Musiikintekijät -logo

SAMASTA JUMPUTUKSESTA

SAMASTA JUMPUTUKSESTA

”Pikkulinnut laulaa ja suvituuli soi” toteaa Eemeli laulussaan muistaakseni Reino Helismaan sanoin. Ja näin asianlaita jälleen on. Erilaisten suvituulien tuoksinassa kulkevat lukuisat maamme kesäjuhlat, joissa useimmissa musiikilla on keskeinen sija. Ensimmäiset tapahtumat ovat tätä lukiessa jo takanapäin, seuraavat parhaillaan menossa, ja huippusesonki alkamassa.

Mielenkiintoisinta on seurata tanssi- ja iskelmägenren uudempien järjestäjäyrittäjien toiminnan kehittymistä. Tällä kaikkein kaupallisimpana pidetyn genren alueella operointi nostaa selkeimmin esiin taiteen ja viihteen ikuisen vastakkain asettelun, niin järjestäjän kuin esiintyjänkin puolella. Mitkä ovat ne laadun ja tason mittarit, jolla uskottavuutta mitataan ja jolla estetiikkaa rakennetaan?

Omaehtoisen taiteen puolelle päässeet tyylimaailmat ovat tilanteessa, jossa yleisömäärä – yhtä kuin lipunmyynti – ei ole ensisijaisia mittareita, vaikka varmaankin kaikille järjestäjille yleisön määrä toki on tärkeä. Taiteellinen kunnianhimo rohkeinekin kokeiluineen sekä esiintyjien kirjo vakiintuneiden merkittävyyksien ja lupaavien tuoreuksien valikoimalla nousee kärkeen.

Tapahtuman järjestäjän kannalta on helpompaa löytää perusteluja tilaisuuden tärkeydelle, sen poikkeamiselle ”normaalista”. Alueella ei ole normaalisti vastaavaa, tai järjestäjä ei normaalisti toimi muuten, siis järjestä samanlaista toimintaa ympäri vuoden. Mutta entä artisti? Miten hän pystyy kasvattamaan samassa tilanteessa omaa krediittiään?

Toisinaan artisti esiintyy festivaalilla jotenkin normaalista poikkeavalla ohjelmistolla, itsensä tai järjestäjän ideasta. Tämä tuntuu kuitenkin olevan nimenomaan tanssi- ja iskelmägenressä melko vaikeata saada yleisempään tietoisuuteen. Esimerkiksi klassisen laulun puolella on aivan selvää, että uuden tyylilajin puolelle astuminen lisää krediittiä, mutta iskelmä on lähes käsittämättömän selvästi ”sitä samaa”. Jo kun iskelmäartisti valmistaa konserttikokonaisuuden, konserttiolosuhteisiin siis, niin senkin kaikinpuolisen valmistelun ja toteutuksen saaminen asiaankuuluvaan arvoonsa tuntuu liian vaikealta.

Puhutaan sitten viihteestä, populaarista, iskelmästä tai muusta vastaavasta, niin omana kulttuurina se on jo jonkin aikaa – ei tosin ollenkaan kauaa – ymmärretty. Mutta sen tuntijoita ja sitä aktiivisesti seuraavia tuntuu edelleen olevan vähän. Se näkyy siitä kirjoittamisesta, siitä puhumisesta, sitä arvotettaessa.

Se tarvii huolenpitoa muiden mukana.

Pekka Nissilä

P.S. Päätoimittajaa pyydettiin muistuttamaan lukijoita siitä, että ELVISin kanta sävellyskilpailujen osallistumismaksuihin ei ole muuttunut. Se on siis edelleen kielteinen.


Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 2/2003

Selaa lehden artikkeleita