Taiteilija-apurahat
Taiteilija-apurahat on tarkoitettu eri alojen ammattitaiteilijoille työskentelyyn. Niiden pituudet vaihtelevat puolesta vuodesta viiteen vuoteen. Hakuaika: 01.03. – 31.03.
Isäntäkategoria. Tämän kategorian alle tulevat kaikki määritelmät, jotka ovat aikariippuvaisia, esim. kilpailut, apurahat, tapahtumat ja uutiset.
Taiteilija-apurahat on tarkoitettu eri alojen ammattitaiteilijoille työskentelyyn. Niiden pituudet vaihtelevat puolesta vuodesta viiteen vuoteen. Hakuaika: 01.03. – 31.03.
|
Seitsemässä valtion taidetoimikunnassa aloittaa ensi vuoden alusta 75 asiantuntijajäsentä. Alueellisissa taidetoimikunnissa on 112 jäsentä. Kaikkien toimikuntien puheenjohtajat ovat taiteilijataustaisia.
Taideneuvosto pyysi ehdotuksia yli 800 taholta, muun muassa taiteen alan järjestöiltä, korkeakouluilta ja maakuntaliitoilta.
Ensi vuoden alusta aloittavat toimikunnat ovat yhtä laaja-alaisia kuin nykyiselläkin kaudella. Esittävien taiteiden toimikunta päättää näyttämö-, tanssi- ja sirkustaiteen sekä performanssi- ja esitystaiteen apurahoista ja palkinnoista. Visuaalisten taiteiden toimikunta päättää kuva- ja valokuvataiteen, sarjakuva- ja kuvitustaiteen sekä ympäristötaiteen apurahoista ja palkinnoista. Audiovisuaalisten taiteiden toimikunta päättää elokuva-, media- sekä valo- ja äänitaiteen apurahoista ja palkinnoista.
”Taiteenalakohtainen vertaisarviointi turvataan hyödyntämällä asiantuntemusta yli toimikuntarajojen. Lisäksi ehdotettuja mutta toimikuntien ulkopuolelle jääneitä asiantuntijoita on tarkoitus saada mukaan hakemusten arviointiin”, toteaa taideneuvoston puheenjohtaja Risto Ruohonen.
Taiteen moninaisuuden ja liikkuvuuden toimikunnan puheenjohtajaksi taideneuvosto nimesi valokuva- ja kuvataiteilija Marja Helanderin. Toimikunnan muut jäsenet taideneuvosto nimeää ensi vuoden alussa, kun muut toimikunnat ovat järjestäytyneet. Jäsenistä kuusi tulee olemaan muiden valtion taidetoimikuntien puheenjohtajia tai varapuheenjohtajia ja kaksi alueellisten taidetoimikuntien puheenjohtajia tai varapuheenjohtajia. Toimikunta päättää liikkuvuus-, monikulttuurisuus- ja monialaisista apurahoista.
Taideneuvosto ja taidetoimikunnat ovat Taiteen edistämiskeskuksen (Taiken) asiantuntijaelimiä. Toimikunnat päättävät vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista kukin omalla alallaan ja alueellaan. Toimikunnat jakavat apurahoja ja palkintoja vuositasolla yhteensä 21,7 miljoonaa euroa. Niiden suorassa päätösvallassa on 64 % Taiken 34 miljoonan euron kokonaistuesta taiteelle ja kulttuurille. Lisäksi ne arvioivat viraston päätösvallassa olevat yhteisöjen avustushakemukset.
Valtion taidetoimikunnat:
Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimikunta 2017-18 Puheenjohtaja: Tarja Tuupanen, korutaiteilija, Lappeenranta Jäsenet: Pentti Kareoja, arkkitehti, professori, Helsinki Niina Kilpelä, arkkitehti, Helsinki Juuso Koponen, informaatiomuotoilija, Helsinki Kimmo Lintula, arkkitehti, professori (adjunct.), Helsinki Eero Lintusaari, taidekäsityöläinen, korutaiteilija, Tuusula Päivi Meuronen, sisustusarkkitehti SIO, Helsinki Saara Repo, arkkitehti, Kuopio Mariana Salgado, vanhempi tutkija, Helsinki Vesa Varrela, muotoilija, lasitaiteilija, Tampere
Audiovisuaalinen taidetoimikunta 2017-18 Puheenjohtaja: Dag Andersson, verksamhetsledare, Kimito Jäsenet: Simo Alitalo, äänitaiteilija, Turku Joonas Berghäll, elokuvaohjaaja, Helsinki Tellervo Kalleinen, taiteilija, Helsinki Mia Kivinen, valosuunnittelija, kuraattori, Helsinki Hanna Maylett, elokuvaohjaaja, Espoo Leena Perälä, elokuvasihteeri, Lahti Miia Rinne, mediataiteilija, Helsinki Mika Ronkainen, elokuvaohjaaja, Oulu Sami van Ingen, kuvataiteilija, Helsinki Sari Väänänen, toiminnanjohtaja, Helsinki
Esittävien taiteiden toimikunta 2017-18 Puheenjohtaja: Kirsi Monni, professori, Helsinki Jäsenet: Mikael Aaltonen, tuottaja, Helsinki Kimmo Hietanen, sirkustaiteilija, Helsinki Saara Juvonen, kulttuurituottaja, Helsinki Aino Kivi, teatteriohjaaja, Joensuu Taina Kopra, sirkustirehtööri, ohjaaja, Tampere Antti Mattila, lavastaja, Helsinki Reetta Ristimäki, oopperalaulaja, näyttelijä, Helsinki Lotta Skaffari, asiamies, Tampere Joachim Thibblin, teatterinjohtaja, Paattinen Johanna Tuukkanen, taiteellinen johtaja, performanssitaiteilija, Kuopio Vesa Tapio Valo, dramaturgi, ohjaaja, Helsinki
Kirjallisuustoimikunta 2017-18 Puheenjohtaja: Tomi Kontio, kirjailija, Helsinki Jäsenet: Kristiina Drews, kääntäjä, Helsinki Anneli Kanto, kirjailija, käsikirjoittaja, Tampere Satu Koho, kirjallisuuden tutkija, toimittaja, Oulu Jussi Ojajärvi, kirjallisuuden lehtori, dosentti, Oulu Jusa Peltoniemi, dramaturgi, kirjailija, Fiskars Alexandra Salmela, kirjailija, Tampere Peter Sandström, författare, journalist, Åbo Mikaela Stömberg-Schalin, författare, Borgå Esko-Pekka Tiitinen, kirjailija, Joensuu Sisko-Tuulikki Toijonen, toimittaja, Tampere
Musiikkitoimikunta 2017-18 Puheenjohtaja: Kimmo Hakola, säveltäjä, Helsinki Jäsenet: Jaana Haanterä, viulisti, kapellimestari, Tampere Sanna Kurki-Suonio, muusikko, Espoo Maija Kylkilahti, apulaisintendentti, Lahti Mats Liljeroos, musikvetare, Helsingfors Marouf Majidi, muusikko, Helsinki Esa Nieminen, kapellimestari, säveltäjä, Espoo Markku Ollila, rehtori, Pori Jenny Robson, muusikko, Espoo Outi Tarkiainen, säveltäjä, Rovaniemi
Taiteen moninaisuuden ja liikkuvuuden toimikunta 2017-18 Puheenjohtaja: Marja Helander, valokuva- ja kuvataiteilija, Helsinki Jäsenet: Kuuden valtion taidetoimikunnan puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sekä kahden alueellisen taidetoimikunnan puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, jotka nimetään myöhemmin.
Visuaalisten taiteiden toimikunta 2017-18 Puheenjohtaja: Veli Granö, valokuvataiteilija, Porvoo Jäsenet: Terhi Ekebom, kuvittaja, sarjakuvataiteilija, Helsinki Maria Hirvi-Ijäs, kriitikko, tutkija, Helsinki Minna Henriksson, taiteilija, Helsinki Villu Jaanisoo, kuvanveistäjä, Pirkkala Aimo Katajamäki, kuvittaja, kuvataiteilija, Helsinki Laura Köönikkä, kuraattori, Helsinki Anni Leppälä, valokuvataiteilija, Helsinki Ismo Luukkonen, valokuvataiteilija, Turku Pekka Paikkari, kuvanveistäjä, muotoilija, Sipoo Kari Södö, kuvataiteilija, Oulu Anne Tamminen, kuvataiteilija, Hämeenlinna
Alueelliset taidetoimikunnat: Etelä-Savon taidetoimikunta 2017-18 Puheenjohtaja: Anne Leinonen, kirjailija, Otava Jäsenet: Katriina Honkanen, teatterinjohtaja, Vantaa Nikke Isomöttönen, orkesterin intendentti, Mikkeli Kirsti Kovanen, arkkitehti, Mikkeli Jarkko Liutu, kuvataiteilija, Savonlinna Eino Logren, kanttori-urkuri, Punkaharju Riitta Turunen, tekstiilitaiteilija, Varistaival
Hämeen taidetoimikunta 2017-18 Puheenjohtaja: Mia Mironoff, tanssitaiteilija, Lahti Jäsenet: Risto Autio, näyttelijä, käsikirjoittaja, Hämeenlinna Tapani Bagge, kirjailija, Hämeenlinna Tuija Lampinen, taidemaalari, Riihimäki Kirsti Nenye, valokuvataiteilija, Lahti Simo Ripatti, kuvataiteilija, Turenki Tiina Salmi, kuvataiteilija, Lahti Esa Vienamo, etnomusikologi, Parola Timo Väänänen, muusikko, Lahti
Kaakkois-Suomen taidetoimikunta 2017-18 Puheenjohtaja: Petteri Ikonen, kuvataiteilija, koulutusalajohtaja muotoilu, Kotka/ Vantaa Jäsenet: Mikko Holm, korutaiteilija, Lappeenranta Annukka Järvi-Herlevi, kirjailija, kriitikko, Reitkalli Mika Kallio, muusikko, Kouvola Sanna Kemppainen, näyttelijä, Lappeenranta Susanna Kivinen, tanssinopettaja, Lappeenranta Tiina Luhtaniemi, teatterinjohtaja, Jyväskylä / Kouvola Markku Metso, graafinen suunnittelija, kuvittaja, Koria
Keski-Suomen taidetoimikunta 2017-18 Puheenjohtaja: Tuukka Toijanniemi, valo-ja äänisuunnittelija, Jyväskylä Jäsenet: Miia Elivuo, tanssipedagogi, tanssija, Jyväskylä Pirjo Hassinen, kirjailija, Jyväskylä Janne Heinonen, elokuvaohjaaja, Saarijärvi Marko Hämäläinen, valokuvataiteilija, Muurame Teija Isohauta, freelancertutkija ja – kuraattori, Korpilahti Jouni Koskimäki, lehtori ja muusikko, Jyväskylä Virpi Lehto, kuvataiteilija, Joutsa
Lapin taidetoimikunta 2017-18 Puheenjohtaja: Liisa Penttilä, teatteri-ilmaisun ohjaaja, Rovaniemi Jäsenet: Antti Haase, elokuvaohjaaja, Tornio Risto Immonen, kuvanveistäjä, Muurola Tenka Issakainen, kriitikko, Rovaniemi Tanja Kavasvuo, intendentti, Kemi Tomi Knuutila, digitaalisen median lehtori, Rovaniemi Anna Laakso, pianisti, Rovaniemi Maarit Magga, Duodjin maisteri, Palojoensuu Jussi Siirilä, kirjailija, Kemi
Pirkanmaan taidetoimikunta 2017-18 Puheenjohtaja: Antti Haapio, valokuvauksen lehtori, Tampere Jäsenet: Anna Angervo, viulisti, Vesilahti Kari Aronpuro, kirjailija, Tampere Sirpa Joenniemi, kuvataideintendentti (eläk), Tampere Jaana Kari, tuottaja, Valkeakoski Anna Elina Lyytikäinen, näyttelijä, ohjaaja, Tampere Mia Manner, korumuotoilija, kultaseppä, Nokia Mikko Metsähonkala, arkkitehti, Tampere Miika Riekkinen, tanssin lehtori, Tampere
Pohjanmaan taidetoimikunta 2017-18 Puheenjohtaja: Hannah Kaihovirta, kuvataiteilija, tutkija, Vaasa Jäsenet: Liisu Aurasmaa, näyttelijä, Seinäjoki Mervi Heikkilä, kirjailija, Ylistaro Teemu Hirvilammi, arkkitehti, Seinäjoki Niina Kiprianoff, orkesterimuusikko, pedagogi, Nurmo Jyrki Portin, valokuvataiteilija, Kokkola Riku Riippa, kuvanveistäjä, Kälviä Dennis Rundt, författare, chefredaktör emeritus, Kristinestad Annika Sillander, toiminnanjohtaja, Maalahti
Pohjois-Karjalan taidetoimikunta 2017-18 Puheenjohtaja: Ulla Mäkinen, tanssin koulutuksen johtaja, Outokumpu Jäsenet: Anneli Hynninen, musiikkipedagogi, Joensuu Aino Kivi, teatteriohjaaja, Joensuu Jokke Saharinen, kuvataiteilija, kriitikko, Joensuu Pentti Stranius, kirjailija, Lieksa Outi Särkikoski, kuvataiteilija, Joensuu Harri Turunen, kuvanveistäjä, Joensuu
Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunta 2017-18 Puheenjohtaja: Petri Kauppinen, tanssitaiteilija, koreografi, Oulu Jäsenet: Helena Kaikkonen, kuva- ja tekstiilitaiteilija, Oulu Leo Karsikas, kuvanveistäjä, Kajaani Tapio Lappalainen, säveltäjä, Haapajärvi Arja-Liisa Räisänen, toiminnanjohtaja, Oulu Ulla Schroderus, ohjaaja, Suomussalmi Jussi Valtakari, taidemaalari, kuvanveistäjä, Taivalkoski Pauliina Vanhatalo, kirjailija, Raahe Maria Viitasaari, säveltäjä, musiikinopettaja, Oulu
Pohjois-Savon taidetoimikunta 2017-18 Puheenjohtaja: Matti Kaarlejärvi, lausuntataiteilija, Kuopio Jäsenet: Maarit Hakkarainen, taideasiantuntija, Kuopio Tatu-Pekka Kekäläinen, kirjailija, Kuopio Pekka Laasonen, teatterinjohtaja, Kuopio Pentti Otsamo, sarjakuvataiteilija, Maaninka Eeri Pihlajakari, tanssin opettaja, Kortejoki Mari Piipponen, arkkitehti, Kuopio Satu Vihavainen, oopperalaulaja, Helsinki
Satakunnan taidetoimikunta 2017-18 Puheenjohtaja: Angelika Meusel, näyttelijä, Pori Jäsenet: Maija Anttila, arkkitehti, Kankaanpää Tapio Haapala, kuvataiteilija, Kokemäki Tapio Koivukari, kirjailija, Rauma Heli Latvala, tuottaja, Pori Markku Ollila, rehtori, Pori Jenny Valli, museonjohtaja, Rauma
Uudenmaan taidetoimikunta 2017-18 Puheenjohtaja: Hanna Weselius, yliopiston lehtori, valokuvataiteilija, Helsinki Jäsenet: Jouko Aaltonen, elokuvaohjaaja, tuottaja, Helsinki Marko Alastalo, taiteilija, Vantaa Annina Holmberg, kirjailija, Helsinki Kristiina Louhi, kuvittaja, lastenkirjailija, Järvenpää Hannele Niiranen, tanssitaiteilija, Helsinki Dan Palmgren, bildkonstnär, Helsingfors Petr Potchinchtchikov, tuottaja, yrittäjä, Helsinki Silja Puranen, kuvataiteilija, Tuusula Leena Rapola, näyttelijä, Helsinki Jolin Slotte, författare, Sjundeå Hannu Tolvanen, erikoissuunnittelija, Helsinki
Varsinais-Suomen taidetoimikunta 2017-18 Puheenjohtaja: Matti Tainio, kuvataiteilija, Kaarina Jäsenet: Jukka Aaltonen, teatterinjohtaja, Turku Tove Appelgren, ohjaaja, kirjailija, Turku Emilie Gardberg, intendentti, Salo Sade Kahra, valokuvataiteilija, Turku Mika Lietzen, sarjakuvataiteilija, Turku Niina Repo, kirjailija, Turku Kimmo Schroderus, kuvanveistäjä, Salo Satu Tuittila, tanssitaiteilija, Raisio
Lisätietoja: Taideneuvoston puheenjohtaja Risto Ruohonen, yhteydenotot viestintäpäällikkö Eija Ristimäen kautta, p. 0295 330 722, eija.ristimaki@taike.fi Taiteen edistämiskeskus (Taike) on taiteen edistämisen asiantuntija- ja palveluvirasto. Taike ja sen yhteydessä olevat taidetoimikunnat ja lautakunnat jakavat apurahoja ammattitaiteilijoille ja avustuksia taiteen alan yhteisöille. Virastossa työskentelee 80 henkilöä. Heistä puolet on virkamiehiä ja puolet määräaikaisia läänintaiteilijoita, jotka toimivat taiteen edistämisen hankkeissa maan eri puolilla. Taiken päätoimipiste on Helsingissä, ja lisäksi sillä on aluetoimipisteitä. |
Vikanin mökkeihin ja satunnaisesti päärakennukseenkin on jäänyt tyhjiä viikkoja varsinaisen hakuajan jälkeen. Näitä viikkoja on markkinoitu ja markkinoidaan edelleen kaiken aikaa normaalihinnalla. Uutuutena on nyt otettu käyttöön äkkilähtöhinnoittelu. Tällöin kahta viikkoa lähempänä olevien jaksojen hinnat halpenevat sadalla eurolla. Näin ollen äkkilähtöviikko mökissä maksaisi 250 euroa ja talossa 350 euroa.
Viikot ”kypsyvät” tähän kategoriaan maanantaiaamuisin klo 9.00 alkaen. Esimerkiksi viikon 42 maanantaina 17.10. voi hakea kahden seuraavan viikon jaksoja alennetulla hinnalla mikäli näitä on vapaina.
Viikot myönnetään tällä kohdalla hakemisjärjestyksessä. Kaikki muut haku- ja käyttöehdot ovat ennallaan.
Lisätiedot musiikintekijat.fi/villa-vikan
Musiikkiarkisto JAPA panostaa voimakkaasti aineistojensa ja julkaisujensa avaamiseen. JAPAn Open Access -toiminta löytyy nyt keskitetysti uudelta sivustolta oa.musiikkiarkisto.fi, jonne on koottu esimerkiksi linkit JAPAn käyttämiin ilmaisiin palveluihin sekä avoimiin kirja- ja levyjulkaisuihin.
JAPAn YouTube-kanavalla julkaistaan video- ja äänitallenteita, kuten muusikkohaastatteluita, dokumentteja ja musiikintutkimuksen seminaariesitelmiä. Tutkimus- ja muistitietoaineistoja avataan palvelussa avoindata.fi. JAPAn Facebook-sivustolta löytyy puolestaan esimerkiksi tiedotteita sekä valokuvia ja videoita menneistä tapahtumista.
JAPA on julkaissut tähän mennessä kuusi sähköistä kirjaa, jotka voi ladata ilmaiseksi oa.musiikkiarkisto.fi -sivustolta: Jukka Haavisto: Puuvillapelloilta kaskimaille; Juha Henriksson & Risto Kukkonen: Toivo Kärjen musiikillinen tyyli; Janne Mäkelä: Musiikkiarkistot Suomessa; Mikko Mattlar: Ei mitä hyvänsä rilutusta; Juha Henriksson: Toiset meistä; Juha Henriksson: Musiikki: Jaakko Salo.
Sivustolta oa.musiikkiarkisto.fi löytyy myös linkit Sporifyn soittolistoihin JAPAn CD-levyistä Suomalainen jazz – Finnish jazz vol. 1–6.
Apurahat on suunnattu ammattilaisprojektien rahoitukseen. Emme rahoita harrastaja-, koulutus- tai opiskelijatöitä. Apurahat ovat kohdeapurahoja, eli hakemus on kohdennettava tiettyyn produktioon. Vain yksi hakemus per produktio. Huom! Yhtiöille ja yrityksille ei voida myöntää apurahoja.
Yksityisille apurahan hakijoille myönnetään max 1.500 €. Ryhmille myönnetään max 2.500 €.
Hakuaika on 1.-30.12.2019.
Lisätietoja ja hakuohjeet: https://www.hubersaatio.fi/
Ryhmäläiset tekevät tällä kertaa työstettävät biisit etukäteen. Ryhmäläisten tulee siis varata yhteistä co-writing-aikaa ennen varsinaista Biisijalostamoa. Biisijalostamossa keskitytään sitten kyseisten uusien biisien jalostamiseen mentoreiden ohjauksessa. Mentoreina toimivat Jukka Immonen, Eppu Kosonen sekä Antti RZY Riihimäki. Ryhmille ilmoitetaan pian, kuka toimii heidän mentorinaan.
Elvis pyrkii järjestämään uuden Biisijalostamon pian, seuraathan tiedottamista! Kiitos kaikille hakijoille! Lisätietoa Biisijalostamosta
Ryhmä 1.
Sami Kurppa
Siru Airistola
Joonas Naskali
Ryhmä 2.
Marcus Tikkanen
Esa Pottonen
Tuomas Aarnio
Ryhmä 3.
Sami Tamminen
Anni-Maija Koskinen
Virpi Eroma
Yhteyshenkilö
Nina Lith, viestintäpäällikkö
puh. 041 517 8998
Keskustelussa käsiteltiin mahdollisia ratkaisumalleja ja esiteltiin mm. Blockchainin, CIS-NETin kehittämishankkeen sekä metatietojen harmonisoinnin tuomat edut. Mikään näistä ei yksinään ratkaise ongelmaa. Ratkaisevan tärkeää olisi kuitenkin, että kun suoratoistopalvelut ilmoittavat musiikin käyttötietoja tekijänoikeusjärjestöille, tiedot täsmäisivät tekijänoikeusjärjestöjen tietokantojen kanssa.
Suoratoistopalveluihin lähetetään musiikkia kappale kerrallaan. Lähetettävään musiikkitiedostoon, eli wav-formattiin, olisi mahdollista lisätä metatietoja, joista musiikin suoratoistopalvelujen olisi helppo poimia tekijä- ja muusikkotietoja käyttöliittymiinsä ja näyttää ne osana kuluttajien parempaa palvelua.
Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry:n toiminnanjohtajan Aku Toivosen mukaan oikea metatieto musiikkitiedostoon integroituna johtaisi kahteen merkittävään, koko musiikkialaan liittyvään parannukseen.
– Mikäli metadata on oikein ja liitetty oikeaan kappaleeseen, olisi kuluttajalla ja suoratoistopalvelulla rajattomat mahdollisuudet lisätä tietoa biisin tekijöistä ja esittäjistä, heidän muusta tuotannostaan ja vaikkapa tulevista keikoista. Tämän lisäksi suoratoistopalvelujen korvaukset kohdistuisivat oikeille oikeudenhaltijoille eli musiikintekijöille, muusikoille ja musiikkikustantajille.
Musiikintekijä, muusikko Markus Nordenstrengin moderoimaan paneelikeskusteluun osallistuivat Patrick Ager (pääsihteeri, ECSA, Belgia), Hans Peter Roth (Online Services Director, NMP, Tanska), Alfons Karabuda (puheenjohtaja, SKAP, Ruotsi), Niels Mosumgaard (puheenjohtaja DPA, Tanska), Turo Pekari (tutkija, Teosto, Suomi), Anna Vuopala (hallitusneuvos, OKM, Suomi). Keskustelu järjestettiin G Livelabissä 25.8.2016.
Lisätietoja:
Aku Toivonen
Toiminnanjohtaja,
Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry
050-5590025, aku.toivonen@elvisry.fi
Kuva: Aku Toivonen
Georg Malmstén -säätiön apurahat luovan kotimaisen säveltaiteen edistämiseksi on haettava 31.10. (postileima) mennessä. Apurahat on tarkoitettu ns. kevyen musiikin sävellys-, sanoitus- ja kotimaisten teosten sovitustyöhön.
Syksystä 2016 alkaen apurahaa haetaan osoitteessa www.klaavi.fi.
Apurahat saadaan lahjoituksina seuraavilta tahoilta: Säveltäjäin tekijänoikeustoimisto Teosto ry, Suomen Musiikintekijät ry (Kopioston valokopiointikorvauksista) ja Georg Malmsténin perikunta.
Apurahat myöntämisen edellytyksenä on selkeä projekti (levytys, konsertti, tms.), jonka alkuun saattaminen vaatii työrauhaa eli irrottautumista muusta ansiotoiminnasta. Laitehankintoihin, studio- ja matkakuluihin apurahaa ei myönnetä. Hakemukseen kannattaa kuvailla mahdollisimman selkeästi projektia, johon apurahaa hakee.
Tarvittaessa toimistolta voi pyytää hakulomakkeen toimisto@musiikintekijat.fi tai 09-407991.