauluntekoa päätoimiseksi ammatikseni, koska se on niin rasittavaa.”

Myös Junnu Vainio oli Virtasen läheisimpiä ystäviä. Yhteisinä töinä syntyi mainoksia, mutta ei varsinaisia laulutekstejä. Vaikka rivin tai kaksi he saattoivat toisilleen jeesinä antaa, jos toisen teksti oli jumissa. Vainion kuoleman jälkeen Virtaset lähtivät maailmanympärysmatkalleen. Tonagan atolleilla tapahtui merkillinen sattuma kun albatrossi kaarsi ilmassa kohdalle ja nyökkäsi.

Virtanen riensi kyynelsilmin kirjoittamaan:
kun naurulokki pääni päällä teki kierroksen
ja nousi sitten kohtisuoraan väliin pilvien
sain niin omituisen tunnun
että siinä sielu Junnun
lensi meren yllä vanhaa kaveria moikaten

Vainion ikivihreän Albatrossin säveleen menevä teksti tuli osaksi Virtasen kirjoittamaa Albatrossi ja Heiskanen -musikaalia, josta tuli menestys.

”En ole koskaan ottanut lauluntekoa päätoimiseksi ammatikseni, koska se on niin rasittavaa”, kertoo Virtanen.

Virtasen tekstejä onkin julkaistu ”vain” vajaa kolmesataa. Väittäisin kuitenkin, että niiden merkitys on lukumäärää suurempi – täysosumia on paljon. Päivätyönsä Virtanen teki television parissa. Hänellä on häkellyttävän monipuolinen ura suomalaisen tv-viihteen käsikirjoittajana ja ohjaajana, jonka taidot saivat tunnustusta ulkomaita myöten. Vuonna 1965 Virtanen sai yhdessä Aarre Elon ja Matti Kuuslan kanssa Montreaux’n Kultaisen ruusun tv-elokuvasta Lumilinna.

Myöhemmin Speden Pasasen ja Simo Salmisen kanssa syntyi elokuvia liukuhihnalta, ja Virtasesta tuli koko kansan julkkis. Salmiselle syntyi muutama hieno laulukin, esimerkiksi protestilaulun jalanjäljissä tehty Pornolaulu (säv. Jaakko Salo). Alle lujaa (säv. Esko Linnavalli), Suomen kenties ensimmäinen rapbiisi, on myös riemastuttava osoitus yhteistyöstä. Myös elokuvatunnari Uno Turhapuro (säv. Jaakko Salo) on Virtasen sanoittama.

Koulutukseltaan Virtanen on kuitenkin leikkaaja, ja se ammatti on vaikuttanut tekstittämiseenkin. Virtanen kertoo suhtautuvansa laulunteksteihin kuin filmiin: rytmi ja näkökulman vaihdokset tottelevat samoja lainalaisuuksia.

Kirjoittajana hän on monipuolinen. Humoristiset tekstit tunnetaan ehkä parhaiten, vaikka tuotannosta löytyy spektrin kaikki sävyt. Tekstejä on syntynyt varsin paljon teatterirevyihin, joissa laulut sulautuvat osaksi isompaa tarinaa. Virtuoosimaisena sanankäyttäjänä tunnustettu Virtanen tunnetaan ammattipiireissä suurena ihmistuntijana ja hyvästä yleissivistyksestään.

”Olin aika nopea kirjoittaja. Sananokkeluus ei kuitenkaan saa varastaa huomiota asialta, tärkeintä ovat sisältö ja rytmi. Teksti täytyy osata rakentaa niiden mukaan, niin kuin tein esimerkiksi Konstan paremmassa valssissa. Ja joka sanalla täytyy olla merkitys. Musiikin ja tekstin täytyy palvella toisiaan.”

Virtanen esittelee kirjahyllyssä olevia patsaita ja pystejä. Erityisesti jalkapalloilusta tulleista pysteistä Virtanen on ylpeä. On siellä rivissä myös Venla-patsasta ja vaikuttavan näköinen G. Pula-aho -patsas. Tuosta Leo Jokela Boozing Societyn vuonna 1995 antamasta kunnianosoituksesta Virtanen on erityisen mielissään, onhan se tunnustus viihdealan tekijöiltä. Sen saanut tyyppi on pakostakin rento ja hyvä tyyppi. Mitenkään turhan tärkeä Virtanen ei omista saavutuksistaan olekaan. Elämäkerrassaan hän nostaa yhdeksi meriitiksi muiden rinnalle Kupittaan mielisairaalan pöytätennismestaruuden vuodelta 1973. Samaan aikaan Turun Hamburger Börsissä pyöri ravintolashow, missä Virtanen esiintyi Marjatta Leppäsen kanssa. Joka yö esityksen jälkeen taiteilija palasi taksilla hullujenhuoneelle lepäämään.

Oongelmiaan Virtanen ei ole koskaan peitellyt. Mielen ylikiehuminen ja alkoholismi menevät molemmat osittain saman nimikkeen alle: kaksisuuntainen mielialahäiriö. Laulujen lunnaat ja niin edelleen, mutta kun Virtasen tekstejä lukee, niin väistämättä tulee mieleen, että kirjoittajan täytyy olla ihailtavalla tavalla vähän hullu.

Kun on sirkeät silmät ja kerkeä kieli
ja kympillä ostaa ja kahdella myy
kun on puhtaat munat ja vilpitön mieli
niin elämässä kaikki järjestyy
(Puhtaat munat ja vilpitön mieli / säv. Jori Sivonen, Markku Johansson)

Poskettoman hauska Matkamuistot on taattua Virtasta:

Mun matkamuistohyllyssäin on simpukka ja vaasi
sveitsiläiset nahkahousut, baabuska ja aasi
Eiffel-tornin pienoismalli, sarvikuonon toinen palli
kolme korkinavaajaa
on nähty paljon maailmaa

Tarinan lopussa selviää että kaikki matkamuistot on ostettu kuolinpesästä. Laulun säveltäjä on Virtasen pitkäaikainen työpari, Jaakko Salo. Häntä Virtanen tituleeraa mestarilliseksi sanoittajaksi ja sparraajaksi.

”Jakelta tuli paljon palautetta ja teknisiä huomioita. Jaakko oli Ruotsissa sotalapsena ja sai sieltä paljon vaikutteita, jossa oli ruotsalaista mutta myös vaikutteita Amerikasta. Me tehtiin paljon musiikkia jossa oli niin slaavilaista perimää kuin tuota amerikkalaista vaikutetta.”

Roisien tekstien ohella Virtanen on luonut myös lukuisia vakavan sävyisiä tekstejä, jotka kansa on ottanut omakseen. Myrskyluodon Maija (säv. Lasse Mårtenson, Benedict Zilliacus, suom. JV)

on osoitus Virtasen herkkyydestä. Konstan parempi valssi (säv. Konsta Jylhä) on myös noussut klassikon asemaan. Näyttämöpuolelta löytyy hienoja pohdintoja.

Mä kuulin kauniin laulun
jäin miestä kuulemaan
kuin maalannut ois taulun
hän noilla sanoillaan

Näin alkaa UIT-revyy Magiaa mahan täydeltä. Teksti on Virtasen käännös Roberta Flack -klassikosta Killing Me Softly (säv. Charles Fox, san. Norman Gimbel). Harjoituksissa Jaakko Salo treenautti Anna Erikssonia. ”Jes! Se oli siinä”, sanoi Salo tuupertuen maahan. Ne jäivät Salon viimeisiksi sanoiksi ja Virtanen menetti vuosikymmenien läheisimmän työtoverin.

YHDEKSI TÄRKEIMMÄKSI teoksekseen Virtanen nostaa Hallin Janne -oopperan vuodelta 2007. Sävellys on Jukka Linkolan, jonka kanssa Virtanen niin ikään on tehnyt monta yhteistyötä. Libretto perustuu tositarinaan nälkävuodelta 1867, jolloin Kuoreveden Hallin talon komea Janne murhasi postinkuljettajan saadakseen rahaa pelaamiseen ja ylelliseen elämään. Kuulostaa jälleen Virtaselta, joka on tunnettu myös Toto-pelihimostaan ja ympäri maailman tehdyistä reissuistaan. Ja sitä paitsi, tarinassa ollaan taas Jämsänkosken naapurissa. Kuvassa keskellä Jukka Virtanen -elämäkerrassaan kirjoittaja kehuu maksaneensa tyttärensä opiskelut ravivoitoillaan. Toisaalta hän kertoo vastapainoksi myös niistä pitkistä tappioputkista, jolloin kaikki rahat menivät epäonnisiin Toto-lappuihin.

Virtasen yläpilvessä huiteleva mielikuvitus ja lapsekas luonne tulevat ehkä parhaiten esille lastenlauluissa. Peter Pan -musikaalissa hän sanailee:

Uni hylkää kulmakarvas
valvoo alapääkin
vuorossa on isovarvas
se kohta väsähtääkin

(Kehtolaulu, säv. Jukka Linkola)

Ja näitä riittää. Lapsenlapselleen Virtanen kirjoitti maailmanympärysmatkallaan ikävissään kokonaisen runokirjan. Kaikki muistavat varmaan Hottentottilaulun (säv. & san: Thorbjörn Egner, suom. JV). Vuonna 1961 levytetty laulu on Virtasen ensimmäinen vinyylille kaiverrettu. Nykyään teksti voi jonkun mielestä vaikuttaa poliittisesti epäkorrektilta – jos ei tunne humanisti Virtasta. Ajankuva kuuluu ja teksti on lempeän hauska. Lopussa Huua Kotti ottaa kuninkaalta mieluummin jalkapallon kuin hänen tyttärensä. Kuinka Virtasta sekin.

Virtanen on Suomen Musiikintekijät ry:n kunniajäsen (2004). Hän on saanut useita tunnustuksia uransa varrella, esim. Juha Vainio -sanoittajapalkinnon (2002) ja Kultaisen Venlan elämäntyöstä (2012). Vuonna 2015 hän sai Captain’s Ball -palkinnon positiivisesta työstä suomalaisen jalkapalloilun hyväksi. Hänelle myönnettiin valtion taitelijaeläke 1997.

Virtasen sanoituksiin voi tutustua vaikkapa kirjasta Jukka Virtanen – omat ja käännetyt (Paasilinna 2011) tai kuuntelemalla tribuuttialbumin Sanat Jukka Virtanen (EMI 2008).

Häpeää kohti on hyvä mennä

Julkaistu

Oli oikeastaan ihan sattumaa, että Dimitra ”Dimi” Salosta, 27, tuli lauluntekijä.

”Olin vuonna 2009 lentokentällä töissä, kun kaveri soitteli Tornion Pop & Jazz Konservatorion muusikkolinjalta, että sun pitää tulla tänne”, muistelee Salo elämänsä käännekohtaa ja nauraa iloisesti päälle.

Musiikki oli toki kuulunut Ylivieskassa lapsuutensa ja nuoruutensa viettäneen Salon elämään pienestä pitäen. Hän oli soittanut poikkihuilua kymmenen vuotta musiikkiopistossa ja laulanut lapsi- ja nuorisokuoroissa.

”Olin silti jotenkin ajatellut, että tuleva ammattini ei liittyisi musiikkiin. Valmistuin matkailuvirkailijaksi, mutta sinänsä hyvä ja koulutusta vastaava työ lentokentällä ei ollut hiljentänyt musiikkihaaveita. Siispä lähdin Tornioon, ei sitä tarvinnut kauaa miettiä!”

Kaveri oli tiennyt jotain, mitä Salo itse ei silloin vielä tiennyt. Ujosta muusikonalusta alkoi kuoriutua oman musiikkinsa tekijä.

”Aloin tehdä biisejä, koska kaikki muutkin koulussa tekivät. Osaa noista biiseistä laulan keikoilla edelleen, joten kyllä niistä ihan käyttökelpoisia tuli. Aika pian asetin itselleni tavoitteen, että lopputyönäni esitän pelkästään omia biisejäni. En nähnyt muuta vaihtoehtoa. Opettelin myös soittamaan koskettimia, koska huilulla ei paljon itseä säestetä.”

Muusikkolinjaa seurasi lauluntekijälinja, joka vahvisti laulaja-lauluntekijän identiteettiä ja naulasi viimeistään sen, mitä Salo oli musiikissaan etsinyt: oma sanottava alkoi löytyä. Nyt Salo opiskelee pop & jazz -musiikkipedagogiksi Oulun ammattikorkeakoulussa.

Teatraalisesta esiintymistyylistään tunnettu Salo on esittänyt omaa tuotantoaan eri kokoonpanoilla muutaman vuoden, ja elämänmakuisten laulujen tulkki saa yleisöltä kannustavaa palautetta kappaleistaan.

Salo kuvailee tuotantoaan melodramaattiseksi musiikiksi, joka flirttailee teatterin suuntaan.

”Useimmat biiseistäni ovat aika synkkiä, mutta on niissä sarkastinenkin kaiku. Myös luottamus, toiveet ja ikävä ovat usein läsnä.”

Esiintyminen on Salolle voiman lähde.

”Yleensä kaikki epävarmuus oman materiaalin esittämisestä häviää siinä vaiheessa kun alan esiintyä. Se on kuin benjihyppy tuntemattomaan, sitä on pakko saada lisää. Kun olen lavalla, elämässä on järkeä.”

Laulun aiheta Salo sanoo poimivansa ympärillään olevista ihmisistä ja ilmiöistä.

”Ennen kirjoitin enemmän omasta elämästäni, mutta yhä enemmän löydän aiheita myös ympäriltäni. Se on helpottavaa: ei tarvitse koko ajan olla vuodattamassa omaa sydänvertaan! Biisi voi lähteä syntymään vaikka Hesarin uutisista.”

Yleensä Salo tarttuu kynään silloin, kun maailmassa on virhe.

”Pitää olla joku vika tai ongelma jossain. Merkityksellisten laulujen tekeminen on minulle tärkeää, enkä halua pakoilla vaikeita aiheita. Ajattelen myös niin, että jos teet aina sellaista tekstiä jonka kuka tahansa muukin voisi tehdä, et ikinä pääse eteenpäin.”

Sydänverellä kirjoitetuilla lauluilla on silti paikkansa.

”Olen huomannut, että jos vähän hävettää, se on vain hyvä asia. Häpeää kohti on hyvä mennä. Meistä jokaisella on omat kipupisteemme, ja itselläni ne liittyvät juuriini. Isäni on kreikkalainen, ja olen tutustunut häneen ja siskoihini vasta aikuisuuden kynnyksellä.”

Kivusta syntyi biisi Isätön, joka julkaistiin joulukuussa. Se on Salolle ehkä henkilökohtaisin kappale.

”Kun ihmiset ovat tulleet juttelemaan tuosta biisistä, olen huomannut, että olen antanut äänen ilmiölle, isättömyydelle. Vaikka tein kappaleen itselleni, se on antanut paljon myös muille saman tilanteen tai tuntemuksen kokeneille. Olen siitä mielettömän otettu ja onnellinen. Samalla huomaan, että omakohtaisuus on jollain kummallisella tavalla loitontunut koko kappaleesta.”

Nuoruuden jyrkän mustavalkoisuuden jäätyä taakse Salo on huomannut, ettei häpeää pidä pelätä.

”En ole eikä minusta tule täydellistä. On ollut helpottavaa hyväksyä oma vajavaisuutensa. Nykyään olen tiiviisti yhteydessä Kreikan-perheeni kanssa. Onneksi on Skype. Silti elämässäni on läsnä jatkuva ikävä, mutta sekin on asia joka on vain hyväksyttävä. Olen tällainen tyyppi jonka sydämessä on ikuinen syksy. Olen tehnyt siitäkin biisin, ja sen nimi on Syyskuu.”

Ne piirteet, jotka joskus ärsyttivät itsessä ja saivat kokemaan olon ulkopuoliseksi, ovat saaneet hyväksynnän.

”Mitä enemmän vietän aikaa Kreikan-perheeni kanssa, sitä enemmän huomaan heissä juuri niitä samoja piirteitä, joita olen koittanut itsessäni tukahduttaa sopiakseni suomalaiseen muottiin. En olekaan outo, kummallinen ja vääränlainen. Vähitellen olen onnistunut kääntämään sen vahvuudekseni.”

Salo on tehnyt useaan vielä julkaisemattomaan kappaleeseensa sanoja myös kreikaksi.

”Ymmärrän kreikkaa kohtuullisesti mutta puhun vielä niin heikosti, että toistaiseksi puhun perheeni kesken engreekiä, tai jotain sinne päin. Usein perheeni puhuu kreikkaa ja kysyy minulta kreikaksi, ja minä vastaan englanniksi. Se on mahtavaa.”

Kreikkalainen musiikki on Salon sydäntä lähellä, ja sitä hän kuuntelee Suomessa aina yksin.

”Se vie tiettyyn mielentilaan. Sellaiseen haikeaan kaipaukseen jostakin sellaisesta, mitä minä en koskaan saanut siksi, että perheeni asuu eri puolella maailmaa. Kreikan kielessä on kuvaava sana tuolle tunteelle, harmolipi.”

Kreikkalaisista laulajista ja heidän tulkinnoistaan löytyy tuohon mielentilaan Salon mukaan sylinomaista lohtua.

”Tärkeimpinä heistä ovat Dimitris Mitropanos, Antonis Remos, Nikos Vertis ja Vasilis Papakonstantinou. Viimeisin on isäni suurin suosikki, ja siksi hänen fanittamistaan vastaan tuli joskus kamppailtua. Enää ei nolota isä eikä Vasilis-fanitus!”

Pari vuotta sitten Salo päätyi mukaan Kauko Royhkä & The Boots -kokoonpanoon – vahingossa, kuinkas muuten.

”Lauloin Kaukon levylle alun pitäen mallistemmoja Jarmo Heikkisen studiolla Kempeleessä. Jamppahan soitti aikanaan jo Kauko Röyhkä & Narttu -yhtyeessä. Kauko tykästyi lauluuni ja pyysi mukaan levylle ja keikoille. Etelän Peto julkaistiin keväällä 2014 ja teimme keikkaa syksyyn 2015 asti.”

Albumilla Salo ja Röyhkä laulavat myös dueton Poika sateessa (säv. & san. Kauko Röyhkä).Tänä vuonna Salo on adoptoitu oululaiseen Radiopuhelimet-yhtyeeseen.

”Se meni vähän samalla tavalla. Kävin laulamassa Saastan kaipuu -levylle taustoja pariin biisiin, ja kohta kysyttiin, haluaisinko lähteä keikoille. No todellakin! Ensimmäinen keikka oli Qstockissa ja aika näyttää, mihin tässä päädytään. Tämä on ehkä maailman siistein juttu!”

Salo ajautuu usein pois omalta mukavuusalueeltaan.

”Jostakin syystä näytän ajavan itseni elämäntilanteisiin, joissa opiskelen tai teen töitä oman mukavuusalueeni ulkopuolella. En osaa sanoa, onko se jokin sisäinen pakko olla oppijana, mutta sitä näyttää tapahtuneen ja tapahtuvan koko ajan. Voisin päästä niin paljon helpommallakin, mutta olen nopea innostumaan asioista, eikä siitä yleensä ole enää paluuta järkeilyyn. Pakkohan elämää on kokeilla!”

Salo suhtautuu nöyrästi saamiinsa tilaisuuksiin.

”On ollut hienoa saada oppia mestareilta.”

Opintojen, laulunopetuksen ja kaupan alan töiden ristiaallokossa Salo yrittää löytää aikaa ja tilaa omalle luomiselle.

”Ei se aina ole helppoa. Vuokra on maksettava, ja tuntemattomana artistina on vaikea saada keikkoja joista maksetaan kunnolla. Siksi teen lisätöitä urheilukaupassa ja yritän jotenkin hallita ajankäyttöäni niin, että oman musiikin työstämiselle jäisi aikaa. Vetäydyn välillä treenikselle kirjoittamaan, mutta vähän silppuistahan se on.”

Omakustanteet videoineen maksavat. Oman työn markkinointiin menee aikaa.

”Tässä vaiheessahan tämä on vielä vain kallis harrastus, vaikka suhtaudunkin musiikkiini ammattimaisesti. Joskus sitä miettii, millaiset etelänmatkan olisi voinut ostaa yhdenkin biisin äänitykseen, miksaukseen ja masterointiin käyttämillään rahoilla, mutta eivät ne ajatukset kovin pitkään päätä vaivaa. Tämä on vain pakko tehdä. Tavoitteeni toki on, että parin vuoden päästä valmistuttuani pedagogiksi pystyn elättämään itseni pelkästään musiikkiin liittyvillä töillä. Eikä se tarkoita mitään pröystäilevää elämäntyyliä, vaan tällaista taiteilijalle tuttua kitkuttamista, kuten tähänkin asti.”

Opiskelevan muusikon tulovirrat koostuvat pienistä puroista.

”Laulua olen opettanut jo useita vuosia. Liikuntapainotteisen muskarin pilottiryhmien vetäminen on tämän syksyn uusi aluevaltaukseni. Olen siitä tosi innoissani!”