EN | SVE
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Voikaa hyvin ja pitäkää huolta

Tekijä: Sanna Korkee

Voikaa hyvin ja pitäkää huolta

Julkaistu

Olen pysytellyt uutispimennossa maailman tapahtumilta, hengitellyt maaseudun rauhaa ja ihaillut kevään vihreyden heräämistä.

Onkohan huomiokykyni valikoiva vai mistä johtuu, että olen viime aikoina pannut merkille erityisen paljon haastatteluja ja somepostauksia, joissa musiikintekijät ja artistit kertovat jaksamisongelmistaan? Uran lopettamispäätöksistä lukiessa tekisi mieli parahtaa, että ”älä nyt hyvä ihminen hullujas puhu, upeeta musiikkia teet”!

Mutta alan realiteetteja tuntien ymmärrän toki. Monet sanovat, että itse musiikin tekeminen, se luova työ, on mahtavinta ikinä, mutta useat ammattiin liittyvät haasteet kuormittavat. Eivätkä vähiten huoli toimeentulosta ja muu ikuinen epävarmuus. Musiikintekijöiden uusi puheenjohtaja Pauliina Lerche on työllistänyt itsensä marginaalimusiikilla jo 30 vuotta. Musiikintekijän haastattelussa hän mainitsee alalla pärjäämisen edellytyksiksi muun muassa periksiantamattomuuden sekä sen, ettei murehdi takaiskuja. Ei-vastauksia tulee aina enemmän kuin onnistumisia, eikä niitä kannata ottaa henkilökohtaisesti.

Samaan aikaa toisaalla: Musiikintekijöiden kampanja ”Sano edes ei – jokainen ihminen on vastauksen arvoinen” muistuttaa alan toimijoita siitä, että vastaamattomuuden kulttuuri lisää turhautumista, laskee motivaatiota ja nakertaa koko alan kestävyyttä, uskottavuutta ja yhteishenkeä.

Professori, musiikintekijä ja terapeutti Sauli Vuoti kirjoittaa blogissaan: ”Jos vastaukseksi saa ei, tietää ainakin, että voi hyvillä mielin liikkua eteenpäin ja yrittää tehdä asioita eri tavalla tai paremmin, tai tarjota teostaan jollekulle toiselle. Jos ei saa minkäänlaista vastausta, jää teoksensa ja suunnitelmiensa kanssa välitilaan, jossa ei oikein tiedä mitä tekisi.”

Työterveyspsykologi, ratkaisukeskeinen valmentaja ja lauluntekijä Hanna Kivistö pohtii Ajassa-kolumnissaan intohimoammatissa jaksamista: ”Työuupumus heikentää luovuutta ja vaikeuttaa itsensä johtamista. Omaan hyvinvointiin panostaminen on siis aina myös musiikintekijän tärkeimpien työvälineiden terävänä pitämistä.”

Intohimoammatissa jaksaminen oli aiheena myös viime kevään Musiikintekijöiden päivässä. Seminaarin yleisöpuheenvuorossa tuli esiin idea, joka on mielestäni pohtimisen arvoinen: Voisiko Suomen Musiikintekijät nostaa keskusteluun myös intohimoammatista luopumisen?

Luopuminen voi tuntua haastavalta ja surulliseltakin, johtuipa se eläkkeelle jäämisestä, uupumuksesta tai mistä tahansa muusta syystä.

Sanna Korkee
päätoimittaja
Musiikintekijä-lehti

Musiikintekijä-lehden tavoite on olla kollegiaalisesti voimauttava lukupaketti ja välittää yleisesti tietoa musiikintekijöiden ammatin riemuista ja realiteeteista. Miten olemme onnistuneet? Laita palautetta toimitukselle lehti(at)musiikintekijat.fi

Jokainen euro tililläsi on sopimuksen tulosta

Julkaistu

Erilaisia sopimustyyppejä ja niiden vaikutuksia ymmärtämällä voit varmistaa, että ansaintasi ei ole ainakaan epäsopivasta tai muutoin huonosta sopimuksesta kiinni.

Aloitetaan musiikkikustannussopimuksista, joissa on kyse sävellysten ja sanoitusten tekijänoikeuksista ja niiden hallinnoinnista. Sopimuksen osapuolet, kustantaja ja tekijä, sopivat ensisijaisesti oikeuksien luovutuksista ja niistä kertyvien korvausten jakosuhteista. Tekijän odotus on, että kustantajalle luovutetut oikeudet ja korvaukset nostavat tekijän osuuden arvoa. Tämän voi siis katsoa myös sijoitukseksi: paljonko kustantajalle luovutetut oikeudet ja korvaukset nostavat oman osuuteni arvoa?

House writer -sopimus sisältää edellä kuvatun lisäksi usein myös kuvauksen tekijän ja kustantajan yhteistyöstä sekä kustantajan tekijälle lupaamista palveluksista, ja toisaalta myös tekijän velvollisuuksista.

Musiikintekijälle saattaa tulla euroja myös esiintymisistä. Näistä sovitaan esiintymissopimuksilla, joiden luonne on erilainen kuin kustannussopimuksen: sitoudut olemaan tietyssä paikassa tiettyyn aikaan ja tekemään tiettyjä asioita. Sopimuksen yksityiskohdat ovat merkityksellisiä, koska ne vaikuttavat sovittuun työmäärään ja sen suhteeseen menetetystä vapaa-ajasta.

Jos omistat äänitteen masterista osuuksia, olet todennäköisesti sopinut rojaltiosuuksista joko levy-yhtiön tai aggregaattorin kanssa. Olet myös todennäköisesti tehnyt asiakassopimuksen Teoston kanssa, ja luovuttanut siinä Teostolle oikeuden lisensioida teoksiasi musiikin käyttäjille. Näistä saat kassavirtaa musiikistasi, mutta lopulta sopimusten määrittelemänä.

”Meille toimistossa useimmat sopimustyypit ovat tuttuja, joten kysy meiltä neuvoja.”

Sopimus on neuvottelun tulos. Sillä on kaksi osapuolta, ja sen pitäisi tyydyttää molempia. Kun luovutat osuuden tuloistasi, se on sijoitus tulevaisuuteen. Mieti tarkkaan, mitä odotat saavasi vastineeksi, ja neuvottele ehdot, jotka tuottavat sinulle parhaan tuloksen. Ole tarkkana siinä, että sopimuksessa mainitaan ne tärkeänä pitämäsi asiat, joista olette puhuneet.

Sopimusten kesto on myös olennainen tekijä. Pitkät sopimukset voivat sitoa sinut epäsuotuisin ehdoin pitkäksi aikaa. Toisen osapuolen kiinnostus voi hiipua ajan myötä, joten varmista, että voit saada oikeutesi takaisin tarvittaessa.

On myös tärkeää vertailla erilaisia sopimuskumppaneita ennen sopimuksen tekemistä. Vertaile kustannuksia, tarjottavia palveluja ja sopimusehtoja sekä sopimusten luonteita huolellisesti, jotta saat sopimuksen, joka todella palvelee etujasi.

Tekoälyn käyttö musiikin tekemisessä tuo uusia haasteita. Lue tarkkaan tekoälyjen käyttäjäehdot, jotta tiedät, mihin sitoudut kutakin työkalua käyttäessäsi. Sitoudutko mahdollisesti siihen, että tekoäly omistaa osan sen tuotoksesta ja siitä syntyvästä tulosta? Tämäkin voi vaikuttaa oikeuksiisi ja kassavirtaasi tulevaisuudessa.

Meille toimistossa useimmat sopimustyypit ovat tuttuja, joten kysy meiltä neuvoja. Autamme mielellämme tulkitsemaan sopimusten sisältöjä.

Aku Toivonen
toiminnanjohtaja
Suomen Musiikintekijät

Intohimoammatissa jaksaminen

Julkaistu

Välillä musiikin tekeminen muistuttaa riippuvuutta – sitä on vaikea lopettaa tai edes tauottaa, ja kuten paatunein alkoholisti, tulen kärttyisäksi ja poissaolevaksi, jos en saa väkertää luomusteni parissa. Toisinaan tekeminen on kevyttä, jopa elvyttävää.

Kuinka paljon meillä on uskomuksia, jotka ylläpitävät kuvaa musiikintekijästä, jonka on annettava kaikkensa taiteelle? Jos ei yömyöhään rustaile tekstejä tai hio melodiakulkuja, onko taiteilija ensinkään?

Kulttuurissamme elää myös käsitys, että taiteilijan täytyy olla hieman ryytynyt tai kovia kokenut, jotta voi synnyttää mestariteoksia. Ajatuksessa saattaa olla jotakin perää. Ainakin useimmat tuntemani laulunkirjoittajat ovat kokeneet omassa elämässään jotakin vaikeaa tai pysäyttävää. Toisaalta, ehkä useimmat ihmiset ovat. Eräs biisintekijä sanoi, ettei usko pystyvänsä tekemään hyvää musiikkia onnellisena, joten välttelee siksi tasapainoa. Kuitenkin uskon, että hyviä biisejä voi tehdä myös elämäänsä tyytyväisenä.

Luovuuden aikatauluttamista voidaan pitää huonona ajatuksena, eikä sitä täysin voikaan hallita. Entä jos asian kääntää niin päin, että aikatauluttaa omaa palautumistaan ja työnteosta irrottautumistaan?

Millainen tekemisen rytmi tukee sitä, että saa nukuttua riittävän pitkät yöunet? Tauottaminen tutkitusti lisää tehokkuutta. Miten pitkiä taukoja pitäisi ja milloin? Puhelimeen voi säätää hälytyksen muistuttamaan pausseista. Mahdollisimman tarkka ja realistinen kalenterointi voi auttaa hallitsemaan omaa työtilannetta. Entä mikä auttaisi parhaiten irrottautumaan? Se voi olla esimerkiksi läheisten kanssa vietetty aika, sulkapallomatsi, palapelin kokoaminen, avantouinti, kokkailua tai hyvän sarjan katselemista.

”Intohimoammatissa jaksaminen on taitolaji, ja vaikka ei pitäisi kynttilää vakan alla, on sen liekkiä mahdollista hieman säädellä.”

Työuupumus heikentää luovuutta ja vaikeuttaa itsensä johtamista. Omaan hyvinvointiin panostaminen on siis aina myös musiikintekijän tärkeimpien työvälineiden terävänä pitämistä. Pienillä muutoksilla on isoja vaikutuksia. Musiikki on vienyt omassa elämässäni aikaa liikunnalta. Nyt olen ottanut tavoitteeksi käydä joka päivä edes pienellä kävelyllä, ilman kuulokkeita. Se on ihanaa.

Musiikintekijät ovat usein yksinyrittäjiä. Vaade oman työn johtamisesta on suuri, sillä se ei ole helppoa. Mietin, voisiko aihetta sparrailla toisen samassa tilanteessa olevan kanssa tai pienessä ryhmässä. Toisten kanssa voisi jakaa hyvin toimineita keinoja. Itsensä johtamista on mahdollista harjoitella ja aiheesta on tarjolla kirjallisuutta sekä erilaisia opintoja.

Musiikintekijän työkenttä on täynnä muutoksia ja yllätyksiä. Suunnitelmallisuuden ja vahvan itsensä johtamisen lisäksi tarvitaan myös joustavuutta, sinnikkyyttä ja kykyä sietää epävarmuutta. Ala on monella tapaa vaativa, joskin parhaimmillaan myös hyvin antoisa. Monet lauluntekijät jongleeraavat useilla erilaisilla musiikkialan ulkopuolisilla työtehtävillä, jotta saavat elantonsa hankittua. On arvostettavaa, että pystyy luovimaan tämän kaiken keskellä ja ymmärrettävää, jos ei aina pysty.

Intohimoammatissa jaksaminen on taitolaji, ja vaikka ei pitäisi kynttilää vakan alla, on sen liekkiä mahdollista hieman säädellä. Oma keho ja mieli onneksi yleensä kertovat, mikä voisi olla hyväksi juuri nyt.

Hanna Kivistö
Kirjoittaja on työterveyspsykologi, ratkaisukeskeinen valmentaja ja lauluntekijä. Hän toimii Musiikintekijöiden jäsenten häirintäyhteyshenkilönä.

Sid Hille: Tärkeintä on läsnäolo tässä ja nyt

Julkaistu

1. Alku

”Odotin 14-vuotiaana pianotunnin alkua Donaueschingenin pikkukaupungissa Saksassa. Olin jälleen kerran harjoitellut vastentahtoisesti Mozartini ja Beethovenini Jugendmusikschulessa. Kuulin oven takaa, että edellinen oppilas soitti boogie woogieta. Silloin tajusin, ettei minunkaan tarvitse soittaa pelkkää klassista. Astuin ovesta sisään ja sanoin opettajalleni, että haluan soittaa samanlaista musiikkia kuin edellinen oppilas. Boogie woogien kautta pääsin aika nopeasti sisälle myös jazziin.”

2. Keith Jarrett

”Paras inspiraation lähteeni nuorena olivat pianisti Keith Jarrettin soololevyt erityisesti Solo Concerts Bremen Lausanne vuodelta 1973. Jarrett meni lavalle ilman minkäänlaista suunnitelmaa ja alkoi improvisoida. Sitten hän soitti puolitoista tuntia. Tätä nykyä teen juuri tätä samaa. Olen soittanut yli 640 improvisaatiokonserttia Temppeliaukion kirkossa Helsingissä.”

3. Kaaos ja järjestys

”Luovuus on minulle kaiken ydin. Aivoissa on kaksi eri puolta. Luova puoli on kaoottinen. Se imee kaikkea mukaansa ja suoltaa sitä ulos. Se, mitä Sibelius-Akatemiassa opetetaan, ruokkii aivojen toista, rationaalista puolta. Akatemiassa opetellaan reitit, kaavat ja säännöt, joita musiikissa on. Kun osaat kaiken tuon hyvin, sinulla on akateeminen koulutus. Mutta aivojen toista kaoottista puoliskoa, pitää oppia myös kuuntelemaan. Pitää osata kuunnella itseään ja omia musiikillisia ajatuksiaan. Aluksi pitää vain olla hiljaa. Omaan ilmaisuun voi päästä vaikkapa laulamisen kautta. Kun laulaa itse, on kyse kehon tuottamasta alkuperäisestä äänestä. Esimerkiksi sitä kautta voi löytää tien luovuuteen.”

4. Vesinokkaeläin

”Platypus Ensemble -bändin koen suureksi onnistumiseksi. Siinä soittivat lisäkseni saksofonisti Manuel Dunkel, basisti Ari-Pekka Anttila ja rumpali Teppo Mäkynen. Yhtyeen toinen albumi Gestalt vuodelta 2003 on erittäin hyvä. Keikkailimme paljon Keski-Euroopassa sekä Pohjoismaissa. Platypus Ensemble oli tosi aktiivinen bändi. Soitimme säveltämääni musiikkia – eurooppalaista jazzia. Bändi toimi vuosina 1998–2008. Loppuaikoina mukaan tuli vahvasti myös klassisen musiikin puoleni. Otin mukaan jousikvartetin. Lopulta bändin musiikista tuli liian rajoittunutta. Olin maalannut itseni nurkkaan.

Platypus tarkoittaa vesinokkaeläintä. Se on outo otus. Nisäkäs, joka munii. Sillä on räpyläjalat, linnunnokka ja majavan häntä. Koin itseni samanlaiseksi oudoksi eläimeksi, koska en ollut oikein jazzari mutta en klassinenkaan muusikko. Päädyin väliinputoajaksi – siis jonkinlaiseksi vesinokkaeläimeksi.”

5. Läsnäolo

”Se, ettei aina oikein irtoa, on tietenkin turhauttavaa. Istuin kuitenkin aina pianon ääreen ja improvisaatiokonserttini kestää tunnin. Joskus ei tule mieleen mitään raikasta taikka tuoretta. Se, mikä minulle on kaikkein tärkeintä, on läsnä oleminen hetkessä. Tunne siitä, että olen tässä nyt, voi syntyä yhdellä nuotilla – yhdellä kosketuksella. Kosketus ja kontakti soittimeen on suora ja vahva.

Kaikki mitä tulee mieleen synnyttää heti musiikkia. Jonain päivänä se ei ole niin hyvää, mutta tätä nykyä se ei ole koskaan enää huonoa. Minulla on nykyään sellainen fiilis, että tämä kyllä kelpaa. Tämä on tarpeeksi hyvää. Välillä on sellaisia päiviä, jolloin tuntuu, etten saa ihan otetta soittimeen taikka omiin ideoihini. Silloin turvaudun peruskuvioihin, joista yleensä pidän. Aika usein tapahtuu kuitenkin jotain kiinnostavaa.”

6. Tango Mòrbido Y Cìnico

”Kirjoitin vuonna 2002 sävellyksen big bandille. Työskentelin silloin Kokkolan konservatoriossa jazz-linjan johtajana, mutta sain apurahan big band -teoksen kirjottamiseen. Sävelsin sarjan big bandille ja pasuunalle. Sarjan neljäs osa on Tango Mòrbido Y Cìnico. Lähetin sen vuonna 2008 Italian Sardiniassa järjestettävään Scrivere in Jazz -kilpailuun ja kappale voitti sen.

Tango Mòrbido Y Cìnico pohjautuu vasemman käden ostinato-kuvioon, jonka olin tehnyt jo 19-vuotiaana. Kuvio palautui mieleeni säveltäessäni big bandille. Kappaleessa on kromaattinen melodia, joka soitetaan big band -versiossa viidessä eri sävellajissa.

Omassa päääni Tango Mòrbido Y Cìnico yhdistää nuoruuteni ja aikuisuuteni. Kappale kulkee ¾-tahtilajissa. Tätä kilpailun tuomaristo piti outona. Tangoahan on tapana soittaa 4/4-osa rytmissä. Vaikka kyseessä on valssi, Tango Mòrbido Y Cìnicossa on kuitenkin tangon tunnelma.”

7. Tämä hetki

”Tällä hetkellä soitan improvisaatiokonsertteja. Minulla on kaksi sarjaa Temppeliaukion kirkossa. Soolosarjassa soitan yksin ja duo-sarjassa nimeltä Two Moons Chamber Concerts kutsun mukaan vieraan. Pyrin kutsumaan paikalle muusikoita, joiden kanssa en ole vielä koskaan soittanut.

Myös nykymusiikista ja jazzista ammentava F# trio on tällä hetkellä aktiivinen. Siinä soittavat basisti Jori Huhtala, rumpali Markus Ketola ja itse soitan pianoa, sähköpianoa ja syntetisaattoreita.

Lisäksi elektronisia äänimaisemia, jazzia ja modernia konserttimusiikkia yhdistelevä Sid Hille Contemporary Collective julkaisi keväällä uuden Light Years Ahead -albumin. Se on super space, aivan ufoa meininkiä. Yhtyeessä soittavat lisäkseni kitaristi Teemu Viinikainen, sellisti Markus Hohti ja bassoklarinetisti Heikki Nikula.”

8. Tulevaisuus

”Haluaisin toteuttaa kaksi asiaa: Säveltää ison teoksen sinfoniaorkesterille ja sen vastakohdaksi haluaisin tehdä blues-levyn, jossa myös laulaisin itse. Siitä voisi tulla hieman Tom Waits -tyylinen. Kirjoittaisin itse tekstitkin, en tosin vielä tiedä millä kielellä – saksaksi vaiko englanniksi.”

9. Terveiset kollegoille

”On mahtavaa, että Musiikintekijöistä löytyy laajalla skaalalla erilaisia luovia ihmisiä. Pidän siitä, että ihmisillä on erilaisia näkökulmia musiikin tekemiseen. Loppujen lopuksi kyse on kuitenkin samasta asiasta. Se kiehtoo minua. Kollegoiden kanssa on aina mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia. Olen tällä hetkellä myös Suomen Säveltäjien johtokunnassa. Olen istunut paljon pohtimassa yhteisiä asioitamme Aku Toivosen ja Kaija Kärkisen kanssa ja jatkossa tulen tekemään sitä Pauliina Lerchen kanssa.”

10. Motto

”Musiikki tapahtuu tässä ja nyt.”

Ufo Mustonen: Musiikkia ei pääse pakoon

Julkaistu

Itäisessä Helsingissä sijaitsevan Puotilan kartanon pihamaa kylpee keväisessä valossa. Vielä on viileää, mutta kohta nurmikko vahvistuu ja on valmiina ottamaan vastaan suurta suosiota saaneen Ufon Laulukerhon, joka on kesäisin työllistänyt esiintyjiä jo useamman vuoden. Laulukerho työllistää myös klubin isää, laulaja ja lauluntekijä Ufo Mustosta, joka istuu pöydässä säätämässä esiintyjälistaa.

”Viitisen sataa on ollut jo pari kesää kävijämäärän keskiarvo. Ja jengiä tulee jo muualtakin”, Ufo toteaa.

Ufo Mustosen tutut tietävät, että ennen kuin päästään puhumaan työasioista, saa kuulla siitä, mitä liikuntaa Ufo on sinä päivänä harrastanut. Nykyään kyse on useimmiten tenniksestä tai lenkkeilystä.

”Skidinä riehuin urheilun parissa ihan joka paikassa ja tosiaan aika paljon nykyäänkin. Oli tennistä, uimahyppyjä ja futista monen muun lajin lisäksi. Viulunsoitto alkoi kuitenkin viedä huomiota nopeasti. Se oli kokonaisvaltaista teorioineen ja orkestereineen, joten suhde musiikkiin syveni vauhdilla. Musanumero nousi ja liikuntanumero laski. Olinkin varma tulevasta muusikkoudestani jo teininä.”

”Vankkaa kulttisuosiota edelleen nauttivassa Hearthillissa viulu näyttelee vahvaa roolia sähkökitaran kanssa.”

Tie musiikkialalle kulki koulun musiikkiluokan ja Oulunkylän Pop & Jazz Konservatorion kautta äänityssessioihin, ja sitä kautta ensin Hearthillin sekä Riki Sorsan Leirinuotio-orkesterin viulustiksi.

”Hearthill breikkasi pian, mikä johti osaltani Ogelin ja intin skippaamiseen. Kiersimme viitisen vuotta, ja kun olimme jäämässä tauolle palattuamme Euroopan kiertueelta, Riki pyysi mua bändiin vierailtuani soittamassa Joki-biisiä hänen laivakeikallaan. Näin kiertue-elämä sai jatkoa.”

Vankkaa kulttisuosiota edelleen nauttivassa Hearthillissa viulu näyttelee vahvaa roolia sähkökitaran kanssa, kertoo Ufo.

”Jussi Sydänmäki on laulajana oikeutetusti front man, ja mä ja Samuli Laiho vähän niin kuin laitahyökkääjät. Viulu ei ollut bändissä mikään kuriositeetti, vaan iso osa sointia. Se oli mukavaa ja oltiinkin tasavahva joukkue ja perhe. Vaikka välillä isot persoonat vähän kolahtelikin, tähdättiin kuitenkin samaan maaliin.”

”Soitin aikoinaan niin monta tuntia päivässä, että soittaminen tuli uniin.”

Musiikkia ei Ufon mukaan koskaan pääse pakoon. Koko ajan soi jotain päässä ja ideoita tulvahtelee mieleen jatkuvasti.

”Musa on ollut aina mulle tosi kokonaisvaltainen juttu. Soitin aikoinaan niin monta tuntia päivässä, että soittaminen tuli uniin. Oltiin junnuina Iiro Rantalan kanssa musaleirillä kämppiksiä, ja kerran yöllä huomasin, että Iiro ynisi kädet vispaten ilmassa nähdessään unta soittamisesta. Luulen että mulla on ollut samanlaisia hetkiä. Musa täyttää koko ukon.”

Miten biisisi syntyvät?

”Yleensä aloitan päivän sohvalla kitara sylissä ja soittelen niitä näitä. Ennen pitkää joku sointukulku tai riffi alkaa elämään ja vie jonnekin, ehkä aiheeseen, mikä voi johtaa sanoihin. Sitten pitääkin pusertaa persettä penkkiin ja alkaa tuottamaan lyriikkaa.

Teen yleensä tekstin muutamaan kertaan, kunnes se on järkevä. Tämä on kin se työläin ja aikaa vievin osuus; saa da teksti ja biisin tunnelma osumaan ja koko juttu maaliin.”

Ufo vie bändilleen melko valmiita biisejä, ainakin tekstien osalta. Sitten sovi tusta mietitään yhdessä pitkäaikaisen soittokaverin ja kitaristin Peter Engbergin kanssa.

”Vältän liikaa etukäteen koneella sovittamista, koska se on turhaa. Yleensä biisi on joko kantri-, americana- tai vaikka bossapohjainen, ja siitä sovituksen voi sitten viedä mihin vaan”, Ufo hymyilee.

”Yhdessä sovittaminen on ihanaa. Viimeistely tehdään sitten tuottaja Janne Oinaksen kanssa. Hänellä on hyviä ja vahvoja ideoita siitä, miten biisi viedään loppuun.”

Ufon musiikissa kuulee usein vaikutteita Brasiliasta.

”Tän hetkisen kokoonpanon syntyessä mulla oli tosi paljon brasilialaishenkistä matskua. Peter ja Marko Timonen (rummut ja perkussio) ovat perehtyneet brasilialaiseen musiikkiin perinpohjaisesti. Lattarimusiikin osaaja on myös basisti Jarno Karjalainen, ja kosketinsoittaja Seppo Kantonenkin on brassimusassa kuin kala vedessä. Ajatus oli joskus, että ollaan brasilialaisia maahanmuuttajia, jotka yrittää päästä Suomen radioon. Kerran Peten ja Markon kanssa osuimme samalle työväenopiston portugalin kurssille, toisistamme tietämättä!”

Kuinka paljon mietit etukäteen, soiko uusi biisi radiossa vai ei?

”Mä mietin sitä vähän ja tuottaja Janne Oinas miettii sitä paljon. Alkuvaiheessa en miettinyt ollenkaan, mutta kyllä mä kellotan biisejä sitten, kun vien niitä bändille. Ja ahdan niitä tiettyihin raameihin sovituksellisesti, mutta muuten muotoa en niin paljon funtsi. Biisi voi olla omassa mielessäni tietyn kuuloinen ja tuottajan mielessä jotain ihan muuta. Rokkibiisistä voi tulla bossaa ja päinvastoin.”

Suomen kieli on Ufolle tärkeä ja kirjoittaminen on aina ollut lähellä sydäntä. Hän kuunteli nuorena vain suomalaisia biisintekstejä.

”Tuomari Nurmio, Dave Lindholm, J. Karjalainen ja Kauko Röyhkä, ehkä myös Juice Leskinen olivat sellaisia, joita kuuntelin tekstien vuoksi. Pidän vahvoista laulunteksteistä, jotka toimisivat jopa runoina.”

”Muualla vietetty aika on tärkeää luovuuden kannalta.”

Pandemian jälkeen Ufo luopui vanhasta työhuoneestaan ja palasi juurilleen, eli vanhempiensa rintamamiestalon kellariin.

”Se on toimiva työhuoneena ja siellä olen nuorena viettänyt lukemattomat tunnit viulun kanssa. Haaveilin siellä ammattilaisuudesta ja mietin, mitä muusikkous voisi olla. En ole siis päässyt puusta pitkään! Bonuksena on toki se, että voin jeesata vanhempiani monissa asioissa ja syömme usein lounasta yhdessä. Win-win.”

Ufo on tehnyt monta kirjoitusreissua maisemiin, joista inspiroituu.

”Oon ollut muun muassa Portugalissa ja Ranskan Normandiassa kirjoittamassa biisejä. Etenkin Turun saaristo on ollut pitkään henkinen tukikohta, joka ruokkii mua. Kalastus saattaa tosin joskus viedä työltä voiton”, Ufo hekottaa.

”Itse reissussa ei aina välttämättä synny valmiita biisejä, vaan päädyn ulkomailla kirjoittamaan vaikka Kontulasta, ja kotona palaan taas ulkomailla tulleisiin ideoihin ja reissun tunnelmiin. Muualla vietetty aika on tärkeää luovuuden kannalta.”

Niin on myös Puotilan kartano, missä Ufon Laulukerho soi koko kesän.

5 x Set up

Kuvat: Ufo Mustosen arkisto

“Bändini studiossa: Janne Oinas, Peter Engberg, minä, Anssi Nykänen, Seppo Kantonen ja Jarno Karjalainen.”

“Tykkään tehdä kirjoitusreissuja. Tässä olen Ranskan Normandiassa.”

Hearthill Tavastialla: Ufo Mustonen, Jukkis Kiviniemi, Heikki Tikka, Jussi Sydänmäki ja Samuli Laiho. (Kuva: Juha Seila)

“Puotilan Kartanon pihalla on välillä tungosta. Näkymä Kartanon vintiltä.”

“Saaristossa kelpaa olla, luoda uutta ja kalastaa.”

…

Mainittujen kappaleiden tekijätiedot:
Joki (Boat on the river), säv. & san. Tommy Shaw, suom. san. Pia Partanen

Mä hiihdän

Julkaistu

Kuuntele Spotifyssa

Vaikka Saara Törmä ei ole hiihtänyt kuin pakolliset kilometrit koulussa, hän kirjoitti aiheesta tekstin yhteen Antti Tuiskun tunnetuimmista levytyksistä.

Idea hiihtobiisistä tuli, kun Törmä ja puolisonsa Aku Rannila kuuntelivat soittolistaa, jolle artisti oli koonnut tulevan levynsä referenssibiisejä tuottajansa Jurek Reunamäen kanssa. Edessä oli nelikon yhteinen biisileiri Vierumäellä.

Saara Törmä kertoo:

“Saimme sen idean Akun kanssa varmaan Antin fanaattisesta rakkaudesta hiihtoon ja siitä, että biisileiri oli Vierumäellä. Ja vaikka itse en todellakaan kaipaa ladulle enkä seuraa urheilua, ikoninen kuva Mika Myllylästä suolla rääkkäämässä itseään oli jäänyt mieleen –  se yksinäisyys, kaiken uhraaminen hiihdolle ja Myllylän myöhempi kohtalo.

Kun esittelimme idean Vierumäellä Antille ja Jurekille, se ei resonoinut toivotulla tavalla. Alkoi puhe biisistä, jossa hoetaan hiihtoo, hiihtoo, hiihtoo boy. Itse olin ajatellut jotain syvällisempää.

Ideoita on tosi vaikea pukea sanoiksi siinä vaiheessa, kun on vain jokin aavistuksenomainen fiilis siitä, mitä se voisi olla. Hiihtobiisi jäi sillä reissulla tekemättä, mutta siemen oli kylvetty.

Seuraava sessio pidettiin Järvenpäässä Antin luona. Myös Kalle Lindroth oli mukana. Tehtyämme aluksi muita biisejä palasimme hiihtoideaan, mutta se ei nytkään resonoinut kaikissa samalla tavalla. Näissä ristivetoisissa tunnelmissa suljin korvani ja aloin kirjoittaa.

Kuuntelen usein musaa inspiraation lähteeksi – yleensä englannin- tai ruotsinkielistä – löytääkseni fiiliksen, josta saisi langan päästä kiinni. Nyt inspiroijana oli The Script -yhtyeen Breakeven, jossa se yksin jäänyt on yhä kiinni siinä toisessa.

Vastaavasta tilanteesta aloin kirjoittaa tätä. Hiihdosta tuli vertauskuva sille, että ihminen on jäänyt jumiin eikä pääse elämässä eteenpäin. Kirjoittaessa kirkastui, miten tähän lähtökohdiltaan yksinkertaiseen asetelmaan sai viittauksilla syvyyttä niin, että sen voi tulkita myös laajemmin. Esimerkiksi meri nousee on viittaus siihen, että ilmasto muuttuu ja mä vaan hiihdän.

Toistoa tuli paljon, mikä sekin kuvaa sitä junnaavuutta, että aina vain hiihdetään. Tähtien näkemisestä voi löytää eri merkityksiä, ja rukoileminen tuo mieleen korkeammat voimat, mikä sopi yhteen Antin hengellisyyden kanssa. Eli hain yksinkertaisen keskelle kuvia viittaamaan johonkin isompaan.

”Hiihdosta tuli vertauskuva sille, että ihminen on jäänyt jumiin eikä pääse elämässä eteenpäin.”

Vaikka kirjoitin tekstin paperille yhdellä istumalla, sitä edelsi pitkä prosessi. Helppohan se on printata, kun alitajunta on sitä riittävästi työstänyt.

Kun esittelin tekstin Akulle ja Kallelle, heidän reaktionsa oli hyvin innostunut. He sävelsivät sen ja samalla jonkin verran vielä muokkasin tekstiä.

Sanojen laulautuvuus on itselleni tosi tärkeää ja mieluiten hion tekstiä niin, että kenen tahansa on sitä vaikka karaokessa helppo laulaa. Tärkeää on sekin, että sanat ovat oikein – uusi mäki eikä uusii mäkii.

Antti oli ollut biisin syntyessä asioilla. Kun hän palasi, Kalle ja Aku esittivät kappaleen kitaralla säestäen. Antti liikuttui kyyneliin asti.

Jurekin tehtyä tuotannon tämä matka mutkineen päättyi paremmin kuin hyvin. Se oli työvoitto. Lopputuloksessa sävellys, teksti ja tuotanto ovat erottamattomia. Se kokonaisuus on kaikki kaikessa ja se fiilis, mikä siitä välittyy.”

…

Laulun Breakeven tekijät: Andrew Frampton, Steve Kipner, Danny O’Donoghue ja Mark Sheehan.

Rafaelin enkeli

Julkaistu

Kuuntele Spotifyssa

Kun Pekka Ruuska keväällä 1989 pariisilaisessa Home Latin -hotellissa alkoi kirjoittaa uutta laulua, hän oli tehnyt itselleen tilauksen: Yksi biisintekoreissun lauluista kuvaisi hänen identiteettikriisissä painivaa mielentilaansa, median uutisvyöryä ja ekokatastrofin uhkaa. Se olisi laulu kaaoksesta ja sen hallinnasta.

Pekka Ruuska kertoo:

“Olin 30-vuotias perheenisä, jota ahdistivat niin globaali kuin oma tilanne. Yritys rimpuilla peruskoulun opettajan töistä johonkin muuhun ja gospelista laajemman yleisön taiteilijaksi oli saanut kovan kolauksen, kun Sonetin julkaisema Riz-yhtyeeni albumi oli myynniltään täysi floppi.

Nyt piti vääntää seuraavan Sonet-levyn biisejä. Matka Pariisiin oli vaimoni Helenan loistava idea hänen katsellessaan tuskailevaa miestään.

Tein tarkan aikataulun siitä, minkä laulun teen minäkin päivänä. Kaaosbiisin sijoitin sunnuntaille 9.4. Suunnittelin käyttäväni siinä fragmenttitekniikkaa, jossa on paljon toisiinsa liittymättömiä kuvia.

Jo aamuyöllä herätessä syntyi laini kipeästä kurkusta ja alasti nukkumisesta. Olin ollut monta päivää kovassa flunssassa ja vihlovan kurkkukivun pelkäsin olevan allerginen reaktio Pariisin sen ajan pakokaasuille.

Aamulla aloittaessani työpäivän oli selvää, ettei yön lainilla voi aloittaa. Selasin paksua A4-kokoista muistikirjaani, jonka olin aikanaan ostanut Berliinistä. Yhdeltä suttusivulta löytyi fraasi halki tuhannen savuisen salongin neiti tanssii gasellin askelin.

Seuraavat rivit sain päälläni olleesta harmaasta jumpperista, joka oli joululahja Helenalta. Tosi arkinen kuva neidin ja salongin jälkeen.

Tällä tavalla kuvia rytmittäen se eteni. Diesel ja yskäisy tulivat Pariisin pakokaasuista ja krokotiilit uutisista siitä, kuinka New Yorkin rikkailla on alligaattorin poikasia lemmikkeinä ja kyllästyttyään ne huuhtoo ne vessasta kasvamaan aikuisiksi viemäriverkostossa.

Videotykki, uutispuuro, karhu ja leijona, sudenkorennon keveys, lukujen keskeytyminen – kaikille näille löytyy selityksensä, mistä ne tulivat ja mitä mielikuvia niihin liitin.

B-osaan liittyy esimerkiksi lasten suojattomuus siinä, millaisen maailman heille jätämme.

”Miten biisistä voi tulla klassikko näin psykedeelisellä tekstillä ja ilman kertsiä? Hitin salaisuus jää aina mysteeriksi.”

Rafaelin enkeli oli itselleni Helena. Mutta suoran rakastettuun viittaamisen sijasta päädyin kuvaan, joka antaa tilaa tulkinnoille.

Olin edellisellä biisintekoreissulla Firenzessä lukenut Henrik Tikkasen kirjan Toscanalainen hymy, jonka mukaan taiteilija Rafaellon elämäntyö tärvääntyi, kun hänen pääteoksestaan irrotettiin enkelihahmo kiiltokuviin. Se hahmo oli minulle tuttu jo lapsuudesta, ja siihen yhdistyi pysyvän ja turvallisen mielikuvia.

Kirjoitin tekstiä muistikirjaan lyijykynällä kurinalaisesti kolme päivää. Jokaisen rivin piti tulla järjestyksessä. Kaikki mitä hylkäsin, hävisi kumittamalla iäksi. Säkeistöjen riimirakenteeksi valitsin yksitavuiset täydet riimit niiden keveyden vuoksi.

Samaan aikaan tekstin kanssa syntyi melodia ja myös riffin melodiakulku sekä biisin poljento kitaralla kompaten. Edu Kettunen tuottajana sai sen rytmiikan levyllä sitten vielä ihan toiselle tasolle. Sovituksesta vastasimme yhdessä.

Miten biisistä voi tulla klassikko näin psykedeelisellä tekstillä ja ilman kertsiä? Hitin salaisuus jää aina mysteeriksi. Säännöt ja tekijän omat tausta-ajatukset ovat toissijaisia. Kaiken taiteen ytimessä on subjektiivinen kokemus ja kokijan täydellinen vapaus omaan tulkintaan.”

Puheenjohtaja Pauliina Lerchen 3 pointtia: sosiaaliturva, alan reilut käytännöt ja monimuotoisuus

Julkaistu

Pauliina Lerche valittiin Musiikintekijöiden hallituksen puheenjohtajaksi kevätkokouksessa huhtikuussa yksimielisesti ja ilman vastaehdokkaita. Hän on Musiikintekijöiden yhdeksäs puheenjohtaja.

Lerche on toiminut musiikkialalla lähes 30 vuotta, joista 17 viimeisintä lastenmusiikin parissa. Hän on perustamansa Mimmit Music Oy:n toimitusjohtaja sekä Mimmit-yhtyeen säveltäjä, sanoittaja ja muusikko (laulu ja haitari). Mimmien toinen laulava jäsen on Pauliinan sisko Hannamari Vallila.

Mimmit sai alkunsa, kun Pauliina Lerche alkoi soololevyjensä (Katrilli 2002, Malanja 2006) julkaisun jälkeen saada palautetta: lapset tykkäävät sun musiikista, kannattaisiko tehdä musiikkia heille? Taitelija oli palautteesta ensin ihmeissään.

”Olin tehnyt soololevyilleni musiikkia, josta itse pidän. Luonnehdin sitä karjalaiseksi maailmanmusiikiksi.”

Ensin Lerche ajatteli, ettei osaisi tehdä musiikkia lapsiyleisölle, joka on tunnetusti vaativaa ja lahjomatonta. Ideaa pyöriteltyään hän kuitenkin löysi punaisen langan.

”Keksin, etten muuta musiikkityyliäni, mutta käytän sanoitusten inspiraationa suomalaisia kansansatuja, joita minulle on lapsena luettu paljon. Myös Tuhannen ja yhden yön tarinat, Kanteletar ja Kalevala ovat olleet tärkeitä.”

Lerche innostui uudesta suunnasta aivan valtavasti. Hän tajusi välittömästi, että Mimmit voisi olla paljon muutakin kuin musiikkia, ja että hän voisi toteuttaa sen parissa luovuuttaan kokonaisvaltaisesti.

”Jos ei yritä mitään, ei myöskään voi saavuttaa mitään.”

Nyt, 17 vuotta myöhemmin, Mimmit on tehnyt 8 albumia, 4 tv-sarjaa, 7 kirjaa sekä animaatioita, jotka on myyty yli 40 maahan. Mimmit Music Oy työllistää vuosittain noin 30 työntekijää osa-aikaisesti sekä lukuisia luovan alan alihankkijoita, kuten graafikkoja, kuvittajia, käsikirjoittajia, animaattoreita ja AV-teknikoita.

Seuraava unelma on Mimmien animaatioelokuva.

”Se on valtava haaste. Mutta jos ei yritä mitään, ei myöskään voi saavuttaa mitään.”

Pauliina Lerche kertoo tulevansa ”tavallisen tylsästä perheestä”. Lapsia kannustettiin luovuuteen ja heidän musiikillisia harrastuksiaan tuettiin, mutta suvussa ei ollut taiteilijoita.

”Perhe on tavallisuudestaan huolimatta tarjonnut minulle kulttuuripääomaa. Kun olin neljävuotias, äiti vei minut viulutunneille. Sain harrastaa myös kuvataiteita ja minulle luettiin ihan valtavan paljon. Minua vietiin Savonlinnan oopperajuhlille ja Pori Jazzeille. Perheen tulotasoon nähden kalliita soittimia ostettiin.”

Yhdeksänvuotiaana Pauliina pääsi mukaan kotikunnassaan Rääkkylässä perustetun Värttinän alkuperäiskokoonpanoon. Hän oli porukan nuorimpia. Laulun ja viulun lisäksi tutuiksi tulivat 5- ja 10-kieliset pienkanteleet. Värttinä oli hänen ensimmäinen musiikillinen korkeakoulunsa.

”Esiinnyimme ihan valtavan paljon kotimaassa ja ulkomailla. Muistan, kun teimme ensimmäistä levyä: Rääkkylän OP-tuvan pihaan tuli äänitysauto, josta vedettiin piuhat sisään taloon. Siellä me sitten soitettiin ja laulettiin.”

Värttinä taisi sinetöidä Pauliinan tulevaisuuden suunnan. Hän muistaa jo alakouluikäisenä kirjoittaneensa Ystäväni-kirjaan, että haaveilee opiskelusta Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosastolla. Haave toteutui toisella yrittämällä, Kuopion musiikkilukion jälkeen. Soittimeksi oli tuolloin vakiintunut harmonikka, koska siitä saa ilmoille kiehtovia sointumaailmoja.

”Vaikka vanhemmat tukivat valtavasti taideharrastuksiani, he pelkäsivät, etten voi elättää itseäni musiikilla. Sittemmin he toki ovat nähneet, että olen pystynyt siihen”, Lerche sanoo.

”Haluan vaikuttaa siihen, että musiikista on positiivinen kuva ammattina, joka houkuttelee osaavia ihmisiä. Ala ei tokikaan ole helppo.”

”Minua mietityttää, että miten saada nuorille, ja myös heidän vanhemmilleen, musiikintekijyys ja muusikkous näyttäytymään potentiaalisena uravaihtoehtona. Monet lapset ja nuoret, joilla on musiikillista lahjakkuutta, ovat hyviä muissakin asioissa. Haluan vaikuttaa siihen, että musiikista on positiivinen kuva ammattina, joka houkuttelee osaavia ihmisiä. Ala ei tokikaan ole helppo.”

Periksiantamattomuus, positiivinen asenne ja taipumus innostua asioista isosti ovat auttaneet Pauliina Lercheä pärjäämään vaativalla alalla.

”Takaiskuja on ollut paljon. Ei-vastauksia tulee aina huomattavasti enemmän kuin onnistumisia. En jää murehtimaan niitä, en ole katkeroitunut, ja iloitsen muiden menestyksestä ilman kateutta. Iloitsen monista työhöni liittyvistä asioista, kuten siitä, kun sovittajalta tulee hieno versio säveltämästäni ja sanoittamastani biisistä.”

On tärkeää keskittyä omiin vahvuuksiinsa. Jos vertailee itseään muihin, jää väistämättä häviölle.

”Aina löytyy maailmasta joku, joka on parempi biisintekijä, muusikko, laulaja, joka on kauniimpi ja jolla enemmän seuraajia somessa. Tärkein henkinen ominaisuus tällä alalla on itsetuntemus: pitää tietää, missä asioissa on hyvä. Ja pitää voida rinta rottingilla kertoa vahvuutensa. Itse olen hyvä luovuudessa. Olen myös hyvä esiintyjä. Mutta en ole paras muusikko tai musiikintekijä.”

Itseohjautuvuutta vaaditaan myös. Kukaan ei tule muistuttamaan, että tee biisi, treenaa soittoa, tee apurahahakemuksia ja markkinoi.

”Jos tunnistaa itsessään sen, että itseohjautuvuus ei ole vahvimpia puolia, niin silloin ei ehkä kannata hakeutua tälle alalle. On myös hyvä erottaa se, että jos joku ei tykkää siitä, mitä teet, se ei tarkoita, että olisit huono ihminen. Se, mitä teet taiteilijana, on eri asia kuin oma persoonasi. Hylkäyksiä ja torjuntoja ei missään tapauksessa tule ottaa henkilökohtaisesti.”

”Sosiaaliturva. Alan reilut käytännöt. Monimuotoisuus”, mainitsee Pauliina Lerche Musiikintekijöiden edunvalvontatyön tavoitteiksi, kun niistä kolmea tärkeintä pyydetään.

Luovilla aloilla toimivat ihmiset ovat hänen kokemustensa mukaan älyttömän rohkeita sekä valmiita tekemään kovasti töitä. Pienyrittäjyys ja freelancerius ovat usein ainoat vaihtoehdot intohimoammatin harjoittamiseen.

”Ja mikä on palkinto? Se, ettei itsensätyöllistäjillä ole sosiaaliturvaa. Suomi ampuu itseään jalkaan, kun aktiivisia ja rohkeita ihmisiä rangaistaan sillä, että he itsensä työllistäessään menettävät sosiaaliturvan. Olen aivan varma, että tälläkin hetkellä on työttöminä paljon eri alojen ihmisiä, jotka eivät tästä syystä uskalla ryhtyä itsensätyöllistäjiksi.”

Suomi on rakentunut siten, että ollaan joko työsuhteisissa töissä tai keskisuuria yrittäjiä.

”Meidän ala on siinä välissä. On paljon yksinyrittäjiä tai mikroyrityksiä. Ja nekin, joilla ei ole yritystä, määritellään työllistyväksi omassa työssään. Päättäjien pitäisi mielestäni nähdä, miten työelämä on muuttunut. Ei vain kulttuurialalla, vaan todella monella muullakin alalla, ihmiset työllistävät itse itsensä.”

”Päättäjien pitäisi mielestäni nähdä, miten työelämä on muuttunut.”

Itsensätyöllistäjien sosiaaliturva on ollut Musiikintekijöiden edunvalvonnan asialistalla vuosia – ja on vahvasti jatkossakin. Päättäjät pitää Lerchen mielestä saada ymmärtämään myös se, että luovat alat ovat oikea elinkeino, jossa on valtavasti kasvupotentiaalia.

”Suomi takertuu liikaa savupiippuihin sekä suo, kuokka ja Jussi -mentaliteettiin. Aloja, jotka nojautuvat ihmisten luovuuteen, ei oikein ymmärretä.”

”Menestyneimmät musiikintekijät tienaavat työllään hädin tuskin keskivertopalkan verran. Millä muulla alalla on vastaava tilanne? Ei millään. Biisintekijöiden saama osuus suoratoistopalvelujen tulonjaosta on keskimäärin vain alle 10 prosenttia, mikä on aivan liian vähän”, Lerche sanoo.

Hänen mielestään musiikintekijäpalkkion käyttöön ottaminen tekisi alasta reilumman. Reilua olisi myös se, ettei kenenkään tarvitsisi lähteä keikalle ilmaiseksi, vain näkyvyyttä saadakseen.

”Suomessa jää tällä hetkellä paljon hyvää musiikkia vaille minkäänlaista huomiota”, Lerche harmittele.

”Jos kukaan ei arvostele tai kirjoita levystä, eivätkä biisit saa radiosoittoa, eivät kuulijatkaan eivät löydä uutta musiikkia. Ongelma koskettaa erityisesti marginaalisempia genrejä ja indiepuolta. Mielestäni vähäisissä levyarvosteluissa ulkomaiset levyt saavat suhteettoman paljon huomiota. Missään muussa taidemuodossa kotimainen tuotanto ei kilpaile samalla tavalla ulkomaisen kanssa. Esimerkiksi ulkomaisista elokuvista toki kirjoitetaan paljon, mutta myös jokainen suomalainen elokuva saa kuitenkin julkisuutta.”

Lerche pohtii, että ongelmaa voisi nostaa toimittajien tietoisuuteen vaikkapa Musiikintekijöiden järjestämässä paneelikeskustelussa. Monimuotoisuuteen liittyy vahvasti myös radioiden, erityisesti Radio Suomen, soittolistat.

”Tällä hetkellä soitetaan liikaa samoja biisejä ja soitettavien artistien tai bändien joukko on liian pieni.”

Mitä Musiikintekijät haluaa tarjota jäsenilleen?

”Yhteisöllisyyttä. Kollegoiden tapaaminen on valtavan tärkeää ammatissa, jossa työtä tehdään usein yksin. Edunvalvontaa. Tässä tehdään vahvaa yhteistyötä muiden järjestöjen kanssa. Neuvontaa. Toimistolla on vahvaa osaamista alan sopimusasioissa.”

Loputon epävarmuus sekä sosiaaliturvan puute ovat hinta, jonka maksan siitä, että toimin intohimoammatissani. Näin Pauliina Lerche oli järkeillyt. Hänen vilkas mielikuvituksensa on vuosien varrella keksinyt tuhansia vaihtoehtoja sille, miten keikat voisivat loppua ja miten kaikki voisi mennä aivan pieleen. Sitten tuli korona.

”Pahimmassa painajaisessakaan en olisi voinut kuvitella, että Suomen valtio kieltää multa työnteon. Ihan maallikkona tutkin Suomen perustuslakia ja mietin, että eihän tämä näin voi voi mennä.”

Se herätti halun vaikuttaa asioihin. Myös lapset ovat nyt sen ikäisiä, että kalenterista löytyy tilaa yhteisten asioiden hoitoon. Pauliina Lerche valittiin Musiikintekijöiden hallitukseen keväällä 2023. Untuvikko sai lämpimän vastaanoton.

”Musiikkialan itsensätyöllistäjän ja freelancerin arki on kopioitu mun dna:han, eikä se sieltä enää lähde pois.”

Kun Kaija Kärkinen ilmoitti jättävänsä puheenjohtajuuden, Pauliina alkoi saada jäsenistöltä yhteydenottoja: voisitko sinä asettua ehdokkaaksi? Hän harkitsi asiaa viime kesän ajan perusteellisesti ja tiedostaen, että ajat ovat todella vaikeat luovan työn tekijöille.

”Ryhdyn puheenjohtajan toimeen valtavan innostuneena. Haluan olla puheenjohtaja, joka oikeasti tuntee asiat, joista päättäjien tapaamisissa keskustellaan. Tässä kesän aikana työlistallani on paneutua työttömyysturvalakiin ja vastaaviin asioihin perusteellisesti.”

Lerche on työssään Mimmien kanssa työskennellyt isojen toimijoiden, kuten Ylen, MTV:n ja japanilaisen Mitsukoshi-Isetan, kanssa. Hän on joutunut ottamaan paljon vastuuta ja tekemään päätöksiä.

”Haluan hyödyntää myös tätä kokemusta puheenjohtajan työssä.”

Puheenjohtajuuden rinnalla Pauliina Lerche jatkaa luovaa työtään musiikintekijänä. Sen lopettaminen olisi vastoin hänen luontoaan. Hän myös haluaa pysyä kiinni kentässä ja musiikintekijöiden arjessa.

”Musiikkialan itsensätyöllistäjän ja freelancerin arki on kopioitu mun dna:han, eikä se sieltä enää lähde pois. Ja jotta en kuulostaisi liian negatiiviselta, niin muistutan, että tämä oli unelma-ammattini ja se, mitä halusin tehdä. Olen ollut valtavan onnellinen tässä ammatissa. Mutta aivan hirveän paljon töitä tämä on vaatinut.”

Musiikintekijöiden puheenjohtaja Pauliina Lerche

Arkisia ajatuksia

Julkaistu

Kunnioitusta, kiitos!

Valmistelin viimeistä Kaijastusta kaikessa rauhassa perjantai-iltana, TV-kanavilla surffaillen. Maikkarilla kerrottiin, että Aleksei Navalnyi ”laskettiin hautaan Frank Sinatran My Wayn soidessa”. Ja täsmälleen samoin sanoin netti-Hesarin ingressissä. Järjestöjyrä minussa ehti jo pohtia, kenelle lähetän huomautuksen, että kyseessä oli instrumentaaliversio, ei siis Frankin, ja tekijät ovat Claude François ja Jacques Revaux. Hengittelin hetken ja päätin vain toivottaa hyvää matkaa rohkealle miehelle.

Edellisellä viikolla olin käynyt kipakkaa viestinvaihtoa moraalisten oikeuksien puolesta Ylen edustajan kanssa. Olisin itsekkäästi odottanut edes pientä pahoittelua tekijänimien unohtamisesta, ja ehkä pientä kiitosta asian korjaamiseen johtaneesta viestistä. Kun koko pitkää nimilistaa ei olisi olemassa ilman niitä kahta tekijää, ja yleisöllä on oikeus tietää. No, voihan sen hännän itsekin nostaa, kun kerran palstatilaa on annettu!

Valonpilkahduksia, kiitos!

Maailmassa, lähellä ja kaukana, tapahtuu tällä hetkellä asioita, joiden takia meidän on yritettävä pitää huolta omasta jaksamisestamme ja tukea toisiamme. Ja muistaa, että omalla työllämme, musiikillamme, autamme muita ihmisiä jaksamaan omassa arjessaan tämän repivän uutisvirran keskellä.

Huoltovarmuuskeskus on ymmärtänyt jotakin, jota olemme uhkaavien kulttuurileikkausten ja koronan jälkeisten taloudellisten ja henkisten vaurioiden keskellä yrittäneet konkretisoida: ”Nykyisessä turvallisuustilanteessa näen kulttuurialan merkityksen entistäkin keskeisempänä henkisen kriisinkestävyyden ylläpitäjänä”, sanoo keskuksen toimitusjohtaja Janne Känkänen.

Tarkoitus on nyt siis selvittää kulttuurialan ottamista mukaan huoltovarmuustoiminnan piiriin. Mielenkiintoista. Ja voi, kunpa ymmärrys heräisi myös toisaalla, mm. freelancereiden ja itsensätyöllistäjien sosiaali-, työttömyys- ja eläketurvan suhteen.

Kiitos itsellenne!

Kiitän teitä musiikintekijöitä viime aikojen hyvästä ja rakentavasta keskustelusta somekanavilla ja tilaisuuksissamme. Meistä on tullut hieno yhteisö, jossa kaikilla on mahdollisuus nostaa esiin tärkeitä asioita ja saada kollegoilta asiallisia kommentteja, kokemusasiantuntijoiden neuvoja, vertaistukea sekä voimauttavaa naurua.

Kiitos kaikille hallituskumppaneille 13 vuoden aikana. Jokainen on antanut kokemuksensa ja asiantuntemuksensa jäsenistön käyttöön, ja väittäisin, että olemme tehneet hyviä päätöksiä! Onnea jatkaville ja tuleville, teette tärkeää työtä! EU-vaalit lähestyvät, musiikintekijäpalkkioasia on kesken, tekoälykeskustelussa riittää näkökulmia, lobbaamista riittää, ja…

Kiitos Suomen Musiikintekijät ry:n toimiston Akulle, Sarille, Ninalle, Sannalle ja Lumille! Yhtä matkaa on kuljettu pitkään, ja suunta on sama ja selkeä. Lämpimän, osaavan ja luotettavan työyhteisön saa tuleva puheenjohtajakin, sen tiedän.

Kiitos koko Luovan Alkutuotannon jengille hyvästä yhteistyöstä ja yhteisestä äänestä, jolle todellakin on käyttöä!

Olen huijannut lähestyvää haikeutta kirjoittamalla arkisista asioista: Jatketaan, mitäs meillä seuraavaksi listalla onkaan? Varovasti availen työpöydän laatikoita ja lukittuja kansioita itsessäni. Jotakin on tuloillaan, mutta mitä…

Nähdään ja kuullaan, rakkaat musiikintekijät, viimeistään kevätkokouksessa ja Suomen parhaissa pikkujouluissa!

Kaija Kärkinen
Kirjoittaja on laulaja, sanoittaja ja näyttelijä. Hän on toiminut Suomen Musiikintekijöiden hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2012 asti. Kausi päättyy keväällä 2024.

Ievan polkka (Ievan polokka)

Julkaistu

IEVAN polkka on maailman tunnetuimpia suomenkielisiä lauluja. Sen savolaismurteiset sanat teki kuplettilaulaja Eino Kettunen. Ensijulkaisu oli lauluvihossa 1928. Ratkaiseva osuus nykysuosioon on ollut Loituma-yhtyeen versiolla.

Laulun syntymisen aikoihin Kettunen solmi avioliiton, jota morsiamen vanhemmat olivat vastustaneet, mistä voi löytää linkin Ievan ahdasmieliseen äitiin. Laulun voi tulkita myös sorrettujen voimalauluksi – Kettunen oli 1918 punavankina ja hän oli työväenlaulujemme pioneereja.

HANNI Autere kertoo Loituman version saaneen alkunsa, kun yhtyeen muut jäsenet Sari Kauranen, Anita Lehtola ja Timo Väänänen olivat talvella 1991–92 Moskovassa lumenveistokilpailussa keikalla.

“Siellä jossain narikkatilassa kyytiä odotellessa Anita alkoi laulaa Ievan polkkaa ajan kuluksi. Sari ja Timo alkoivat tavuilla kompata ja syntyi idea sovituksesta harmoonin tämmäystä muistuttavalla säestyksellä.

Anitalle laulu oli tuttu jo lapsuudesta. Matkan jälkeen hän toi harjoituksiimme sanat, jotka hän oli kirjoittanut käsin Lauri Jauhiaisen kirjasta Kuplettimestarit ja mestarikupletit.

OPINAHJOMME Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmä toimi silloin Fredalla. Siellä hioimme a cappella -sovitusta Anita soololaulajana, Timo basistina, Sari ja minä tämmääjinä. Muistan elävästi, kuinka istuimme pöydän ääressä miettien tavuja, joita me muut ‘soitamme’ Anitaa säestäessämme.

Kun muut ehdottivat minun improvisoivan väliosaan soolon, olisin mieluiten jyrkästi kieltäytynyt. En ollut koskaan tehnyt mitään vastaavaa enkä kokenut olevani improvisointitaitoinen.

Suunnittelin kaaren alkaen ujohkon savolaisukon mielikuvasta. Soolon edetessä tunnelma vapautuu, kunnes loppu on jo jazziin nojallaan. Niin se harjoituksissa syntyi ilman mitään paperille kirjoittamista. Koska se on improa, esityksissä se hiukan elää.

Ensiesitys oli Anitan laulututkintokonsertissa 1992 ja ensimmäinen levytys Kansanmusiikki-instituutin tuottamalla albumilla 1995. Siinä teksti on kokonaan Kettusen nimissä. Myöhemmin sovittiin tekstin kustantajan Warner Chappellin kanssa, että olemme tämän version osasanoittajia. Sovituksesta saamme normaalin Teosto-osuuden. Maailmalla moni mieltää kaiken kansanlauluksi, ja tätä joutuu vähän väliä oikaisemaan.

VUONNA 2006 joku kopioi vuoden 1995 levymme rallatussoolosta luupit meemiin, jossa piirroshahmo heiluttaa polkan tahdissa purjoa. Siitä alkoi lumipalloilmiö.

Vaikkei Kettusen tekstiä ymmärtäisi, svengi ja varmaan myös komiikka välittyy. Sisällöstäkin tulee kyllä jatkuvasti kysymyksiä. Pyrin avaamaan kulttuuria ja taustoja, kuten sitä, että savolaismurre luo suomalaiselle mielikuvan lupsakasta elämänasenteesta ja kiertoilmaisujen käyttämisestä, mikä osin siirtää vastuun kuulijalle.

NYT on juuri julkaistu Elina Oikarin ohjaama video, jossa on vuonna 2021 äänittämämme uusi versio muokattuna. Oman sooloni äänitin videolle vielä uudestaan kaikkein tunnetuimman rallatusversion mukaisesti.

Ievan polkka on saanut lukemattomat ihmiset maailmalla kiinnostumaan Suomesta, suomen kielestä ja kulttuuristamme. Olisi mahtavaa, jos suuri yleisö sekä päättäjät Suomessakin ymmärtäisivät, kuinka rikas ja hieno musiikkiperinne meillä on!”

Lisää tarinaa Ievan polkasta Loituman nettisivulla