EN | SVE
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Tekijän tuloille parempi kohtelu!

Tekijä: Mysteerio

Tekijän tuloille parempi kohtelu!

Julkaistu

Yrjö Mattila kiinnitti jo toistamiseen Teoston vuosikokouksessa huomiota niihin epäkohtiin, jotka liittyvät tekijänoikeustuloihin ja sosiaaliturvaan. Hänen esittämänsä ponsi on poikinut jo sen konkreettisen tuloksen, että Teoston johtokunnan 2.6. tekemän päätöksen mukaisesti nämä kysymykset ovat seminaariaiheena syyskokouksen yhteydessä 8. joulukuuta.

Nämä epäkohdat voi tiivistää siihen, että teostotulot eivät kerrytä sosiaaliturvaa, mutta ne vähentävät sitä yhtä paljon kuin palkkatulotkin. Monet jäsenemme ovat joutuneet siihen tilanteeseen, että heiltä on jälkikäteen ryhdytty perimään takaisin työttömyyskorvausta tai opintotukea. Kyse on ollut jopa kymmenistä tuhansista markoista. Lukuisat valitukset vakuutusoikeuteen asti ovat antaneet laihoja tuloksia.

Yksi epäkohta liittyy siis jo pelkästään siihen, että yhtenäisiä ohjeita ja informaatiota tekijänoikeustulojen vaikutuksista ei ole. Kun opintotukea koskevissa ohjeissa sanotaan, että ainoastaan opiskeluaikana ansaitut tulot voivat vähentää tukea, opiskelemaan lähtenyt musiikintekijä ei tule ajatelleeksi, että kesällä saatu teostokorvaus on jaksotettava koko vuodelle. Kun opintotuen myöntäjälle monen vuoden kuluttua selviää verotustiedoista teostotulojen määrä, alkaa takaisinperintä, johon tekijä ei ole osannut varautua.

Toinen epäkohta on siinä, että teostotulojen bruttosumma otetaan huomioon täysimääräisesti palkkatuloon verrattavana. Kuitenkin palkkatulo on saajalleen selvästi parempaa tuloa: sehän kerryttää eläkettä ja muuta sosiaaliturvaa, jonka kustannukset työnantaja maksaa palkkakulujen päälle ja jonka rahoitukseen myös yhteiskunta osallistuu.

Kuitenkin tekijänoikeustuloja verotetaan tuloveron mukaan ikäänkuin se olisi palkkaa. Ja kun teostotulojen vaihtelut ovat monella tekijällä suuria, harvalla on mahdollisuuksia sopeuttaa muita tulojaan niin, että ne pienenisivät teostotulojen kasvaessa ja päinvastoin. Näin moni tekijä maksaa keskimäärin isomman osan tuloistaan veroina kuin tasaisesti vastaavia palkkatuloja vuodesta toiseen saavat. Nykyinen tulontasausmahdollisuus on tähän epäkohtaan vain pieni apu. Toista on Islannissa, jossa tekijänoikeustuloja tuoreen päätöksen mukaan verotetaan pääomatulona, jonka veroprosentti on kaiken lisäksi niin alhainen kuin kymmenen. Suomessa pääomaveroon siirrytään vasta tekijän kuoltua.

Tekijänoikeuden tarkoitus on turvata luomisen edellytykset. Tämän tarkoituksen se täyttäisi entistäkin paremmin, jos teostensa käytöstä korvauksia saavan taiteilijan erityistilanne otettaisiin yhteiskunnassa paremmin huomioon. Tämä olisi oikeudenmukaista ja samalla sellaista kulttuuripolitiikkaa, johon rahan sijasta riittäisi hyvä tahto.

Martti Heikkilä

MONENLAISIA PULMUSIA

Julkaistu

Teoston vuosikokouksessa hyväksyttiin ns hyvän kustannustavan käytännöt ja menettelyt mahdollisesti tarvittavissa sovittelutilanteissa. Nyt saavutettu yhteisymmärrys tuo toivottavasti tullessaan avoimmuutta ja luottamusta musiikkikustannustoimintaan, sopimusneuvotteluihin, sekä sopimusten tulkintaan ja niiden toteutukseen.

Valitettavasti ihminen on monasti kovasti raadollinen ja halukas käyttämään myös vilpillisiä keinoja saadakseen etuisuuksia siirretyksi itselleen. Tämä koskee tietenkin myös toimintaa jossa tavalla tai toisella voi siirtää itselleen tekijänoikeuteen kuuluvia taloudellisia oikeuksia. Kustannustoiminta on eräs tällainen mahdollisuus ja ”kustantajat” ovat sekä todistetusti, että huhupuheiden mukaan siirtäneet vastikkeettomasti taloudellisia oikeuksia itselleen. Nyt saavutettu yhteisymmärrys tekijöiden ja kustantajien välillä antaa mahdollisuuden yhdessä tarttua epäkohtiin ja puhdistaa musiikkikustannustoiminnan ilmapiiriä ja mainetta.

Tekijät eivät suinkaan ole puhtaita pulmusia etujen tavoittelussa. Surukseni olen eri tehtävissä toimiessani joutunut havaitsemaan innokkaita tekijänoikeuslain ja Teoston menettelytapojen ”porsaanreikien” hakijoita ja käyttäjiä taloudellisen voiton pyynnissä. Ikävä kyllä nuo ”säveltäjät”, ”sanoittajat”, ”sovittajat”, ”kustantajat” ja innokkaat raportoijat työllistävät turhaan Teoston henkilökuntaa ja pyrkivät käymään tilityksen kautta muiden tekijöiden taskuissa. Onneksi vilpillisten menettelyjen käyttäjät ovat alallamme pienenä vähemmistönä, mutta jo tämä pieni joukkokin saattaa häiritä huomattavasti Teoston toimintaa ja eri osapuolien välistä luottamuksellista ilmapiiriä. Näissä asioissa meidän jokaisen tulisi tutkiskella itseämme ja toimiemme vilpittömyyttä; olemmeko tekemässä tekijänoikeuslain mukaista luovaa työtä tai kustannustoimintaa joka oikeuttaa jako-osuuksiin, vai teemmekö ammattityötä, josta työnantajan (esiintymisen järjestäjä, nuotinnoksen tilaaja, yms) tulee suorittaa korvaus.

Pitkä, runsasluminen ja kylmä talvi on takana Suomen kauniin suven odottaessa edessä monimuotoisine mahdollisuuksineen. Yritys- ja järjestötoiminta hiljenee kesäkaudeksi, mutta luova ihminen työskentelee jatkuvasti ainakin vaikutteita keräämällä. Nautitaan kesästä!

JUSSI

Inèz – ”Intuitio on kuin transsi”

Julkaistu

Säveltäjä ja poikkitaiteilija Ines Reingold alias Inèz säkenöi arktista voimaa. Tämä elektronisen musiikin taituri laatii parhaillaan väitöskirjaa intuitiosta ja musiikista Jyväskylän Yliopistoon, musiikkitieteen laitokselle, koska häntä kiehtoo säveltämisen ohella myös intuitiivisten soundien ja soundivärien tutkimus. Hän vetää myös kursseja intuitiosta ja on lupautunut pitämään sellaisen myös jäsenillemme, mitä parhaillaan suunnitellaan.

Inèzin debyyttilevy ”Passione D’Amore” julkaistiin vuonna 1995 ja sen kosmisia instrumentaaliraitoja on soitettu niin Radiomafian Avaruusromua-ohjelmassa kuin Ylen Ykkösen nykymusiikin iltakonserteissa. Hänen uudemmista teoksistaan on ollut mahdollisuus nauttia mm. Kemin Lumilinnan Lumigalleriassa, kuvanveistäjä Eero Hiirosen veistosten näyttelyssä.

Tuorein projekti on kansainvälisille vesille suunnattu kokoelma-albumi ”Energy of Visions”, joka sisältää Inèzin teosten ohella mm. Sashin, Faithlessin ja Cesaria Evoran kaltaisten nimekkäiden artistien musiikkia. Työn alla on mm. Yleisradion tilaama radiofoninen teos, jonka teemana tulee olemaan astraalirakkaus. Tämän aviisin ilmestyessä Inèz on luennoimassa Englannissa, Exeterin Yliopistossa musiikkitieteen konferenssissa kansainväliselle kuulijakunnalle, mistäs muusta kuin intuitiosta ja musiikista.

Intuition poreilua

”Intuitio on erittäin tärkeä komponentti musiikillisessa luovuusprosessissa. Se on oivallus tai vaisto luovassa prosessissa, mutta samalla myös tietoisuuden vahva taso. Intuitio on vähän samankaltainen tietoisuuden tila kuin transsi, ekstaasi tai joku muu alternatiivitietoisuus. Ollessaan intuitiivisessa tietoisuuden tilassa säveltäjä pystyy ehkä kanavoitumaan ja saa ideoita mielenkiintoisemmalla tavalla”. Näin hehkuttaa Virosta lähtöisin oleva ja Vantaalla asuva Inèz silmät leiskuen.

”Alitajunnassa piilossa kytevät ideat ja tiedostamattomat ideat ponnahtavat esiin intuitiivisissa prosesseissa. Tämä tapahtuu suurelta osin tiedostamattomalla tasolla, mikä onkin hyvä, koska kaikki hurjat luovat ideat ja keksinnöt ovat syntyneet usein ei-loogisen järjen avulla”, Inèz luennoi ja antaa esimerkin intuitioharjoituksesta. ”Salvador Dali keksi käyttää tavallista kahvilusikkaa intuitiivisena leikkikaluna. Hän otti käteensä lusikan, heilutti sitä metallilautasen yllä ja nukahti. Kun lusikka tippui lautaselle, kuului kolahdus, hän havahtui, painoi mieleensä alitajunnasta nousseet symbolit ja alkoi maalata.”

”Intuitio on aivojen kannalta integraali prosessi eli aivojen kokonaismalli on käytössä. Intuitio on hurmiollinen logiikka. Sekin on logiikkaa omalla intuitiivisella tavallaan. Intuitio on järjen vastapaino. Järjen sensuuri ei pysty kahlitsemaan intuition poreilua. Intuitiivisessa prosessissa järjen sensuuri ohitetaan ja idea ponnahtaa spontaanisti. Se tulee jostain syvältä. Mitä paremmin ihminen käsittää intuition, sitä helpompi hänen on löytää oman intuitiivisuutensa lähde.”

Kosmista musiikkia

Inèz aloitti säveltämisen kahdeksanvuotiaana. Ensimmäiset sävelteokset hän piilotti pöytälaatikkoon. ”Vanhempanikaan eivät tienneet siitä”, kertoo Inèz. ”Se oli joku kosminen sarja. Musiikki oli atonaalista ja soitin sitä hiljaisesti pianolla, ettei kukaan muu kuulisi. Vaikka tein klaviatuureja ja partituureja, se ei ollut vielä tietoista säveltämistä, mutta kosminen tematiikka sykki kokoajan taustalla.”

Inèz ahmi sci-fi-kirjallisuutta ja oli hyvin kiinnostunut roboteista ja ufoista. Sukulaiset ja musiikinopettajat olivat sitä mieltä, että lahjakkaasta Inèzistä tulee säveltäjä.

”Kapinoija ja protestoija kun olen, aloitin kyllä musiikin teorian, solfan ja pianonsoiton opiskelun 7-vuotiaana, mutta säveltämistä en suostunut opiskelemaan”, muistelee klassisen musiikin pianistiksi valmistunut Inèz.

Filtteriefektit kiehtovat

Inèz tietää inspiroituvansa auringosta, kuusta, tähtitaivaasta, avaruudesta ja symboleista. ”Spiraali kuplii aika usein minun teoksissani tai ajatuksissani. Itsekin huomaan, että periaatteessa kaikki asiat toistuvat, mutta aina uudella tasolla. Soundit ja värit ovat usein lähtökohtana sävellyksille. Joskus joku teos saattaa lähteä liikkeelle kuvasta.”

Kun Inèz Kemin Lumilinnaan ääni-installaatiota suunnitellessaan katseli valokuvaa eräästä Eero Hiirosen veistoksesta, musiikki alkoi heti soida hänen päässään. ”Realistiset aiheet, kuten esimerkiksi tämä ruusu tässä maljakossa ei inspiroi, mutta jos se alkaisi lentää – se olisi ihan eri juttu”, sanoo hän ja hymyilee veikeästi. ”Rakastan filtteriefektejä. Kokeellisemmissa tuotannoissa saatan sämplätä jonkun soundin ja vääntää sitä sitten kaikkien Vocoder-efektien läpi. Monitasoiset, elävät struktuurisoundit kiehtovat minua.”

Musiikki on aina ollut luonnollinen osa Inèzin elämäntapaa. ”Lapsuuden kodissa kuuntelimme paljon klassista musiikkia mm. Mozartia, Mahleria ja Viron Sibeliusta; Heino Elleriä, joka on sukua meille äitini kautta. Kaija Saariahoa ihailen ja kunnioitan syvästi. Hänen musiikissaan on hyvä aaltopituus. Kevyemmällä puolella välillä innostun jostain soundista, mutta ihastukset ovat yleensä lyhytaikaisia. Laurie Andersonin musiikki kestää kuuntelua. Jean-Michel Jarren tapauksessa taiteilijan persoona kiehtoo minua vielä enemmän kuin hänen tuotantonsa”, hän naurahtaa.

Kuumeinen sävellysperiodi

Inèz ajautui Suomen Lappiin jotenkin sattumanvaraisesti vuonna 1991 ja huomasi yhtäkkiä asuvansa pohjoisilla lakeuksilla. Hän lainasi musiikkiliikkeestä kotiinsa syntetisaattorin ja alkoi säveltää. ”Sain inspiraation Lapin revontulista. Astraalikuumeinen sävellysperiodi ajoittui syksyyn 1994. Silloin lukitsin ovet, enkä päästänyt ketään tapaamaan minua. Musiikki oli pakko saada ulos. Eikä mikään idea jäänyt sivuun, vaan kaikki oli saatava sille levylle. Välillä tuntui, että ideoita tulee enemmän kuin ehdin edes ajallisesti työstää ja pelkäsin, että unohdan jotain oleellista.” Lokakuussa Inèz varasi studion Helsingistä. ”Junassa sävelsin vielä viimeiset nuotit. En tiedä ollenkaan miten se musiikki syntyi. ”Adastra”-sarjassa on ”Estonia-teos”, jossa on sen laatuinen sinfoninen partituuri, etten ole koskaan aikaisemmin sellaista tehnyt”, hän ihmettelee vuosien jälkeen.

”Käytin Korgin syntetisaattoria, mitään tietokonetta ei ollut, mutta Korgissa oli sekvensseri ja siihen ohjelmoin joitakin sekvenssejä. Suurimman osan materiaalista soitin kuitenkin myöhemmin studiossa livenä, samaisella syntetisaattorilla improvisoiden. Minulla oli kova kapina konstruoitua tietokonemusiikkia vastaan, ja halusin, että inhimillinen tatsi säilyisi. Nyt kun hallitsen teknologiaa paremmin, tietokonesoftat saavat minut tärisemään kiihkosta”, sanoo Inèz.

Levy miksattiin Helsingissä, Soundtrack-studiossa. ”Se oli suunnittelematon prosessi”, toteaa Inèz. ”Itsekin jälkikäteen ihmettelin, että mitä tämä oli. Levyfirma löytyi suunnilleen niin, että kävelin Fredrikinkatua pitkin, kasetti takin taskussa ja ensimmäinen levyfirma, mikä osui silmään oli Fg-Musiikki. Astuin sisään ja sanoin, että tässä olisi.”

Debyyttilevy ”Passione D’Amore” julkaistiin seuraavana vuonna. ”Rakkaimmalta tuntuu aina se uusin sävelteos, mitä kulloinkin teen”, hän myöntää. ”Joskus sama teos, johon rakastun jossain vaiheessa, muuttuu myöhemmin niin etovaksi, etten kykene enää ollenkaan kuuntelemaan sitä. Se on niin paradoksaalista. Se on se deep love, deep hate. Kiss me, kill me.”

Shampanjainen olo

Inèzin mielestä säveltäminen tuntuu samalta kuin nousuhumala. ”Se on kiihtynyt olotila ja silloin koen täysillä elämän merkityksen. Ne ovat hienoja hetkiä, enkä vaihtaisi niitä mihinkään. Ei sitä voi selittää.”

Joskus luomiseen liittyy myös kärsimystä. Estonia-sarjaa säveltäessään Inèzin studiossa leijui ahdistavia ioneja ja hän koki syyllisyyttä, tietämättä miksi. ”Yleensä nautin säveltämisestä ja olo on shampanjainen” kuvailee Inèz .

”Aina kun saan valmiin levyn käteen, säveltämäni musiikki tuntuukin jotenkin etäiseltä ja ulkokohtaiselta. Se on omituista. Debyyttialbumini, ”Passione D’amore” ilmestyminen oli tietysti järisyttävä kokemus. Silloin olin haltioissani. Nyt kun olen saanut omia sävellyksiäni eri kompilaatioille, se ei tunnu enää samalta. Levyn synnyttämisen jälkeen on aina aika tyhjä olo”, huokaa Inèz ja hypistelee uutta ”Energy of Visions”-albumia, minkä takakanteen on kirjoitettu: ”Where does it all begin? From vibration – vibration is a sound.. sound and silence. Music already exists before it is physically produced. Music is the most intuitive and fascinating for of communication, since it allows one to experience liberation from time and space. During these moments you feel the boundaries disappear. Visionary images make you feel like floating in the weightlessness of space”. Tekstin alla lukee Inèz.

”Minulle säveltäminen on intuitiivinen prosessi ja teokseni syntyvät intuitiivisesti.” Inèz pitää intuitiota erittäin tärkeänä komponenttina luovassa prosessissa ja lataa: ”En oikein ymmärrä tämmöistä täysin rakenneltua musiikkia. En saa seriaalimusiikista suurta henkistä nautintoa. Se voi olla esteettinen nautinto, muttei emotionaalinen. Mitä intuitiivisempi luomismetodi sitä syvempi on mielestäni teoksen merkitys”, hän lausuu vielä loppukaneetiksi. Hän tekee lähtöä, jättää jälkeensä hienostuneen parfyymivanan Eliten kulmapöydän ylle ja kiitää moottoritielle. Inèzin työpöydällä odottaa vielä viimeistelemätön esitelmä Exeterin yliopiston kansainvälistä yleisöä varten ja liuta keskeneräisiä sävellyksiä.

teksti: Kirsi Snellman

kuva: Inèz

Mikko Kangasjärvi: ”Vientiin oikeata pop-musiikkia”

Julkaistu
Julkaistu Selvis-lehdessä 2/1999
Teksti: Otto A.

Elviksen jäsenten keskimääräisestä konkariudesta johtuen on välillä hyvä kertoa nuoremmista jäsenistä. Vaikkakin kolmekymppinen on nuori elvisläinen, on tämän henkilöesittelyn musiikin ammattilainen vasta 26-vuotias, eli aivan tiensä alussa.

Jotta selviäisi, kuka Mikko Kangasjärvi on, palaamme ajassa aina vuoteen 1979, jolloin hän pääsi Veikko Ahvenaisen harmonikkakouluun. Kovan harjoittelun ja luontaisen lahjakkuuden ansiosta hän voitti vuonna 1984 harmonikansoiton maailmanmestaruuden alle 12-vuotiaiden sarjassa ja -85 sekä -87 ikäluokkansa Suomen mestaruudet.

Harmonikansoitto ja konservatorio oli hänelle kaikki kaikessa tuohon aikaan. Pikkuhiljaa alkoi herätä kiinnostus myös populaarimusiikkiin. Hän kuunteli Yö-yhtyettä ja sitten löytyi Englantilainen Culture Club-yhtye, joka teki häneen suuren vaikutuksen. Lopulta Mikko kiinnostui irlantilaisesta Pogues nimisestä yhtyeestä ja samoihin aikoihin tutustui kitaristisäveltäjäsanoittaja Sami Ala-Lahteen.

Ja niinpä 16.2.1989 he perustivat Poguestyylistä irkkupoppia soittavan bändin nimeltään Ruby Tuesday. Mikko ja Sami vastasivat yhteistyössä bändin sävellyksistä ja englanninkielisistä sanoituksista. Ruby Tuesday, jossa Mikko tunnettiin nimellä Mike Stufflake, oli 90-luvun alun tunnetuimpia keikkabändejä Tampereella. Pari vuotta tiivistä keikkailua ja parikolme omakustannekasettia loi erinomaisen pohjan soittamiseen ja Mikon mielestä vasta silloin hän oppi soittamaan tunteella.

Muusikkona

90-luvun alkupuolella Mikon tie kulki yhteen Yö-yhtyeen kanssa, kun nämä levyttäessään kaipasivat Liekki-nimiseen kappaleeseen hanuristia. Studion äänittäjä Jani Viitanen tiesi Mikon ja siitä alkoi ura Yön kosketinsoittajana ja Harasoo-studion studiomuusikkona. Mikko saapui studiolle aina kun tarvittiin pianon-, kosketin- tai harmonikan-soittajaa, ilman että hän etukäteen tiesi musiikista tai bändistä mitään. Niinpä Mikolle on kertynyt Gramexiin yli 200 rekisteröityä raitaa. Ruby Tuesdayn ja Yön jälkeen Mikko on soittanut mm. Screamin Thunders-yhtyeessä, Even yhtyeessä ja oli soittamassa TV-ssäkin nähdyssä Virgo-musikaalissa.

Haaveista totta

Vuonna -96 Mikko toteutti suuren haaveensa ja perusti parin ystävänsä kanssa Happy Road-nimisen studion Tampereen Nekalaan. Vaikka studiossa tehdään paljon omia bändejä ja projekteja, niin se on myös kaupallinen yritys, ja parin kolmen toimintavuoden jälkeen studio alkaakin olla rahallisesti kannattava. Mm. Juice Leskisen uusin levy ”Pieni Euroiskelmäsarja” on äänitetty ja miksattu Happy Roadilla.

Nyt Mikko, multi-instrumentalisti Jari Latomaa ja laulaja Jani Koskinen pyörittävät bändiä nimeltä Aurinkosirkus. Oma studio onkin hyvä paikka tehdä omaa levyä, mutta kun studioaika on ilmaista, kuluu aika nopeasti, levyä onkin tehty jo kolme vuotta. Sävellyksistä vastaavat Mikko ja Jari, sanoituksia ovat tehneet Pauli Hanhiniemi ja Sami Ala-Lahti. Huhtikuussa tehtiin Aurinkosirkuksen jousia JJ-studiolla Tampereella ja neljä biisiä miksattiin Finnvoxilla Helsingissä. Tätä luettaessa levyn pitäisi olla valmis ja julkaisuneuvottelutkin onnellisesti ohi.

Tuotanto

Oma studio on tuonut säveltämisen ja soittamisen rinnalle tuotannon. Tällä saralla Mikko tunnustaa esikuvakseen tuottaja Jeff Lynnen (mm. ELO, Tom Petty ja Roy Orbison), joka on hänen mielestään paras, koska omaa oman tunnistettavan, luovan, saundin. ”Jeff Lynnen työ on Beatles-musiikin jatkumo. Jos Beatles olisi vielä olemassa, kuulostaisi se Jeff Lynneltä”, sanoo Beatles-asiantuntiaksi paljastuva Mikko.

Mikko jakaa tuottajat kolmeen kategoriaan. Ekana on Jeff Lynne ja Phil Spector, joilla on oma saundinsa. Tokana on Stock-Aitken-Waterman, jotka etsivät hyviä artisteja ja biisejä ja joilla on hyvä haju bisnekselle ja popille. Kolmantena ryhmänä ovat ne jotka tekevät ”vain” työnsä, esim. TV-sovittajat ja studioäänittäjät jotka myös sovittavat. Mikon mielestä sovittamisessa ja tuotannossa onkin nykyisin paljon kyse samasta asiasta eli kun soittaa, sovittaa ja tuottaa musiikkia, on kyse luovasta työstä.

Mikko oli mukana sovituksissa ja tuotannossa, kun -94 Aurinkosirkus ja -95 Jani Koskinen selviytyi Sysyn Sävelen loppukilpailuun. Ja kun -96 Jani Koskinen ja -98 Sami Hintsanen pääsivät Syksyn Sävel satoa ohjelmaan.

Maailmalle

Englannin kieli on laulukielenä Mikon mieleen, se on joustava ja pehmeä kieli laulaa. Hän tunnustaa kyllä, että laulukielellä, musiikkityylillä tai soittajilla ei ole väliä. ”Jos musiikki kuulostaa hyvältä, se on hyvää”, sanoo Mikko. Toimivasta ja hyvästä musiikista hän mainitsee ruotsalaisen Roxetten, jonka säveltäjää Per Gessleä hän ymmärtää.

”Suomesta yritetään viedä alternative-musiikkia ulkomaille popmusiikkina, se on aivan väärin. Suomesta pitäisi viedä ulkomaille oikeata pop-musiikkia, se myy ja sitä ihmiset haluavat. Se mitä Suomessa halveerataan, on nostanut Ruotsin yhdeksi maailman suurimmista musiikin vientimaista.”

Talvella Berliinin filmifestivaaleilla ja Suomen ensi-illassa esitettiin Aki Kaurismäen elokuva Juha live-orkesterin kanssa. Anssi Tikanmäen säveltämää musiikkia soittavat orkesterissa mm. Mikko Kangasjärvi harmonikka, Peter Lerche pääkitara, Vesa Hyrskykari saksofoni ja Jari Yliaho kitara. Tälläisia erikoisnäytöksiä on luvassa ainakin kesällä Sodankylän filmifestivaalilla ja alustavien tietojen mukaan loppuvuodesta voi tulla vielä Pohjoismaat, muu Eurooppa sekä Venäjä. Onnea tälle kiertueelle!

Vaikka Mikko on mukana kaikenlaisissa musiikkiprojekteissa, on hänellä myös päivätyö.

”Se antaa turvallisuutta, elämässä pitää olla myös muuta kuin musiikkia”.

 

Ei yli 15 vuoden kustannussopimuksia!

Julkaistu

Australiassa kilpailuvirasto on kieltänyt yli 15 vuoden kustannussopimukset. Englannissa ei juurikaan enää tehdä yli 15 vuoden sopimuksia. Tällaista tietoa kansainvälisestä kehityksestä kertoi ruotsalaisen sisarjärjestömme SKAP:n uusi puheenjohtaja Roger Wallis pohjoismaisten elvisten NPU-kokouksessa Kööpenhaminassa 7.-8. toukokuuta. Hän lupasi myös toimittaa myöhemmin tarkempia faktoja ”mustaa valkoisella” Australian päätöksestä.

Suomesta tähän parin vuoden välein pidettävään kongressiin osallistuivat Juhani Leinonen, Janne Louhivuori, Eero Lupari, Sari Maunula ja Martti Heikkilä. Kokouksen tärkein anti oli nytkin se, että saimme vaihtaa kokemuksia ja tietoja siitä, mitä kussakin Pohjoismaassa on tällä hetkellä ajankohtaista.

Australian tilanteesta tiesimme ennestään sen verran, että sikäläiset kilpailuviranomaiset ovat perehtyneet myös Suomen kilpailuviraston lausuntoon äänitetuotannon ja musiikin kustannustoiminnan kytkennöistä. Tämä lausuntohan annettiin Elviksen tutkimuspyynnön pohjalta pari vuotta sitten. Suomen kilpailuviraston mukaan ”yksinoikeuksia sisältävien kustannussopimusten pitkä kestoaika saattaa jäykistää alan kilpailutilannetta. Olosuhteet kustannussopimuksen solmimisen jälkeen saattavat muuttua siten, että tekijä haluaa ottaa kaikki teokset omaan hallintaansa tai antaa niiden kustannusoikeuden jollekin muulle kustannusyhtiölle. Tämän vuoksi on perusteltua, että kustannussopimukset voidaan solmia määräaikaisina.”

Kilpailuvirasto on ollut liikkeellä myös Norjassa. Sikäläisen sisarjärjestömme Nopan edustajat kertoivat kongressissa, että Norjan kilpailuvirasto tutkii parhaillaan Tonon (Norjan Teosto) sisäisiä asioita, mm. hallintoa. Tonossa vakavan musiikin säveltäjillä on edelleen vankka ote; säännöissä sanotaan mm., että Tonon hallituksen puheenjohtajan on oltava vakava säveltäjä. Ja kun tekijöitä hyväksytään Tonon jäseniksi, on kevyen musiikin tekijöillä paljon korkeammat tulorajat kuin vakavan musiikin säveltäjillä. Nopa on nyt kilpailuviranomaisille antamassaan lausunnossa kiinnittänyt huomiota näihin epäkohtiin ja Norjasssa odotetaan jännityksellä, mitä kilpailuvirasto tekee.

Yksi NPU-kongressin puheenaiheita oli kansallisten varojen käyttö eri Pohjoismaissa. Kerroimme, että Teostossa pidätysprosentti on laskenut 5,5:een. (Vielä pari vuotta sitten se oli 6,5). Ruotsissa ja Islannissa luku on tällä hetkellä 9,5 % ja Norjassa ja Tanskassa täydet 10 %. Teostollakin olisi siis oikeus käyttää täydet kymmenen prosenttia suomalaisten tekijöiden ja suomalaisen musiikin hyväksi. Nykyisellään tämä merkitsisi 5-6 miljoonaa lisämarkkaa vuodessa. Rahasta suunnilleen puolet tulisi ulkomaisilta ja toinen puoli kotimaisilta tekijöiltä.

Jos kansallisten varojen pidätysprosenttia Suomessa nostettaisiin, kotimaisina maksajina olisivat suurelta osin suomalaiset kevyen musiikin tekijät ja heidän perillisensä. Suinpäin pidätysprosenttia ei siis tietenkään kannata nostaa, mutta kuten viimesyksyinen Musiikin Tiedotuskeskuksen seminaari osoitti, tarpeita kevyen musiikin edistämiseen nimenomaan kotimaassa olisi vaikka kuinka paljon.

Teoston vuosikokouksessa 22.4. Hotelli Hesperiassa Helsingissä ei tällä kertaa äänestetty. Kokouksen tärkeimmistä päätöksistä kerrottiin Elviksen jäsenkirjeessä 6.5. Tehdyistä päätöksistä varmaankin merkittävin oli kustannussopimusten rekisteröintiä ja sopimuskiistoja koskeva päätös. Arthur Fuhrmann esitti päätökseen lisäystä, jonka mukaan ”kustannussopimuksessa tulee olla maininta kustantajan velvollisuuksista”. Koeäänestyksessä tämä ehdotus ei kuitenkaan saanut riittävää kannatusta.

Aika näyttää mentiinkö tässä päätöksessä syteen vai saveen. Joka tapauksessa Teoston tilitys- ja jakosäännössä lukee nyt selvästi, että ”Teosto edellyttää, että kustannussopimukset ovat vastikkeellisia ja sopimusehdoiltaan kohtuullisia.” Aikaisemmassa säännöstössä tällaista edellytystä ei ollut; oli ainoastaan epämääräinen lause, jonka mukaan kustantajan on vaadittaessa ”toimitettava Teostolle kappale kustannusobjektista”.

Uuden järjestelmän mukaan Teosto ei sopimusta rekisteröitäessä tarkasta sen vastikkeellisuutta ja kohtuullisuutta. Mutta jos tekijä myöhemmin katsoo, ettei sopimus täytä näitä edellytyksiä, hän voi saattaa asian uuden toimielimen, Teoston sovittelutoimikunnan arvioitavaksi. Tämä menettely koskee vuosikokouksen jälkeen tehtyjä sopimuksia. Lisäksi sama toimielin ottaa tekijän aloitteesta käsiteltäväkseen myös vanhoja kustannussopimuksia koskevia purku- ym. kiistoja.

Uusi tilanne ei muuta miksikään sitä, että mihin tahansa paperiin ei tekijän kannata nimeään kirjoittaa. Tosiasia on jo usean vuoden ajan ollut se, että kustantajat ovat tarjonneet tekijöille sisällöltään hyvin erilaisia sopimuksia. Tekijän turvallisin lähtökohta neuvotteluihin on mallikustannussopimus. Sen 4 §:ssä sovitaan sopimuksen kestosta ja ensimmäisenä vaihtoehtona on määräaikainen sopimus. Ja kuten NPU-kokouksessa kuulimme, kansainvälinen käytäntö alkaa ainakin Australiassa ja Britanniassa olla se, että sopimuksia ei tehdä yli 15 vuodeksi.

Teoston puheenjohtajaa koskeva sääntömuutosasia jakoi kovasti kokousväen mielipiteitä. Nykyisten sääntöjen mukaanhan puheenjohtajana voi olla vain säveltäjä. Teoston johtokunta esitti, että jatkossa säännöt eivät estäisi sanoittajan tai kustantajan valitsemista puheenjohtajaksi.

Ennen vuosikokousta pidetyssä elvisläisten esikokouksessa puheenjohtaja Juhani Leinonen kertasi Elviksen johtokunnan enemmistön kannan. Sen mukaan sääntöjen pitäisi mahdollistaa sanoittajan puheenjohtajuus mutta ei kustantajan. Tämän mukaisen esityksen hän teki myös vuosikokouksessa.

Arthur Fuhrmann kertoi molemmissa kokouksissa kantansa olevan, että vain säveltäjä voi toimia Teoston puheenjohtajana. Hän korosti, että Teosto on säveltäjäin tekijänoikeustoimisto. Vuosikokouksessa hän sanoi, että yksikään sanoittaja, sovittaja tai kustantaja ei voi toimia yhdistyksessä ilman sopimusta säveltäjän kanssa. Hänen mukaansa tämä ei ole laatukysymys vaan kyse on marssijärjestyksestä. Esikokouksessa Kari Tuomisaari sanoi puolestaan, että Teoston nimi pitäisi muuttaa säveltäjäin ja sanoittajain tekijänoikeustoimistoksi.

Suomen Säveltäjäin puheenjohtaja Mikko Heiniö ilmoitti vuosikokouksessa, että Teoston nimi pysyköön entisenä, eli säveltäjäin rinnalle ei voi ottaa sanoittajia ”kuin hänen kuolleen ruumiinsa yli”. Johtokunnan ehdottamaa sääntömuutosta Heiniö kannatti. Hän sanoi, että säveltäjät ovat Teoston jäsenistössä niin suurena enemmistönä, että halutessaan he voivat aina valita säveltäjän puheenjohtajaksi. Hän muistutti, että puheenjohtajan löytäminen ei jatkossa varmaan tule aina olemaan helppoa, ja jos joskus kaikkien kannattama henkilö löytyykin sanoittajien tai kustantajien piiristä, miksi Teoston silloin pitäisi olla sääntöjensä vanki.

Juhani Leinonen esitti esikokouksessa ilmaisemansa kannan mukaisesti, että puheenjohtaja voisi jatkossa olla Teoston henkilöjäsen, mutta ei kustantaja. Hänen ehdotustaan samoin kuin Arthur Fuhrmannin ehdotusta kannatettiin. Oman esityksensä teki myös Petri Kaivanto. Hän ehdotti, että tehdään kerralla kunnon uudistus eli poistetaan Teoston johtokunnasta kaikki kiintiöt. Esitys taisi tuoreeltaan olla kevyen musiikin tekijöillekin liian radikaali purtavaksi, sillä kukaan ei sitä kannattanut. Nykyiset säännöthän määräävät, että Teoston johtokunnassa on oltava kolme vakavan musiikin ja kaksi kustantajaa eli yhdessä näillä kahdella ryhmällä on enemmistö. Teoston jäsenistössä kevyen musiikin tekijöillä on kuitenkin selvä enemmistö. Petri Kaivannon ehdottama sääntömuutos merkitsisi käytännössä sitä, että kevyen musiikin tekijät voisivat saada enemmistön myös Teoston johtokunnassa.

Lopputulos oli tällä kertaa se, että koko asiaa siirrettiin vielä vuodella eteenpäin. On jännittävää nähdä, miten asiat vuoden mittaan kehittyvät.

Kokonainen tunti vuosikokouksessa käytettiin aikaa NCB:n tilitysongelmien käsittelyyn. NCB:n toimitusjohtaja Thorkill Emborg oli saapunut Kööpenhaminasta asti pitämään esityksen, joka oli turhan pitkä ja jota vielä pitkitti tulkkaaminen englannista suomeksi. Hänen esityksenä pääsisältö oli se, että hän pyysi NCB:n puolesta moneen kertaa anteeksi tilityksessä olleita puutteita ja lupasi että tulevassa kesäkuun lopun tilityksessä kaikki on taas kunnossa. Esityksensä jälkeen hän sai vastattavakseen joukon kysymyksiä. Eniten niitä esitti kustantaja Kari ”Epe” Helenius. Vastaukset hänen kysymyksiinsä olivat tyyliä ”juuri tähän kysymykseen en pysty antamaan yksityiskohtaista selvitystä”. Helenius joutui siten lopuksi kauniisti kiittämään ja toteamaan, ettei saanut vastausta juuri mihinkään esittämäänsä kysymykseen.

Se tuli selväksi, että paljon tilittämätöntä rahaa on NCB:ssä etsimässä oikeaa osoitetta. Ja toimitusjohtaja Emborgin lupaus siis oli, että seuraavassa tilityksessä tämän tilittämättömän rahan kokonaismäärä ei enää kasva. Kesäkuun lopulla ollaan tässäkin asiassa viisaampia.

Martti Heikkilä

Kråklund kasvoi isoksi omin voimin

Julkaistu

Räävitön ja särmikäs suomirockpoppoo Klamydia yllätti kaikki perustamalla oman levy-yhtiönsä heti uransa alkutaipaleella. Kråklund Records näki päivän valon vuonna 92 ja samana vuonna julkaistiin myös yhtiön ensimmäinen ja Klamydian kolmas pitkäsoitto.

Toimeliaan yhtyeen ajoi oman firman perustamiseen niin taloudelliset kuin taiteellisetkin syyt.

– Laskeskelin, mitä levy-yhtiö siitä meikäläisten tekemästä musiikista saa ja mitä minä siitä saan. Se pisti kiukuttamaan, Klamydian nokkamies ja Kråklundin monitoimimies Vesa Jokinen perustelee yrittäjäksi ryhtymistä.

– Näin saimme myös kaikki langat omiin käsiimme. Voimme päättää levyn sisällöstä alusta loppuun, laittaa sellaisen kannen tai nimen kuin huvittaa. Siitä aikoinaan nämä Klamydia-levyjen typerät nimet (Tippurikvartetti, Masturbaatio ilman käsiä…) lähtivät liikkeelle, halusimme piruilla levy-yhtiöille ja itsellemmekin.

Veromätkyt kannustimena

Levybisnes aloitettiin käytännössä nollapisteestä. Kokemusta alalta ei ollut eikä oikeastaan pääomaakaan. Koska lainaa ei haluttu ottaa, ei leipä ollut alkumetreillä ainakaan leveätä. Puitteetkin olivat varsin kotikutoiset; treenikämpä toimi varastotilana, puhelinmyynti hoidettiin kotoa ja laskut kirjoitettiin käsin. Omat paineet lähtötilanteeseen toi myös juuri alkanut lama, joka verotti ikävästi viihdeteollisuutta. Juhlapuheissa päättäjät toki toitottivat nuorten yrittäjien kannustamisen tarpeellisuutta, mutta teoiksi sanat eivät taineet koskaan muuttua.

– Silloin kun pistimme firman pystyyn, sain kannustimeksi 25.000 markkaa ennakkoveroja. Olin pyörtyä, sellaiset summat olivat minulle täysin vieraita, Jokinen kuvittaa yrittäjän arkea.

Liikkeelle lähtöä helpotti kuitenkin hyvä ja myyvä tuote. Klamydia on aina ollut ostavan yleisön mieleen, mistä bändin yli 200.000 myytyä kiekkoa ja kolme kultalevyä on kelpo osoitus.

– Vaikka meillä ei silloin mitään myyntitaitoja periaatteessa ollutkaan, levyjä sai silti menemään helposti. Silloinhan käytiin vielä vinyylikauppaa.

Bisneksen teon alkeet opittiin kuten musiikin tekokin, kantapään kautta.

– Pikku hiljaa on kaikki asiat opeteltu. Mitään hirveitä mokia ei onneksi ole sattunut.

Artisti-yrittäjän viikot venyvät

Seitsemässä vuodessa Kråklund on kasvanut kunnioitettavasti. Tällä hetkellä yhtiöllä on tallissaan Klamydian lisäksi kolme muuta bändiä, toimintaa on laajennettu levytuotannosta myös koko maan kattavaan jakeluun ja lisäksi Vaasaan on perustettu oma levykauppa. Liikevaihtoa kertyi viime vuonna peräti kuusi miljoonaa markkaa.

Koska koko toimintaa on pyörittämässä vain kuusi ukkoa, töitä riittää. Jokisen viralliseen toimenkuvaan kuuluu yhtiön artistien asioiden hoitaminen, tiedotus ja osa puhelinmyynnistä. Pienessä firmassa eivät työntekijöiden tehtävät ole kuitenkaan koskaan tarkkoin rajattuja, vaan toimenkuva venyy tilanteen mukaan.

– Silloin kun tavaraa liikkuu paljon, kaikki kantavat ja paketoivat lootia. Välillä tunnenkin olevani ihmisen sijasta trukki.

Firman töiden lisäksi on hoidettava vielä keikat. Tyypillisesti laulaja-yrittäjän työviikko venähtää pitkäksi.

– Välillä tulee sellaisia rupeamia, että viikot tehdään firmassa ja viikonloput keikoilla. Eli silloin tehdään periaatteessa seitsemän päivän viikkoa, Jokinen laskeskelee.

– Joskus on tuntunut, ettei omaa aikaa ole. Pitäisi ehtiä biisejäkin tekemään.

Kaikkea ei kuitenkaan tehdä itse. Tarkkuutta vaativa tilinpito on suosiolla ulkoistettu, ulkopuolisia hyödynnetään satunnaisesti myös promootiotyössä. Pr-väen palkkaaminen tosin ihmetyttää, onhan joviaali Jokinen itsekin supliikkimies parhaasta päästä.

– Esimerkiksi Helsingissä olemme käyttäneet paljon Pia Louhivuorta tiedottamisessa. On hyvä, kun käytettävissä on tyyppi, jolla on helsinkiläisiin hyvät suhteet. Siellähän suhtaudutaan pohjalaisiin hyvin nuivasti.

Jokisen mukaan Kråklundin toiminnan laajentuminen on ollut luonnollista kasvua. Taustalla pilkahtelee yksinkertainen, mutta päteväksi osoittautunut toimintafilosofia – jos jotakin voi itsekin tehdä, miksi maksaa siitä muille.

– Esimerkiksi jakelu on vain raakaa työtä. Aamulla rupean soittamaan kauppoja läpi, ja kysyn mitä halutaan. Siinä saa olla luuri kädessä koko päivän.

Yhdelle alueelle ei kuitenkaan aiota astua mistään hinnasta. Kustannustoiminta on suoraselkäisten pohjalaisten silmissä puhdasta riistoa.

– Kustannussopimustouhuhan on aivan järjetöntä. Ensin levy-yhtiö maksaa bändille kuppasen prosentin levymyynnistä, sitten vielä napataan osa teostotuloista. En tiedä mitään niin röyhkeätä, Jokinen paheksuu.

Taiteilija vai kauppias

Puhtaan bisneksen ja taiteellisen toiminnan yhdistäminen ei ole aiheuttanut päänvaivaa Jokiselle. Tietty kaupallisuus on terveesti sisäistetty lähtökohta.

– En osaa yhdistää Vesa Jokista sanaan taiteilija. En ole mielestäni taiteilija, olen aivan liian materialistinen.

Niinpä esimerkiksi bändejä valittaessa katsotaan musiikillisten ansioiden ohella aina fiksusti myös mahdollista myyntiä.

– Vähän aina mietimme, haluaako jengi tätä. Mutta tähän asti on ollut niin, että jos me itse bändistä tykkäämme, niin silloin se julkaistaan.

Tällä hetkellä Kråklundin artistilistalta löytyy Klamydian ohella Problems, Nukkekoti ja Sanktio. Punkahtavasta peruslinjasta huolimatta ovet pyritään tietyin varauksin pitämään avoimina moneen suuntaan.

– Ei kaikkien bändien pidä kuulostaa Ramonesilta tai Klamydialta. Musiikin pitää kuitenkin olla sydäntä lähellä, tuntisin itseni pelleksi, jos rupeaisimme julkaisemaan teknoa tai iskelmää, Jokinen valottaa kriteerejä.

Artistien kanssa on pyritty reiluun peliin. Tällä hetkellä raaka suomirock ei ole myyvimpiä artikkeleita, mutta levytyssopimuksista on silti pyritty sorvaamaan kohtuulliset.

– Bändit saavat pitää itsellään tietysti kaikki tekijänoikeudet. Prosenteista sovitaan niin, että mitä enemmän levy myy, sitä isommaksi prosentti kasvaa. Mutta vasta kun olemme saaneet omat kulumme alta pois, voidaan sopia sellaiset prosentit, että kaikki ovat tyytyväisiä.

Budjetit pidetään mieluusti niukkoina. Vaikka Jokinen on tunnetusti nuuka mies esimerkiksi studioaikojen suhteen – Klamydian levythän purkitetaan muutamassa päivässä – kuuntelee mies myös artistin toiveita.

– On itsestäänselvyys, että levyt yritetään tehdä mahdollisimman halvalla. Mutta bändillä pitää olla riittävästi aikaa, ettei koko ajan tunnu olevan kiire. Sellainen on ikävää.

teksti: Jussi Collin

kuva: Vesa Jokisen albumi

Sanna Kurki-Suonio on nykyajan runonlaulaja

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1999)

Sanna Kurki-Suonio Mitä teet tällä hetkellä?

Kädet on täynnä töitä! Olen nyt haastatteluhetkellä Tukholmassa, treenaamassa Hedningarna-yhtyeen kanssa. Olemme lähdössä kiertueelle Jenkkeihin ja Pohjoismaihin. Hedningarna-yhtyehän julkaisi helmikuun alussa uuden levyn, jonka materiaalia esitämme nyt tänä keväänä.

Olet myös julkaissut soolomateriaalia? Koska sitä voi kuulla livenä ja missä?

Joo, mun soololevy ”Musta” julkaistiin viime elokuussa ja mä esitän näitä omia biisejä nyt Jenkeissä, mutta on mulla tarkoitus esittää näitä biisejä livenä myös Suomessa…

Minkälaisen kokoonpanon kanssa esität tätä omaa materiaaliasi? Onko sulla oma bändi?

Toistaiseksi mun esitykset on ollut lähinnä laulamista, laulamista ja laulamista. Jenkeissä tein töitä yhdessä alttoviulisti Magnus Stinnerbomin ja percussionisti André Ferrarin kanssa, nämä herrat tulevat Ruotsista. Ensi kesän Suomen keikoilla yhtyeessäni soittavat Ulf Krokfors, Seppo Kantonen, Mamba ja Maija Karhinen.

Mitä tulevaisuuden suunnitelmia sulla on?

Tarkoitus on jatkaa tätä sooloprojektia ihan tosissaan. Sen vuoksi lopetankin Hedningarna-yhtyeessä 2.5., jolloin mulla on niiden kanssa viimeinen keikka Oslossa. Haluan keskittyä rauhassa tähän sooloprojektiin, teen parhaillaan omia uusia biisejä, jotka levytän tämän vuoden aikana.

Kuinka laulusi syntyvät?

Mun tekstithän pohjautuu aika paljon kansanrunouteen. Luen paljon Suomen kansan vanhoja runoja, jossa on kymmeniä tuhansia vanhoja tekstejä, ja niiden pohjalta saattaa sitten kehkeytyä jokin uusi tarina. Toisaalta, kirjoitan myös paljon uutta, omaa tekstiä. Se onkin sitten enemmän sellaista ”fiilismetsurointia”. Musiikin teen lähinnä kokonaan itse, muutama sävellys saattaa pohjautua trad.-kansanmusiikkiin. Esimerkiksi tässä Kalevalan päivänä esitetyssä ”Taivaantakoja” -teoksessa, jossa yhteistyökumppaninani oli A.W.Yrjänä, kävi niin, että suurin osa sävellyshommista lankesi mulle ja Aki puolestaan taitavana kynän käyttäjänä kirjoitti suurimman osan teksteistä. Ja Donnerin Ottohan siitä meidän pohjasta sitten leipoi sen kermakakun…

Miten muuten sävellät? Varaatko ns. työpäiviä vai teetko musiikkia inspiraation ehdoilla?

Yleensä ottaen mähän laulan hirveesti koko ajan – mulla pyörii melodioita päässä kaiken aikaa. Piano on myös tärkeä kumppani. Mutta joskus laulut syntyvät ihan yllättäen. Yksikin hauska tapaus tulee mieleen, kun vietimme edellistä Hedningarna-yhtyeen levynjulkaisuiltaa keskellä Oslon kaupunkia. Olimme vuokranneet siperialaisen jurtan, sellaisen ison kodan, jonka keskellä paloi nuotio. Ihmiset höpöttivät, käristivät poronlihaa, ja sen sellaista. Ja mulla taisi olla sitten vähän tylsää. Aloin pamistella rumpua ja lauleskella itsekseni jotakin melodiaa. Tajusin, että biisi on tulollaan ja kaivelin äkkiä jostakin ruutupaperia ja pistin laulun pääkohdat ylös. Siitä syntyikin laulu ”Polska release”, joka löytyy ”Musta”-levyltä.

Teetkö lauluja myös tien päällä?

Joo, kyllä täälläkin koitan ottaa hetkistä kiinni. Sitten kun pääsen taas kotiin, otan kyllä ihan varsinaisia työpäiviä, on pakkokin järjestää itselleen sitä aikaa. Olenhan kahden lapsen äiti ja kotona elämä on joskus aika moista hössäkkää! Sen takia lapset onkin päivät hoidossa, otan itselleni aikaa ja tilaa, jotta voin rauhassa keskittyä musiikkiin.

Sullahan on myös musiikin opintoja, eikö vain?

Joo, mä olen opiskellut Sibiksen kansanmusiikkiosastolla, mistä ajasta suurin osa on kylläkin mennyt kiertueella oloon ja lastentekoon heh heh. Mä olen kuitenkin sitä mieltä, että mulla on tavallaan takana kaksikin korkeakoulua – tämä Hedningarna ja sitten Sibis. Parhaiten mä olen oppinut musiikkia tekemällä, soittamalla, laulamalla ja esittämällä sitä. Olen tehnyt paljon työtä erilaisten muusikoiden kanssa, eri tyylisten musiikkilajien parissa ja erilaisissa tilanteissa. Tämä on ollut sitä parasta oppia. Ja vaikka oma musiikkini pohjautuukin paljolti kansanmusiikkiin, olen kiitollinen siitä, että olen voinut tehdä yhteistyötä muidenkin musiikkityylien edustajien kanssa.

Mikä on suhteesi rahaan ja taiteeseen – tai siis lähinnä näiden synteesiin? Onko sellaista? Ja kuinka tärkeää raha ylipäätään on sulle?

Kun tein esimerkiksi ”Mustaa”, päätin vain, että keskityn siihen. En ottanut mitään palkkatöitä vastaan, koska oman musiikin tekeminen rauhassa tuntui tärkeältä. Mutta niinhän se on, että välillä sitä elää mukavammin ja sitten taas kaurapuurolla. Mun elämässä materialistiset arvot eivät vain toistaiseksi ole tuntuneet niin tärkeiltä kuin se, että voi henkisesti hyvin. Mutta toisaalta, eihän mulla mitään miljooniakaan vastaan ole! Mutta mä en todellakaan laula vain sen takia, että saisin rahaa vaan sen takia, että mä rakastan laulamista!

Mikä on paras ja/tai rakkain työsi?

Kaikki työt. Jokainen liittyy johonkin tärkeään fiilikseen. Mun tapa tehdä musiikkia on niin henkilökohtainen, että melkein sama, jos kysyisit, mikä sormi on mulle kaikkein rakkain… Ja toivottavasti ne parhaat duunit on vasta tulossa. Muutenhan nyt jo voisi paiskata hanskat tiskiin, enkä mä ole vielä edes aloittanut kunnolla.

Missä vaiheessa musiikki muuten tuli elämääsi?

Jo ihan pienenä! Opin laulamaan ennen kuin puhumaan. Tein kesämökillä pikkutyttönä täysin palkein jo omaa oopperaa, tosin se syksyn tullen karisi päästä pois. Musiikki on aina ollut mulle tapa ilmaista itseäni, mun tapani puhua, olla ja elää.

Toni Lähteenmäki – kaunisääninen singer-songwriter

Julkaistu

Ajat ovat jonkin verran muuttuneet, mutta vielä on matkaa… Ilona-yhtye jätti jälkeensä kuitenkin hienoja lauluja ja ainakin pari kolme laulaja/muusikkoa. Sittemmin soolouraakin tehnyt Lähteenmäen Toni puuhaa taas uusia biisejä, muiden soitto- ja lauluhommiensa lisäksi. Ja se on hyvä se.

Toni Lähteenmäki Minkälaisen töiden parissa puuhastelet tällä hetkellä?

Olen viimeiset kuukaudet muun muassa harjoitellut Abban biisejä! Meillähän on ollut pitkään kasassa tämmöinen lauluyhtye kun Allways, jonka kanssa olemme esiintyneet kaikenlaisissa tilaisuuksissa, firmojen juhlissa ja niin edelleen. Allwaysin laulavat vakijäsenet mun lisäksi ovat Pia Bos ja Salli Suvalo, joka soittaa myös pianoa. Itse siis laulan ja soitan kitaraa. Ja nyt meillä on meneillään tämmönen Abba-projekti, jonka tiimoilta bändiin on otettu vahvistusta Eppu Normaali -yhtyeestä: Sami Ruusukallio bassoon ja Aku Syrjä rumpuihin. Itse olen tarttunut pitkästä aikaa sähkökitaraan – ja voi jestas, että se on hienoa! Ja bändin nimikin on paranneltu: Allways+! Imukyky pitää!!

Et kai vaan ole lopettanut omien laulujen rustaamista?

En. Pikkuhiljaa olen niitä tehnyt pöytälaatikkoon. Itse asiassa mulla on paljon materiaalia, ja olen tehnyt kotistudiossa kaikenlaisia pohjiakin jo aika paljon. Odotan parhaillaan, että Heikki saa oman levynsä valmiiksi, hän tulee ainakin nyt demovaiheessa tuottamaan kanssani näitä biisejä. Olen laulujen tuotantovaiheessa yleensä hyvin vastaanottavainen, ja kuuntelen mielelläni tuottajien ideoita.

Minkä tyyppistä kamaa on tulossa?

Näitä biisejä vois kai lähinnä kutsua lyyriseksi popiksi. Mutta poikkeuksena edellisiin sooloprojekteihin olen päättänyt, että tämän seuraavan haluaisin toteuttaa kokonaan ihan oman bändin kanssa. Siis sellaisten muusikoiden kanssa, jotka ei olis niin ammattilaisia. Jotka ehtisivät treenaamaan ja joiden kanssa sitten voisin keikoillekin lähteä. Ettei niillä olis niin paljon muita hommia… Suhtaudun tähän tulevaan projektiin erittäin vakavasti ja aion panostaa siihen kaikkeni. Yritän tehdä tällä kertaa itse paljon enemmän, muuttua sivusta seuraajasta toimijaksi. Mun mielestä se bändi on tärkeä, että voidaan yhdessä harjoitella ja että ollaan lähdössä samalla viivalla, musiikillisesti.

Minkälaisia tekstejä teet? Onko suhteesi sanoittamiseen muuttunut vuosien varrella?

No ehkä siinä mielessä, että ajattelen nykyään, ettei tekstien tarvitse olla niin kauhean vakavia. Tarkoitan, että niistä ei huokuisi sellainen ajatus, että ”kylläpä tuollakin menee huonosti”. Poptekstit voivat olla iloisia, keveitäkin, niin että biisit eivät ole raskasta kuunneltavaa. Tällä saralla olen ihan viime aikoina kokenut jopa onnistumisenkin fiiliksiä – luulen, että olen löytämässä tyylini.

Olemme kanssasi ennenkin jutelleet tekstien teosta. Miksi se on olevinaan niin vaikeaa – se hyvien poptekstien kirjoittaminen?

Se on varmasti osittain omaa harhaakin ja sitä, että oma rima on niin ylhäällä. Kun on älyttömän korkea itsekritiikki, tuntuu, ettei saa kirjoitetuksi mitään. On koko ajan tunne siitä, että pitäis heti olla yhtä hyvä kun kaikki suuret runoilijamestarit, että niitä omia tekstejä kehtais edes näyttää jollekulle, saati sitten julkaista. Mutta eihän se niin mene! Pitäis vaan olla rehellinen itselleen, olla sitä mitä on ja unohtaa kaikki ylimääräinen painolasti. Esimerkiksi sellaiset jutut, kuin että minkälainen mun nyt pitäis olla tai minkälainen mielikuva muilla on minusta laulajana/lauluntekijänä ja niin edelleen. Rehellisyys ja rohkeus olla oma itsensä on kai ne avainsanat tässä. Toisaalta suomen kielihän on joskus hankala. Monta kertaa kun saan valmiiksi jonkun hyvän poprallin, jonka olen lauleskellut ns. älämölöenglannilla ja sitten kun alkaa se tavujen laskeminen ja muodon hakeminen, niin se on yhtä tuskaa! Siinä kohdin vaaditaan sitten sitä ammattitaitoa ja tekniikan hallintaa.

Mitä muita oivalluksia päässäsi on syntynyt viime vuosina?

Niin no… mä olen käynyt alexander-tekniikan kursseilla, tuolla Oriveden opistolla. Dick Gilbert, jolla on Helsingissä oma koulu, josta muuten valmistuu nyt 10 alexander-tekniikan opettajaa tänä keväänä, on ollut vetämässä näitä kursseja. Siellä olen oppinut paljon uutta ja mielenkiintoista, mitä tulee laulamiseen.

Voitko paljastaa, pähkinänkuoressa, mitä uutta olet oppinut näillä kursseilla?

Alexander-tekniikan oppi keskittyy lähinnä ihmisen ryhtiin. Monillahan on vääriä työasentoja, ei pelkästään laulajilla. Kursseilla näistä pääseen eroon. Esimerkiksi laulajille on tämmöisiä ohjeita kuin ”ylös ja eteen”, joka pitää sisällään ihan selkeitä juttuja: sisuskalut auki, hengitys kulkee vapaasti, vanhat, pakkoliikkeenomaiset maneerit pois, laula ns. pää tyhjänä, luontevasti, omana itsenäsi. Vapaasti.

Tuohan kuulostaa vähän samalta, mitä itse olen oppinut Marjo-Riitta Kerviseltä tuolla poppikonsiksella. Aiotko muuten jatkaa opintoja tällä saralla?

Tahtoisin ilman muuta opiskella tätä alexander-tekniikkaa lisää, jos siihen tulee aikaa ja mahdollisuuksia. Olen tajunnut, että laulaminen on hyvin kokonaisvaltainen psykofyysinen tapahtuma, jonka kautta voi löytää itsensä ihan uudella tavalla.

Toni LähteenmäkiKestätkö puhua vähän Ilonasta? Mitä mielestäsi sille bändille tapahtui?

Ympäröivä maailma ei tainnut vielä olla valmis vastaanottamaan naispuolisia popin tekijöitä ja soittajia. Meistähän sanottiin muun muassa, että emme olisi ikinä päässeet rockin SM-kisoihin, jos me oltais oltu miehiä – meidän soittotaitoja arvosteltiiin kovalla kädellä…

Mutta oletko huomannut, että eivät ne sen kummempia ole muutkaan aloittelevat poppibändit? Kyllähän jokainen bändi ja laulaja/soittaja paranee treenauksen ja keikkailun, siis työn sekä yleisen hyväksynnän myötä, vai mitä?

Niin se on totta! Mutta Ilonassa oli hienoa nimenomaan se soittamisen ilo ja valtava yhteistunne. Se, että meitä niin haukuttiin, vain vahvisti yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Me aateltiin, että jumankauta, me ei ainakaan nyt ruveta itkeen tässä ja lopeteta sen takia, jos kaikki sitä näyttää niin kovasti toivovan… Mutta varmasti se on totta, että me saatiin palstatilaa enemmän naiseutemme takia – niin hyvässä kuin pahassakin..

Onko maailma muuttunut? Hyväksytäänkö naiset nykyään jo paremmin rock- tai popmuusikoiksi ja lauluntekijöiksi?

Olen seurannut asiaa mielenkiinnolla, enkä ole ihan varma siitä. Parempaan suuntaan kai ollaan menossa, toivottavasti. Onhan se kuitenkin niin eri asia keimailla korseteissa dat-nauhojen säestyksellä ja esittää muiden, lähinnä miespuolisten ammattisäveltäjien ja -sanoittajien, ja studiomuusikoiden tekemää musiikkia kuin tehdä, laulaa, soittaa ja sovittaa popmusiikkia itse. Vaikka eihän siinä mitään kummallista pitäisi olla. Samanlailla sitä varmaan syntyy lauluntekijäksi tai muusikoksi, oli sitten tyttö tai poika. Onhan mullakin edelleen haaveena tästä omasta tulevasta bändistä se, että löytäisin joitakin mimmejä, jotka lähtisivät mukaan … katsotaan nyt.

Mikä on muuten sinulle rakkain biisisi tai sellainen, josta olet todella ylpeä? Mulle tulee aina hyvä olo muun muassa Kesäpanosta…

”Kesäpano” vuodelta 1988 on tietysti siinä mielessä tärkeä, että sehän valittiin jonnekin klassikkokokoelmallekin – ja se oli sellanen biisi, että sanat ja sävel tulivat yhtä aikaa, tuosta vaan, helposti. Ja toinen rakas biisi on nimeltään ”Tulevaisuuden portti” vuodelta 1996, joka löytyy samannimiseltä soololp:ltä. Tämä biisi syntyi sellaisessa elämän sekamelskassa, kun taistelin itseni kanssa, yritin löytää omaa punaista lankaani. Biisi on aika raju, mutta pidän sitä todella onnistuneena pakettina.

Ikimuistoisin hetkesi lauluntekijä/muusikkourallasi?

Voi jukra – niistä on niin kauan… Tai aina kun keikka menee hyvin… tai se voi olla sellainenkin hetki, kun kellarissa saa jonkun biisin valmiiksi ja se on omasta mielestä hyvä. Ilonan aikana niitä hetkiä oli vähän niin kuin koko ajan. En mä osaa sanoa tarkemmin. Ehkä mä oon nykyään niin cool…

naureskelee Toni langan päässä. Minä odotan, että Toni panee bändin pystyyn ja lähtee seikkailuun uusine omine biiseinensä. Ja silloin ainakin allekirjoittanut on eturivissä joraamassa! Kiitos haastattelusta Toni – voimia ja lämpöä sinulle!

 

Ilkka Talasranta: ”Hienoa jos yleisö lähtee musikaalin nähtyään hyräillen kotiin!”

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1999)

Lemmenlähde on uusi kotimainen musikaali, joka on pyörinyt Lahden kaupunginteatterissa 6. helmikuuta lähtien. Sen ovat kirjoittaneet Olli Tola ja Pentti Järvinen, ja musiikin tähän nykyajan kansankomediaan on tehnyt Ilkka Talasranta. Laulujen sanat ovat syntyneet niinikään Ilkan ja Ollin kynästä. Musikaalissa on tunteen paloa ja tangon taikaa, mutta lisäksi myös nykyajan ilmiöitä luonnonsuojelijoineen ja uusavuttomine nuorineen. Pohdimme, mikä musikaaleissa vetää yleisöä, ja minkälaisia ne ovat parhaimmillaan.

Miksi musikaalit ovat niin suosittuja nykyään, Ilkka Talasranta?

Yleisö hakee ihan selvästi viihdettä. Olenkin sanonut, että massat lähtevät teattereihin viihtymään. Mutta on toki tärkeää, että teattereissa on muutakin tarjontaa kuin musikaaleja, mutta pienemmissäkin teattereissa musikaalit voivat osoittautua varsinaisiksi kassamagneeteiksi.

Minkälaista taustatyötä olet tehnyt ennen tätä musikaalia tai onko sinulla alaan liittyviä opintoja?

Tämähän oli mun ensimmäinen varsinainen musikaali. Mä olen tehnyt revyytä aikaisemmin ja varsinkin kirjoitellut tekstejä. Viime keväänä valmistuin Teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisterin tittelillä. Siellähän on nykyään tämä musiikkiteatterin koulutusohjelma, josta valmistui v. 1998 10 näyttelijää ja meitä säveltäjiä 4. Samuli Laihokin valmistui sieltä muuten samaan aikaan. Mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että tehdessäni Lemmenlähdettä taisin oppia enemmän kuin kahdessa vuodessa Teatterikorkeakoulussa. Niin kai se taitaa olla, että työ tekijäänsä opettaa kaikken parhaiten.

Mitä vaatimuksia tarvitaan, jotta voi päästä tähän koulutusohjelmaan?

Kokemusta tältä alalta ja lisäksi opintoja. Mulla itselläni oli jo ylempi korkeakoulututkinto…

Kuinka Lemmenlähteen musiikki sitten varsinaisesti syntyi? Saitko heti tilauksen valmistuttuasi?

Noin vuosi sitten talvella sain käsikirjoituksen Olli Tolalta ja aloin tutkia sitä. Kysyin Ollilta, saako sanoja fiksata muotoon ja hän antoi siihen luvan. Aloin sitten tehdä aihepiiriin sopivia kokonaisia lauluja ja lisäksi musiikkia, joka rytmittää musikaalia mukavasti.

Tiesitkö raamit etukäteen, tarkoitan bändiä ja niin edelleen?

Kyllä, muun muassa solistit, kuoro ja bändin kokoonpano olivat etukäteen tiedossa, mikä oli tärkeää. Solisteina musikaalissa ovat mm. Raimo Wahlström, Niko Saarela, Petri Liski, Mirja Räty ja Minna Haapkylä. Bändin kokoonpanon kuuluvat kahdet rummut, keyboard, basso, kitara ja hanuri. Kapellimestarina toimii Martti Peippo, joka soittaa itse lisäksi fonia ja klarinettia.

Kuinka tiiviisti olit mukana harjoituksissa, vai pitääkö säveltäjän ylipäätään olla mukana?

Kyllä ilman muuta! Mä harjoitin laulut solisteille ja kuorolle. Kapellimestari Martti Peippo harjoitti bändin, mutta olin itse mukana siinäkin. Harjoitusvaiheessa on yleensä vielä paljon fiilaamista, ja yhteistyötä ja kompromissejakin on tehtävä. Mutta mun mielestä pääasia on se, että jutusta tulee hyvä. Tämä on se tärkein kriteeri harjoitteluvaiheessa.

Jos puhutaan vähän rahasta? Kuinka säveltäjä saa palkkansa, jos nyt puhutaan musikaalin teosta?

No esimerkiksi tässä Lemmenlähde tapauksessa tekijät saavat näytännöistä tietyn prosentin, joka määräytyy lipputulojen mukaan. Yleensä käsikirjoittajalla/-kirjoittajilla ja säveltäjällä on osuuksista sopimus keskenään. Lisäksi sovitus- ja harjoitustyöstä teatteri maksaa erikseen. Mutta suoraan sanottuna olen sitä mieltä, että Teostossa olisi näistäkin asioista kaikkein paras tietotaito. Nyt kun nämä ovat suuria oikeuksia, siinä on säveltäjä itse vähän tuuliajolla – olin epävarma palkkauksen/tulojen suhteen. Olisi hienoa, jos Teosto ja/tai Elvis tai nämä yhdessä voisivat rakentaa jonkinlaiset pelisäännöt koskien musikaalimusiikkiakin. Nyt tilanne oli se, että yritin kysellä muilta neuvoja, ja sainkin niitä kyllä. Onneksi.

Onko musikaali taidetta vai bisnestä vai mahdollisesti molempia – oman kokemuksesi mukaan?

Ei sitä ainakaan tekovaiheessa voi mieltää bisnekseksi! Mun mielestä musikaalissa pitää olla ajatusta, se pitää olla harkiten ja huolella tehtyä. Eivät ihmiset lähde bussilasteittain katsomaan mitään puolivillaista juttua! Tällä hetkellä on kuitenkin sellainen fiilis, etten vielä tässä vaiheessa saa tästä puolen vuoden duunista niin paljon kuin pitäisi. Mutta luotan siihen, että Lemmenlähde on niin hyvä, että se kelpaa muuallekin. Mutta kyllähän tässä pitää tehdä pirusti töitä leivän eteen. Ja näyttää siltä, että se (leipä) on joka tapauksessa pieninä palasina pitkin maailmaa…

Miltä sinusta tuntui, kun produktio oli valmis?

Ensi-illan jälkeen seurasi jonkinlainen masennus – sitä ikään kuin putosi tyhjään. Kyllä kai sitä vois verrata jonkinmoiseen synnytykseen. Tekovaiheessa sitä on niin kiinni siinä jutussa, ei oikeastaan jää vapaa-aikaa ollenkaan. Se käy hermoon, kun yrittää mennä puolikuolleena nukkumaan, ja päässä soi saksalainen marssimusiikki! Ja kun aamulla herää, se sama biisi on pöntössä edelleen! Mutta sittenkään en kaipaa opettajan ammattiin takasin – kyllä tämä on sitä, mitä haluan tehdä.

Mitä tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on?

Seuraavaksi aika kuluu lasten merkeissä! Kirjoitan lasten kirjaa ja lasten musikaalia Lahden musiikkiluokkien käyttöön.

Millainen on hyvä musikaali ja onko Suomessa mielestäsi tarpeeksi mahdollisuuksia sellaisen tekoon?

Suomessa on hankalaa se, että joutuu kuitenkin tekemään aika paljon kompromisseja. Meillä ei ole aina niin paljon resursseja kuin tarvittaisiiin. Les Misérables on tästä kylläkin positiivinen poikkeus. Kaikesta näkee ja kuulee, että resursseja on ollut riittävästi, ja sen takia se onkin niin hyvä! Mulla on kyllä aika karujakin kokemuksia musiikkiteatterin teosta. Kun esimerkiksi tein Karirannan kesäteatteriin Robin Hoodia, se jäi kyllä mieleen: siihen ei oltu budjetoitu oikeastaan mitään etukäteen. Siinä sitten ihmeteltiin, että kun ei ollut bändiä eikä äänentoistoa, että mitenkähän tästä nyt oikein selvitään! Tein sen tosi halvalla… Mutta kuten sanottua, jos haluaa laatua, on siihen jo panostettava ja satsattava kunnolla – jo suunnitteluvaiheessa.

Maailman parhaat musikaalit?

Mun mielestä on kaksi yli muiden: West Side Story, jossa on aivan huikea musiikki ja My Fair Lady, jonka tekstit ovat äärettömän upeita..

Mitä ohjeita antaisit muille musikaalin tekijöille, joilla ei vielä ole vuosien kokemusta alalta?

Musikaalimusiikin teossa ei kannata arastella! Pitää uskaltaa ottaa riskejä. Ei saa pelätä. Kannattaa tehdä sillä ajatuksella, mikä on itsellä, eikä kuunnella kaikkien muiden mielipiteitä liikaa. Lisäksi on tärkeää ottaa tekovaiheessa riittävästi aikaa tekemiseen, muuten alkaa ahistaa ja todella pahasti. Vaikka kai se yleensä menee niin, että viimeiset kolme viikkoa ennen deadlinea kuljetaan kuin kuumehoureessa: pakkohan se on aina paras palkanmaksaja!

Kaiken tämän jälkeen – haluatko jatkaa musikaalien tekoa?

Ilman muuta! Kyllähän mä teen muutakin, opetan mm. Sibelius-Akatemiassa improvisaatiota ja kokonaisilmaisua yhden päivän viikossa ja lisäksi teen jatkuvasti biisejä ja kirjoittelen tekstejä. Mutta kyllä teatterimusiikki on mulle ehdottomasti se rakkain ykkösasia! Ei voi mitään.

Jukka Virtanen on sanaseppo ja ennen kaikkea hyvä ihminen – tai sitten toisin päin

Julkaistu

(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1999)

Muistan, kuinka ensi kerran näin Virtasen Jukan ”livenä” Elvis-kokouksessa joskus vuonna 1987. Jukka teki minuun heti suuren vaikutuksen lämpöisyydellään, inhimillisyydellään, älyllään ja tieto/taidollaan. Helsingin kaupunginteatterissa pyörivä menestysmusikaali ”Les Miserables” on tuonut Jukan verbaaliset kyvyt taas julkisesti esille, mutta mitä muuta kuuluu tälle rolling stonelle, kotimaisen viihteen yhdelle suurimmista.

Oletko vielä hengissä Miserables-urakan jälkeen? Voitko vähän kertoa tästä projektista, kuinka se alkoi ja miten se sujui?

Mehän alettiin hommiin Kristiina Drewsin kanssa, kääntämään ja vääntämään Les Miserablesia tuon Parviaisen tilauksesta vuonna 1995. Me tehtiin duunia siinä nelisen kuukautta ja vähän ylikin sen tekstin kanssa, jos laskee 8 tunnin työpäiviä, ennen kuin se oli valmis. Meidän yhteistyö sujui hienosti – Kristiina otti selvää asioista, tarkisti niitä, käänsi mukana ja minä sitten fiilasin ja hain tekstille musiikkiin sopivan muodon. Siinähän kävi sitten niin, että me teimme sen tavallaan ilmaiseksi ensin koko jutun. Koska siitä ei vielä siinä vaiheessa tullutkaan mitään…

No kuinka se homma eteni? Ja eikö sinua harmittanut, että olitte tehneet niin kovan duunin palkatta, ensi alkuun?

Ei harmittanut yhtään! Olinhan mä siinä työn tohinassa samalla löytänyt itselleni yhden uuden hyvän ystävän, eli Kristiinan! Mutta juttu jatkui niin, että Kaupunginteatterista otettiin yhteyttä viime vuonna, kun ne olivat kuulleet, että me oltiin tämmönen homma tehty. Ja niin se sitten lähti toteutumaan, ihan toden teolla.

Tein äsken muuten haastattelua Ilkka Talasrannasta. Hän kehui Les Misérablesia ja juttelimme myös siitä, kuinka resurssitkin ovat tärkeitä, nimenomaan musikaalin ollessa kyseessä. Oletko samaa mieltä?

Jaahas! Sehän on se Ilkka mun löytöjä! Ilkkahan oli muuten yhdellä mun ja Linkolan vetämällä lauluntekijäkurssilla viis vuotta sitten ja äkkäsin heti, että kyseessä on lahjakas kaveri. Annoin muutaman puhelinnumeron… Mutta näistä resursseista. Onhan se tosi tärkeetä, että on hyvät puitteet: kunnon orkesteri ja kuoro, erinomaiset solistit, lavasteet, puvut, kaikki. Jos musikaali halutaan tehdä todella hyvin, se vaatii, että kaikki asiat ovat kohdallaan ja että niihin panostetaan. Varsinkin, kun kyseessä on tämmönen megateos kuin nyt esimerkiksi Les Misérables on. Se täytyy tehdä isosti – ei se muuten pure. Mutta onhan niitä tehty hyviä intiimejäkin musikaaleja, mutta se on sitten toinen laji…

Mitä muuta elämääsi kuuluu?

No mulla on tässä kaikenlaista hommaa. Turun kaupunginteatterissa harjoitellaan parasta aikaa mun ja Kristiinan suomentamaa ”Sweet Charityä”. Se perustuu Neil Simonin tekstiin Fellinin alkuperäisidean pohjalta. Sen ohjaa hyvä ystäväni Tiina Brännare, ja se tulee ohjelmistoon ensi syksynä. Lisäksi olen lupautunut ohjaamaan Kalle Raskin kunnallispolittisen kabareen Kouvolan kaupunginteatterillle ensi syksynä. Marraskuussa ohjaan Mikkelin kaupunginteatterille savolaisrevyyn. Ja ai niin, Vaasan kaupunginteatterille tulee ensi-iltaan keväällä, Oiva Paloheimon romaanin pohjalta käsikirjoittamani näytelmä ”Tirlittan”, jossa on mukana muun muassa Pertsa Reposen ja Toni Edelmannin lauluja. Niin, ja sitten tietenkin vielä ohjaan UIT:n ”Tanssitaanko ensin?”, jonka tekijäkaartissa olen mukana Seppo Ahdin, Jaakko ja Markku Salon lisäksi. Edellä mainittu Tiina Brännarekin on mukana, koreografina ja apulaisohjaajana.

Jaa – ettei sen enempää! Huh huh, tulee kuuma kun pelkästään kuuntelee…

Niin no mähän oon tämmönen toivoton harrastelija… Mutta pääasia on, että saa olla mukana tekemässä kivoja juttuja kivojen ihmisten kanssa!

Tuo nyt on tyypillistä sinua… Miten muuten suhtaudut sanoittamiseen/ kirjoittamiseen noin yleensä? Tarkoitan sitä, että voiko sitä sinun mielestäsi opetella?

Kyllähän sitä voi opetellakin, mutta tietty perustaipumus täytyy tekstinikkarilla olla. Hänellä pitää olla elävä suhde kieleen ja lisäksi sekä tarmoa että sitkeyttä ottaa selvää asioista ja muodoista. Hänellä täytyy myös olla taju musiikin ja tekstin suhteesta. Sanoittaminen on sellaista jatkuvaa ristisanatehtävän ratkomista. Tietenkin hyvässä sanoittajassa on myös ripaus taiteilijaa ja runoilijaa, mutta hyvin suuri osa ihan silkkaa ammattitaitoa.

Mistä sitä ammattitaitoa sitten voi hankkia?

Lukemalla esimerkiksi Unto Kupiaisen runousoppia, tutkimalla Kalevalaa, Lauri Viitaa, Helismaata, Vainiota, Leskistä ja amerikkalaisia musikaalitekstejä ja evergreenejä. Noin ensi alkuun.

Kuinka tärkeitä sinun mielestäsi ovat riimit tai muoto yleensäkin?

No, mä olen muodon kannalla. Juha Siltanenhan on sanonut mua jopa neuroottiseksi muodontajaksi! Mutta kyllähänasia menee aina muodon edelle, jos ihan rehellisiä ollaan. Eli, joskus muodon tietoinen rikkominen tekee tekstiin sen suolan, särmän, mutta eihän tässäkään ole olemassa absoluuttista totuutta. Onhan mekin tehty Salon Jaken kanssa sellasia lauluja kuin esimerkiksi ”Pienenä poikana”, ”Pornolaulu”, ”Politiikkalaulu” ja monia muita, joissa tahallaan on rikottu muotoa. Mutta se juju onkin siinä, että se pitää osata! Esimerkki oikein hienosta riiminkäsittelijästä ja yhtä aikaa oivaltavasta muodonrikkojasta on Veikko Lavi, jonka tekstit ovat saaneet lisäenergiaa nimeenomaan siitä rikkomisen särmästä. Mutta kaiken kaikkiaan – kaikki laulut mahtuu maailmaan, sano Horttokaalot aikoinaan!

Jukka VirtanenMikä on rakkain työsi?

Kaikki työt ovat tekohetkellä sekä rakkaita että vastenmielisiä! Mutta kyllä oli hienoa ohjata kantaesityksenä oma libretto ”Antti Puuhaara” Tampereen Teatterille vuonna 1995. Siinä oli oma poika toisessa pääosassa, oma tytär maskeeraajana, ja joukko hyviä ystäviä mukana muutenkin, mm. Otto Kanerva, Sinikka Sokka ja Tiina Brännare. Se jäi kyllä kokonaisuudessaan hyvin mieleen. Toinen juttu, joka on ollut erityisen rakas, on ”The joulukalenteri”, joka kuvattiin Tanskassa, tanskalaisin voimin. Meitähän oli sillä reissulla neljä veijaria -minä, Raimo Smedberg, Seppo Korjus ja Kunu Lehtoranta. Kahdeksan viikkoa yhdessä ja – Tanskassa. Oli uskomattoman hieno reissu! Kun Tarja Teva, joka on asunut 8 vuotta Norjassa, kysyi multa ihmetellen, että kuinka mä osasin norjasta kääntää sen jutun niin sutjakkaasti, sanoin sille, että mähän olen Oslon putkiliikkeitten jalkapallomestari vuodelta 1953, niin että tottakai mä nyt norjaa osaan! En mä siitä paljon ymmärtänyt, kunhan käänsin… 150 liuskaa norjankielistä tekstiä. Ja ne ohjelman 13 laulua käänsin tanskankielestä, joten siinäkin riitti puuhaa…

Sinulle näyttävät ihmiset, työkumppanit, olevan erityisen tärkeitä, kun kuuntelen näitä tarinoitasi…

Kyllä – nehän ne on kaikista tärkeimpiä, toiset ihmiset! Näistä hienoista hetkistä ja ihmisistä vielä sen verran, että lähtisin koska vaan – pienemmälläkin tekosyyllä – uudestaan ”tien päälle” sillä porukalla, jolla me teimme kahdeksan vuotta yökerho-ohjelmia vuosina 1969 – 1976. Meidän ydinporukkahan oli Salon Jakke, Leppäsen Marjatta, minä ja Kuuslan Matti. Ja olihan meillä keikoilla aina mukana oma bändikin. Mutta kaikkein hienointa oli se, että mä sain ihan itse laulaa näitä hienoja piisejä, esimerkiks ”Hanna ja Niilo”, ”Kaupungin rumin mies” ja sitä rataa.. Vakavasti puhuen, voi sanoa, että ajatus UIT:stä syntyi ja kehittyi juuri noitten yökerhokeikkojen pohjalta. Että siinäkin mielessä niistä keikoista oli jotakin iloa, sen laulamisen lisäksi…

Koska UIT sitten perustettiin?

Vuonna 1979, eli tänä vuonna tulee 20 vuotta täyteen.

Minkälainen sinä olit muuten nuorempana?

Ne sanovat, että ihan samanlainen kuin nykyäänkin. Mulla on edelleen erittäin kiinteät suhteet lapsuudentovereihini, ja se on musta hienoa.

Miten sinä oikeastaan muuten olet päätynyt tälle alalle? Oletko tehnyt tietoisia valintoja?

Kai mulla on aina ollut vietti näihin hommiin. Alunperinhän mä tulin Helsingin yliopistoon lukemaan suomea ja kirjallisuutta. Aika pian aloitin kuitenkin hommat niin radion kuin tv:nkin puolella. Vuonna 1955 jo kirjoitin ja ohjasin radiolle lasten- ja ajanvieteohjelmia. Sitten pääsin Erik Blombergin henkilökohtaiseen oppiin, elokuvia tekemään. Vuonna 1958 aloittelin tv-hommia. Ja 60-luvulla mä ohjasin Speden elokuvia. Ja olen tehnyt opetustyötä ja tollaista. Niin että mä oon tehny vähän kaikenlaista. Tämä laulujen kirjoittaminen omalla kohdalla alkoi varsin myöhään, 35-vuotiaana ikämiehenä. Ja tuntuukin siltä, näin jälkeenpäin, että hyvä niin. Mulla ei varmasti olis kestäny närvi olla pelkästään päätoiminen lauluntekijä. Tai se onkin varmasti ollut mun pelastus, että mä oon voinut tehdä niin paljon erilaisia töitä – elokuvia, radio- ja tv-ohjelmia, opetustöitä, käsikirjoittamista, ohjaamista jne. Tuo Miserables-hommakin otti kyllä koville – jos nyt ihan rehellinen olen, tässä haastattelun lopuksi. Tuommoiset suuret työt ovat kyllä kiehtovia, mutta käyvät kieltämättä kovasti kaalin päälle.

Kuinka sitten rentoudut?

No mullahan on perusasiat kunnossa eli maksa, sydän, pää ja haima pelaa! Ja se varmaan johtuu siitä, että mä harrastan paljon urheilua. Pelaan niin usein kun mahdollista jääkiekkoa ja jääpalloa, muun muassa. Ja sitten koitan aina välillä enempi laiskotella…

…

Niinpä. Reippaanlaiseen hymyyn vetivät jälleen Jukan jutut, vaikka tuo viimeinen oli kyllä jo vähän niin ja näin. Nimittäin ei kai laiskottelusta voi puhua Jukan kohdalla, ihan tosissaan ainakaan. On se uskomaton aarreaitta kolmella jalalla, ikirokkari ja urheilijanuorukainen… Ja näköjään pysyykin tuommosena, samanmoisena – mistä kiitos!