03/2024

Musiikintekijä

Edellinen artikkeli Seuraava artikkeli
Kolumni

Akun juhlalataus

”Myönnän, on juhlallinen ja ylpeä olo. 70 vuotta täyttäessään yhdistyksemme voi paremmin kuin koskaan”, kirjoittaa toiminnanjohtaja Aku Toivonen.

Aku Toivonen
Juha Törmälä
20.11.2024
2 min

Toimintamme koetaan merkitykselliseksi. Tästä kertoo jäsenmäärän jatkuva kasvu. Olemme saaneet kuulla uusien jäsenten illassa sekä lukea Musiikintekijä-lehden uusien jäsenten esittelysivuiltakin, että ammattimaisesti toimivien musiikintekijöiden joukkoon kuuluminen koetaan kunnia-asiaksi.

Yhdistyksemme menestys on oletettavasti sen seurausta, että olemme löytäneet tasapainon pitkällä aikavälillä rakennetun asiantuntijuuden ja uusiutumisen välille. Asiantuntijuus ja ammattimaisesti toimivien musiikintekijöiden kattava edustavuus ovat toimintamme kivijalka. Lisäksi on tärkeää olla hereillä ja herkkänä yhteiskunnan muutoksille ja tekijyyden sekä musiikkialan markkinoiden muuttumiselle.

Yhteiskuntaa ja etenkin julkista rahoitusta koettelevat turbulenssit hipovat yhdistystämmekin. Ajattelen kuitenkin niin, että historiamme, aatteemme ja valpas otteemme tulevaisuuden rakentamiseen kantavat. Reagoimme tarkoituksenmukaisesti, emme tuuliviirin lailla.

JOHTAMISOPPEJA on monenlaisia. Syntyy ideologioita ja uusia käytäntöjä, ja kukin johtaja kietoo niistä omaa lankakeräänsä organisaationsa arkeen. Luotettavuus, toisen kunnioittaminen ja yhdenvertaisuus ovat minulle henkilökohtainen missio, ja ne ovat osa johtamisfilosofiaani. Yhdistyksen toiminnanjohtajana tunnen vahvaa yhteyttä jäsenistöömme. Yhteisöllinen vastuu kantaa toivottavasti myös toimistomme ulkopuolelle – myös sinne, mistä katsoen tunnumme kaukaisilta.

Tommy Tabermann ei todennäköisesti tarkoittanut alla olevaa runoaan johtamisopiksi, mutta kun siihen tutustuin, koin vahvasti: näin olen minäkin elämän ja vastuullisen yhteiselon nähnyt.

Elinehto

Kaikkea saa tehdä.
Kaikkea pitää tehdä.
Kaikkia ovia pitää tempoa,
kaikkia kuita kurkotella.
On vain yksi ehto,
elinehto:
Värisevää sielua
ei saa tallata.

Tommy Tabermann
Intohimon panttivanki, 1980.

 

TÄMÄ Musiikintekijä-lehden Juhlanumero jää rakkaan päätoimittajamme Sanna Korkeen viimeiseksi tämän muotoiseksi työksi yhdistyksellemme. Kiitän koko sydämestäni sinua Sanna tämän lehden toimittamisesta ja ajanmukaistamisesta, jota sinun aikanasi tehtiinkin useasti. Muistakaamme ikuisesti, että Sannan päätoimittaja-aikana Musiikintekijä-lehti sai Vuoden laatulehti -palkinnon vuonna 2019.

Aku Toivonen
toiminnanjohtaja
Suomen Musiikintekijät

Seuraava artikkeli

N° 03/2024

Myös tässä lehdessä

Arkistoon

Elokuvien säveltäjät

Timo Kalevi Forss \ 6 min

Hyvästi yö

Martti Heikkilä \ 3 min

Sade

Martti Heikkilä \ 3 min

Sinikka Svärd: Ura yhtä tähtihetkeä

Eija Hinkkala \ 8 min

Lauri Porran BASSO-teosta valmisteltiin kaksi vuotta

Jojo von Hertzen \ 2 min

Olli Varis ja tuotantomusiikin kiehtova anonyymiys

Kalle Ryökäs \ 2 min

Fanni Sjöholm löysi oman ilmaisunsa hip hopista

Timo Kalevi Forss \ 6 min

Neljän ruuhka

Martti Heikkilä \ 3 min

Nimismiehen murhe

Martti Heikkilä \ 2 min

Peltokurjen taika tapahtuu livenä

Sanna Korkee \ 2 min

Elämänliekin ylläpitäjä Yrjö Hjelt

Kalle Ryökäs \ 5 min

”Täytyy mennä se edellä, mitä musiikki tarvitsee”

Jojo von Hertzen \ 2 min

Petra Poutanen ja pyhän kokemus

Tommi E. Virtanen \ 5 min

Johannes Brotherus: Aina joku pikkuinen idea

Inka Nousiainen \ 6 min

Musiikintekijät ovat heimoni

Kati Valjus \ 2 min

Hattu päästä ja näkemisiin!

Sanna Korkee \ 2 min

Akun juhlalataus

Aku Toivonen \ 2 min

Olkaamme ylpeitä

Pauliina Lerche \ 1 min