Haku

Svenska kulturfonden

Svenska kulturfondenin tehtävänä on tukea ruotsinkielistä kulttuuria ja koulutusta, ruotsin kieltä ja suomenruotsalaista toimintaa Suomessa. Svenska kulturfonden on perustettu vuonna 1908, ja se muodostuu 480:stä rahastosta, jotka pohjautuvat testamentteihin sekä…

Etnogaalan voittajat on julkaistu

…kerta toisensa jälkeen. Vuoden tuottaja kunniamaininnan sai Bafe’s Factory Etnogaala oli osa “Yhdessä folkin aallonharjalla” -tapahtumakokonaisuutta, johon kuuluvat lisäksi 11.1. FolkForum-seminaari www.kansanmusiikkikansantanssi.fi/folkforum 11.-12.1. Folklandia-risteily www.folklandia.fi 12.1. Folklandian jatkot, jossa mm….

Yksityisen kopioinnin hyvityksen nykytaso säilyy

…kulttuurin edistämiskeskus Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys Gramex ry Kopiosto ry Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK ry Lyhty – Luovan työn tekijät ja yrittäjät -verkosto,…

Esko Linnavalli big band -sävellyskilpailu 2019

…vapaamuotoisella hakemuksella Suomen Big Band -yhdistyksestä. 8. Finaalissa on mukana enintään 10 teosta, jotka esittää UMO. 9. Finaalissa kappaleet arvostelee tuomaristo, jonka asettaa Suomen Big Band -yhdistys. 10. Kaikki finaaliin…

Taiteilijapalkkaa ja muita ihmeitä?

Aloittaessani Taiteen edistämiskeskuksen johtajana, aloin koota kuvaa taidekentän tuki- ja hallintorakenteista. Samaan saumaan osui opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmätyön koostaminen taide- ja taiteilijapoliittisiksi linjauksiksi. Työryhmän raportti ilmestyi lokakuussa. Siinä esitämme muutamia…

Terveyttä ja turvaa tulevaan vuoteen!

…työntekijä saa hieman arvioida, mahtaako työtön kuulua johonkin riskiryhmään. Laitoinpa viestiä omaan terveyskeskukseeni: Olen 56-vuotias luovan työn tekijä, ja olen koko työikäni toiminut freelancerina ja itseni työllistäjänä. En ole minkään…

Georg Malmstén -säätiön apuraha

Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry:n vuonna 1982 perustama Georg Malmstén -säätiö edistää ja tukee luovaa suomalaista kevyttä musiikkia. Säätiön työskentelyapurahat jaetaan vuosittain. Ne on tarkoitettu kotimaisten teosten sävellys-, sanoitus- ja…

Greta ja William Lehtisen säätiön apurahat

…William Lehtisen säätiö c/o Säätiön asiamies Jouko Huhtala, Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy PL 233, 00130 Helsinki Hakijan tulee hakemuksen yhteydessä ilmoittaa apurahat, jotka hän on saanut kolmen vuoden aikana…