Teosto-palkintoehdokkaina kuusi teosta

Teosto-palkintoehdokkaina kuusi teosta

Teosto-palkintoehdokkaiksi on valittu tänä vuonna kuusi teosta. Vuodesta 2003 lähtien jaettu Teosto-palkinto on yksi Pohjoismaiden suurimpia taidepalkintoja. Jos palkinnon saa yksi teos tai teoskokonaisuus, palkintosumma on 25 000 euroa. Jos palkinto jaetaan useamman teoksen kesken, palkintosumma on enintään 40 000 euroa.

”Ehdokkaat edustavat useita eri musiikkilajeja ja tyylejä, mikä on hyvä osoitus siitä, miten monipuolisesti Suomessa tehdään ja julkaistaan musiikkia yhden vuoden aikana”, toteaa ehdokasteokset valinneen esiraadin varapuheenjohtaja, musiikkitoimittaja Susanna Vainiola.

”Teosto-palkinnon valintaprosessin erityispiirre on, että musiikin eri genret ovat lähtökohtaisesti samalla viivalla. Esiraadin jäsenenä joutuu pois oman musiikkimakunsa mukavuusalueelta ja myös kohtaamaan omia ennakkoluulojaan, mikä tekee työskentelystä erittäin mielenkiintoista ja avartavaa. Varmaan jokainen meistä raatilaisista löysi kuuntelu-urakan aikana myös itselleen uutta ja mieleistä musiikkia”, Vainiola jatkaa.

Ehdokkaana olevat teokset ja teoskokonaisuudet on julkaistu tai kantaesitetty vuoden 2016 aikana.

Esiraadin valitsemat Teosto-palkintoehdokkaat perusteluineen (aakkosjärjestyksessä teoksen nimen mukaan):

Adrian – The Hearing

Ringa Mannerin sävellykset ja sanoitukset sekä Ringa Mannerin ja Pasi Viitasen sovitukset The Hearingin levyllä Adrian.
Tasapainoinen, onnistunut kokonaisuus, jossa Ringa Manner on löytänyt oman luontevan kielensä. Orgaanismekaaninen kokonaisuus, joka muistuttaa lajityypin perinteestä ja samalla kuulostaa omanlaiseltaan.

Agartha – Oddarrang
Lasse Lindgrenin, Olavi Louhivuoren ja Osmo Ikosen sävellykset ja Oddarrangin sovitukset levyllä Agartha.
Genrerajoista piittaamaton, omalakinen teos, joka sitoo lankansa ehyeksi kudelmaksi. Hengittävä, hypnoottinen kokonaisuus, kuin elävä organismi.

Amen 1 ja Amen 2 – Mikko Joensuu

Mikko Joensuun sävellykset, sanoitukset ja sovitukset levyillä Amen 1 ja Amen 2.
Mikko Joensuu kutsuu kuulijan mukaansa henkilökohtaiselle matkalleen. Hän hyödyntää niin juurimusiikin kuin elektronisen nykymusiikin keinoja ja luo niistä uutta. Amen-teokset kehittyvät  kokonaisuuden osasta toiseen, ja instrumentaatio elää luontevasti mukana.

Autioilla rannoilla – Edu Kettunen

Edu Kettusen sävellykset, sanoitukset ja sovitukset levyllä Autioilla rannoilla.
Musiikin käsityöläisen mestarinäyte, jonka lauluissa kiteytyy pitkän uran tuoma varmuus. Pienin elein kerrotut suuret tarinat kuljettavat ympäri maailmaa. Sanat istuvat musiikkiin saumattomasti.

Romer’s Gap – Olli Virtaperko

Olli Virtaperkon konsertto sähköisesti vahvistetulle sellolle ja orkesterille.
Tyylipuhdas konsertto, joka venyttää dynamiikan äärimmilleen. Teos liikkuu suvereenisti rankan särön ja sinfonisen kauneuden välillä. Virtaperkon sävellys antaa vahvistetun sellon mouruta kuin suuri eläin.

Värähtelijä – Oranssi Pazuzu

Toni ”Ontto” Hietamäen sanoitukset sekä Oranssi Pazuzu -yhtyeen sävellykset ja sovitukset levyllä Värähtelijä.
Värähtelijä ottaa lähtökohdakseen mustan metallin, mutta laajentaa palettia määrätietoisesti ja ennakkoluulottomasti. Intensiivinen trippi hengittää pitkissä kaarissa ilman kiireen tuntua.
 

Teosto-palkinnolla palkitaan rohkeita, omaperäisiä ja innovatiivisia teoksia

Teosto-palkinnolla musiikintekijät ja -kustantajat nostavat vuosittain esiin rohkeita, omaperäisiä ja innovatiivisia kotimaisia sävelteoksia. Tänä vuonna tunnustuspalkinto jaetaan 14. kerran.

Palkinto jaetaan 1–4 teokselle tai teoskokonaisuudelle, ja palkintosumma on enintään 40 000 euroa. Jos palkinnon saa vain yksi teos tai teoskokonaisuus, palkinto on 25 000 euroa. Teokset voivat edustaa mitä tahansa musiikin lajia, ja niiden pitää olla edellisen palkintokauden jälkeistä tuotantoa.

Esiraadin ja juryn kokoonpano

Palkintoehdokkaat on valinnut esiraati, johon kuuluivat tänä vuonna säveltäjä Pekka Kuusisto (esiraadin pj), päätoimittaja Mikko Meriläinen, toimittaja Susanna Vainiola, Avanti!-orkesterin toiminnanjohtaja Maati Rehor, toimittaja Tove Djupsjöbacka, muusikko Pekka Kuorikoski ja toimittaja Jaani Länsiö.

Palkinnon saajan tai saajat ehdokkaiden joukosta valitsee nelihenkinen jury, johon kuuluvat kaupallisen radion emerita, Senior Advisor Leena Puntila (raadin pj), Flow Festivalin toimitusjohtaja Suvi Kallio sekä viime vuonna Teosto-palkinnolla palkitut säveltäjä Antti Auvinen (kamariooppera Autuus) ja sanoittaja-säveltäjä Henri ’Paperi T’ Pulkkinen (Paperi T: Malarian pelko). Päätös julkistetaan 20.4. pidettävässä tilaisuudessa.