Alueellisten taidetoimikuntien työskentelyapurahat on tarkoitettu alueen ammattitaiteilijoille tai taidearvostelijoille pitkäjänteiseen taiteelliseen työskentelyyn tai jatkokoulutukseen.
Hakuaika: 15.02.- 15.03.
Tekijä: Mysteerio
Taike: taiteilija-apurahat
Taiteilija-apurahat
Taiteilija-apurahat on tarkoitettu eri alojen ammattitaiteilijoille työskentelyyn. Niiden pituudet vaihtelevat puolesta vuodesta viiteen vuoteen. Hakuaika: 01.03. – 31.03.
Tuhannen saundin Zenger
Yhdeksän vuotta sitten Felix Zenger, 29, latasi YouTubeen videon, joka teki hänestä hetkessä some-hitin. Siinä Zenger näyttää beatbox-taitonsa varmuudella, joka ei jätä kysyttävää. Nyt videota on katsottu yli 38 miljoonaa kertaa.
Hehkutus ei ole jäänyt vain alan diggareiden pariin. Megatähti Pharrell Williams otti videon nähtyään Zengeriin yhteyttä. Kun Williamsin luotsaama N.E.R.D. oli keikalla Pori Jazzeilla vuonna 2010, sai Zenger yllätyskutsun lavalle. Muutaman minuutin raivoisan beatboxaamisen jälkeen lohkaisi Williams Zengerille: “I’m sorry, but you’re one of the best that ever did it”.
Koulutuksen kautta tulee myös vahva tekijyys, ja Zenger on viime vuodet panostanut laulunkirjoitukseen.
Menestys ei ole tullut sattumalta. Zenger poikkeaa muista alan taitajista siinä, että hän on tiettävästi maailman ainoa muusikko, joka on opiskellut konservatoriotasolla beatbox pääaineenaan. Koulutuksen kautta tulee myös vahva tekijyys, ja Zenger on viime vuodet panostanut laulunkirjoitukseen. Tähtäimessä on kirjoittaminen muille artisteille.
Suomessa Zenger on vakiinnuttanut asemansa muusikkona, johon luottavat niin poppari, jazzarit, nykytanssijat kuin sinfoniaorkesteritkin. Hän on kiertänyt maailmaa ristiin rastiin Aasiasta Etelä-Amerikkaan – vain AKG:n D5-mikki seuranaan. Yhteistyökuvioita on syntynyt tasaiseen tahtiin, ja Zenger on saanut jakaa lavan parhaiden kanssa. Reissuillaan hän pyrkii aina tekemään yhteistyötä paikallisten artistien kanssa.
”Olen miettinyt kieliasiaa. Maailmaa kiertäessä syntyy kontakteja, ja digisinkkuja voisi helposti julkaista paikallisten tyyppien kanssa eri kielillä.”
Kolmipäisen lapsikatraan vanhin sai kotoa vahvan musiikillisen pohjan. Isä oli musiikkiopiston rehtori ja äiti englannin opettaja. Ruotsinkielisessä kodissa soi jazz, ja kaikki lapset laitettiin soittotunneille varhain.
”Aloitin pianonsoiton viisivuotiaana. Espoon Musiikkiopistossa siirryin pikku hiljaa klassisesta jazziin. Isäni työn vuoksi tuli muutto Turkuun kun olin kymmenen. Siellä tulivat ensimmäiset musiikkiopistobändit, Herbie Hancock ja fuusiojazz”, muistelee Zenger.
Beatbox ja musiikillinen identiteetti löytyivät, yllättävää kyllä, urheilun kautta. Zenger oli saanut pakkomielteen urheilulajista nimeltään footbag. Totaalinen lajiin uppoutuminen johtui osittain kiusaamisesta, jonka vuoksi Zenger joutui jopa vaihtamaan koulua.
”Suurin osa kaverisuhteistani on löytynyt footbagista sekä musakuvioista. En kokenut itseäni yksinäiseksi, koska olen aina tykännyt käyttää vapaa-aikani uusien juttujen oma-aloitteisesti oppimiseen.”
Illat täyttyivät pianonsoitosta ja footbagista, jossa Zengeristä kehkeytyi pian mestari. Ensimmäiset EM- ja MM-kisareissunsa hän rahoitti ompelemalla ja myymällä kilpakavereilleen footbageja, pieniä hiekalla täytettyjä palloja. Yhdellä kisareissulla kilpakumppani ja ystävä, footbagin moninkertainen maailmanmestari Vasek Klouda, esitteli beatboxausta. Se kolahti kertaheitolla, vaikka Zenger ei ollut aiemmin kiinnostunut hip hopista tai rap-musiikista.
Eedelleen footbagia satunnaisesti harrastava Zenger on voittanut lajin Suomen mestaruuden neljä kertaa peräkkäin. Vielä viisi vuotta sitten hän kävi MM-kilpailuissa Montrealissa pokkaamassa yhdestä kategoriasta kultaa.
Nyt laji on jäänyt harrastukseksi, koska musiikin tekeminen ja keikkailu vievät paljon aikaa. Beatboxauksen ja footbagin yhteys on ilmeinen: molemmat perustuvat rytmiin.
”Footbag on tanssia, jossa on pallo mukana. Se on rytmiä joka tehdään jaloilla: pallo liikkuu ilmassa ja osuu jalkoihin. Saan siitä paljon enemmän irti silloin, kun taustalla on oikea oikea pulssi ja biitti. En ainoastaan näe sitä vaan myös kuulen sen.”
Parissa vuodessa sana alkoi kiertää, ja beatbox-keikkoja alkoi olla – jopa parikymmentä kuukaudessa. Don Johnson Big Band kiinnitti Zengerin, ja Iiro Rantala New Trion kanssa tie vei ulkomaille asti.
”Yhteistyö Don Johnson Big Bandin käynnistyi vuonna 2005, kun tutustuin Tommy Lindgreniin Helsingin Juhlaviikkojen Huvila Remix -konsertin yhteydessä. Zarkus Poussan ja Jarmo Saaren ideoima ja isännöimän keikka oli yksi ensimmäisistä isommista esiintymisistäni. Tommy pyysi mua sitten heti keikan jälkeen vierailemaan DJBB:n joulukeikalle Turkuun. Se taisi mennä ihan nappiin, sillä bändi pyysi mua mukaan myös seuraavan päivän Tavastia-keikalle. Mulla oli ylppärit samana päivänä, mutta menin silti! Paleface oli vuorostaan samoihin aikoihin kertonut minusta Iiro Rantalalle, joka otti yhteyttä. Käytiin jammailemassa ja pian meillä olikin jo trio, jossa soitti kitaraa Marzi Nyman. Siinä tapahtui aika paljon kaikenlaista parissa vuodessa.”
Piano-opinnotkin etenivät, ja Zenger pääsi suoraan lukiosta Helsingin Pop & Jazz Konservatorioon. Toisen opiskeluvuoden alettua hän oli tuskastunut koulun ja keikkailun ristipaineeseen ja meni opinto-ohjaajan puheille.
”Sanoin, ettei aikani riitä pianolle ja haluan keskittyä beatboxiin. Olisi tuntunut hassulta karsia keikkahommia, koska soittamisen takiahan koulussa opiskelin. Yllättäen koulusta ehdotettiin, että voisin ottaa pääaineeksi beatboxauksen! Siitä alkoi uusi motivaatio. Kävin rumpu-, laulu- ja perkussio-opettajilla. En perinteisessä mielessä, vaan heidän kanssaan pohdittiin, mitä voisin ammentaa beatboxiin. Opinkin paljon sellaisia juttuja, joihin beatboxaajat eivät usein kiinnitä huomiota.”
”Monet kysyy, että mistä nappaan äänet ja matkinko vaikka lintuja, mutta beatboxaukseni ei lähde äänistä vaan rytmeistä.”
Beatbox on katulaji, joka on opeteltu toisilta matkimalla. Se sai alkunsa Yhdysvalloissa 80-luvulla, kun bronxilaiset MC:t keksivät rumpukoneiden puutteessa tehdä rumpubiittiä suullaan – rytmejähän ihmiset ovat tehneet kautta historian ääntelemällä. Tästä alakulttuuri kehittyi lähes kaiken mahdollisen ja sähköisten äänten matkimiseen. Monille alan harrastajille beatbox on edelleenkin vain hassujen äänien hallitsemista ja verbaaliakrobatiaa. Mutta ei Zengerille.
”Mun lähestymistapani on musiikkitaustani takia erilainen. Treenamiseni on ollut hyvin pitkälle samaa kuin minkä tahansa instrumentin. Moni harrastuksen pariin eksyneistä on aloittanut imitoimalla hassuja ääniä Poliisiopisto-leffan nähtyään. Monet ovat löytäneet lajin hiphop-kulttuurin kautta.”
”Monet kysyy, että mistä nappaan äänet ja matkinko vaikka lintuja, mutta beatboxaukseni ei lähde äänistä vaan rytmeistä. Jos joku juoksee ohitseni, kuulen askeleet suhteessa kävelyyni ja alan miettiä sitä rytminä. Itse asiassa olen mielestäni aika huono imitoimaan – toisin kuin monet luulevat.”
Poliisiopistolla Zenger viittaa 80-luvun hittikomediaan ja sen näyttelijään Michael Winslowiin, joka lienee ensimmäinen suuren yleisön tietoon tullut beatboxaaja. Laajemmalti beatbox löi läpi vasta vuosituhannen vaihteen jälkeen, ja nyt se katsotaankin jo hip hopin ”viidenneksi elementiksi”. Ala on myös levinnyt ympäri maailman. Huiput pystyvät loihtimaan toinen toistaan huikeampia äänimaisemia.
”Joskus pohdin, menikö kaikki pianonsoittoon laittamani työ hukkaan – tosin en vieläkään ole tehnyt päätöstä siitä, etten palaisi siihen. Olen monta kertaa todistanut itselleni, että kyllä sitä pystyy oppimaan kaikenlaista, jos oikein haluaa. Toisaalta piano on mulle beatboxaamisen ohella paras työkalu musan tekemiseen. Käytän sitä jatkuvasti hyödykseni. Hahmotan musiikkia koskettimiston kautta. Se on vaikuttanut paljon siihen miten beatboxaan, mutta on mielenkiintoista miten paljon beatboxaaminen on vaikuttanut pianonsoittooni. Siis siihen, miten rytmitän soittoani.”
Zenger käyttää koskettimistoa hyväkseen myös keikoilla. Elvisläiset muistanevat Zengerin ja Tommy Lindgrenin esiintymisen yhdistyksen 60-vuotisjuhlissa Finlandia-talolla. Siellä paljon yhdessä keikkaillut duo loihti sellaisen ilotulituksen, että paikalla ollut arvovaltainen ja kaiken nähnyt juhlavieraskansakin hiljeni hetkeksi – ainakin itse olin vaikuttunut. Äänimatto syntyi loopperin avulla Lindgrenin keskittyessä räppäämiseen. Varsinkin maailman klubeja kiertäessään Zenger tekee paljon keikkoja, joissa kaikki äänet ovat lähtöisin hänen suustaan.
”Looppaan ja sämplään ääntäni, soitan niitä kiipparilla syntikan tavoin.”
Keikkapaikat ovat usein klubeja, mutta viime vuonna Zenger lämmitteli Sunrise Avenueta Saksan areenakiertueella. Suomessa keikkoja on tasaiseen tahtiin, esimerkiksi Tuomo Prättälän yhtyeen riveissä. Yhteistyölista on pitkä ja monipuolinen: Redrama, Asa, Johanna Juhola, Kari Tapio, Petteri Sariola, Sanni, Paleface…
”En todellakaan koskaan kuvitellut että minusta tulisi ammattibeatboxaaja, tai että se olisi ollut edes mahdollista.”
Syyskuussa ensi-iltaan tuli kaksi nykytanssiteosta, joissa Zenger on toiminut muusikkona ja säveltäjänä. Yhteistyö Tapiola Sinfoniettan kanssa käynnistyi viime vuonna, ja ensi vuonna se syvenee Zengerin ryhtyessä säveltäjäksi.
Debyyttilevylleen Won’t Say a Thing (2011) Zenger sai artistivieraita, joista monet voivat vain uneksia, kuten jenkkiläisräppärit Blun ja Bahamadian. Vaatimattoman, jopa ujon oloinen Zenger tuntuu vieläkin olevan hämmästynyt suosiostaan ja asemastaan alan uranuurtajana.
”En todellakaan koskaan kuvitellut että minusta tulisi ammattibeatboxaaja, tai että se olisi ollut edes mahdollista. Nautin kovasti vaihtelusta ja siitä, että saan tehdä erilaisia juttuja. Mitä härömpi ja erikoisempi juttu, niin sitä innokkaammin olen lähtenyt mukaan.”
Kakkosalbumi on paraikaa työn alla, vaikka Zenger kertookin YouTube-videoiden luoneen enemmän kontakteja. Levyllä Zenger aikoo debytoida laulajana, ja kertoo tehneensä tekstejäkin. Niissä hän tosin luottaa yhteistyön voimaan ja on avoin uusille tuttavuuksille. Zenger pitää Elvisin tärkeimpänä funktiona juuri verkostoitumista toisten tekijöiden kanssa.
”Olen ollut pitkään soundiorientoitunut ja vasta viime vuosina alkanut kuuntelemaan tarkemmin tekstejä. Toisaalta en kaipaa välttämättä paljon sanoja, hyvänkuuloinen fraasi tai hokema riittää.”
Omia demoja on kertynyt sen verran, että biisejä syntyisi muillekin.
”Triplefist-tuottajakolmikon kanssa on pidetty co-writing-sessioita, joissa artistit ovat välillä piipahtaneet. Monta biisiä on työn alla, mutta yhtäkään ei ole vielä julkaistu”.
Triplefistin muodostavat Janne ja Tuomas Hiedanniemi sekä DJBB:stä tuttu Kari Saarilahti.
”Enimmäkseen olen tehnyt yksin ja oppinut tekemällä. Co-writing on mulle ihan uutta hommaa, ja vasta nyt on sillä sektorilla alkanut tapahtumaan.”
”Suurin osa biiseistäni on saanut alkunsa biitistä; rytmissä pitää olla joku catchy juttu”, Zenger kertoo.
Beatboxia voisi käyttää hänen mielestään biisinkirjoittamisessa yleisemminkin. Zenger haastaakin oppilaitoksia kanssaan yhteistyöhön uutta oppiainetta kehittämään.
”Beatbox on hyödyllinen väline rytmien ja komppien hahmottamisessa. Musiikkioppilaitoksilla voisi olla kurssi, jossa opetetaan beatboxin perusteet. Rytmejä nimittäin voisi solfata beatboxaamalla, samalla lailla kuin melodioita hyräillään.”
Zenger on aiheesta silmin nähden innoissaaan ja antaa muutaman ääninäytteen. On helppo kuvitella, kuinka beatboxauksesta kehittyisi uudelle sukupolvelle luonteva apuväline asioiden demoamiseen.
”Varsinkin nykyään, kun biisinkirjoitusta tehdään ryhmässä, kukevat tuotanto, sävellys ja sovitus usein käsikkäin. Melodiat on helppo hyräillä, mutta rytmit on vaikeampi kommunikoida. Beatbox on helppo tapa demonstroida.”
Musiikissa on koti
TAKANA ON tiukka festarikesä ja viikonlopun keikkaputki Tavastia-klubilla. Edessä on paluu Los Angelesiin jatkamaan maisterin opintoja maineikkaassa UCLA:ssa, jonka näytelmäkirjailijalinjalla Vesala aloitti syksyllä 2014.
”Juuri kun tauon jälkeen totuin taas olemaan lavalla, se loppuu. Mutta on myös ihana päästä takaisin teatterin pariin.”
Sooloalbumi Vesala ilmestyi kesäkuussa. Singlet Tequila ja Älä droppaa mun tunnelmaa ovat myyneet platinaa. Kehuja ja tungosta keikoilla on riittänyt. Vesalan päätä ei kuitenkaan tunnu huimaavan.
”Hartiat on kyllä kesän jäljiltä tukossa! Se keytar painaa aika paljon. Onneksi sain kalenteriin mahtumaan ajan hierojalle.”
Paula Vesala on tottunut tekemään paljon ja monenlaista. Omien kappaleiden ohella hän on tehnyt sanoituksia useille muille artisteille, säveltänyt teatterille ja elokuviin, kirjoittanut ja kääntänyt näytelmiä, tehnyt äänirooleja, näytellyt. Lajista toiseen siirtyminen on hänelle luontaista.
”Tykkään ylipäätään liikkua vapaasti. En halua jäädä kiinni johonkin tiettyyn rooliin tai sosiaaliseen ympäristöön. Identiteetti on asia, jota luo ja haluaakin luoda uudestaan koko ajan. Sitä paitsi elin lapsuuden ja nuoruuden, jossa ei tottunut staattiseen olotilaan.”
KAIKKI ALKOI kattiloiden kolistelusta kolmevuotiaana. 4–5-vuotiaasta alkaen Vesala jo esiintyi ja teki omia lauluja. Siitä asti oli selvää, että sanojen ja musiikin parissa olisi koti. Fyysinen koti vaihtui moneen kertaan ja Vesala ehti asua nuorena useammallakin pienellä paikkakunnalla, jossa joutui aina aloittamaan alusta, olemaan uusi ja sivullinen.
”Nojauduin vahvasti musaan. Siitä sai seuraa aina. Yläasteella mulla oli omia bändejä, olin mukana kansanmusiikkibändi Rätvänässä ja tein biisejä a cappella -yhtyeellemme Rillapiät. Sen lisäksi oli härömpiä proggiksia.”
Sanoituspuoli kulki käsi kädessä runouden kanssa. Vesala luki paljon. Laulunkirjoittamista hän harjoitteli säveltämällä runoja ja kirjoittamalla niihin lisäsäkeistöjä, esimerkkinä Kanteletar, jonka myötä hän opetteli kirjoittamaan kansanmusiikkityyliin, tai Helena Anhavan runo, jonka pohjalta syntyi Vesa-Matti Loirin sittemmin levyttämä Ei tullutkaan äänettömyys.
”Siinä ensimmäinen säkeistö on Anhavan, loput kirjoitin itse. Kertosäkeen olen tehnyt jälkikäteen mutta säkeistöt on tehty jo silloin kouluaikoina.”
Hyvä kirjoittaja Vesala ei kuitenkaan kokenut olevansa, ainakaan äidinkielen arvosteluasteikolla.
”Kirjoitin aiheiden vierestä ja rönsyilin, en osannut referoida tai keskittyä. Menestyin kouluaineissa hyvin mutta olin jälki-istunnossa sun muissa ongelmissa usein. Varmaan mä tänä päivänä saisin jonkun diagnoosin”, Vesala hymyilee.
”Mutta se mua on parhaiten opettanut. Etten ole seurannut oppeja.”
Sanoittajakouluista parhaimpana Vesala pitää Jori Sjöroosin kappaleiden tekstittämistä. Sjöroosia hän kuvailee täydelliseksi työpariksi, jonka kanssa hän jakoi tärkeän elämänvaiheen ja PMMP:n elinkaaren Mira Luodin ohella.
”Sanojen sommittelu Jorin kappaleiden polveilevaan ja ei-suomalaiseen rytmiikkaan tekivät musta paremman sanoittajan kuin muuten olisin.”
JUHA VAINIO -palkinnon perusteluissa Vesalaa kiitellään monipuoliseksi lyyrikoksi, jonka sanoitukset ”nostavat rimaa ja avaavat uusia ikkunoita suomalaisessa laululyriikassa”.
”Itselleni oleellisinta on rehellisyys, se että onnistuisin aidosti antamaan jotain itsestäni. Olen vuosien varrella kirjoittanut kaikista mahdollisista läpikäydyistä oloista ja monista eri aiheista.”
PMMP:n aikana tuli sellaistakin palautetta, että jotkut kappaleista olivat liian synkkiä.
”Se tuntui pahalta. Ikään kuin ei olisi ollut lupaa tuntea niin. Eräänlaista yksinjättämismekanismia sekin. Kävin nuorena läpi vakavan depression, sellainen jättää pysyvät jäljet. Myös ikävistä asioista täytyy voida puhua. Ja palautteen perusteella juuri ne synkät kappaleet ovat tuoneet lohtua samassa tilanteessa oleville.”
On kuitenkin rajoja, joita Vesala ei halua ylittää.
”En voisi kirjoittaa omaa maailmankuvaani vastaan. Voi olla anarkiaa, voi olla roolileikkejä, pitää tehdä näkyväksi erilaisia hahmoja. Mutta tarkkana täytyy olla. Eivät poplaulutkaan ole viattomia. Biiseissä voi salakuljettaa isoja asioita.”
Toinen, minkä Vesala kokee vaikeaksi, on retron tekeminen ilman uutta ajatusta, tarkoittaa se sitten tekstillistä, sävellyksellistä tai soundillista puolta.
”Mun on vaikea ymmärtää, miksi pitäisi tehdä replikoita jo tehdyistä. On eri asia tiedostaa historia ja olla jotain mieltä suhteessa siihen kuin vain kopioida vanhaa. Pelkkä nostalgia on tuhoava voima. Sen kanssa on kiva flirttailla, mutta mulla on siihen aika ristiriitainen suhde.”
PARHAITA POPTEKSTEJÄ Vesala kuvailee ylipäätään sellaisiksi, joiden alla on enemmän.
”Ja siihen päälle sitten se sanojen sommittelu, miten vokaalit soi ja niin edelleen, sellaisten asioiden ehdoillahan laulutekstejä rakennetaan.”
Sanojen voimaa Vesala kuvaa huumaavaksi.
”Kaikki se, niiden rytmi, sointiväri, miltä ne tuntuvat, kuulostavat. Mitä on sanojen sisällä, mitä niiden väleissä. Olen vain niin koukussa sanoihin.”
PMMP:n kappaleista Vesala nostaa sanomaltaan esiin Tytöt, feministi kun on.
”Siitä olen ylpeä. Että on saatu ihmiset hoilaamaan sellaista!”
Tekstien takana seisominen on Vesalalle tärkeää myös silloin, kun hän kirjoittaa muille kuin itselleen.
”Onnistunein lopputulos on silloin kun olen pystynyt olemaan rehellinen itselleni, ja samalla esittäjä voi kokea kappaleeseen omistajuutta.”
SOOLOLEVYNSÄ Vesala kertoo syntyneen spontaanisti.
”Sen tekeminen oli suorastaan maagista. En jäänyt kelailemaan liikoja, profiloitumista tai muuta, annoin vain mennä.”
Levynteko ajoittuu kesään 2015, jolloin loma koulusta oli alkanut. Ensimmäiset biisit olivat syntyneet jo kolme vuotta vuotta aiemmin, mutta tuolloin niille oli vihdoin aikaa.
”Biisinkirjoittaminen sujui varmaan senkin takia, että olin niin pitkään kirjoittanut ihan muuta. PMMP:n lopettamisen jälkeen hoitelin vielä pitkään yhtyeen lupa-asioita ja muita byrokraattisia tylsyyksiä.”
Jokaiselle kappaleelle riitti kaksi päivää. Niiden aikana syntyivät teksti, sävellys ja ainakin alustava idea tuotannosta. Levylle jäi paljon asioita jo demoversioista, Sinuun minä jään –kappaleesta syntyhetken laulu- ja pianoraidat.
”Samaa fiilistä ei vain tavoittanut enää jälkikäteen, vaikka yritti.”
PMMP:n viimeisen levyn aikoihin Vesala oli ollut keskellä taiteellista kriisiä.
”Oli olo, että enää ei liljankukka tai 3:33 mitta riitä. Tajusin eri aiheiden tarvitsevan erilaisia muotoja. Sillä levyllä ollaan selkeästi vedenjakajalla, jokin vaihe on päättymässä ja seuraava aluillaan. ”
Uuden albumin Vesala aloittaakin rohkeasti yli viiden minuutin pituisella, triphop- ja itämaissävytteisellä teoksella Rakkaus ja maailmanloppu.
”Siinä on pohjalla monenlainen vitutus liittyen stereotypioihin ja vituralleen menneisiin ihmissuhteisiin. Apokalypsi kiinnostaa ja se kuuluu”, hän nauraa.
BLOKKEJA tai tyhjän paperin kammoa Paula Vesala ei tekemisessään tunnista.
”Mulle kirjoittaminen on lihastyötä. Toki asiaa helpottaa että tekee useita lajeja; lajista toiseen hyppelehtiminen rentouttaa. Olen myös onnekseni nopea kirjoittaja. Kun idea tulee, se on kirjoitettava heti ylös.”
Ja sitten kun ei suju, ei suju. Esimerkiksi Lautturin kirjoittaminen kesti aikanaan kuukausia. Joku biisi on saattanut jäädä pariksikin vuodeksi, kunnes oikea hetki on koittanut.
”Keskeneräisyyttä on vain pakko sietää. Kuten sitäkin, että biisin työstövaihe on aina jossain vaiheessa paskaa. Tai kun paperille tulee vain kliseistä kuraa, se on ihan okei, koska se on vain osa prosessia.”
Tärkeimpänä biisintekometodina Vesala pitää muista inspiroitumista.
”Kuunteleminen, lukeminen, kohtaamiset. Ja pää työskentelee koko ajan. Olen ollut lukuisia kertoja poissaolevaa seuraa tai jäänyt johonkin pellonlaitaan laulamaan kännykkään. Kotona työskentely alkaakin sitten noiden nauhoitusten kuuntelemisella ja ideoiden työstämisellä eteenpäin. Se kuinka vaistonvaraista tai suunnitelmallista biisinkirjoittaminen on, riippuu ihan tilanteesta ja proggiksesta.”
Vesala myöntää, että töiden jaksottamista ja voimien jakamista on pitänyt opetella.
”Nukkuminen on usein vaikeaa, kun työasioita pyörii mielessä niin paljon.”
MUILLE TEHDYISTÄ kirjoitusprojekteista Vesala mainitsee mieleenpainuvana Svenska Teaternille tekemänsä suomennokset Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeuksen musikaaleista Kristina från Duvemåla ja Mamma mia. Ensimmäiseen hän käänsi myös dialogiin, toiseen lyriikat, jotka sai halutessaan tilata tablettiin.
”Mukaan pääsin koekäännösten kautta. Kun olin tehnyt suomennokset, niistä teetettiin vastakäännökset, jotta minun käännökseni voitiin tarkistaa. Olihan se jännää. Pääsin myös tapaamaan Björniä ja Bennyä studiolle, jossa sain soittaa Bennyn pianoa ja ihailla mikkiä johon Meryl Streep oli laulanut The winner takes it all!”
Ulvaeuksen kanssa Vesala kävi käännöksen tarkasti läpi ja keskusteli ratkaisuista.
”Ja kun olin lähdössä, Benny sanoi mulle että: ”You’re a poet!” Piti mennä samppanjalle kun tuli niin hieno fiilis. Siinähän olivat lapsuuteni idolit.”
TEATTERIN MAAILMAA ylipäätään Vesala rakastaa sen vuoksi, että teatterissa on popmusiikkia enemmän tilaa ihmisyydelle.
”On yhä ihmeellistä kokoontua siellä samaan tilaan olemaan ihmisenä ihmiselle.”
Toisaalta parhaimmillaan popkin tarjoaa merkittäviä kohtaamisen paikkoja.
”Se miten biisi toisessa resonoi, on tärkeintä. Ei haittaa vaikka esimerkiksi tekstin tulkinta poikkeaisi omasta. Eri biiseillä on niin erilaisia tehtäviä ja ne voivat toimia niin monin eri tavoin, joku tanssittaa, joku ärsyttää, joku itkettää, joku lohduttaa, joihinkin jää koukkuun ja joissakin on selittämätön tunnelma.”
Tämänhetkisessä kodissa Kaliforniassa Vesalaa odottaa seuraava oma ensi-ilta. Uusin näytelmä pohjautuu PMMP:n viimeisimmän levyn kappaleeseen Korkeasaari. Kappale puolestaan pohjautuu kirjeisiin, joita tuntematon poika Vesalalle lähetti.
”Halusin käsitellä tarinaa vielä laulutekstiä laajemmassa muodossa.”
MITKÄ sitten ovat tärkeimpiä oppeja, jotka Paula Vesala on monipuolisella ja menestyksekkäällä urallaan saanut.
”No ainakin se, että yhden onnistumisen alla on aina kymmenen epäonnistumista. Ja se, että mikään ei ole kiveen kirjoitettua. Kaikki tavat sanoa tai kirjoittaa ovat omalla tavallaan oikein.”
Portinvartijoita Vesala kertoo inhonneensa aina.
”Nyt kun olen itse päässyt porteista kulkemaan, toivon että voisin vetää mukanani muitakin. Tarvitaan niitä jotka räjäyttävät pakan, ja tarjoavat sitä kautta tilaa uusille tulokkaille.”
JUHA VAINIO -palkintonsa Paula Vesala omisti kaikille niille tytöille ja naisille, jotka hänen kanssaan sanoittavat tai tulevat sanoittamaan tätä hetkeä, sillä niin pitkään naiset olivat tässä tehtävässä sivuosassa.
”Tärkeintä on olla rehellinen sille, mikä itseä kiinnostaa. Eikä henkilökohtaisuutta kannata pelätä. Yksityisetkin kokemukset ovat vain raaka-ainetta, joka muuttuu joksikin yhteiseksi. Kaikki täällä inspiroituvat toisistaan.”
Ja mitä voi käydä parhaassa tapauksessa? Se, että jonakin päivänä huomaa, ettei ollutkaan kenenkään kopio vaan onnistui luomaan jotain uutta.
Jutussa mainittujen kappaleiden tekijätiedot
Tequila, Älä droppaa mun tunnelmaa, Sinuun minä jään, Rakkaus ja maailmanloppu, Ei tullutkaan äänettömyys: säv. ja san. Paula Vesala
Tytöt, Lautturi, Korkeasaari: säv. Jori Sjöroos, san. Paula Vesala
The winner takes it all: Björn Ulvaeus, Benny Andersson
Säveltäminen on egotonta työtä
Vuosi 2016 on tuonut Lauri Porralle (s. 1977) useita tunnustuksia. Hän oli ehdokkaana pohjoismaisen Harpa-elokuvamusiikkipalkinnon saajaksi ja sai Voitto-palkinnon parhaasta mainosmusiikista (Visit Finland). Hänelle myönnettiin pohjoismaisten musiikintekijäjärjestöjen NPU-palkinto, jonka perusteluissa kiitetään ”ennakkoluulottomasta rajojen ylittämisestä ja tyylilajien sekoittelusta”. Entropia, jossa Porra on ”avarakatseisesti yhdistänyt konserttoon sähköbasson ja sinfoniaorkesterin”, mainitaan erikseen.
Toinen orkesteriteos Kohta venytti klassisen musiikin rajoja Helsingin juhlaviikkojen avajaiskonsertissa elokuussa. Elokuvateattereissa alkoi tänä vuonna pyöriä kaksi kotimaista pitkää elokuvaa, joissa on Porran musiikki. Kymmenistä bändeistä tuttu basisti on nykyisin pikemminkin säveltäjä.
”Näin on – sekä ajankäytön että toimeentulon suhteen. Vakituisia bändejä mulla on tällä hetkellä vain Lauri Porra Flyover Ensemble sekä Stratovarius. Sen kanssa tehtiin juuri pitkä kiertue Japanissa ja Etelä-Amerikassa.”
Keikkamatkoilla voi joskus tehdä omia juttuja. Esimerkiksi Tappajan näköisen miehen scoren yhtä työvaihetta pystyi tekemään oikein hyvin Stratovariuksen kuuden viikon Euroopan-rundin aikana. Pieni studio kulkee mukana koko ajan.
Säveltämiseen Porra suhtautuu käytännönläheisesti.
”Pyrin säveltämään mahdollisimman käsityöläismäisesti. Vaikka välillä pitääkin kelailla musaa suht syvissäkin vesissä, niin pyrin aktiivisesti välttämään kaikkea taiteilijan egotrippailua, jolla ei ole mitään tekemistä tekeillä olevan duunin kanssa.”
Porran työmetodin voi karkeasti jakaa kahteen vaiheeseen: ideoiden keksimiseen ja jalostamiseen.
”Elementtien keksimisvaiheessa pyrin loikkimaan tekniikoiden välillä hyvinkin nopeasti saadakseni erilaisia kulmia käsiteltävään ajatukseen. Joskus ideoiden kerääminen tapahtuu ihan vaan päässä ja joskus soitan pianoa, kitaraa, bassoa, selloa, erilaisia eksoottisia kielisoittimia ja rumpuja.“
”Keksiminen on vähän samanlaista kuin verkolla kalastaminen. Sitten kun sulla on läjä kalaa, alkaa puurtaminen ja kakkosvaihe eli ideoiden jalostaminen.”
Jalostaminen on pragmaattisempaa muodon, soitinnuksen ja orkestraation hakemista kaikkia mahdollisia yhtälöitä kokeilemalla.
”Makeita melodioita ja osia on helppo keräillä, mutta todellinen haaste liittyy muodon ja soinnin, kokonaisuuden rakentamiseen.”
Luovassa työssä fiilikset tulevat ja menevät, tietää Porra. Välillä tekijä on hybriksessä ja tuntee olevansa jonkin elämää suuremman äärellä. Toisessa ääripäässä on skepsis, jolloin hän inhoaa teostaan ja itseään. Molemmat tunnetilat ovat omalla tavallaan hyväksi säveltämisessä.
”Hybriksessä pitää omaa matskuaan helvetin hyvänä. Silloin pystyy tekemään sen suhteen tosi rohkeita vetoja ja röyhkeitä kokeiluja. Ja skepsiksessä, kun käsittelee kaikkea tekemistään ylikriittisesti, pystyy tekemään yksityiskohtaisia ja tarpeellisia siivouksia.“
“Molemmat tilat ovat ylikorostuneita versioita totuudesta, ja kun ei ota itseään liian vakavasti, niitä voi käyttää hyödyksi. Ylipäänsäkin sanoisin, että asioiden liian vakavasti ottaminen voi olla hyvin haitallista, oikeastaan kaikelle.”
Porra keräilee aktiivisesti erilaisia tavallisuudesta poikkeavia soittimia, joilla hän pyrkii tuomaan tuoretta väriä musiikkiinsa.
”Useimmiten äänityksissä käytän myös studiomuusikoita, ja toisinaan isoa orkesteria.
Tuotannoissa pyrin pysymään tietyssä määrittelemässäni laatutasossa. Sekin on tavallaan itsensä brändäämistä. Ei mulle tuota vaikeuksia sanoa, että työmetodini maksaa tän verran, ja että jos ei lähde, niin voin suositella halvempaa tekijää. Toki sitten on olemassa epäilyttäviä pro bono -keikkoja, joita tekee kavereille”, Porra hymyilee.
Juuri nyt Porralla on työn alla musiikki Napapiirin sankarit 3:een. Musiikin suunnittelu alkaa jo käsikirjoitusvaiheessa, ja varsinainen säveltäminen sitten, kun leffan leikkaaja aloittaa hommat. Se on ideaalitilanne.
Tilausmusiikin tekemisessä tärkeintä ja hauskinta on paletin valitseminen. Tällä Porra tarkoittaa ensisijaisesti soitinnusta.
”Palettia ei pidä koota omien mieltymysten mukaan vaan siten, että se palvelee tarkoitusta.”
Esimerkkinä hän mainitsee elokuvan Nuotin vierestä. Se on draamakomedia, joka sijoittuu kesäiseen Hankoon. Kantava teema on häpeä, jota aikuinen poika tuntee, kun äiti osallistuu karaokekisaan.
”Tein scoren lauluyhtyeelle, pianolle ja kontrabassolle. Se on ikään kuin jazzia, joka ei kuitenkaan saa kuulostaa liikaa jazzilta.”
Referenssinä Porralla oli pianisti Jan Johanssonin levy Jazz på svenska (1964), jossa on jazzsovituksia ruotsalaisista kansanlauluista.
”Leffamusiikin ainoa tehtävä on palvella tarkoitustaan, ja siksi sen tekemisessä pitää pyrkiä mahdollisimman egottomaan toimintaan. Omasta mielestä hyvää melodiaa, kadenssia tai rytmiä ei saa tunkea teokseen väkisin, ellei se palvele tarkoitusta. Pitää pystyä säveltämään juuri siihen elokuvaan, ja välttää sitä, että lähtisi toteuttamaan jotain omia elokuvamusiikkifantasioitaan.”
Mainosmusiikin säveltäjä joutuu toimimaan vielä pienemmällä egolla ja vähemmillä vapauksilla. Se on Porran mielestä kiehtovaa.
”Ajatellaan 30 sekunnin mainosta. Siinä voi olla sekunnin 23-osan tarkkuudella määritelty se, millaisia tunnetilojen vaihteluja pitää tapahtua. Ja loput – ne on aina superjänniä. Kolmen sekunnin sisällä tulee juonellinen päätös, puolentoista sekunnin loppulogo ja sitten loppusointu, jonka pitää soida pitkään, mutta sillä on vain 0,75 sekuntia aikaa soida pitkään. Parhaimmillaan kerrassaan herkullisia aivopähkinöitä.”
Orkesterimusiikki on Porran tekemisen toinen äärilaita.
”Siihen tulee vielä laitettua vähän turhan isolla kauhalla, koska olen tehnyt sitä niin vähän. Haluaisin oppia tekemään parempaa maltillisemmin ja huolellisemmin.”
Jean Sibelius oli Lauri Porran isoisoisä. Jälkeläinen piti asian omana tietonaan siihen asti, kunnes sai julkaistua ensimmäisen levynsä vuonna 2005.
”Halusin seisoa omilla jaloillani muusikkona, enkä tulla tulla millään lainilla sisään.”
”Helppoohan sun on, kun oot lahjakas” -ajatusta Porra on saanut kuulla, mutta ei allekirjoita sitä ollenkaan. Hän uskoo vakaasti työhön. Siksi tuntuu epäreilulta, jos osaaminen laitetaan lahjakkuuden piikkiin.
Porra on siis neljännen polven muusikko ja klassisesta perheestä. Hän aloitti sellonsoiton viisivuotiaana.
”Rakastin musiikkia, mutta sellistinä olin hyvin välttävä. Oikeastaan järkyttävän huono. Kymmenen vuotta soitin, enkä koko aikana päässyt oikeastaan yhtään musiikin tekemisen makuun.”
Koulussa Porra oli laiska oppilas ja omien sanojensa mukaan alisuorittaja, jolla oli keskittymisongelma. Tilanne muuttui murrosiässä, kun piti valita jokin bändisoittimista.
”Otin basson koska ajattelin, että tämähän on vähän kuin sello. Bassonsoitto alkoikin sujua, ja aloin tehdä ihan sikana töitä sen kanssa. Hain identiteettini oman soittimen ja oman musiikkityylini kautta. Sitä ennen en ollut oikein pystynyt kunnolla keskittymään yhtään mihinkään.”
”Tietenkään en voi sanoa, ettei mikään liity perintötekijöihin. Ehkä mulla on innostusgeeni tai kyky keskittyä. Musiikki vaatii tosi voimakasta kykyä fokusoitua, ja sitä on vaikea opetella. Tarvitaan kai jonkinasteista autismi- ja aspergertaipumusta”, Porra pohtii.
Hän sävelsi nuoresta asti, kunnes Pop & Jazz Konservatoriossa tajusi, ettei osaa mitään. Tuntui, että kaikki muut olivat taitavampia, viisaampia ja ymmärsivät musiikista enemmän.
”Pianisti- ja kitaristikaverit osasivat vaikeita sointuja, mä en – enkä osaa muuten vieläkään. Koulussa sitä kiinnittää huomiota niin vääriin asioihin.
Säveltämistauko kesti monta vuotta ja loppui kunnolla vasta, kun Porra osallistui Sibelius-Akatemialla Raoul Björkenheimin workshopiin, johon piti viedä omia sävellyksiä.
”Säveltämistauko teki varmaan ihan hyvääkin. Ainakin opin soittamaan bassoa ihan hyvin”, Porra hymyilee.
”Bändisoittajista basisti on koko ajan havainnointitilassa. Hän on kivijalassa ja kuuntelee, mitä muut soittaa, ja soittaa sen oman juttunsa sen mukaan. Ja oppii sitä kautta paljon musiikista. Se on varmaan vaikuttanut muhun säveltäjänä.”
Porra miettii, että bändisoittamisen lisäksi säveltäjälle on etua siitä, että hallitsee jonkun soittimien virtuoosimaisesti.
Entä mitä muuta? Millaisia ominaisuuksia, siis taitojen lisäksi, pitää olla, että pärjää ja saa töitä säveltäjänä?
”Pitää osata tuoda itseään välillä vähän esiinkin ja kertoa avoimesti ihmisille, mitä on kiinnostunut tekemään. Ei kannata piiloutua ”me suomalaiset ollaan niin ujoja” -kilven taakse. Jos tahtoo saada sävellystilauksia tai keikkaa, niin pitää vähän myydäkin.”
Porra kannustaa astumaan pois omalta osaamis- ja mukavuusalueelta, jotta alue laajenisi.
”Elokuva-, orkesteri- ja mainosmusiikki, soolotuotanto – ne kaikki on asioita, joita en ollut ennen tehnyt. Nyt olen tehnyt ja nyt mun ei enää tarvitse pelätä, etten osaa. Sitähän se ammattitaito on. Nyt voi jo toivoa, että osaa tehdä hyvän.”
Tanskalaisilla musiikintekijöillä kaksi edunvalvontajärjestöä
DJBFA:n hallituksen puheenjohtajana työskentelee musiikintekijä, laulaja ja pianisti Susi Hyldgaard. Hänellä on myös toimittajatausta, ja hän kertookin olevansa jatkuvasti utelias ihmisistä, asioista, syistä ja niiden seurauksista.
”En ole varsinaisesti kiinnostunut puheenjohtajuudesta vaan siitä, mitä sillä roolilla voi saada aikaan. Haluan kehittää musiikintekijöiden työskentelymahdollisuuksia sekä poliittisella että taloudellisella tasolla.”
Keskeisimmiksi ongelmakohdiksi tällä hetkellä hän mainitsee EU:n tuoman direktiivin ja sen sovittamisen tanskalaiseen tekijänoikeuslakiin.
”Direktiivin implementointi vaatii paljon resursseja sekä meiltä yhdistyksiltä että tekijänoikeusjärjestöiltä. On tärkeää vaalia pohjoismaista yhteistyötä tässäkin asiassa.”
Kiireisen työn lisäksi Hyldgaard yrittää pitää luovuuttaan yllä rentoutumalla muun muassa mökillä marjoja keräten.
”Lisäksi perheeni, kaksi marsua ja yksi erittäin vanha kani pitävät minut tehokkaasti kiireisenä.”
DJBFA:n pääsihteeri Tjill Dreyer kokee, että hänen ekonomi-, strategia- ja johtajuuskoulutuksistaan on hyötyä taiteellisella alalla.
”Olen aina työskennellyt, koulutuksestani huolimatta, kulttuurin parissa, ja koenkin voivani siellä antaa alalle paljon. Taiteilijat työskentelevät intohimon pohjalta. Roolini on tukea heidän pyrkimyksiään kehittämällä kulttuuripolitiikan ja talouden rakenteita taiteelliselle työlle sopivimmiksi.”
Dreyer kertoo, että jäsenillä on yhä lisääntyvissä määrin ongelmia, joihin tarvitaan lakimiestä.
”Yhä useampi taho haluaa hyötyä tekijöistä ja heidän tuloistaan. Lakimiehillämme, ikävä kyllä, riittää siis töitä. Meillä yhdistyksenä on puolestaan velvollisuus tarjota näitä palveluja ja huolehtia, että musiikintekijällä on parhaat mahdollisuudet työskennellä ammatissaan.”
Monitoimimies Niels Mosumgaard on paitsi musiikintekijä ja journalisti niin myös DPA:n ja Tanskan Teoston eli KODA:n hallituksien puheenjohtaja. Hänen päivänsä täyttyvät tehokkaasti tekijänoikeusasioilla sekä kotimaisissa että ulkomaisissa ympyröissä.
”Viime vuodet ovat olleet äärimmäisen mielenkiintoisia. Pöydällä on paljon tekijöille keskeisen tärkeitä asioita direktiivin implementoinnista netin alustapalveluiden ns. safe harbour -lainsäädännön muuttamiseen siten, että siitä tulisi sisällöntekijöillekin korvauksia.”
Mosumgaardin apuna on nelihenkinen toimisto, sekä esimerkiksi jäsenten lakineuvontaa varten ostettua apua.
”Paljon tulee kyselyitä toimistolle kustannussopimuksiin liittyen. Uusi trendi tuntuu olevan ns. 360-sopimukset, eli että levytyssopimus sisältää vaatimuksen kustannusoikeus- ja/tai esitystuloista.”
”Tämä vähentää läpinäkyvyyttä ja vaikeuttaa vanhojen ja uusien sopimusten vertailua keskenään. Jokainen tapaus on siten omalaatuinen ja vaatii meiltä huolellista perehtymistä, jotta varmasti osaamme neuvoa jäsentämme parhaalla mahdollisella tavalla.”
Tanskassa on myös verkosto nimeltään BFM, joka edistää tanskalaisia av-musiikin työskentelymahdollisuuksia DJBFA:n, DPA:n ja klassisen musiikin yhdistyksen DKF:n kanssa. Lue lisää.
Komponister og Sangskrivere DJBFA
Tanskan isoin musiikintekijöiden etujärjestö DJBFA on perustettu 1973. Sillä on 1651 jäsentä ja 161 kevytjäsentä, jotka saavat osallistua tapahtumiin ja saavat jäsentiedotteet, mutta joiden tekijänoikeustulojen määrä ei vielä oikeuta muihin jäsenetuihin. Jäsenyyden edellytys on 530 euron tekijänoikeustulot kahdelta vuodelta tai 4000 euron tekijänoikeustulot yhdeltä vuodelta. Jäsenistä 20% on naisia.
DJBFA jakaa vuosittain 400–500 työskentelyapurahaa (1600–6700 €) ja viisi projektiapurahaa (noin 13 400 €). Lisäksi yhdistykseltä voi hakea apurahaa julkaisuihin, matkoihin, kiertueisiin, kursseihin, festivaaliprojekteihin jne. Yhdistys järjestää -vuosittain 7–10 viikon mittaista tekijävierailua ulkomaille. Vierailuilla on aina tietty agenda, esim. osallistuminen leirille. Residenssitoimintaa on mm. New Yorkissa, Berliinissä, Pariisissa, Tanskassa ja Espanjassa.
Lisäksi yhdistys jakaa tekijäpalkintoja, järjestää noin 50 erilaista tapahtumaa ja julkaisee jäsenille ja sidosryhmille suunnattua lehteä.
DJBFA:n ihmiset
Pääsihteeri Tjill Dreyer
Taloussuunnittelija Trine Larsen
Viestintäpäällikkö Thomas Garlov
Kirjanpitäjä Mette Bjørn Due
Kirjanpitäjä Gitte Ryborg
Hallintoassistentti Helle Marstrand
Sihteeri Helene Breidfjord
Sangskrivere, komponister og tekstforfattere DPA
DPA on perustettu 1918 ja siinä on 981 jäsentä, joista naisia 22%. Jäsenyyden edellytys on 530 euron tekijänoikeustulot kahdelta vuodelta tai 4000 euron tekijänoikeustulot yhdeltä vuodelta. DPA:ssa on äskettäin aloitettu samankaltainen ”kevytjäsenyystoiminta” kuin DJBFA:lla on. Yhdistys jakaa matka-apurahoja, työskentelyapurahaa ja musiikin promootiotoimintaan tarkoitettua apurahaa. Sillä on myös erityinen, jatkuvasti käynnissä oleva musiikkivientiin suunnattu apuraha.
Residenssitoimintaa on Berliinissä, Lontoossa Los Angelesissa, Ranskassa ja Italiassa. DPA järjestää vuosittain useita tapahtumia, tukee jäsentensä verkostoitumista ja julkaisee jäsenille ja sidosryhmille suunnattua lehteä. DJBFA:n ja DPA:n toimistot sijaitsevat Kööpenhaminassa samoissa tiloissa muiden tekijäjärjestöjen ja kustantajien yhdistyksen sekä KODA:n kanssa osoitteessa Lautrupsgade 9.
Elvis kyseli, jäsenet vastasivat
Valtaosalle (39%) tekijänoikeuskorvaukset ovat alle kymmenen prosenttia tuloista. Vain alle kolme prosenttia vastaajista ilmoitti, että yli 90% tuloista on tekijänoikeuskorvauksia. 88 prosentilla vastaajista tekijänoikeustulot ovat alle puolet tuloista. Ja 12 prosentilla yli puolet tuloista. Tekijänoikeuskorvausten määrä on laskenut viiden viime vuoden aikana lähes puolella vastaajista ja noussut neljäsosalla vastaajista.
Elvisläisiltä kysyttiin myös, mitä muita tulonlähteitä heillä on kuin tekijänoikeuskorvaukset. Selville saatiin, että 40% prosenttia vastaajista tekee muutakin kuin musiikkiin liittyvää työtä. Alan hommista yleisin oli musiikin esittäminen (65%). Musiikkialan opetustyöstä sekä tuottamisesta toimeentuloa saa kolmannes vastaajista. Lisäksi oli valittavissa ”muu musiikin alalta saatu tulo” -vaihtoehto, jonka ruksitti puolet vastaajista. (Valita sai useamman kuin yhden kategorian, siksi ”vastausten summa” on yli 100%.)
Entä mikä työ on tuottoisinta? Vastaajista 36 prosenttia kertoi, että suurin tulonlähde on musiikin esittäminen. Kymmenellä prosentilla se on musiikin alan opetustyö. Niinikään kymmenen prosenttia kertoi, että tuottaminen on suurin tulonlähde. ”Muu musiikin alalta saatu tulo” oli suurin tulonlähde 20 prosentille. Ja 25 prosenttia vastaajista ilmoitti, että suurin osa tuloista tulee muulta kuin musiikin alalta.
Yritystoimintaa on puolella vastaajista. Yleisin yritysmuoto on toiminimi (22%).
Entä ovatko elvisläiset huolissaan siitä, etteivät tekijänoikeustulot kerrytä sosiaaliturvaa? Vastata saattoi asteikolla 0–10. Kympin arvoisesti huolissaan oli neljännes vastaajista. Ja muutenkin valtaosa vastauksista (n. 70%) asettui asteikon yläpäähän, lukemiin 7–10. Kolme prosenttia ei ollut yhtään huolissaan asiasta.
Tekijätiedot puuttuvat streaming-palveluista (esim. Spotify). Harmittaako? (Tätä asiaahan Elvis ry on aktiivisesti nostanut julkiseen keskusteluun.) Puolet oli täydellä kympillä sitä mieltä, että tekijätietojen puuttuminen on väärin. Ja vähän yli 30 prosenttia oli asiasta harmissaan seiskan, kasin tai ysin verran.
Kyselyyn vastasi 259 elvisläistä. Vastanneista 80% oli miehiä ja 20% naisia, kuten jäsenistöstä ylipäätäänkin. Elviksiä on lokakuun alussa tehdyn jäsenlaskennan mukaan 888. Määrä kasvaa tasaisen iloisesti: uusia jäseniä on vuoden 2016 aikana tullut 56 lokakuuhun mennessä.
The House of Songs – Paluu Austiniin
Satuin Austiniin South by Southwestin aikoihin. Tutustuin aivan ihaniin ihmisiin, ja Barton Springs sekä 6th avenue lukemattomine keikkapaikkoineen tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Vannoin itselleni ja ystävilleni siellä, että joku kaunis päivä tulen takaisin.
Samoihin aikoihin olin vihdoin päättänyt, että nyt satsaan ihan täysillä omaan soolouraani ja omiin sävellyksiini. Palattuani Austinista tein vihdoinkin tarvittavat muutokset elämääni ja työkuvioihin, jotta minulla olisi enemmän aikaa luoda ja kirjoittaa. Rakensin vähitellen freelancerina uutta työskentelytapaa, jossa yhdistin uraani ääninäyttelijänä mm. dubbauksissa ja äänimainoksissa siihen, että minulla oli päivisin paljon vapaata aikaa säveltää ja työstää sanoituksiani.
Liityin Elvis ry:n jäseneksi ja kuulin, että sen kautta voi hakea The House of Songs vaihto-ohjelmaan Austiniin. Etsin pitkään oikeaa ajoitusta hakea ja vihdoinkin, 5 vuotta myöhemmin, huhtikuussa 2016 hain – ja pääsin! Voitte kuvitella iloani kun sain tietää, että pääsen matkustamaan takaisin tähän rakkaaseen paikkaan.
Jo lentokentällä tuntui kuin olisin palannut kotiin. Kaupunki oli viidessä vuodessa kasvanut kovasti, mutta tunnelma oli sama. Välitön ja aito. Talo on viihtyisä ja kodikas, ja lukuisat soittimet kutsuvat säveltämään heti aamusta. Ensimmäiset päivät olin itsekseni talossa ja keskityin rutiinin luomiseen ja tekstien kirjoittamiseen. Työstimme myös etänä tuottajani kanssa Full Circle Rainbow -sinkkuani, ja samoihin aikoihin sain Suomesta tiedon, että se valittiin Helsinki Priden tunnuskappaleeksi. Lopullisen version kappaleesta kuulin THOSissa.
Seuraavaksi viikoksi minulle oli mietitty todella inspiroivia co-write-sessioita paikallisten muusikoiden kanssa. Ensimmäisenä paikalle saapui pirtsakka Betty Soo, jonka kaikki muusikot Austinissa vaikuttavat tuntevan. Löysimme samantien yhteisen sävelen, ja varsinkin sanoitus soljui saumattomasti ja toistemme lauseita viimeistellen. Betty Soo ehdotti, että tulisin mukaan hänen Cactus Cafén keikalleen samalla viikolla. Esitimme yhdessä setillisen minun kappaleitani sekä yhteisen kappaleemme Hidden by Lace.
Muusikot ovat Austinissa yhtä suurta perhettä ja kutsuvat ilomielin mukaan jamittelemaan ja esiintymään keikoilleen. Yleisö on todella kohteliasta ja kuuntelee keskittyneesti. Tuntui siltä, että tässä kaupungissa todella arvostetaan muusikoita ja säveltäjiä ja tuetaan heidän työtään – ei vaan henkisesti, vaan myös rahallisesti. Sisäänpääsylipun lisäksi keikkapaikoilla kiersi usein tippikulho, johon yleisö sai lahjoittaa rahaa artisteille, joista piti erityisen paljon.
Kävimme Betty Soon kanssa myös katsomassa muita keikkoja sillä viikolla, ja tutustuin taas mahtaviin paikallisiin muusikoihin. Muun muassa Ben Balmer ja Jeff Plankenhorn pysäyttivät upeilla sävellyksillään.
Jen Mulhern oli seuraava co-writekaverini. Hän on kiinnostava sellisti, joka käyttää loopperia keikoillaan todella luovasti. Työstimme kahta kirjoittamaani tekstiä niin, että Jen soitti selloa ja kappaletta sovitettiin lennosta. Jen inspiroi minua suuresti. Hänellä oli todella hauska ja luova tapa soittaa selloa.
Viimeisenä päivänä taloon asteli kitaristi Jon Sanchez, jonka kanssa myös jamittelimme. Saimme heti biisin aikaiseksi. Kaiken kaikkiaan työstin talossa asuessani kahdeksaa uutta kappaletta. Osa niistä on tosiaan jo esitettykin livenä.
Tuntui haikealta lähteä talosta; niin paljon inspiraatiota ja iloa siellä asuminen toi minulle. Jäin vielä pariksi päiväksi valokuvaajaystäväni Mario Villedan luo asumaan, ja innostuimme ottamaan promokuviani. Matka oli monella tapaa todella antoisa, luovuutta herättävä ja sain paljon aikaiseksi. Suosittelen lämpimästi The House of Songs vaihto-ohjelmaa kaikille kiinnostuneille!
Jostakin on aloitettava
Meidän epätyypillisten sosiaali-, työttömyys- ja eläketurvan kehittäminen olisi tuskin ollut uudenkaan järjestön ykkösagendaa. Asiaa kun on jo parikymmentä vuotta pyöritelty erilaisissa työryhmissä, ja aina törmätty samaan ongelmaan: luovien alojen ja eri taiteenalojen tulonmuodostus on niin vaihtelevaa, että yhtä, kaikille sopivaa järjestelmää, ei tunnu löytyvän. Liian isoako, liian pienelle ryhmälle?
Jostakin on aloitettava. Niinpä Teosto nimesi yhdessä Elvisin ja Suomen Säveltäjien kanssa valtiosääntöoikeuden dosentti Pauli Rautiaisen ja asiantuntijaryhmän selvittämään, millainen sosiaali- ja eläketurvamalli toimisi aloilla, joilla tekijänoikeustulot ovat merkittävä osa toimeentuloa.
Ongelmahan on tämä: Tekijänoikeuskorvauksista ei makseta sosiaaliturva- ja eläkemaksuja, eivätkä ne siten kerrytä ansioperusteista sosiaaliturvaa. Tekijänoikeustulojen jääminen sosiaaliturvan ulkopuolelle alentaa tekijöiden sosiaalietuuksia, ja asettaa heidät eriarvoiseen asemaan esimerkiksi palkansaajien kanssa. Ja toisaalta työttömyyspäivärahaa määriteltäessä tekijänoikeustulot kyllä huomioidaan, vaikka työ olisi tehty jo vuosia ennen työttömyyttä.
Joillakin tekijöillä on toimiva suhde YEL-vakuutuksen kanssa, mutta joillekin se koituu turhan kalliiksi, ja minimimaksulla ei juurikaan yli perusturvan nousta. Jospa YEL mahdollistuisi alemmille tuloluokille pienemmillä kustannuksilla?
Apurahat ovat jo vuosia olleet MYEL-vakuutettuja, joten se tuntuisi luontevalta kaverilta tekijänoikeustuloillekin. Se ei kuitenkaan tarjoaisi samanlaista joustavuutta tulojen oman arvioinnin suhteen kuin YEL, joten suunnitelmatalous esimerkiksi vanhempainrahan korottamiseksi ei taitaisi onnistua.
Ja tosiasia on, että kaikkein pienituloisimpien tilannetta ei mikään olemassa oleva järjestelmä helpota. Siksipä olikin suuri pettymys, että tuleva perustulokokeilu rajoittuu koskemaan pelkästään peruspäivärahalla tai toimeentulotuella eläviä työttömiä! Eihän tuollainen kokeilu kerro mitään siitä, millaista kannustusta se voisi tuoda esimerkiksi luovien alojen pätkätyöläisille ja mikroyrittäjille. Vai onko tarkoituskin tehdä nollatutkimus ja todeta, että juu, ei toimi?
Järjestöjemme selvitys on tarkoitus julkistaa ja luovuttaa uudelle sosiaali- ja terveysministerille heti kun hän ehtii sen vastaanottamaan – toivottavasti tämän syksyn aikana. Tavoitteena on malli, tai eri mallien yhdistelmä, joka olisi helposti skaalattavissa kaikkien tekijänoikeusalojen ja luovan alan käyttöön. Jostakin on aloitettava.
Selvitysmies Pauli Rautiainen on muuten käynnistänyt Helsingin yliopistossa tutkimuksen tekijänoikeustuloista ja niiden merkityksestä eri taiteenaloilla. Se on osa laajempaa Taide, tekijyyden muutos ja tekijänoikeus -tutkimusprojektia, joka valmistunee vuonna 2019. Tärkeää ja mielenkiintoista. Me elvisläisetkin saamme lähiaikoina postia, johon kannattaa vastata!
Tärkeitä päätöksiä ja isoja muutoksia
Päätökset tekee Teoston joulukuun jäsenkokous, mikäli yhteishallinnointilaki on siihen mennessä käsitelty eduskunnassa. Joten tulkaa paikalle tärkeään kokoukseen. Päätettäviä asioita ovat Teoston muun muassa uudet jäsenkriteerit, valtuutukset, yleiset sijoitusperiaatteet sekä tietyt raportointiin ja lausumien antamiseen liittyvät asiat. Samalla käsitellään ja päätetään Teoston hallitukselle päätettäväksi asetettavista asioista, asiakassopimuksella luovutettavien oikeuksien luokista sekä sovittelumenettelyn uudistamisesta.
Teosto ja sen jäsenjärjestöt ovat valmistelleet asioita huolellisesti. Kyse on hyvin tärkeistä ja pitkälle kantavista päätöksistä. Nykyiset Teoston säännöt ja asiakassopimus oikeuksien luovutuksineen ja luokituksineen on luotu aikana ennen internetiä. Nyt tehtävien päätösten horisontti olisi hyvä asettaa niin, että huomioidaan jo nurkan takana odotteleva virtuaalitodellisuus (virtual reality, VR) ja lisätty todellisuus (augmented reality, AR). Miten ja missä musiikkia tulevaisuudessa käytetään? Miten tekijänoikeudet seuraavat kehityksessä mukana? Mitkä ovat ne rakenteet, joilla musiikintekijään liittyvistä asioista päätetään?
Euroopan komissio esitteli syyskuussa ehdotuksensa tekijänoikeuksien uudistamisesta. Direktiiviehdotuksella pyritään vahvistamaan oikeudenhaltijoiden neuvotteluasemaa ja korvauksensaantimahdollisuuksia silloin, kun sisältöä hyödynnetään netissä videoiden jakamispalveluissa, kuten YouTubessa ja Facebookissa.
”Direktiiviehdotuksessa myös velvoitetaan kustantajat ja tuottajat toimimaan avoimesti ja ilmoittamaan tekijöille ja esiintyjille heidän teoksistaan saaduista voitoista. Siinä luodaan mekanismi, jolla autetaan tekijöitä ja esiintyjiä varmistamaan asianmukainen osuutensa neuvotellessaan korvauksista tuottajien ja kustantajien kanssa.”, kertoo Euroopan komission lehdistötiedote (14.9.2016).
Reiluuden ajatuksen lisäksi direktiivi toisi toisenkin merkittävän muutoksen musiikkialalle. Isot palvelualustat joutuisivat sopimaan etukäteen sinne tulevan musiikin käytöstä silloin, kun niillä on aktiivinen rooli aineiston tarjoamisessa yleisölle. Direktiivi velvoittaisi toimijat neuvottelemaan musiikin käyttöluvat ja niiden hinnoittelun etukäteen. Tämä toimintakulttuuri on niille täysin uutta, toisin kuin radioasemille, televisiokanaville, elokuvateattereille, esiintymispaikoille ja niin edelleen.
On täysin perusteltua olettaa, että tulevaisuudessa YouTuben kaltainen nettisivusto on maksullinen – vastaavalla tavalla kuin esimerkiksi Spotify, joka siis lisensioi sisällön oikeaoppisesti ennen sen kaupallista hyödyntämistään.
Direktiivin henki on siirtää sananvaltaa oikeudenomistajille. Tähän asti suuret yhtiöt ovat käyttäneet luovaa sisältöä tuloksensa tekemiseen kysymättä lupaa oikeudenomistajilta. On oikein, että meillä tekijöillä on sananvalta siihen, miten ja missä oikeuksiamme kaupallisesti hyödynnetään.
AKU TOIVONEN
Kirjoittaja on Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry:n toiminnanjohtaja