02/2022

Musiikintekijä

Edellinen artikkeli Seuraava artikkeli
Kolumni

Suojakerroin 50

”Ne nuoret tai muutkaan, joihin epäasiallinen käytös musiikkialalla kohdistuu, eivät ole millään tavoin vastuussa sen pois kitkemisestä”, kirjoittaa Musiikintekijä-lehden päätoimittaja Sanna Korkee.

Sanna Korkee
Sanna Korkee
21.06.2022
1 min

Vastasin alkuvuonna kyselyyn yhdenvertaisuudesta musiikkialalla. Kysyttiin, olenko kohdannut siellä toimiessani epäasiallista käytöstä. Tuli mieleen: osaamiseni vähättely, seksistiset vitsit, ulkonäköni kommentointi, mitätöinti neuvottelupöydissä, ämmittely, tytöttely ja ikärasismi. Kokemukseni eivät liity nykyiseen työhöni eivätkä biisinkirjoitushommiin tai kohtaamisiin Musiikintekijöissä. Ja niistä on aikaa.

Kyselyssä kartoitettiin kokemuksia noin viiden viime vuoden ajalta. Vastaajista 76% oli kokenut itse epäasiallista käytöstä; naisista, muunsukupuolisista ja nuorista vielä useampi. Ja nuorista (20–25-vuotiaat) lähes jokainen (98%). Pöyristyttävää!

Omat kokemukseni ovat kaukaa menneisyydestä, mutta se ei tarkoita, että ajat olisivat muuttuneet. Minä olen. Kyselytuloksista nilkkaani osui se, että mitä vanhempi vastaaja, sitä todennäköisemmin hän kokee alan häirinnästä ja syrjinnästä vapaaksi.

”Musiikkialalla ei kyetä aidosti rehelliseen itsereflektioon ja alan toimintakulttuurin kriittiseen läpivalaisuun. Vanhemmat polvet jarruttavat ja nuoremmat pelkäävät.” (Lainaus kyselyn avoimista vastauksista)

Ne nuoret tai muutkaan, joihin epäasiallinen käytös musiikkialalla kohdistuu, eivät ole millään tavoin vastuussa sen pois kitkemisestä. Vastuussa on jokainen, joka ikänsä tai asemansa antaman suojakertoimen ansiosta välttyy itse epäasialliselta kohtelulta. Nyt valoja päälle.

Musiikkialan järjestöt ovat jo liikkeellä. On laadittu yhteistuumin kättä pidempää eli Esiinnyn edukseni – Kaikille turvallinen musiikkiala -ohjeistus. Musiikintekijöillä on Turvallisemman tilan periaatteet, joihin sitoudumme yhdistyksen tilaisuuksissa niin henkilökohtaisella kuin yhteisöllisellä tasolla.

Aurinkoista kesää, nähdään syksyllä!

Sanna Korkee
Musiikintekijä-lehden päätoimittaja

 

Seuraava artikkeli

N° 02/2022

Myös tässä lehdessä

Arkistoon

Rakkaudesta syntyy loputon määrä lauluja

Sanna Korkee \ 7 min

Tunne on tärkein

Sanna Korkee \ 6 min

Blue note on koko maailma

Tommi E. Virtanen \ 5 min

Suomirokkia / (Sinä olet) Aurinko

Martti Heikkilä \ 5 min

Tekijyys ja dialogi

Antti Auvinen \ 2 min

Matkalla turvallisempiin tiloihin!

Kaija Kärkinen \ 3 min

Jäsenjärjestöjen välisestä yhteistyöstä

Aku Toivonen \ 3 min

Suojakerroin 50

Sanna Korkee \ 1 min

Miltä nyt tuntuu?

Sanna Korkee \ 3 min