EN | SVE
Yhteystiedot
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Näin syntyi: Tuu mun vaimoksen

Tekijä: paatoimittaja

Näin syntyi: Tuu mun vaimoksen

Julkaistu

Vuonna 1980 syntynyt suomigospelin ja riparilaulujen klassikko oli jäädä Teppo Nuorvalta kesken, mutta Jouko Mäki-Lohiluoma kannusti tekemään sen valmiiksi.

Laulu sai alkunsa Orimattilassa, jossa Nuorva 19-vuotiaana suoritti siviilipalvelusta kehitysvammaistyössä.

Teppo Nuorva kertoo:

 

“Olin lukenut Aleksis Kiven ja Eino Leinon runoja sekä Seitsemää veljestä ja otin tavoitteeksi biisin, jossa olisi samaa kansallisromanttista henkeä.

Asuin yksin ison kivitalon vintillä. Talo oli virasto- ja muussa käytössä. Sehän hyvin sopi laulun kirkasotsaisen nuoren miehen hahmoon, että siellä ullakkokamarissa tätä kirjoitin.

Kaksi säkeistöä syntyi, sanat ja melodia kitaran kanssa. Tekstiin tuli murteellisia ja vanhahtavia sanoja ja myös tiettyä ylirunollisuutta vahvistamaan karikatyyristä maalaissymppiksen mielikuvaa. Tietoista varastamista oli ‘panen maate’ riiminä ‘aate’ Hectorin Tuulisina öinä -laulusta.

Toisen säkeistön loppuun kirjoitin ‘tuu mun vaimoksen’, mikä oli tietoinen koukku. Tällaisia omistusmuotoja, kuten ‘vaimoksen’ tai ‘omaksen’, löytyy vanhoista runoista ja lauluista. Yksi on kansanlaulun Sä kasvoit neito kaunoinen kohdassa ‘sä olit paras ystävän’.

Sitten iski epäilys, että teksti on liian imelää, ei taida romantiikka olla mun juttuni.”

 

”Käydessäni kotona Jyväskylässä esitin kuitenkin nämä säkeistöt Jouko Mäki-Lohiluomalle. ‘Täähän on hyvä, tee ehdottomasti loppuun’, Jokke sanoi.

Siitä se eteni rivakasti. Valmis sapluunahan siinä jo oli sitä erikoista riimikaavaa myöten, jolla loppuriimit ja sisäriimit polveilevat kahden säkeistön jaksoissa. Myös kielessä jatkoin samaa tyyliä ripotellen murretta ja vanhahtavia sanoja.

B-osa ei ole kertsi. Äsken kuulin, että tässä olisi AABA-rakenne, jota paljon käytettiin ennen kertosäkeiden yleistymistä. Sellaisia en tehdessä miettinyt, vaan kaikki tuli luontaisesti.

Teinkö tämän jollekin ihmiselle? Vastaus on jyrkkä ei. Tähtäsin ammattikirjoittajaksi, eikä silloin sotketa teksteihin henkilökohtaista elämää. Asenne oli nuorukaisella kohdillaan, vaikkei lauluntekemisestä sitten tullutkaan päätyö vaan erityisopettajan sivuammatti.”

 

”Yhtyeemme Kantrikustaa oli silloin suosittu gospelbändi, ja levytyksen jälkeen yhä useampi seurakuntien nuorisotyöntekijä tiesi laulun, ja se päätyi myös Nuoren seurakunnan veisukirjaan.

Olavi Uusivirran vuonna 2005 Tilkkutäkki-albumille levyttämän version ansiosta se alkoi tavoittaa myös uusia sukupolvia. Olavin versiolla on Spotifyssa jo yli kuusi miljoonaa kuuntelua. Markus Koskisen siihen tekemä sovitus on kaukana Kantrikustaan alkuperäisestä. Meillä tempo on selvästi hitaampi, ja harmooni sekä Harri Rantasen viulusovitus vahvistavat vanhan veisuulaulun ja kansanmusiikin tunnelmaa. Hyviä sovituksia molemmat omassa lajissaan.”

 

”Heti ensimmäisillä esityskerroilla huomasin laulun koskettavan monia. Ehkä siinä puhuttelee se puhtaan rakkauden ihanne ja se, että omalla ahkeruudella ja yhdessä tekemisellä ja luottamuksella, näillä pärjätään. Kyllähän kaikki tietää, ettei se arki aina niin auvoista ole, mutta toivomus on vilpitön, että nuorilla olisi hyvä elämä edessään.

Silloin harvoin kun yhä keikkailen, esitän tätä Joukon kanssa. Yleisössä moni laulaa mukana. Jouko muistaa aina mainita, kenen ansiota on, että laulu valmistui eikä jäänyt pelkkänä kokeiluna pöytälaatikkoon.”

Näin syntyi: Matkustaja

Julkaistu

Punakynä on usein lauluntekijän paras kaveri. Kun Knipi veti henkselit alkuperäisen kertosäkeen yli ja vaihtoi C-osan kertosäkeeksi, Matkustaja-laulu nousi aivan toiselle tasolle. Yksityistä karsimalla tarinasta tuli universaali.

Knipi eli Zachris Stierncreutz teki ensimmäisen version kotona Laajasalossa:

 

“Ehkä loppuvuodesta 2001 se syntyi, sävellys ja sanat kitaran kanssa. Siinä oli käytännössä kaikki mitä lopullisessakin, mutta yksi osa oli liikaa.

Myöhemmin hylätty kertsi oli tyyliä ‘isin täytyy nyt mennä’. Se kertoi kotoa lähtemisen vaikeudesta. Olin parivuotiaan pojan isä ja tunsin olevani aina reissussa.

Kun esittelin biisin treenikämpällä, tuottajamme Lasse Kurki muistutti popin historian olevan täynnä lauluja, jotka keikkailevat muusikkoisät ovat kokeneet velvollisuudeksi kirjoittaa lapsistaan. Eli tällainen huonosta omastatunnosta kertova itsetilitys harvemmin vie timanttiseen kärkeen.

Jäin miettimään myös kitaristimme Skelen eli Niklas Variston kommenttia, että sointukiertoni muistutti Iggy Popin vuonna 1997 levyttämää The Passengeria. Mitä jos tämänkin nimi olisi Matkustaja? Mielikuva laulusta alkoi nyt liikkua siihen suuntaan, että perimmältään se kertoo juurettomuudesta.”

 

”Meni vuosi tai puolitoista ja viimeistelimme uutta albumia Hollolassa. Muiden tehdessä äänityksiä alakerrassa aloin yläkerrassa soitella tätä siinä toivossa, että se vielä ehtisi levylle.

Tapahtui jotain kummaa. Hyppäsin säkeistöstä kertosäkeen yli suoraan C-osaan. Ehkä se oli vahinko, ehkä vaiston ohjaamaa, kun alitajunta oli laulua riittävästi prosessoinut. C-osasta tuli kertsi ja yhtäkkiä koko biisi avautui ihan uudella tavalla.

Juoksin alakertaan innosta puhkuen, että tässä se nyt on. Tämä on paras koskaan tekemäni biisi. ‘Ei ole’, sanoi Lasse, mikä nyt meitä kumpaakin naurattaa.

Kaikki tarvittava oli ollut alusta asti: linja-auto, mies, pysäkit, kipeät asiat, aseman kuulutukset, myös sävellys ja sointukierto. Samoin ne tauot kesken säkeen sekä tiettyjen lopputavujen melismaattinen jakaminen kahdelle sävelelle. Nämäkin tulivat heti ekaan versioon rytmittäessäni sanoja sen mukaan, mikä kuulosti korvaan hyvältä.

Alkuperäisen kertsin saatua lähtöpassit äänitimme biisin mun laulamana saman tien. Se ehdittiin jo masteroidakin, mutta lopulta se jäi pois. Vuoden 2003 Matkustaja-albumille se antoi silti nimen.

Seuraavana vuonna SonyBMG julkaisi Egotripin kokoelmalevyn 20 Suosikkia. Siihen äänitimme uuden version. Mikki Kauste vaihtui laulajaksi, sävellajia nostettiin, tempoa nopeutettiin ja Jarmo Saari teki upeat jousisovitukset.

Kun vuosia myöhemmin Matkustaja-albumista julkaistiin vinyylipainos, siihen tuli bonusbiisiksi se vuoden 2003 levyltä jätetty jo masteroitu versio.”

 

”Tämä on edelleen tärkein lauluni. Sen tekeminen oli monella tavalla avartava kokemus. Sävellyksessä sointukierto oli uutta ja myös poljento. En osaa nuotteja, mutta jostain luin, että tämän poljento perustuu puolitettuihin tahteihin siten, että 4/4-tahtia seuraa 2/4-tahti.

Sanoittamisessa avartavaa oli etenkin se, että jonkin osan voi jättää pois. Kun alat tehdä biisiä, käy helposti niin, että sulla on päässä jokin mielikuva, mutta et pysty kirjoittamaan sitä puhtaaksi. Matkan varrella mielikuva voi myös muuttua, kun kirkastuu, mistä tämä kappale oikeastaan kertookaan.”

Tekstissä mainitun laulun The Passenger ovat tehneet Iggy Pop ja Ricky Gardiner.

Leipää ja sirkushuveja

Julkaistu

Rooman valtakunnassa pidettiin kansa tyytyväisenä tarjoamalla ”leipää ja sirkushuveja”. Kansan piti saada syödäkseen mutta myös viihtyä. Mutta miten saada suomalainen kuntapoliitikko ymmärtämään kulttuurin merkitys? Tehtävä ei ole helppo, varsinkin kun kulttuuri lähestulkoon loistaa poissaolollaan puolueiden kunta- ja aluevaaliohjelmissa.

Suomessa järjestetään kunta- ja aluevaalit 13.4.2025. Vaalit ovat tärkeät musiikintekijöille ja koko kulttuurikentälle sekä suoraan että välillisesti.

Tutustuin kaikkien eduskuntapuolueiden kunta- ja aluevaaliohjelmiin. Ohjelmien lukeminen ei varsinaisesti lisännyt luottamusta puolueiden osaamiseen kulttuuriasioissa tai niiden haluun tukea kulttuuria. Konkreettiset ehdotukset olivat vähissä tai ne olivat epärealistisia. Vain yhden puolueen ohjelmassa nostettiin esiin taiteilijat ja taiteen ammattilaiset konkretian tasolla. Erään puolueen ohjelmassa mainittiin sana ”kulttuuri” kaksi kertaa sanana muiden joukossa. Muissa ohjelmissa kulttuuria pidettiin kuitenkin ”suomalaisuuden sieluna” tai ”hyvinvointia lisäävänä”. Tai sitten ollaan ”koulutuksen ja kulttuurin ystävä”.

Kauniita sanoja, toivottavasti niille on katetta.

 

Usean puolueen ohjelmassa korostettiin yritysten merkitystä kuntien talouden ja työllisyyden kannalta. Yritykset ja työpaikat ovatkin tärkeitä. Jäin kuitenkin ihmettelemään kulttuurin täydellistä puuttumista tässä yhteydessä. Eivätkö poliitikot ymmärrä kulttuurin ja luovan alan merkitystä työpaikkojen luojana sekä työntekijöiden veto- ja pitovoimatekijöinä?

Kuntien lakisääteisiin tehtäviin kuuluu tarjota kuntalaisille kulttuuripalveluita. Viestit kentältä ovat kuitenkin aika lohduttomia: kulttuurista säästetään kunnissakin ja samalla odotetaan, mitä tuleman pitää. Määrärahat ovat pienentyneet, ja jopa kunnat tarjoavat palkkioksi lippuriskiä tai pelkkiä matkakorvauksia. Kunnat ovat merkittävä työllistäjä taiteen alan ammattilaisille, joten tilanne on vakava. Kuntien on huolehdittava lakisääteisestä tehtävästään kulttuurin tarjoamiseksi ja samalla maksettava myös taiteen ammattilaisille työehtosopimusten mukaista palkkaa. Kuntien järjestämät musiikkiesitykset vaikuttavat suoraan myös musiikintekijöiden tuloihin tekijänoikeuskorvauksien kautta.

 

Aluevaaleissa pääosassa ovat hyvinvointialueet. Ne eivät tuota kulttuuripalveluita juuri ollenkaan, mutta vaalit eivät suinkaan ole merkityksettömät kulttuurialalle. Suurin osa musiikintekijöistä työskentelee itsensätyöllistäjinä eivätkä ole työterveyden piirissä, vaan saavat hoitoa, jos saavat, terveyskeskuksista. Toimiva perusterveydenhuolto onkin itsensätyöllistäjille erittäin tärkeää.

Hyvinvointialueet vievät tällä hetkellä valtion budjetista noin 30 prosenttia, ja summa tulee kasvamaan lähivuosina väestön ikääntymisen vuoksi. Valtion vähenevistä resursseista tullaan kilpailemaan verisesti, ja ikävä kyllä kulttuurin asema ei tässä tilanteessa vaikuta kovinkaan vahvalta.

Kun hyvinvointialueiden talous on kunnossa, riittää rahaa myös kulttuurille.

Kannattaa siis äänestää. Ja kun ehdokkaat pian valtaavat paikalliset kauppakeskukset ja kauppojen pihat, voi pysähtyä juttelemaan oman kotikunnan kulttuuripalveluiden tilasta ja tulevaisuudesta ja kertoa kulttuurin tarjoamista mahdollisuuksia niin työllisyyden kuin vetovoiman ja hyvinvoinnin suhteen.

Varsinkin pienissä kunnissa yksikin valtuutettu, joka toimii kulttuurin puolesta voi saada paljon aikaan. Suurissa kaupungeissa on tärkeää vakuuttaa valtuustoryhmät. Kannattaa myös muistaa, että kuntapolitiikassa puolueet voivat toimia kulttuurin suhteen hyvinkin erilaisella tavalla kuin valtakunnan politiikassa. Tästä ovat hyvinä esimerkkeinä Helsinki ja Espoo.

Tarvitsemme politiikkaan lisää kulttuurin tuntemusta ja puolustamista.

Pauliina Lerche
puheenjohtaja
Suomen Musiikintekijät

Sami Yaffa: ”Virheet ovat työkaluja”

Julkaistu

1. Alku

”Musan suhteen kaikki lähti siitä, kun mun broidi (saksofonisti Jone Takamäki) osti fonin ja alkoi soittaa. Mä olin kahdeksan ja broidi oli kuusitoista. Myös mun systeri ja mutsi ja faija kuuntelivat helvetisti musaa, koko ajan oli joku levy päällä.

Broidi pani levyn päälle ja sanoi että hyräile mitä kuulet. Mä hyräilin aina bassolinjaa.

Mä lähdin täysillä siihen bassonsoittoon ja kävin Erik Siikasaarella yksityistunneilla. Jos Jone treenasi kahdeksan tuntia päivässä, niin mun oli pakko treenata yhtä paljon, etten olisi huonompi. Me asuttiin pienessä kämpässä Tapiolassa, ja mutsilla oli kestämistä kun toinen tööttää fonia ja toinen vetää bassoskaaloja.”

2. Luovuuteen herääminen

”Tekninen osaaminen oli tosi tärkeää, mutta samalla mä aina hapuilin myös omia juttuja. Kun systeri tuli käymään, soitin sille mun omia bassobiisejä. Sellaisia 14-vuotiaan versioita Jaco Pastoriuksen jutuista, huiluääniä ja muuta.

Mä sävellän yleensä aika hiljaa, akustisella kitaralla. Riffit syntyy usein kuulokkeet päässä. Esimerkiksi mun tekemistä New York Dolls -biiseistä Muddy Bones oli alun perin country-biisi, kunnes David Johansen (helmikuussa kuollut New York Dolls -laulaja) sanoi, että soita se niin kuin The Who soittaisi.

Usein mun jutut rakentuvatkin niin, että ne muotoutuu ajan myötä.

Saatan yhden päivän aikana hypätä musasta maalaamiseen ja siitä kirjoittamiseen. Teen asioita sellaisessa puuskassa, ja sitten kun se alkaa hiipua, alan tehdä jotain muuta. Ja niiden alkusysäysten jälkeen katson, että mitä sieltä syntyi.”

3. Punk on koti

”Punk tarkoitti mulle vapautta tehdä mitä huvittaa. Siitä tuli kulttuurillinen ilmiö, mikä tuntui himalta. Se tuli juuri silloin teini-iässä, milloin ihmiset alkaa luoda persoonallisuuttaan, ja sehän kolahti ihan saatanan lujaa.

Rockissa on määrätynlainen energia, mihin mä olen jäänyt nalkkiin. Se on jonkinnäköinen addiktio. Mun on pakko saada jotain sisältä ulos tietyin väliajoin, ja paras tapa saada se jokin ulos on tosi lujan rockin kautta. Siinä menee ihan toiseen tilaan.

Olen mä aina soittanut monenlaista kamaa, esimerkiksi Mad Juanan kanssa, mutta se mitä ihan oikeasti aina kaipaan on, että pitää saada vapautus rockin kautta. Ja se on yhä niin, vaikka mä olen jo 61.”

Sami Yaffa

4. Opettajat

”Broidi oli tärkeä opettaja ihan alussa, ja ehdottomasti Pelle Miljoona, Tumppi Varonen ja Ari Taskinen. Matkan varrella on tullut monia sellaisia, joiden kanssa olen soittanut ja joilta olen oppinut.

Esimerkiksi joku Joan Jett, joka soittaa ihan takakenossa koko ajan. Mä olin oppinut soittamaan etukenossa, joten siinä bändissä vaikein juttu oli oppia menemään takakenoon. Piti hengitellä ja saada adrenaliini pois ennen keikkoja, että pystyin olemaan tarpeeksi rauhallinen.

Heillä oli myös koko ajan kolmeäänisiä stemmoja, ja munkin piti opetella laulamaan tarkasti. Jos vedin yhdenkin nuotin falskisti, niin siitä kyllä kuuli keikan jälkeen.”

5. Virheet

”Mä en ole ikinä stressannut soittovirheistä, vaikka basso onkin siinä mielessä huonoin instrumentti, että ne kyllä kuuluu! Mä yritän tietenkin olla mokailematta, mutta jos liikaa kelaa niitä, niin se pilaa koko homman.

Säveltäessä mä rakastan virheitä. Usein säveltäessä menee sellaiseen pötkylään ja tekee totutun kaavan mukaan, mutta sitten tuleekin moka, että vaikka full stepin sijaan vedätkin half step down, niin se biisi lähtee ihan muualle.

Virheet on mun mielestä työkaluja.”

6. Tekstittäminen

”Tekstit on mulle se kaikkein viheliäisin homma. Se kestää mulla todella pitkään aina, ja siksi mun levyillä on vain joku kolme-neljä biisiä, jotka olen tehnyt kokonaan itse.

Mä kirjoitan paljon Rich Jonesin kanssa, koska arvostan hänen runollista briljanssiaan. Mulla voi olla joku idea, jonka mä laitan Richille, että tässä on kertsi, tee säkeistöt.

Mutta nyt mä olen alkanut vähän enemmän opiskelemaan sitäkin, tutkimaan biisien sanoitusten kirjoittamista. Ei tämä polku ikinä lopu.”

Sami Yaffa

7. Valokeila

”En ole ikinä tykännyt olla huomion keskipisteessä. Ehkä se on basistin luonne, että ei halua olla valokeilassa. Mutta se muuttui Sound Trackerin myötä. Mä tulin Suomesta New Yorkiin ja meilissä odottaa viesti ohjaaja Otso Tiaiselta, että mitä jos tehtäisiin televisioon musaohjelma maailmanmusiikista.

Vasta kehittelyvaiheessa aloin hiffata, että sehän tarkoittaa sitä, että mun pitää kulkea ympäri maailmaa kameran edessä ja ihmisten ympäröimänä. Mutta sekin vaati vain sitä, että pitää olla pokkaa. Ja että tekee parhaansa ja on oma itsensä.

Kyllä valokeilaankin siis tottuu, mutta mä valmistauduin siihen jonkun 50 vuotta!”

8. Noitarumpu

”Mökillä mulla on itse tekemäni, melkein metrin mittainen noitarumpu. Sillä mä usein teen biisin ekat rytmit, hahmottelen sen rytmisen maailman.

Sen rummun rakentaminen oli mieletön kokemus. Mulla on Karjalohjalla yksi kaveri, joka rakentaa niitä vanhalla shamanistisella tavalla. Se vaan antoi mulle kirveen käteen, ja sitten mentiin kaatamaan puu. Tehtiin parimetrinen lankku pelkkää kirvestä käyttäen. Koko päivä pelkkää kirveellä nakuttamista. Sitten sitä piti alkaa taivuttaa sellaisen tynnyrin ympärille, missä oli notski sisällä.

Sitten alettiin venyttää nahkaa. Me ei käytetty mitään kaupasta ostettua, eli kaikki liitokset tehtiin puunauloilla ja sidokset eläimen suolista ja nahkasta.

Se kuulostaa ihan sikahyvältä.”

9. Itsevarmuus

”Niin, onko se pokkaa vai itsevarmuutta? Pokka edellä mä olen mennyt aina.

Mutta mulla on kauheasti luomiseen liittyviä epävarmuuksia, sellaisia hetkiä, että tämä on ihan täyttä paskaa. Ja sitten joku toinen päivä kuuntelet sen saman ja huomaat, että tämähän onkin tosi hyvä. Jos mä katon tv:tä, niin mulla on kitara kädessä. Näppäilen sitä ja yhtäkkiä saattaa tulla joku juttu, jonka mä äänitän talteen. Ja seuraavana aamuna sitten kuuntelen, että oliko se hyvä vai ei.

Nytkin mulla on ollut viimeiset puolitoista vuotta sellainen hakeminen päällä, että mitä teen seuraavaksi, kun en halua tehdä kolmatta levyä samalla viballa.

Mun mielestä ei pitäisi olla mitään rajoja. En mä ole oikeasti keksinyt mitään hyötyä rajoista, en ihmisten välillä tai luomisessa. Ehkä se on jäännös punkvuosista, että mun ensimmäinen mielikuva rajasta on perstarkastus tullissa. Sitä tapahtui 80-luvulla niin paljon.”

10. Motto

”Pitää tehdä sitä mitä haluaa, eikä asettaa itsellensä rajoja. Se on ollut mulle pienestä pitäen helppoa.”

Vilma Talvitien työhuone on tien päällä

Julkaistu

Takana kaksi viikkoa kotona, seuraavaksi suuntana Belgia, josta Balkanin kautta pariksi kuukaudeksi Turkkiin. Kesäksi takaisin Suomeen keikkailemaan.

Syksyllä 2023 uusimman albuminsa Mistä mihin julkaissut Vilma Talvitie elää pitkälti tien päällä.

“Vuosiin mulla ei ollut Suomessa kämppää. Nyt pari vuotta tukikohtana on ollut tämä”, Talvitie kertoo vanhassa kommuunissaan Tapanilassa. Jutun kuvaus on vielä käynnissä ja hän seisoo kommuunin tyhjässä uima-altaassa kimaltelevassa rahjasthanilaismekossa, alkaa sitten pyöriä.

“Rakastan pyörimistä. Se symboloi mulle syklisyyttä, jossa alut ja loput kietoutuvat toisiinsa. Tää ajatus on auttanut mua elämän ala- ja ylämäissä. Ja musiikkia ei ole ilman liikettä.”

Kommuunin kellarista löytyy myös fammun vanha piano, jonka ääreen on nostalgista istua. Siitä kaikki alkoi, pianonsoitosta. Ja ensimmäisestä esiintymisestä hyvinkääläisessä pubissa, jossa Talvitie seitsemänvuotiaana esitti kappaleen Perhonen ja tiesi heti, että tätä hän haluaa.

”Rakastan värikkäitä hulmuavia kankaita ja sarihuiveja. Olen käyttänyt niitä keikoilla, visuaaleissa ja musavideoilla, ja ne ovat monikäyttöisiä reissussa. Kasvoin kuvittajaäitini lattiasta kattoon maalaamassa talossa. Siksi kämppikseni Sami Serpolan seinämaalauksen alla on kodikas olo.” 

 

Talvitie aloitti opinnot klassisesta. Sibelius-Akatemiassa hän opiskeli musiikkikasvatusta, mutta yhä lisääntynyt kiinnostus lauluntekemiseen ja kansanmusiikkiin sai hylkäämään ajatukset opettajuudesta. Opiskeluaikoina Talvitie perusti folk/pop-yhtyeen Valma ja VarsiNaiset ja löysi globaalin musiikin ETHNO-leirit.

“Niillä osallistujat eri puolilta maailmaa opettavat toisilleen oman kulttuurinsa musiikkia. Kokemus oli voimakas, herätteli uudella tavalla arvostamaan omia juuria. Osallistuin kymmenille leireille eri maissa, myös mentorina.”

Valmistuttuaan vuonna 2018 Talvitie lähti kiertämään maailmaa leirivuosien aikana rakentuneiden verkostojensa turvin. Ulkomailla keikkoja sai myytyä paremmin kuin Suomessa. Tällä hetkellä häntä kiehtoo etenkin Turkki, muistakin syistä kuin siitä, että siellä asuu hänen kumppaninsa.

“Turkki on täynnä erilaisia etnisiä ryhmiä ja kiinnostavia musiikkikulttuureita. Haluaisin siihen kaikkeen sisälle paremmin.”

Kansanmusiikissa Talvitietä viehättää maanläheisyys ja tasavertaisuus.

“Oleellista ei ole virtuositeetti vaan läsnäolo, tarinankerronta ja yhteys muihin. Kansanmusan ’superstarat’ ja pelimannit jamittelevat festareilla samassa ringissä. Kaikilla on jotain annettavaa taustasta riippumatta.”

Erityisen viehtynyt hän on vienankarjalaiseen joikuun ja kalevalaiseen runonlauluperinteeseen, joista ammentaa omaankin musiikkiinsa.

“Se, miten puhumisen sijaan lauletaan tarinoita. Laulunkirjoittajana olen aika lyriikkakeskeinen.”

”Tämä edesmenneen isänäitini eli fammun piano on matkannut Helsinkiin Pihtiputaalta. Tällä on nostalgista soittaa. Soundi herättää lapsuusmuistoja mummolareissuista.”

 

Lauluja Talvitie luonnostelee mielessään kaikkialla, ennen kaikkea liikkeessä. Hän saa inspiraatiota vaihtuvista tiloista.

“Esimerkiksi joku pitkä bussimatka, siellä kun istuu 30 tuntia, muu maailma katoaa ja kaikkea alkaa katsoa kuin elokuvaa, nuo riitelee tuolla, tuo kuorsaa, oudot rajanylitykset keskellä yötä…”

Uusissa paikoissa pitää etsiä kodikas kahvila työskentelyyn. Päiväkirjoihin Talvitie kerää teksti-ideoita, jotka säveltäessä yhdistyvät toisiinsa, jokainen laulu eri logiikalla.

“Olen vanhanaikainen runotyttö, panostan muistikirjoihin ja hyvään kynään. Nautin käsinkirjoitetun tekstin kaoottisuudesta, siitä näen omat ajatuskulkuni.”

Säveltäminen tapahtuu pianolla, kitaralla ja haitarilla, reissussa reppuun mahtuvalla baglamadakilla, tai kun sattuu löytämään muun soittimentapaisen, josta lähtee ääntä.

“Saatan vaikka improta jonkun tuulettimen urkupistemäisen hurinan päälle ja äänitän melodian kännykkään talteen.”

Mieleen ovat jääneet Heikki Salon sanat, että kannattaa tehdä lauluja soittimella, jota ei osaa liian hyvin.

“Silloin voi aueta uusia luovia kanavia. Omalla pääinstrumentilla alkaa helposti toistella omia maneerejaan.”

”Olen kerännyt muistikirjoihin satoja lauluja eri puolilta maailmaa. Kirjat kulkevat aina mukana laukussa. Milloin tahansa voi tulla tarve laulaa itselle, muille tai metsän puille.”

 

Pianobodypercussion on Talvitien kehittämä livekonsepti, joka yhdistää pianon, perkussiot ja oman kehon rytmiikan. Keikkapaikat hän valitsee sen mukaan, että piano löytyy.

“Matkalaukkuun mahtuvat pikkuperkat ja stompbox. Lisäksi perkussiopuu, jonka äiti ja isä toteuttivat piirrokseni pohjalta. Oksat viritetään mikkiständiin ja niihin saa roikkumaan tuulikelloja sun muuta.”

Kehorytmiikkaa Talvitie alkoi tehdä jameissa, joissa ei ollut mukana soittimia.

“Kehon soittaminen tuntui luontevalta jatkeelta laulamiseen ja tanssiin.”

Keikkapaikoista antoisimpia ovat sellaiset, joissa yleisö on lähellä.

“Olohuone-keikat on kiitollisia, niissä on niin lämmin tunnelma. Syksyllä esiinnyin Lontoossa ihanassa nukketeatterilaivassa. Oon kyllä soittanut myös esimerkiksi painiringissä! Suora yhteys yleisöön ruokkii sielua eniten.”

“Keikkatunnelissa” olemista Talvitie sanoo rakastavansa, mutta välillä DIY-hengessä toimiminen ilman keikkamyyjää tai muuta koneistoa käy raskaaksi.

“Talvi ja kevät on usein rauhallisempaa aikaa, jolloin pystyy tekemään enemmän luovaa työtä ja myös kasautuneita admin-hommia. Nyt ennen kevään reissua menen Villa Vikaniin soittamaan flyygeliä ja säveltämään viikoksi.”

Tarkoituksena on edistää seuraava levyä, joka on jo hyvää vauhtia muotoutumassa.

“Työtila on nomadin elämässä luksusta, ja kun sellainen tarjoutuu, pitkään työstetyt ajatukset saattavat muuttua lauluiksi nopeastikin.”

 

Matkustaminen eri puolilla maailmaa on vaikuttanut isosti Talvitien kappaleiden teemoihin. Tällä hetkellä tärkeimpiä ovat muukalaisuuteen liittyvät kysymykset.

“Miten se, missä me ollaan vaikuttaa siihen, miten me nähdään itsemme ja miten muut näkevät meidät. Miten kohtaamme tuntematonta, miksi pelkäämme vierasta, mitä kaikkea muukalainen pakottaa kohtaamaan myös itsessä ja omassa yhteisössä.”

Muukalaisuutta Talvitie kokee itsekin paitsi yksin naisena matkustaessaan, myös palatessaan kotiin.

“Maailma on muuttanut mua ja siten suhdetta kotimaahankin. Oon tottunut muihin tapoihin ja Suomessa varsinkin jotkut sosiaaliset normit on alkaneet tuntua oudoilta.”

Muualla taas koti-ikävä vaivaa, mikä kuuluu biiseissä, ja toisaalta helpottaa niitä tehdessä.

“Taannoin Skopjessa ja Sarajevossa ikävöin Suomen metsän tuoksua ja hyvää hengitysilmaa.”

 

Kun Talvitietä pyytää kuvailemaan musiikkiaan, hän sanoo sen riippuvan siitä, kenelle kuvaillaan.

“Kamupiireissä olen poppia, poppipiireissä kansanmusaa. Joskus puhun etnopopista, joka tapauksessa laulaja-lauluntekijyydestä.”

Marginaalissa Talvitie joka tapauksessa on, ja siellä hän aikoo pysyä.

“Tein aikanaan sen valinnan, että jos haluan jotain, jostain pitää luopua. Tiesin, että tulot on pienet, joten menojenkin pitää olla. Joskus se voi tarkoittaa vaikka epämukavaa matkustamista, mutta vastapainoksi saan aikaa ja tilaa, ja ne on paljon rahaa tärkeämpiä.”

Talvitie mainitsee Virginia Woolfin Oman huoneen, joka on tehnyt häneen suuren vaikutuksen.

“Siinähän on pohjalla ajatus, että nainen tarvitsee oman työtilan ja omaa rahaa. Voisipa menneeseen välittää viestin, että asiat ovat paremmin. On etuoikeus pystyä liikkumaan ja valitsemaan vapaasti.”

Kun pandemia-aikana ei päässyt liikkumaan, Talvitie toteutti Sata laulua maailmasta -projektin, jossa hän julkaisi videoesityksinä paikallisilta oppimiaan eri maiden kansanlauluja 70 kielellä.

“Maailmalla tuntuu turvallisemmalta reissata, kun osaa lauluja eri maista. Jos tapahtuu joku väärinymmärrys tai muuta ikävää, aina voi kysyä, mistä olet kotoisin, ja laulaa sieltä laulun. Musiikki yhdistää tavalla, mihin mikään muu ei pysty.”

Ismo Alanko: ”Olen musiikkini suurin fani ja kovin kriitikko”

Julkaistu

Ismo Alanko sanoo olevansa musiikintekijämoodissa. Takana on parin kuukauden loma ulkomailla. Taukoa tarvittiin pitkän kiertueen ja treenirupeaman perään.

”Loman alku meni toipuessa, mutta jo parin viikon päästä rupesin orientoitumaan tulevan levyn biisien valmiiksi saattamiseen. Se on kätevää nykyään, kun tarvittavat vehkeet kulkevat helposti mukana. Mulla oli pieni kiippari, tietokone ja mikki. Ei siihen paljon muuta tarvita.”

Musiikin tekeminen ei siis vaadi yhtä paljon lomaa kuin muut työt.

”Älä kerro kenellekään, mutta en koe biisien tekemisen olevan työtä. Musan tekeminen, soittaminen, laulaminen, säveltäminen, kirjoittaminen ja sen kaiken pohtiminen on mulle elämäntapa, elämäntehtävä ja elämän sisältö. Se on tapa olla olemassa. Työtä on kaikki se, mikä mahdollistaa sen, että voin tehdä tätä hommaa ja saada tästä elantoni.”

Eli vähän niin kuin tämä haastattelu tässä.

”No, vähän niin kuin tämä, kyllä. Mutta on myös paljon muuta hommaa, koska minulla ei ole manageria eikä sihteeriä. Keikkamyyjä ja levy-yhtiö löytyy, mutta itselleni jää hirveästi kaikenlaista hommaa ja organisointia. Puhelimessa puhumista, meilien lähettämistä ja yleistä säätämistä.”

Kun Ismo Alanko kirjoitti ensimmäiset biisinsä, hän opiskeli sellonsoittoa mutta oli jo innostunut rockista.

”Olin varmaan 12–13-vuotias, kun tein ensimmäisen biisin. Siis sellaisen, jota saattoi biisiksi nimittää. Ensimmäiset räpellykset syntyivät ehkä jo vähän aiemmin, 11-vuotiaana. Kuuntelin varhaista suomenkielistä rockia ja tajusin, että tässähän voi yhdistää kielen ja musiikin ja että tätä mä haluan tehdä, kirjoittaa lauluja suomen kielellä. Tein heti alussa sanoituksia suomeksi, tosin välillä myös englanniksi.”

Alanko kertoo hahmotelleensa biisien tekemistä ja soittamista nuottikirjojen kautta. Mutta vaikka Chuck Berryn ja The Beatlesin tuotanto tuli tutuksi niiden kautta, tärkeämmältä tuntui se, että mitään sitovia sääntöjä ei ollut.

”Kun puhun rockmusiikista, tarkoitan tosi laajaa musiikin aluetta, joka sisältää kaiken purkkapopista progressiiviseen rockiin ja niin edelleen. Mulle se edustaa klassisen musiikin vastapainoa, täydellistä vapautta. Se on musaa, jossa saa tehdä ihan mitä vain.”

Alangon alkuperäinen ajatus musiikin tekemisestä työksi liittyi klassiseen musiikkiin. Se ei kuitenkaan lopulta tuntunut oikealta tieltä.

”Suoritin sello-opintoja suhteellisen pitkälle. Alkuperäinen ajatus ammattimaisesta musiikin tekemisestä syntyi sen kautta. Vielä silloin, kun kaksi vuotta vanhempi siskoni pääsi Sibelius-Akatemiaan, ajattelin, että ehkä minusta tulee ammattisellisti. Mutta mulla ei ollut riittävästi paloa sellonsoiton treenaamiseen. Pystyin treenaamaan ehkä puoli tuntia päivässä, ja se ei riitä niissä hommissa.”

Rockin soittamiseen intoa oli huomattavasti enemmän. Alanko perusti ensimmäisen bändinsä 13-vuotiaana, ja paria vuotta myöhemmin hänen yhtyeellään oli jo kaikki laitteet ja soittimet, omia biisejä ja keikkoja Joensuussa. Rockin SM-kisakarsinnat tulivat tutuiksi useina vuosina.

Mutta vaikka bänditouhu lisääntyi ja imi mukanaan, ajatus rockin tekemisestä elääkseen oli Alangosta pitkään utopistinen.

”Ei Joensuussa ollut levyttäneitä artisteja siihen aikaan. En osannut ajatella musiikin tekemistä ammattina vielä sittenkään, kun Hassisen Kone breikkasi. Uskoin, että bändistä tulee suosittu, mutta sen pidemmälle en asiaa ajatellut. Mietin vain, että teen tätä niin kauan kuin tämä tuntuu hauskalta. En olisi voinut kuuna päivänä ajatella, että tässä sitä ollaan vuonna 2025 ja että olen tehnyt musaa koko tämän ajan.”

 

Hassisen koneen Täältä tullaan Venäjä -albumista (1980) alkoi Ismo Alangon elämäntyö, joka jatkuu edelleen. Sen jälkeen hän on tehnyt musiikkia Sielun Veljissä, sooloartistina ja eri kokoonpanojen kanssa. Pitkän matkan varrella on syntynyt satoja lauluja, ja seuraava albumi on suunnitteilla.

Alanko sanoo, että jokaisen biisin tekeminen on pieni ihme, mutta samaan aikaan huomaamaton asia.

”Joskus saa lukea biisintekijän tajunneen, että nyt syntyi jotakin niin mieletöntä, että täytyy oikein paukuttaa henkseleitä. Mulla ei ole sellaista kokemusta. Mä vain teen biisejä. Totta kai tulee sellaisia tunteita, että nyt tässä on jotakin hyvää. Jos omaa demoa kuunnellessa vähän naurattaa, se on hyvä merkki.”

Alanko naurahtaa, että omiin tekeleisiinsä on helppo rakastua.

”Aika usein uutta ideaa tulee työstettyä pitkään, kunnes lopulta tajuaa, että ei tämä olekaan tarpeeksi hyvä, että maailma ei menetä mitään, jos ei koskaan kuule tätä. Kappaleen julkaisemisessa pitää olla aina pointti. Uuden biisin pitää olla sellainen, että kukaan muu ei sitä tähän maailmaan tuo.”

 

Musiikkia ei tehdä tyhjästä. Jokaisessa uudessa kappaleessa on mukana jo ennestään olemassa olevia elementtejä. Alanko pitää kuitenkin olennaisena, että on myös jotain uutta.

”Täytyy olla jokin uusi fiilis tai uusi kulma. Olen itseni suurin fani ja kovin kriitikko. Musiikissa, jota julkaisen, ei ole mitään, mitä ei olisi punnittu loppuun asti. Biisin ihmisten ilmoille päästäminen edellyttää perusteellista pohdintaa.”

Tämä merkitsee sitä, että uuden biisin matka ensimmäisestä ideasta julkaisuun on pitkä prosessi.

”Varsinkin nykyisin se on pitkä, koska mulla ei ole mitään kiirettä. Voi haudutella uusia kappaleita pikkuhiljaa. Joskus sävellys on pitkällä tai jo valmis, mutta tekstin loppuun hiominen kestää vielä vuodenkin. Yritän tehdä sellaista musaa ja sellaisia tekstejä, joista voin olla itse innoissani.”

Alanko ei ole alkanut inhota tai vierastaa mitään tekemäänsä kappaletta, mutta varsinkinkin rankimpina keikkavuosina jotkut biisit alkoivat kyllästyttää.

”Sellaisina aikoina on saattanut tulla pieni vastareaktio vaikka Rappiolla-kappaleen tai Peltirummun soittamiseen. Tuntui, etten saa niiden esittämisestä itse irti mitään. Keikkailu on ollut mulle aina pyhä asia. Haluan olla lavalla täysin latautunut ja sisällä musiikissa. En koskaan valitse keikkasettiin biisejä, joita ei huvita soittaa. Olisi kauheaa löytää itsensä yökerhosta kello kaksi yöllä soittamassa humalaisille Rappiolla-biisiä kyllästyneenä ja rutiinilla. Se on tämän ammatin irvikuva.”

 

Toisin kuin moni muu esiintyvä taiteilija, Alanko ei koe olevansa velvoitettu esittämään mitään tiettyjä kappaleita. Ei edes niitä suurimpia hittejä tai arvostetuimpia klassikoita.

”Ei ole kappaleita, joita olisi pakko soittaa. Mikään laki ei sitä määrää. Soitan kyllä keikoilla lukuisia tunnetuimpia kappaleitani, mutta ei joka keikalla kuulla Rappiolla-biisiä. Mutta jos keikalla on hyvä ja hurtti meininki, voin soittaa senkin. Mulle on olennaista esittää lauluni itse, laulaa ne ihmisten ilmoille. Laulaminen on vapauttava psykofyysinen kokemus. Siinä on parantavaa voimaa.”

Alanko on tehnyt jonkin verran musiikkia myös elokuviin ja televisioon. Sillä saralla hänelle itselleen merkittävin hanke on ollut Kari Väänäsen televisiosarja Taivaan tulet, jota Yle esitti vuosina 2007–2014.

”Mulla ei ollut kauheasti kokemusta sellaisesta säveltämisestä, mutta Vänän kanssa oli helppo tehdä, koska hän on itsekin orientoitunut musiikkiin. Se oli todella mielenkiintoinen proggis ja monella tavalla hyvä juttu mulle.”

Taivaan tulet -projektin aikana Alanko opetteli käyttämään teknologiaa, josta on sittemmin ollut hänelle paljon hyötyä.

”Mähän olen opetellut musiikin tekemisen aikana, jolloin käytössä ei ollut oikeastaan mitään laitteita, mutsin vanha kelanauhuri korkeintaan. Kun Taivaan tulet -projekti alkoi, hankin Ableton Live -ohjelman ja otin asiakseni opetella käyttämään sitä. Soitan lähes kaiken itse niillä äänitteillä. Se oli mulle merkittävä askel musiikin tekemisessä.”

Musiikin tekeminen näyttää olevan perinnöllistä: Ismon tytär Alma Alanko on myös biisintekijä, muusikko ja sooloartisti. Edes vuosikymmenten kokemus alasta ei saa isää kavahtamaan ajatusta siitä, että nyt tytärkin on Hassisen Koneen kappaletta mukaillen ”tällä tiellä”.

”Mikäs siinä”, Alanko sanoo. ”Pitäähän ihmisen tehdä musiikkia, jos siltä kerran tuntuu. Kannustan kaikin tavoin. Musiikissa voi ilmaista omaa kokemustaan täysin vapaasti ja jakaa sitä muille. Biisien avulla voi yrittää hahmottaa maailmaa ja ymmärtää sitä. Musiikin tekeminen on pienoismaailmojen luomista.”

Tervetuloa, tulevaisuus!

Julkaistu

Hyvä Suomen Musiikintekijöiden jäsen. Mikä on sinun mielikuvasi järjestöstämme, mihin meidän tulisi panostaa jatkossa? Mitkä tekijyyteesi liittyvät tulevaisuudennäkymät kenties huolestuttavat sinua? Muun muassa näitä asioita kysymme sinulta Tulevaisuustutkimuksessa, johon olet saanut kutsun sähköpostilla.

Sinulla on nyt mahdollisuus vaikuttaa toimintamme suunnitteluun. Tulevaisuustutkimus on kattava ja tärkeä työkalu, jonka avulla keräämme tietoa jäsenistön tarpeista, huolenaiheista ja odotuksista. Kysely on suunniteltu huolellisesti: se kattaa niin jäsenten taustatiedot, taloudellisen tilanteen, viestinnän ja palveluiden käytön kuin myös tulevaisuuden näkemykset ja toiveet.

Tulevaisuustutkimus:

  • On laaja-alainen ja syvällinen. Kysely selvittää jäsenten tulevaisuudennäkymiä sekä mahdollistaa kokonaisvaltaisen kuvan rakentamisen jäsenistön tilanteesta ja tarpeista.
  • Mahdollistaa jäsenten äänen kuulumisen. Kysely antaa jäsenille mahdollisuuden vaikuttaa järjestön toimintaan ja tulevaisuuden suuntauksiin.
  • On tulevaisuuden suunnittelun tukena. Kyselyn tulokset antavat arvokasta tietoa, jota hyödynnämme painopisteiden valitsemisessa ja toimintojen kehittämisessä.
  • Kerää palautteita. Avoin palaute antaa mahdollisuuden ilmaista myös kyselyssä mainitsemattomia ajatuksia ja ideoita.

Kyselyyn vastaaminen vie muutaman minuutin, mutta sen vaikutus voi olla merkittävä. Kerromme myöhemmin Musiikintekijä-lehdessä, uutiskirjeessä ja verkkosivuilla, miten kyselyn tuloksista tehtyjä analyyseja on hyödynnetty. Näin tulet myös näkemään, mitä muut jäsenet ajattelevat.

Tulevaisuus-kyselyn vastaukset ovat arvokkaita riippumatta siitä, miten kauan olet ollut jäsenenä. Juuri sinun näkemyksesi tulevaisuudesta auttavat meitä varmistamaan, että Suomen Musiikintekijät pysyy ajan tasalla ja vastaa jäsentensä tarpeisiin.

Vastaaminen on vaikuttamista, sinun vastauksillasi on merkitystä!

Aku Toivonen
toiminnanjohtaja
Suomen Musiikintekijät

Ps. Osallistut myös mahtavaan arvontaan, jos annat yhteystietosi kyselyn yhteydessä. Vastaukset käsitellään anonyymisti.

Tekoälyn pahimmat skenaariot torpataan edunvalvonnalla

Julkaistu

Kappale kuulosti aivan yhdeltä maailman tunnetuimmista hiphop-artisteista. Äänen takana ei kuitenkaan ollut ihminen, vaan kone.

Maaliskuussa 2023 ranskalais-amerikkalainen AllttA-yhtye latasi YouTube-palveluun Savages-nimisen kappaleen. Sen lauluraita oli tekoälysuodattimen avulla saatu kuulostamaan Jay-Z:ltä, yhdeltä genrensä tunnetuimmista tekijöistä.

Suhteellisen tuntemattoman duon kappale sai maailmanlaajuisen huomion ja muodostui yhdeksi monista vedenjakajista, joita tekoälyn saapuminen musiikkimarkkinoille on luonut.

“Olen hyvin tietoinen siitä, että teknologiaa ei voi pysäyttää. Kun pullon henki on vapaana, sitä ei voi enää työntää takaisin”, Jay-Z:n tuottaja ja pitkäaikainen yhteistyökumppani Young Guru kirjoitti pian Instagramissa.

Musiikkiala jakaa näkemyksen. Generatiivinen eli sisältöä luova tekoäly on täällä, ja sitä on jo koulutettu muusikoiden ja lauluntekijöiden työllä eli erilaisilla äänitteillä ja tallenteilla – ilman lupaa. Näin kone pystyy tuottamaan tutun kuuloista musiikkia nappia painamalla. Nyt kysymys kuuluu, kuinka toimintaa säädellään.

Keskustelu on edennyt nopeasti ja synnyttänyt uusia kysymyksiä. Onko tekoälyn luoma sisältö esimerkiksi uusi, itsenäinen teos, vai ainoastaan jäljitelmä? Entä millä ehdoilla tekoälyn voi antaa hyödyntää musiikintekijöiden työtä? Ja kun musiikkia voi luoda liki ilmaiseksi, mitä se tekee musiikintekijöiden ansioille?

SUOMALAISEN musiikkialan asenteet tekoälyä kohtaan ovat muuttuneet lyhyessä ajassa kielteisemmiksi.

Tekijänoikeusjärjestö Teosto teki ensimmäisen tekoälyä koskevan kyselynsä vuonna 2023. Kysely toistettiin pian uudelleen, ja tammikuussa 2025 järjestö julkaisi uudet tulokset musiikkialalla työskentelevien näkemyksistä ja kokemuksista tekoälyn hyödyntämisestä musiikissa.

Vaikka aikaa kyselyiden välillä oli reilu vuosi, muutos oli selkeä. Ensimmäisessä kyselyssä tunnelma oli vielä odottavainen, mutta nyt uhkakuvat olivat nostaneet päätään, tekijänoikeusjärjestön yhteiskuntasuhdejohtaja Vappu Aura totesi tiedotteessa tammikuun lopussa.

Tämä näkyy luvuissa. Kielteisesti tai erittäin kielteisesti tekoälyyn musiikinteossa suhtautui 72 prosenttia vastaajista, kun edellisessä kyselyssä vielä 43 prosenttia vastaajista suhtautui siihen myönteisesti.

Myös vastaajien näkemys tekoälyn tuottamasta sisällöstä oli muuttunut. Vuonna 2023 vastaajista 36 prosenttia oli ollut sitä mieltä, että tekoälyn luoma sisältö voi olla oikeaa taidetta, mutta nyt näin ajatteli enää 13 prosenttia vastaajista.

Toisaalta vastauksissa näkyi realismi. Vuoden 2023 kyselyssä noin puolet vastaajista olisi ollut valmis antamaan musiikkinsa tekoälysovellusten käyttöön korvausta vastaan, kun vuoden 2025 kyselyssä osuus oli noin kaksi kolmannesta.

Kyselyyn vastanneiden musiikintekijöiden suurimmat huolenaiheet kohdistuivat toimeentuloon. 87 prosenttia vastaajista oli huolissaan tekoälyn luomasta epäreilusta kilpailusta, 85 prosenttia musiikin plagioinnista ja 83 prosenttia tulojen vähenemisestä.

Toisaalta kolme neljännestä myös näki tekoälyssä mahdollisuuksia oman työnsä helpottamiseen, esimerkiksi työvaiheita automatisoimalla.

Uutta kyselyssä oli musiikintekijöiden ajatukset heidän tulevaisuudenansioistaan. Neljä viidestä vastaajasta uskoi, että tekoäly oli heikentänyt heidän musiikistaan saamiaan tuloja. Toisaalta lähes viidennes vastaajista uskoi, että tekoäly on parantanut heidän tulojaan, ja että se parantaa niitä viiden vuoden päästä.

TEOSTON toimitusjohtaja Risto Salminen antaa haastattelun tammikuun lopulla, jolloin hän on käynyt Brysselissä tapaamassa muita eurooppalaisia tekijänoikeusjärjestöjä ja kuulemassa digi- ja teknologiakomissaari Henna Virkkusta.

Salmisen puhetapa kertoo paljon siitä, miten teknologia-alaan pyritään vaikuttamaan. Kritiikin rinnalla hän korostaa mahdollisuuksia ja sitä, kuinka luova ala haluaa olla osa ratkaisua ja AI:n kehittämistä.

Toisaalta hän on suorapuheinen kääntöpuolista. Salminen näkee generatiivisessa tekoälyssä potentiaalisen uhan, jos se jatkaa kehittymistään nykyisellä tahdilla. Taloudelliset menetykset voivat pahimmillaan olla mittavia jo 2020-luvun lopulla, hän arvioi.

“Haluan henkilökohtaisesti uskoa siihen, että asiat eivät etene pahimpaan skenaarioon asti, vaan kansainvälisellä edunvalvonnalla pystymme vaikuttamaan asioihin.”

Positiivisten näkökulmien pitäminen mukana on ymmärrettävää, koska tekijänoikeusjärjestöt haluavat päästä neuvottelupöytiin. Tähän mennessä musiikkialan tekoäly-yritykset eivät Salmisen mukaan ole kuitenkaan olleet halukkaita neuvotteluihin. Siksi ratkaisua on haettu raastuvasta.

Yhdysvaltalainen musiikin tekijänoikeusjärjestö RIAA haastoi kesäkuussa 2024 oikeuteen musiikkialan tekoälypalvelut Suno AI:n ja Udion. RIAA:n mukaan palvelut loivat tekijöitä matkivaa musiikkia ilman tarvittavaa lisensointia ja rikkoivat näin tekijänoikeuksia.

Samalle polulle on lähdetty myös Euroopassa. Saksalainen musiikin tekijänoikeusjärjestö GEMA haastoi marraskuussa 2024 oikeuteen ChatGPT-palvelustaan tunnetun Open AI:n ja tammikuussa 2025 Suno AI:n.

Eurooppalainen musiikkiala on Salmisen mukaan varsin yksimielinen vaatimuksistaan. Oikeuksia pitää kunnioittaa esimerkiksi neuvotteluiden, sopimusten ja korvausten maksamisen muodossa. Lisäksi teknologiayhtiöiden pitää kertoa läpinäkyvästi, minkälaisella aineistolla tekoälyä on koulutettu.

“Tässä pitäisi saada aidot neuvottelut toimialan kesken käyntiin, ja jos niitä ei muuten saada, sitä pitäisi ohjata lainsäädännöllä, jotta tekoälytoimijoilla olisi aktiivinen velvollisuus hankkia lisenssi ja huolehtia, että korvauksia maksetaan”, Salminen sanoo.

Nykytiedon valossa toimenpiteille on tarvetta. Generatiivinen tekoäly uhkaa merkittävästi luovan alan tekijöiden toimeentuloa, selviää kansainvälisen tekijänoikeusjärjestöjen kattojärjestö CISAC:n tilaamasta tutkimuksesta.

Joulukuussa 2024 julkaistun tutkimuksen mukaan musiikintekijät voivat menettää tuloistaan 24 prosenttia – 10 miljardia euroa – vuoteen 2028 mennessä tekoälysisältöjen takia. Samalla teknologiayhtiöt rikastuvat.

MUTTA kun generatiivisella tekoälyllä voi jo luoda tutun kuuloista musiikkia, onko musiikintekijöille enää kysyntää?

Teoston tammikuisessa kyselyssä 64 prosenttia vastanneista musiikintekijöistä uskoi, että tekoälyllä luodut teokset voivat korvata ihmisen luoman musiikin. Osin tämä on totta – mutta osin ei.

Suomen Musiikintekijöiden hallituksen jäsen, lauluntekijä Kyösti Salokorpi huomautti blogitekstissään joulukuussa 2022, miten musiikin tekemisen helpottuminen ei ole aiemminkaan korvannut musiikintekijöitä.

“Vaikka kuka tahansa voi periaatteessa tehdä juuri sitä aiemmin pelättyä konemusiikkia omalla puhelimellaan tai läppärillään, menestyneiden tekijöiden kärki on silti pysynyt kovin kapeana”, hän muistutti.

Stig-artistinimellä tunnettu Pasi Siitonen on viime vuosina esiintynyt runsaasti julkisuudessa tekoälyn hyödyntämisen ja kokeilun tiimoilta. Hän on itse kertonut käyttävänsä tekoälyprojektissaan vain murto-osaa teknologian luomista sisällöistä. Ihmistä tarvitaankin edelleen mukaan – ainakin kuratoimaan.

Teoston, Suomen Musiikintekijöiden, Suomen Säveltäjien ja Suomen Musiikkikustantajien edunvalvontapäällikkö Iiris Suomelan mukaan generatiivista tekoälyä käytetään jo nyt luomaan taustamusiikkia tilanteisiin, joissa se ei ole pääasiallisen huomion kohteena – esimerkiksi baareihin tai tosi-tv-ohjelmiin.

“Tällainen musiikki on ollut keskeinen osa musiikintekijöiden tulovirtaa. Joillekin se on ollut päätyö, joillekin kohtuullisen tasainen osa tulovirtaa. Jos se katoaa, se vie monelta mahdollisuuden työskennellä tällä alalla ammattimaisesti”, Suomela sanoo.

Hänen mukaansa ollaan kuitenkin vielä kaukana siitä, että ihmiset haluaisivat varta vasten kuunnella tekoälyn luomaa musiikkia.

Suomelan mukaan moni päättäjä uskoo, että tekoäly olisi tulevaisuuden haaste, eikä niinkään nykyhetken. Musiikkiala on kuitenkin yksi ensimmäisistä aloista, joilla ihmisiltä on jo hävinnyt toimeentuloa tekoälyn takia, hän huomauttaa. Alalle on ollut haitallista se, että ettei tekoälyn käyttöä ole säännelty kunnolla, eikä valvonta ole ollut riittävää.

“Musiikin käyttäminen ilman korvausta on piratismia. Se on jo nyt laitonta, mutta sen on annettu rehottaa”, Suomela sanoo.

Toisaalta hän näkee, että generatiivista tekoälyä voi käyttää vastuullisesti. Jos tekoälypalvelussa esimerkiksi olisi hankittu luvat sisällön käyttöön, tekijälle maksetaan korvaus ja tiedot tekijänoikeusraportointia varten järjestyvät, toiminta muistuttaisi Suomelan mukaansa esimerkiksi sämpläystä.

“Musiikkia on pitkään tehty niin, että ammennetaan muiden tekemästä työstä. Kukaan vastuullinen tekijä ei kuitenkaan tee sitä ilman, että kunnia ja osuus tuloista menevät sinne minne ne kuuluvat.”

Tekstissä mainittu kappale: Savages (Säv. Sylvain Richard, san. Jason Medeiros)

Lue Teoston tekemä Tekoäly musiikkialalla 2025 -tutkimus.

Tervehdys, taikuuden tekijät

Julkaistu

Onpa ollut innostavaa koota tätä ensimmäistä päätoimittamaani Musiikintekijää. Vaikka olen tehnyt musiikkijournalismia neljännesvuosisadan, on minulla poikkeuksellisen vahvasti olo, että nyt ollaan asian ytimessä.

Tässä lehdessä saa ja pitää keskittyä siihen magiasta suurimpaan: lauluntekemiseen.

Se on minulle rutkasti suurempi mysteeri kuin teille, Musiikintekijöiden jäsenille. Vaikka olenkin muutaman kappaleen elämässäni tehnyt ja ne jopa cd-levylle asti esittänyt, eivät Teosto-tuloni olisi koskaan riittäneet edes Suomen Musiikintekijöiden jäsenyysrajaan. Olen siis sillä sektorilla ikuinen harrastaja ja aloittelija. Ja sen kanssa täysin sinut.

Positioni takia jaksan innostua loputtomasti siitä taidosta, mikä teillä on. Oli kyse sitten näennäisen yksinkertaisesta rockriffistä, ikiaikaisia perinteitä kunnioittavasta ja uudistavasta kansanmusiikista, psykedeelisestä metallista, virtaviivaisesta popista, kellariräpistä tai täysin uusia uria etsivästä nykymusiikista, sama ihana mysteeri on läsnä: millaisesta ihmisestä tämä kaikki on lähtöisin ja millaisen matkan se on kulkenut ennen päätymistä korviini.

Paino sanalla ihminen.

Tässä lehdessä käsitellään nykyajan kuumimpiin lukeutuvaa puheenaihetta eli tekoälyä. Itse teknologiamyönteisenä ja kaikesta uudesta innostuvana suhtaudun aiheeseen ristiriitaisesti. Olen kiinnostuneena testaillut tekoälysovelluksia ja hämmästellyt niiden valtavan nopeaa kehitystä, mutta toisaalta tuntuu koko ajan selvemmältä, että niiden maagisimpien hetkien takana on nyt ja aina oltava ihminen.

Mikko Meriläinen
Päätoimittaja

Olkaamme ylpeitä

Julkaistu

”Alussa oli suo, kuokka ja Jussi”, alkaa Väinö Linnan klassikkoteos Täällä Pohjantähden alla. 1880-luvulla suurin osa suomalaisista teki raskasta, fyysistä työtä Jussi Koskelan tavoin. Olemmeko vielä lähes 150 vuotta myöhemmin jämähtäneet agraariyhteiskunnan jäänteisiin, jossa työn kuuluu olla ilotonta puurtamista?

Meistä musiikintekijöistä varmasti jokainen on saanut kuulla ”oikeista töistä”, jollaiseksi musiikintekemistä ei lasketa. Ainakaan näiden kommentoijien mielestä. Joskus edes läheisimmätkään eivät ymmärrä työtämme. Välillä se voi olla liikaa muutenkin epävarmassa (työ)elämässämme.

Mutta mikä muu asia kuin musiikki on yhtä vahvasti läsnä ihmiselämän kaikissa vaiheissa, arjessa ja juhlassa, ilon ja surun keskellä? Ei ainakaan minulle tule kovin montaa mieleen. Ja sen musiikin on aina tehnyt joku. Musiikilla on tekijänsä – todellakin!

Vauvat putkahtavat usein maailmaan musiikin soidessa ja musiikki soi myös silloin, kun hyvästelemme rakkaamme viimeisen kerran. Voimme tanssia ja laulaa riehakkaasti musiikin tahtiin, toisaalta musiikki lohduttaa ja rauhoittaa kun tarvitsemme sitä. Musiikki on läsnä kaikissa elämän tärkeissä kiinnekohdissa, se kantaa muistoja. Mitä olisi maailma ilman musiikkia?

Suomen Musiikintekijät täyttää 70 vuotta. Nyt on aika juhlia sekä rakasta yhdistystämme että meitä kaikkia musiikintekijöitä. Olemme tärkeitä, meidän ammattimme on tärkeä. Olkaamme siis ylpeitä, meillä on siihen syytä!

Pauliina Lerche
puheenjohtaja
Suomen Musiikintekijät