Haku

Suomalaisen musiikin päivä

…Olavi Virta ja 2000-luvulla virret. Jo 80-luvulla Perko oli toki soittanut Huittisten kirkossa, tosin vasta sen jälkeen, kun asian käsittely oli viety kirkkovaltuustoon ja sielä oli lupa hellinnyt. Valituksia siitä,…

Ta-daa – kling!

…niin kattavampi ja ennen kaikkea musiikin todelliseen käyttöön perustuva online-tilitys toisi menetetyn takaisin korkojen kera.    Kun ihmiskunnan historian viimeisien vuosien kehitys on ollut kuin tavarajunasta lähtevä salama, niin mitä…

Jarno Sarjanen 29.3.1945 – 21.2.2009

…on yksi ehdottomia Jarno-suosikkejani. Sovitukset noihin lauluihin oli tehnyt Bruno Korpela, todella paneutuneena lauluntekijän sielunmaisemaan. Keskikalja Cowboy -levyn Jarno tahtoi tehdä ”livenä”, eli hän lauloi kaikki biisit putkeen studiobändin säestyksellä….

Suoja-ajat tasavertaisiksi

…harmonisoitava koko maailmassa. Muussa tapauksessa lyhyemmän suojan maihin syntyy vanhojen äänitteiden laillisia online-myyntipisteitä.  Mutta jos ja kun äänitteiden suoja-aika EU:ssa pitenee, sen on ehdottamasti tapahduttava siten, että muusikoiden oikeudet suhteessa…

Soolouran alussa

…En ole kiinnittänyt tuohon puoleen huomiota juuri ollenkaan. Olen päättänyt keskittyä sisällöntuottamiseen, ja jätän kaikki nuo kysymykset levy-yhtiön harteille. Siellä saadaan miettiä, kenelle levyä lähdetään markkinoimaan ja niin edespäin. A-kategoriaa…

Basismia kuvassa ja ulkopuolella sen

…se oli kaikkein pätevin niistä. Mutsi soitti klassista ja Virolahden musiikkiyhdistyksen orkesteri treenasi meillä, koska siinä valokuvaamossa oli iso studiohuone ja siellä pystyi hyvin harjoittelemaan. Siellä kuulin paljon klassista, Corellia…

Pintaa syvemmälle

…tarkkaan tietää ettei siellä mollikuusysit juhli. Mutta hänestä on äärimmäisen haastavaa pyrkiä aikaansaamaan kolmen minuutin humppa, joka toimii moitteetta sillä estetiikalla; se on vaativinta. – Joo, olen tästä Vellun kanssa…

Pale, haitari ja legendat

…balladeja, Tom Waitsin sielunmaisemaa. Haitari on tällä levyllä myös sähköinen, solistinen ja myös tilaa antava. Teimme kokeilujakin haitarin ja kitaran välillä, kuten komppimeininkiä ja uniksia. Radiosoittoa on tullut kohtuullisesti Sinkkuversiot…

Palkitaan

…audioinfernosta kyllä. On nimittäin mielenkiintoista pohtia sen henkilön sielunelämän arvoituksia, jonka mielestä on hyvä idea kahdentoista keilaradan yhteiskolinan, pallojen vierinnän ja yleisen ihmisfiilistelyn sekaan soitattaa vielä tilkkeeksi mainstream rockmusiikkia. Musa…

Online/offline

…vaatii sitä, digitaalinen online-toiminta verkossa tätä ja kaiken muutospaineen päällä leijuu vahva tekijänoikeuksien siirtotoiminta bisneksen haltuun. On syytä olla tietoinen ja valpas tilanteiden kehityksestä. Epäilen, että kohta on taas turvauduttava…