EN | SVE
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Astoria-musikaali ensi-iltaan

Tekijä: Mysteerio

Astoria-musikaali ensi-iltaan

Julkaistu

Uusi kotimainen musikaalituotanto Lahdessa

Kuohuvan Euroopan tuntoja

Lahden kaupunginteatteri julisti syksyllä 2001 Hopeakuu-musiikkiteatterikilpailun, jonka voittajaksi selviytyi teos nimeltään Astoria. JUKKA ITKOSEN, ARI-MATTI HEDMANIN alkuperäisidean pohjalta kirjoittaman, ja JUKKA LINKOLAN säveltämän Astorian ensi-illat olivat juuri lehden mennessä painoon, syyskuun 16. ja 17 päivinä.

Teatteri jatkaa kilpailua ja uudistetut säännöt on luettavissa teatterin nettisivuilta. Uuden kotimaisen musikaalin ensi-ilta voi olla teatterin suurella näyttämöllä syksyllä 2005.

Edellisestä asiallisesta musikaalikilpailusta olikin ehtinyt kulua jo vuosikymmen: LUSESin kilpailunkin voittajaksi selviytyi muuten Linkolan sävellys, Kairatut sydämet, jonka tekstit olivat HEIKKI NIIRASEN ja ESKO-PEKKA TIITISEN. Sitä esitettiin Outokummun Vanhassa Kaivoksessa täysille saleille ammattilaisten ja harrastajien voimin kesinä 1995 ja 1996.

Hopeakuu -kilpailun voittajasta tuli valmista huomattavasti nopeammin, sillä pääpalkinto oli nimenomaan tilaus tämän syksyn ensi-illaksi.

AIKUISILLE AMMATTITEATTERIIN TEHTY

Tapasin Jukat viikkoa ennen ensi-iltaa, ja molemmat vaikuttivat tyytyväisiltä uuden musikaalin synnyttäjiltä. Ensiksi kävin Jukka Linkolan kotona. Avaran olohuoneen nurkassa olevalla flyygelillä lie syntynyt Astorian musiikistakin valtaosa, Jukka sanoo kirjoittavansa nopeammin käsin kuin koneilla.

ALKAAKO OLLA VALMISTA?

– Toki vähän vielä soundeissa on töitä, miksaajat käy kuumana. Tämä äänipuolen työskentely jää aina kaikkein viimeisemmäksi, valojen ohella. Mutta eiköhän valmista tule ensi-iltaan mennessä…

ASTORIA ON SIIS HOPEAKUU-KILPAILUN VOITTAJA. TOISIN KUIN AIKANAAN LUSESIN KILPAILUSSA, TÄHÄN KILPAILUUN OSALLISTUTTIIN HIUKAN KEVYEMMIN LUONNOKSIN.

– Tehtiin neljä laulua, synopsis, yksi kohtaus valmiina, yksi kappale orkestroituna, ja demonauha syntikalla soitettuna. Kilpailuehdotus sisälsi tietysti vain murtoosan valmiin teoksen musiikista.

ITSE ASIASSA PALKINNOILLE PÄÄSI TOINENKIN EHDOTUKSESI, ISMO SAJAKORVEN KANSSA TEHTY HÄKKILINTU. TULEEKO SIITÄ JOSKUS VALMISTA?

– Ismo sitä kovasti tällä hetkellä työstää ja itse olen tehnyt siihen 17 laulua. Se alkaa olla aika valmis, ja hyviä merkkejä on ilmassa, että sekin mahdollisesti toteutuu.

MILLAINEN OLI ALKUSYSÄYS JA MITEN TÄMÄ TYÖRYHMÄ SYNTYI?

– Ari-Matti Hedman, joka on tottunut Unkarin-kävijä, soitti minulle noin puolitoista vuotta sitten. Hän halusi esitellä aiheensa musikaaliksi, ja hän oli ajatellut pyytää Jukka Itkosta mukaan. Minulle tuli muutama liuska paperia ja aika kiinteä ajatus siitä, mitä voisi tulla. Me lähdimme työstämään nimenomaan tätä kilpailun vaatimaa materiaalia varsin ennakkoluulottomasti, ilman mitään sen kummempia odotuksia. Tosin olin hyvin innoissani yhteistyöstä Jukka Itkosen kanssa, koska en ollut aiemmin tehnyt hänen kanssaan mitään. Kun sain Itkoselta materiaalin, huomasin heti että ”aha, tässä on lauluntekijä”. Oli tosi rentouttavaa saada hyvää riimirunoa käteen. Siinä oli kuitenkin sellaista tolkkua, ei ollut ihan tavanomaisimmasta päästä.

TEOKSISTASI MUISTAN PARHAITEN HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERIN PETER PANIN [SAN. JUKKA VIRTANEN], JA SIITÄ ON AIKA PALJON AIKAA. KOSKAHAN HELSINGISSÄ ON VIIMEKSI OLLUTKAAN UUTTA KOTIMAISTA …?

– Minulta ei varsinaista musikaalia, mutta melko merkittävän teatterimusiikin tein viimeksi Puntilaan [HKT 2001/Puntilan isäntä ja renkinsä Matti]. Siihen tehtiin kokonaan uusia lauluja ja muutakin näytelmämusiikkia. Siitä sai muuten alkunsa hauska yhtye nimeltään NASEVAT KURTUT, joka ULLA TAPANINEN solistinaan on niittänyt mainetta Taiteiden Öissä ja muissa yhteyksissä. Nyt juuri on itseltäni tulossa näytelmämusiikkia Kansallisteatteriin.

MITEN NÄET UUDEN KOTIMAISEN MUSIIKKITEATTERIN TILANTEEN? MUISTAN KALEVI AHON YLPEILLEEN TULKKAAMASSANI HAASTATTELUSSA, KUINKA VUONNA 2000 ENSI-ILTANSA SAI KYMMENISEN SUOMALAISTA OOPPERAA, MUTTA ENTÄ TÄMÄ OOPPERAA HIEMAN KEVEÄMPI MUSIIKKITEATTERI?

– Minusta se on ollut hyvin aliarvostetussa asemassa, nimenomaan kotimaisten tekijöiden kannalta. Minullakin Astoria on ensimmäinen ammattiteatteriin tilattu ja aikuisille suunnattu musikaali. Taloudellinen problematiikka on ilmeisesti ollut aina teattereille suuri kynnyskysymys. Koska musiikkiteatteria on pidetty keinona paikata teattereiden taloutta, on päädytty valitsemaan varmoja kassamenestyskappaleita eikä ole uskallettu ottaa luovia riskejä. Tässä mielessä sanoisin, että Lahti on ihan edelläkävijä. Ylipäätään toivoisin, että suomalaiset teatterit vähän hanakammin työllistäisivät ”ELVISin puolen” tekijöitä, eli rytmimusiikkiin, ns. kevyeen musiikkiin, keskittyneitä säveltäjiä ja tekstittäjiä. Uskon, että luovaa kapasiteettia ja haluja löytyisi ihan yllin kyllin.

NIIN, TUNTUU ETTÄ ASIA ON JUURI NÄIN. VANHAT MUSIKAALIT JA MONINAISET VANHOISTA TEOKSISTA KOOTUT LAULUNÄYTELMÄT KYLLÄ PYÖRIVÄT … MILLÄ SITÄ USKALLUSTA TEATTERINJOHTAJIIN JA SATSAUSTA TUOTEKEHITYKSEEN SAATAISIIN NIIN KUIN LAHDESSA NYT TEHDÄÄN?

– Ei kannata heti lannistua, jos ei saa juttua läpi. Demoja kannattaa tehdä ja lähettää. Myös teatterinjohtajilla on mielestäni velvollisuus kuunnella ja antaa asiallista palautetta tekijöille. Kokonainen musiikkiteatteriteos on kuitenkin niin iso satsaus, että jonkinlaisia tilaussysteemeitä pitäisi saada aikaiseksi. Ehkäpä kulttuuri-instanssimme olisivat innolla mukana, jos sieltä vain osattaisiin anoa tilausrahaa, esimerkiksi säveltaide- tai näyttämötaidetoimikunnilta.

MILLAINEN ASTORIASTA TULI?

– Oikeastaan aika massiivinen näyttämörunoelma. Pohjimmiltaan se on kamarinäytelmä, jossa ollaan neljän seinän sisällä koko ajan, mutta siellä pinnan alla kuohuu ja pinnan päälläkin … KIMMO KAHRAN ohjauksessa ollaan monessa tasossa. Musiikiltaan Astoriassa on paljon unkarilaismustalaissävyjä, mutta myös kabaree- tai revyymusiikin henkeä, 1930-40 -luvun soundimaailmoja. Jonkun verran myös kädenojennusta oopperan suuntaan, sillä muutamia kohtauksia olen halunnut ratkaista oopperakarikatyyrin tyylisesti, eli siellä lauletaan repliikkejä ja tehdään vähän täysvaltaisempaa musiikkiteatteria.

PÄÄSITKÖ SÄVELTÄJÄNÄ VAIKUTTAMAAN ESIINTYJÄVALINTOIHIN, VIERAILIJOITAHAN LAHDEN KAUPUNGINTEATTERI JOUTUU KÄYTTÄMÄÄN?

– Aika mittava määrä koelauluja pidettiin. Vaikeaahan se on: on paljon hyviä esittäjiä, ja joskus joutuu tarjoamaan eioota. Löydettiin kuitenkin sopivat roolihenkilöt ja ollaan erittäin tyytyväisiä miehitykseen. Meillähän ei ole mitään ykkös- ja kakkosmiehityksiä, on vain hyviä miehityksiä! Tämä on sillä tavalla ensemble-musikaali, että meillä ei ole erillistä kuoroa, vaan kaikki rakentuu lavalla esittäjien kapasiteetin mukaan.

PELOTTAAKO KRITIIKKI JA JÄNNITTÄÄKÖ YLEISÖN VASTAANOTTO?

– Lakkasin jo muutama vuosi sitten pelkäämästä kritiikkiä, vain yleisön vastaanotto on tärkeä. Olen ihan varma, että Astoria tulee voimakkaasti jakamaan mielipiteitä, koska siinä pelataan tunne-elämän äärialueilla. Tietynlainen modernin teatterin läsnäolo ja päällekkäisten tapahtumien käyttö voi mennä monelta yli ymmärryksen.

MITÄ NYT ON TYÖN ALLA?

– Orkesteroin vaimoni ohjaamaa Tapiolan 50-vuotisjuhlakabareeta Tapiola Eeden, jonka on kirjoittanut ILPO TIIHONEN. Siinä on parikymmentä laulua ja Tapiolan lukion iso orkesteri. Siinä on lähemmäs sata esiintyjää ja 50-päinen orkesteri – valtava ensemble, jolle on kiva kirjoittaa. Astoriassahan on ”vain” 13 soittajaa.

TIIHOSEN JA SINUN YHTEISTYÖTÄHÄN OLI MYÖS AIKANAAN KALLION KIMALLUS -LAULUNÄYTELMÄ. TULEEKO TÄSTÄ SAMANLAINEN HITTI?

– Siinä on aika hulppeaa kabareemeininkiä, mutta myös liikuttavia tarinoita ja ihmiskohtaloita, joiden uskon kyllä puraisevan ihmisiä, jotka ovat noita aikoja eläneet Tapiolassa. Minäkin 16-vuotiaana liityin Tapiola Big Bandiin, ja vaikken Tapiolassa koskaan asunutkaan, niin nuoruuteni liikuin aika pitkälle siellä.


Onnelliset Hopeakuu2002 -kilpailun voittajat ja uuden musikaalin tekijät Jukka Linkola, Ari-Matti Hedman ja Jukka Itkonen
Hopeakuu-gaalassa Lahdessa puolitoista vuotta sitten.

EI LUNTA JA SUKSIA ESTEENÄ

Jukka Itkonen piipahti haastattelussa seuraavana päivänä selvittyään Osuuskunta Lilithin runoilijoiden peepshow’sta. Myös Itkonen on musiikkiteatterityyppistä kirjoittamista harrastanut ennenkin. Itse muistan Kirpun matka maailman ääriin, joka oli REIJO KARVOSEN säveltämä ja kiersi koululaisnäytöksinäkin, pääosassa lauloi ONA KAMU.

– Juu, se tehtiin alunperin Lasten Juhlaviikoille. Sitten PEDRO HIETASEN kanssa tehtiin Helsingin Juhlaviikoille Välimeren lauluja, jossa ei ollut yhtään oikeaa Välimeren laulua, Jukka toteaa.

– Sittenhän olen tehnyt paljon yhteistyötä MARJATTA MERITÄHDEN kanssa: Kauas on lyhyt matka Helsingin kulttuurikaupunkivuoden ohjelmistoon, ja nyt pyörii sellainen kala-aiheinen Lohi ui ohi.

MIKÄ ON SINUN VERSIOSI ASTORIAN TYÖRYHMÄN SYNNYSTÄ?

– No, Hedman on kotoisin Varkaudesta niin kuin minäkin, joten me kyllä tunsimme toisemme, vaikka hän onkin nuorempaa polvea. Ari-Matti taisi ensin kysyä minulta, että kiinnostaisiko tämä idea ja sanoi tuntevansa Linkolaa sen verran, että voisi soittaa. Linkola suostui, ja sen jälkeen muistaakseni kirjoitin ensimmäiset rivit Astoriaan.

MINKÄLAINEN TYÖNJAKO TEILLÄ OLI?

– Juonikuvio ja tietyt henkilöt mietittiin yhdessä kilpailusynopsista varten, mutta kyllä minä sitten kehitin sinne itsenäisesti uusia henkilöitä juonen niin vaatiessa. Aika lailla ryhmässä me istuimme Hedmanin, Linkolan ja myös ohjaaja Kimmo Kahran kanssa. Ja se oli tietysti sillä lailla hedelmällistä, että ei tarvinnut kirjoittaa juurikaan turhaa.

OHJAAJA TULI SIIS MUKAAN JO VARHAISESSA VAIHEESSA?

– Joo, ja häneltä on peräisin se idea, että tässä liikutaan myös nykyajassa, sekä musikaalin alussa että lopussa. Kun teemana on tämmöinen asia kuin kodittomat, vainotut ihmiset, niin riittäähän niitä tänä päivänä ihan tässä hyvin lähelläkin. Se, että juutalaisia ja romaneita vainottiin silloin, ei ole niin ainutlaatuista. Maailmassa on aina ollut ihmisiä, joilla ei ole kotimaata. Ja tätä teemaa Kahra halusi voimakkaammin tuoda esille.

MUSIKAALIN TAPAHTUMAT SIJOITTUVAT SIIS TOISEN MAAILMANSODAN AIKAISEEN BUDAPESTIIN, HOTELLI ASTORIAAN, JOSSA GESTAPO PITI JONKUN AIKAA PÄÄMAJAANSA. ONKO YHTYMÄKOHTIA TODELLISIIN TAPAHTUMIIN?

– Ei tämä perustu millään tavoin mihinkään dokumentoituihin henkilöihin. Luin kyllä hyvin paljon siitä ajasta ja romanien asemasta silloin. Ajankuvaus pyrkii aitouteen, mutta henkilöt ovat tietysti täysin fiktiivisiä.

UUDEN FIKTIIVISEN JUTUN LUOMINEN ON SUURI RISKI, VANHAT MUSIKAALIT JYLLÄÄVÄT TEATTERIEN OHJELMISTOISSA. MITEN ARVOSTAT TÄTÄ LAHDEN ”TEMPAUSTA”?

– Minusta se on ajatuksena hyvä, koska miten niitä klassikkojakaan voi muuten syntyä, jos ei joku ota riskiä? Hyvinkin monella saralla nykyään tehdään hirveän laskelmoivasti, asetutaan ikään kuin yleisön asemaan, että ”mitä ne odottaisi, pitäisi olla hauskaa, meidän pitäisi tehdä tommosta ja tommosta…”, niin silloinhan harvoin syntyy mitään omaleimaista. Jos tämä kilpailu edistää musiikkiteatterin uudistumista ja tuo uudenkaltaisia ideoita tai toteutustapoja, niin minusta se on silloin täyttänyt tehtävänsä. Ja olisi hyvä, jos pystyttäisiin tekemään juttuja, jotka eivät jäisi pelkästään Suomeen.

NIIN, VIENTI TÄLLÄ SARALLA ON AIKA NOLLAPISTEESSÄ, VAIKKA [JUSSI] PARVIAISELLA OLIKIN SUURIA SUUNNITELMIA CALYPSONSA KANSSA. MISSÄ VAIHEESSA ON ASTORIAN KÄÄNTÄMINEN?

– Ainakin aihe on sillä tavalla eurooppalaisesti kansainvälinen, että siellä ei ole suksia seinää vasten tai lunta maassa, joka estäisi jutun tajuamista. Kyllä meillä on ajatus, että sitä yritettäisiin markkinoida ulkomaille.

LINKOLA HAAVEILI, ETTÄ BERLIINI VOISI OLLA SOPIVA KOHDE …

– Berliini!? Minusta Lontoo voisi olla hyvä … Mutta Linkola hoitaa tätä puolta. Kyllähän suomalaisten kannattaa yrittää musiikkiteatteriakin viedä, kun meillä on nämä menestyneet kapellimestarit ja laulajat.

MITÄ NYT ON TYÖN ALLA?

– Olen kirjoittamassa tarinakokoelmaa, jonka pitäisi tulla ulos ensi keväänä. Sitten kaksi musiikkiteatterijuttua on tilauksessa. Mutta kun runoilemalla ei pelkästään elä, niin suomennostöitäkin joudun tekemään muutaman kirjan verran. Mutta mielenkiintoisista kirjoista oppii kääntäessään paljon. Iskelmiä en taida enää osata tehdä, vaikka niitä on tullut aikanaan tehtyä paljonkin.

ONKO OMA RIMA NOUSSUT?

– Voi kai sitä niinkin sanoa. Ei minulla alkuunkaan ole mitään iskelmiä ja kevyttä musiikkia vastaan. Se on myös sukupolvikysymys, nuoremmat tekee niin paljon itse, että ulkopuolisia tarvitaan harvemmin.

Astorian päärooleissa ovat PIRJO AITTOMÄKI ja HANNA-RIIKKA SIITONEN, ARI-MATTI HEDMAN ja TOM NYMAN, JARI LEPPÄNEN, NINA TAPIO sekä KARI MATTILA. 13-henkistä orkesteria johtaa MARTTI PEIPPO.

Lisätiedot ja näytösaikataulu Lahden Kaupunginteatterin kotisivulta

teksti: Petri Kaivanto

Arvoisa Elvis ry:n toimihenkilökunta ja jäsenistö

Julkaistu

Wiepersdorf, 27. heinäkuuta 2003

Helteiset terveiset Sassilta ja Wessmanilta saksalaisesta Wiepersdorfin kartanolinnasta. Kadehtikaa vapaasti, rakkaat elvisläiset, sillä olemme viettäneet kolme kuukautta luonnon ja kulttuurin paratiisissa (toistemme erillisyyttä kunnioittaen, mikä väärinkäsitysten välittämiseksi mainittakoon). Nyt on lähtö edessä, ja jäähyväiset ympäristöstä ja ystävistä tulevat tuskin kyynelittä sujumaan. Nämä ruhtinaalliset olot alkoivat jo tuntua kodilta, ja kulttuurishokki lienee odotettavissa, kun ei herkkuja notkuva aamiainen terassilla ja kansainvälinen taiteilijaseurue olekaan vastassa saatuamme silmät auki viinipitoisen konsertti-illan jälkeen.

Me kaksi suomalaista stipendiaattia, säveltäjä ja allekirjoittanut, joka täällä olen kirjailijan roolissa, olemme nauttineet tästä luksuksesta toukokuun alusta heinäkuun loppuun vieläpä mukavien taskurahojen tukemina. Olemme kiitollisia siitä ennen kaikkea Suomen Kulttuurirahastolle mutta myös säveltäjä Kalevi Aholle, jonka aloitteesta syntyi yhteistyö Wiepersdorfin omistajan Stiftung Deutscher Kulturfond’in ja SKR:n välille. Tämän seurauksena täällä on nyt kolmatta vuotta suomalaisia taiteilijoita, joista laskujeni mukaan neljä on ollut kuvataitelijaa ja Harri Wessman ensimmäinen säveltäjä.

Paikka sijaitsee noin 80 km Berliinistä etelään entisen DDR:n alueella. Paras yhteys on tiheä junaliikenne Berliinistä Jüterbog nimiseen pikkukaupunkiin, jossa on lähin asema 20 km täältä. Sitä väliä linnan pikkubussi ajaa kaksi kertaa viikossa, jolloin stipendiaateilla on mahdollisuus asioida Jüterbogissa ja tutustua kaupunkiin. Samalla viedään lähtijöitä ja haetaan tulijat asemalta, mutta muinakin aikoina löytyy kuljettajia, ja taksikyyti on halvempaa kuin Suomessa.

Täällä Brandenburgin takamailla ollaan todella kaukana kaikesta, mutta ainakaan meidän kokemuksemme mukaan ei täältä tee mieli minnekään. Vanhat pienet kylät ovat kohentaneet kasvojaan Saksojen yhtymisen jälkeen, ja maisema on avaraa, vihreää ja viljavaa. Talvella olo täällä lienee eristyneempää mutta työhön keskittyminen varmaan helpompaa, kun sää ei houkuta ulos ja luontoon. Linnan jo DDR-ajoilta periytyvä henkilökunta on äärimmäisen ystävällistä ja joustavaa, ja kodikas perhetunnelma vallitsee poikkeuksellisen lämpimänä.

Ainakin minä pahoittelin jo heti tänne päästyäni, etten anonut viittä kuukautta, joka olisi ollut mahdollista. Asiaintilaa ei sitten enää käynyt muuttaminen, sillä talo on jatkuvasti täynnä ja varauksia ainakin vuoden tähtäimellä. Suosittelemme siis lämpimästi tätä paikkaa säveltäjien kuten myös muiden suomalaisten taiteilijoiden haettavaksi. Hakemukset osoitetaan SKR:lle, jonka sivuilta löytyy lähempiä tietoja. Samoin Internetistä sivulta: www.wiepersdorf.de , pääasiassa saksankielellä mutta tärkein myös englanniksi, ja kuvista saa käsitystä tästä upeasta paikasta. Toivottavasti toiminta täällä jatkuu entiseen malliin, sillä liikkeellä on huhuja siitä, että rahoituspohjaan tulee muutoksia ja jonkin asteen epävarmuus vallitsee. Ainakin vuodelle 2004 Wiepersdorf vielä tarjoaa tilaisuutta entiseen malliin.

Harri kertoo, että kolme kuukautta meni aivan liian nopeasti, ja varsinainen sävellystyö jäi aiottua vähemmälle. Hän katsoo erehtyneensä mukaan tarttuneisiin tilapäistöihin, ja neuvoo tulijalle että kannattaa heti käydä käsiksi varsinaiseen työhön, eli säveltäjät säveltämään saman tien.

Harrin puolustukseksi on mainittava, että hänen mainetta saanut avuliaisuutensa on tuonut hänelle yhtä ja toista lisäpuuhaa ottaen huomioon myös hienon laitteistonsa, jolla on syntynyt monenlaista kuva- ja äänikopiota myös allekirjoittaneelle, samoin on monien esitysten tekninen varmistus ollut hänen varassaan – puhumattakaan tulkkaustarpeista tai ummikkojen luotsaamisesta Jüterbogin kaduilla. Kaikki kunniaksi Suomelle mutta poissa tietysti omasta työajasta.

Seurallisia nautiskelijoita kun ollaan kumpikin, on kolmesti päivässä katettu seisova pöytä mahtavine valikoimineen ylittämätön asia, varsinkin kun sekä viihtyisät sisätilat että ennen kaikkea linnan upea terassi ovat suurenmoinen kulissi ruokailulle ja seurustelulle ja viini- ja muut juomavalikoimat aina ja edullisesti tarjolla. Ei tietoakaan preussilaisesta komennosta, tupakoitsijat ja yöjuhlijat ja kaikki omaan tahtiinsa tekevät saavat vapautensa, kunhan eivät sorra muita. Ainoa säntillisyys ovat ruoka-ajat, joille ilmestyminen tai vaikka muonan mukaan hakeminen on sekin vapaaehtoista. Myönnetyn ajan puitteissa on jonkinlainen läsnäolovelvollisuus olemassa, mutta tuskin sitäkään ihmeemmin valvotaan, sillä ilman tärkeää syytä täältä ei juurikaan poistuta.

Työskentelyolosuhteet ovat loistavat, mutta myös muuta houkutusta on sen verran tarjolla, että aika kuluisi ongelmitta ilmankin. Varsinkin näin kesäkaudella, johon meidän oleskelumme onneksemme sijoittui. Harri mainitsee erityisesti ainutlaatuiset asvaltoidut pyöräilytiet, joita voi ajaa kymmeniä kilometrejä kylästä toiseen läpi niittyjen ja metsien, ellei sitten eksy sammuttamaan janoaan johonkin olutja viinikapakkaan, joita löytyy joka kyläpahasesta, kauppoja onkin sitten harvemmassa. Talo tarjoaa valikoiman polkupyöriä asukkaitten käyttöön, ja heti portilta kaarrettaessa on vastassa koskematon luonto oravineen, peuroineen ja linnustoineen ja luonnon tuoksut ja äänet.

Sama pätee myös linnan lumoavaan puistoon. Sen kiertäminen kertaalleen on kilometrin kävelylenkki, johon minun reippailuni lähinnä on rajoittunut. Peleistä innostuneet pelaavat pingistä ja petankia. Minä olen joutohetkinä sortunut TV:n kulttuurikanaviin, Harri ei telkkuaan ole avannut kuulema kertaakaan.

Paikan paras anti on eri puolilta maailmaa tulevien eri alojen tekijöitten virikkeellinen seura. Täällä asuu noin 25 stipendiaattia kerrallaan parista kuukaudesta kuuteen ympäri vuoden, vain joulun alta tammikuun loppuun paikka on suljettuna. On kuvataiteilijoita, kirjailijoita, säveltäjiä ja tieteilijöitä Venäjältä, Kuubasta, Yhdysvalloista ja monista Euroopan maista sekä useita Saksasta ja ilokseni kaiken ikäisiä parikymppisistä yli kuusikymppisiin. Kielistä kuuluu eniten saksaa ja englantia, mutta Harri vaihtaa sujuvasti seuran mukaan myös venäjästä espanjaan ja ranskaan.

Stipendiaateille on tarjolla huoneet kaikin mukavuuksin, kuvataiteilijoille tilavat ateljeet, talosta löytyy myös studiotilaa, instrumentteja ja tietokonehuone, joka lienee talon ainoa valituksia aiheuttanut osasto, joten omat laitteet ja nettiyhteydet ovat ehdottomasti suositeltavia. Linnan biedermayer-vierashuoneet ovat puoleen hintaan tarjolla stipendiaattien vieraille, ja viikonvaihteiksi moniin stipendiaattihuoneisiin tuodaan lisäpetejä perheenjäsenten käyntejä varten.

Eri alojen taiteilijoiden välillä on syntynyt hedelmällistä yhteistyötä, kuten esim. Harrin ja espanjalaisen kirjailijan Marcos Giralt Torrente´n. Harrin Kuhmon kitarafestivaaleille säveltämä kitarasävellys (nimeltään Finlandia!) oli sanoitukseltaan espanjaksi jo hahmottunut, mutta lopullinen teksti ja hienoviritys syntyi Marcosin avulla. Sanoitus kertoo suomalaisten rakkaudesta tangoon ja hyttysistä joita on joka säällä kaikkialla, mikä on muutenkin ensimmäinen asia täkäläisten Suomi-tietoisuudessa, joten turismimainoksesta kappale ei käy. Säveltäjä kävi täältä käsin kesäkuun alussa teoksensa kantaesityksessä Kuhmossa.

Samaan aikaan allekirjoittanut oli viikon verran Itävallassa, jossa näyttelyni oli nimellä Formfehler osana Euroopan Kulttuurikaupunki Graz03 näyttelyohjelmaa. Vaikka matka oli antoisa, täältä menetetty aika tuntui liiankin pitkältä.

Wiepersdorfin kartanon ja tilan hankkivat 1800-luvun alussa haltuunsa saksalainen runoilijapariskunta Bettina ja Achim von Arnim. Heidän nimensä kytkeytyvät moneen tunnettuun aikalaiseen kuten esim Goetheen, ja paikan historia liittyy vahvasti Saksan romantiikan ajan kulttuuriin. Myös muut Brandenburgin lähiseudut ovat kiinnostavia tutkimuskohteita, kuten Lutherin Wittenberg ja Zinna-Luostari. Myös Bachin jäljille Leipzigiin on vain tunnin junamatka. DDRmenneisyys on vielä näkyvissä alueen kylissä ja tyhjillään rapistuvissa venäläiskasarmeissa. Linna on komistunut saman suvun käsissä lisärakennuksin, istutuksin ja kuvapatsain vuosisadasta toiseen.

Moni alueen sukulinna raunioitui sodassa mutta tämä päätyi DDR:n kulttuurihallinnolle ja toimi itäkirjailijoiden ja puoluejohdon ylellisenä lepo- ja työskentelyresidenssinä. Muurin murruttua Saksan Kulttuurirahasto otti isännyyden, remontoi ja restauroi ja vihki paikan nykyiseen käyttöönsä.

Täällä majailleitten työt tulevat vastaan kirjaston teoksina ja tauluina seinillä. Joka kuukauden kulttuuriohjelma kertoo vireästä nykytoiminnasta. Taidehallissa vaihtuvat täällä valmistuneiden töiden näyttelyt, vähän väliä kirjailijat lukevat otteita valmiista tai tekeillä olevista teoksistaan, ja hetken inspiraatiosta saattaa syntyä illan ohjelma. Meikäläinenkin innostui laulamaan kevyttä Harrin ansiokkaalla säestyksellä. Kohta olivat venäläiset mukana, ja Moskovan valot tai Miljoona ruusua keräsi yleisöä monikieliseen esitykseen.

Useimmat meistä ovat järjestäneet täällä töittensä esittelyn, ja Harrin sävellyksiä on kuultu yleisön pyynnöstä useaan otteeseen. Ehkä mielenkiintoisin oli kolmen säveltäjä-pianistin yhteisesitys Wessmanin pedagogisesta musiikista kuusikätisesti – eli kolme soittajaa yhden flyygelin ääressä. Harrin kumppaneina olivat nuoret nimekkäät säveltäjät: venäläinen Irina Emilieantseva ja yhdysvaltalainen Frank Cox. Kumpikin kuuluu alansa huippuihin maailmassa ja säveltää esitettävän äärirajoille asti vaikeaa nykymusiikkia, jonka pianovirtuooseina itse pystyvät myös esittämään. Wessmannin hauskat opetuskappaleet eivät vaatineet akrobatiaa mutta leikkimieltä, jota triosta löytyi.

Oma esittelyni pari viikkoa sitten sisälsi sekä tekstiä, että kuvaa ja musiikkia. Luin otteita saksaksi kirjoittamastani tekstistä, josta on tarkoitus tulla saksankielinen versio Otavan suomeksi v. 2001 julkaisemasta ja loppuunmyydystä romaanistani Noidankehä. Kuvat näyttelystäni ja osittain saksaksi kirjoittamani ja nauhoittamani omat laulut täydensivät minun iltani, joka otettiin mielenkiinnolla ja kiitoksella vastaan. Minulle Wiepersdorf merkitsi paluuta entiseen kotimaahani ja toisen kotikieleni pariin, eikä kivutta, sillä tämä ympäristö tuo kaikessa vastaan hiljattain edesmenneen mieheni muiston. Surutyöstä huolimatta ja myös sen takia tämä aika on ollut minulle korvaamatonta, ja jos Harrin lailla totean, että tuloksia ei syntynyt toivottua määrää, niin minun kohdallani täällä aukeni menetyksen aiheuttama luovuuden lukko, ja tunnen taas saaneeni työstä otteen, joka kantaa eteenpäin.

En ole tutustunut muihin Euroopan stipendiosoitteisiin mutta moni täällä on ja vakuuttaa tämän paikan olevan tasoltaan ensimmäisiä. Jos em. tietotekniikkapuolen lisäksi jotain puutetta on pakko löytää, niin helteen ja työn hiostaessa voisi toivoa veteen polskahtamisen mahdollisuutta. Puiston joutsenlampi ei siihen sovellu eikä rantoja ole lähimailla, joskin jotkut kertovat löytäneensä kivenheiton päästä lammikon, jossa voi uida sammakkojen seassa. Suihkut ja ammeet hoitavat loput ja kylmä Rotkäppchen-DDR-kuohuviini öisellä terassilla, kulissina kuutamossa kylpevä puistoromantiikka, viilentää kivasti – myös eron kyyneleitä, jotka nyt ovat kohdalla.

Schöne Grüsse und Auf Wiedersehen, eli tulipa elvisteltyä.

Sirkka-Liisa Sass ja Harri Wessman

teksti: Sirkka-Liisa Sass

15 vuotta selvistellen

Julkaistu

Keväällä -88 Selvis ilmestyi kahdeksan sivuisena aanelosena kolmasti: ensimmäinen, Selvis 1/88, yhdistyksen vuosikokouksen jälkeen maaliskuussa. Kokous itsessään oli sujunut HARRI SAKSALAN johtamana perinteisen sujuvasti. Kokouksen jälkeen johtokuntatehtävänsä ajanpuutteen vuoksi jättänyt PARONI PAAKKUNAINEN oli toiminnanjohtajan mukaan kertonut, että ”eräs johtokunnan jäsen oli hänelle kerran sanonut niin pahasti, että hän oli päättänyt olla puhumatta mistään enää”. Tätä toiminnanjohtaja ”pahoittelen kovasti, että noin on käynyt ja vakuutan EERO LUPARILLE, joka tuli johtokuntaan ikään kuin Paronin tilalle, että niin ELVISin kuin koko yhdistyksessäkin saa ja pitää avata suunsa joka kerran kun on jotain sanottavaa”

Aviisissa on myös Paakkunaisen tilalle johtokuntaan valitun Eero Luparin esittely. Eeron naulaamissa teeseissä mainitaan mm: ”-fossiutumisvaaran välttely – ikkunoita auki joka ilmansuuntaan ja etenkin nuorempaan polveen”.

ARTHUR FUHRMANN oli tehnyt tutkimustyötä esityslistojen ja radio- ja tv-soiton sisällä koti- ja ulkomaisten välillä sekä elävien ja kuolleiden sielujen (perikuntien) välillä kolmena ajanjaksona. Tuhdin kalkyylin tuloksena Arthur tuli todistaneeksi, että ” voimassa oleva systeemimme tukee mahdollisimman huonosti korkeatasoista elävää kotimaista säveltaidetta”. Radion ja tv:n suhteen Arthur kartoitti tilannetta 8 Katso-lehden voimin ja kommentoi näin: ”Täytyy kyllä ihmetellä, millä perusteella ohjelman sisältö otetaan ohjelmalehtiin. Esim. uskonnolliset ohjelmat ovat siellä viimeistä suntiota myöten mainitut. Kotimainen neljännes taas vaikenee kaikista tekijöistä, niin luovista kuin esittävistäkin.” Arthur lopettelee tutkielmansa tutusti PSsään: ”Muuten olen kyllä sitä mieltä, että mekaanisen musiikin pakkosyöttö olisi lailla kiellettävä”.

Selvis 2/88 ilmestyi Teoston vuosikokouksen alla toukokuussa. JOONAS KOKKOSEN jättäessä 20-vuotisen puheenjohtajuuden asetti ELVIS pj-ehdokkaakseen OTTO DONNERIN. Donner ruotii tilannetta lehden jäsenpostissaan mm. seuraavasti: ”…vanhojen ja meidän korkeasti arvostaman työn tehneiden johtajien väistyessä on aika tarkastella miten Teoston toiminta asettuu nykypäivään oikeudenomistajien näkökulmasta. Oikeudenomistajien valtaosa samoin kuin pääosa toimiston keräämistä korvauksista tulee korkeakulttuurin ulkopuoliselta alueelta…” Puheenjohtajakysymystä käsittelee myös toiminnanjohtaja A. Fuhrmann.

Puheenjohtajakysymys oli todella kuuma peruna ja aseina kaikki luvalliset ja luvattomat. Oikeat säveltäjät vastaan kevyet, poliittiset taustat ja Teoston imago- asiat, saavutetut asemat ja henkilöön menevät kommentit.

Pikku-uutinen kertoo KULLERVO LINNAN jäämistöä myyneestä huutokaupasta ELVISille huudetun ”Lutun” ihka uuden rautapadan hintaan 30mk. Ja luvattiin seuraavissa pikkujouluissa syötävän ”Lutun pataa”

Heinäkuun puolessa välissä ilmestyneessä 3/88 Selviksessä sitten onnitellaankin uutta Teoston puheenjohtajaa, ”Elvisläisten rehtinä miehenä tuntemaa” AULIS SALLISTA (äänet Sallinen 105 – Donner 86).

Toiminnanjohtaja Fuhrmann ruotii Teoston valintakokousta ja kertaa vielä puheenjohtajakamppailua ja sen likaisiakin taustoja mustamaalauksineen. Itse kokouksesta Arthur nostaa esiin: ”tähtihetken, kun valittiin sanoittajien edustajaa johtokuntaan. Joku ehdotti JUNNU VAINION tilalle LASSI NUMMEA …/… lausuttiin vielä Lassi Nummen runo, eikä lausuttu yhtään Junnun runoa, eikä edes tarvittu, koska niitä kuulee päivittäin radiosta ja televisiosta, kävi selväksi, että jos jollain on valvottavana tekijänoikeuksia Teostossa, niin nimenomaan ns kevyen musiikin sanoittajilla (Vainio voittikin äänin 104-85)”.

Ilmoitus kertoo marraskuussa -88 järjestetystä Sanoittajaseminaarin jatko-osasta vetäjänään AAPPO I. PIIPPO. Luennoitsijaosastoakaan ei tarvinnut hävetä: ILPO HAKASALO, JAAKKO SALO, JORI SIVONEN, JUKKA VIRTANEN…

Nimimerkki A. Ajomies puuttui erityisesti soittokunnissakin esiintyvään nuottien (laittomaan) kopiointiin ja kertoi ELVISin lahjoittaneen Puolustusvoimien Lahteen siirtyneelle Sotilassoittajakoululle koko puhallinmusiikkikatalookinsa. Puhdas nuotisto oli perustettu.

Lastenlaulujen Sävellys- ja sanoituskilpailun tulokset raportoitiin – sen voitti JUSSI ASU kappaleellaan Haloo onko luontoillassa. Edellen raportoitiin EINO VIRTASEN liikkuvan 14.5.1988 (erokirjeensä päiväys) alkaen ”omissa asiossaan eikä edusta ELVISry:n kantaa”. ELVISin entisen johtokunnan jäsenen, Eino Virtasen, toiminta Teoston puheenjohtajakysymuksen alla ja nimenomaan myyränkintyö Otto Donneria vastaan kuumensi tunteita -88.

Viimeisenä (takasivun kuvauutisessa) kerrotaan säveltäjäjärjestöjen toimiston keittiöremontin valmistuneen, näin.

teksti: Pekka Nissilä

Terveisiä Teoston johtokunnasta

Julkaistu

Tekijänoikeus on vielä tälläkin hetkellä käsite, joka tavalliselle musiikinkuluttajalle ei välttämättä aukea lainkaan, ja jos aukeaa, niin useimmiten enemmän tai vähemmän väärin. Väärää mielikuvaa veroluonteisesta tekijänoikeuskorvauksesta on entisestään ruokkinut mm. mittojensa yli kasvanut mediakohu ns. taksioikeudenkäynnin tiimoilta. Sylkykuppina ja pilkan kohteena on ollut ensisijaisesti Teosto, joka on koettu veroviraston kaltaisena instituutiona ­ sen osana tai sen jatkeena.

Meihin tekijöihin eivät pahansuopeat piikit tai pilkkakirveet ole juurikaan osuneet. Tämä sinänsä onnelliselta näyttävä asiantila kertoo itse asiassa jutun karuimman puolen. Sen, että ei tiedetä eikä ymmärretä mikä Teosto on, kenen asialla ja millä oikeutuksella se toimii. Surullista.

Vielä surullisempaa on se, ettei moni Teoston käyttäjäasiakkaistakaan ( tai heidän asiakkaistaan, jotka usein ovat varsinaisia laskunmaksajia) tunne liian hyvin jutun juonta vaikka tutkimusten mukaan ovatkin varsin tyytyväisiä Teoston palveluun yleensä.

Tässä siis riittää tekijöille tekemisen sarkaa. Mielikuvien muuttaminen on tunnetusti vaikeaa, hidasta ja epäkiitollista puuhaa. Väärien mielikuvien – joihin kaiken lisäksi on kiva uskoa, kun ovat siellä Teostossa kuitenkin niin viimeisen päälle pilkunŠ. joita, ahneita jne. ­ muuttaminen on vielä vaikeampaa ja hitaampaa. Se vaan on tehtävä. Alusta alkaen ja virheistä oppien. Kokeilemisen arvoinen asia olisi vaikeiden asioiden pukeminen konkreettisempaan ja helpommin ymmärrettävään asuun. Kerrottaisiin esimerkiksi avoimesti siitä, että perittävät tekijänoikeuskorvaukset ovat oleellinen osa tekijöiden ja oikeudenomistajien luultua kapeampaa leipää ja että ne todellakin tilitetään heille. Kerrottaisiin vaikkapa siitä, millaista osuutta (lue: miten pientä osuutta) tekijänoikeusmaksut todellisuudessa edustavat esimerkiksi äänitteiden jälleenmyyntihinnassa. Tällaisia esimerkkejä uskoisin löytyvän ainakin muutaman tiedotuskampanjan rakennusaineiksi.

Uusi, yhä syntymistään odottava tekijänoikeuslaki tulee olemaan melkoisen ja takuulla ansaitun mielenkiinnon kohteena aivan lähitulevaisuudessa. Tulevan lain sisältö ja sen henki tulee epäilemättä vaikuttamaan omalta osaltaan myös yleiseen mielikuvaan tekijänoikeudesta. Se tulee viestimään myös yhteiskunnan taiteen tekijöihin kohdistamasta arvostuksesta. Arvostuksesta, jota lain (asiantuntevilla?) kirjoittajilla on ­ tai ei ole. Sopii vain toivoa, että niitä asiantuntijoita ja alan järjestöjä, joita lain valmistelussa kuullaan, myös uskotaan ja ymmärretään. Näin sen siis näen.

Ainoastaan puolustamalla ponnekkaasti tekijänoikeutta ja vahvistamalla Teoston asemaa sekä sen lain säätämää oikeutusta toiminnalleen tehokkaana ja edistyksellisenä tekijänoikeusseurana, luodaan pohja sille, että tulevaisuudessakin on Teosto, joka perii tekijänoikeuskorvauksia musiikin käytöstä ja tilittää korvaukset yhä tarkemmin oikean oikeudenomistajan löytäen. On siis tulevaisuudessakin mitä jakaa ­ ja mistä riidellä. Hyvässä yhteistyöhengessä tietty. Tosin liian liikuttava yksimielisyys on kaikissa eteenpäin pyrkivissä toiminnoissa paitsi turhauttavaa myös tylsää. Tästä asiasta toivon kuitenkin arvostettujen kollegoitteni olevan liikuttavan yksimielisiä. Kuulemisiin!

Jori Nummelin

Jori Nummelin valittiin Teoston johtokunnan sanoittajajäseneksi kevätkokouksssa 24.4.2003 paikkansa jättäneen Jorma Toiviaisen tilalle.

Teksti: Jori Nummelin

Onko tekijällä oikeuksia?

Julkaistu

Tekijänoikeus puhuttaa taas kovasti ja tekijänoikeuslakia ollaan muuttamassa. Vireillä oleva muutoskin lienee välikaikainen, ja tarkoituksena on muuttaa ainoastaan kohtia, jotka eivät ole sopusoinnussa EUdirektiivien kanssa – se varsinainen remontti seuraa joskus myöhemmin.

Nyt vireillä oleva lain saneeraus oli tarkoitus suorittaa jo edellisen eduskunnan aikana. Kaupungilla huhutaan erään maamme merkittävimmistä yrityksistä (jota vieläkin joskus luullaan japanilaiseksi ulkomailla) johdon lähestyneen kirjeitse EU-puheenjohtaja ROMANO PRODIA. Kirjeessään hän julkitoi huolensa siitä, ettei täällä haluta taipua Hänen näkemykseensä tekijänoikeudesta työsuhteissa. Mainitun kirjeen jälkeen jotkut kansanedustajat olivat (huhujen mukaan) pillastuneet ja äänestäneet koko lainmuutoksen yli vaalien sen ollen nyt ’ihkauudessa’ käsittelyssä. Saattaa olla, että menettely oli hyvästä – jäähän nyt paremmin aikaa vaikuttaa uuteen valittuun eduskuntaan. Toivottavasti tätä vaikuttamista myös tapahtuu.

Kummia kuuluu…

Olen kuullut ja lukenut varsin ihmeellisiä juttuja liittyen vireillä olevaan lainmuutokseen. En voi ymmärtää, että kirkko yrittää kaataa esityksen jumalanpalvelusmusiikin liittämisestä tekijänoikeuskorvausmaksujen piiriin mitä erilaisimmilla argumenteilla. Tuntuu varsin oudolta, että tahon jolla valtion ohella ainoana on veronkanto-oikeus, ei tarvitsisi maksaa korvausta hyödykkeestä, jolla on oleellinen merkitys toiminnan kannalta. (Eiväthän huonekaluyrittäjätkään ilmeisesti asenna penkkejään veloituksetta virsikansan veisuuta varten).

Joku kirkon edustaja on joskus väittänyt kirkon keskusrahastolla olevan 80 prosenttia virsien tekijänoikeuksista hallussaan. Olen kyllä aina epäillyt uuden virsikirjan julkaistun pääasiassa sen takia, että se on hyvä sijoitus. Se, että kirkon edustajat myöntävät sen avoimesti ja julkisesti on minulle yllätys. (Pitäisiköhän Jeesuksen taas käydä ’toteamassa’ Temppelin pöydät?) Eräs vaara tässä kuitenkin piilee: Mikäli jumalanpalvelusmusiikki tulee korvattavaksi, on oletettavissa että näissä tilaisuuksissa tullaan kuulemaan entistä enemmän paikallisen urkurin sovituksia vapaista sävellyksistä. Varmasti myös virsistä, joissa on mukaeltu melodia tai teksti, seuraa hankaluuksia. Tälläisissa tapauksissa Teoston on oltava jämerä ja versioiden tarkastuksessa on oltava melkoisen tiheän kamman. Minusta oli ihanaa, kun kuulemani mukaan, HEIKKILÄN MARTTI oli vastannut kirkonmiesten argumentointiin, että hän odottaisi kirkon omistavan tavallista korkeamman moraalin. (Ikävä kyllä, sanomalehtitietojen mukaan näin ei kuitenkaan ole)

Toinen asia, jota en pysty millään ymmärtämään, on se, että tapellaan kopiosuojan murto-oikeuden puolesta. Tässä yhteydessä puhutaan paljon vapaasta tiedonkulusta ja sananvapaudesta – tässä kohdin oikeudesta käyttää niitä väärin. Sitä paitsi omaa sananvapauttani käytän minä… ja yksin minä. Sananvapauden varsinainen tarkoitushan on, että saa vapaasti ilmaista omia ajatuksiaan; toisten ajatusten esille tuominen ja käyttäminen ei ole sananvapautta vaan plagiointia. Puhutaan myös siitä, että yksityinen käyttö on laissa sallittua. Tässä yhteydessä jätetään huomiotta, että voimassa oleva laki on pääosin vuodelta 1961, jolloin kopiointimahdollisuuksia ei juuri tunnettu. Harvoilla oli kopiokone käytössään, puhumattakaan äänitettävistä kaseteista tai disketeistä.

Laissa muuten luvataan, että yksityinen henkilö saa kopioida käyttöönsä ’muutaman kappaleen’. Gramex-lehdessä luki yksityisen käytön olevan ’muutamien kappaleiden’ kopioimista. Soitin tästä Gramexiin ja sain kuulla, että suomalaiseen korvaan tämä on yksi ja sama asia. Minun suomettunut korvani muistaa kuitenkin, että jo aikoinaan hallitusneuvos RAGNAR MEINANDER (Ragnar Hirmuinen) opetti, että laissa oleva määritelmä on hyvin tietoinen. ’Muutama kappale’ tarkoittaa nimenomaan 3-4 kappaletta, kun ’muutamia kappaleita’ voi tarkoittaa ehkä 10 kpl (Islannin laissa sanotaan selvästi, että yksityiseen käyttöön voi tehdä enintään 3 kpl). Minun mielestäni meidän olisi oltava tarkempia omissa määrittelyissämme ja täsmällisellä tiedolla auttaa myös suurta yleisöä ymmärtämään, mistä tekijänoikeusasioissa on nimenomaisesti kyse.

Saako levyä muuttaa?

Samalla tavalla kuin tekijällä on oikeus teokseen, äänitetuottajalla on oikeus tuotteeseen ts. sen muokkaaminen ilman lupaa on kielletty. Jos nyt kopiosuojaus rikotaan, muutetaan myös tuotetta siitä muodosta, jossa se on myyty. Se seikka, ettei suojattua äänitettä voi soittaa tietokoneessa, netissä tai autossa, ei ole mielestäni lainkaan ihmeellistä. Eihän tietokoneessa voi myöskään soittaa vinyylejä, savikiekkoja tai kasetteja. Kyseessä on yksinkertaisesti uusi formaatti, joka on tarkoitettu toistettavaksi sille määritellyillä välineillä.

Tietenkin on reilua ja oikeastaan välttämätöntä, että levyn pakkauksessa mainitaan äänitteen olevan kopiosuojattu. Se argumentti, että suojauksen murtaminen on niin helppoa eikä sitä voi kontrolloida, on aika mitätön. Myös pontikkaa keitetään melkoisesti, eikä sitäkään voi sataprosenttisesti kontrolloida – kuitenkin se on laissa kielletty. Minusta on aika surullista, että ainoastaan rangaistuksen pelolla voitaisiin ohjata kansalaisia toimimaan oikein. Mielestäni jo signaalin oikeasta ja väärästä pitäisi riittää ohjaamaan käyttäytymistä.

Kuinka paljon saa varastaa?

Mielestäni ihmeellisin asia tässä yhteydessä sisältyy itse lakiehdotustekstiin. Siinä suorastaan luvataan, että yksityishenkilö saa tuoda yksityiseen käyttöön kolme piraattiäänitettä ulkomailta. Ihmettelen, kuinka oikeusoppineet voivat vakavalla naamalla todeta, että varastettuun tavaraan saa ryhtyä kolmen kappaleen verran. (Oletan tietenkin, että ehdotusten tekijät ovat oikeusoppineita ja, että he suhtautuvat vakavasti työhönsä.)

Ensinnäkin: kuka tarvitsee kolme (3) kappaletta yksityiseen käyttöönsä? Toiseksi: piraattikopio on varastettu tavara ja sen hankkiminen varastettuun ryhtymistä. Tavara on tässä tapauksessa varastettu säveltäjältä, sanoittajalta, sovittajalta, artistilta, kapellimestrailta, muusikoilta ja äänitetuottajalta. Tämän lisäksi piraattiäänitteen valmistaja varastaa myös valtiolta. Kaikki edellämainitut maksavat tulostaan veroa ja äänitteen arvonlisävero on edelleenkin 22 prosenttia. Kuinka on mahdollista, että lainsäätäjä toteaa, että valtiolta saa varastaa 22 prosenttia, jos yksityisiä äänitekappaleita on vain kolme? Siis kerrallaan. Olen joskus ehdottanut, että piraattituotteiden tuominen on yksinkertaisesti lainvastaista ja jokaikinen piraattituote pitää takavarikoida varastettuna tavarana. Mutta olen samassa yhteydessä todennut, että sakottaminen voisi alkaa silloin, kun tuo vähintään kolme kappaletta. On varmasti ylimitoitettua nostaa oikeusjuttu yhdestä pienestä rikkomuksesta, varsinkaan kun teon vähäisyys tuskin ylittäisi syytekynnyksen.

Jatkoa seuraa

Kuten jo alussa mainitsin, edessä on suurempi tekijänoikeuslainuudistus. Mielestäni meidän on jo nyt pohdittava, mitä kaikkea on muutettava siten, että laki heijastaisi osuvammin niin yhteiskunnan kun tekijänoikeusalankin ajatuksia ja käytäntöjä.

Neljä pulmaa.

Minulla on tietenkin vaikka minkälaisia pulmia, mutta neljä ongelmaa on ylitse muiden:

1. Haluaisin juurta jaksain ymmärtää, mitkä olivat aikoinaan ns umts-kaupat? Mihin ne pohjautuivat ja miksi siitä tuli aika kallis pannukakku?

2. Haluaisin, että minulle selvitettäisiin, vaikka rautalankaa käyttäen, mikä oli se it-kupla, joka puhkesi?

3. Haluaisin ymmärtää kuinka tehdään kloonauksia; mikä paikka otetaan mistäkin ja mihin se pistetään? Ja kuinka kehitys sitten menee eteenpäin?

4. Viimeiseksi, muttei kuiteinkaan vähiten, haluaisin tietää, mitä on nykyään kustannustoiminta Suomessa?

Tunnustan, että olen ollut iän myötä tullut – jos en nyt aivan tyhmäksi, mutta kuitenkin hitaammaksi ja minulla on vaikeuksia ymmärtää se, jonka kaikki muut tietävät aivan täsmällisesti.

Toivoo

Arthur Fuhrmann

PS. Olen sekä toiminnanjohtaja Martin että myös puheenjohtaja Janin kanssa sopinut, että kirjoitan Teostolle esittämistäni kysymyksistä vastauksineen rauhassa ja paremmalla ajalla. Tämä aineisto postitetaan ELVISin jäsenille erikseen sen valmistuttua.

Faktaa ja fiktiota

Julkaistu

-Joka neljäs suomalaisten ostama äänite on piraatti.

-Tekijöiden ja musiikkikustantajien osuus täysihintaisesta yli 20 euroa vähittäiskaupassa maksavasta äänitteestä on noin euron. Tämän rojaltin suuruuden neuvottelee Teostoa ja sen sisarseuroja edustava BIEM. Neuvotteluissa vastapuolena on äänitetuottajia edustava IFPI. Jos äänitteen hinta laskee, myös rojalti laskee samassa suhteessa.

-Jos sanoittajalla on yksi teksti äänitteen kahdestatoista laulusta, hän saa yhdestä täysihintaisesta äänitteestä noin kolme senttiä. Piraattiäänitteestä hän ei saa sitäkään.

-Suomessa myydään vuositasolla 18 miljoonaa tyhjää cd-r-levyä. Niistä puolelle kopioidaan musiikkia.

-Teosto tilittää keräämistään korvauksista 87 prosenttia ja hallintokuluihin menee 13 prosenttia.

-Teoston tilittämistä korvauksista puolet tilitetään kotimaisille tekijöille ja kustantajille, puolet ulkomaisille.

-Teoston kotimaisille asiakkaille tilittämistä korvauksista yli 80 prosenttia maksetaan tekijöille tai heidän perillisilleen ja alle 20 prosenttia kustantajille.

-Teoston uudet tariffit merkitsevät sitä, että yhden taksin osalta Teosto-korvaus on 26 euroa vuodessa.

-Ravintola-alalla raaka-aineiden kustannukset ovat 40 prosenttia liikevaihdosta. Yksityisten radioasemien Teostolle ja Gramexille maksamat tekijänoikeuskorvaukset ovat yhteensä 10-15 prosenttia liikevaihdosta.

-Seurakuntien Teostolle maksama korvaus on 6-7 senttiä yhtä seurakuntalaista kohti vuodessa. Se kattaa lähes kaiken seurakuntien tilaisuuksissa esitetyn musiikin. Kaikki nämä korvaukset tilitetään näissä tilaisuuksissa esitetyn musiikin tekijöille ja kustantajille hallintokuluilla vähennettynä.

-Teosto-korvauksilla pystyy itsensä elättämään muutama kymmenen suomalaista tekijää.

Tässä muutamia faktoja stimuloimaan keskusteluja, joita kiihtyvin äänenpainoin käydään tekijänoikeudesta ja Teostosta. Turhan usein kuulee myös fiktioita kuten sellaisia, että tekijänoikeusbisneksessä iso raha jyllää tai että köyhällä on oikeus varastaa ökyrikkailta.

Tulontasaus sopii optiomiljonääreille

Edellisessä Musa.fissa (s. 64) oli Elvis ry:n johtokunnan jäsenen Kirsi Snellmanin ansiokas kirjoitus tekijänoikeustulojen verotuksesta. Kirsi kirjoitti mm. siitä epäkohdasta, että tekijänoikeustuloja ei voi jaksottaa samalla tavalla kuin urheilijat voivat tehdä ja Ruotsissa myös taiteilijat. Lisäyksenä todettakoon, että nykyisinkin verolaki tuntee tulontasauksen (128 § ja 129 §). Tulontasauksen edellytys kuitenkin on, että tulo on kertynyt kahdelta tai useammalta vuodelta. Joidenkin musiikintekijöiden kohdalla on verotuksessa tulontasaus mennytkin läpi, mutta myös hylkäyksiä on tapahtunut. Verottaja ei tahdo uskoa, että hittibiisit ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa. Optiomiljonääri saakin tulontasauksen paljon helpommin läpi kuin musiikintekijä. Eli Kirsi on aivan oikeassa siinä, että varsinainen jaksotusmahdollisuus puuttuu.

Teksti: Martti Heikkilä

Piirros: Vesa Huhtala

ISLANTI ON ISLANTI

Julkaistu

www.tonlist.com on uusi musiikin nettijakelukanava Islannissa. Siinä on paljon omanlaistaan niin kuin maassa muutenkin.

Tonlistin on pystyttänyt yksityinen yrittäjä Stefan Hjörleifsson, joka on investoinut hankkeeseen kuusi miljoonaa Tanskan kruunua. Mukana ovat myös islantilaiset levy-yhtiöt, musiikin tekijät ja esittäjät sekä heidän järjestönsä. Nämä tekijänoikeuksien omistajat omistavat siis Tonlistin varsinaisen sisällön eli musiikin. Yrittäjä on näin oikeudenomistajista riippuvainen, sillä ilman heitä ei olisi mitä myydä.

Mitä sitten myydään ja mihin hintaan? Kuukauden tilausmaksua vastaan saa käyttöoikeuden Tonlistin lähes 30.000 äänitettyyn biisiin. Maksu on 14,95 USD (eli USA:n dollaria) kuussa. Tätä vastaan saa musiikkia rajoittamattomasti kuunnella omalla tietokoneellaan ja sitä saa myös kopioida tietokoneensa kovalevylle. Mutta jos seuraavan kuukauden maksu jää maksamatta, niin tietokoneelle kopioidut tiedostot katoavat. (Jos maksu on maksettu, Microsoftin järjestelmä päivittää tiedostot automaattisesti).

Tilausmaksutuloista tämä yksityinen yrittäjä saa 90 prosenttia. Oikeudenomistajat ovat suostuneet tähän kokeiluajaksi, jotta homma ei kaatuisi heti alkuunsa. Muutaman kuukauden toiminnan jälkeen näitä kuukausitilaajia on viisi sataa, kun toiminnan saaminen taloudellisesti kannattavaksi edellyttää viittä tuhatta tilaajaa.

Toki systeemistä voi kopioida biisejä omakseenkin. Jos niitä haluaa pysyvästi kovalevylleen tai polttaa niistä cd:n, maksu on 0,99 USD. Näitä kopiointeja voi tehdä halvemmallakin ostamalla krediittejä. Oikeus viiden biisin kopiointiin maksaa 4,45 USD, ja 20 biisiä saa hintaan 15,95 USD. Näistä maksetaan tekijöille tallennemaksut NCB-taksojen mukaisesti (12 %) ja levy-yhtiö maksaa omasta osuudestaan rojaltit artistille.

Islanti on sen verran pieni markkina-alue, että suurilla kansainvälisillä levy-yhtiöillä ei maassa ole paikalliseen tuotantoon keskittynyttä tytäryhtiötä. Myöskään musiikkikustantajia ei ole.

Norjassa ja Tanskassa vastaavat hankkeet kulkevat Phonofile-nimellä. Ne ovat kuitenkin kokonaan oikeudenomistajien ja heidän järjestöjensä ylläpitämiä.

Löytyisiköhän Suomesta yksityinen yrittäjä, joka yhdessä suomalaisten oikeudenomistajien kanssa perustaisi suomalaisen Tonlistin?

Tonlistista kuulimme, kun Islannissa järjestettiin NPU-kokous lokakuussa (NPU = pohjoismaiset kevyen musiikin tekijät). Kuulimme toki paljon muutakin:

– Teoston sisarseurat kaikissa Baltian maissa sekä englantilaisten PRS ovat sopineet, että Baltian seurat eivät jatkossa pidätä lainkaan niin sanottuja kansallisia varoja.

– Elvis ry:n islantilainen sisarjärjestö FTT on muuttanut sääntöjään niin, että tekijänoikeusseuran maksamia korvauksia on jäsenellä oltava vähintään 2.500 euron suuruinen summa vuodessa, jotta jäsenellä olisi äänioikeus. Äänioikeuden menettää aina, jos summa jää alle tuon rajan. Jäsenen muut oikeudet ja edut ovat tuloista riippumattomia.

– Ruotsin STIM on muuttanut sääntöjään niin, että hallituksessa on kolme niin sanottua ulkopuolista asiantuntijajäsentä. Jäsenjärjestöt (kevyen ja vakavan musiikin tekijät sekä kustantajat) nimeävät nämä kolme jäsentä yhteisymmärryksessä. STIM:n hallituksen uusi puheenjohtaja on entinen toimitusjohtaja Gunnar Petri.

Teksti: Martti Heikkilä

Piirros: Vesa Huhtala

Ylessä väärä säästökohde

Julkaistu

Radiokanava Ylen Ykkösen musiikkipäällikkö Helena Hiilivirta on ryhtynyt ohjeistamaan toimittajia määräten, kuinka paljon kussakin ohjelmassa saa olla Teoston tai Gramexin repertuaariin kuuluvaa musiikkia. Monessa ohjelmassa vapaata on oltava enemmän kuin suojattua. Kotimaisten tekijöiden ja esittäjien musiikki on yhä useammin jätettävä soittamattta.

Yle-konsernin liikevaihto vuonna 2002 oli 374,5 miljoonaa euroa. Teostolle Yle maksoi tekijänoikeuskorvauksia 9,7 miljoonaa euroa eli 2,6 prosenttia koko liikevaihdosta. Esityskorvauksia (mm. ulkopuolisille tuottajille ja urheiluohjelmien lähetysoikeuksista) Yle maksoi 76,9 miljoonaa euroa. Eivätkö säveltäjien ja sanoittajien tekijänoikeusmaksut ole näiden lukujen valossa aivan väärä säästökohde?

Tekijänoikeuksista vapaan musiikin soittaminen on räikeässä ristiriidassaYleisradion keskeisten arvojen kanssa, joita yhtiön verkkosivujen mukaan ovat ”suomalaisuus, luotettavuus, riippumattomuus, monipuolisuus ja korkea laatu.”

Yhdistyksemme Selvis-lehden numerossa 4/03 käsitellään laajasta Yleisradion radiokanavia ja tekijänoikeusmaksuja.

Teksti: Martti Heikkilä

Piirros: Vesa Huhtala

Taiteilijaresidenssi Andalusiassa

Julkaistu

 

Tervetuloa Aurinkolaakson taiteilijaresidenssiin Áloran kylään Malagan kupeeseen Andalusiaan! Vuokrattavana on erilaisia huoneita ja työtiloja, myös isommille ryhmille. Talon kursseille voi ilmoittautua tai järjestää niitä itse. Residenssi on ympäri vuoden käytössä eikä sinne ole erillistä hakua. Paikka sopii loistavasti musiikin tekemiseen: sävellys- ja sanoitustyöhön sekä soittamiseen tai vaikka biisintekokurssin paikaksi. Siellä on jopa eräänlainen pikkulava, jossa voi järjestää konsertin ja tyhjä, valtava uima-allas, jossa on hauska akustiikka. Lähellä ei ole häiriintyviä naapureita.
 
Talolla on vielä mukavasti tilaa syksyllä ja talvella. Keväällä vielä enemmän. Tilat varataan suoraan Maijalta ja häneltä saa lisää ohjeita. 

Elvis ry ei vastaa vuokraamisesta tmv. Mitään lisä- tai liittymismaksuja ei ole.

 
Tiedustele ja varaa täältä:  info.aurinkolaakso@gmail.com tai Maija Tuurna +34 654 032 100
 
 
 
 
Hinnasto (huom tarkistathan hinnat Maija Tuurnalta)

SAMASTA JUMPUTUKSESTA

Julkaistu

”Pikkulinnut laulaa ja suvituuli soi” toteaa Eemeli laulussaan muistaakseni Reino Helismaan sanoin. Ja näin asianlaita jälleen on. Erilaisten suvituulien tuoksinassa kulkevat lukuisat maamme kesäjuhlat, joissa useimmissa musiikilla on keskeinen sija. Ensimmäiset tapahtumat ovat tätä lukiessa jo takanapäin, seuraavat parhaillaan menossa, ja huippusesonki alkamassa.

Mielenkiintoisinta on seurata tanssi- ja iskelmägenren uudempien järjestäjäyrittäjien toiminnan kehittymistä. Tällä kaikkein kaupallisimpana pidetyn genren alueella operointi nostaa selkeimmin esiin taiteen ja viihteen ikuisen vastakkain asettelun, niin järjestäjän kuin esiintyjänkin puolella. Mitkä ovat ne laadun ja tason mittarit, jolla uskottavuutta mitataan ja jolla estetiikkaa rakennetaan?

Omaehtoisen taiteen puolelle päässeet tyylimaailmat ovat tilanteessa, jossa yleisömäärä – yhtä kuin lipunmyynti – ei ole ensisijaisia mittareita, vaikka varmaankin kaikille järjestäjille yleisön määrä toki on tärkeä. Taiteellinen kunnianhimo rohkeinekin kokeiluineen sekä esiintyjien kirjo vakiintuneiden merkittävyyksien ja lupaavien tuoreuksien valikoimalla nousee kärkeen.

Tapahtuman järjestäjän kannalta on helpompaa löytää perusteluja tilaisuuden tärkeydelle, sen poikkeamiselle ”normaalista”. Alueella ei ole normaalisti vastaavaa, tai järjestäjä ei normaalisti toimi muuten, siis järjestä samanlaista toimintaa ympäri vuoden. Mutta entä artisti? Miten hän pystyy kasvattamaan samassa tilanteessa omaa krediittiään?

Toisinaan artisti esiintyy festivaalilla jotenkin normaalista poikkeavalla ohjelmistolla, itsensä tai järjestäjän ideasta. Tämä tuntuu kuitenkin olevan nimenomaan tanssi- ja iskelmägenressä melko vaikeata saada yleisempään tietoisuuteen. Esimerkiksi klassisen laulun puolella on aivan selvää, että uuden tyylilajin puolelle astuminen lisää krediittiä, mutta iskelmä on lähes käsittämättömän selvästi ”sitä samaa”. Jo kun iskelmäartisti valmistaa konserttikokonaisuuden, konserttiolosuhteisiin siis, niin senkin kaikinpuolisen valmistelun ja toteutuksen saaminen asiaankuuluvaan arvoonsa tuntuu liian vaikealta.

Puhutaan sitten viihteestä, populaarista, iskelmästä tai muusta vastaavasta, niin omana kulttuurina se on jo jonkin aikaa – ei tosin ollenkaan kauaa – ymmärretty. Mutta sen tuntijoita ja sitä aktiivisesti seuraavia tuntuu edelleen olevan vähän. Se näkyy siitä kirjoittamisesta, siitä puhumisesta, sitä arvotettaessa.

Se tarvii huolenpitoa muiden mukana.

Pekka Nissilä

P.S. Päätoimittajaa pyydettiin muistuttamaan lukijoita siitä, että ELVISin kanta sävellyskilpailujen osallistumismaksuihin ei ole muuttunut. Se on siis edelleen kielteinen.