EN | SVE
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Inspiraatio syntyy tilauksesta - sen jälkeen Matti Puurtinen laskeutuu työn ääreen

Tekijä: Mysteerio

Inspiraatio syntyy tilauksesta – sen jälkeen Matti Puurtinen laskeutuu työn ääreen

Julkaistu

Puurtinen on säveltänyt musiikin yli 40 näytelmään Niskavuoren naisista Caligulaan ja toiminut kapellimestarina kansan omakseen ottamissa Tammerkosken sillalla ja Thilia thalia -musiikkiohjelmissa. Kahdella Puurtisen kappaleella on edustettu Suomea Euroviisuissa, ja monet tunnettujen artistien levyttämät muut sävellykset ovat tulleet tutuiksi radioaalloilla. Lisäksi kansaa on kohdattu lukemattomissa konserteissa ja muissa tilaisuuksissa. Aktiivisimmat vuodet alkavat olla takanapäin, ja nyt löytyy jo perspektiiviä tarkastella musiikkityöläisen uran vaiheita. Paljon niihin mahtuukin.

Keikkaruletti jäi pyörittämättä

Ylioppilaskirjoitusten ja armeijan jälkeen Matti Puurtinen (s. 1949) lähti Jyväskylään opiskelemaan pianonsoittoa, orkesterinjohtoa, teoriaa ja musiikkitiedettä. Kotona Savonlinnan lähellä harrastettiin kyllä musiikkia, vaikka mahdollisuudet olivat niukat: veli oli haitaristi ja myös äidin musikaalisuus antoi kipinän muusikon uralle. Isonveljen antamilla opeilla oli suuri merkitys, ja oppikouluvuosina avautuivat Savonlinnan kirjaston musiikkiosaston arkistot.

Opintojen jälkeen tie vei Turun kaupunginteatterin kapellimestariksi vuosiksi 1975-79. Kapellimestarikauden kokemusten jälkeen Puurtinen uskalsi jättäytyä freelanceriksi ja on siitä lähtien työskennellyt ennen kaikkea säveltäjänä, orkesterinjohtajana ja muusikkona.

– Kyllä se ensimmäinen musiikillinen herätys oli The Beatles. Se oli jotain kokonaan erilaista kuin mitä siihen asti oli ollut. Se tuli todella kovaa läpi muusta sen ajan musiikkituotannosta. Treenailin riffejä Noso-kitarallani ja rakentelin putkiradiosta jonkinmoisen vahvistimen, että sain ääntä ilmoille. Klassinen musiikki alkoi kiinnostaa samoihin aikoihin. Savonlinnan kirjastosta löytyi amerikkalaisia partituureja erikoisine merkintöineen, ja niiden kautta aloin päästä sisälle kapellimestarin työhön. Siitä se varsinainen opiskelu sitten alkoi. Musiikkiosastolla ei ollut kovin montaa kiinnostavaa levyä, mutta kuuntelin siellä paljon mm. Jimmy Smithiä, Benny Goodmania ja Dave Brubeckia. Armeijassa kaveri kertoi, että Jyväskylässäkin voi opiskella näitä asioita ja sinne sitten mentiin.

– Opiskeluaikoina soitin tietysti paikallisissa ravintolabändeissä, mutta varsinainen keikkamuusikon arki jäi näkemättä. Helkovaaran Upin bändi 1971-74 taisi olla viimeinen. Tavallaan se oli henkilökohtainen valinta, ja olihan perhesyilläkin merkityksensä. Kiinnitys Turun kaupunginteatteriin heti opintojen jälkeen vähensi osaltaan laajamittaisen keikkailun tarvetta. Työn määrä teatterissa myös kasvoi nopeasti, kun pääsin kiinni säveltämiseen. Töistä tuli yhä suurempia eikä muuta ehtinyt.

– Kuitenkin kerran vuonna 1980 olin studiohommissa, kun soittajakaverit poikkesivat käymään ja ilmoittivat, että nyt lähdettäisiin kuukaudeksi Finnstarin Afrikanristeilylle Pertti Metsärinteen bändiin soittamaan. Lupasin heti tulla mukaan ja taisin ilmoittaa asiasta kotiväellekin. Laiva lähti Las Palmasista ja poikkesi useassa maassa, mm. Senegalissa, Sierra Leonessa ja Norsunluurannikolla. Jälkeenpäin olen huomannut, että kaikissa noissa maissa on ollut jonkinlaisia poliittisia selkkauksia, mutta tuolloin oli vielä rauhallista. Elämä laivalla oli melko luksusta ja keikat leppoisia. Illalla sekstettimme jakautui joskus kahteen trioon, ja päivällä soiteltiin kansainväliselle ja suomalaiselle yleisölle laivan kannella. Lopun aikaa seurattiin delfiinien ja lentokalojen elämää.

Freelancerin leipä leivottiin studioissa ja televisiossa

Pari vuosikymmentä sitten suomalainen musiikkiteollisuus toimi aivan eri tavalla kuin nykyään. Tuotannot keskittyivät levy-yhtiöiden ympärille isoihin studioihin ja harvoille tuottajille. Muusikoille ja tuottajille riitti työsarkaa, ja uusia lauluja tarvittiin. Pääosin tuolta äänilevytuottajan ajalta ovat peräisin Puurtisen 400-500 muille säveltämää laulua. Niitä ovat levyttäneet mm. Lea Laven, Anita Hirvonen, Reijo Kallio, Kake Randelin, Marion ja Anneli Saaristo.

– Työtehtävät menivät suunnilleen niin, että 80-luvulla Turussa kapellimestarikiinnityksen jälkeen touhusin paljon studiossa tuottamassa eri artistien levyjä. 90-luvulle tultaessa TV 2:n musiikkiohjelmat Tampereella alkoivat työllistää yhä enemmän. Pitkään jatkuneita produktioita oli useita ja lisäksi teimme pisteohjelmia. Työtä oli paljon, se oli hauskaa, ja ohjelmien tekoon valmistauduttiin kunnolla. Harjoituspäivät olivat erikseen ennen lopullista nauhoitusta ja bändit olivat isoja. Nykyään vain katsotaan biisit läpi nopeasti ennen ohjelman tekoa.

– Nyt vuosituhannen vaihtumisen jälkeen muusikot on heitetty kokonaan pihalle televisiosta, koska pitää tehdä halvalla ja tuotannot on ulkoistettu. Kaipa se on myös vähän sukupolvikysymys, vanhempi yleisö on tottunut katsomaan eläviä soittajia ja isoja orkestereita televisiosta, mutta nykynuorisolle koko musiikin merkitys on toisenlainen, enemmän mekaanista käyttötavaraa.

Teatterimusikki säilyi elämäntyönä

Studiotöiden ohella Matti Puurtinen on aina työskennellyt teatterimusiikin parissa. Sitä on kertynyt kunnioitettava määrä. Puurtinen on aina korostanut teatterityön sosiaalisuutta, ja pitänyt sen voimavarana samassa tilassa tapahtuvaa elävää esitystä, josta kaikki tekijät – ja yleisö – saavat lisää energiaa. Siihen ei televisio tai elokuva pysty. Salaisuus on näyttelijän ja katsojan vuorovaikutuksessa, ja se tuntuu Puurtista kiehtovan.

– Nykyään työskentelen parin kolmen produktion parissa vuosittain, mutta päätoimi se ei ole. Teatterissa hienointa on se, että siellä työskentelee monen alan ammattilaisia saman tavoitteen puolesta. Itse olen kiinnostunut paljon mm. maalaustaiteesta, ja näytelmän lavasteratkaisutkin tuovat oman “sointinsa” esitykseen.

– Teatterimusiikissa parasta on se, että siinä voi käyttää koko skaalaa. Esimerkiksi Tampereen Työväen Teatterin Suruttomissa näin tapahtui, ja käytin myös paljon ns. uuskansanmusiikkia, joka toimii hyvin teatterissa. Yleensäkin etnomusiikki kiinnostaa, mutta vaikka otankin vaikutteita muualta, säilyy musiikissa silti suomalainen pohjavire.

– Musikaaleistani nostaisin esiin juuri Suruttomat ja ehkä Myrskyluodon Maijan, joka on edelleen ajankohtainen. Musiikin lajilla – viihdettä vai klassista – en näe isompaa merkitystä. Musiikki vain on joko hyvää tai huonoa, ja näytelmissä tai elokuvissa se on oikeastaan parhaimmillaan, kun sitä ei huomaa. Musikaaleissahan se tietysti välillä nousee pääosaan.

Euroviisuista maailmalle Anneli Saaristoa säestämään

Vaikka Puurtisen sävellystyö on mittavaa, ehdotonta kansan omaksumaa hittiä ei vielä ole syntynyt. Tuttuja ovat Katri Helenan Tule luo (san. Jukka Saarinen), Arja Korisevan Enkelin silmin (san. Turkka Mali) ja tietysti Anneli Saariston esittämä La Dolce Vita (san. Turkka Mali), joka lienee lauluista menestynein. Sitä Puurtinen on myös Saariston kanssa esittänyt eri puolilla maailmaa, ja kaikki mahdollisuudet La Dolce Vitan kansainväliseenkin läpilyöntiin olivat olemassa. Vääntöä olisi kuitenkin pitänyt menestyksen eteen olla paljon enemmän.

– Espanjassa tehtiin La Dolce Vitasta levytys, joka soi siellä radioissakin. Siihen aikaan oli sellainen Gipsy Kings -aalto menossa, ja biisi olisi sopinut hyvin siihen rakoon. Ehkä sille olisi löytynyt sopiva esittäjä. Kyllä toiveena oli, että se olisi lyönyt läpi Euroopassa, olihan nimi oikeanlainen ja kertsi kansainväliseenkin korvaan tarttuva. Jatkotyön olisi kuitenkin pitänyt olla paljon perusteellisempaa, homma pitää viedä loppuun asti kun kerran on ruvennut. Ei meillä ollut siihen mahdollisuuksia.

Puurtisen tunnetuimmat laulut on sävelletty nimenomaan Euroviisukarsintoihin, ja menestys sillä areenalla on saattanut jopa haitata muuta sävellystyötä: Viisusäveltäjän leima lyötiin otsaan, ja mielikuvaa on vaikea muuttaa.

– Euroviisut kiinnostivat silloin kun ne vielä olivat Euroviisut. Oli isot orkesterit ja oikeita sävellyksiä. Niitä oli hauska tehdä, eikä vähiten siksi, että aina oli mahdollisuus menestyä myös isommissa kuvioissa. Aika jännä saareke Euroviisut silti edelleen on, vaikka kilpailu nykyään muistuttaakin enemmän pop-rock -konserttia. Kisan luonne on muuttunut: Itse musiikille jää yhä vähemmän tilaa, ja Lordin voittohan osoitti, että näyttävällä esiintymisellä voi erottua massasta. Vaikka en itse olekaan kyseisen musiikkilajin ystävä, olen silti iloinen, että neljänkymmenen vuoden kirous on nyt murtunut. Enää en ole varma, mistä Euroviisuissa loppujen lopuksi kilpaillaan. Nythän esiintyjät kiertävät viikkokausia ympäri Eurooppaa promoamassa levy-yhtiön kanssa kappalettaan. Ennen laulut sai julkistaa vasta viikkoa ennen kilpailua. Alunperin tapahtuman piti olla Euroopan yleisradioyhtiöiden välinen sävellyskilpailu, ja edustava sävellys valittiin ensin, sitten vasta esiintyjä.

– Suomalaisten huonoa menestystä ennen Lordin voittoa en lähde miettimään, mutta onhan siellä kohtalaisen hyvinkin pärjätty. Kummallista silti kuinka vaikkapa virolaiset löysivät heti viisasten kiven samalla kun Suomessa edelleen lyötiin päätä seinään. Uusien maiden mukaantulo on myös varmasti aiheuttanut tiettyä blokkiutumista, mikä näkyy pisteiden jakautumisessa. Artistit esimerkiksi itä-Euroopassa ovat tuttuja keskenään, ja musiikkimakukin on samanlainen. Kyllä naapurille helposti annetaan täydet pisteet, ja taisi Ukrainankin voitto olla osa itsenäistymisprosessia. Suomi jäi jotenkin kaikkien blokkien ulkopuolelle; ei oltu Baltiaa, ei keski-Eurooppaa eikä oikein Skandinaviaakaan. Nyt voitettiin, koska tähdet vain olivat kohdallaan: valoshow, maskit ja energinen meininki sekä voitonvarmuus. Aina Euroviisut kiinnostavat, hauska on aina seurata miten niissä käy.

– La Dolce Vita on kieltämättä tuottanut hyvin ja tuottaa edelleen, niin myös Enkelin silmin. Olemme Anneli Saariston kanssa esittäneet laulua niin itä- kuin länsi-Euroopassakin, ja kauimpana taidettiin käydä Nicaraguassa. Siellä Managuan työväentalolla oli joku Sandinistien kymmenvuotisjuhla ja suomalaisia töissä. Oli se aika eksoottinen keikka. Annelin kanssa on tehty keikkoja ja konsertteja jo parinkymmenen vuoden ajan ja yhteistyötä on ollut näihin päiviin asti.

Maailmalle pitäisi viedä kansallisesti värittynyttä musiikkia

Matti Puurtinen on päässyt kolkuttelemaan kansainvälisen menestyksen portteja ja tietää hyvin syyt, jotka estivät läpimenon omalla kohdallaan. Lordin voitto ei ratkaise lopullisesti suomalaisen musiikin laajempaa menestystä maailmalla, Euroviisut ovat kuitenkin vain pienemmän piirin juhla. Musiikin täytyy olla omaleimaista, mutta kuitenkin tarpeeksi kansainväliseen makuun osuvaa, jotta kiinnostus heräisi. Kimi Räikkönenkin on suomalainen, vaikka siteitä kotimaahan ei enää juuri ole. Menestykseen vauhdittaakin oheistoiminnan määrä – ja siihen sijoitettu raha – ei niinkään itse musiikki.

– Ei La Dolce Vitakaan ollut enää perisuomalaista, mutta kun suomalainen tekee, se on suomalaista ja sitä kannustetaan. Kyllä maailmalle vietävässä musiikissa pitää olla kansallista väriä, siihen pitäisi palata euroviisuissakin. Nyt kaikki tuntuu olevan samaa globaalia mössöä, jota Suomessa sitten yritetään matkia. Ei sillä tavalla synny kuin kertakäyttötavaraa. Vielä kun sirkushuvit tuntuvat nykyään olevan showssa tärkeintä, musiikki jää välillä kokonaan jalkoihin.

– Musiikin vienti oli ennen aivan lapsenkengissä, mutta nyt mahdollisuudet ovat paljon paremmat, kun Musexin kaltaiset organisaatiot on saatu käyntiin. Musiikin vienti vaatii valmiit väylät ja pakkosyöttöä radiossa. Ja kaiken päälle paljon rahaa. Joskus tietysti riittää hyvä biisi, jolla on karismaattinen esittäjä – ei se sen vaikeampaa ole. Maailma vaan on nykyään niin täynnä musiikkia, että on hankalaa enää keksiä mitään tuoretta. Jos keksisin, niin varmasti tekisin.

– Suomalainen musiikkikoulutus on korkeatasoista, ja sen tulokset alkavat näkyä: Soittajat ja biisit ovat yhtä hyviä kuin muuallakin, mutta viennin kehitys kestää silti oman aikansa. Kyllä näillä eväillä täytetään standardit, mutta onko se tarpeeksi, jotta erotuttaisiin. Vielä kun päälle lisätään visuaalisuuden vaatimukset, töitä menestyksen eteen riittää edelleen. Kuvahan on jo osittain ottanut vallan läpimenon osatekijänä. Jotenkin tuntuu, että suomalainen bändi saattaa nousta huipulle asti, mutta karismaattisia solisteja ei oikein tahdo löytyä. Klassisella puolellahan meillä on maailmantähtiä, ja siellä on aina osattu hyödyntää nimenomaan suomalaista kansallista musiikkiperinnettä. Se sen persoonallisuuden tekee.

Tinnitus haittaa työskentelyä ja vaikuttaa tulevaisuudensuunnitelmiin

Vaikka Puurtinen tietää, että taustamusiikin soiminen ravintoloissa ja julkisilla paikoilla tuo tekijöille lisätuloja, lipsahtaa Matilta helposti Arthur Fuhrmannin lanseeraama lause “Musiikin pakkosyöttö olisi lailla kiellettävä”. Syynä on sinnikäs tinnitus, joka häiritsee sekä työtä että vapaa-aikaa.

– Olin hyvässä salsakonsertissa, joka oli niin mielenkiintoinen, etten tullut ajatelleeksi korvien suojaamista. Pidin musiikista, mutta se tuli liian kovaa liian pitkän ajan. Korva ei sitä kestänyt. Pahimmillaan korvien soiminen on järkyttävää eikä nukkumisesta tule mitään. Ääni on vähän kuin symbaali-iskun jälkisointi, sellaista ujellusta.

– Lääkärit ovat vaivaa ihmetellet, korva on aika ihmeellinen rakennelma. Lepo ja stressi vaikuttavat asiaan, ja ongelmaa on yritetty hoitaa painekäsittelyllä, joka onkin tuonut helpotusta. Olen nyt tietoisesti siirtynyt enemmän säveltämiseen ja rajoittanut keikkoja. Korvatulppien käyttö tuntuu vain pahentavan asiaa, kun tinnitus voimistuu. Pitää vain välttää meluisia paikkoja ja katsoa mihin ravintolaan menee, onko siellä taustamusiikkia vai ei. Vaikka joka paikassahan nykyään tuntuu jotain soivan.

– Korvaongelma rajoittaa nykyään työntekoa niin paljon, että olen hiljalleen siirtymässä eläkkeelle. Olen nyt 57-vuotias ja ensi heinäkuusta alkaen saan vielä vuoden verran apurahaa. Suunnitelmia tulevaisuudelle tietysti on, mutta runsaan vuoden päässä häämöttävä eläke rauhoittaa tilannetta. Jos joku alkaa kiinnostaa, niin tietysti se tehdään. Inspiraatiohan syntyy tilauksesta, sitten laskeudutaan työn ääreen ja aletaan toimia. Joskus lähtee helposti, joskus ei millään. Pöytälaatikkosäveltäminen on jo kokonaan jäänyt, sen verran on laiskuus iskenyt. Teostotuloni koostuvat lähinnä muutamasta biisistä, jotka tuottavat suurimman osan. Televisiotunnarit ovat myös olleet tärkeitä tulonlähteitä. Kun nyt vielä saisi muutaman musikaalin soimaan vaikka Eurooppaankin, niin eläkepäivien pikkurahapulmat poistuisivat.

Mari Rantasila lähtee tekstistä – tarina ja sen kertominen

Julkaistu

Musiikkiteatterin puolelta lohkesi myös idea ensimmäisestä levystä, joka julkaistiin vuonna 1987. Sen materiaali oli amerikkalaisen laulaja/lauluntekijä Randy Newmanin lauluja, jotka Esko Salervo oli kääntänyt. Toisen levyn originaalimateriaalista vastasi etupäässä Yari, mutta seuraavaksi tulivat vuoroon jo Marin omatekemät laulut.

Kolmannen levyn jälkeen olikin levytyksissä vuosien tauko, mutta laulukeikkailu jatkui, ja näyttelijäntyönkin puolella oli myös musiikkiteatterirooleja; esimerkiksi laajasti huomiota herättänyt Lady Day jazzlaulaja Billie Holidaysta Helsingin Vierailuteatterissa vuonna 1995.

Vuoden 2000 tammikuussa televisiossa alkanut rikossarja Raid piti sisällään Pekka Marjasen säveltämän ja ohjaaja/käsikirjoittaja Tapio Piiraisen sanoittaman tunnussävelen Vain rakkaus, jonka mukana näytellytkin Mari lauloi sarjan ääniraidalle. Laulun levytyksestä tuli valtava myyntimenestys, ja samantien uusi originaalimateriaalikin pääsi jälleen esiin. Marin tekstien säveltäjäksi löytyi hänen yhtyeensä kitaristi Markku Kanerva.

– Mun tekijäuranihan varsinaisesti alkoi Kaipuun kääntöpiiri -albumista, jossa olin myös säveltäjänä. Mutta sen olen lopettanut, enkä halua että säveltäjä-titteliä minun suhteeni käytetäänkään – vaikka edelleen muutamaa biisiä soitetaan keikalla, jotka olen säveltänytkin. On mielenkiintoinen pointti, miten mulle tuli hyvin vahvasti sellainen olo ettei säveltäminen kuitenkaan ole pelkästään sitä että tekee sen melodian ja ne soinnut. Kyllä siinä pitäisi vähän nähdä sitä maailmaa enemmän; sitä sointupohjaa ja muuta. Siksihän tuolle mainitulle levylle laitettiin osa sävellyksistä Matille [Nurro] ja mulle kimpassa – mä vaan näen sen niin.

Tällaisestahan on saatu isoja riitoja; kuka saa isommat rahat, kuka jonkun on oikeasti tehnyt jne. Mulle tuli hyvin selkeäksi se, että säveltäminen ei ole mun lahjakkuuteni suurin alue – kyllä se on tämä tekstipuoli. Mun ‘oma’ maailma on se, eikä sellainen melodioiden teko, jota mä tein; ei se ole säveltämistä.

Kääntöpiiri oli kolmas levysi. Toisella oli jo originaaleja, mutta muiden – etupäässä Yarin – tekemiä. Saitko siitä jotain kimmoketta omaan tuotantoon, vai olitko jo miettinyt asiaa aiemmin?

– Olin mä jo lapsesta asti tehnyt kaikenlaista – bändeissä kun olin – mutta itsekritiikki oli hirveätä. Mulla oli pöytälaatikossa vaikka mitä, mutta kun Teatterikoulussa tutustuin moniin musiikintekijöihin, niin ei mun biisit sitten olleet mielestäni tarpeeksi hyviä. Kääntöpiirin tekstit oli aika paljon valmiina, ihan muutaman vaan tein suoraan levyä varten. Osa on aika vanhaakin tavaraa, vaikka levy ‘93 vasta ilmestyikin. Kun olin säveltänyt niitä, niin näytin biisejä Salon Heikille ja kysyin että ‘onks nää ihan paskaa?’. Heikki sanoi ‘ettei nää ihan paskaa ole, kyllä nää hyviä on…’

…mutta otetaan toi Matti tohon kuitenkin…

– Nimenomaan! Ja kun mä heti sanoin, että mä en ole mikään sovittaja – mulla on vaan nämä tyhmät perussoinnut näissä. Kyllä mä vielä sen jälkeen sävelsin joitakin biisejä, joita ei kuitenkaan ole mennyt levylle, mutta sitten olen säveltämisen jättänyt, etenkin kun yhteistyö Markun kanssa on alkanut.

Vaikuttiko levytysuraan tullut tauko mitenkään tekemiseesi?

– Kyllä mä koko ajan tein, ihan demoille asti, esimerkiksi Syrjälän Juhanin ja Rantalan Iironkin kanssa. Kyllä mä jotain hain, ja Miljoonasateen jätkien kanssa käytiin keikoillakin. Tyttäreni syntyi ‘98, ja siinä vaiheessa meni varmaan ainakin vuosi etten tehnyt musiikkia lainkaan. Carola-ohjelmistoa työstettiin Markun kanssa raskauteni aikana.

Saitko mitenkään järkevää palautetta demoistasi?

– Joo, kyllä mä muistan esimerkiksi Niemisen Esan kommentin yhdestä biisistä – se oli sellainen niinkuin ‘vihaisen’ naisen biisi – että ‘tää olisi hyvä tyyli’, mutta kukaan muu ei siitä innostunut. Ehkä mun ongelmani silloin oli, että ne jutut oli aika erilaisia; linjaa vielä haettiin. Vainion Ile sanoi suoraan, että mä olen pelottava (naurua)! Että ne oli niin pelottavia, ettei kukaan uskalla lähestyä niitä. Mutta tietenkin oli tätä, että ‘olen aina ihaillut sinua mutta en näe tällä kaupallista potentiaalia’.

Olen aina ajatellut, että hyvästä – siis järkevästä, vaikka haukkuisikin – palautteesta aina oppii. Tunsitko saavasi jotain joka auttoi eteenpäin, tunsitko kehittyväsi palautteen kautta?

– En silloin, mutta jälkeenpäin olen miettinyt kyllä paljon sitä, että kun mun imago oli – ei nyt vihainen, mutta sellainen rohkea – että kyllä mua varmaan vähän pelättiin – Ile sanoi senkin ihan suoraan, että ‘mähän pelkään sua!’ – niin siinä oli pointtinsa. Varsinkin tekstien osalta; että vaikka ne oli tietyllä tavalla helposti lähestyttäviä niin kuitenkin niissä oli joku vääntö, ne tuntui iskelmäyleisöstä varmaankin vieraannuttavalta. Ehkä mä jotain otin opikseni, ja puin ne vähän eri muotoon – ettei suoraan aborttiklinikalta- osastoa!

Virheetkin voi toimia

Levytysurasi uuteen alkuun liittyy olennaisesti yhtäältä tuo mainittu Carola-kokonaisuus, mutta tiedä mitä olisi tapahtunut, jos olisi tehty vaan single; Ile antoi vapaat kädet kuudelle biisille. Toki mä näytin kaikki tekstit hänelle ja tehtiin demot, mutta ei hän mitään muuttanut.

Voidaan varmasti sanoa, että siinä vaiheessa löysit etsimäsi. Ilmaisu on etusijalla; et ole erityisen ”tekninen” kirjoittaja riimien ja sen sellaisten suhteen.

– Tietyt säännöt pätee; ei mitenkään loogisesti, mutta kuitenkin. Säkeistössä näin ja kertsissä näin, C-osassa vähän miten vaan, enemmän musiikin mukaan. Tähän saakkahan me on tehty niin, että mä olen kirjoittanut musiikkiin. Nyt on tehty joitain toisinpäin, eli Markku on säveltänyt teksteihin. Jostain riimistä Ile on joskus sanonut, ja joskus olen muuttanut, joskus en. Salon Heikki on sanonut että ‘kyllä sinne niitä virheitä voi mahtua jos se muuten toimii’.

Olen mä esimerkiksi miettinyt, että voiko sanan keskellä olevaa tavua nostaa melodisesti? Ja tullut siihen tulokseen, että joskus voi. Riippuu esimerkiksi siitä miten sen laulaa. Jos vaikka vetää ohenteisesti, niin se ei häiritse. Ja kun itse laulaa, niin sellaista voi tehdä. Mutta kyllä mua erityisesti häiritsee, jos mä kuulen kun vokaali lauletaan liian pitkäksi.

Eniten mä mietin sitä, että tarina kulkee niin että sanat ymmärtää; ettei jostain sanasta tule joku toinen. Olen nyt ekaa kertaa tehnyt tekstejä joillekin muille, enkä vielä tiedä ovatko ne menneet läpi. Koko ajan olen huolissani siitä, että miten ne lauletaan! Ja siellä on kyllä keskusteltu yksittäisistä sanoista, että ‘tää tässä hyppää täältä, tee jotain’. Otan kyllä tietoisesti käyttöön sellaisia sanoja, jotka ovat vähän poikkeavia. Mielestäni hyviä biisejä ovat esimerkiksi sellaiset, joista jää jotain sanoja päähän. Kielen pitää olla kiinni tässä päivässä; ettei tekstit ole vaan sitä samaa perussanastoa vuodesta toiseen. Jopa joku ‘virhe’, joka jää ärsyttämään, saattaa jäädä mieleen myös hyvänä juttuna.

Onko Markku jonkinlaisessa portinvartija- asemassa?

– Jonkinlaisessa kyllä. Lähinnä kyllä siinä, että miten joku teksti menee musiikkiin, mutta joskus hän on sanonut joistain yksittäisistä sanoista. Meillä on kyllä aika hyvin omat tontit selkeästi, mehän ei tehdä kirjaimellisesti kimpassa.

Minkälainen määrä levytystuotannostasi kuuluu keikkaohjelmistoosi?

– Selkeästi suurin osa, melkein kaikki omat biisit itseasiassa on keikkakäytössä. Tosin kunkin mukanaolo vaihtelee, vain muutama on sellaisia mitä olen laulanut koko ajan.

Olet kertonut että jotkut ovat jo aika erilaisia kuin levyversiot. Onko tullut mieleen levyttää jotain uudestaan?

– Ei, ei vielä. Ehkä muutaman kymmenen vuoden kuluttua! Nyt on ihan okei jos ja kun ne elää keikkasetissä.

Entä livelevy?

– No semmoisen voisi tehdä, siinä olisi järkeä. Jopa kuvallisena, telkkariin ja/tai DVD:lle.

Vaikuttajia

Onko sinulla laulutekstipuolella ollut – ei esikuvia, mutta – innostajia?

– Ilman muuta. Mun lähtökohta kaikkeen on tarina, ja se mitä sillä halutaan sanoa. Jos teksti tehdään, niin kyllä sen pitää jotain tarkoittaa, eikä vaan ‘rakasrakasrakas’. Erittäinhän yleistä kyllä on, että sanotaan ettei ole koskaan kuunnellut mitä jossain biisissä lauletaan. Omassa bändissäkin mä kuulen tätä (naurua)! Mulle on kolahtaneet nämä Juicen ekat, Se-yhtye oli äärimmäisen tärkeä, Pelle Miljoona, Eputkin kyllä – mutta enemmän nämä on yksittäisten biisien kautta.

Eka albumi mikä kolahti oli Uriah Heepin Demons and Wizards, ja kyllä siitäkin niitä tekstejä kansista tavattiin. Alice Cooperin Billion Dollar Babies oli samoihin aikoihin. Ja Beatlesin suhteen mulla oli sellainen kirja, mihin oli käännetty kaikki tekstit ja siinä oli jotain selityksiäkin… Joni Mitchellin Court and Spark, Daven [Lindholm] Musiikkia, ja Maaritin [Hurmerinta] Jäätelökesä-kokoelmalla oli paljon hienoja tekstejä [Mikko] Alatalolta ja Kaisu Liuhalalta. Kyllä sanat on olleet mun juttu.

Ja laulajana vielä se miten ne tulkitsee; miten siinä painotuksilla ja sävyillä kertoo sitä tarinaa. Tässä mielessä nimenomaan Carola [Standertskjöld] oli poikkeuksellinen. Nykynimistä pidän Maija Vilkkumaan teksteistä, hän kuljettaa kieltä hienosti. Anssi Kelan Nummela on hieno, mutta Milla on aivan loistava – niin leffabiisinä kuin myös ihan irrallaan. PMMP:n biiseihin olen myös kiinnittänyt huomiota, siellä on hyviä ‘tekstijuttuja’. Vanhemmista Hector tietenkin, on omia ja käännöksiä; joku Olen hautausmaa sai aikanaan kyllä nuoren tytön tajunnan ihan sekaisin. Jo otsikko – ‘olen hautausmaa’ – mitä sellainen oikein tarkoittaa!? Teksti on just täynnä sellaisia sanoja ja ilmaisuja, jotka meni syvälle alitajuntaan, enkä ole ollenkaan varma että vieläkään ymmärrän siitä kaiken. Hectorin Kadonneet lapset -levy on ollut minulle todella vaikuttava, sitä olen höylännyt paljon. Musiikillisesti se on saattanut vanhentua, mutta teksteiltään ei lainkaan.

Olen kuunnellut viime aikoina miehen kaikki singlet sisältävää Hectobox-kokoelmaa, ja kyllä pitkästä aikaa kuunneltuna esimerkiksi Linnut, linnut vaikutti todella voimakkaasti, se on hyvin vahva teksti. Vahvaa persoonaa, mutta muutakin.

– Uskon voimakkaasti siihen, että yksityisen kautta pääsee yleiseen. Pitää itsellä olla joku tunneside siihen juttuun, ja sen jälkeen se voi merkitä muille jotain tärkeää. Olen hirveän minä-lähtöinen, mutta silti mun laulut ei kaikki kerro omasta elämästäni!

Ehkä suurin innostajani, jota voi jo sanoa ihan idoliksi, on Gösta Sundqvist. Ihailen aivan suunnattomasti sitä miten hän pystyi yhdistämään komiikan ja tragedian. Se ei ole sellaista hassunhauskaa huulenheittoa, vaan siinä on aina myös traaginen puoli. Ehkä ainoita – tai ainakin oikeasti harvoja – suomalaisia, jotka ovat pystyneet tekemään onnistuneen sekoituksen. Ja ne tekstit on niin totta.

Eikä siitä kuitenkaan silloin alkuaikoina oikein saatu selvää että ‘mitä tää on’, onko se parodiaa vai mitä? Pidän sellaisesta touhusta, joka jää vähän auki; joka ei ole itsestään selvää. Esimerkiksi ‘Ei se tyttö tule takaisin’ – onko se ekalla levyllä? – joka menee (laulaa)

‘…suudellessa suuhun sen oksensin-sin-sin…’; mikä on aivan järjetön mutta toimii ihan helvetin hyvin. Kuka tuollaista tekstiä on tehnyt – koskaan, itseasiassa – että suudellessa oksentaa toisen suuhun!? Ei kukaan!

Onko sinulle tullut mieleen tehdä keikoilla muita kuin Carola-covereita?

– Kyllä, olen Leevi and The Leavingsia tehnytkin; Amalia, Rin-Tin-Tin ja Pojat tanssimaan. Ja itseasiassa on ollut puhetta levytyksestäkin, kun haluaisin tehdä Hectoria; ihan siltä pohjalta että ‘Rantasila laulaa Hectoria’. Nyt ei vaan ollut oikea hetki, mutta ehkä siitä vielä tulee jotakin… Leavingsia olisi aivan mahtavaa tehdä. Otti todella päähän, kun en päässyt Huvila-teltan tribuuttikonsertiin laulamaan, vaikka laitoin suhteilla sanankin menemään että valmiina ollaan… (naurua).

Marin omia kommentteja muutamista lauluistaan

(lähde: “Aikamatka”-kokoelman kansivihko)

Kirsikkapirtelö 1993

– Tämän tekstiaiheen olen saanut jo 80-luvun alkuvuosina. Olin töissä siivoojana, ja taukohuoneessa oli erilaisia aikakausilehtiä, joita selailin. Eräästä osui silmään yksityiskohtaisesti kuvattu mustasukkaisuusdraama, ja se kaikessa järjettömyydessään iski niin hyvin, että sieltä on otettu asioita tähän tekstiin ihan suoraan itseasiassa. Kaiken huippu on se, kun tätäkin on pyydetty minulta häälauluksi! Tähänkin tuli Matti Nurro toiseksi säveltäjäksi.

Juhlat salissa 1993

– Vaikka tämä oli ikään kuin minun sävellykseni, niin Kaipuun kääntöpiiri -levyn sovittaja/tuottaja Matti Nurro teki tähän sellaisen sovituksen mikä muutti sen koko jutun, joten laitoin hänet osasäveltäjäksi. Sovitus tekee joskus NIIN paljon. Biisi on kuulemma edelleen Matin suosikkibiisikin siltä levyltä.

Tahdon rakastaa 2000

– Ensimmäinen yhteistyömme Markun kanssa on tämä laulu. Tein tekstin hyvin nopeasti hänen annettuaan demo-äänitteen, jostain hyvin akuutista tilanteesta silloin. Yksi harvoista teksteistä, jonka aiheen lähellä olin silloin itse; yleensä kirjoitan sellaisista vasta myöhemmin. Ehkä osittain siksi saan tästä tosi paljon palautetta, sitä lauletaan esimerkiksi usein häissä. Se on myös laulu joka elää keikoilla koko ajan omaa elämäänsä; nykyinen versio on jo ihan erilainen kuin levyversio, ja se on aina hyvä asia.

Kun taas sinut nähdä saan 2000

– Paras kuulemani kommentti tästä tuli eräältä dj:ltä, jolle joku pariskunta oli tullut kiittämään levyn soitosta ja sanonut, että “tämä on todella kaunis biisi, mutta MISTÄ se nainen oikein laulaa, miten tällaisesta aiheesta voi laulaa?”. Se on hyvä, sillä olen aina ajatellut, että teksteilläni täytyy oikeasti olla sisältöä. Kipeitäkin aiheita voi käsitellä, vaikka periaatteessa ollaankin iskelmän parissa.

Tavallista elämää 2000

– Tekstissä kuuluu hyvin se, mikä on ollut oma elämänvaiheeni silloin. Nyt ajattelen lähes täysin päinvastoin asioista. Ymmärrän ihan hyvin mistä laulan tässä, biisi on onnistunut ja kertoo siitä mistä kertoo, mutta luojan kiitos ajattelen nyt eri tavalla! Ja se tuntuu ihan hyvältä; olen päässyt joidenkin asioiden ohi.

Sä olet niin kaunis 2000

– Tästä olen saanut aivan hirveästi palautetta. Sitä tullaan toivomaan ennen keikkaa; ”laulathan sinä nyt varmasti sen kappaleen?” – sekä miehet että naiset. Muista Vain rakkaus -levyn biiseistä useimmat tuntuu koskettavan naisia enemmän, mutta tätä toivovat siis myös miehet paljon. Mutta laulu on myös sellainen, että jotkut eivät kestä sitä ollenkaan. Seksuaalisuuden käsittely on joillekin selvästi liikaa, vaikka tässä tekstissä ei niin hirveästi itseasiassa sanota suoraan. Mutta ehkä se esittäminen, ja rivien välissä oleva asia on niin voimakas. Teen sen melko eri tavalla keikoilla riippuen yleisöstä, ja vastaanotto vaihtelee paljon. Tulkinta vaikuttaa joskus vastaanottoon hurjasti.

Tulit takaisin 2000

– Tämä on Janin [Noponen] ja Markun yhteinen sävellys, ja viimeinen biisi mikä tehtiin Vain rakkaus -levylle. Vähän samaa teemaa kuin Anteeksi, mutta olen saanut tekstin oikeammin etäännytettyä itsestäni. Siitä huomaa, että selkeästi samasta aiheesta ja mielikuvasta voi tehdä useitakin eri biisejä. Sanotaanhan sitä että kirjailija kirjoittaa samaa kirjaa, ja maalari maalaa samaa taulua; kyllä lauluntekijä voi tehdä samasta aiheesta jopa koko tuotantonsa.

Anteeksi 2001

– Aivan nuoruuden muistoja. Tätä minun on todella vaikeata laulaa, en tiedä miksi. Markku tykkää tästä hirveästi, mutta en ole voinut esittää sitä pitkään aikaan keikoilla. Joihinkin teksteihin vaan tulee sellainen suhde. Jos ottaa saman tekstin esiin tauon jälkeen, niin voi tulla fiilis että “tämähän on todella hyvä, miksi en ole aikaisemmin tätä esittänyt?”. Mutta tähän ei ainakaan vielä.

Pois vieraalta maalta 2001

– Tästä tuli singlevalinta Meidän matkalta. Tämä on myös jännästi elänyt keikoilla ihan omaa elämäänsä, se on muotoutunut ihan erilaiseksi versioksi. Tuntuu jopa, että biisin luomistyö oli levytyksessä vielä vähän kesken jollakin lailla. Halusin tehdä sellaisen tekstin erosta, joka on selkeästi positiivinen; että luojan kiitos jostakin ihmisestä pääsee eroon! Keikoilla hyvin huomaa, että naiset pitävät tästä.

Kellutaan 2001

– Tätä tehtiin Meidän matka -levyn sessioissa tosi kauan. Käännettiin ja viilattiin, ja tämä on varmaan ainoa teksti jota olen muuttanut moneen kertaan. Alkoi jo tuntua että tuleeko siitä mitään valmista, ja loppujen lopuksi olin jo epävarma tuloksesta. Mutta nykyään tykkään paljon laulaa sitä.

Tyttönä oon 2001

– Kaikki luulevat, että teksti kertoo miehen ja naisen suhteesta, mutta tosiasiassa se kertoo isän ja tyttären suhteesta. Useinhan kait isä/ tytär tai äiti/poika -suhteen asetelma siirtyy myöhempään ihmissuhteeseen. Mutta on hyvä, että teksti saa aikaan tulkintoja eri näkökulmista.

Saippuakupla 2003

– Tämän säveltämisessä oli Markun lisäksi mukana Janne Rajala, ja toiselta on A-osa, toiselta B-osa; en edes muista kumpi on kumman. Tyypillinen sellainen teksti, jonka idea on ollut mielessäni pitkään. Mietin ja kehittelin sitä päässäni, kunnes tähän melodiaan se alkoi sopia, ja kirjoitin sen valmiiksi.

Jotain ohi on 2003

– Albumin nimibiisi, ja tällä kertaa myös singlebiisi. Olen hämmästynyt siitä, että otsikko mielletään lähes automaattisesti negatiiviseksi. En koe sitä niin; en koe että haikailtaisiin siihen mitä on ollut. Se on enemmänkin niin, että “luojan kiitos jotakin on ohi, ja olen mennyt eteenpäin”. Ehdottomasti positiivinen, kansikuvaankin laitettiin hymyilevät kasvot juuri siksi. Tästä oli kyllä pitkä keskustelu, että voidaanko tällaista otsikkoa levylle antaa.

Terveisiä Teoston johtokunnasta

Julkaistu
Katsotaan peiliin

Tokkopa koskaan on kirjoitettu ja tiedotettu niin paljon suomalaisesta musiikista kuin toukokuun loppupuoliskolla. Kaikki alkoi yhden yön tapahtumista ja koko hässäkän sai aikaan yksi biisi ja yksi bändi. Tuntui siltä, että suomalaiset ajautuivat lähes joukkopsykoosin valtaan – eivätkä ainoastaan suomalaiset. Henkilökohtainen musiikkimaku oli hetken aikaa toisarvoinen asia. Takkia käännettiin sujuvasti ja suomalainen musiikki oli arvossaan. Sitä kuunneltiin ja sitä haluttiin ostaa. Kukaan ei kyseenalaistanut tekijänoikeutta eikä edes teknologiateollisuus saarnannut vähään aikaan tekijänoikeusmaksujen turmiollisuudesta kaiken mahdollisen kehityksen jarruna. Hallelujah!

Edellinen oli oiva esimerkki siitä, miten kaupallinen musiikki parhaimmillaan hoitaa tiedottamisensa ja markkinointinsa. Lordin kohdalla oli tehty valtavasti taustatyötä. Pitkään ja suunnitelmallisesti. Työn jäljessä näkyi se, että sitä olivat tehneet asiastaan aidosti innostuneet ammattilaiset, jotka tuntevat läpikotaisin sekä ”tuotteensa” että markkinat ja sidosryhmänsä. Näinhän se kaupallisen musiikin piirissä yleensäkin menee, vaikkakin useimmiten lyhyemmän kaavan mukaan ja paljon pienemmällä kukkarolla. Lähtökohta, tarpeet ja tavoitteet ovat silti aivan samat. Samoin ne lainalaisuudet, jotka säätelevät kevyen kaupallisen musiikin markkinoita ja markkinointia. Tämän musiikin markkinat ovat niin hektiset, että mikään muu mekanismi ei edes toimisi.

Vaan on sitä suomalaisesta musiikista tiedotettu ja musiikin käyttöä edistetty ennenkin, toisin vähän toisenlaisista lähtökohdista. Palstatilaakin on medioissa jaettu vähän kitsaammin. Fimic, Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus, toimii Teoston yhteydessä ja sen tehtävänä on toimia suomalaisen musiikin laaja-alaisena tiedottajana ja tietopankkina. Fimicin tehtäväkuvaan kuuluu myös pyrkimys saada suomalainen musiikki soimaan entistä paremmin niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Tätä Fimic myös tekee, ja on tehnyt työtään varsin menestyksekkäästi taidemusiikin puolella, samoin vähemmän kaupallisen kevyen musiikin alueilla.

Entäpä sitten se kaupallisempi kevyt musiikki? Edelliseen esimerkkiin viitaten, Fimicillä ei sillä saralla taida olla paljonkaan tehtävissä ainakaan myynninedistäjänä. Ja tuskinpa se pystyy myöskään vaikuttamaan musiikkimarkkinoihin tai musiikin jakelukäytäntöihin radio- ja tv-kanavilla. Ei ainakaan enempää kuin kustantamot ja levyyhtiöt asiansa osaavine pr-rykmentteineen. Eikä sen tarvitsekaan. Ainakin ne tekijät, jotka kustannuttavat teoksensa, ajattelevat varmastikin siihen malliin, että kustantaja hoitakoot tiedottamisen ja myynnin edistämisen kuntoon vastikkeeksi saamalleen osuudelle teoksen tekijänoikeustuloista. Miksi siis maksaa kahteen kertaan samasta työstä?

Fimicin vähäistä roolia kevyen kaupallisen musiikin parissa tukee myös Elvisin tekemä jäsentutkimus. Valtaosa vastaajista ei kokenut Fimiciä omalle työlleen joko lainkaan tarpeellisena tai sen merkitys koettiin vähäiseksi. Kaupallisemman kevyen puolen sektorilla Fimicin tätä tekijäkuntaa parhaiten palveleva rooli löytyneekin webtiedottamisen puolesta. Myös tietopankkina Fimicillä on roolinsa. Etenkin tekijä-esittelyt käyvät esimerkkinä mainiosti toteutetusta kevyemmän puolen Fimic-tiedottamisesta. Fimicin kevyen puolen ja Elvisin yhteistyössä on myös parantamisen varaa.

Fimicin toiminnan rahoittavat pääosin musiikin tekijät. Niin sanotuista kansallisista varoista Fimic saa toimintansa pyörittämiseen tekijöiltä perittyä tekijänoikeuskorvausrahaa reilut 650.000 €. Valtio osallistuu Fimicin toimintaan ainoastaan n. 80.000 €:n osuudella. Näin siis valtiovalta käytännössä tukee suomalaisen musiikkielämän arkea. Monien muiden taidealojen tiedotuskeskusten toimintaa sitä vastoin tuetaan ihan toisenlaisella osuudella! Vientiponnistuksiinhan myös valtiovalta osallistuu kattamalla huomattavan osan Musexin kustannuksista, mutta siihen se sitten jääkin. Miksikö? No siksi, että me olemme tähän asti olleet tarpeeksi hölmöjä – tai kilttejä – maksaaksemme itse oman alamme tiedotus- ja pr-kulut. Muut taiteilijaryhmät, kuten kirjailijat, ovat meitä paremmin kyenneet osoittamaan tarvitsevansa joka ikisen tekijänoikeuseuronsa itselleen. Tässä tapauksessa siis ”syyllinen” löytyy muutamaan tuhanteen peiliin katsomalla.

Allekirjoittaneella oli mahdollisuus keskustella valtion tuesta kulttuuriministerimme kanssa tammikuun lopulla Cannesissa, samoin muutamien Opm:n ja Ktm:n johtavien virkamiesten kanssa. Ministeri äimisteli huikeaa omarahoitusosuuttamme ja lupasi siltä istumalta ainakin ”tuplata Fimic-avustuksen”. Aika näyttää pitääkö ministeri lupauksensa. Pitää tai ei, nykyinen rahoitusmekanismi on tulossa tiensä päähän. On vahvoja ennusmerkkejä siitä, että niin kansalliset varat kuin hyvitysmaksutkin ovat ehtymässä. Niin Fimicille kuin muillekin niille toiminnoille, jotka tällä hetkellä rahoitetaan kansallisista varoista, tulee löytää korvaava rahoituslähde. Fimiciä, samoin kuin taustajärjestöjä (Elvis, Suomen Säveltäjät, Musiikkikustantajat), jotka nekin pyörivät pitkälle kansallisten varojen sekä mm. Kopioston kollektiivikorvausten varassa, tarvitaan jatkossakin. Uudenlaiseen rahoituspohjaan tähtäävät neuvottelut olisikin syytä aloittaa mahdollisimman pikaisesti. Näissä talkoissa kaikkien oikeudenomistajien tulee seistä ryhdikkäästi samassa ruodussa ja pyrkiä vaikuttamaan aina kun vaikuttamisen paikka on.

Teksti: Jori Nummelin

LYHYET UUTISET

Julkaistu
ESEKin uudet tukimuodot

ESEKille tulee syksyllä kaksi uutta tukimuotoa: markkinointi- ja vientituki sekä työskentelytuki. Näitä varten tulee nettiin omat anomuskaavakkeet heinäkuun puolivälin tienoilla.

ESEKin työskentelytukea myönnetään yksityisille henkilöille 1- 3 kk kestävään työskentelyyn esittävän säveltaiteen alalla. Tuen tarkoituksena on työskentelyedellytysten turvaaminen ja parantaminen. Tuki edellyttää työskentelyyn liittyvää suunnitelmaa julkaisemisesta ja/tai esitystoiminnasta. Se voi olla esimerkiksi musiikillisen kokonaisuuden valmistamista tai ohjelmiston harjoittamista ja hiomista levyä tai konserttia varten.

Työskentelytuki on henkilökohtainen, ja sitä myönnetään elantokustannuksiin. Tuen suuruus vastaa valtion taiteilija-apurahaa (tällä hetkellä 1 254,13 €/kk). Tuen saajalla ei saa olla samanaikaisesti säännöllisiä päätoimisia palkkatuloja. Tuki on ensisijaisesti tarkoitettu alalla aktiivisesti toimiville esittäville taiteilijoille, joilla on aiempaa näyttöä taiteellisesta työstä.

Työskentelytukea saaneen pitää määräajan sisällä esittää ESEKille raportti tuen käytöstä. Työskentelytuen hakuajat tänä vuonna: 15.9. mennessä ja 15.11. mennessä

Markkinointi- ja vientituesta kts. www.esek.fi

ONNITTELEMME

Jukka Itkoselle on myönnetty lasten- ja nuortenkirjallisuuden Anni Swan -mitali.

Sinikka Svärd on palkittu ensimmäisellä Pro Iskelmä -palkinnolla.

Jussi Rasinkankaan säveltämä ja Vexi Salmen sanoittama Takaa laaksojen on sijoittunut kolmanneksi Vuoden 2006 Lastenlaulu -sävellyskilpailussa.

Juicelle ja Nonolle taiteilijaeläke

Kulttuuriministeri Tanja Saarela on myöntänyt 42 uutta elinikäistä taiteilijaeläkettä eri taiteenalojen edustajille. Täysi eläke on 1 143,26 euroa kuukaudessa ja osaeläke siitä puolet. Eläkkeestä maksetaan veroa. Täysi eläke myönnettiin 28 taiteilijalle ja osaeläke neljälletoista. Eläke myönnetään taiteilijalle tunnustuksena hänen ansiokkaasta toiminnastaan esittävänä ja luovana taiteilijana. Eläkettä myönnettäessä huomioidaan myös hakijan varallisuus ja toimeentulo. Nykymuotoisia taiteilijaeläkkeitä on myönnetty vuodesta 1974 alkaen. Vuonna 2006 eläkettä haki yhteensä 456 taiteilijaa.

Säveltaiteen saajat:

Dubiel Jerzy Andrzej, Mikkeli, osaeläke

Hagert Waldemar, Espoo, osaeläke

Havakka Arja, Rovaniemen mlk, täysi eläke

Laine Reino (Reiska Laine), Helsinki, täysieläke

Leskinen Juhani (Juice Leskinen), Tampere, osaeläke

Lindström Björn, Helsingfors, osaeläke

Nowak Jedrzej, Tampere, osaeläke

Salo Tapio, Espoo, täysi eläke

Sarmanto Pekka, Helsinki, täysi eläke

Söderberg Arno (Nono Söderberg), Helsinki, täysi eläke

Elvis Lahden messuilla

Lahden messukeskuksessa järjestetään 21.-23. syyskuuta tapahtumatekniikan ja musiikin erikoismessut otsikolla It’s Showtime.

Elvis ry on mukana tapahtumassa mm. järjestämällä paneelikeskustelun yhdessä Suomen Muusikkojen Liiton kanssa otsikolla ”Taiteilija ja tekijänoikeudet”.

Messujen aihe-alueita ovat mm. musiikki-instrumentit, ääni- ja valotekniikka, lavastustekniikka, tapahtumapalvelut ja -tilat, koulutus, ohjelmatoimistot ja soitinrakennus. Yhtenä osaalueena on esitellä nuorille tapahtumatekniikka- ja musiikkiala tulevaisuuden työpaikkana.

Messuilla voidaan tutustua alan koulutustarjontaan ja alan yrityksiin mahdollisina työn tarjoajina. Messuihin liittyy myös rekrytointikampanja.

Lisätietoja www.lahdenmessut.fi.

Suomalaisen kansanmusiikin historian perusteos ilmestyi

WSOYn kirjasarja Suomen musiikin historia on täydentynyt neljännellä osalla Kansanmusiikki. Sen toimittajat ja kirjoittajat edustavat alan parasta suomalaista asiantuntemusta: Heikki Laitinen, Anneli Asplund, Petri Hoppu, Timo Leisiö, Hannu Saha ja Simo Westerholm sekä erikoisavustajat Risto Blomster, Marko Jouste, Antti Koiranen, Matti Mäkelä ja Rauno Nieminen.

Kirjassa on sivuja yli kuusisataa, asiaa riittää suomalaisten ja osin myös sukukansojen ja etnisten vähemmistöjen historiallisen kansanmusiikin muodoista, laulu- ja soittotyyleistä sekä ohjelmistoista kansanomaisen musiikin nykyilmiöihin.

Kirjan alkusanoissa työryhmä kertaa mm. Konsta Jylhän Vaiennut viulu -sävelmän syntyhistorian ja jatkaa: ”Samalla tavalla on jokaisella talteen saadulla kansanlaululla ja soitinsävelmällä oma historiansa, oma tarinansa kerrottavanaan. Kun sävelmiä on arkistoissa nuotteina ja äänitteinä kymmeniä tuhansia, laulujen runoja satoja tuhansia, on tarinoitakin lukematon määrä. Näissä tarinoissa on yhdenlainen suomalaisen kansanmusiikin historia. Miten paljon on jäänyt saamatta talteen, sen voimme vain kuvitella.”

Kirjan toimittamista ovat tukeneet Alfred Kordelinin säätiö ja Suomen Kulttuurirahasto.

Kirsti Puhtila

23.7.1929 – 17.6.2006

Toimittaja, kirjailija, sanoittaja Kirsti Puhtila menehtyi kotonaan Helsingissä kesäkuun kolmantena viikonloppuna. Elvisläiset muistavat hänet säntillisenä kokousosanottajana niin Elvisin kuin Teostonkin tilaisuuksissa, ja hän oli kameroineen myös Elvisin pikkujoulujen vakiovieras. Yhdistykseen hän liittyi vuonna 1977.

Sortavalassa vuonna 1929 syntynyt Kirsti Inkeri (os.) Kasurinen kävi koulunsa Kuopiossa, muutti opiskelemaan Helsinkiin, ja avioitui vuonna 1956 nuoren radiotoimittajan ja sanoittajan Sauvo Puhtilan kanssa. Niinikään Kirsti teki pitkän työuran Yleisradion palveluksessa.

Työskennellessään 60-luvun alussa Lasten Radion musiikkiohjelmien tuottajana Kirsti Puhtila saattoi yhden vuoden aikana tuottaa 300 uutta lastenlaulua, joita kuultiin viikottaisessa ohjelmassa “Hännänhuipun levysoitin”. Tämän kaltainen huomattava – ja näin reilut neljäkymmentä vuotta myöhemmin tyystin mahdottomana tapahtuvaksi pidettävä – saavutus otettiin jo Yleisradion toimintakertomuksessakin esiin erityismaininnalla. Käsitellessään pääkirjoituksessaan marraskuussa 1964 tätä Kirsti Puhtilan varsin merkittävää vaikutusta suomalaisen lastenmusiikin kehitykseen, päättää Radiokuuntelija-lehden toimitussihteeri Marjatta Le Louarn puheenvuoronsa toteamukseen, että “Mozartin menuetti voi saavuttaa lapsen yhtä ehjänä kuin kerronnallinen oravalaulu tai siili, joka menee lypsylle”.

Kirsti Puhtila kunnostautui myös itse lastenlaulujen tekijänä. Kaikkein tunnetuin hänen lauluistaan – siis sävel ja sanat – on “Pekka-naakka”, joka on Laila Halmeen kantalevytyksenä vuodelta 1962 säilyttänyt asemansa suosittuna nykypäiviin asti. Myös YLE-TV:n Joulukalenterin tunnuslaulu 80-luvun alkuvuosilta (säv. Erkki Melakoski) Ragni Malmsténin laulamana on varmasti monelle tuttu.

Parhaiten toimivan yhteistyömuodon Kirsti Puhtila löysi säveltäjä Jorma Panulan kanssa. Tuloksena oli 70-luvun puolivälissä muutamia lastenlauluja, joiden myötä siirryttiin laulunteossa nopeasti “aikuisemmalle” puolelle. Panulan löydettyä solistiksi Irina Milanin alkoi Kirstin laulutekstien merkittävin ajanjakso. Milanin nimellä julkaistulle albumille “Musta Perhonen” vuonna 1976 syntyi kymmenen laulua, jota kokonaisuutta voidaan pitää tekijöidensä yhteistyön kulminaationa.

Laulutekstien ohella hän kirjoitti 60-luvun alusta 80-luvun loppuun satuja, kertomuksia ja kuunnelmia, joita luettiin ja esitettiin etenkin radiossa.

Niissä parissa haastattelussa, jotka Kirsti Puhtilasta on aikojen kuluessa julkaistu, paljastuu hänestä herkkävaistoinen, kauniista esineistä pitänyt, elämää satiirisestikin tarkkaillut henkilö, joka “halusi napata ajan virrasta mahdollisimman paljon uusia asioita”. Muutamat viime vuodet olivat Kirstin elämässä surun varjostamia. Hänen molemmat poikansa menehtyivät melko lyhyen ajan sisällä hieman alle 50- vuotiaina.

Ehkä kaunein muisto meille joillekin henkilökohtaisestikin jäi Kirsti Puhtilasta vuoden 1997 syksyltä, jolloin hän erään seminaarin lopuksi sanoi puheenvuorossaan, että tärkeintä musiikissa ja sen sanoissa on “tunne elämän merkityksestä”.

Pekka Nissilä

Suomijazz 80 v näyttely Pomus.netissä

Populaarimusiikin verkkomuseoon www.pomus.net on avattu uusi teemanäyttely “Suomalaisen jazzin svengaavat 80 vuotta”. Teemanäyttelyn on suunnitellut, koonnut ja toteuttanut filosofian tohtori, arkistonjohtaja Juha Henriksson Suomen Jazz & Pop Arkistosta.

Suomalaisen jazzin svengaavat 80 vuotta -näyttely käy läpi suomalaisen jazzin historiaa sanoin, sävelin, videoin ja kuvin. Näyttely sisältää myös Populaarimusiikin museon sivuilla aikaisemmin julkaisemattomia videonäytteitä. Näyttely on osa suomalaisen jazzin juhlavuotta, jonka yhteydessä Suomen Jazz & Pop Arkiston valokuvanäyttely ”Suomijazzin svengaava historia” kiertää maata Suomen Jazzliiton 40-vuotisjuhlakiertueen mukana. Kiertueella esiintyy Yrjö-palkinnon saaneista muusikoista koottu orkesteri.

Vuonna 2006 tulee kuluneeksi 80 vuotta Andania-laivan Suomen vierailusta. Monissa lähteissä lasketaan suomalaisen jazzin kehityksen alkaneen Andanian vierailusta, sillä Andanian muusikot opettivat suomalaisille muusikoille kaksi jazzin olennaista piirrettä: svengin ja improvisoinnin. Ennen Andania-laivan vierailua suomalaiset muusikot eivät osanneet rytmittää soittoaan tahdin 2. ja 4. iskulle vaan musiikin taustalla vaikuttivat muun muassa saksalaisten marssien rytmit.

Populaarimusiikin verkkomuseo www.pomus.net avattiin yleisölle 14.12.04, jonka jälkeen kävijämäärät ovat jatkuvasti lisääntyneet. Museon käyttäjämäärät ovat vuoden 2006 aikana jo 12 500 kävijää kuukaudessa.

Kännykkä-tv:stä ei saa tehdä vapaavyöhykettä

Julkaistu

 
Kännykkä-tv tekee tuloaan suomalaiseen mediatarjontaan. Vielä ei tosin tiedetä, kuinka innostuneita kuluttajat ovat tulitikkuaskin kokoisesta töllöttimestä. Vai onko tämän tekniikan tulevaisuus enemmänkin sitä, että mobiiliverkkojen välityksellä saadaan runsaasti uusia tv-kanavia, joita voidaan katsella isoltakin skriiniltä?

Koska kukaan ei vielä varmuudella tiedä, mihin käytännön ratkaisuihin tämä tekniikka johtaa, on myös alan säätelyn kanssa oltava tarkkana. Liikenne- ja viestintäministeriölle sattui kiireessä kömmähdys, kun se meni luonnostelemaan, että mobiiliverkot säädettäisiin tekijänoikeuksien vapaavyöhykkeeksi. Ministeriön kaavailuissa televisio- ja radio-ohjelmat voitaisiin lähettää mobiiliverkossa ilman tekijöiden ja tuottajien lupaa ja ilman tekijänoikeuskorvauksia, jos lähetys on samanaikainen ja muuttamaton digitaalisen lähetyksen kanssa.

Ensimmäinen kömmähdys oli se, että liikenne- ja viestintäministeriö astui tässä opetusministeriön alueelle, sillä tekijänoikeuslaki kuuluu jälkimmäisen toimialaan. Tästä seurasi toinen lapsus eli esityksen tekijänoikeuksia koskeva kohta. Lakiluonnoksen mukaan kolmas osapuoli voisi rahastaa uudesta jakelukanavasta, mutta alkuperäisen ohjelman tekijät eivät siitä kostuisi mitään.

Ehdotettu säädös polkisi tekijöiden ja sisällöntuottajien oikeuksia ja samalla se vääristäisi kilpailua ja antaisi joillekin toimijoille kohtuuttoman kilpailuedun muihin verrattuna. Tekijöiden omaisuus annettaisiin laitevalmistajien, operaattorien ja lähettäjäyritysten liiketoiminnan tarpeisiin lainsäätäjän pakkomääräyksellä.

Yhdenkään mobiili-tv-operaattorin ei ole pakko ryhtyä tv-ohjelmien lähettäjäksi. Jos tv- ja radio-ohjelmia otetaan osaksi verkon palveluja, on luonnollinen lähtökohta, että ennen sitä on neuvoteltava lähetyksiä koskevien sisältöjen oikeuksista. Sen sijaan on ehdottomasti torjuttava sellainen järjestelmä, jossa tekijät yhdellä kertakorvauksella joutuvat luopumaan kaikista oikeuksistaan, minkä jälkeen muut saavat harjoittaa teoksilla vapaasti omaa liiketoimintaansa.

Martti Heikkilä

Häpeäpaalu odottaa?

Julkaistu

Kotikulmieni käräjäoikeus on langettanut tuomion. Tämä nk. Tuusulan tapaus osoittautui tekijänoikeusrikokseksi. Mieshenkilö oli tekevinään pääosin kotimaisesta musiikista yksityistä verkkokopiointia, mutta oikeus tulkitsi asian toisin: Liiketoimihan se oli. ÄKT:lle ja Teostolle tulee korvata 1.793 euroa hyvitystä luvattomasta kappaleen valmistamisesta ja yleisön saataville saattamisesta sekä lisäksi vahingonkorvausta 897 euroa.

Kun tämän suomalaisen ja suomenkielisen musiikin hyödyntäminen tapahtui Suomessa, on ilmiselvää että rötöstelijän rikos aiheutti nimenomaan kotimaassamme markkinahäiriön. Miehelle langetettiin myös viisikymmentä päiväsakkoa. Kohtuullista vai ei? En tunne tekijän taustoja, mutta mielestäni oikeus on toiminut hellin hansikkain.

Mutta aina ei mennä oikeuteen saakka. ÄKT on sopinut yksitoista vertaisverkkojuttua. Sovittujen korvausten keskiarvo on noin 3.400 euroa.

***

Hallitus istuu, hallitus kommentoi ja on ahkera. Piakkoin on tulossa eduskuntaan esitys teollis- ja tekijänoikeuslakien uudistamisesta. Mielenkiintoinen yksityiskohta on nk. häpeärangaistus, joka ainakin tämänhetkisen tiedon mukaan tulisi koskemaan myös yksityishenkilöitä. Kansanomaisesti voitaneen puhua jalkapuuhun joutumisesta. Tapahtuneesta nimittäin voidaan julkaista sanomalehdessä maksullinen ilmoitus. Julkinen tunnustus ja katumus. Kaikki tämä syylliseksi todetun kustannuksella. Siis laitetaan mutkat suoriksi:

– Minä Matti Anselmi Mattinen, kotikyläni mieslaulajien toinen tenori, tempaisin kuoromme konsertissa laittomasta kopiosta Kotkan ruusun. Pahoittelen tapahtunutta.

Tuleeko sanomalehtiin kihlaus-, vauva-, hautajais- ja kiitosilmoitusten lisäksi uusi ilmoitustyyppi, tekijänoikeusrötöstelijät? Saako mediatuotanto uusia alihankkijoita? Verkot ovat tulvillaan musiikkia, elokuvia ja montaa muuta viihdykettä. On lukuisia mahdollisuuksia eksyä väärälle polulle. Voisiko tulevaisuudessa repiä leipänsä konsulttina, joka keskittyy markkinoimaan ainoastaan tekijänoikeusrikosten katumusilmoituksia. Markkinataloudessa kun kaikki on mahdollista.

***

OIkeuden päätökset ovat julkisia asiakirjoja, jotka kuka tahansa voi korvausta vastaan hankkia itselleen. Lehdistössä kuitenkin puhutaan usein vain tuusulalaismiehestä, keskiikäisestä naishenkilöstä tai ulkomaalaisesta nuorukaisesta. Missä kulkee raja? Laki on suvaitsevainen, mutta lehdistö on asettanut itselleen raamit. Tavallinen tallaaja, keskiverto kansalainen käsitellään useimmiten hienotunteisesti. Tuomio on langetettu. Se riittäköön. Erikseen on tämä median julkinen riista eli henkilöt jotka ovat jo aikaisemmin avanneet lukijoille kaikki mahdolliset kaappinsa.

Tuusulalaismies pysyköön minun puolestani tuusulalaismiehenä. Oikeusvaltiossa riittää kun sovittaa rikoksensa. Mutta missä laajuudessa meitä odottaa häpeäpaalu, jos hallituksen lakiesitys menee läpi. Raahataanko museoista takaisin jalkapuut kirkonmäelle?

JANI UHLENIUS

Lintukodosta Cannes’iin

Julkaistu

Elvis ry lähetti tänä vuonna ensimmäistä kertaa edustajansa (Eero Lupari, Tommi Läntinen, Jori Nummelin ja Martti Heikkilä) Midemin musiikkimessuille. Syitä oli kaksi: Suomen isännöinti avajaisiltana sekä se, että tapahtuman aikana järjestettiin useita eurooppalaisten musiikintekijöiden kokouksia. Avajaisillasta ja Musexin voimannäytteestä lisää sivuilla 12–14.

Osa tekijöiden kokouksista liittyi eurooppalaisten elokuva- ja av-säveltäjien kattojärjestön perustamiseen. Aktiivisimpia tässä hankkeessa ovat olleet Ranskan, Espanjan ja Saksan elokuva- ja av-säveltäjien omat yhdistykset (UCMF, Musimagen ja Composers’ Club). Nämä kolme yhdistystä ovat siis erikoistuneita tämän alan yhdistyksiä, joiden toiminnan aktiivisuus ja jäsenmäärä ovat selvässä nousussa. Joulukuussa on myös Sveitsiin perustettu elokuvasäveltäjien yhdistys UFMC.

Ranskan, Espanjan, Saksan ja Sveitsin elokuva- ja av-säveltäjiin keskittyneiden yhdistysten lisäksi Cannesissa olivat edustettuina pohjoismaiset DPA (Tanska), SKAP (Ruotsi) ja Elvis ry. Lisäksi mukana oli Ison Britannian BAC&S.

Tiistaina 24. tammikuuta tämä eurooppalainen yhdistys sitten perustettiin. Nimeksi tuli FFACE eli Federation of Film and Audiovisual Composers in Europe. Elvis ry:stä tuli yksi perustajajäsenistä kuten elokuvasäveltäjien aikoinaan perustaman yhdistyksemme arvolle sopiikin.

FFACEn päätarkoituksena on edistää elokuva- ja av-säveltäjien ammatillisia ja taloudellisia etuja sekä saattaa heidän äänensä kuuluviin eurooppalaisella tasolla ja siellä, missä päätöksiä tehdään. Heti ensimmäisessä kokouksessaan uuden yhdistyksen hallitus määritteli toiminnan suuntaviivoja näin:

  • Puolustamme kollektiivisen tekijänoikeushallinnoinnin periaatteita.
  • Puolustamme ja edistämme kulttuuriemme moninaisuutta ja rikkautta.
  • Pyrimme kohottamaan elokuvasäveltäjien arvostusta sekä elokuvateollisuuden piirissä että suuren yleisön keskuudessa.
  • Toimimme yhteydenpidon verkostona eurooppalaisten elokuva- ja av-säveltäjien kesken.

Ensimmäinen yhdistyksen jäsenten tapaaminen on Cannesin elokuvajuhlien yhteydessä ensi toukokuussa.

FFACEn ensimmäiseksi presidentiksi valittiin Bernard Grimaldi (UCMF, Ranska) ja pääsihteerinä toimii Dominique Verdan samoin Ranskasta. Alkuunsa vetovastuu yhdistyksen käytännön toiminnasta on siis ranskalaisilla. Hallitukseen valittiin edustajat Ranskan lisäksi Espanjasta, Saksasta ja Sveitsistä. Pohjoismaiset seurat jäivät siitä toistaiseksi suosiolla ulkopuolelle.

Vuoden 2006 jäsenmaksuksi päätettiin Elvis ry:n kokoluokassa (20-50 filmi- ja elokuvasäveltäjää) 300 euroa ja liittymismaksuksi 200 euroa.

Samassa yhteydessä keskusteltiin myös BAC&S:n vetämästä European Music Writers’ Network EMWN -hankkeesta, joka sai alkunsa Pariisissa kesäkuussa 2006 pidetyssä kokouksessa. Sen puitteissa järjestettiin myös yksi englantilaisten isännöimä tapaaminen.

***

Milloin kaikkien tekijöiden kattojärjestö?

Eurooppalaisten säveltäjien kokous järjestettiin helmikuun alussa myös Wienissä. Tähän kokoukseen osallistuivat Suomesta Suomen Säveltäjien Mikko Heiniö ja Annu Mikkonen.

Yksi visio eurooppalaisten tekijäjärjestöjen järjestäytymisestä perustuu kolmen ryhmän malliin, jossa omia ryhmiään ovat 1. taidemusiikin säveltäjät, 2. elokuva- ja av-säveltäjät, 3. (muut) kevyen musiikin säveltäjät ja sanoittajat. Tällaista struktuuria ovat kaavailleet englantilaiset ja espanjalaiset ja siihen päädyttiin myös Wienin kokouksessa.

Ryhmä 2 on nyt siis jo organisoitunut. Avoimena on kysymys siitä, tulisiko mahdollisesti ryhmien 1 ja 3 myös perustaa omat eurooppalaiset kattojärjestönsä. Jos näin tehtäisiin, voisivat nämä kolme eurooppalaista järjestöä muodostaa kaikkia eurooppalaisia tekijöitä yhdistävän allianssin (jonka ei välttämättä tarvitsi olla virallisesti järjestäytynyt).

Jo nyt meillä siis on yhdysside omille tämän alueen jäsenillemme ja he saavat tietoa alan tapahtumista sekä kutsuja niihin. Samalla voimme vaikuttaa tämän alueen yhteisiin edunvalvontakysymyksiin (polttavimpana se, että mediayhtiöt vaativat av-säveltäjiltä kustannussopimukset ilman vastiketta).

Todettakoon samalla, että Pohjoismaita lukuunottamatta nimenomaan pop- ja rocktekijät ovat varsin heikosti järjestäytyneet ja monessa maassa heiltä puuttuu yhdistys kokonaan. Tasapainoisen eurooppalaisen kattojärjestön perustaminen koko tekijäkenttään edellyttääkin pop-/rock-tekijöiden aktiivisempaa järjestäytymistä paikallisesti.

Nähtäväksi jää, tuleeko kehitys uusien ja aktivoituvien elokuva- ja av-säveltäjien paikallisissa yhdistyksissä olemaan sama kuin Suomen Elokuvasäveltäjät ry:llä: Tietyn erityisryhmän edunvalvonnan tarpeista syntynyt yhdistys laajenee myös muille kevyen musiikin alueille. Samoin jää nähtäväksi, onko suuntaus kaikkialla lopulta sama kuin Britanniassa: yksi ainoa tekijäyhdistys, johon eri lajien tekijät ovat kattavasti järjestäytyneet. Jos tähän joskus päästään, riittää myös eurooppalaisessa tasolla yksi kattojärjestö. Siihen on kuitenkin vielä pitkä matka.

***

Myös NPU teki historiaa

Cannesissa tehtiin historiaa myös siten, että ensimmäistä kertaa pohjoismaisten kevyen musiikin tekijäjärjestöjen NPU-kokous pidettiin jossain muualla kuin Pohjoismaissa. Elvis ry oli kokouksen isäntä, onhan NPU:n vetovastuu meillä kesästä 2005 kesään 2007.

Myös NPU-kokouksen pääaiheita oli eurooppalaisten tekijöiden järjestäytyminen. Keskustelussa todettiin monenlaisia hankkeita olevan vireillä eikä yhtään liian aikaisin.

Vilkasta keskustelua aiheutti Ruotsin SKAP:n puheenjohtajan Roger Wallisin alustus vertaisverkkojen laillistamisesta. Roger arvioi, että parhaiten tekijöiden etuja ja kulttuuridiversiteettiä palvelisi sellainen malli, jossa operaattori maksaisi sovitun korvauksen oikeudenomistajille tekijänoikeusjärjestöjen välityksellä ja jossa kuluttaja saisi oikeudet musiikin käyttöön operaattorille maksamaansa kuukausimaksua vastaan.

Useimmissa puheenvuoroissa korostettiin, että tekijöiden tulee pitää kiinni yksinoikeudestaan määrätä teostensa käytöstä. Yksi positiivinen mahdollisuus voisi olla etsiytyä entistä aktiivisempaan yhteistyöhön riippumattomien äänitetuottajien kanssa. Islannin Magnus Kjartansson muistutti, että P2P on oikeastaan PTP, jossa kahden käyttäjän välillä on aina teleoperaatori.

Vilkkaasti keskusteltiin myös EU-komission uudesta suosituksesta, jolla komissio pyrkii tekijänoikeusseurojen kilpailuttamiseen. Tästä on ollut jo mm. se seuraus, että EMI Music Publishing on tehnyt kustantamon angloamerikkalaisesta repertuaarista onlinelisensiointia koskevan aiesopimuksen saksalaisen GEMAn ja brittiläisen PRS/MCPS:n kanssa.

Keskustelussa todettiin, että pohjoismaisten seurojen yhteistyön tiivistäminen on nyt välttämätöntä, jotta kilpailussa ei käy kalpaten ja suuret eurooppalaiset seurat jyräävät meidät. Useimmat kokouksen osanottajat pitivät todennäköisenä, että online-lisenssionnissa kansalliset varat eivät tule jatkossa olemaan mahdollisia.

Kokouksen parasta antia olivat myös raportit siitä, mitä eri maissa on tapahtunut sitten viime näkemisen. Ruotsissa STIM on saanut uuden tilitys- ja jakosäännön. Varsinaisesta tilityksestä on kulttuuripolitiikkaa huomattavasti vähennetty ja periaatteena on entistä enemmän ”en krona in – en krona ut”. Kompensaatioksi kulttuuripolitiikan vähentämiselle otetaan käyttöön uusi tuki markkinoilla huonosti menestyville musiikinlajeille. Tuki jaetaan tilityksen mukana ja sen suurus tulee olemaan 5 miljoonaa kruunua vuodessa. Kaikki nämä tilitysjärjestelmän muutokset tehdään viiden vuoden siirtymäajalla.

STIMn jakosääntöä on muutettu mm. siten, että kustantajan osuus voi olla myös pienempi kuin kolmannes. Vastaava muutos ollaan tekemässä myös mallikustannussopimukseen. STIMn kuluprosentti Ruotsista kerätyistä esityskorvauksista on 24 %. Kun näin jäljelle jäävästa 100 kr – 24 kr = 76 kr vähennetään noin 8 kruunua kansallisiin varoihin, 2,5 kruunua STIM-apurahoihin ja runsaat 2 kruunua uusiin tilitysten kulttuuritukiin, jää jäljelle noin 63 kruunua. (vrt. Teosto, jossa 100 eurosta jää kulujen ja kansallisten verojen jälkeen tilitettäväksi 82 euroa).

SKAP on saanut runsaasti uusia, ja etenkin nuoria jäseniä ja jäsenmäärä on nyt lähes 800. Yksi erityishuomion kohde on nyt elokuvamusiikki. SKAP on perustanut uuden alan palkinnon (musikdramatikpris) suuruudeltaan 30.000 kruunua.

Tanskassa ollaan erityisen huolissaan tekijänoikeusseura KODAn imagosta ja sitä pyritään eri tavoin kohentamaan. Noin sata musiikintekijää kiertää kouluissa puhumassa tekijänoikeuksien ja KODAn puolesta. Myös Tanskassa on kiinnitetty erityishuomiota elokuvasäveltäjien etujen ajamiseen ja DJBA:ssa on perustettu heille oma klubi. Spiel Danskt -päivä on jälleen järjestetty samoin kuin Bornholmissa tanskalaisten ja englantilaisten tekijöiden yhteisiä workshoppeja. Tanskassa on astunut voimaan uusi laki hyvitysmaksusta.

Islannin FTT:ssä on jäsenten omia levytyksiä varten perustettu uusi tukirahasto. Erityishuomiota on kiinnitetty nuorten koulutukseen. Kansallisten varojen käytössä STEF (Islannin Teosto) on ottanut tavoitteeksi 6 prosentin pidätyksen.

Myös Norjassa eri tekijänoikeusjärjestöt kampanjoivat tekijänoikeuksien puolesta. Säveltäjäjärjestöt neuvottelevat parhaillaan uudesta sopimuksesta, jolla kevyen musiikin tekijät saisivat puolet TONOn (Norjan Teosto) hallituspaikoista. NOPA on päättänyt nostaa jäsenyyden tulorajaa siten, että tuloja on oltava keskimäärin vähintään 11.000- 13.000 kruunua vuodessa.

Seuraava NPU-kokous päätettiin pitää elokuun lopussa Helsingissä. Ja jo myöhemmin tänä keväänä on odotettavissa eurooppalaisten tekijöiden järjestäytymiseen liittyvä kokous Madridissa. Elvis ry:ssä saamme siis varautua lisääntyvään matkustamiseen, jos taloudelliset rahkeemme riittävät. Jostain muualta on vastaavasti kuluja säästettävä. Lintukodossa olisi ollut helpompaa.

MARTTI HEIKKILÄ

Suomalainen musiikki näkyi ja kuului Midemissä

Julkaistu
Midemin musiikkimessut järjestettiin Cannesissa Ranskassa 22.-26. tammikuuta. Tämä mammuttitapahtuma keräsi kymmenisentuhatta alan ammattilaista. Suomalainen musiikki oli tänä vuonna esillä poikkeuksellisen näyttävästi ja kuuluvasti.

Kun messujen osanottomaksu oli pekkaa päälle tuhannen euron tietämissä, kertyi jo yksistään niistä järjestäjälle 10 miljoonan euron liikevaihto. Nappikaupasta ei siis ole kyse ja nykyisin koko tapahtuman omistaa brittiläinen yritys, joka kontrolloi myös sitä, mitä alueen hotelleissa messujen aikana tapahtuu.

Suomen erikoisasema oli tulosta siitä, että Suomi isännöi Midemin avajaisiltaa, jolloin messuväki nautti ruuasta ja juomista Festivaalipalatsin aulatiloissa sekä eri saleissa suomalaista musiikkia kuunnellen.

Avajaisilta onnistui loistavasti ja Suomi keräsi ansaitusti kehuja niin alan ammattilaisten silmissä kuin suomalaisessa mediassa. Suomen messuosasto oli sekin tänä vuonna poikkeuksellisen iso ja näkyvä, ja sille johtivat viitoitukset, joita ei voinut olla huomaamatta. Messualueella tai sen tuntumassa liikkuessaan tuntui siltä, että joka paikassa tuli vastaan ”Come hear. Finland.” Suomi näkyi messulehdissä, lattiamainoksissa ja mainospylväissä. Suomen osastolla kävi jatkuva vilske, kontakteja solmittiin ja sopimuksia syntyi ja pohjustettiin. Suomalaisia yhtiöitä oli ständillä mukana ennätykselliset 56.

Viestinnän ja markkinoinnin kärki oli siinä, että Suomessa tehdään omaperäistä ja kiinnostavaa, originellia ja positiivisesti junttia musiikkia. Ja vaikka pohjan perukoilta jääkarhujen maasta tultiinkin, oli Härmän osaston pöydillä upouudet Nokian N91- mediapuhelimet täynnä suomalaista musiikkia.

Musexin voimannäyte

Avajaisillan onnistumisesta suurin ansio kuului esiintyjille ja tekijöille, joukossa myös useita elvisläisiä. Suomen lippua pitivät korkealla The Five Corners Quintet, Värttinä, Don Johnnson Big Band, The 69 Eyes, The Crash, Darude, Kimmo Pohjonen Kluster, Jori Hulkkonen, Redrama, Apocalyptica, Slow, Twilightning, RinneRadio ja DJ Bunuel. Koska esityksiä oli kolmessa salissa samanaikaisesti, kenenkään ei ollut mahdollista seurata kaikkia. Pikagallup seuraavina messupäivinä antoi pelkkiä kehuja musiikkimme laadusta, persoonallisuudesta ja monipuolisuudesta.

Midem 20006 oli Musexin eli Music Export Finlandin voimannäyte. Satsauksen päärahoittajina olivat musiikkiala itse sponsoreineen sekä suomalaisen veronmaksajat. Kokonaiskulut olivat noin 750.000 euroa, josta valtion tuki oli kolmanneksen. Kaikkien näkökulmasta kyse oli varsin pienestä satsauksesta ottaen huomioon, mitä sillä saatiin aikaan. Oma merkittävä panoksensa tapahtuman onnistumiselle oli Musexin pienellä mutta energisellä henkilökunnalla.

Elvis ry on Musexin jäsen ja olemme osaltamme myös toimintaa rahoittamassa. Yhdistyksen hallituksessa edustajamme oli viime vuonna Tommi Läntinen ja tänä vuonna Eero Lupari. Musexin hallituksen puheenjohtaja on Suomen Musiikkikustantajat ry:n toiminnanjohtaja Pekka Sipilä. Myös Teosto ja Fimic ovat Musexin vahvoja vaikuttajia ja toimijoita ja Fimicin henkilökunta uurasti tapahtuman onnistumiseksi mm. koostamalla ja tuottamalla ”Come hear. Finland” – kokoelmapaketin, joka sisälsi neljä cd:tä ja yhden dvd:n.


Midemin yhteiskuvaan kokoontui suomalaisia ja kansainvälisiä vaikuttajia, mukana useita valtiovallan edustajia, vasemmalta: Paula Tuomikoski (johtaja, opetusministeriö), Seija Turtiainen (kulttuuriministerin erityisavustaja), Charles Murto (Suomen Ranskan suurlähettiläs), Gugi Kokljuschkin, Katri Sipilä, Benoît Machuel, Paavo Bäckman, Henrik Otto Donner, Ahti Vänttinen, Adam Katz, Arto Alaspää, Jyri Järvihaavisto (kauppa- ja teollisuusministerin erityisavustaja), John Kennedy, Tanja Karpela (kulttuuriministeri), Jori Nummelin, Brigitte Chaintreau, Mari Kiviniemi (ulkomaankauppaministeri), Satu Mäki (ulkomaankauppaministerin erityisavustaja), Risto Ryti, Jenny Vacher- Desvernais, Ana Vogric, Paulina Ahokas, Pekka Sipilä, Peter Smidt, Tom Frisk.

Elvis ry:llä ei aikaisempina vuosina ole ollut omaa edustusta Midemissä, mutta tänä vuonna meitä oli neljä: Eeron ja Tommin lisäksi Jori Nummelin ja Martti Heikkilä. Matkamme tarkoitus oli lyödä ”monta kärpästä yhdellä iskulla”. Osallistuimme avajaisillan ja muiden messutapahtumien lisäksi lukuisiin musiikintekijöiden kokouksiin. Niistä lisää tämän lehden Nuotin vierestä – palstalla.

Tämänvuotisen kokemuksen perusteella Musex ja suomalaisen musiikin vienti saakoon resursseja ja myötätuulta myös vastaisuudessa. Elvis ry:n puolestaan on syytä olla mukana kansainvälisillä foorumeilla ennen muuta sen vuoksi, että suomalaisten musiikintekijöiden etujen ajaminen tapahtuu entistä enemmän siellä, missä merkittävimmät päätöksetkin tehdään.

Teksti: Martti Heikkilä

Viekö kilpailu kansalliset varat?

Julkaistu
Selvis aloitti numerossa 3/05 juttusarjan kansallisista varoista. (Jatkui numerossa 4/05) Jo puolessa vuodessa maailma on muuttunut niin, että näiden varojen tulevaisuus on vaakalaudalla ihan riippumatta meistä Teoston jäsenistä ja asiakkaista itsestämme.

Kansalliset varat perustuvat siis Teoston ja muiden vastaavien tekijänoikeuseurojen vastavuoroisuussopimuksiin. Teosto saa pidättää maksimissaan 10 prosenttia Suomesta keräämistä esityskorvauksista ennen kuin niitä tilitetään kotimaahan ja ulkomaille. Saman saa tehdä SGAE Espanjassa, GEMA Saksassa, AKM Itävallassa jne.

Tämä vastavuoroisuussopimuksiin perustuva järjestelmä natisee kuitenkin liitoksissaan. Vahvin natisuttaja on EU-komissio, joka haluaa usuttaa seurat kilpailemaan keskenään. Aikamme markkinaliberalistisessa maailmassa kaikenlaiset jäykkyyttä ja kitkaa aiheuttavat monopolit ovat nyt komission erityisessä syynissä.

Viime lokakuussa EU-komissio antoi suosituksensa uudesta lisensiointimallista online-ympäristössä. Sen mukaan tekijän ja kustantajan täytyy saada vapaasti päättää, miten järjestävät teostensa käyttölupien antamisen ja laskutuksen. Teosto ja muut seurat eivät saa asiakassopimuksellaan rajoittaa tekijän ja kustantajan vapautta hoitaa oikeuksiensa lisensiointia onlineympäristössä itse tai jonkin muun seuran tai vaikka minkä tahansa yrityksen kautta.

Kustantajat kilpailuttajina

Tämän vuoden alussa alkoi tapahtua ja ensimmäisenä liikkeelle lähtivät isot kansainväliset kustantajat. Ne näyttävät nyt olevan kehityksen moottoreina yhdessä kustantajien kansainvälisen yhdistysten ICMP/CIEM kanssa.

Midemin musiikkimessuilla tammikuun lopussa uutisoitiin, että EMI Music Publishing on tehnyt kustantamon angloamerikkalaisesta repertuaarista online-lisensiointia koskevan aiesopimuksen saksalaisen GEMAn ja brittiläisen PRS/MCPS:n kanssa. Myöhemmin kerrottiin, että samassa kimpassa on myös Espanja SGAE ja koko latinoamerikkalainen repertuaari.

Musiikkikustantajat ovat kansainvälisesti suhtautuneet myönteisesti EU-komission suositukseen. Käyttäjän kannalta tämä merkitsee sitä, että kaikkia oikeuksia ei enää saa yhdestä seurasta perinteisen vastavuoroisuussopimuksiin perustuvan järjestelmän mukaisesti.

On siis mahdollista ja todennäköistä, että Teosto ja NCB eivät enää jatkossa lisensioi EMIn kustantamia angloamerikkalaisia teoksia online-ympäristössä. Online tarkoittaa mm. musiikkitiedostojen lataamista internetissä ja mobiiliverkossa sekä nettiradiota ja satelliittiradioita. EMIn angloamerikkalaiseen katalogiin kuuluvat lehtitietojen mukaan mm. monet Stingin hitit sekä sellaiset ikivihreät kuin ”Santa Claus Is Coming To Town” ja ”Singing In The Rain”.

Ruotsin musiikkikustantajien yhdistyksen tiedotuslehdessä (Notisen 1/06) toiminnanjohtaja Carl Lindencrona kirjoittaa, että on mielenkiintoista nähdä, mikä tulee olemaan seuraava vastaava sopimus ja kenen välillä, koska silloin aletaan nähdä, millaiseksi uusi ”seurakartta” alkaa komission suosituksen jälkeen muotoutua.

Miten Teosto vastaa haasteeseen?

On luonnollista, että kilpailuttaessaan tekijänoikeusseuroja online-lisensioinnissa kustantaja laskee, minkä seuran kautta se kulujen jälkeen saa parhaan tilityksen. Teoston ja muiden pohjoismaisten tekijänoikeusseurojen kannalta olennainen kysymys on nyt, tuleeko niiden pyrkiä vastaamaan kilpailun haasteeseen.

Kansallisia varoja ei ole tähänkään asti pidätetty mekanisointikorvauksista. Siten on luonnollista, että niitä ei pidätetä myöskään musiikin lataamisesta internetissä. Mutta on todennäköistä, että myöskään esityskorvauksista ei jatkossa tätä pidätystä tehdä, jos esitykset tapahtuvat ”online”. Tämä käsite puolestaan laajenee luultavasti pian kaikkeen sellaiseen esittämiseen, joka ylittää valtioiden rajat.

Teoston kansallisten varojen potti on siis vaarassa tämä kehityksen myötä pienentyä sitä mukaan kun musiikin käyttö sähköisessä mediassa siirtyy valtioiden rajat ylittäviin jakeluteihin. Parhaiten kansalliset varat ovat ”turvassa” elävän musiikin alueella.

Gramex ja agentit

Esittävien taiteilijoiden tekijänoikeuksia valvomassa on tekijänoikeusseurojen lisäksi myös kaupallisin periaattein toimivia agenttiyrityksiä. Yksi tällainen on brittiläinen Rights Agency, joka vaatii Gramexilta korvauksia edustamilleen taiteilijoille. Gramex puolestaan kieltäytyy maksamasta ennen kuin agentilla on esittää luotettavat valtakirjat.

Kotisivullaan Gramex informoi asiasta näin: ”Gramex tekee asiakassopimukset taiteilijoiden kanssa, jotta se voi olla varma että korvaukset menevät oikealle taholle. Ulkomaisten taiteilijoiden osalta pääsääntö on se, että korvaukset maksetaan ko. maan sisarjärjestön välityksellä. Jotkut taiteilijat antavat lisäksi jonkin yksityisen agenttiyrityksen toimia välikätenä korvausten siirrossa. Tämä on mahdollista ja Gramex maksaakin korvauksia myös agenttiyritysten välityksellä.

Rights Agency ei ole tekijänoikeusjärjestö vaan tällainen kaupallinen yritys. Gramexilla ei ole tietoa, kuinka suuren välityspalkkion yritys ottaa itselleen korvausten välittämisestä.

Gramex pitää mahdollisena, että Rights Agencyn avulla korvauksia pystyttäisiin hoitamaan brittiläisille taiteilijoille. Tämän esteenä on vain ollut se, ettei kyseinen agenttiyritys ole hoitanut asiapapereita omalta puoleltaan kuntoon.”

Näin siis Gramexin tiedotteessa. Nähtäväksi jää, alkavatko vastaavanlaiset agentit etsiä asiakkaikseen myös tekijöitä ja kustantajia.

Gramexilla ei ole vastaavaa kansallisten varojen pidätystä kuin Teostolla. Sen sijaan Gramexilla on ollut sopimus, että se on voinut käyttää kotimaassa ESEKin edistämisvaroihin sellaisia ulkomaisten taiteilijoiden ja tuottajien korvauksia, joita ei ole vastavuoroisesti tilitetty eri maiden välillä. Tästä ollaan kuitenkin hyvää vauhtia siirtymässä aikaan, jolloin ulkomainen raha lähetetään ulkomaille silloinkin, kun tietystä maasta ei vastavuoroisesti lähetetä suomalaisille taiteilijoille ja tuottajille kuuluvaa rahaa. Tätä suuntausta ajaa johdonmukaisesti myös EU-komissio.

Miten siis käy Fimicin, partituurimusiikin tuen, jäsenjärjestöjen avustusten, Teostopalkinnon tai Teoston tuella maksettavien apurahojen? Ennusmerkit viittaavat siihen, että meidän on viisasta ryhtyä etsimään vaihtoehtoisia rahoituslähteitä.

Teksti: Martti Heikkilä

Suomalainen musiikki esillä seminaarissa ja konserteissa

Julkaistu

Suomalaisen musiikin päivää ja siihen liittyvää Suomalaisen musiikin teemaviikkoa vietettiin jälleen 6.-12.3. 2006. Laajempi raportti siitä, mitä kaikkea tapahtui, julkaistaan päivän kotisivulla www.suomalaisenmusiikinpaiva. fi.

Elvis ry, Suomen Säveltäjät ry ja muut Suomalaisen musiikin päivän puuhatahot vastasivat jälleen seminaarin ja yhden konserttitapahtuman järjestelyistä.

Sibelius-Akatemiassa, 10.3. järjestetyssä seminaarissa ”Tuppisuita ja suihkutenoreita – mikä saa suomalaisen laulamaan?” tarkasteltiin suomalaisia laulajina sekä laulamista itseilmaisun keinona. Alustajina olivat MuT Ava Numminen, kanttori-laulukoulukouluttaja Sirpa Lampinen, karaoketuottaja Timo Lindström, toimittaja Benny Törnroos, hevikaraokea tutkinut opiskelija Kaisa Paavilainen sekä opettaja Kosti Komo Kotiranta. Seminaarin puheenjohtajana toimi Marco Bjurström.

Yhteistyössä Musica novan kanssa toteutimme projektin, jossa seitsemän musiikin ammattilaista työskenteli yhdessä lapsija nuorisoryhmien kanssa valmistaen noin 15 minuutin mittaisen esityksen. Projektin tulokset kuultiin 11.3.2006, jolloin ryhmät esiintyivät kello 10.00- 14.00 välisenä aikana eri puolilla Helsingin ydinkeskustaa. Esiintymispaikkoina olivat Kamppi, Kiasma, Kluuvi, Sanomatalo sekä Stockmann.

Tapiolan lukion musiikkilinjan oppilaat veivät kuulijat opettajansa Aleksi Ojalan johdolla musiikilliselle matkalle, joka eteni suomalaisesta kansanmusiikista kohti erilaisia musiikkikulttuureja. Jukka Takalo oli säveltänyt ja sanoittanut ilmaisupäiväkoti Illusian esikoululaisille uusia rekilauluja, joiden aihepiirissä kuului kaupunkilainen nykyarki. Anneli Arho puolestaan työskenteli Länsi-Helsingin musiikkiopiston viulistien ja alttoviulistien kanssa. Produktion tavoitteena oli synnyttää kokemus elävästä musiikillisesta tilasta.

Lapsikuoro Galanten valmennusryhmä Ellit esitti Maija Baričin lastenlauluja. Kuoroa ohjasivat ja säestivät Helsingin Ammattikorkeakoulu Stadian lapsikuoronjohdon opiskelijat. Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston nuorten jousisoittajien esitys koostui Harri Wessmanin viulukappaleista.

Jyrki Linjaman työpajan musiikillisena lähtökohtana oli Linjaman vuonna 1997 valmistunut, alunperin viululle ja pianolle sävelletty teos Taivas on sininen ja valkoinen. Espoon musiikkiopiston kitara- ja harmonikkaopiskelijat esittivät omia, teoksesta tekemiään sovituksia. ”Lintu vai Kala?” kysyttiin Keski-Helsingin musiikkiopiston katuteatteri-tyylisessä esityksessä. Musiikin oli säveltänyt Jovanka Trbojevič ja dramaturgiasta vastasi muusikko-näyttelijä Tarja Nyberg.

Suomalaisen musiikin päivää on vietetty vuodesta 2003 lähtien. Juhlapäiväksi on valittu päivä, jota voidaan pitää suomalaisen musiikkikoulutuksen ja musiikin ammatillistumisen alkuna: 11.3.1882 perustettiin silloinen Helsingin Musiikkiopisto, nykyinen Sibelius-Akatemia.

Teksti: Martti Heikkilä