EN | SVE
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Markkinarakoja

Tekijä: Mysteerio

Markkinarakoja

Julkaistu

Piipahdin toukokuussa Vaasan kuorofestivaalilla. Musiikkijuhla on löytänyt paikkansa suomalaisessa kulttuurikesässä ja Vaasassa jos missä saavat kaikki kukat kukkia. Laulajia löytyy joka lähtöön. Ei saisi olla ilkeä, mutta kyllä maailmaan mahtuu myös huonoa kuorolaulua. Jos kohta hyvääkin. Vaasa on monen laulajaryhmän kevätkauden toiminnan päätösetappi. Viimeinen voimainkoitos ennen lomakautta.

Festivaali tarjoaa oivallisen tilaisuuden tutustua kuoroihin ja monipuoliseen kuoromusiikkiin. Myös suomalaiseen. Kotimaisia ryhmiä seuratessani panin merkille huolestuttavan seikan: kuorot ikääntyvät. Suurten ikäluokkien lähestyvä eläköityminen näkyy myös lauluharrastuksessa.

Kuorojahan maassamme löytyy joka lähtöön, kuten jo edellä totesin. Monet ovat tinkimättömästi taiteellista huippua tavoittelevia, mutta joukossa myös ryhmiä, joille riittää pelkkä laulamisen ilo.

– ”Meillä on mukava kuoro joka laulaa mukavia lauluja. Ei me tässä sen kummempia tavoitella…”.

* * * * *

Oman ryhmänsä laulajien joukosta muodostavat nk. viihdekuorot, jotka potevat pulaa miesäänistä. He kaipaavat kolmiäänisiä sovituksia: sopraano, altto ja basso. Lisäksi mahdollinen nk. komppilappu säestysryhmälle. Alan harrastajajärjestöiltä (mm. Sulasol ja STM) löytyy materiaalia esimerkiksi kotimaisesta iskelmästä, mutta lisää kaivattaisiin. Kysyntä sen kun kasvaa.

Tietenkin on mukavaa, että Liljankukasta, Karjalan heilistä sekä Sinisestä ja valkoisesta löytyy helppoja sovituksia. Onpa Suomen Työväen Musiikkiliiton kamarikuoro Stemma taltioinut Jouni Apajalahden sovituksina myös äänilevyllisen Juice Leskisen keskeistä tuotantoa. Mutta jotakin puuttuu. Orginaalit, nimenomaan kuoroja varten sävelletyt ja sanoitetut teokset, joiden tyylilaji on kepeähkö, korviintarttuva, iskelmäntyyppinen laulu. Tuollaiselle uudelle materiaalille olisi mm. Sulasolissa työskentelevän kuoromiehen Reijo Kekkosen mukaan valtavaa kysyntää, joka kiinnostaisi myös alan kustantajia. Suorastaan markkinarako. Vaasassa heitettiin pallo suomalaisille kevyen musiikin tekijöille. Ja ei kun kuorobiisejä tekemään.

Oma markkinarakonsa samankaltaiselle musiikille löytynee myös koulumaailmasta, jossa taideaineiden määrä tosin alkaa olla niin suppea, että jos yhden musiikkitunnin viikko-ohjelmasta vähentää niin jäljelle ei jää mitään. Huolestuttavaa.

* * * * *

Tekijänoikeuden ja tekijöiden kesän kuuma peruna on edelleen: mikä ministeriö vastaisuudessa tulee hoitamaan tekijänoikeusasioita? Paljon puhutut markkinavoimat ajavat asiaa KTM:n tai nykyään työ- ja elinkeinoministeriön huomaan, tekijäpiirit vannovat edelleen OPM:n nimiin. Aihe on vanha tuttu, aiemminkin tässä lehdessä käsitelty.

Tuntuu luonnolliselta, että kulttuurityöntekijöitä suojaavat lait valmistellaan omassa ministeriössä ja se on OPM. Kaavailun alla olevalle siirrolle ei ole mitään järkeviä perusteita. Mahdollinen siirtoidea ei myöskään ole lähtöisin puolueista vaan suurista mediayhtiöistä. Kysymys on siis rahasta, saada toisten työn ja mahdollisen yritystoiminnankin tulokset omaan käyttöön entistä halvemmalla.

Opetusministeriö tuntee parhaiten kulttuuriväen tarpeet ja tekijänoikeudet ovat elinkeinoministeriöissä vain 10 prosentissa maailman maista. Mahdollinen siirto siis poikkeaisi myös kansainvälisestä käytännöstä.

Tekijänoikeussuoja ei riipu siitä tehdäänkö teos ansiotarkoituksessa. Asiaan löytyy myös seuraava näkökulma: valtaosa tekijänoikeuden suojaamista teoksista syntyy vapaa-aikana, harrastusjärjestöissä tai vaikkapa kouluissa. Myös siksi tekijänoikeuden kosketuspinta on OPM:n sektoriin huomattavasti laajempi kuin työ- ja elinkeinoministeriöön. Luovalle alalle ei mahdollisesta siirrosta syntyisi lisäarvoa. Kulttuurialan viennin ja yrittämisen edistäminen on jo työ- ja elinkeinoministeriössä hyvässä hoidossa. Ja se riittää.

Jani Uhlenius

TAPAUS HERRA X

Julkaistu
Hyvästi wanha kunnon maailma

Ja tervetuloa uusi!

X on ymmällään uuden maailman edessä. Hän koettaa saada siitä selvää sen omalla instrumentilla. Ja sukeltaa internettiin. X löytää verkosta musiikkiaan, videoitaan – esillä kynsin ja hampain – vaikka ilmaiseksi. Ja rosvotkin ovat iskeneet apajille!

X oli käynyt Teoston kevätkokouksessa, jossa tunnelma oli ollut kuin hukkuvassa laivassa. Ruotsalaiset olivat taas pettäneet. Kyseisen maan tekijänoikeusseura oli mennyt kimppaan Engelsmannien kanssa. Voi Oolanninsota! Ja tanskalaisten hoitelema n©b oli konkurssissa, vaikka hulppea toimirakennus oli myyty ja vaihdettu vaatimattomampaan. Siinä katkesi senkin vanhan konin selkä, X tuumi. Isot pojat: kansainväliset levy-yhtiöt, siis heidän kustantajansa, olivat laittaneet tekijänoikeusseurat tiukoille, vaatien niissä lisää valtaa, ja Teosto johtokuntineen, oli yksi nappula pelilaudalla.

– Peli on kovenemassa, X huokasi, kun kaiken voi kilpailuttaa, jäljelle jää numero otsaan.

Tarkistaakseen olemassa olonsa koordinaatit ja saadakseen maailman reunasta kiinni, X googlasi itseään. Eli antoi tietokoneen hakuohjelmalle erään yhtyeensä nimen. Ja pian ruudulle ilmestyi linkkejä. Näyttö kertoi niitä löytyneen yhteensä 796 kappaletta. X klikkasi erään, ensisivulle ilmestyneistä, epämääräisistä osoitteista auki. Linkin englanninkielinen luonnehdinta lupasi sivustolta löytyvän Mp3 downloads. (Sellaisia ei X:n uusista kappaleista pitänyt netistä löytyä.)

X tuijotti näyttöpäätettä silmät suurina. Nettimusiikkikauppa oli arvottanut hänen yhtyeensä (ja X:n levymerkin) uusimman albumin neljällä tähdellä.

Se oli tietty X:stä osuva arvio. Mutta, mutta… Samaiselta sivulta sai X:n cd:n musiikkia ladata/ostaa 15 senttiä per kappale ja koko albumin kappalevalikoima maksoi 1,8 euroa. Ja kaikki ilman minkään valtakunnan lupaa. X teki asiasta paksussa kallossaan nopean yhteenvedon: Ja ilman mitään korvauksia…! Tuon kyseisen sivun osoite johti itänaapuriin.

– Ai täällä se ”Mustamäentori” nykyään on!, X tuhisi.

Ja tutkittuaan linkkien joukkoa. Hän kauhukseen ymmärsi, että hänen uusinta levyään sai itse asiassa loudata – siis ladata, maksua vastaan, ainakin viideltä eri sivustolta.

– Hurjaa rikollisuutta…, X vikisi.

X oli puulla päähän lyöty.

– Ne ovat nähneet vaivan tehdä minun levyni biiseistä mp3-tiedostot ja skannata cd:n kannet…

Ja pohdiskeli mielessään mahdollisuutta, kuinka tuhannet, kenties miljoonat netin käyttäjät ympäri maailman latasivat hänen musiikkiaan ja tuotantoaan maksua vastaan koneilleen. Näiden rahavirtojen tuotoista X ei saisi koskaan nähdä senttiäkään.

Pitäisikö soittaa Teostoon? X näppäili kännykkäänsä jo byron numeron, mutta tajusi musiikkikaupan valikoimaa lisää tutkittuaan, että samaisilta sivuilta löytyivät myös maailman tähtien uutuudet. Ja jos noi jepet ei lakimiesarmeijoineen saa musaansa näiltä sivustoilta pois – niin ei sitten meikäläinen tai Teosto kirveelläkään!

X jatkoi hämmentyneenä tutkimustaan. Hän naputteli taikasanat: YouTube.com. Bittitaivas aukesi.

Ruudun reunoilla välkkyi pikkumainoksia, niiden vaihtuva virta, millä käyttäjille ”ilmainen” sivusto tietty rahoitettiin. YouTubeen kuka tahansa voi tunkea videoitaan, X mutisi ja naputti ”search” palkkiin yhtyeensä nimen. Muutaman sekunnin kuluttua ruutu näytti valikoiman.

X oli yhtyeidensä nettivastaavien avustuksella laittanut esille yhtyeidensä videoita, mm. live-esityksiä. Nyt sivu näytti, että parhaimmillaan niitä oli käynyt ihmettelemässä yli tuhat silmäparia. YouTuben selaaminen oli tietty ilmaista, joten minkäänlaisia tekijänoikeuskorvauksia X:n oli täältäkään turha odottaa. Tosin X oli juuri lukenut lehdestä levy-yhtiöjätti EMI:n tehneen sivuston ylläpitäjän kanssa sopimuksen, sekin halusi tuotteensa sinne esille.

– Täälläkin siis meikäläisen musa samalla viivalla jättien tuotteiden kanssa.

X:stä oli siis tärkeää että hänen musiikkiaan oli esillä – vaikka ilmaisiksi. Sillä oli foorumi ja kuulijoita.

– Tuhannen katsojan saavuttamiseksi täytyisi heittää aika monta kuppilakeikkaa, X mietiskeli.

Lisäksi netistä löytyi tietysti hänen bändiensä nettisivut, joilta löytyi myöskin ilmaiseksi tyrkyllä kuvaa ja musaa.

– Bändien sivut promoavat (edistävät myyntiä) tulevia keikkoja ja cd:itä, X uskotteli itselleen.

Ja vielä oli jäljellä se, sivustojen sivusto – MySpace! X juoksutti sorminaan näppäimistöllä kuin taikuri: MySpace.com. Ja voila. Jälleen avautui uusi taikamaailma, kuvaruudun laidoilla välkkyvien pikkumainosten virta, jonka ”etsi” palkin kautta pääsisi tuhansien ihmisten ja yhtyeiden kotioville.

– Maailma täyttyy promoamisesta, X nitisi, anna taiteesi ilmaiseksi käyttöön. Kunnes joku isokala nappaa syötin. Vaan mistä sitä odotellessa lasten polkupyörärahat?

X tiesi sivuston kehittäjien myyneen luomuksensa ja siirtyneen miljardöörisarjaan. Nörtit olivat taas vetäneet hönönpiään nenästä. Mutta kun täältä löytyy kaikki bändit. Ja jos bändillä ei ole MySpace osoitetta – sitä ei yksinkertaisesti ole olemassa MySpacemaailmassa. Ja jos MySpace on nuorten maailma, niin täällähän sitä on oltava, X kirosi koneelleen.

X:n bändeillä oli omat MySpace-sivunsa – joten asiat olivat siltä kantilta kunnossa. Ja hän musiikintekijänä osa uutta maailmankylää.

X virnisti ruudulle. Kalpea valo ei kommentoinut. Mutta nyt, tarkistettuaan linkkinsä ja nettiosoitteensa, hän tunsi olevansa jotenkin enemmän – olemassa.

Teksti ja kuvat: Jussi Sydänmäki 

Tekijät Euroviisuissa

Julkaistu
Eino Hurmeesta Martti Vuoriseen ja Miikka Huttuseen

Tekijät kutsuvieraina Euroviisuissa

Historialliseen yhteispotrettiin  (pääkuva vasemmalla) Helsinki-Areenassa ehtivät mukaan (eturivissä vasemmalta) Suomea Euroviisuissa edustaneet Steven Stewart, Maki Kolehmainen, Aarno Raninen, Petri Laaksonen, Make Lentonen, Matti Puurtinen, (seisomassa vasemmalta) Jussi Tuominen, Veepee Lehto, Kari Salli, Jukka Siikavire, Pepe Willberg, Kari Kuivalainen, Eino Hurme, Jukka Saarinen, Tracy Lipp, Eero Koivistoinen, Reijo Karvonen, Kirsti Willberg ja Kari Tuomisaari. 

Kuva: Jyrki Valkama (YLE Kuvapalvelu).

Yleisradio kutsui Suomen edustuskappaleiden säveltäjät ja sanoittajat perjantaina 11.5. euroviisujen finaalin 2. ennakkonäytökseen Areenaan. Ennen illan show:ta tekijöille järjestettiin tervetuliaistilaisuus Yle Vision johtajan Ville Vilénin isännöimänä.

Avec-kutsuun vastasi myöntävästi lähes kolmekymmentä tekijää. Tilaisuuteen osallistuivat mm. ensimmäisen euroviisumme, vuoden 1961 ”Valoa ikkunassa” säveltäjä Eino Hurme samoin kuin vuoden 1962 Tipitiin säveltäjä ja sanoittaja Kari Tuomisaari. Myös tämän vuoden edustuskappaleen kaksi tekijää Martti Vuorinen ja Miikka Huttunen tulivat tapaamaan aikaisempien vuosien tekijöitä.

Edustuskappaleidemme artistit, tuottajat ja kapellimestarit Yle oli kutsunut lauantaina pidettävään ennakkonäytökseen. Myös osa lauantain tilaisuuteen osallistuneista on ollut edustamassa Suomea myös tekijänä.

Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry osallistui tekijöiden kutsumisen käytännön järjestelyihin. Suurin osa kutsutuista oli Elvis ry:n jäseniä.

”Ilman tekijöitä ei olis biisejä”

Tilaisuudessa oli toimittajana paikalla myös Petri Kaivanto, joka jututti euroviisutekijöitä Ylen aikaisen seuraavan päivän ohjelmaan. Yksi haastatelluista oli Veepee Lehto. Hän muisteli vuotta 1985, jolloin Suomea Göteborgissa edusti hänen sanoittamansa ja Petri Laaksosen säveltämä Eläköön elämä Sonja Lumpeen esittämänä. Kun Yle ei kustantanut tekijöitä kisoihin (samaa muisteli tilaisuudessa omalta osaltaan moni muukin), tuli hätiin Ruotsin Televisio, joka maksoi Veepeen ja Petrin matkat.

– Tekijöitä esiteltiin ja mun mielestä se oli hieno homma. Jollei olis tekijöitä, niin ei olis biisejä. Koska siitähän se lähtee liikkeelle. On joko yksi tai kaksi tekijää ja sitten tulee biisi ja sitten vasta aletaan miettiä kaikkia muita asioita. Se on sen verran kova totuus, että vaikka tekijät ei olisi välttämättä niin kovin glamour-voittoisia, että ihmiset innostuis siitä hirveesti, niin ne on kuitenkin tehnyt sen ja se on tämmönen moraalinen juttu.

Matti Puurtinen (La Dolce vita -säveltäjä 1989, sanat Turkka Mali, esitys Anneli Saaristo, Tule luo -säveltäjä 1993, sanat Jukka Saarinen, esitys Katri Helena) sekä Jukka Siikavire (Hengaillaan-säveltäjä 1984, sanat Jussi Tuominen, esitys Kirka) saivat Petriltä kysymyksen, uskoivatko he, että tämä päivä vielä koittaisi, jolloin kisat ovat Suomessa.

– Emme reilu vuosi sitten vielä uskoneet, mutta nyt uskotaan. Aikaisemmin on aina oltu väärillä tyyleillä liikkeellä, mutta nyt näytettiin, että mehän ollaan rock-kansaa.

Eino Hurme (Valoa ikkunassa -säveltäjä 1961, sanat Sauvo Puhtila, esitys Laila Kinnunen) muisteli, että Suomen ensimmäinen delegaatio käsitti kolme henkilöä: Laila Kinnunen, kapellimestari George de Godzinsky sekä Suomen osallistumisen uranuurtaja Aarno Walli. Säveltäjä seurasi kotikatsomossa.

Hurme kertoi, ettei hän voinut kuvitella, että kappale soisi vielä tänäkin päivänä radiossa.

 – Täytyy kyllä sanoa että kuvittelin sillä olevan yhtä lyhyt elinkaari kuin yleensä iskelmillä tuppaa olemaan. Mutta vuosien mittaan ihmettelin, että ainako sitä vaan soitetaan. Mulle sopii oikein hyvin.

Hurme ja Tuomisaari aamu-tv:ssä

Eino Hurme ja Kari Tuomisaari (Tipi-tii -säveltäjä-sanoittaja 1962, esitys Marion Rung) olivat viisuviikon maanantaina myös Ylen aamu-tv:n vieraana. Tomittajina lähetyksessä olivat Sari Huovinen ja Niclas Wancke.

Kisat näytettiin Suomessa ensimmäisen kerran 1960 ja vuotta myöhemmin oltiin sitten mukana. 280 sävellystä osallistui Suomen karsintaan. Eino Hurme lähetti niitä seitsemän.

– Se oli hyvä tarjous, josta ei voinut kieltäytyä. Oli yksinkertaista lähettää, kun ei vaadittu sovituksia eikä edes sanoja.

Sanat tilattiin sitten Saukilta. Loppukilpailu pidettiin Cannesissa ja Suomen sijoitus oli 10:s (koko kisaan osallistui 16 laulua).

Kauppaedustajana työuransa tehnyt Hurme luonnehti itseään harrastajasäveltäjäksi. Kysymykseen, harkitsiko hän koskaan ammattilaiseksi ryhtymistä, hän vastasi:

– Kun harrastusmielellä tähän lähdin, niin päätin, että pidetään se harrastuksena. Eikä olisi rahkeitakaan ollut tehdä tätä työkseen.

Kari Tuomisaari osallistui myös 1961 karsintoihin sävellyksellä Pikkuikkuna. Vuonna 1962 karsintaan osallistui 170 ehdokasta. Kysymykseen, miten Tipi-tii syntyi, hän vastasi:

– Se syntyi niin kuin laulut usein syntyvät eli keksiytyi fraasi, sellainen keväthokema. Varhaisempi sävellys Elohiiri pöytälaatikosta taisi siinä kummitella taustalla. Luxemburgin finaalissa tuli 7:s tila yhteensä 16 maan joukossa.

Molemmat säveltäjät kommentoivat myös Euroviisujen muuttumista vuosien varrella.

– Nyt ne on spektaakkeleja. Ennen laulaja lauloi suomeksi ja sanoista sai selvän. Oli iso orkesteri ja kapellimestari. Kun ne poistettiin, syntyi tyhjiö, joka piti täyttää visualistiikalla ja hurjalla lavashow’lla, sanoi Tuomisaari ja lisäsi pitävänsä tätä kehitystä huonona.

– Nämä myöhemmät kuulostavat jotenkin koneellisilta. Vähän on laimeaa, lisäsi Hurme.

Tämänvuotisen finaalin ennakkonäytös perjantai-iltana 11.5. oli monien arvioiden mukaan tunnelmaltaan koko viisuviikon paras. Osaltaan tunnelmaa kohotti se, että lähes kaikki istuimet oli kansoitettu, kun taas televisioiduissa finaalissa ja semifinaalissa oli paljon tyhjiä aukkoja. Tv:ssähän tämä pyrittiin salaamaan, mutta live-konsertissa se laimensi tunnelmaa.

Tulevien viisujen osalta tekijöiden viesti Yleisradiolle kiteytyi perjantai-illan aikana kolmeen pääasiaan:

– Tekijöille Ylen kustannuksella matkat finaaliin, oikea orkesteri takaisin ja Suomen karsinnat taas kaikille avoimiksi.

Luettelo Suomen kaikkien aikojen edustuskappaleiden tekijöistä 1961-2006 löytyy mm. Selvis-lehdestä 2/2006.

Tekijänoikeudet unohtuivat Helsingin euroviisuissa

Julkaistu

Helsingin euroviisut olivat kuulemma menestys. Itse en voi valitettavasti olla samaa mieltä, sillä omalta kannaltani viisuviikot olivat sarja katkeria koettelemuksia, jollaisia en toivoisi edes pahimmille vihamiehilleni. Oli raskasta selittää lyhyesti ”mikä mättää” kaikille niille kysyjille, jotka sanoivat: ”Tämä on varmasti elämäsi huippuhetki – Euroviisut Helsingissä!” Ei todellakaan ollut.

Kerron seuraavassa lähinnä seikoista, joilla lie yleisempää mielenkiintoa tämän lehden lukijoiden piirissä ja jätän henkilökohtaisimmat konfliktin aiheet pois.

KAIKKI ON SAATAVA ILMAISEKSI

Euroviisuharrastajille internet on kaikin puolin tärkeä väline, mutta valitettavasti sen myötä tekijänoikeuksien kunnioitus on tyystin unohtunut. Euroviisufanit haluavat kaiken heti ja ilmaiseksi. Esimerkiksi vuodesta 2005 alkaen Radio Suomen esitettyä Suomen karsintakappaleet ennen semifinaaleja, ne ilmaantuivat nettijakeluun muutaman tunnin viiveellä ja arviointi keskustelupalstoilla ympäri Eurooppaa käynnistyi.

Tällainen on vielä jotenkin ymmärrettävää, jos laillista vaihtoehtoa ei ole tarjolla. Tänä vuonna sentään Suomen karsintakappaleista saatiin aikaiseksi kokoomalevy ja jotkut rehdeimmät euroviisufanit ovat sen varmasti hankkineetkin. No, tämä on jo vanha juttu, sillä ämpeekolmoset ovat singahdelleet jo vuosikausia faneilta toisille ja joidenkin maiden TV-yhtiöt ovat panneet karsintakappaleensa ilmaisjakeluun fanien tarpeiden tyydyttämiseksi. Mahdotonta sanoa, onko tällaisesta joskus jopa sovittu tekijänoikeusjärjestöjen kanssa vai ei.

Viime vuonna Ateenassa järkytyin huomatessani, että videotaltioinnit harjoituksista levisivät lähes reaaliajassa nettiin. Otin yhteyttä YLEn euroviisutyöryhmään ja Teostoon jo viime marraskuussa ja raportoin Ateenan kisoissa havaitsemistani tekijänoikeusrikkomuksista vedoten, että tällainen laiton toiminta pyrittäisiin Helsingissä torjumaan. Teoston johtokunnan työvaliokunta lupasi ilmoittaa ”normaalien sopimusneuvotteluiden yhteydessä Euroviisutilaisuuksien  järjestäjille, että musiikin esityslupamme / lähetysoikeuslupamme/ lähettäjäyritykselle myönnetty tallentamislupamme   ei oikeuta esitysten tallentamiseen esityspaikalla yleisön toimesta  eikä näiden tallenteiden/esitysten saattamiseen yleisön saataville.”

Minkäänlaisia käytännön toimia en kuitenkaan nähnyt. YLEn ja EBUn ohjeet akkreditoidulle viisuväelle olivat kyllä selkeät ja ilmeisen lainmukaiset, mutta niitä ei valvottu. Kisaoppaan mukaan ”news access” eli ilmeisesti tekijänoikeuslain mukaan ”päiväntapahtuman siteerausoikeus radion ja TV:n uutis- ja ajankohtaisohjelmissa” muille kuin osallistuville TV-yhtiöille oli 1 minuutti äänellistä kuvaa per maa ja 2 minuuttia, jos pätkä sisälsi kuvaa useamman maan harjoituksesta. Materiaalia sai käyttää enintään 7 päivän ajan.

Saatuani ensimmäisen ilmiannon harjoitusvideoista YouTubessa tiedotin siitä YLElle. Pikaisen googlettamisen jälkeen löytyi ainakin 4 sivustoa, joka julkaisi kokonaisia harjoitusvideoita, joista osa oli jopa kuvattu lehdistökeskuksen TV-monitoreilta. Tähän kyllä yritettiin huomautusteni jälkeen satunnaisesti puuttua, mutta ymmärrystä siihen, että YouTubeen ei saa laittaa musiikkia, en saanut YLEn väeltä. Euroviisujen tiedotuspäällikkö Pirjo Talvio jopa väitti sähköpostissaan minulle: ”Tämä on kuvattu avoimista harjoituksista eli niin voi tehdä, sen sijaan screeniltä ei saa kuvata.”

HYVÄSTI LAKI JA OIKEUDENMUKAISUUS

Merkittävä osa paljon hehkutetusta kansainvälisestä lehdistöstä euroviisuissa on faneja eikä mitään oikeita journalisteja. Toki monesti fanien www-journalismi on paljon korkeatasoisempaa kuin oikeiden medioiden viisujutut, mikä pätee varmasti kaikkiin vastaaviin harrastuspiireihin. On kuitenkin syytä ymmärtää, että suurimmat fanisivustot pyörittävät myös jonkinlaista liiketoimintaa, jos ei muuta niin ainakin Googlen mainoksia. 

Olen hyvin pettynyt, etteivät Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus tai sen jäsenjärjestöt ryhtyneet yhtään sen järeämpiin toimiin kuin pyytämään sisällön poistoa YouTubesta. Esimerkiksi belgialainen 12points.tv -sivusto vain siirsi sisältönsä samanlaiseen Belgiassa toimivaan videopalveluun, kreikkalainen Oikotimes-sivusto alkoi tuottaa Youtubeen euroviisuesiintyjien singback/playback-esityksiä eri maiden promootiojuhlista esim. Vanhalta ylioppilastalolta.

Olisi ollut erinomainen mahdollisuus ottaa syylliset kiinni rysän päältä, vaatia korvaukset ja antaa porttikielto ainakin näihin euroviisuihin. Kjell Ekholm väitti ensin, että kukaan ei voi tietää, ketkä ovat syyllisiä. Viimeisessä puhelinkeskustelussamme hän kuitenkin antoi oman puhelimensa Esctoday -sivuston toimittajalle. Tämä Barry Viniker alkoi valitella minulle heidän työnsä menneen hukkaan ja jopa joidenkin artistien valitelleen sitä, että videot on poistettu. 

Alkoi olla aika donquijotemainen olo, kun perusasiat eivät tuntuneet menevän jakeluun hänelle tai YLEn edustajille. Suomessa ja käsittääkseni aika monessa muussakin maassa musiikin lisensioivat yksinoikeudella tekijänoikeustoimistot ja sen lisäksi YouTube tai vastaava ei kertakaikkiaan ole lakien mukaan mahdollinen jakelutekniikka tekijänoikeuslakien suojaamalle materiaalille. 

”News access” tai siteerausoikeus ei voi päteä, jos materiaali on löydettävissä ja selattavissa ilman uutis- tai ajankohtaisyhteyttä kuten YouTubessa. Lisäksi on olemassa jo ohjelmia YouTube -videoiden tallentamiseen omalle koneelle eli ei voida puhua aidosta streaming-ratkaisusta vaan tallenteiden tekemisestä, julkaisemisesta ja jakelusta.

Kivenheiton päässä Pasilan poliisitalosta YLE ja EBU tarjosivat näille rikollisille Messukeskuksessa rikoksentekovälineet eli tietokoneet ja laajakaistat, kun samaan aikaan monien suomalaisten fanien akkreditointitasoja oli alennettu ilmoittamatta heille edes henkilökohtaisesti. Tunsin itseni todella voimattomaksi kun Kjell Ekholm sanoi: ”Ei ole Teoston tarkastajia näkynyt” ja Katri Sipilä vastasi minulle: ”Eivät meidän tarkastajamme sinne pääse”.


Tiedonvälitystä?

MUSIIKKI VOITTI?

Olen iloinen siitä, että kisan voitti pitkästä aikaa balladi ja vielä ilman englanninkieltä. Nähtäväksi jää, mikä on tämän vaikutus tuleviin vuosiin. Ainakin Lordin voitto selvästi laajensi musiikillista kirjoa, mikä oli myös Mr. Lordin toive Ateenan voiton jälkeen. Mikä tahansa hyvä kokonaisuus voi voittaa ja se tuli nyt todistettua. Serbian vähäeleinen esitys oli tavallaan lähes yhtä mullistava voittaja kuin Lordikin.

Balkanin maissa suuret viihdeorkesterit ovat olleet vielä viime vuosiin asti käytössä omissa kansallisissa karsinnoissa ja ainakin Albaniassa edelleen, mutta silti lie täyttä utopiaa odottaa, että vielä ensi vuonna Serbiassa orkesteri palaisi euroviisuihin. Euroviisuihin on kuitenkin tehty viimeisen kymmenen vuoden ajan muutoksia jatkuvalla syötöllä ja suuria muutoksia on tekeillä lähivuosinakin, joten orkesterin paluuta toivovien ei kannata luopua toivosta.

Orkesterin paluu ja erilaiset raatien jakamat sivupalkinnot (sanoitus, sävellys, esittäjä, lehdistön suosikki jne.) voisivat olla sellainen parannus, joka nostaisi euroviisujen tasoa entisestään. Tällaista esitin jo vuonna 2000 adressissani EBU:lle, jonka allekirjoittajina oli laaja joukko ELVISin jäseniä, ELVIS ja Alankomaiden kevyen musiikin tekijäjärjestö. Kukaan EBUn edustaja ei suostunut vastaanottamaan adressia henkilökohtaisesti Tukholman viisujen aikaan.

Pettyneenä YLEen, EBUun ja moniin faneihin, en enää fanita nykyisenlaisia euroviisuja, mutta olisin tekopyhä, jos en myöntäisi olevani edelleen kiinnostunut tekijänä ja esittäjänä kehittämään kolmen minuutin esitystä, joka saisi TV-katsojat ympäri Eurooppaa tarttumaan puhelimiinsa.

Petri Kaivanto

entinen euroviisufani

Laittomia viisuvideoita poistettiin YouTubesta

YouTube poisti euroviisuviikolla lukuisia Euroviisujen harjoituksista YouTubeen laittomasti

päätyneitä esityksiä. Ainakin osa tästä materiaalista lienee ollut Helsinkiin akkreditoituneiden

toimittajien luvatta YouTubeen laittamia.

YouTube ryhtyi poistamaan laitonta viisumateriaalia Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen toimeksiannosta. TTVK edustaa suomalaisia tekijöitä, muusikoita, tuottajia

ja kustantajia. Myös Elvis ry on TTVK:n jäsen ja oli osaltaan aktiivinen näiden laittomuuksien

kitkemiseksi.

Erityisen ikävää oli se, että tietyt euroviisufanien sivustot olivat aktiivisia laittoman materiaalin

levittämisessä. Suositun Esctodayn sivulla oltiin jopa hirveän tuohtuneita siitä, että tällaiseen toimintaan puututaan. Sivulla väitettiin myös toiminnan olevan laillista.

Belgialainen 12points.tv siirsi klippinsä toiseen palveluun ja väitti noudattavansa YLE:n ja EBU:n ohjeita.

Toki osa fanisivustoista suhtautui TTVK:lle antamassaan palautteessa myös asiallisesti kiittäen

siitä, että TTVK heitä laillisuuden rajoista informoi.

akenttidesperado.jpg Yleisradio suhtautui tapahtuneesta päätellen aivan liian leväperäisesti siihen, että Euroviisuja

Areenassa seuranneet toimittajat ja fanit levittivät kuvaamaansa materiaalia laittomasti YouTubeen ja fanisivustoille. Tiettävästi tästä ei esimerkiksi ollut akkreditoituneille kirjallisia ohjeita ennen kuin loppuvaiheessa.

Osa viisuihin toimittajina akreditoituneista oli lähinnä faneja ja harrastelijoita eikä ammattitoimittajia. Laitonta toimintaa harjoittavilta olisi järjestäjien ehdottomasti pitänyt peruuttaa akkreditointi ja estää heidän pääsynsä viikon myöhempiin tapahtumiin.

Medialla oli lupa omissa laillisissa jakelukanavissaan levittää enintään minuutin mittaisia pätkiä harjoituksista. Ja mediastakin ainoastaan EBUlla, kilpailuun osallistuvilla televisioyhtiöillä

ja vuoden 2007 viisujen virallisilla yhteistyökumppaneilla oli oikeus käyttää videomateriaalia nettisivuillaan. Materiaalin julkaiseminen fanisivuilla ei ollut sallittua, kuten ei myöskään sen laittaminen YouTubeen.

Jatkoa ajatellen tämän asian yleisempi merkitys ei liity niinkään Yleisradioon (ellei Suomi lähivuosina toista Lordin temppua) eikä pelkästään Euroviisuihin vaan kaikkiin livekonsertteihin, joissa esityksiä voidaan luvatta tallentaa ja sen jälkeen netissä laittomasti levittää. Pitäisikö Teoston neuvotella tiukat ehdot kaikkien livejärjestäjien kanssa, että jopa kännyköiden tuominen konsertteihin kielletään?

Oheisessa kirjoituksessa jäsenemme, säveltäjä ja euroviisufani Petri Kaivanto (kuvassa tekijänoikeusagentiksi naamioituneena) purkaa omia kokemuksiaan viisujen tästä puolesta. Petri toimi viisujen aikaan Ylen aikaisen euroviisureportterina.

Martti Heikkilä

Tekijänoikeuksien kunnioitus on YLElle tärkeää

Eurovision laulukilpailujen oikeudet omistaa Euroopan yleisradioliitto EBU, jonka valvonnassa kilpailut vuosittain järjestetään. EBUn laatimissa säännöissä määritellään mm., miten tapahtuma toteutetaan, mitä oikeuksia kilpailuissa esitettäviin kappaleisiin hankitaan ja mitä oikeuksia kilpailujen tapahtumiin voidaan luovuttaa. Tapahtuman järjestävä yleisradioyhtiö on velvollinen kaikissa järjestelyissä noudattamaan EBUn ohjeita. YLE on kilpailujen tämänvuotisena järjestäjänä toteuttanut tapahtuman EBUn edellyttämällä tavalla.

Yleisradio ja EBU suhtautuvat erittäin vakavasti suojatun materiaalin luvattomaan käyttöön niin netissä kuin muuallakin. Teemme kaiken voitavamme luvattoman käytön estämiseksi. YLE edesauttoi

omalta osaltaan Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen toimia luvattoman materiaalin

poistamisessa. YouTubessa sekä muualla netissä laajamittaisesti esiintyvä piratismi kuitenkin osoittaa, että olemme tekemisissä vaikean ja laajamittaisen ongelman kanssa. Oikeudenhaltijoiden mahdollisuudet estää ennakolta materiaalin luvaton laittaminen nettiin ovat valitettavan rajalliset.

Eurovision laulukilpailujen aikana paikalla oli n. 2600 akreditoitua toimittajaa, joilla kaikilla oli mahdollisuus osallistua lehdistöharjoituksiin. Kuvaamista sekä kuvamateriaalin käyttöä koskevat EBUn pelisäännöt oli ilmoitettu kaikille tapahtumaan osallistuville ja YLEn tapahtumapaikalla olevat edustajat

valvoivat toimintaa. Lehdistöharjoituksissa kuvaaminen oli sallittua, mutta materiaalia ei ollut luvallista laittaa fanisivuille tai YouTubeen.

Olemme parhaamme mukaan pyrkineet estämään harjoituksissa kuvatun materiaalin laittoman käytön. YLE informoi lehdistödelegaatioita koko tapahtuman ajan kuvaamisen pelisäännöistä. Tapahtumapaikalla olevat monitorit merkittiin YLEn logoilla, jotta kuvattu materiaali voitaisiin jälkeenpäin tunnistaa. Osa luvattomasti nettiin laitetusta materiaalista oli kuvattu harjoituksissa suoraan lavalta eikä YLEn monitoreista, joten monitorien merkitseminenkään ei kaikissa tapauksissa auttanut.

Ongelmana varsinkin Euroviisujen mittaluokan tilaisuuksissa on, että aina löytyy niitä, jotka toimivat vastoin pelisääntöjä. YLEä suuremmatkin toimijat ovat saaneet tilaisuuksia järjestäessään todeta, että keinot piratismin estämiseksi ovat rajalliset ja keskittyvät pääasiassa jälkikäteen tapahtuvaan

materiaalin poistattamiseen.

YLE ei voinut peruuttaa lehdistön edustajien akreditointia pelkän materiaalin kuvaamisen takia, koska harjoituksissa kuvaaminen oli sinänsä sallittua. Materiaalin luvattomaan käyttöön syyllistyneiden henkilöllisyydestä ei myöskään ollut varmuutta. Pelkän olettamuksen perusteella ei ollut mahdollista

peruuttaa tapahtumaan osallistuneiden toimittajien akreditointeja.

Olemme YLEssä hyvin tietoisia piratismin vaaroista ja teemme kaikkemme luvattoman käytön estämiseksi. Toivottavasti kohdallemme tulee uudestaan mahdollisuus järjestää vastaava suuren mittaluokan tilaisuus,

jossa voimme tässä tilaisuudessa saatujen kokemusten avulla entistä tehokkaammin estää kuvatun materiaalin luvattoman käytön.

Kirsi-Marja Okkonen

lakimies

Yleisradio Oy

Mikkelin elokuvaseminaari

Julkaistu
Matti Ministeriltä ja Veijo Yleisradiolta vaadittiin lisää rahaa Elvis ry:n elokuvaseminaarissa

Elvis ry:n seminaari ”Taiteilijoiden oikeudet suomalaisessa elokuva- ja av- tuotannossa” kokosi kymmenen panelistia ja viitisenkymmentä alan vaikuttajaa ja ammattilaista kolmen tunnin vilkkaaseen keskusteluun.

Seminaari pidettiin 30. maaliskuuta ja se oli osa Mikkelissä ensimmäistä kertaa järjestettyä viisipäiväistä Hanget Soi -festivaalia, jonka ohjelmassa oli myös useita konsertteja sekä elokuva-aiheisia luentoja. Festivaalin järjestelyistä vastasi Mikkelin kaupunginorkesteri.

Elvis oli yksi tapahtuman yhteistyökumppaneista, mikä käytännössä tarkoitti vastuuta tämän iltapäiväseminaarin sisällöstä. Sen lisäksi osallistuimme Teoston kansallisilla varoilla sovitustilauksiin konsertissa, jossa Kauko Röyhkä ja Mikkelin kaupunginorkesteri esittivät Röyhkän tuotantoa Veli-Matti Halkosalmen jousiorkesterisovituksina.

Luova työ tuo epävarmuutta

Elokuva- ja av-alan taiteilijoiden oikeuksiin keskittyneen seminaarin puheenjohtajana toimi Jouni Mykkänen, joka viime kesänä siirtyi aktiiviseksi eläkeläiseksi Suomen Elokuvasäätiön toimitusjohtajan tehtävistä. Hän totesi avauksessaan elokuva- ja av-alan olevan hyvin monitahoinen.

– On monenlaisia taiteilijaryhmiä ja tuottajia sekä monimutkaisen tekijänoikeuskentän haasteet, hän sanoi.

Myös alan sopimuskäytännöt ovat monenkirjavia. Oma erityispiirteensä on se, että (Mykkäsen arvion mukaan) alan taiteilijoista noin 80 prosenttia on järjestäytynyt, kun taas tuottajista vain vähemmistö on työnantajina järjestäytynyt.

Seminaarin ensimmäinen alustaja oli Suomen Elokuva- ja Videotyöntekijäin liiton varapuheenjohtaja, ohjaaja Marjo Valve. Hän muistutti, miten ensiarvoisen tärkeää on luovan työprosessin omalaatuisuuden ymmärtäminen.

– Jos haluaa työskennellä luovasti, täytyy sietää epävarmuutta. Jos haluaa uutta, on uskallettava olla säröllä. Mutta jos työskentelyolosuhteet eivät ole tämän prosessin tukena, tilanteesta katoaa järki.

Valve korosti myös, että tällä alalla kaikkien tulisi osata immateriaalioikeuden alkeet kansainvälistä tietoa myöten. Alan yhteiseksi ongelmaksi hän kiteytti taloudellisen kurjistumisen:

– Avainasemassa ovat Martti Ministeri ja Veijo Yleisradio. Suuri osa muiden alojen taiteilijoista kuvittelee, että elokuva-ala on hyvin rahoitettu, mikä johtuu mm. siitä, että alan rahoituksesta puhutaan paljon, ja siitä, että ala on hyvin palkintokeskeistä. Mutta todellisuudessa alalla vallitseva faktinen köyhyys suorastaan nolostuttaa, Valve sanoi ja lisäsi että jos emme yhteistuumin pyri nousemaan tästä köyhyyden aiheuttamasta kurjuudesta, kukaan ulkopuolinen ei meitä puolestamme käy nostamaan.

Elokuva vaikuttavin taidemuoto

Toisena alustajana puhui säveltäjä Jari ”Yari” Knuutinen, joka muisteli, kuinka hänen isoisänsä aikanaan opetti pojanpojalle, että ketju on niin vahva kuin sen heikoin lenkki. Toinen isoisän oppi oli, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

– Olisivatpa tuottajat omaksuneet nämä samat neuvot, päivitteli Knuutinen verratessaan kahdenkymmenen vuoden kokemuksiaan elokuva-alalla.

– Elokuvatuotanto on venynyt ja vanunut. Toki kehitystäkin on tapahtunut, mutta elokuvan jälkituotanto mättää ja tämä koskee erityisesti musiikkia. Elokuva on kuin talo, jota rakennettaessa tarvitaan hyvät työkalut. Suomessa musiikki on sellainen työkalu, jota ei osata elokuvassa käyttää. Meillä ei esimerkiksi ole yhtään musiikkisuunnittelijaa eli music editoria tai music supervisoria.

Tästä seuraa vaikkapa, että musiikkia miksataan viime tingassa uudestaan, kun luvat eivät olekaan kunnossa.

Yhdeksi alan ongelmaksi Knuutinen totesi ylikoulutuksen, joka osittain johtuu alan trendikkyydestä. Samoin on musiikintekijöitä, jotka haluaisivat hinnalla millä hyvänsä jalan oven väliin. Jopa nimekkäät muussa musiikissa kunnostautuneet tekijät tarjoutuvat tekemään ilmaiseksi töitä tuotantoihin, joissa kaikille muille elokuvantekijöille maksetaan normaalit palkat, päästäkseen elokuvasäveltäjiksi.

– Elokuva on tämän päivän vaikuttavin taidemuoto. Siinä päästään tietyssä mielessä joskus vähemmilläkin taiteellisilla eväillä illuusion maailmaan. Siksi alalle on tunkua, vaikkapa vain seisomaan joukkokohtaukseen. Tarjontaa on paljon yli kysynnän, ja tuottajan on tietysti vaikea kieltäytyä, jos joku haluaa tehdä ilmaiseksi.

Myös Knuutinen nosti esiin suomalaisen elokuvan perusongelman, valtion rahoituksen, joka on säälittävä suhteessa elokuvan taiteelliseen merkitykseen. Yksi kärsijä on silloin musiikki, koska se tehdään jälkituotantovaiheessa, jolloin rahat ovat jo lopussa. Itse hän sanoi tekevänsä musiikkia elokuviin, koska rakastaa elokuvia ja koska musiikki ja elokuva ovat jo lapsuuden perintöä, kun isä oli muusikko ja äiti elokuvateatterin koneenhoitaja.

– Se arvo, mikä musiikilla on elokuvalle taiteellisesti, pitäisi sillä olla myös tuotannollisesti, päätti Knuutinen alustuksensa.

Ammattimuusikolla ei tarvetta polkuhintoihin

Kolmas alustaja, Muusikkojen liiton puheenjohtaja Ahti Vänttinen oli samoilla linjoilla Knuutisen kanssa elokuvasta vaikuttavimpana taidemuotona. Tai ehkä musiikki on yhtä vaikuttava.

– Elokuvan rahoitusta pitäisi siis ehdottomasti lisätä, jotta saataisiin enemmän kotimaista katsottavaa.

Ammattimuusikoiden näkökulmasta Vänttinen näki elokuva-alan kuitenkin pulmattomana edellisiin alustajiin verrattuna.

– Tämä on niitä aloja, joilla muusikoilla ei ole ollut suurta hinkua työehtosopimuksiin, joten työnantajien järjestäytymättömyys ei ole muusikoille samanlainen ongelma kuin muille ryhmille. Työtilaisuuksien määrä on toki suhteellisen vähäinen, mutta yleensä soittajiksi halutaan ammattilaisia, jotka osaavat työnsä. Ja ammattityöllä on hintansa, jota ei ole ollut tarvetta lähetä polkemaan.

Tämä johtuu Vänttisen mukaan osittain siitäkin, ettei muusikon persoona jää elokuvassa taka-alalle eikä halu esillepääsyyn houkuttele palkkioista tinkimiseen. Kun levy-yhtiöille on artistiehdokkaita tarjolla joka kellarissa, elokuvamusiikissa tarvitaan ammattilaisia, joiden kohdalla kysynnän ja tarjonnan suhde on terveellä pohjalla. Myönteisenä asiana hän mainitsi myös tekijänoikeuslain muutoksen, jonka ansiosta muusikot saivat musiikkivideoiden julkisesta käytöstä korvausoikeuden kun musiikkivideota käytetään äänitteenomaisesti.

Vinkkinä elokuvatuottajille Vänttisellä oli se, että suomalaisten sinfoniaorkestereiden käyttäminen ei ole useinkaan niin kallista kuin kuvitellaan. Tämä johtuu siitä, että yhteiskunta on tallennesopimuksen omaavien orkestereiden suhteen työnantajana jo muusikoiden palkat asiaankuuluvine tekijänoikeuskorvauksineen maksanut, jolloin nämä voivat tiettyjen pelisääntöjen puitteissa tehdä kilpailukykyisiä elokuvakeikkoja, kunhan ne ajoissa buukataan.

Yle ostaa, ei tue

Alustuksia seuranneeseen paneelikeskusteluun osallistuivat Jouni Mykkäsen puheenjohdolla yhteistuotantojen päällikkö Erkki Astala Yleisradiosta, toimitusjohtaja Irina Krohn Elokuvasäätiöstä, toiminnanjohtaja Markus Pyhältö Näytelmäkirjailijaliitosta, puheenjohtaja Lasse Saarinen Elokuvatuottajien keskusliitosta, puheenjohtaja Minna Sirnö Teatteri- ja mediatyöntekijöistä, säveltäjä Mauri Sumén Elvis ry:stä sekä alustajat Valve, Knuutinen ja Vänttinen.

Keskustelu alkoi Erkki Astalan ja Irina Krohnin vastakkaisilla kommenteilla siitä, onko Yleisradion nykytehtävä toimia ainoastaan elokuvaoikeuksien ostajana eikä enää kotimaisten elokuvien ”vastikkeettomana tukijana”. Astalan mielestä juuri näin tulee olla, kun taas Krohnin mielestä tulisi lisätä poliittista painetta, jotta Yle sitoutuisi kotimaisen elokuvatuotannon edistämiseen myös muussa kuin lähetysoikeuksien ostajan roolissa.

Käsikirjoittajien ja tuottajien törmäykset

Tämän jälkeen Markus Pyhältö toi keskusteluun käsikirjoittajien näkökulman.

– Viimeisten kahden vuoden aikana Suomessa on tuotettu kolmisenkymmentä uutta pitkää elokuvaa ja niistä neljässä on ollut sopimuksellista häikkää tuottajan ja käsikirjoittajan välillä. Kahdessa kiista on koskenut sovittujen palkkioiden maksamatta jättämistä ja kahdessa tekijänoikeuksia.

Säveltäjien tilanteeseen verrattuna Pyhältö näki sen eron, että musiikki tulee usein mukaan vasta, kun elokuvan muu tuotanto on jo pitkällä, kun taas käsikirjoituksesta kaikki alkaa. Ja koska käsikirjoitusta ei tuotannon myöhemmässä vaiheessa voi enää muuttaa saati poistaa, joutuvat käsikirjoittajat toisinaan taipumaan pakkosopuun. Heihin myös vedotaan, milloin milläkin perusteella; vaikka siten, että lastenelokuvan käsikirjoittajan tulisi antaa periksi lasten vuoksi.Parhaiten tällaiset yhteentörmäykset tietysti vältetään hyvin tehdyillä sopimuksilla siinä vaiheessa, kun käsikirjoituksen tilaamisesta sovitaan.

Ongelmat halvoissa tv-tuotannnoissa

Lasse Saarinen kiitti alustajia rakentavista puheenvuoroista ja korosti edustavansa elokuvatuottajia, mutta ei tv-tuottajia. – Monet tässä mainitut ongelmat koskevat todennäköisesti enemmänkin halpoja tv-tuotantoja, hän sanoi.

– Yleisesti ottaen olemme kyllä kaikki samassa liemessä, kun valtiovalta on meidät unohtanut. Kansallisteatterikin saa yksinään enemmän julkista tukea kuin koko elokuvaala yhteensä. Ja reaalisesti alan tuki on samalla tasolla kuin viisitoista vuotta sitten.

Saarinen sanoi olevansa Marjo Valveen kanssa samaa mieltä siinä, että alan yhtenäisyys on ainoa tie alan julkisen rahoituksen kasvuun. Knuutiselle hän kommentoi, että tämän kritiikki ei koske ainakaan hänen Kinotar-yhtiötään.

– Kyllä me varaamme rahat myös jälkituotantoon ja musiikkiin ja hallitsemme myös hyvän suunnittelun. Ja kyllä meillekin tulee demoja säveltäjiltä, mutta en edes vastaa sellaiselle, joka tarjoaa työtään ilmaiseksi.

”Oppilaitoksista orjia unelmatehtaalle”

Minna Sirnö puolestaan kuvasi mediatyöntekijöiden raadollista arkea.

– Onhan meillä hyviäkin tuottajia, mutta on myös niitä, jotka tarjoavat työtä ilman palkkaa sillä lupauksella, että seuraavalla kerralla sitten jo jotain maksetaankin. Alalla voidaan tehdä 28 tunnin työt 8 tunnin palkalla, mutta siitä pitäisi vaieta yhteisen edun nimissä. Oppilaitokset suoltavat satoja orjia unelmatehtaalle. Elokuva-ala on näin tekemässä isoa karhunpalvelusta itselleen. Ja vaikka siis on hyviäkin tuottajia, epäreilu tilanne vääristää kilpailua.

Myös Sirnö peräänkuulutti julkisen rahoituksen roimaa lisäystä, jonka hän konkretisoi tuplaamiseksi vuoteen 2010 mennessä. Mutta julkisten rahojen käyttöä tulisi hänen mukaansa myös valvoa siten, että tuottajat saavat tukea vain, jos noudattavat tiettyjä pelisääntöjä.

Irina Krohn sanoi olevansa julkisen tukeen liittyvästä valvonnasta Sirnön kanssa samaa mieltä siinä, että Elokuvasäätiön tulee tukea ainoastaan ammattimaista toimintaa. Budjetin on oltava uskottava ja maksetuista veroista ja eläkkeistä tulee olla todistukset. Eri mieltä hän sanoi olevansa siinä, että säätiö ei voi asettaa ehdoksi työnantajan kuulumista työnantajaliittoon, koska Suomessa tulee olla yhdistymisvapaus, mikä tarkoittaa myös vapautta olla kuulumatta johonkin tiettyyn liittoon.

Säveltäjille parempi NCB-provisio

Mauri Sumén kertoi omakohtaisina kokemuksinaan, että hänellä ei ole ollut ongelmia elokuvatuottajien kanssa. Toki musiikin osuutta suomalaisten elokuvien budjetista tulisi hänen mukaansa nostaa. Hän arvioi sen olevan kaksi prosenttia, joten yhdenkin prosenttiyksikön korotus toisi kehitysmahdollisuuksia ja lisäisi myös elokuviemme kilpailukykyä.

Sumén tiesi, että ulkomailla säveltäjille tarjotaan toisinaan buy out -sopimuksia ja samoja paineita on alkanut ilmaantua tännekin. Suomessa onneksi Teosto valvoo säveltäjien tekijänoikeuksia hyvin myös elokuvien osalta.

– Suomalaisten elokuvasäveltäjien aktiivisuuden sekä Elvis ry:n ja Teoston johtokunnnan tuen ansiosta saatiin äskettäin läpi NCB:ssä muutos, jolla näiden tallennekorvausten kuluprovisio laski 15:stä 8:aan prosenttiin.

Seminaari kokosi monitahoisen elokuvaalan samaan pöytään ja keskustelua eri taiteilijaryhmien ja tuottajien välillä on syytä jatkaa. Yksi konkreettinen tulos iltapäivästä oli se, että Irina Krohn lupasi musiikille omaa saraketta Elokuvasäätiön tuotantotukihakemuksiin. Jatkossa siis tukipäätöksissä painaa aikaisempaa enemmän se, että musiikki on kuvassa mukana jo ennakkosuunnitteluvaiheessa.

Teksti ja kuvat: Martti Heikkilä

Piirros: Esa Vehmassalo

Suomen eteläisin kulttuurikeskus

Julkaistu

ELVIS ry yksi yhteityökumppani


Jyrki K. Talvitie ja Suomi-talo

Merimieskirkosta tulee Suomen eteläisin kulttuurikeskus

Ibero-amerikkalaisen säätiön varapuheenjohtaja, konsuli Jyrki K. Talvitie oli helmikuussa onnellinen mies, kun 8.2.2007 Suomen suurlähettiläs luovutti San Juan -kadulla San Telmon kaupunginosassa sijaitsevan kiinteistön muodollisesti säätiön haltuun. Takana oli pitkä lobbaus, jonka päätteeksi argentiinansuomalaisille rakas rakennus, Suomi-talo, saatiin pelastettua kulttuurikäyttöön. 

Nyrkkeilysalista Suomen näyteikkunaksi

Perimätiedon mukaan tässä 1800-luvun lopun rakennuksessa sijaitsi alun perin nyrkkeilysali. Suomi sai vuonna 1950 merimieskirkon briteiltä, kun he päättivät rakentaa uuden kirkon muutaman korttelin päähän. Iso-Britannian uusi merimieskirkko jäi sittemmin moottoritien alle.

Merimieskirkko Buenos Airesissa on ollut tärkeä tukikohta niin pienelle suomalaiselle siirtokunnalle kuin valtameriä seilanneille merimiehillekin. Suomalaissiirtolaiset juhlivat viime vuonna 100-vuotista historiaansa Argentiinassa ja muutenkin Suomen ja Argentiinan suhteet ovat tiiviimmät kuin usein tulee ajatelleeksikaan.

Suomen merimieslähetysseura luopui kirkosta vuonna 1986 ja rakennuksen hallinta siirtyi kiinteistöyhtiölle, jota valvoi paikallinen Suomen suurlähetystö opetusministeriön velvoittamana.

Kirkko säilyi edelleen suomalaisten tärkeänä tukikohtana ja siellä on tähän päivään järjestetty mm. jumalanpalveluksia, lasten suomenkielistä kerhoa ja muita tilaisuuksia. Kiinteistön hoitoon ei vain ole löytynyt varoja ja merimieskirkko on pikkuhiljaa rapistunut aika huonoon kuntoon.

Vuonna 1998 Ibero-amerikkalaisen säätiön Jyrki K. Talvitie ja Martti Pärssinen kävivät ensi kertaa paikalla ja idea ”Suomi-talon” paremmasta tulevaisuudesta alkoi itää, mutta vastustus oli kovaa. Valtionvarainministeriö yritti useasti poistaa rotiskon Suomen valtion taseesta, mutta onneksi taloa ei ehditty koskaan myydä. 

Varsinkin Argentiinan talousromahduksen jälkeen 2001 myynnissä ei olisi ollut mitään järkeä, sillä myyntihinta olisi ollut melko naurettava. Sen jälkeen talouskasvu ja kiinteistöjen hintojen nousu on lähennellyt vuosittain kymmentä prosenttia. ”Olisi ollut suuren luokan hölmöys, jos tämä olisi myyty”, sanoo Talvitie.

Suomen suurlähettiläiden Risto Veltheimin ja Ritva Jolkkosen lisäksi Jyrki K. Talvitie kiittää erityisesti eräitä poliitikkoja kuten kulttuuriministeri Kaarina Drombergia, ulkomaankauppaministeri Jari Viléniä ja ulkoministeri Erkki Tuomiojaa, jotka jaksoivat pitää hankkeesta ääntä ja lopulta viime juhannuksen alla lisäbudjettiin saatiin hankkeeseen tarvittavat varat erityisesti Tuomiojan sinnikkyyden ansiosta.

”Paikalliset sanoivat, että repikää vanha pois, rakentakaa 25-kerroksinen pilvenpiirtäjä, pitäkää itse pari kerrosta ja pankaa rahoiksi”, kertoo Talvitie. Tarkoituksena on kuitenkin tehdä sympaattinen Suomen näyteikkuna ja säilyttää vanha kirkkosali.

Taiteilijat kirkon katolle

Suunnitelmat ovat valmiina ja remontti on tarkoitus saada käyntiin jo tänä vuonna. Optimistisena tavoitteena on päästä juhlimaan tupaantuliaisia jo vuoden 2008 lopulla.

Nyt rakennukseen astutaan suoraan jalkakäytävältä, mutta kokonaan uusi julkisivu rakennetaan hieman sisemmäksi ja eteen tulee kolmen metrin levyinen nurmikko. Ensimmäisessä kerroksessa tulevat sijaitsemaan eteisaula ja ennen kaikkea vanha sauna, joka remontoidaan. Se on jo pitkään ollut yksi maailman eteläisimpiä suomalaisia saunoja, jos ei se olisikaan enää kaikkein eteläisin niin, siitä on tarkoitus tehdä ainakin Buenos Airesin paras sauna! Moni merimies on aikanaan käynyt kirkolla syömässä ja saunassa ennen lähtemistään Boniksen yöhön.

Toisen kerroksen suuri sali saa mahdollisesti hieman lisätilaa terassista. Sali soveltuu näyttelyihin, konsertteihin ja seminaareihin. Salin takana vanha kirkkosali säilytetään ennallaan. Suomalaiselle siirtokunnalle Merimieskirkon sali on rakas paikka. Sen puiset penkit ja muut taidokkaat puutyöt teki kirkon ensimmäinen pastori Oiva Pohjanpirkka, joka oli menettänyt sodassa toisen kätensä. ”Se on historiallinen kokonaisuus, johon ei ole tarkoitus kajota”, lupaa Talvitie.

Julkisten tilojen päälle rakennetaan kokonaan uusi kolmas kerros, johon tulee 4 residenssiasuntoa ja patio yhteistä seurustelua varten. Yhteen residenssiin liitetään myös ateljeetila kuvataiteilijaa varten. Huoneita on tarkoitus vuokrata taiteilijoille ja tutkijoille. Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry on yksi Buenos Airesin Suomi-talon yhteistyökumppaneista.

”Kaiken kaikkiaan tekeillä on suomalaisen kulttuurin tukikohta, joka on ainoa laatuaan Etelä-Amerikassa.” Kulttuuritilaisuuksien lisäksi myös Suomen suurlähetystö voi käyttää Suomi-taloa suurempiin tilaisuuksiinsa ja suomalaista siirtokuntaakaan ei ole tarvetta häätää pois, vaan talon nykyiset toiminnat voivat säilyä.

”Tällä hetkellä on sellainen kirjaamaton päätös, että Suomen valtio rahoittaa saneerauksen, mutta muuta rahoitusta ei ole luvassa.” Talvitien mukaan ”operatiiviset kustannukset pitää kattaa operatiivisilla tuloilla.” 

”Tämä on alku uudelle tielle, joka on todella pitkä”, hän sanoo eli sponsoreita ja lobbausta tarvitaan jatkossakin.  ”Nyt jos koskaan pitäisi satsata Suomi-kuvan luomiseen. Ennen sellutehdaskiistaa Suomella on ollut erittäin hyvä maine, sitä on pidetty kaukaisena ihannemaana.” 

Argentiinan kulttuurielämä on kuitenkin Suomi-talon toiminnan pääkohteena. Ei epäilystäkään, että maaperä on edelleen erityisen suotuisa. Suomen ja Argentiinan taiteilijoilla on paljon annettavaa toisilleen. Sellutehdaskiista unohtuu, mutta tango jää!

San Telmo on Rööperi

Suomi-talon sijainti on ainutlaatuinen. Avenida San Juan 234 sijaitsee San Telmon kaupunginosan laidalla. Jyrki Talvitie vertaa sitä Helsingin Punavuoreen. Vieressä sijaitseva vanha satama-alue Puerto Madero (”puusatama”) on jo ajat sitten muuttanut muotoaan ja muistuttaa vaikkapa Helsingin Katajanokkaa tai Ruoholahtea. Vanhoissa makasiineissa on kalliita ravintoloita ja satama-altaissa killuvat paikalliset ”Suomen Joutsenet”.

San Telmo on Buenos Airesin vanhaa keskustaa ja edelleen yksi kaupungin henkisistä sydämistä. Kuten Rööperikin 1960-70 -luvulla nousi huonosta maineesta kunnialliseksi kaupunginosaksi, myös San Telmo on nykyään melkoisen turvallinen ja elämää kuhiseva kaupunginosa.

San Telmossa on ruokapaikkoja kansankuppiloista kalliisiin tangoshowravintoloihin, käsityöläisten liikkeitä ja antiikkia niin että Wenzeliä heikottaisi… Eräs kaupungin vanhimmista toreista Plaza Dorrego lähikatuineen on joka sunnuntai jättimäisten antiikkimarkkinoiden näyttämö. Jokaisen turistin kuuluu käydä San Telmossa sunnuntaina.

Rohkeasti Argentiinaan!

Buenos Airesin provinssissa on yli 13 miljoonaa asukasta, joista Buenos Airesin kaupungissa 3 miljoonaa. Koko Argentiinan asukkaista noin kolmasosa on siis pakkautunut maailman leveimmän joen etelärannalle.

Monimiljoonaisessa pääkaupungissa kukoistavat monet taiteenlajit: teatteri, tanssitaide, musiikki, kuvataide… Jyrki Talvitie rohkaisee suomalaisia taiteilijoita residenssin käyttäjiksi: ”Impulssien puutetta ei täällä ainakaan voi valittaa. Jos ei täällä saa mitään aikaiseksi, niin vika on sitten jossain muussa.”

Etelän Pariisi on suomalaiselle kevyen musiikin tekijällekin ihan mielenkiintoinen mesta. Argentiinassa on paljon muutakin musiikkia kuin tango. Tango on silti kiistatta kaupungin turismin tärkeimpiä moottoreita ja kaupungin epäviralliset suojeluspyhimykset ovat Carlos Gardel, Evita Perón ja Diego Maradona, jotka tervehtivät turistia puupatsaina parvekkeelta La Bocassa. Harva kaupunki lie niin kuuluisa jostain musiikinlajista, lähimmäksi pääsevät ehkä kantrin pääkaupunki Nashville ja jazzin kehto New Orleans.

Itse olen nyt viettänyt Buenos Airesissa kolmella reissulla yhteensä kaksi kuukautta ja voin vakuuttaa, että Buenos Aires on vähemmän eksoottinen ja helpommin lähestyttävä kuin moni Euroopan suurkaupunki. Tosin espanjaa olisi hyvä opetella, englantia osataan Buenos Airesissa yllättävän huonosti.

Asuin itse viime vuonna pari viikkoa huoneistossa San Telmon pääkatu Defensan varrella ja lukuun ottamatta sunnuntain hulinaa elämä oli melkoisen rauhallista ja tunsin oloni suurin piirtein yhtä turvalliseksi kuin kotona Töölössäkin. Voisin jopa kuvitella asuvani San Telmossa, toki makuja on monia.

Tulevan residenssiasujan kannalta harvoja miinuspuolia on se, että lähin metroasema ei ole ihan Suomi-talon vieressä, mutta toisaalta Buenos Aires on taksiasiakkaan paratiisi. Samalla hinnalla kuin Suomessa avaa taksin oven voi ajella lähes kaupungin laidalta toiselle. Taksitiheyden väitetään olevan maailman huippuluokkaa.

Lento Etelänristin alle on toki kallis, mutta Argentiina on toistaiseksi heikon dollarin ansiosta eurooppalaisille todella edullinen maa. Argentiinalaisten ystävällisyyttä ja Buenos Airesin eurooppalaisuutta voi tuskin riittävästi mainostaa, kannattaa kokeilla itse! Argentiinan matkailualan nettisivut sisältävät yleensä paljon tietoa ja englanninkieliset käännöksetkin ovat usein varsin ymmärrettäviä.

Residenssin valmistumistakaan ei kannata suotta jäädä odottelemaan, jos suunta kiinnostaa. Majoitusvaihtoehtoja riittää ja ruotsalaisten merimieskirkostakin voi hyvällä tuurilla saada huoneen vuokratuksi… Vinkkejä voi kysellä mm. minulta.

Teksti ja kuvat: Petri Kaivanto

Lisätietoja Suomi-talosta: www.iberosaatio.fi

Kulttuuri myötätuulessa

Julkaistu

Eduskuntavaalit ovat takana ja odotamme jännityksellä, ketkä muodostavat hallituksen ja kuka valitaan

uudeksi kulttuuriministeriksi. Elvis ry:n jäseniä parlamentissa on nyt kolme: Mikko Alatalo ja Anni Sinnemäki

jatkavat ja Veltto Virtanen teki paluun. Useita muitakin jäseniämme oli ehdolla ja tuhannen molemmin

puolin saivat ääniä Lasse Heikkilä, Kari Peitsamo, Harri Saksala ja Ilkka Sysimetsä.

Eduskuntaan nousi myös komisario ja muusikko Oiva Kaltiokumpu. Muilta taiteenaloilta uusia ovat

näyttelijä Risto Autio ja runoilija Tommy Tabermann. Taiteilijakenttään kuuluu myös uudelleenvalittu

Minna Sirnö, joka on Teatteri- ja Mediatyöntekijät ry:n puheenjohtaja. 

Mukana on myös kolme entistä kulttuuriministeriä: Claes Andersson, Suvi Lindén ja Tanja Saarela. Uusien joukosta löytyy myös tutkija Outi Alanko-Kahiluoto, joka on ollut tutkijoiden ja taiteilijoiden sosiaaliturvan

puolesta kampanjoivan Tatusotu-liikkeen vetureita. Ja kaiken kaikkiaan tuntuu siltä, että kulttuurimyönteisyys Arkadianmäellä lisääntyi.

Nyt ei sitten muuta kuin heti ensimmäiseksi kuntoon tekijänoikeustulojen verotus ja taiteilijoiden sosiaaliturva. Ne ovat olleet agendalla jo monta eduskuntakautta, mutta riittävää poliittista tahtoa epäkohtien korjaamiseksi ei ole löytynyt.

Se, miten tärkeänä kulttuuria ja taiteilijoita pidetään, mitataan myös valtion budjetissa. Elvis ry:n näkökulmasta pikaisinta kohennusta tarvitaan taiteilijaeläkkeisiin, säveltaiteen kirjastoapurahoihin sekä rytmimusiikin orkestereiden ja klubitoiminnan tukemiseen.

Mutta koska näissä ja muissa tärkeissä asioissa riittää tehtävää, yhteen asiaan ei kannata tuhlata energiaa.

Pidetään tekijänoikeusasiat edelleen opetusministeriössä kuten useimmat puolueet ennen vaaleja jo lupasivatkin.

Martti Heikkilä

Vaalit meni, mutta Hanget soi

Julkaistu

Voi varmasti sanoa, että Elvis ry:llä oli pitkästä aikaa todella mielenkiintoinen kahden kokouksen rypäs, josta ei edes dramatiikkaa puuttunut. Tehtävänsä jättäneen puheenjohtajan tilalle valittin vuodeksi yllättäen Teoston kunniapuheenjohtaja Otto Donner, jos kohta allekirjoittaneelle tuo valinta ei ollut yllätys. Johtokuntakin vaihtui reippaanlaisesti. Donnerin lisäksi muutamat vanhat toimijat tekivät paluun. Toki uuttakin verta saatiin. Kaiken kaikkiaan, monella taholla varmasti tuumaillaan mistä loppujen lopuksi oli kysymys. Kysymys oli vain järjestödemokratiasta. Vaalilippuja täytetään. Ja hallituksia tulee, hallituksia menee. Ei siinä sen kummempaa.

* * * * *

Elvisin kokousta edeltävänä iltana seurattiin niin ikään vaalia. Valtakunnallista. Senkin lopputulos yllätti monet. Vaikka keskustapuolue säilytti niukasti johtoasemansa, oli todellinen voittaja kokoomus, jonka noin yli 90 000 uudesta äänestäjästä yli 60 000 uusmaalaista luotti yhteen mieheen, Sauli Niinistöön. Huikea suoritus niin Saulilta kuin Suomen kansalta. Vihreiden puheenjohtaja Tarja Cronberg jäi yli 7000 äänellään rannalle, vaikka keräsi Pohjois-Karjalasta toiseksi eniten kansalaisten luottamusta. Vasemmisto-oikeisto -tasapaino koki kolauksen: vasemmistopuolueille jäi uuteen eduskuntaan vain vajaan yhdenkolmasosan kannatus. Mielenkiintoinen ilmiö tuokin. Kuten äänestysprosenttikin, joka jälleen laski edellisistä vaaleista. Tulipa tuossa mieleen: muutamissa tekijöiden asioissa saattaa joutua aloittamaan uuden lobbauskierroksen.

* * * * *

Mikkelissä kuullaan 28.-31. maaliskuuta suomalaista musiikkia. Uuden Hanget soi -festivaalin eräs yhteistyökumppani on Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry. Talvisen musiikkijuhlan kantava teema on elokuvamusiikki. Mielenkiintoista nähdä miten uusi hanke saa tuulta siipiensä alle. Toivottavasti hyvin.

* * * * *

Allekirjoittaneen osalta Elvis ry:n puheenjohtajuus päättyi maaliskuun 19. päivänä. Ei tosin yllättäen. Haluan vielä näin Selvis-lehden välityksellä kiittää jäsenistöämme kaikenlaisista hetkistä, joita on yhdessä eletty. Samalla toivon uudelle, kaikkien tuntemalle puheenjohtaja Otolle voimia ja onnea myös valitulle johtokunnalle. Eläköön Elvis!

Mahdollisesti jo seuraavassa Selvis-lehdessä lisää…

Jani Uhlenius

Mikä mättää tekijöiden verotuksessa?

Julkaistu

Elvis ry:n jäsen Mikko Kuustonen astui rohkeasti esiin ja antoi tekijänoikeustulojen verotuksen epäkohdille kasvot Helsingin Sanomien Sunnuntaidebatissa 21. tammikuuta. Keskustelu on sen jälkeen jatkunut ja toivottavasti jatkuu edelleen, kunnes päättäjät ryhtyvät lupauksista tekoihin. Seuraavassa kootut faktat tämän hetken käytännöistä ja epäkohdista sekä mahdollisista ratkaisumalleista. Elvis ry:n agendalla tämä asia on ollut jo pitkään ja asioiden eteenpäin viemiseksi käytännön työtä on tehnyt vuodesta 2002 lähtien johtokunnan asettama verotyöryhmä puheenjohtajana Arto Tamminen ja jäseninä Jori Nummelin, Kirsi Snellman ja Jani Uhlenius. Konkreettisen ehdotuksen työryhmä on tehnyt ns. taiteilijaverosta, jossa tekijänoikeustulojen verokattona on 25 prosenttia. Siitä lisää tämän kirjoituksen lopussa.

Elävälle ansiotuloa, perijälle pääomatuloa

Alkuperäisen ja elossa olevan musiikintekijän (= säveltäjä, sanoittaja, sovittaja ja kääntäjä) tekijänoikeuskorvauksia verotetaan ansiotulona. Perittyjen oikeuksien korvauksia verotetaan pääomatulona, kuten myös vastiketta vastaan toiselta siirtyneiden oikeuksien korvauksia. 

Teosto ei hyväksy tekijöiden yhtiöitä asiakkaiksi muuta kuin musiikkikustantajana. Tekijälle maksamastaan henkilökohtaisesta tilityksestä Teosto suorittaa ennakonpidätyksen. Kustantajan osuus on Teoston jakosäännössä 33,33 prosenttia. Tämä on siis katto silloinkin, kun tekijällä on oma kustantamo.  

Tekijänoikeustulot ovat korvausta immateriaalioikeuksien hyödyntämisestä. Ne ovat pääasiassa myyntirojalteja ja käyttökorvauksia. Huomattava osa tuloista on peräisin vuosia sitten luoduista teoksista. Valtaosan korvauksista tekijät saavat Teoston kautta. 

Suurimmat epäkohdat 

1.  Yhteen tai kahteen vuoteen ajoittuvat tulohuiput, jolloin veroprogressio nousee huomattavan korkeaksi verrattuna tekijän keskimääräiseen tulotasoon. Tulontasausta verotoimistot eivät yleensä hyväksy, koska niiden tulkinta on, että tulot eivät ole kertyneet aikaisempien vuosien toiminnasta vaan kyseiseltä tai kyseisiltä vuosilta. Nykyinen tulontasausjärjestelmä ei myöskään mahdollista useamman vuoden tulohuipun tasaamista pidemmälle ajanjaksolle. 

2. Tekijänoikeustulojen ennakoimattomuus. Valtaosan tuloistaan tekijät saavat Teostosta, josta he eivät voi saada ennakkotietoa siitä, kuinka paljon korvauksia kulloinkin on tulossa. Korvaukset maksetaan pääsääntöisesti kaksi kertaa vuodessa: kesäkuussa ja joulukuussa. 

3. Tekijänoikeustulojen hankkimiseen kohdistuvien kulujen vähentäminen on usein ongelmallista. Verotoimistojen käytännöt vaihtelevat suuresti. Koska tekijänoikeustuloja käsitellään ansiotuloina, ei niiden erityisluonnetta oteta riittävästi huomioon vaan tulonhankintaan liittyvät menot luokitellaan usein elantomenoiksi silloinkin, kun vastaavat menot muiden elinkeinonharjoittajien kohdalla ymmärretään osaksi elinkeinotoimintaa. Tappioiden vahvistamista ei musiikintekijöiden kohdalla käytännössä tapahdu vaikka se muussa elinkeinotoiminnassa on tavallista. 

Miten epäkohtia voitaisiin poistaa tai pienentää?

1. Rahastointi kuten urheilijoilla

Urheilija voi siirtää verotta 30 % ja samalla enintään 50.000 euroa vuosittaisista valmennusrahastoon tulleista bruttotuloistaan urheilijarahastoon. Urheilijatuloa on oltava vähintään 9.400 euroa vuodessa. Varat saa nostaa urheilijarahastosta vasta urheilu-uran päätyttyä vähintään viiden ja enintään kymmenen vuoden aikana tasasuuruisina erinä. Nostot ovat urheilijan verotettavaa ansiotuloa. 

Urheilijalle maksettavat palkkiot ja sponsorointituet voidaan maksaa suoraan valmennusrahastoon ilman ennakonpidätystä. Urheilijan kulut maksetaan tositteita ja erittelyjä vastaan valmennusrahastosta. Kyseessä on verottajan kannalta vähennysten hyväksymismenettely, jossa valmennusrahasto verottajan ohjeiden mukaisesti ja valvomana vastaa kulujen hyväksymisestä.  

Rahastojen toiminnasta vastaavat SLU ja sen jäsenliitot.  Musiikintekijöiden mahdollisuuden rahastointiin urheilijoiden tapaan voisi järjestää esimerkiksi liittämällä järjestelmä osaksi urheilijoiden rahastointijärjestelmää. 

2. Jaksotus ja varaukset

Ruotsissa tekijänoikeustuloja voi jaksottaa. Tekijä voi rahastoida osan tekijänoikeustuloistaan haluamaansa pankkiin henkilökohtaiselle tekijäntilille. Tuloista on rahastoitava vähintään 10.000 kruunua vuodessa ja enintään 2/3 tekijänoikeustuloista. Tekijänoikeustulojen on ylitettävä vähintään 50 %:lla jommankumman kahden edeltävän vuoden tekijänoikeustulo. Rahastoitu tulo on tuloutettava kuuden vuoden kuluessa. 

Tulojen jaksotus voitaisiin järjestää myös menovarauksen avulla. Esimerkiksi maataloudessa on Suomessa käytössä tasausvaraus, joka on maksimissaan 40 % maatalouselinkeinonharjoittajan vuositulosta. Metsätaloudessa voi tehdä 15 %:n varauksen. 

Menovaraus tai vaihtoehtoisesti Ruotsin mallin mukainen tekijäntili sisältyivät opetusministeriön Taisto II toimikunnan esitykseen vuonna 2000. Nämä esitykset eivät ole edenneet. 

3: Ruotsissa ja Tanskassa tulot yhtiölle

Musiikintekijät ja muusikot ovat Suomessa muita taiteilijoita huonommassa asemassa siinä, että Teosto ja Gramex eivät maksa tekijänoikeuskorvauksia kokonaisuudessaan tekijän omistamalle yritykselle. Esimerkiksi kirjankustantaja ja kirjailija voivat sopia, että kustantaja tilittää myyntirojaltit kirjailijan omistamalle yritykselle. 

Ruotsissa STIM voi maksaa tekijän henkilökohtaisen tilityksen kokonaisuudessaan tämän omistamalle yritykselle. STIM ei myöskään suorita henkilökohtaisesta tilityksestä ennakonpidätystä silloinkaan, kun se maksetaan suoraan tekijälle. Vaikka tekijällä ei olisikaan omaa yritystä, hän voi vähentää tuloistaan kulut samoin periaattein kuin yritystoiminnassa, minkä jälkeen hän ilmoittaa nettotulot verottajalle ja maksaa nettotulon mukaisen ennakkoveron. 

Ruotsissa tekijänoikeustuloista maksetaan arvonlisävero. Tällöin musiikintekijät voivat vähentää kulujensa arvonlisäveron tekijänoikeustulojen arvonlisäverosta kuten muutkin arvonlisäverovelvolliset elinkeinonharjoittajat. 

Tanskan KODA tilittää sekin tekijöiden henkilökohtaiset korvaukset ilman ennakonpidätystä. Sen jälkeen tekijä voi siirtää tilityksen lyhentämättömänä edelleen omalle yritykselleen, minkä jälkeen tuloja ei enää käsitellä hänen henkilökohtaisessa verotuksessaan. 

4. Näin Irlannissa, Kanadassa ja monessa muussa maassa 

Irlannissa taiteilijat ovat vuodesta 1969 lähtien voineet hakea vapautusta tuloverosta. Vapautusta voivat hakea säveltäjät, sanoittajat, kirjailijat ja kuvataiteilijat. Vapautus voi koskea myyntituloja ja tekijänoikeustuloja. Vuosina 1969-2001 vapautusta haki 6.941 taiteilijaa ja 5.120 hakemusta (74 %) hyväksyttiin. Vapautusta voivat saada myös muut kuin Irlannin kansalaiset, mikäli he täyttävät riittävät Irlannissa asumisen ehdot (yli puoli vuotta kalenterivuodessa). 

Kanadassa Quebecin, Ontarion ja Brittiläisen Kolumbian osavaltioissa on säädetty (Quebec Bill 108), että taiteilijoiden tekijänoikeustulot on vapautettu verosta kokonaan 15.000 dollarin (10.050 euron) vuosituloon asti, minkä jälkeen vero nousee asteittain siten, että verohelpotukset loppuvat kokonaan 60.000 dollarin (40.200 euron) vuosituloilla. Tekijänoikeustulojen verokohtelua on perusteltu sillä, että taiteilijat tekevät innovatiivista kehitystyötä, jonka tulokset hyödyttävät eri tavoin elinkeinoelämää ja yhteiskuntaa. 

Useissa Euroopan maissa kuten Isossa Britanniassa, Saksassa ja Islannissa erotetaan verotuksessa työsuhteiset palkansaajat ja itsensä työllistävät henkilöt (vaikka heillä ei olisikaan omaa yritystä) omiksi ryhmikseen. Musiikintekijät ja muusikot voivat hakeutua itsensä työllistävien ryhmään, jolloin heidän verotustaan kohdellaan selvästi eri periaattein kuin palkansaajien verotusta.

5. Taiteilijaverossa 25 %:n katto

Hallinnollisesti yksinkertainen malli tekijänoikeustulojen kausivaihteluista johtuvien verotusongelmien ratkaisemiseen olisi ns. taiteilijavero, joka perustuisi siihen, että tekijänoikeustulo on luonteeltaan verrattavissa sekä pääomatuloon että ansiotuloon. Tällöin musiikintekijöiden tekijänoikeustulojen verotuksessa määriteltäisiin katto (esimerkiksi 25 %) ja niitä tekijöitä, joiden tuloveroprosentti jäisi tämän alle, verotettaisiin heidän tuloveroprosenttinsa mukaisesti. 

Tässä mallissa tunnustettaisiin myös se, että tekijänoikeustuloja tuottava taiteellinen toiminta on sekä luovaa kulttuurityötä että elinkeinotoimintaa. Samalla tämä uudenlainen ajattelu voisi johtaa tekijänoikeustulojen ja sosiaaliturvan keskinäisiin suhteisiin liittyvien ongelmien ratkaisemiseen. Suurimpia epäkohtia sosiaaliturvan osalta on se, että tekijänoikeustulot vaikuttavat tiettyihin sosiaalietuuksiin vähentävästi kun taas vuokratulot ja muut pääomatulot eivät sitä tee. Siksi taiteilijaveromalli olisi myös sosiaalisesti oikeudenmukainen samalla kun se olisi elinkeinopoliittisesti kannustava ja myös kulttuuripoliittisesti perusteltu. 

Teosto tilitti vuonna 2006 eläville kotimaisille tekijöille 14,9 miljoonaa euroa. Summassa ovat mukana esityskorvaukset ja tallentamiskorvaukset kotimaasta ja ulkomailta. Taiteilijaveron 25 %:n katolla ja Teoston verottajalta saamien ennakonpidätysprosenttien perusteella laskettuna valtion verotulot olisivat olleet 1,1 miljoonaa euroa pienemmät. Mutta pitkällä  tähtäimellä nykyisten epäkohtien korjaaminen on varmasti valtiontaloudenkin etu. 

Jos mitään ei tehdä, on suuri riski, että moni pärjäävämpi musiikintekijä siirtyy esimerkiksi Ruotsin STIM:n asiakkaiksi. Tämän jälkeen STIM maksaa korvaukset heidän omistamilleen yrityksille. Tekijät voivat edelleen asua Suomessa. Ja toiset tekijät tuskailevat edelleen verotuksensa ja sosiaaliturvansa kanssa ja luovan musiikkitoimialan kilpailukyky yskii. 

Taiteilijaveromallissa on tiettyjä yhtymäkohtia esimerkiksi maatalousverotukseen. Maanviljelijä voi jakaa tulonsa ansiotuloksi ja pääomatuloksi eri vaihtoehdoilla sen mukaan, mikä on viljelijälle tai viljelijäpariskunnalle edullisinta. Ennen nettotuloa on tietysti kaikki maatalouden kulut vähennetty, ja tuotantovälineet kuten maasturi voivat olla tilan omaisuutta. Ja satovaihteluita voi siis verotuksessa tasoittaa maksimissaan 40 prosentin tasausvarauksella. 

Eikö Suomen valtion olisi aika pitää musiikintekijöistään yhtä hyvää huolta kuin maanviljelijöistä? 

Martti Heikkilä

Elokuva on kuningaslaji

Julkaistu

Televisionkin puolelle runsaasti musiikkia tehnyt Sumén aloitti muusikonuransa klassiselta puolelta, klarinetista, jota hän opiskeli konservatoriossa ja jonka pariin hän on äskettäin palannut uudelleen. 

Hän tosin toteaa, että varsinaista klarinetistin uraa hänellä ei ole.

– Soitinvalinta syntyi lapsuudessa, olin silloin yhdeksänvuotias. Siihen ei liittynyt mitään suurta oivallusta. Pääsin koulussa musiikkiluokille, ja kun piti miettiä instrumenttivalintaa, niin isä suositteli klarinettia. Hän on amatöörimuusikko, joka on soittanut trumpettia ja haitaria. Nykyään, pitkän tauon jälkeen, treenaan klarinettia taas aktiivisesti, kun aloitin syksyllä opiskelut Sibelius-Akatemiassa musiikkikasvatuksen koulutusohjelmassa.

Olet toiminut sekä vakavan että kevyen musiikin puolella. Minkälainen musiikin kuuntelija olit nuorena, mistä sait eniten innostusta?

– Kyllä käyttömusiikki oli siihen aikaan klassista, klarinetin kautta, ja on edelleen. Klarinetilla en ole oikeastaan koskaan soittanut jazzia tai kevyttä. Mutta kyllä mulla on ollut pienestä asti kiinnostus myös muunlaiseen musiikkiin, ja ensimmäiset innostukset olivat varmaan jotain Duke Ellingtonin ja Count Basien  tapaisia nimiä. Afroamerikkalainen musiikki lähti avautumaan swingin kautta ja kiinnostus laajeni sitten huomattavasti.

Rokkibändeissä olet soittanut eniten koskettimia. Mistä se lähti?

– Meillä oli kotona vanhanaikaiset sähköurut, ja aloin soitella niitä kahdeksanvuotiaana, ilman mitään sen kummempaa opetusta, ihan vain korvakuulolta. Aloin soittaa koskettimia joskus ehkä 14-vuotiaana. Bändisoiton aloitin fonistina – ryhdyin joskus 12-vuotiaana soittamaan alttofonia, joka sopii hyvin klarinetin rinnalle. Bändihommiin päädyin suuren sattuman kautta. Imatralainen Stressi-yhtye kaipasi kosketinsoittajaa. Levytystä ja keikkaa oli tulossa, ja he pyysivät minua mukaan, koska veljeni Jimi oli heille siihen aikaan suuri vaikuttaja. Pääsin siis bändiin hyvällä nimellä! [nauraa] Uin sitä kautta tänne Helsinkiin.

Kaurismäen kauta elokuva -alalle

Suménista tuli ennen pitkää Sleepy Sleepersin ja sen kansainvälisen painoksen Leningrad Cowboysin jäsen. Sitä kautta alkoi myös hänen elokuvasäveltäjänuransa. Aki Kaurismäki oli ollut Sleepy Sleepersien kaveri jo 1980-luvun alusta, ja tehdessään vuonna 1988 ilmestynyttä Leningrad Cowboys Go America -elokuvaa hän huomasi kaipaavansa siihen musiikkia.

– Elokuvasäveltäjänurani alkoi siitä, että ilmoittauduin vapaaehtoiseksi hommiin. Spontaanisti, välittömästi. Ensimmäinen Akin esittämä tilaus oli “puoli tuntia bluesia”, mikä on aika avoin pyyntö. Sitten piti vain määritellä että mikä on minun mielestäni bluesia ja yrittää tehdä jotain sellaista, joka tukisi elokuvakohtauksia. Siinä vaiheessa en tajunnut vielä sen enempää draaman laeista tai elokuvamusiikin varsinaisesta funktiosta.

Millä tavoin ja kuinka paljon jouduit näitä asioita opiskelemaan?

– Kuvaisin opiskelua niin, että ensi vuonna tulee opinnoissa täyteen kaksikymmentä vuotta. Se on jatkuvaa opettelemista. Mitä enemmän näkee ja tekee, sitä selkeämmäksi tulee tieto siitä, että tässä on vielä paljon opittavaa. Kun oma taso nousee, myös vaatimustaso nousee.

Elokuvamusiikki on aina alisteista tarinalle. Missä määrin se on sinusta myös säveltäjän itseilmaisua?

– Se pitää todellakin muistaa, että se on alisteista kuvalle ja tarinalle. Se on sen funktio ja lähtökohta. On olemassa elokuvamusiikkia ja sitten on olemassa absoluuttista musiikkia, säveltäjän omaa musiikkia. Ja ne ovat kaksi aivan eri asiaa. Elokuvamusiikkia ei voi tehdä siltä pohjalta, että mikä on omasta mielestä kivaa ja mistä sattuu sillä hetkellä tykkäämään. Loistavalla teemalla ei tee mitään, jos se ei sovi kokonaisuuteen. Kaiken täytyy toimia draaman ehdoilla rytmin, fiiliksen ja myös keston osalta. Työhön liittyy paljon määreitä, joista ei tarvitse välittää kun tekee “pelkkää” musiikkia.

Mitä tapahtuu musiikille, joka ei ohjaajalle kelpaa?

– Kyllä minä yritän säästää sen sellaisessa muodossa, että siihen voi tarvittaessa palata. Yritän aina tarjota ohjaajalle niin selkeän kuulokuvan, ettei ideaa tarvitse selittää. Harva nimittäin tajuaa sanojen pohjalta, minkälaisesta musiikista on kysymys. Haluan tarjota selvää kuultavaa, ja sen jälkeen voidaan keskustella esim. siihen tyyliin, että tähän voidaan kenties lisätä joitain instrumentteja. Usein se mitä tarjoan, voi olla hyvinkin lähellä sitä, mitä katsoja lopulta leffassa kuulee.

Syntyykö ohjaajan kanssa käytävän keskustelun myötä ideoita, jotka eivät olisi muuten tulleet mieleen?

– Syntyy, jos ohjaaja pystyy konkreettisesti ehdottamaan musiikillisia asioita. Ja se on ihan jees. Harva ohjaaja vain on itse muusikko, joten he eivät osaa esittää konkreettisesti ideaansa siitä, mitä he haluavat. He eivät siis osaa purkaa sitä sovitus- tai sävellysteknisiksi ohjeiksi, vaan palaute on enemmän tunnelmatasolla liikkuvaa ohjeistusta. Että tämän pitäisi olla intensiivisempää tai vähäeleisempää tai kiihkeämpää… Tämäntyyppisiä ohjeita tulee enemmän kuin vaikkapa sitä, että kokeile tässä kohtaa jousien sijasta puhaltimia.

Minkälaisia eroja on eri ohjaajien antaman palautteen määrässä tai luonteessa? Jos ajatellaan vaikka Kaurismäkiä tai Veikko Aaltosta.

– Sanotaan näin, että yleisesti ottaen palautetta tulee sitä vähemmän, mitä paremmin olen oivaltanut sen, mitä ohjaaja haluaa. Esimerkiksi Mikalla on soittajatausta, hän on soittanut rumpuja, joten hän on näistä kolmesta tarkin sen suhteen, mitä musiikissa voisi tapahtua. Hän osaa purkaa ideansa parhaiten musiikkitermeiksi. Akilla taas on aina selvä visio soundista ja tyylistä, ei niinkään nippelipuolesta. Veikko ohjeistaa omalla tavallaan, tunnelmien kautta. Hän antaa musiikin muodon suhteen täysin vapaat kädet.

Mitä sinulla on käytössäsi, kun aloitat musiikin teon?

– Yleensä on jo kuvaakin. Riippuu tosin siitä, missä vaiheessa tulen tuotantoon mukaan. Jos tulen hyvin aikaisessa vaiheessa, niin aloitan käsikirjoituksen pohjalta jo ennen kuvauksia. Se on ideaalitilanne, koska siinä pystyy kypsyttelemään parhaiten, joskus jopa vuoden. Yleensä projektit ovat noin kolmen kuukauden mittaisia. Pääsääntöisesti se on aika rivakkaa touhua. Muutama intensiivinen kuukausi, ja sitten voi olla pidempikin aika ilman mitään. Suomessahan julkaistavien leffojen määrä on vuosittain pieni. Viime vuonna taisi tulla 15 tai 16. Yleensä se on ollut 13-14. Vaikka maan talous on muuttunut ja koko elokuvasysteemi on muuttunut, niin pitkien leffojen määrä on pysynyt aika samana.

Kuinka paljon sinulla on varsinaisia elokuvasäveltäjäkollegoita?

– Kantelinen on heistä varmaan työllistetyin…ja tällaisia jotka tekevät joka vuosi jotain on ehkä neljä tai viisi, kyllä se siinä on. Sitten on nimiä, jotka tekevät harvemmin tai ovat tehneet urallaan pari-kolme. Nyt siis puhun pitkistä elokuvista, televisiotuotannot ovat tietysti erikseen. Jos ne, dokumentit ja lyhytelokuvat otetaan mukaan, niin sitten puhutaan muutamista kymmenistä tekijöistä.

Onko televisio- ja elokuvamusiikin tekemisessä merkittäviä peruseroja?

– Itse työhän on samaa, mutta kyllä elokuva on minulle kuningaslaji. Teatteria en Televisiotuotannossa on paremmin aikaa ja pienemmät budjetit, etenkin tänä päivänä. Se rajoittaa monesti muusikoiden määrää, mikä taas vaikuttaa siihen, minkälaisia ideoita voi toteuttaa ja miten voi säveltämiseen asennoitua. Itse työ on kyllä aina yhtä mielenkiintoista, sillä käytettävissä olevat resurssit eivät vielä tee ketään autuaaksi. Prosessi on myös nopeampi ja selkeämpi, jos tietää että musiikkia ei tarvitse kirjoittaa esimerkiksi viidellekymmenelle instrumentille.

Projektia pukkaa

Sumén työstää musiikkia paljon pianolla ja kirjoittaa ideoita käsin ylös, vaikka on käyttänyt myös midiä ja Pro Tools -ohjelmistoa jo pitkään. Työ etenee parhaiten silloin, kun on etukäteen tarkasti selvillä minkälaista tunnelmaa ollaan työstämässä ja mihin. Jos mieleen noussut idea ei lopulta sovikaan alkuperäiseen kontekstiin, se pannaan talteen.

Kun aloitat uuden projektin, teetkö siihen pelkästään uutta musiikkia vai kaivatko arkistoja?

– Pääsääntöisesti vain uutta. Tietysti mietin että onko jossain laatikossa jotain sopivaa ylijäämää. Aika nopeasti sen yleensä huomaa, sopiiko mikään. Joskus, tai tarkalleen ottaen kaksi kertaa, on käynyt niin, että kokonainen tuotanto on hylätty, ja olen sitten hyödyntänyt sen vuosien päästä jossain muualla.

Sävellätkö musiikkia myös silloin, kun mitään projekteja ei ole päällä?

– Tähän asti en ole ehtinyt. Olen periaatteessa koko ajan säveltänyt tilauksesta. Se on kyllä aivan varmaa, että vielä jossain vaiheessa aikaa säveltämiseen tulee enemmän kuin haluaisikaan… [nauraa] Toivon kyllä, että tällä säveltämisellä voisi elää edes jotenkin. Mutta mitään laajaa arkistoa minulla ei siis ole.

Onko elokuvasäveltäminen vaikuttanut merkittävästi myös tapaasi katsoa elokuvia?

Onko elokuvasäveltäminen vaikuttanut merkittävästi myös tapaasi katsoa elokuvia?

– Tapa katsoa elokuvia on muuttunut tietysti sitäkin kautta, että on tullut ikää lisää ja on muuttunut ihmisenä. En kiinnitä mitenkään erityisesti huomiota nimenomaan musiikin käyttöön, kun katson elokuvia. Pyrin katsomaan niitä ihan kokonaisvaltaisesti. Jostain yksittäisestä elokuvan osatekijästä vaikuttuu jos se on tehty hyvin tai huonosti. Että olipa loistavat näyttelijät tai kylläpä oli paska musiikki. On muuten sääli, että dvd-julkaisuissa ei ole sellaista mahdollisuutta, että musiikin voisi ottaa pois. Silloin ihmiset vasta huomaisivat, miten suuri musiikin merkitys onkaan. Vaikka musiikki ei todellakaan ole välttämätöntä. En tarkoita että sen pitäisi soida koko ajan.

Onko sinulla elokuvasäveltäjäsuosikkeja?

– Jos unohdetaan alkuaikojen vaikuttajat, niin viime vuosina Alberto Iglesias on ollut suuri vaikuttaja. Hän on Espanjan tämän hetken kuuluisin elokuvasäveltäjä, jonka töistä tunnetuimpia ovat tietysti Almodovarin elokuvat, mutta hän on tehnyt paljon muutakin. Hänellä on oma tyylinsä ja erinomainen tekniikka sekä hyvä melodiantaju.

Alberto Iglesias on ollut suuri vaikuttaja. Hän on Espanjan tämän hetken kuuluisin elokuvasäveltäjä, jonka töistä tunnetuimpia ovat tietysti Almodovarin elokuvat, mutta hän on tehnyt paljon muutakin. Hänellä on oma tyylinsä ja erinomainen tekniikka sekä hyvä melodiantaju.

Yksi tuttuni esitti taannoin sellaisen väitteen, että todella klassisia elokuvabiisejä, jotka eläisivät vahvasti myös itse elokuvien ulkopuolella, ei ole tullut aikoihin. Siis tyyliin [Ennio] Morriconen saavutukset, [Nino Rotan] Kummisetä, [John Williamsin] Tähtien sota. Ja hän mietti että onkohan kyse siitä että musiikkia ei pidetä enää niin tärkeänä ja siihen ei satsata. Mitä itse tuumaat?

– Tuo on aika erikoinen ajatus. Mainitut tapaukset ovat kuitenkin ihan poikkeuksia koko elokuvataiteen historiassa. Luulen että kysymys ei ole satsauksista tai musiikin arvostuksen määrästä elokuvateollisuuden sisällä vaan siitä, että poikkeusyksilöitä ei joka oksalla kasva. Uusia tulee tai ei tule – se on tekijöistä kiinni eikä teollisuuden satsauksesta.

Minkälainen on säveltäjänarkesi tällä hetkellä?

– Päällä on kolme projektia. Sellainen ei ole kauhean epätavallista. Monesti voi mennä niin, että moneen kuukauteen ei ole mitään isoa ja sitten tulee kaksi juttua päällekkäin. Asioilla on taipumus kasaantua. Viimeistelen juuri 16-osaista draamasarjaa, ja alan heti sen jälkeen tehdä 3 kertaa 50-minuuttista draamaa, joka on aivan erilainen juttu. Lisäksi odottelen Saksasta vastausta kysymykseen yhden projektin etenemisestä. Ja neljäs projekti on absoluuttista musiikkia: ensi syksyksi pitäisi tehdä sinfoniaorkesterille ja kuorolle noin kymmenen minuuttia tavaraa. Se kolkuttelee omaatuntoa ja muistuttaa aina välillä olemassaolostaan. Se liittyy Lappeenrannan musiikkiluokkien tulevaan juhlaan, ja se on erittäin mukava tilaustyö.

Millä tavalla musiikki on tällä hetkellä elämässäsi läsnä muuten kuin työnä?

– Olen valikoiva kuuntelija. En harrasta esimerkiksi taustamusiikkia. Kun kuuntelen musiikkia, kuuntelen sitä todella tarkasti, välillä analyyttisesti ja välillä en. Enkä kuuntele musiikkia suinkaan koko ajan, joskus on pitkiä kausia että mieluummin lepuutan päätä kuin kuuntelen mitään. Ehkä se lepuuttaminen on myös alitajuista ideoiden työstämistä.