EN | SVE
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Teos: "Paeta jos voisin" Osa 1

Tekijä: Mysteerio

Teos: ”Paeta jos voisin” Osa 1

Julkaistu

Rytmikäs olo, komppia, svengiä, eli rummutusta sämplerillä ja kahdella rumpukoneella. Tietokoneella ohjaten, tunteella muokaten. Kitaratyylistä riffiä syntikasta, mattoa toisesta elektronisesta soittimesta. Pehmeän pyöreätä bassoa sopivasti kaiken alle. Säkeistöä, kertosäettä, introa, jne.., vielä kun keksisi laulajalle melodiaa.

Teoksen eri osia yhdistellen syntyy teoksen ensimmäinen versio. Parin päivän työn jälkeen demoversio kasetille ja sanoittajalle, viikon päästä sanat on paperilla, vielä viikko ja laulu on kevalevyllä laulettuna. Demolaulujen jälkeen sovitusta hiotaan vielä vähän. Ihmeellisen valaistuksen jälkeen teokseen ilmestyy rumpuvälikohta, kuinka näin pääsi käymään on hämärän peitossa, mutta lopputulos on onneksi toimiva. Päivän verran miksausta ja teos alkaa muotoutua esitettävään kuntoon. Levy-yhtiön hyväksynnän jälkeen musiikki miksataan lopulliseen muotoonsa datille. Laulut äänitetään ja miksataan eri studiossa. Teoksesta tehdään vielä kaksi muuta erityylistä sovitusta/versiota, toinen levy-yhtiön pyynnöstä ja toinen artistin. Versioihin käytetään alkuperäisen version miksattuja lauluja, joten musiikillinen sovitus ja tunnelta on eri, mutta laulu sama. Hyväksyntä levy-yhtiöltä ja vuorossa onkin jo masterointia, valokuvia, logoja, kansisuunnitelmia, yms… Näin on syntynyt teos: ”Paeta jos voisin”.

Vuoden aikana syntyy muutama kymmenen teosta, mutta aina eri tavalla. Teoksen lähtökohtana voi olla esim. riffi, sämple, sanat tai vaikkapa tv-ohjelma. Tietokoneella työskentely on siitä erikoista ja luovaa, kun kaikki mitä luot ja olet koskaan luonut, on koko ajan olemassa ja muokattavissa. Editoidessa pientä yksityiskohtaa voi laajempi kokonaisuus soida taustalla ja muutos kuuluu heti. Valmiin teoksen voi sovittaa kokonaan uudestaan tai teoksen voi yhdistää toiseen teokseen. Erikoista on myös se, että tietokonestudiossa voi halutessa tehdä kaiken ensimmäisestä sävelestä valmiiseen CD-masteriin, joten myös äänittäminen ja mksaaminen voivat olla osa säveltämistä.

Luovan ja antoisen teosvuoden jälkeen saapuu tammikuu – IIK! Alkaa paniikki, pitäisi tehdä teosilmoituksia, mutta ei ole teosilmoituslappuja. Viimeisimmästä Teostorystä löytyy Teoston asiakaspalvelun numero (09-681011).

– Teoston asiakaspalvelu, hyvää päivää, vastaa Nina, ja lupaa laittaa teosilmoituslappuja tulemaan.

Koska teoksilla on useimmiten enemmän kuin yksi tekijä, allekirjoitukset teettävät jonkin verran töitä, mutta ehdottomasti vaikeinta on muistaa kaikki vuoden aikana syntyneet teokset, niiden nimet ja varsinkin mihin tarkoitukseen ne käytettiin. Kopiokone auttaa muistamaan jo tehdyt ilmoitukset, joten kopioin kaikki ennenkuin laitan ne kirjekuoreen. Otan ylimääräiset kopiot niistä teoksista, joissa on muitakin tekijöitä ja toimitan kopiot heille. Teoston osoite kuoreen ja postiin.

Seuraavana päivänä Teostoon saapuu laatikkokaupalla postia, koska (melkein) kaikki muutkin teoksenilmoittajat ovat heränneet. Kirjeitä vastaanottaa ja aukaisee asiakaspalvelun Nina, joka ensitöikseen leimaa teosilmoituksen ylänurkkaan saapumispäivämäärän. Jos ilmoituksesta puuttuu jotain, esim. allekirjoitus, ottaa Nina ilmoituksesta kopion ja palauttaa alkuperäisen korjauspyynnön kera paluupostissa.

Kun teosilmoitukset on leimattu ja tarkastettu, vie Nina ne Tapiolle, joka on ohjelmistoasiamies. Tapion tehtäviin kuuluu luokitella teokset ja päättää vapaiden teosten sovitusten osuuksista. Vaikeissa tapauksissa päätöksenteko siirtyy kuuden henkilön ohjelmistotoimikunnalle, jolle Tapio tekee alustavat ehdotukset. Tapiolta teosilmoitukset siirtyvät Hellulle, Raijalle ja Anulle. He tallentavat kaiken teosilmoituksessa olevan tiedon tietokoneelle. Jos ilmoituksessa on täytetty ”lisätietoja” kohtaan esim. ”Teos esitetty TV2:ssa kesällä Paavo Nurmi -ohjelmassa”, tallennetaan tämäkin tieto tietokoneelle, koska tietoa voidaan tarvita, kun yritetään yhdistää teos ja esitys joilla on hieman eri tiedot. Myös teoksen mahdolliset eri nimet tallennetaan samasta syystä.

Teosilmoituslapun viimeinen tehtävä on odottaa mapissa arkistohuoneen hyllyllä, ei tosin yksin, sillä on satojatuhansia kavereita ja koko ajan tulee lisää. Teoston rekisterissä on tällä hetkellä 785.424 (aktiivista) teosta, niistä arviolta 250.000 kotimaisia. Viime vuonna niitä rekisteröitiin noin 58.000, mistä kotimaisia oli noin 25.000. Teokseksi lasketaan tällöin myös eri sovitukset.

Heikki Silvennoinen: Muusikko ja ihminen, hyvä molemmissa

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1998)

Tavoitin kiireisen miehen puhelimitse yhtenä kauniina kevääntuntuisena helmikuun päivänä ja kyselin, mitä juuri nyt puuhastelee tämä musiikin ja viihteen monitoimimies. Seuraavassa tiivistelmä juttutuokiostamme.

Mitä teet tällä hetkellä?

Keikkailen orkesterini RESTin kanssa. Bändihän perustettiin jo vuonna 1991, ja olemme keikkailleet koko ajan. Viime vuosi me rundattiin ahkerasti BOBCAT-levyn tiimoilta, ja tämä homma jatkuu nyt keväällä aina huhtikuun loppuun asti. RESTin muusikkokaartiin kuuluu itseni lisäksi Anssi Nykänen (dr), Harri Rantanen (b) sekä Jarmo Nikku (gt). Lisäksi olen ollut mukana säveltäjänä Kummeli-produktiossa, niin leffa- kuin teatterimusiikinkin osalta. Lähinnä minä ja Kahilaisen Timo löytyvät päävastaavina säveltäjäpuolelta. Tällä hetkellä Tampereen Teatterissa pyörii Kummeli-revyy, jossa myös olemme bändin kanssa mukana, ja leffateattereissa menee Kummeli Kultakuume. Kuitenkin tuntuu aika hullulta, kaikkien näiden vuosien jälkeen muusikkona ja musiikintekijänä, että parhaimmat teostotuloni olen saanut Matti Näsän esittämästä kappaleesta ”Jumankauta juu nääs päivää”, joka on sävelletty, sanoitettu, sovitettu ja varmaan äänitettykin 20 minuutissa! Tämä kuvastanee hyvin musiikkibisneksen syvintä olemusta… Luurista kuuluu tuttua törähtelyä.

Mitä näkyy tulevaisuudessa?

Uuden levyn tekoa. Täytyyhän ne kitarakamat ja bändikin taas roudata sinne studioon ja aloittaa se hirvittävä näprääminen! Tarkoitus on olla hieman nopeampi kuin edellisen levyn julkaisun kanssa, mikä kaikkineen vei neljä vuotta. Toivoisin, että syksyllä olisi jo jotakin valmiina. Uuden levyn puurtamisen aloitan joka tapauksessa kesäkuun alussa.

Paras musiikillinen saavutuksesi?

Musiikki ei ole mulle urheilua. Jokainen levy kuvastaa sen herkistä aitoa tilaa, jossa muusikkoina ja ihmisinä olemme olleet. Niitä on mahdoton laittaa järjestykseen. Jokainen levy lienee kuitenkin hiukan parempi kuin edellinen. Niin kuin ihminenkin kehittyy, kehittynee muusikkokin… Luurista pari nauruntörähdystä.

Ikimuistoisin hetkesi muusikko/säveltäjän uraltasi?

Kaikki hetket ovat muistamisen arvoisia, kaikessa karuudessaankin. Mulle on aina kuitenkin ollut tärkeätä, että oma soitto kulkee. Vaikka olisin tuhansien ihmisten edessä stadionympäristössä soittamassa ja jostain syystä bändi ei tai minä itse en toimi, jää siitä puolinainen fiilis. Tahdon tarjota yleisölle parasta mahdollista soittoa. Siitä se fiilis lähtee, eikä mistään rekvisiitasta. Eli joku Pellon keikka 40 katsojalle, jos olen soittajana lähtenyt lentoon, saattaa olla itselle ikimuistoinen. Mikään ei ole parempaa kuin hyvin soitettu keikka!

Vahvoja hetkiä mulle ovat lisäksi olleet, kun näin Eric Claptonin keikalle Helsingissä 80-luvun alussa. Hän oli kaikkea sitä, mitä olin aina ajatellutkin, niin muusikkona kuin ihmisenäkin. Samoin, kun mulla oli mahdollisuus nähdä 80-luvun alussa Stevie Ray Vaughan keikalla Tampereen Tekulla ja vielä tavata se mies henkilökohtaisesti, oli mielissäni. Nimittäin huomasin, että kaveri oli ihan tavallinen jätkä, nöyrä kitaristi, ilman mitään diivan ja starban elkeitä. Se hetki jäi sydämeen. Ja ohjenuoraksi.

Millainen olit nuorena?

Ujo, sisäänpäinkääntynytkin. Kova jännittäjä. Keikat pelottivat ja niin edelleen. Mulla oli kuitenkin kova tarve ilmaista itseäni, ja jostain se kitara sitten tuli käteen kaveriksi, jäädäkseen. Mustahan tuli ammattilainen tavallaan puolivahingossa, Tabula Rasan ensimmäisen levynjulkaisun aikoihin. Olin parikymppinen ja päässä kolahti, että musiikki taitaa sittenkin olla se mun juttu. Nyt sitä muistelee haikeana, siitähän on jo tovi aikaa, mutta onneksi soittajana ei koskaan tuu valmiiksi, aina voi petrata… toivottavasti tässä on vielä vuosia aikaa kehittyä…

Sanoo tämä upea suomalainen melodiatajuinen rhytm’n’blues kitaristi ja säveltäjä. Kiitän haastattelusta. Ja hiljaa mielessäni toivon niitä vuosia Hessulle musiikin parissa vielä monta, monta.

Yle, Nova ja Eduskunta: keskustelu musiikkijournalismista jatkuu

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1997)

Kansanedustaja, psykologi, lauluntekijä, muusikko (ja Elviksen 400:s jäsen) Pertti Veltto Virtanen viritti eduskunnan puhumaan Yleisradion ohjelmapolitiikasta. Tämä ajankohtaiskeskustelu käytiin 16. lokakuuta ja se televisoitiin suorana lähetyksenä.

Velton kyselyssä ja avauspuheenvuorossa keskityttiin erityisesti Ylen musiikkipolitiikkaan. Kritiikin kärki hänellä oli Radiomafian ja Radio Suomen musiikissa. ”Levy-yhtiöiden tekstejä luetaan suoraan. Kansanmusiikki on ahdettu Ylen Ykköseen, jonne se ei kuulu. Joka tuutista tulee samaa kamaa. Missä on Ylen vaihtoehtoinen ohjelmapolitiikka?”, kyseli Veltto.

Pari tuntia kestänyt keskustelu sisälsi sekä oikeaa että muunneltua totuutta ja lisäksi kosolti tyhjiä fraaseja. Lukija itse arvioikoon, mikä näistä muistiinpanojeni mukaisista kommenteista kuuluvan mihinkin sarjaan. Olen listannut vain sellaiset kommentit, jotka ainakin välillisesti liittyvät musiikkiin. Ellei erikseen ole mainittu, puhujat ovat olleet kansanedustajia.

Claes Andersson (kulttuuriministeri, vas):

– Eduskunnan alaan kuuluu keskustella Ylestä. Kanavakilpailun vaikutukset ovat olleet hyviä ja huonoja. Radiomusiikin kotimaisuusaste on korkea. Täyden palvelun musiikkitarjontaan sisältyy myös kaikkein populaarein.

Antero Kekkonen (sd):

– Suurten lukujen terrori ei saa johtaa laadun heikkenemiseen.

Kaisa-Maria Aula (kesk, Ylen hallintoneuvosto):

– Ylen kevyt musiikki on joutunut kohtuuttoman kritiikin kohteeksi. Radiomafia on hyvä osoitus monipuolisuudesta. Ohjelmaa ei voi tehdä yksinomaan pienryhmille, vaan myös valtavirta pitää olla mukana. Kohderyhmäajattelussa Yle on oppinut myös kaupallisilta yhtiöiltä.

Markku Markkula (kok, Ylen hallintoneuvosto):

– Kansalaisilla on oikeus saada haluamiaan ohjelmia vastineena lupamaksuille. Yleisradion nykyistä tarjontaa ei uusien haasteiden edessä pidä romuttaa. TV tai radio ei ole vain musta laatikko vaan sen ääressä istuvaa kuningaskuluttajaa palveleva uutisikkuna tai pressiklubi. Jos akuutti tai mafia yllättää, on Yleisradion tarjonta kuin Reinikainen tänään iltapäivällä: elävä ooppera ja kotimaan katsaus.

Irina Krohn (vihr):

– Yle on tuttu ja rakas laiva myrskyävällä merellä. Sillä on monta kapteenia. Yksi niistä on kaupallisuus. Väärään suuntaan mennään silloin, jos musiikkitoimittajat korvataan atk:lla ja selektorilla ja radiosta tulee pelkkä soittorasia. Mainosradiossa ohjelmat ovat mainosten kylkiäisiä; Ylen mainosvapaa ympäristö on toisenlainen, sinne ei kuulu musakki.

Paula Kokkonen (kok, Ylen hallintoneuvosto):

– Yle soittaa musiikkia paljon, noin viisi vuotta vuodessa. Joukkoon mahtuu runsaasti kotimaista musikkia, myös jazzia, kansanmusiikkia, hengellistä.

Raimo Holopainen (sd):

– Radio Suomen maakuntaradiot ovat joutuneet markkinavoimien armoille. Tämä on ollut tietoinen linja. Samalla on toimittajat ajettu loppuun, kun työmäärää on koko ajan lisätty.

Suvi Lindén (kok):

– Radiomafia on täysin verrattavissa kaupallisiin radioihin. Se pitäisi myydä eniten tarjoavalle.

Sinikka Hurskainen (sd, Ylen hallintoneuvosto):

– Radiomafian musiikkipolitiikka täyttää hyvin julkisen palvelun tehtävän. Se ottaa riskit uusien kotimaisten ja ulkomaisten artistien esittelystä. Radio Suomi soittaa suuren yleisön kotimaista musiikkia. Ylen Ykkönen hoitaa klassisen, jazzin ja kansanmusiikin.

Claes Andersson:

– Kansallisoopperan esitykset pitäisi saada televisioon.

Klaus Bremer (ruots):

– Ylen linja on täysin väärä, jos se kilpailee katsojaluvuista samoilla perusteilla kuin kaupalliset kanavat.

Reino Laine (vas):

– Jazzin asema on huono, etenkin nyt kun soitetaan pelkästään levyjä. UMOn Yle on pettänyt.

Risto Kuisma (nuors):

Yle pitää lakkauttaa. Eihän maassa tarvita virallista sanomalehteä, miksi sitten tv:tä tai radiota.

Annika Lapintie (vas):

Ylen aamu-tv on osoitus aivan turhasta kilpailusta kaupallisen kanavan kanssa. Katsojaluvut ovat alhaisia ja maksaa kymmeniä miljoonia. Silkkaa tuhlausta.

Kotimaiset saundit Novalle liian halpoja

Tämän eduskunnan Yle-keskustelun jälkeen heti seuraavana viikonloppuna Radio Novan Mikael Hästbacka kertoi Musiikki ja Median paneelissa, millä aseilla tämä valtakunnallinen mainosradio on nykyisin Ylen kanavia suositumpi ikäryhmässä 25-44-vuotiaat. (Lisää aiheesta sekä eduskunnan Yle-teemasta Rytmi 8/97 Elvis-palstalla)

Ja jälleen siitä seuraavana viikonloppuna järjesti Elvis Helsingissä Music Non Stop -messujen yhteydessä seminaarin laulutekstien formatoinnista. Heikki Salon vetämän parintuntisen asiantuntijoina olivat musiikkipäällikkö Arto Vilkko Radio Novasta ja ohjelmajohtaja Jukka Haarma Radiomafiasta.

Vilkko vahvisti seminaarissa todeksi sen, minkä Hästbacka oli kertonut Tampereella. Nova soittaa niin vähän kotimaista (kaksi kappaletta tunnissa) sen vuoksi, että aseman linjaan ja kuuntelijoiden makuun sopivaa musiikkia on niin niukasti tarjolla. Syy ei Vilkon mukaan ole sanoissa eikä sävelissä, vaan siinä, että kotimaisen musiikin ”saundimaailma on halvalla tuotetun kuuloinen”.

Tässä sanoittajille tarkoitetussa seminaarissa keskustelu rönsyili tekstien ulkopuolelle, vaikka Heikki Salo ansiokkaasti palauttelikin parikymmenpäistä osanottajajoukkoa aiheeseen. Sanoittajien kannalta anti taisi olla se, että hyville tai ainakin mestarillisille sanoituksille on aina kysyntää (jos ei heti radioissa, niin jossain joskus kuitenkin). Arto Vilkko tiesi, että suomalaisten lauluntekijäesittäjien (Juicen, Hectorin Karjalaisen, Kuustosen) musiikki on tutkitusti eniten toivottua kotimaista. Jukka Haarma kaipasi tekstipuolelle uutta Eppu Normaalia ja kertoi yhden ikimuistoisimmista elämyksistään olleen Eppujen konsertin Tavastialla, kun yleisö lauloi sanoja ulkoa ja kovaan ääneen.

Kauniimmin puhui seminaarin päätteeksi jäsenemme Kirsti Puhtila, joka sanoi, että tärkeintä musiikissa ja sen sanoissa on ”tunne elämän merkityksestä”. Kirsti kertoi kuuntelevansa Radiomafiaa (jotta pysyy elossa), Radio Novaa (viihtyäkseen) ja Ylen Ykköstä (saadakseen elämyksiä).

Sumu puolustamaan musiikkijournalismia

Myöhemmin samana päivänä perustettiin samassa paikassa eli Helsingin Messukeskuksen Auditoriossa Suomen Musiikkitoimittajien yhdistys (Sumu). Sen tarkoituksena on perustamiskokouksessa hyväksyttyjen sääntöjen mukaan ”suomalaisen musiikkijournalismin edistäminen ja kehittäminen”.

Ylen kanavien musiikkilinjasta ja formatoinnin autuaallisuudesta voi tietysti sanoa sitä ja tätä. Koska makuasioista on turha kiistellä, kaivataan keskusteluun lisää tosiasioita ja myös syvempää tutkimustietoa siitä, mitä Yle soittaa ja miten sitä kuunnellaan. Yksi tosiasia on kuitenkin kiistaton: Suomalaiset tarvitsevat Ylen musiikin ja Ylen musiikki tarvitsee musiikkitoimittajia.

Mikä se sellainen kustanne oikein on?

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1997)

Säveltäjien, sanoittajien, sovittajien ja kustantajien ammattikielenkäyttöön on tullut jos ei ihan uusi, kuitenkin harvoin käytetty nimike: kustanne. Tähän saakka olemme puhuneet ainoastaan kustannusobjektista. Tarkkaan ottaen se on kuitenkin harhaanjohtava. Sopimuksessa kustannusobjekti on tietenkin teos, josta sopimus solmitaan. Se minkä kustantaja sitten aikaansaa, on kustanne. Teoston asiakasoppaaseen pitää siis muuttaa (joidenkin muiden asioiden lisäksi) se kohta, jossa sanotaan: Kustantaja on asiakassopimuksella sitoutunut:…toimittamaan Teostolle vaadittaessa kappaleen kustannusobjektista. Siellä pitäisi siis lukea: …kappaleen kustanteesta.

Tähän asti tästä ei ole ollut haittaa. Teosto ei ole tietääkseni koskaan vaatinut kustantajalta todistusta siitä, että sopimuksen mukainen kustanne on todellakin olemassa. Kustantajat väittävät alituisenaan, ettei tämä kuulu Teoston tehtäviin. Olen tästä tietenkin täysin vastakkaista mieltä.

Teosto on säveltäjäin tekijänoikeustoimisto. Hyväksyn tietenkin sen, että Teosto toimii myös sanoittajien, sovittajien ja kustantajien tekijänoikeustoimistona. Teostolla on Suomessa monopoliasema. Tämä tarkoittaa myös, että Teosto tekee käyttäjäasiakkaiden kanssa sopimuksia, joissa se vakuuttaa, että se jakaa korvauksia mahdollisimman tarkkaan niille, joille korvaukset kuuluu. Jos kustantajat nyt solmivat sopimuksia, joissa ei ole määritelty vastiketta, joiden ainoa tarkoitus on ottaa osa tekijöiden korvauksista itselleen, on sellainen toiminta rinnastettava mafian suojelurahatoimintaan. Kun mafia sanoo pitävänsä huolen siitä, että yrittäjä voi rauhassa hoitaa liiketoimintaansa pelkäämättä sitä, että häntä häiritään, se on täsmälleen sama asia, kun kustantaja sanoo tekijälle, että teoksesi pääsy äänitteelle estetään, jos et solmi kustannussopimusta, etkä anna kustantajalle osaa tekijänoikeuskorvauksistasi.

Tämä asia on hyvin tiedossa kaikilla, jotka alallamme liikkuvat. Jos Teosto ei nyt asetakaan mitään ehtoja korvausten maksamiselle kustantajalle, vaikka Teosto tietää, että usein on kyseessä vastikkeeton sopimus, Teosto on samassa asemassa kuin pankki, joka toimii rahanpesulaitoksena. Ja tätä Teoston maine korvausten jakajana niihin oikeutetuille, ei mielestäni kestä. Teosten käyttäjät varmaan maksavat, jos eivät mielellään niin kuitenkin sopimusten perusteella, tekijänoikeuskorvauksia tekijöille. Jos syntyy mielikuva, etteivät korvaukset menekään aina tekijöille, vaan siihen liittyy enemmän tai vähemmän epätervettä liiketoimintaa, tämä maksuhalukkuus varmasti heikkenee huomattavasti. Ja se ei ole hyväksi Teostolle, tekijöille eikä niille kustantajille, jotka harjoittavat aitoa kustannustoimintaa ja hoitavat asioitansa moitteettomasti.

PS. Skisma, joka tällä hetkellä vallitsee tekijöiden ja kustantajien välillä, on oikeastaan hyvin ymmärrettävä. Eivät säveltäjät ja sanoittajat eivätkä sovittajatkaan luo teoksia ensisijaisesti rahan himossa, vaan usein luomisen pakosta tai sen takia, että he hyödyntävät heille annettua lahjakkuutta. Kustantaminen sen sijaan on liiketoimintaa, jonka päämäärä on voiton maksimointi.

Jos sitten otetaan huomioon vielä se, että koko toiminnassa törmää yhteen tekijänoikeus- ja sopimuslainsäädäntö, moraali ja kohtuus ja tekijöiden ja kustantajien keskinäiset valta-asetelmat, on ihan varma, ettei pienellä tekijällä ole paljon mahdollisuuksia saada ääntään kuuluviin, vaan hänelle usein sanellaan ehdot, joilla kustantaja on valmis tekemään jotakin teoksen hyväksi. Kun sen lisäksi hyvin usein kustantajat ovat ainoastaan äänitetuottajien bulvaaneja ja kun kaiken kukkuraksi radio- ja televisioyritykset ovat ääniteteollisuuden talutusnuorassa, on pienellä tekijällä miltei olemattomat mahdollisuudet luoda sellaista musiikkia, jota hän haluaa. Kaupallisuus ylikansallisine yrityksineen muodostuu rajoittavaksi tekijäksi luovalle toiminnalle, joka tarvitsee vapautta. Mihin olemme menossa?

Jakosääntögallup

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1997)

SELVIS kysyi muutamilta jäseniltään mielipiteitä seuraaviin päivänpolttaviin ikuisuuskysymyksiin:

1. Millä välillä mielestäsi kustantajan osuus voisi vaihdella ja millä ehdoilla?

2. Keneltä pitää ottaa sovittajan ja kääntäjän osuus?

3. Onko oikein että tulevassa jakosäännössä säveltäjä ja sanoittaja ovat tasa-arvoiset.

Kysymykset olivat oikeastaan tismalleen samat kuin keskustelunaiheet ELVISin syyspaneelissa, jossa puhujia olisi riittänyt vaikka kuinka pitkään. Jakosääntöuudistus siis kiinnostaa ja kiihottaa.

Marjatta Meritähti

1.Minulla on aika vähän kustantamiseen liittyviä kokemuksia eikä kovin onnellisia. Voin ymmärtää tietyissä tapauksissa sekä korkeamman että alhaisemman kustantajaosuuden kuin nykyisen 33,33%. Sopimusvapautta voisi lisätä molempiin suuntiin, mielellään yhtä paljon.

2.En kannata ainoana mahdollisuutena kakkumallia (=sovittajan osuus säveltäjältä ja kääntäjän osuus sanoittajaltatoim.huom.). Jokainen teos on oma tapauksensa.

3.Kun tilaaja tilaa sävellyksen ja sanoituksen, lähtökohta on tasa-arvoinen. Itse usein sävellän useaan kertaan kustannettuja tekstejä, ja säveltämällä edistän runojenkin myyntiä.

Kun sovitan jotain omaani pienyhtyeeltä sinfoniabändille, sanoittaja ei tee enää mitään, mutta teos monipuolistuu musiikillisesti. Tällaisessa tapauksessa pitää olla neuvotteluvaraa, jos sanoittaja haluaisikin tukea sovituksen syntymistä omista osuuksistaan.

On itsestään selvää, ettei kannata ryhtyä mihinkään suurempaan työhön, jos sopimusta ei ole etukäteen pystytty tekemään.

Jaana Rinne

Ensiksi Jaana välttelee ja sanoo olevansa aika huono näissä pykälissä ja byrokratia-asioissa. Kun kuitenkin täsmennän, että kyse on rahasta vastauksia alkaa tulla nopeasti: Vastaan ENEMMÄN. Sanottajalle enemmän. Eikse oo aika hyvä numero.

1.Minulla on vain vähän kustannettuja tekstejä. En ota siksi kantaa.

2.Reiluinta olisi ottaa kaikilta, myös kustantajalta. Keneltäkään ei pidä kuitenkaan ottaa osuuksia ilman suostumusta.

3.50/50 ilman muuta. On monia biisejä, joissa sanoittajan pitäisi saada säveltäjää enemmän. Olen muuten sitä mieltä, että tilatusta tekstistä pitäisi aina maksaa kunnon palkkio, vaikkei tekstiä sitten käytettäisikään.

Chrisse Johansson

Chrisse vastaa asuinpaikastaan Espanjasta piiitkällä kirjeellä, josta lyhennetty ja sensuroitu versio tässä:

1.Kustantajan osuus voisi liikkua ihan sillä välillä kuin on liikkunutkin, mutta ei automaattisesti. Kustantaja, joka tekee vähemmän biisin eteen kuin minä oman kustantamoni puitteissa ei ansaitse osuuksia.

Jokainen biisi, josta kustantaja solmitun kustannussopimuksen perusteella saa osuutensa, on nuotinnettava ja sitä on poikkeuksetta markkinoitava kentälle tuli siitä hitti tai ei. Sitä paitsi, ei yksikään bändi keikoilla vedä pelkkiä hittejä, vaan sekaan tarvitaan hyviä tanssittavia kipaleita, vaikka levyttämättömiäkin. Kuka piru voi väittää, että vain levytetyt laulut ovat hyviä!

2.Yksinkertaisesti: sävellys sovitetaan, siis osuudet säveltäjältä! Yleensä sovittaja ei tee mitään tekstille, joten minkä takia tekstittäjän pitäisi jakaa osuutensa sovituksen kustantamiseksi.

Käännös on kinkkisempi; pääsääntöisesti osuudet alkuperäiseltä tekstittäjältä, mutta en pitäisi mahdottomana, että kääntäjän osuus jaettaisiin 50/50 säveltäjän ja sanoittajan kanssa. Sama peruste: kääntäjä ei tee mitään alkuperäiselle tekstille, alkuperäisellä tekstillä kylläkin. Ja käännös on aina lisuke alkuperäiseen sävellykseen.

On ehdottoman väärin, että nykyään säveltäjä voi mielensä mukaan jaella sovituslupia niin, että myös osa sanoittajan tuloista poistuu. Olisi muuten kiva tietää kuka tahna-aivo on tämän käytännön takana ja missä sanoittajien edustaja oli silloin kun tästä päätettiin?!

3.Minusta säveltäjän ja sanoittajan olisi aikojen alusta asti pitänyt olla tasa-arvoisia.

Janne Louhivuori

1.16,67-50%. 50% vain selkeästi määritellyin ehdoin lähinnä vakavan musiikin suurimuotoisiin teoksiin määräaikaisesti.

2.Oikeudenmukaisuuden nimissä osuudet pitäisi ottaa kaikilta alkuperäistekijöiltä ja kustantajalta, sillä kun teokselle syntyy uudelleenkäyttöä, se hyödyttää kaikkia. Huonona puolena tässä saattaa olla lupienhakuviidakon kasvu.

Tämän asian ei pidä muodostua kuitenkaan kynnyskysymykseksi, kun jakosääntöä rukataan. Vanhankin käytännön kanssa voidaan elää.

3.Ei automaattisesti. Liikkumavaraa pitää olla molempiin suuntiin.

Jussi Sydänmäki

1.Tuntemallani pop-puolella maksimiksi riittää varsin hyvin 33,33%, ovat panostukset sitten mitä hyvänsä. Uusien tekijöiden kannalta suuremman kustantajaosuuden mahdollisuus on ilmiselvä vaara.

2. Kaikkien suostumuksella kaikilta, myös kustantajalta, kuulostaa reilulta.

3.On. Aina pitää voida kuitenkin sopia tapauskohtaisesti, koska biisejä on monenlaisia. Kun alalle tulee uusia ihmisiä, menee aikaa ottaa selvää asioista ja pelisäännöistä; 50/50 on siksikin luontevin perusjako, koska se turvaa tietyn oikeudenmukaisuuden.

Jari Knuutinen

1. Kustantajan osuus teostokorvauksista tulisi mielestäni olla tekijän/tekijöiden sovittavissa miten ikinä haluavatkaan.

2. Sovittajan ja kääntäjän osuus tulisi mielestäni lohkoa koko kakusta.

3. Sanoittajan ja säveltäjän osuudet tulisi mielestäni myös olla sovittavissa tilanteen mukaan.

Veltto 400. jäsen

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1997)
Yhdistyksemme jäsenmäärä on ylittänyt 400. Lauluntekijä Pertti Veltto Virtanen on Elviksen neljässadas jäsen.

Ensimmäinen tilaisuus, johon Veltto osallistui oli syyspaneeli 20. lokakuuta. Ja uskokaa tai älkää; koko kolme tuntia kestäneen keskustelun aikana Veltto ei pyytänyt eikä käyttänyt yhtään puheenvuoroa vaan kuunteli tarkkaavaisesti, mitä muut jakosäännöstä lausuivat. Veltto käytti puheenvuoroja vasta, kun paneelikeskustelu päättyi ja siirryttiin vapaamuotoisempaan yhdessäoloon. Lauluntekijä, rockmuusikko, psykologi ja kansanedustaja Virtanen on äskettäin hyväksytty myös Teoston jäseneksi. Ehkä hän säästi sanottavansa jakosäännöstä Teoston jatkokokoukseen 1. joulukuuta.

Elvis on tämän vuoden aikana saanut jo yli 40 uutta jäsentä. Seuraava taulukko jäsenmäärämme kehityksestä osoittaa, että kasvua on ennenkin tapahtunut hyppäyksittäin. Edellinen kunnon loikka oli kahdeksan vuotta sitten. Vuosiluvun perässä oleva luku kertoo yhdistyksen jäsenmäärän vuoden lopussa. Todettakoon muuten, että yhdistyksen kahdessadas jäsen vuonna 1981 oli Aappo I. Piippo.

Jäsenmäärä vuosittain:

1996: 362

1995: 346

1994: 343

1993: 335

1992: 322

1991: 326

1990: 318

1989: 293

1988: 250

1987: 238

1986: 230

1985: 226

1984: 221

1983: 222

1982: 218

1981: 206

1980: 188

1979: 187

1978: 168

Valtakunnan sovittajat paneelissa

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1997)

Suomen Musiikkikustantajat ry järjesti sovittajaseminaarin torstaina 9. lokakuuta, jossa eri alustusten pohjalta paneeli- ja yleisökeskustelussa käsiteltiin jo myös viime Selviksessä käsiteltyjä kysymyksiä. Kertoilen tässä tilaisuudessa saamiani vaikutteita ja mietteitäni asiasta.

Tilaisuus muodostui aiemmin samasta aiheesta Teostossa järjestettyä tilaisuutta leppoisammaksi ja esiin nousseisiin kysymyksiin pyrittiin hyvässä yhteisymmärryksessä keskustellen löytämään menettelytapoja ja ratkaisuja. Näinhän tietysti tuleekin olla, sillä edustettuina olleet lainoppineet, säveltäjät, sovittajat, äänitetuottajat ja Teosto, pyrkivät lopultakin samaan mahdollisimman oikeudenmukaiseen ja taloudellisesti tehokkaaseen tulokseen.

Alustuksessaan Teoston ohjelmistoasiamies selvitti sovituksen historiaa ja kertoi ohjelmistotoimikunnan käytännöistä vapaiden teosten sovitusten luokittelussa, sekä mainitsi vaikeuksista runsaslukuisimpien rekisteröityjen sovitusten ja monisovittajaisten teosten rekisteröinnissä ja tilityksissä. Alustuksessa kuultiin myös lakimiehen näkemys sovituksesta ja paneelikeskustelijat valottivat asiaa kukin omalta kannaltaan.

Keskustelussa käsiteltiin tietysti myös ns. luovuutta sovituksessa. Käsite on mielestäni monesti ymmärretty tai haluttu ymmärtää väärin. Ääritapauksinahan voitaneen ajatella, että sovitukseksi voidaan hyväksyä vain teos josta alkuperäinen teema on juuri ja juuri tunnistettavissa tyylistä poikkeavan soinnutuksen ja vastateemojen joukosta, taikka sitten sovitukseksi tulee hyväksyä neliäänisestä koraalista jousikvartetille stemmoiksi kirjoitettu versio ja tanssiyhtyeen Toivelaulukirjasta soittama kansanlaulu. Totuus ei löydy sellaisenaan näistä esimerkeistä.

Jos teos on suojattu (tekijä elää, tai on kulunut alle 70 vuotta tekijän kuolinvuoden päättymisestä) niin teoksen oikeudenomistaja (tekijä, kuolinpesä, kustantaja) määrää teoksesta ja oikeuttaa sovitukseksi haluamansa sovituksen. Oikeudenomistaja voi hyväksyä sovituksen ilman osuuksia tai määritellä jako-osuudet myös vakiojaosta poikkeavasti. Jos taas teos ei ole suojattu (tekijän kuolinvuoden päättymisestä on kulunut 70 vuotta) on Teoston ohjelmistotoimikunta (käytännössä ohjelmistoasiamies) se instanssi joka luokittelee sovitukset.

Edellä mainitsemistani ääriesimerkkitapauksista vapaiden teosten sovitusten osalta ohjelmistotoimikunta oletettavasti luokittelisi ensimmäisen esimerkin mahdollisesti sävellykseksi taikka sovitukseksi suurin osuuksin, sekä jättäisi jälkimmäiset esimerkkitapaukset hyväksymättä jako-osuuksiin oikeuttaviksi sovituksiksi. Käytännön esimerkkinä ”luovuuden” vaikutuksesta eräs osallistuja mainitsi perustellusti ettei TV-yhtiö halua tilata ohjelmaansa kovin ”luovaa” (=alkuperäisestä tyylistä poikkeavaa) sovitusta ja tuskin tällaista luovuuden itseisarvoa kukaan muukaan sovitukselta vaatii.

Alan teknillistyminen saattaa hälventää perinteisiä rajoja säveltäjä/sovittaja/muusikko/ tuottaja/äänittäjä/miksaaja/kustantaja ja tuoda osaltaan uusia ongelmia oikeudenmukaisen taloudellisten osuuksien jaon suhteen, sekä sekoittaa perinteistä tekijänoikeuskäsitettä. Paneelikeskustelussa pulma tuli esiin ns konemusiikissa, jossa koko tuote saatetaan tehdä säveltäjän idean pohjalta sovittaja-tuottajan toimesta koneellisesti. Mielestäni perinteinen tekijäkäsite on pidettävä ennallaan, eikä tuotanto- ja työpalkkioita tule sälyttää maksettavaksi tekijänoikeuskorvauksista. Ensisijaisen tärkeää on, että alalla toimivat tuntevat lainsäädännön ja käytännön, sekä erottavat mikä oikeuttaa tekijänoikeuskorvauksiin ja mikä taas palkkoihin, palkkioihin tai myyntirojalteihin.

Edellä esitetty palkkioiden vierittäminen tekijänoikeuskorvauksista maksettavaksi ilmeni keskustelussa myös tapauksissa, joissa TV- tai tuotantoyhtiö maksaa ohjelmassa esiintyvälle yhtyeelle mahdollisimman huonosti taikka ei ollenkaan perusteella, että ”saattehan te sitten Teostosta sovitusosuudet”. Sama menettely on aistittavissa myös yhtyeiden keikkapalkkioissa jos yhtyeen johtaja/säveltäjä jakaa sovitusosuudet yhtyeen jäsenten kanssa päivittäen teosilmoitukset aina soittajan vaihtuessa.

Eräs keskustelussa jälleen esillä ollut kysymys oli ns ensimmäinen sovittaja, joka säveltäjän idean pohjalta mahdollisesti luo teoksen muodon, soinnutuksen ja jopa osan melodiasta. Eräät pitkään alalla toimineet sovittajat olivat sitä mieltä, että sovittaja tekee tällöin vain kustantajan/tuottajan palkkaamaa ammattityötä eikä ole oikeutettu erityisiin osuuksiin sovituksesta. Toiset taas olivat sitä mieltä, että tällöin sovittajan tulee nousta säveltäjäksi alkuperäisen säveltäjän rinnalle. Mielestäni molemmat ajatusmallit ovat oikeutettuja. Tärkeintä on, että säveltäjä ja sovittaja sopivat etukäteen asiasta, jolloin alkuperäissäveltäjä hyväksyy sekä sovitun jaon, että uuden säveltäjän (sovittajan) tekemät muutokset ja lisäykset sävelmään. Tämä kaikki on mahdollista jo nyt Teostossa käytössä olevan jakosäännön mukaan.

Monista esiin tulleista ongelmista selviää tekemällä ensin itselleen selväksi mitä on tekemässä; toimiiko säveltäjänä, sovittajana, tuottajana, muusikkona jne., saako siitä palkan ja/vai osuudet tekijänoikeuskorvauksista, sekä sopimalla asiasta muiden osallisten kanssa ennakolta. Sovittajan ammattitaidon ja sovittelevan mielenlaadun lisäksi on näissäkin asioissa omantunnon ja järjen käyttö sallittua ja jopa suotavaa.

Sovitellaan!

Musiikki & Media Tampereella

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1997)

Tampereella vietettiin 17.-19.10. Musiikki & Media paneeli- ja workshop-tapahtuma. Tarkoitettu viihteen rautaisille ammattilaisille. Massiivinen aloitus, vaan oli tilaisuuskin sellainen. Allekirjoittanut ei tähän perinteiseen pippaloon ollut aikaisemmin osallistunut, joten tilanne oli luonnollisesti varsin uusi, ellei peräti outo. Elviksen edustajana Ilveksessä, siinäpä hilpeä sanaleikki. Tilaisuudet kuitenkin tosiaan ottivat paikkansa Hotelli Ilveksen arvokkaissa tiloissa.

Lukijaa detaljivyöryllä rasittamatta raportoin ensikertalaisen vaikutelmia tästä viihteen ja oheistoimintojen ja hyödyntäjien vuotuisesta happeningistä. Mieleen tulee: Jos on liikaa paneelia niin tuleeko elämästä puisevaa? Ei välttämättä, joten ensimmäisenä päivänä syöksyttiin välittömästi ajankohtaisen aiheen, yllätys yllätys, internetin kimppuun.

Pääosiltaan keskustelu käsitteli netin tulevaa ja mahdollista käyttöä musiikin jakelijana, eli ”music on demand”. Levykauppareissu jää väliin tuotteen saapuessa kuluttajalle digitaalimuodossa. Asiassa on olemassa selvästi ns. vanhauskoisia ja sitten uusiuskoisia.

Koska aihe oli ”music on demand – nujertaako netti perinteiset levykaupat”, kiehui problematiikka lihallisen ostosuorituksen tai sitten koneella, kotona tapahtuvan ”tavaranvaihdon” tiimoilla.

Osa raadista (en rasita tässä ketään nimillä) oli sitä mieltä, että perinteinen levykauppa tulee katoamaan, osa taas sitä mieltä, että jo pelkästään ostotapahtuma tuo inhimilliseen elämään sisältöä, ei pelkästään ostetun tuotteen ”substanssi”. Eli on mukavaa kävellä kauppaan, tavata ihmisiä ja samalla selailla levyjä ja katsella niiden kansia ja kenties saada niistäkin virikkeitä ostotapahtumaan. Sitähän varten muuten kansitaide itse asiassa on kehitetty, tai kehittynyt.

Tietysti on sellaisia yhteiskunnan osa-alueita kuten liikuntarajoitteiset, kiireiset tai muut joille demand-palvelu tietenkin avaa mahdollisuuden ostotapahtumaan sen muuten ollessa estetyn. Veikkaisin kuitenkin itse, että (voin tietenkin olla väärässä) jonkin näköinen formaatti, jota fyysisesti voi käydä ostamassa, tulee säilymään. Olisi aika irvokasta, jos ihmiset esimerkiksi lähettelisivät toisilleen joululahjoja ”on demand”-välityksellä.

”Media tähtien tekijä vai tähdillä elävä?”. Mielenkiintoinen kysymys. Joskus tuntuu, että median ja yleensä bisneksessä elävien ja siitä leipänsä tienaavien ihmisten lantussa on tietynlainen ajatusharha. Ääni-kuva- ja printtimedia ei todellakaan elätä artistia vaan artisti elättää heidät. (Ja teos artistin, noin tarkkaan ottaen.) Otsikko oli sinänsä haastava ja se käsitti asian molemmat puolet, mutta vieläkin kuulsi läpi asenne, että media tekee tähden. No, onneksi tästäkin asiasta oli eriäviä mielipiteitä, totuushan on se, että tekohengitystä voidaan antaa tai kytkeä koneeseen, mutta kun se sammutetaan, niin toiminta loppuu, jollei potilas itse elä.

Samankaltaista problematiikkaa, tällä kertaa teoksiin kohdistuvaa, käsiteltiin ”Internet ja tekijänoikeudet”-nimikkeen alla. Vallalla oli ikävä kyllä ajatus, että ns. promootio on ikäänkuin hyväntekeväisyyttä oikeudenomistajia kohtaan (tällä kertaa kohdistuen säveltäjään ja sanoittajaan), eikä silloin tulisi puhua korvauksista. Yritetään yhdessä vielä sanoo laulukin, ja niin tietysti pitääkin. Urheilussa käytetään usein sanontaa: ”Voitto on valmentajan ansiota ja häviö pelaajan syy.”

Musiikilla on tietysti erittäin kehittävä ja yleissivistävä vaikutus. Ihminen ikäänkuin henkistyy ja kohoaa arjen yläpuolelle nauttiessaan hyvästä taiteesta (onko olemassa pahaa taidetta) ja parhaimmillaan hänestä tulee enemmän ihminen. Tämä on tietysti oikein ja toivottavaa, tapahtui se sitten elävän musiikin, perinteisten välittimien tai internetin kautta nautittujen taidepläjäysten ansiosta. Kannattaa vain muistaa, että kaikki tämä on taloudellista toimintaa, josta kuuluu korvaus kaikille siihen osallistuneille.Tai ainakin pitäisi.

Tässä paneelissa Teoston edustaja selvitti osallistujille tekijänoikeuksien perusteita, jotka eivät ihme kyllä kaikille osallistujille, vaikkakin ammattimaisesti alalla toimivat, olleet lainkaan vielä selkiytyneet.

Musiikkikustannus on asia, josta Selvisin lukijat ovat saaneet kuulla silloin tällöin. ”Musiikkikustantaminen eilen, tänään ja huomenna”. Otsikko joka sai hien nousemaan otsalle, nimittäin tuskanhien. Tarvitaanko nuottia, mikä on kustanne, mikä teoksen edistämistä?

Ainakin selvisi se, että paneelissa oli artisti, joka oli selvästi tyytyväinen kustantajansa toimintaan. Siihen perinteiseen, nuottien levittämiseen sellaisesta teoksesta, joka oli kymmeniä vuosia vanha mutta tuottaa erilaisten nuottien johdosta esityksiä ja näin ollen esityskorvauksia edelleen. Oli myös artisti, joka toi ilmoille tyytyväisyytensä pidettyään hengentuotteensa manuksena. Tämä on kai asia, jonka jokainen joutuu itse itseksensä päättämään. Tärkeintä on kai se, että tietää mitä sopimisesta tai sopimatta jättämisestä seuraa.

Julki tuotiin myös (yleiskeskustelussa) ”fiktiivinen” esimerkki elinikäisen sopimuksen tehneestä taiteilijasta, joka äänitteen elinkaaren uuvuttua vielä lopun ikänsä keikoilla käydessään ja omaa ohjelmistoa esittäessään tienaa rahaa toisen pussiin. Ja hänen lopulta nyykähdettyään Lallintalon portaille (nyt tuli nimi) teoksensa jyvittävät kustantajaa vielä 70 vuotta sen jälkeen. Siitähän ei taiteilija mitään enää tiedä. Vaan olisi pitänyt tietää.

”Hannele Lauri ja media” oli erittäin kiinnostava ja merkittävä media-aihetilaisuus, josta poistuin välittömästi.

Kun yleisotsikko oli ”Musiikki & Media”, oli sangen mielenkiintoista havaita ”Miten maa tanssii”-teemaa käsiteltäessä, että ns. suuret mediat ja toisaalta maakunnan todellisuus ja sen pienemmät viestintäyksiköt puhuvat sangen eri kieltä. Se musiikki, jota ”käytetään” eikä pelkästään kuunnella, ts. tanssipaikoissa, ravintoloissa ja klubeilla, sen musiikin suhde koti/ulkomainen musiikki on hyvin erilainen. Eräs radio käyttää suuria summia rahaa tutkiakseen, mikä musiikki ei ole ”liian ärsyttävää” ja soittaa kotimaista selkeästi pienemmällä suhdeluvulla kuin ulkomaista. Yhden tunnin biiseistä kaksi kotimaista, kymmenen ulkomaista. Keskisuomalainen paikallisradio ilmaisi suhteen about toisinpäin. Pitäisikö median viestiä todellisuutta vai rakentaa sitä? Miksi musiikki ei saa ärsyttää? Eli pitääkö sen vain rauhoittaa? Diapamia korvan kautta, ilmeisesti. Provosoiva kysymys yleisöstä: minkälaista musiikkia pitäisi tehdä päästäkseen aalloille? Itseäni musiikin tekijänä tämän kaltainen, lähes orwellilainen absurdius olisi naurattanut, jos se ei olisi kauhistuttanut. Tanssitaito kunniaan!

Yksi asia, mikä myös mietitytti, oli se että varsinkin radiomedian puolella puhuttiin kauttaaltaan kuin se olisi pelkän mekaanisen musiikin välittäjä. Näinhän ei saisi olla, vaikka siihen pyritään. Erikoisesti Ylen tulisi tässä suhteessa näyttää mallia. Myös käsite, jota varsinkin toimittajat viljelevät ”Me soitamme”, kannattaisi tarkentaa. Ei radio tai edes internet mitään soita, se ainoastaan välittää.

Välillä jaettiin kovasti palkintoja ja hurrattiin ja jaettiin lisää palkintoja ja taas hurrattiin. Tiskeillä ja käytävillä vaihdettiin kuulumisia ja tietoja, missä keskinäisessä suhteessa, siitä ei ole tarkempaa tietoa. Sunnuntaina lähti junia etelään, noin tunnin välein. Lähetys päättyy tähän.

Teksti: Pekka Tegelman

Tässä Pekan pakinatyyliseen juttuun vielä muutama kohta meikäläisen muistiinpanoista. Musiikkikustantamista käsitelleessä mielenkiintoisessa paneelissa edustivat tekijöitä jäsenemme Jukka Kuoppamäki ja Mikko Kuustonen. Ohjelmavihkoseen heidän tittelikseen oli jostain syystä painettu harhauttavasti ”artisti”.

Kustantajia edustivat Tom Frisk (Warner/Chappell) ja Kari Epe Helenius (Poplandia Music Oy). He edustivat siis kahta kustantamisen ääripäätä: edellinen sitä toimintaa, jossa ponnistellaan biisin saamiseksi eri levy-yhtiöiden levylle; jälkimmäinen toimintaa, jossa on vaikea nähdä eroa kustantajan ja levy-yhtiön välillä.

Jukka edusti tekijää, joka kustannuttaa teoksensa, ja joka vakuuttaa olevansa tyytyväinen nykyiseen kustantajaansa Warner/Chappelliin. Mikko puolestaan edusti niitä tekijöitä, jotka nykyisin pitävät suurimman osan teoksistaan manuksena. Paneelin aluksi saksalainen musiikkikustantaja Walter Holtzbaur (Wintrup Musik) kertoi toiminnastaan. Kysymys tuntui olevan samanlaisesta todellisesta kustannustoiminnasta kuin Warner Chappelillakin.

Jukan ja Mikon ansiokkaat puheenvuorot sisälsivät useimmille Elviksen jäsenille tuttuja elementtejä. Puhetta johtanut Jari Muikku (Mic) piti huolta siitä, että tekijöiden ja kustantajien vastakkainasettelua ja siihen liittyviä järjestövääntöjä vältettiin. Paneelin pienoinen jännite syntyikin Tom Friskin ja Epe Heleniuksen välille.

Kun Jari kysyi Tomilta, mitä eroja suomalaisissa levy-yhtiöissä on suhtautumisessa Warner Chappellin palveluihin, Tom vastasi jotenkin tähän tapaan: ”Monikansallisille levy-yhtiöille ristiinkytkentä on tätä päivää. Ne voivat ottaa levyille hyviä biisejä miltä kustantamolta tahansa. Sen sijaan kotimaisten levy-yhtiöiden joukosta löytyy protektionismia.” Tähän Jukka lisäsi, että on ”pari tahoa, jotka eivät tahdo ottaa hänen biisejään ilman kustannusoikeuksia”.

Tomin luonnehdintaa protektionistisuudesta Epe kommentoi vakuuttamalla, että jos joku kustantaja haluaa tarjota hänen levy-yhtiönsä (Poko Recordsin) edustamille Eppu Normaalille tai Ismo Alangolle biiejä, niin ”siitä vaan”. Paneelin lopuksi Epe sanoi, ettei ole oikein, jos ja kun hänen kustantamonsa saa vuosien kuluttua kustantajaosuudet silloinkin, kun artisti itse esittää keikoilla omia biisejään. ”Jos tämän voisi irrottaa kustannussopimuksesta, niin tekisin niin”, hän lupasi. Tässä siis yhteinen tavoite alan järjestöille ja Teostolle: Tehdään tällaiset kustannussopimukset mahdollisiksi.

Teksti: Martti Heikkilä

Kuulumisia Kultur Kalmarista

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1997)

”Tanskan Elvis r.y.” eli Danske Populaerautorer järjesti 3.-5. lokakuuta Kungälvin Kansankorkeakoulussa (Nordiska Folkhögskolan i Kungälv) pohjoismaisille musiikintekijöille tarkoitetun Kultur Kalmar -nimisen tapahtuman. Ohjelmassa piti oleman työpajoja, ryhmätöitä, musisointia sekä mm. yleiskeskustelu populaarimusiikin tekijöiden tulevaisuudesta Pohjoismaissa. Suomen ainoana edustajana sain matkatukea ELVISiltä.

Lupasin kirjoittaa tästä Selvikseen, ja vaikka Lupaukset ovat Lohdutusta Hulluille, niin tässä seuraa muutama huomio.

Pari viikkoa ennen tapahtumaa sain osanottajalistan, ja totesin että tanskalaisia oli ylivoimaisesti eniten tulossa. Muutama norjalainen oli myös tulossa, mutta kukaan heistä ei sitten jostain syystä ilmestynytkään. Sen sijaan oli yksi islantilainen, joka kylläkin asui Tanskassa ja siksi puhui tanskaa islantilaisella korostuksella. Ruotsalaisia oli vain neljä.

Perjantaina ohjelma alkoi 12:00 lounaalla, jonka jälkeen esittelimme itsemme toisillemme lyhyesti. Nordisk Folkhögskolanin rehtori Stewe Claeson lausui Kultur Kalmarin osanottajat tervetulleiksi ja yllätti kysymällä suomeksi ”Onko täällä Suomalaisia?” Hanne Juul joka toimii Nordiska Visskolanin opettajana (joka on osa Nordisk Folkhögskolania) kertoi koulun toiminnasta ja periaatteista, sekä mahdollisuuksista opintotukeen – myös suomalaisille opiskelijoille. Oppilaitten ikä on ollut 19-63 vuotta, mutta ikärajoja ei ole asetettu. Hakuaika päättyy toukokuun 1. mutta jos on tilaa niin harkitaan myös myöhemmin tulleita hakemuksia.

Sitten Sören Hyldgård, tanskalainen elokuvasäveltäjä kertoi työstään, ja näytti esimerkkejä (videolta ja kuvalevyltä) Örnens Öye (Kotkan Silmä) filmistä, johon hän oli tehnyt musiikin. Nuotinnusta tietokoneen avulla vilautettiin, ja kuvia elävistä muusikoista soittimineen, sekä kuoroista. (Ei siis MIDIä). Hyldgård näytti myös pätkän piirretystä filmistä, ensin luonnosvaiheesta, ja sitten vastaavasta pätkästä valmiina. Esitelmän lopussa keskusteltiin filmimusiikista, sen tehtävästä ja vaikutuksesta, sekä siitä miten hittejä joskus käytetään filmin markkinointiin. Vaikutti siltä että monet osanottajista eivät tienneet kovin paljon filmimusiikin tekemisestä, ja uskon että esitelmä herätti ajatuksia tästä mahdollisuudesta. Tosin Sörenin näyttämä kalvo jossa näkyi click track/aikakoodi yms vähän tuntui kauhistuttavan muutamia.

Iltapalan jälkeen oli Avoin Näyttämö osanottajille, eli runolausuntaa ja laulua, enimmäkseen tanskaksi, mutta Suomen edustaja soittikin 5-kielistä kannelta, ja valisti että tämäpä on Suomen Kansallissoitin. Tuntui hienolta soittaa kuuntelijoille jotka olivat hiiren hiljaa, ja joista muutama tuli vielä jälkeenpäin erikseen kiittämään.

Sid Jansson totesi että tilanne Ruotsissa tällä hetkellä on varsin synkkä: Omassa kotikunnassaan, Rättvikissä, Taalainmaalla, (11.000 asukasta) kulttuuribudjetti oli viime vuonna 80.000:- kruunua, josta mm piti riittää rahaa kirjastojen aukioloaikojen mainostamiseen jne. Mahdolliset rahalliset varat on keskitetty suurkaupunkeihin. Kuitenkin Sid arveli että noin 15 vuoden kuluttua tilanne voi kääntyä taas paremmaksi.

Liliane Håkanson alun perin Tukholmasta, nykyään Göteborgista oli aikoinaan Musikcentrumin (”Musiikkikeskus”) puheenjohtajana, ja kertoi tästä organisaatiosta. Musikcentrum julkaisee joka vuosi luettelon muusikoista, jotka etsivät keikkoja. Luetteloa levitetään ympäri ruotsia mahdollisille keikkajärjestäjille. Musikcentrumilla on myös nykyään kotisivu, joten sieltä saa ajan tasalla olevia tietoja.

Bornholmilainen sanoittaja/runoilija Djorn Juni kertoi, että Bornholmissa ei kukaan lue nuotteja, mutta vaikka saarella asuu vain 45000 asukasta niin siellä on 6 harrastelijateatteria! Yhteistyötä kuulemma tehdään Eestin, Liettuan ja Latvian kanssa, mutta jostain syystä ei Ruotsin kanssa, mitä Djorn nyt toivoi että tehtäisiin tulevaisuudessa.

Git Magnusson kertoi projekteistaan, Waxholmin Viisufestivaaleista jne, jotka hän oli perustanut, ja jotka kaikki ovat kuivuneet pois heti kun hän ei ollut enää puhaltamassa niihin elämää. Nykyään hän vetää Mosebacke Etablissementiä Tukholman Söder¹illä, ja työllistää siten monta ihmistä. Esiintyjät siellä esiintyvät periaatteella ”puolet ovituloista”, joskin joskus on poikkeuksia, kuten silloin kun hänen perustamaan Atlantic Jazzravintolaan (1974-77) tuotiin Buddy Rich Big Bandeineen, Mercer Ellington, Sarah Vaughan, Muddy Waters, jne. 50-vuotispäiväänsä varten Git kirjoitti uuden yhden hengen kabareen johon hän ”kutsui noin 500 lähintä ystäväänsä – ja pakotti heidät maksamaan” (!) Maria Lindström, joka on säveltäjä/sanoittaja, (ja hyvä kitaristi) ja myös tehnyt kabareeta yms, on alun perin Tukholmalainen, joka nykyään asuu Malmössä, kertoi Malmön musiikkielämästä.

Useimmista tanskalaisten esitelmistä en saanut paljoakaan selvää, mutta sen verran kuitenkin että Bodil Heister soittaa haitaria ja pianoa ja toimii kapellimestarina, Klaus Brinch johtaa kuoroa, jolle hän myös säveltää. Lauloimme pari hänen sävellystään perjantai- ja lauantai-iltoina. Gully Hanna Ragnarsdottir, Islannista, laulaa säveltämiään vanhoja Islantilaisia runoja, mutta ilmeisesti myös omia sanoituksia/sävellyksiä. Hänellä on oma trio.

Kirsten Lockhart toimii kabareitten ja revyiden maailmassa, ja Anne Brodin, joka veti koko Kultur Kalmar-tapahtumaa ei laula, mutta kirjoittaa lastenteatteri-, revyy-, kabaree ja varieteetekstejä. Ellen Heiberg sanoittaa lauluja tai kirjoittaa runoja, joita toiset sanoittavat. Ellen jätti minulle jopa CD:n + kaksi nuottivihkoa, jotka sisälsivät hänen tekemiään sanoituksia.

Allekirjoittanut kertoi työstään Vaasan Kaupunginteatterissa, sekä Kaustisten Kansanmusiikkijuhlista. Viimeksimainitut herättivät suurta kiinnostusta ja hämmästystä tanskalaisten ja ruotsalaisten keskuudessa kun kerroin, että ne ovat suuremmat kuin Roskilden Rockfestarit ja Falunin Kansanmusiikkijuhlat!

Itseltäni kysyttiin kiinnostaisiko lähteä Tanskaan soittamaan Kanteletta, ja uskon että moni muukin sai uusia tuttuja, sysäyksiä, inspiraatiota jne. Kysymys onkin: Tarvittaisiinko jotain vastaavaa Suomeen? ELVIShän on järjestänyt alan ihmisten tapaamisia, joihin minulla ei ole ollut mahdollisuutta leipätyön takia osallistua, vaan voi olla, että tällainen muutaman päivän tapahtuma ei olisi pahitteeksi. Kun seuraavan kerran tulee kutsu Kultur Kalmariin kehotan kaikkia, joilla on mahdollisuus lähtemään mukaan (ainoana varauksena, että kieliongelmia voi ilmaantua). Mutta ongelmathan on luotu ratkaistaviksi!

Lokakuun ELVIS-paneelit yleisömenestyksiä

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1997)

Syyspaneeli ruoti jakosääntöä

Elviksen syyspaneeli keräsi 20. lokakuuta lähes 50 kiinnostunutta Satakunta-taloon. Tilaisuus osoitti, että tällaisia kannattaa järjestää lisää. Vilkasta keskustelua riitti yli kolmen tunnin ajan Teoston jakosäännöstä ja sen uudistamisesta. Varsinainen jakosäännön h-hetkihän on 1. joulukuuta, jolloin Teoston jäsenet kokoontuvat uudistuksesta päättämään.

Syyspaneelin pääkeskustelijoina olivat Mikko Kuustonen (lauluntekijä), Marjatta Meritähti (säveltäjä), Jaakko Salo (sovittaja), Jorma Toiviainen (sanoittaja), Kalevi Aho (vakava säveltäjä) ja Ilmo Laevuo (lakimies). Puhetta johti Otto Donner.

Panelistien ja yleisön puheenvuoroista kävi selvästi ilmi, että periaate säveltäjän ja sanoittajan välisestä tasa-arvosta on jo korkea aika ottaa Teoston jakosääntöön. Ja niinhän kaikissa esityksissä on esitettykin. Jakosääntötoimikunnan esitykseen tosin sisältyy vielä pieni erivapaus vakavan vokaalimusiikin kohdalla, mutta ainakaan tässä tilaisuudessa siitä ei käytetty vastustavia puheenvuoroja.

Puhetta riitti odotetusti eniten siitä, keneltä sovittajan osuudet pitäisi ottaa ja millä tavalla kustantajan osuuden pitäisi joustaa. Näissähän kohdissa jakosääntötoimikunnan esitys ja siihen pohjautuva Teoston johtokunnan esitys ovat eri linjoilla kuin elvisläisten aloite.

Vankka mielipide ainakin salissa tuntui olevan sillä kannalla, että myös kustantajan pitäisi osallistua sovittajan ja kääntäjän osuuksien ”rahoitukseen”. Elvisläisten aloitteessahan tämä on pakollista ja jakosääntötoimikunnan esityksessä se on ensimmäisenä sopimusjaon vaihtoehtona.

Vähintään yhtä vankka kannatus oli sillä, että kustantajan osuuden pitäisi joustaa alaspäin, mutta ei ylöspäin. Näinhän esitetään elvisläisten aloitteessa. Sen sijaan jakosääntötoimikunnan esitys siitä, että ”kustantajan osuus voi olla 50 prosenttia enintään viiden vuoden määräaikaisessa kustannussopimuksessa, joka edellyttää kustantajalta poikkeuksellisen suurta panostusta teokseen” sai runsaasti kritiikkiä. Kalevi Aho kertoi olevansa sen kannalla.

Elviksen jäsenet jatkavat keskustelua jakosäännöstä ja muista Teoston jatkokokouksen asioista 1. joulukuuta klo 14.00 Hotelli Intercontinentalissa. Samassa paikassa alkaa sitten kaksi tuntia myöhemmin se Teoston kokous, jossa asioista päätetään.

ELVISin rocktekstipaneeli suurmenestys

Matti ja Otto Tehosekoittimesta edustivat nuorta ja nousevaa sanoittajapolvea Elviksen järjestämässä paneelissa, jossa ruodittiin rock-tekstien syvintä olemusta. Tämä tapahtui Music Non Stop -messuilla Helsingin Messukeskuksen auditoriossa 25. lokakuuta. Muut panelistit olivat Jarkko Martikainen, Ilkka Vainio ja Pauli Hanhiniemi. Keskustelun naruja pitivät hallussaan Heikki Salo ja Tero Liete. Auditorio oli tupaten täynnä, ja moni kiinnostunut (ja myöhässä tullut) jäi ovien ulkopuolelle. Keskustelun ydinsanoma oli tekstin tärkeydessä tyylistä ja sukupolvesta riippumatta.