Haku

Samuli Putro – huonon soittajan täytyy tehdä itse

…kaikenlaista. Kävikö siellä bändejä? – Työväentalolla kävi bändejä, ja minä kävin kyllä niitä katsomassa. Siellä oli yleisöä ainakin kelvollisissa määrin, koska kotimainen musiikki pärjäsi hyvin. Siellä kävi siis esim. Miljoonasade…

Kapina stadionilla

…raitiovaunulla opiskelija-asuntolasta, joka oli silloin Avtovon kaupunginosassa. Ensi töikseni menin kahvioon syömään aamiaista. Siellä kahviossa tutustuin pianotiedekunnan opiskelijaan Juli Krasovskiin. Hän oli syntyisin Kiovasta Ukrainasta. Muistan, että me tilasimme aina…

X:n oppivuodet

…pullotti lähinnä siellä majailevan Matin johdosta. Ehei, kouluun olisi tietty pääsykokeet. Haloo, tyttöhän on vasta kuusi, X kauhisteli. Ehkä hän muisti oman karmivan kokemuksensa Oulunkylän jazz-opiston pääsykokeista. Hän oli ollut…

Markku Impiölle pop-musiikki on taidetta

…mieli sanoa rumasti. Mielessäni kuitenkin sanoin vain, että sehän nähdään. – Soitin Warnerille. Siellä kuuntelivat ja olivat myytyjä heti ensi kuulemalla. Eivät sitä kylläkään innokkaasti näyttäneet, koska se olisi vaikuttanut…

Tukka ja järki samassa päässä

…että sieltä on turha ammentaa suoraan aiheita.  Oma ääni tuntuukin olleen lauluntekijän hallussa alusta lähtien vaikka hän kertookin, että alkuaikojen sanoitukset punastuttivat jossain vaiheessa. Hän piti niitä kömpelöinä, mutta on…

Oikeassa paikassa oikeaan aikaan

…enemmän harkinnut materiaalia, jota olen tehnyt YLEn kantanauhoille. Sielläkin on yli kaksikymmentä raitaa, hyvin samantyyppistä materiaalia. Minulla oli hyvä onni, kun tuottajana siellä oli vanha bändikaverini [Erkki] Unde Lehtola, ja…

Monenlaista Ertamasta

…kuin Helena Siltala, Seija Lampila, Monica Aspelund, Irmeli Mäkelä, Kalevi Korpi ja Ami Loven. SÄVELTÄMISTÄ KELLON YMPÄRI Erkki Ertaman ansioluettelo muusikkomatrikkelissa on siksi hengästyttävä, ettei voi olla ihmettelemättä miten yksi…

Estradeja ja sessioita

…kyllähän sieltä on jäänyt hyviä muistoja. Olihan siellä kivaa ja avointa meininkiä: paljon hienoja jameja ja biisienvaihtosessioita. Oli hauskaa vaihdella kasetteja ulkomaalaisten kollegoiden kanssa, vaikkei niistä mitään poikinutkaan. Sitten edustit…

Öljynvaihto ja uudet tulpat

…tarjolla oleva ”Wait and see” -vaihtoehto onkin jo pian alkusoittoa ”ajopuu”-kohtalolle. Se taas johtaisi Teoston asteittaiseen ajautumiseen kohti ”uppotukki”-vaihetta, koska kansainvälisten megakustantajien lisäksi menestyvät tekijäasiakkaat varmasti hakevat oikeuksiensa hallinnointipalvelut sieltä,…

KERTAKÄYTTÖMAAPALLO – eli lauluntekijä ja ilmastonmuutos

…tuhonnut rakennuspölyvahinko ja hänen tapauksesta nostamansa korvauskanne. Kaikki tuo oli tuhansien kilometrien päässä. Eivätkä ne hänen sielunrauhaansa, hänen kummakseen, paljoa hetkauttaneet. Nyt oli mahdollisuus ajatella – antaa mielen juosta vapaasti…