KERTAKÄYTTÖMAAPALLO – eli lauluntekijä ja ilmastonmuutos
X pääsee perheineen ulkomaanlomamatkalle ensi kertaa kahdeksaan vuoteen.
Hip hei ja lippalakit ilmaan!
Mutta koska hän on puupää – ajautuu hän yltäkylläisyyden, kauneuden ja nautinnon keskellä kellumaan ajopuuna ajatustensa virtaan, syvänteiden terävähampaisten piraija -mietteiden noustessa jahtaamaan miestä.
Löytääkö X ajoissa rantaan, pois pimeiltä aavoilta. Näkee valon ja tuo seikkailuiltaan kotiin maailmansa parantavan eliksiirin?
Vai naarataanko tuo ristiriitaisten tuntemusten ammattilainen Arabianmerestä päättömänä torsona?
Reportterimme X meditoi hotellin altaan aurinkopetillä jooga-asennossa, näkymänään Taka-Intian palmuranta. Lapset riemuitsivat uima-altaassa ja aamupäivän aurinko hymyili.
Matkan oli mahdollistanut hänen saamansa apuraha. Sen tuoma auvo oli hetkeksi irrottanut hänet jatkuvasta toimeentulon hankinnan aivopaineesta. Tuosta kuristavasta orjakahleesta.
Kovin kaukaisilta tuntuivat arjen huolet: tulevien albumien työtaakka tai kiristynyt keikkamaailma. Jopa X:n kellaristudioon ilman lupaa ilmestynyt viemäri, laitteiston miltei tuhonnut rakennuspölyvahinko ja hänen tapauksesta nostamansa korvauskanne. Kaikki tuo oli tuhansien kilometrien päässä. Eivätkä ne hänen sielunrauhaansa, hänen kummakseen, paljoa hetkauttaneet. Nyt oli mahdollisuus ajatella – antaa mielen juosta vapaasti kuin karannut Kunta Kinte takaisin viidakkoon. Aivopoimujen hetteiköstä se laulujen ydinmehu puristettiin.
Arkisten aatteiden liuettua postikorttimaisemaan heräsi horisontista uusia. Muistikirja ja kynä esiin.
X:n omatunto koputti tikkana hänen puupäätään. Hän oli tehnyt rikoksen, ympäristörikoksen, lentäessään lentokoneella. Miten muutoin hän olisi perheineen Taka-Intiaan päässyt, kanootilla melomallako? Ja kuten kaikki muutkin valistuneet maailmankansalaiset hän tiesi lentoliikenteen saastuttavuuden. Hän oli siis täysin tietoisesti ja törkeästi liannut kanssamatkustajiensa kera maapallomme ilmaa. Motiivinaan oma halu. Halu päästä aurinkoon ja lämpimään perheen kera.
Niin, maailmankirjat olivat sekaisin. Ennen kaikkien kadehtima elitismi: matkustelu kaukomaille, materian keruu, suuret asunnot, ökyautot, siis kaikenlainen tuhlaus ja törsäys – oli nyt rikollista. Ja vain idiootti olisi pystynyt puolustautumaan sillä, ettei hän ollut tiennyt toimintansa rasittavan rakasta Tellustamme kohtuuttomasti.
Edellisyönä, X:n käydessä parvekkeella oli ilmassa haissut voimakkaasti savu, jonkinlainen smog. Myös siis Taka-Intia kärsi kehityksen tuomista oireista. Ja vaikka meri oli täällä vielä turkoosi, toisin kuin se pikkumeri pohjoisessa, nykyään levälammikko, josta X:n kodin ikkunasta näkyi vilaus – pinnan alla tapahtui.
X puristi sieraimet yhteen ja sukelsi mietteisiinsä.
Mikä oli hänen roolinsa, pienen ihmispolon ja lauluntekijän, käynnissä olevassa suuressa ympäristödraamassa? Oliko koko asian puiminen pelkkää jeesustelua?
”Rikkaana” pohjoismaalaisena hän tunsi hyvin syntiensä painon. Hänen kamelinsa ei mahtuisi neulansilmän läpi. Hän tuhosi maapalloa ainakin viisinkertaisesti verrattuna köyhään Intian serkkuun. Mikä globaaligangsteri hän olikaan! Ja Intian serkku, joka eli satoine miljoonine kaltaisineen yhä hurjaa talousbuumia, odotti kiihkeästi pääsyä tähän etuoikeutettujen rikollisten koplaan.
Mihin koplaan X kuului? Tietty Suomen kansaan, joka taisteli EU:n joukoissa suuressa taloussodassa. Ja kotimaassaan muutamaan yhdistykseen, jotka myös kantoivat kortensa edistyksen kekoon ja viljelivät toimintasuunnitelmissaan tehokkuuden sanomaa. Taloudellinen ja toiminnallinen tehokkuus – aatteellisen hinnalla. Siitä oli vallitsevassa maailmanjärjestyksessä kyse. Kapitalismi oli syöpynyt ihmisten sieluun, se polttomerkittiin pikkulasten otsaan, sen nimissä sai pistää beduiinit nippuun, orjuuttaa muut maat ja kansat. Yes, kaikki bisneksen nimiin, ihan niin kuin vanhaan hyvään kolonialistiseen aikaan. Aamen.
Kuten X:n intialainen taksinkuljettaja oli asian kysymyksellään tiivistänyt: ”Are you working or in business” Oletko töissä vai bisneksessä? Siis oletko sellainen joka tekee työn toiselle vai se joka saa työstä hyödyn?
Taksisuhari oli kertonut harrastavansa itse pikkubisnestä työnsä ohessa. Ja tästä johtuen saavuttaneen kuukausitulokseen jo 50 euroa. X:n silmät olivat muljahtaneet. Mutta hyvänä diplomaattina hän oli jättänyt kertomatta, että hänen kotimaassaan tuolla tulolla olisi saanut supermarketista, vaikkapa Anttilasta, X:n kaksi täysihintaista ja yhden tarjous cd:n.
Niin, oli vaikea leikkiä jeesusta kun oma pyhä lehmä oli ojassa.
X puri kynäänsä ja visioi: Todellakin, olemme kuin unessakävelijät hipsineet tulevaisuususkon hämärässä uuteen aikaan. Nyt halliin syttyvät valot, petos paljastuu ja herätyskello soi! Mutta kuka pysäyttäisi hullun maailman yötä päivää jyskäävän koneen. Onko siinä edes stop-nappia? Meneekö se kuin automaattiohjattuna, suoraan päin seinää. Ja mitä ”tehokkaammin” sen parempi! Lisää hönkää moottoriin! Mitä tässä turhia kituuttamaan! Maapallon saattohoito on ollut käynnissä jo pari sataa vuotta.
Niin… vai ehtiikö tiede edelle? Tiede tuo edistysuskon mielipuolinen kaksonen. Jota ihmisäly, sen sadistisista töppäyksistä huolimatta, niin kovasti rakasti. Jos kerran taide on taivaanrannan maalareiden ja hörhöjen haahuilua – niin perkele kyborgit kehiin ja maailma kliiniin järjestykseen.
Mitä sitä oikealla luonnolla, kun voihan vanhan luojan luomistyötä sitten ihailla bittiversiona Blue Ray HD -näytöltä.
Aurinko porotti ja X:ää huimasi: Muinoin kaaoksen keskellä sentään uskottiin, että jonain päivänä vapahtaja, universumin kellokoneen mykkä virittäjä, nukkemestari, astuu kulisseista esiin ja laittaa marionettinsa järjestykseen. Se oli sentään laiha lohtu.
Ja X:n silmät kirkastuivat: Juuri siitähän lauluntekijän työssä on kyse. Lohtu on kuin soihtu maailman pimeydessä, se auttaa kulkijan läpi yön. Ei tarvitse leikkiä jeesusta tai ennustajaa. Maailma tarvitsee lohtua, ja lauluja, joista kuulijat voivat valita omansa. Ikiomansa. Yhdelle on rakas, laulu kukista ja mehiläisistä, toiselle kummitustaloista. Kolmannelle taas…
Ääh… Nyt saa meditointi riittää!
X tunki muistikirjansa pyyhkeen alle ja pulahti lapsiensa mukaan pulikoimaan altaaseen. Viileä vesi sammutti hehkuvan halkopään. Mikä paratiisi! Mikä ilo! Mikä nauru!
Juomapaussi!
X heilautti sormeaan ja pian palvelija toimitti ”sir:in” pöydälle pitkät mehulasit, sisältöinään tuoreista ananaksista ja appelsiineista puristetut juomat. Sitten vaan puumerkki laskuun, kilistys ja mehkat huulille. Kylmä neste valui X:n koneistoon. Ah, kuinka se raikastikaan Taka-Intian armottoman auringon alla.
Teksti ja kuva: Jussi Sydänmäki
Herra X