Suomen Musiikintekijät: Riku Niemi Orchestran tulee pysyä valtionosuuden piirissä

Kaija Kärkinen, Musiikintekijöiden hallituksen puheenjohtaja. Kuva: Suomen Musiikintekijät BLOGI

Suomen Musiikintekijät: Riku Niemi Orchestran tulee pysyä valtionosuuden piirissä

Vuonna 2005 perustettu Riku Niemi Orchestra (RNO) koostuu rytmimusiikin huippuammattilaisista, big bandista ja jousisoitinryhmästä. Se työllistää runsaasti freelancemuusikoita ja kiertää ahkerasti maata. Ohjelmistossa on runsain määrin kotimaista musiikkia eri aikakausilta. Orkesteri tilaa uusia teoksia suomalaisilta musiikintekijöiltä ja sovituksia alan ammattilaisilta.

Vuodesta 2011 asti RNO on saanut valtionosuusjärjestelmän tukea, yhtenä harvoista rytmimusiikkiin keskittyvistä orkestereista.

Onkin todella hämmentävää kuulla, että esittävän taiteen valtionosuuslautakunta ei lausunnossaan puolla RNO:n pysymistä VOS-järjestelmän piirissä v. 2022 alkaen!

RNO tekee merkittävää työtä edistämällä kotimaisen musiikkikulttuurin monimuotoisuutta. Se lienee yksi VOSin keskeisimmistä tavoitteista. Kiertuetoiminta taas lisää osaltaan alueellista saavutettavuutta.

Korona on vienyt freelancereilta mahdollisuuden tehdä työtään ja musiikintekijöiltä elävän musiikin tekijänoikeuskorvaukset, siksikin tällainen esitys tuntuu todella kohtuuttomalta.

Suomen Musiikintekijät ry:n hallituksen puheenjohtajana toivon todella, että RNO pysyy valtionosuuden piirissä ja pystyy siten jatkamaan tärkeää työtään suomalaisen musiikkikulttuurin hyväksi!

Kaija Kärkinen
Puheenjohtaja
Suomen Musiikintekijät