Tekoälysäädös AI Act – EU etunenässä kohti oikeudenmukaisia tekoälyn käytön pelisääntöjä

BLOGI

Tekoälysäädös AI Act – EU etunenässä kohti oikeudenmukaisia tekoälyn käytön pelisääntöjä

EU:n tekoälysäädöksellä laaditaan tekoälyjärjestelmille yhtenäisiä sääntöjä, joilla varmistetaan, että niiden käyttäminen on turvallista ja että ne kunnioittavat ja EU:n perusoikeuksia ja arvoja.

Joulukuussa 2023 Euroopan Unionin päättäjät saavuttivat yhteisen ymmärryksen tekoälysäädöksestä useamman vuoden monikantaisten neuvotteluiden jälkeen. Lopputuloksena syntynyt lainsäädäntöehdotus on ensimmäinen laatuaan maailmassa, ja EU on siten etunenässä luomassa toimintamalleja, eli kauan kaivattuja pelisääntöjä tekoälyn käyttämisestä muun muassa läpinäkyvästi, jäljitettävästi ja yhdenvertaisesti.

Tekoälyjärjestelmien on EU:ssa haluttu olevan perusteeltaan enemmänkin vapaata ja mahdollistavaa, mutta vapauden on todettu tarvitsevan rinnalleen oikeudenmukaisia toimintamalleja, jotta innovaatiot ja EU:n sisämarkkinoiden harmonisoidut kaupankäynnin periaatteet ovat mahdollisia.

Riskien ja vastuiden linjausta

Keskeistä säädöksessä on tekoälyjärjestelmien luokittelu riskialttiuden mukaan. Riskitasoja puolestaan tarkastellaan erityisesti avoimuusvelvoitteiden näkökulmasta. Vähäisten riskien järjestelmiin sovelletaan kevyempiä avoimuusvelvoitteita. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi velvollisuutta ilmoittaa, että sisältö on tuotettu tekoälyjärjestelmällä.

Riskiluokittelulla halutaan turvata erityisesti tekoälyn luoman sisällön käyttäjiä. Tavoite on, että avoimuusvelvoitteiden ansiosta heidän olisi mahdollista tehdä valistuneempia päätelmiä sisällöistä. Käytännössä tämä tarkoittaa vaikkapa tekoälyllä tuotettua valokuvaa: lukijalle on lähdekriittisistä syistä tärkeää tietää, onko uutisvalokuvan ottanut kuvaaja itse tilanteessa vai onko sen tuottanut tekoäly. Disinformaation aikakaudella tällä on erityisen suurta merkitystä.

Erityisen haitalliset toiminnallisuudet järjestelmissä kielletään. Tällaisia ovat esimerkiksi käyttäytymisen manipulointiin, sosiaaliseen pisteytykseen ja biometriseen luokitteluun liittyvät käyttötarkoitukset.

Musiikkialan näkökulmasta tärkeää säädöksessä on tekoälyjärjestelmien velvoite noudattaa EU:n lainsäädäntöä. Tämä tarkoittaa, että tekoälyjärjestelmät eivät ole irrallisia tekijänoikeuksien sääntelystä. Eurooppalaiset tekijänoikeusjärjestöt ovatkin tyytyväisiä siihen, että säädös sisältää edellytyksiä tekijänoikeuksien noudattamisesta. Linjaus on perusedellytys sille, että jatkossakin on mahdollista toimia ja ansaita luovan alan tekijänä, eli esimerkiksi musiikintekijänä.

Mitä tämä tarkoittaa suomalaiselle musiikintekijälle?

Suomen Musiikintekijöiden visiossa musiikin tekeminen on taloudellisesti mielekäs ja yhteiskunnallisesti arvostettu ammatti, joka perustuu toimivaan tekijänoikeusjärjestelmään. Ilman toimivaa tekijänoikeusjärjestelmää ei ole mahdollista ansaita musiikintekijänä. Tähän keskeiseen periaatteeseen nojaa myös Suomen Musiikintekijöiden hallitusohjelmatavoitteet, joissa on tuotu esiin tarve turvata tekijöiden omaisuudensuoja sekä Suomessa että EU-tasolla. Lisäksi Suomen Musiikintekijät kokee tärkeäksi varmistaa yhtenäiset pelisäännöt eurooppalaisilla sisältömarkkinoilla. Tuore EU:n tekoälysäädös vaikuttaa tukevan näitä periaatteita, kun se edellyttää tekoälyjärjestelmiltä sitoutumista EU:n lainsäädäntöön. Perusta tuntuu siten olevan kunnossa.

Käytännössä tekoälysäädös saattaa tulla musiikintekijälle vastaan silloin, kun hän saa tiedon musiikkiteoksensa käytöstä suurten kielimallien, eli tekoälyn pohjana käytetyn aineiston, kouluttamisessa. Säädöksen sisältämä edellytys läpinäkyvyydestä tekijänoikeudella suojatun materiaalin käyttämisessä tarkoittaa sitä, että tekoälyjärjestelmiä tarjoavien yrityksien on laadittava dokumentaatio kielimallien kouluttamiseen käytettävästä aineistosta.

Näin ollen esimerkiksi tieto musiikkiteosten hyödyntämisestä tulee oikeudenhaltijoille, ja heillä on mahdollisuus kieltää laittoman sisällön syntyminen. Suomessa tämä tarkoittaa, että Teoston asiakkaana musiikkiteoksesi ovat suojattu: aineiston, eli juuri vaikkapa musiikkikappaleiden, käyttämisen tekoälyjärjestelmien kouluttamiseen edellyttäisi lisenssiä Teostolta.

Tekoälysäädöksen lopullinen muotoilu vaatii vielä jatkotyöstöä. Tämän on arvioitu tapahtuvan kevään 2024 aikana. Käyttöönotto puolestaan tapahtuu portaittain siten, että kokonaisuudessaan sääntely ja kiellot tulevat voimaan kahden vuoden kuluttua säädöksen julkaisemisesta.

Tekoäly – riskejä ja mahdollisuuksia

Luovan työn tekijöiden kannalta tekoälyssä on riskejä, mutta ehdottomasti myös mahdollisuuksia. Luovilla aloilla on yleisesti ryhdytty herättelemään sekä tekijöitä itseään että kuluttajia siihen todellisuuteen, että tekoälyn synnyttämää sisältöä on jo enenevissä määrin kuultavissa ja nähtävissä kaikkialla, ja niin suuret kuin pienemmätkin yritykset ovat enenevissä määrin ottamassa käyttöön tekoälyjärjestelmiä.

On tärkeää, että perusta, tekijänoikeus, on kunnossa. Näin tekijöillä on mahdollisuus edelleen hallinnoida oikeuksiaan ja toisaalta myös hyödyntää tekoälyä omassa työskentelyssään. Kuten musiikintekijä, tuottaja Kyösti Salokorpi toteaakin blogissaan Tekoäly luovan työn välineenä:

”Nyt nähty tekoälytaide on vasta aivan alkua. Työkaluna, ja nimenomaan juuri työkaluna taitavien ihmistaiteilijoiden käsissä, se tulee lähivuosina mahdollistamaan ennennäkemättömän hienojen taideteosten luomisen. Kulttuuri on aiemminkin kehittynyt yhdessä teknologian kanssa, ja siksi tuntuisi älyttömältä yrittää pysäyttää vääjäämätöntä evoluutiota”, hän kirjoittaa.

On siis olennaista ymmärtää, ettei inhimillisyys katoa tekoälynkään aikakaudella. Tekijälle tekoäly onkin parhaimmillaan kuin hyvä apukuski: osaa neuvoa ja vinkata, muttei häiritse kuljettajaa.

Nina Lith
Viestintäpäällikkö
Suomen Musiikintekijät

Suomen Musiikintekijät on mukana Tekoälyn vastuullisen käytön periaatteissa

  • Tekoäly tukee ihmisten luovuutta ja itseilmaisua
  • Ihmisten tekemän taiteen arvo ja rooli säilyy
  • Tekoälyn kehittäjien tulee noudattaa tekijänoikeuslakia
  • Päättäjien ei tule antaa tekoälyn kehittäjille erivapauksia, jotka heikentävät oikeudenomistajien asemaa
  • Tekijänoikeuden tulee suojata vain ihmisen luomia teoksia
  • Tekoälysovellusten on oltava luotettavia ja läpinäkyviä
  • Luovat alat on otettava mukaan päätöksentekoon

Artikkelin lähteet