Tekijä: Mysteerio
Uudet laulut sävellys- ja sanoituskilpailua ei tulla järjestämään Kotkan Meripäivien yhteydessä 2017.
Jazziskelmätilaisuus 12.1.2017 klo 18 Kirjasto 10:ssä
Musiikkiarkisto JAPA järjestää yhteistyössä Populaarimusiikin museo POMUSin kanssa tilaisuuden ”Suklaasydän, tinakuoret – suomalainen jazziskelmä” torstaina 12.1.2017 klo 18.00–20.00 Kirjasto 10:ssä, Elielinaukio 2G, Helsinki.
Dosentti, musiikintutkija Juha Henriksson ja muusikko Atro ”Wade” Mikkola valottavat suomalaista jazziskelmää musiikillisena ja kulttuurisena ilmiönä. Keskustelun lomassa esitetään musiikkiesimerkkejä. Muun muassa Laila Kinnusen, Brita Koivusen ja Helena Siltalan laulamissa jazziskelmissä pääsivät esiin luovalla tavalla jazzin ja iskelmän parhaat puolet. Kappaleet olivat usein iloisia ja melodisesti tarttuvia, ja niiden levytyksissä sovellettiin taitavasti jazzin rytmiikan, improvisaation ja soinnutuksen aineksia.
Tilaisuuden yhteydessä avataan suomalaisen populaarimusiikin historiaa esittelevä näyttely, joka on esillä Kirjasto 10:ssä 12.1.–9.3.2017. ”Sata vuotta populaarimusiikkia Suomessa” -keskustelusarjan muut tapahtumat järjestetään Kirjasto 10:ssä 9.2., 9.3., 11.4. ja 11.5.
Tilaisuus on osa Tieteiden yön ja Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa.
Tervetuloa!
Valaistunut valmentaja
Sanoittamisen opettelussa olen kulkenut pitkän tien. Siksi palaan hetkeksi ajassa taaksepäin. Alku on aina hankalaa. Tämä viisaus pätee myös laulun sanoittamiseen. Hapuilevat askeleet kaipaavat rinnalle muita ihmisiä, sellaisia jotka katsovat perään ja antavat ohjeita. Tärkeää on myös saada keskustella samassa tilanteessa olevien kanssa, koska tekemisessä on paljon sellaisia asioita, jotka vain toinen tekijä tajuaa.
Olin omien ensiaskeleitteni kanssa aikoinaan aika yksin. Olisin halunnut kysyä monia teknisiä asioita ja pohtia tekemiseen liittyviä suuria kysymyksiä ja ajatuksia. Laulujen sanoittaminen on itsenäistä ja yleensä yksinäistä puuhaa. Apua ja tukea on vaikea löytää, jos omat verkostot ovat vielä alkutekijöissään. Yhdessä tekeminen on tällä hetkellä muodissa, mutta biisileireille ja vastaaviin eivät kaikki voi osallistua. Itse tajusin aikoinaan, että vain harvalla on kiinnostusta lukea toisen tekstejä ja antaa niistä palautetta tai korjausehdotuksia.
Minulle silmät avaava kokemus oli Elvisin järjestämä sanoituskurssi Orivedellä 1996. Elvisin senaikainen toiminnanjohtaja Martti Heikkilä ymmärsi tämän typpisen koulutuksen tarpeen. Opettajina Orivedellä olivat Heikki Salo ja Pauli Hanhiniemi. Tajusin silloin, että Salo oli miettinyt sanoittamista monelta kantilta ja hän osasi myös jäsennellä asioita. Moni on minulta kysynyt: ”Miten sanoittamista voi opettaa?” Salolta sain vastauksen tuohon kysymykseen jo kauan sitten.
Nykyään tekemiseen saa koulutusta tai oikeastaan valmennusta monesta paikasta. On lyhyttä ja pitkää lauluntekokurssia. Netti auttaa löytämään sekä kursseja että hengenheimolaisia. Uusi sukupolvi on tullut kohisten markkinoille ja yhä useammalla soittajalla on jonkinlainen kosketuspinta myös biisien tekemiseen.
Alalla on joukko ihmisiä, jotka opettavat säännöllisen epäsäännöllisesti.
Tämän joukon tarpeisiin järjestettiin vuoden 2016 aikana Musa-alan valmentajien valmennus. Koulutus oli monimuotoista, eli lähipäivien lisäksi koulutukseen kuuluivat myös kotitehtävät ja erilaisten oppimista käsittelevien kirjojen lukeminen. Valmentajina oli kaksi rautaista ammattilaista Eija Hinkkala ja Minna Erkko, koulutuksen järjesti Sastamalan koulutuskuntayhtymä (Sasky).
Meistä osallistujista moni on opiskellut perinteisellä behavioristisella tavalla ja uudet opetusmetodit ovat meille outoja, kuten esimerkiksi tiimioppinen. Aluksi kaikki tuntui sekavalta ja monella vanhalla jäärällä oli myös luonnollinen puolustusmekanismi päällä. Tajusimme, että on pakko mennä pois omalta mukavuusvyöhykkeeltään kohti ahdistusvyöhykettä, koska siellä oppiminen on tehokkainta. Samalla kun erilaisia metodeja tuli testattua omaan itseensä, sitä tajusi, kuinka ne toimisivat myös opiskelijoihin.
Yksi suurimmista oivalluksistani oli koko oppimistilanteen kääntäminen päälaelleen. Valmentaja ei syötä tietoa, vaan opiskelija itse hankkii tiedon tai oivaltaa käsiteltävän asian. Se ei ole vain sanahelinää. Keskusteluryhmät, tekemällä oppiminen ja toisten opettaminen ovat monin verroin tehokkaampia kuin perinteiset tavat, kuten luennot ja lukeminen. Mehän emme tietenkään uskoneet sitä, joten meidät laitettiin tekemään ja kokeilemaan kaikkea käytännössä. Jokaisesta harjoituksesta piti tehdä joku tuotos, kirjallinen, kuvallinen tai esimerkiksi näytelmä.
Tottumattomalta se vaati uskallusta ja heittäytymistä. Se tuntui aluksi lapselliselta, mutta tilanne yhdisti ryhmää ja lopuksi jokainen heittäytyi täysillä mukaan. Johanna Viksten kiteytti hienosti: ”Hassuttelun avulla kaikki pääsevät yhteiseen hyvään fiilikseen. Näin valutetaan hanasta haaleat vedet ja saadaan lasiin uutta ja raikasta.”
Tiimioppimisessa valmentaja häivyttää itsensä taka-alalle ja antaa tilaa opiskelijalle tai tässä yhteydessä valmennettavalle. Valmentaja varmistaa, että ryhmä menee oikeaan suuntaan ja että kaikki pienryhmäharjoitukset puretaan isommalla joukolla. Tehtävänanto voi olla hyvinkin epämääräinen, mutta hämmennyksen jälkeen ryhmä löytää vastauksen ja oppiminen tapahtuu kuin huomaamatta.
Me opettelimme sellaisia taitoja, joilla voimme omaa juttuamme viedä eteenpäin. Itse kokeilin heti omassa ryhmässäni kurssilta saatuja oppeja. Jaoin luokan ryhmiin ja esitin heille yksinkertaisia kysymyksiä sanoittamisesta ilman selityksiä: Mikä on teema? Mikä on aihe? Mihin riimejä tarvitaan? Ryhmät purkivat ajatuksensa hienosti. Ensin he miettivät asiaa, kaivoivat tietoa ja keskustelivat. Lopuksi he esittävät asian koko luokalle. Kuin huomaamatta kaikki oppivat, koska oppimisen tehokkaimmat keinot tulivat käyttöön. Sain opiskelijoilta myös hyvää palauteta. Tajusin siinä hetkessä vääräksi vanhan sanonnan, ettei vanha koira opi uusia temppuja.
Islannin tekijäjärjestö on FTT
Islannin järjestön puheenjohtaja, Jakob F. Magnusson on tuttu näky Reykjavikin kulttuuripiireissä. FTT:n puheenjohtajuuden lisäksi hän johtaa myös Islannin Teoston (STEF) hallitusta ja työskentelee ”siinä sivussa” myös Reykjavikin City Center Directorina.
”Olen toiminut puheenjohtajan tehtävissäni nyt kymmenisen vuotta. Lähdin mukaan toimintaan rakentaakseni terveemmän ja vahvemman työskentely-ympäristön musiikintekijöille. Voisi sanoa, että tavoittelin perinteisesti parempaa maailmaa.”
Magnussonilla on paljon kokemusta vaikutustyöstä: hän on työskennellyt Islannin kulttuuriattaseana Lontoossa sekä ollut myös Islannin parlamentissa. Hän kokeekin tietävänsä paljon vaikuttamistyöstä, mikä on hänen nykyisissä tehtävissään ensiarvoisen tärkeää.
”Ensitöikseni puheenjohtajana hankkiuduin eroon STEF:in rakenteista, joissa annettiin enemmän painoarvoa klassiselle musiikille kuin kevyelle musiikille. Aikaisemmin esimerkiksi apurahoja myönnettiin vain klassisen musiikin säveltäjille. Muutoksen toteuttaminen ei ollut helppo homma.”
”Koen järjestelmämuutoksen lisäksi onnistuneeni myös auttamaan Islannin musiikkivientiä toimiessani vientiorganisaation puheenjohtajana. Aikanaan iso asia oli myös hyvitysmaksun saaminen kohtuulliselle tasolle.”
Viime aikoina Magnussonin työpöydältä tilaa on vienyt piraattipuolueen menestyminen.
”Se on aiheuttanut monissa huolta ja syystäkin.”
Positiivisia asioitakin kuitenkin tapahtuu: islantilainen musiikki jatkaa menestystarinaansa ja nykyään on jopa mahdollista elättää itsensä musiikillaan Islannin rajojen sisällä, mikä on mahtava asia. Islantilainen musiikki kiinnostaa maailmalla, joten olemme tehneet jotain oikein, hän hymyilee.
(loota)
FTT lyhyesti
FTT – Félag tónskálda og textahöfunda on perustettu 1983.
Islannissa kansallisten varojen pidätysprosentti on 9. Summa jaetaan puoliksi klassisen musiikin tekijäjärjestön (TÍ -Tónskáldaféag Íslands – classical society) ja kevyen musiikin tekijäjärjestön (FTT) kesken.
FTT jakaa myös apurahoja kahdesti vuodessa, yhteensä noin 80 000 euron edestä.
FTT:lla on myös residenssitoimintaa.
Jäseniä on yhteensä 450, joista 15 prosenttia naisia.
Jäsenyyden edellytyksenä on julkaistu tuotanto sekä Islannin Teoston (STEF) asiakkuus.
Edunvalvontatyönsä lisäksi FTT järjestää jäsenilleen myös biisinkirjoitusleirejä, seminaareja, verkostoitumismahdollisuuksia ja koulutusmatkoja.
Toimistolta kysytään neuvoa usein sopimuksien tarkistamiseen. FTT saa tähän lakimiesapua STEF:ltä. Toimisto neuvoo paljon myös apurahahakemuksissa.
FTT:ssä on hallituksen puheenjohtajan lisäksi yksi varsinainen työntekijä Jón Ólafsson, toiminnanjohtaja, joka työskentelee käytännön asioiden kanssa osa-aikaisesti
Munkkivuoren Peter Pan
Syksy Helsingin Munkkivuoressa on kaunis. Vaahterat loistavat keltaisena, eikä mikään riko esikaupunki-idylliä. Sotien jälkeen rakennettu kerrostaloalue edustaa aikaa, jolloin mentiin käytännöllisyys edellä. Ulvilantiellä eläkepäiviään vaimonsa Liisan kanssa viettävä Jukka Virtanen, 83, on asunut täällä jo 60-luvulta asti. Maailmanmatkaaja on satsannut uusien kulttuurien näkemiseen – omien sanojensa mukaan aina vähän yli varojensa – eikä oman linnan rakentamiseen. Toki Liisan ammatti matkatoimistossa on usein auttanut matkajärjestelyissä. Esimerkiksi yhteen aikaan perheen kesät menivät aina Kreikassa.
Ei Munkkivuoressakaan mitään moitittavaa ole. Virtaset asuvat mukavasti talon ylimmässä kerroksessa. Parvekkeelta näkee viereiselle Talin golfkentälle, ja ulkoilumaastot ovat mitä parhaimmat. Hissittömyys pitää jalat vetreinä. Vieressä oleva Pikku Ranska on kantapaikka, jossa Virtaset käyvät lounaalla harva se päivä.
Mutta kesäisin he ovat Jämsänkoskella, siellä he olivat edellisenä viikonloppunakin. Sanat eivät riitä, kun Virtanen alkaa kuvailla kotiseutuaan, nykyään Jämsään sulautettua tehdaspaikkakuntaa. Liisa vahvistaa asian: kyseessä on paratiisi. Keskellä Jämsänkoskea on järvi, jossa on juomakelpoista vettä. Ympärillä ovat erämaat ja kuohuvat kosket. Paperitehtaan ympärille syntynyttä kaupunkia ei ole tuhottu saastepäästöillä. Kysyn, onko Maalaismaisemaa-suomennos (säv. Elton John, san. Bernie Taupin) syntynyt juuri Jämsänkosken innoittamana, ja Virtanen vahvistaa asian.
”Puhun siinä omasta lapsuusmaisemastani. Sijoitin sen tarinan kokonaan Jämsänkoskelle. Se on tositapahtuma.”
Varsin moni muukin Virtasen sanoitus on syntynyt Jämsänkosken innoittamana. Työläistausta kuuluu monissa teksteissä kursailemattomuutena. Ei Virtanen varsinaisesti poliittinen ole, mutta kyllä huumorin keskeltä paistaa perusjätkän asenne.
Omien sanojensa mukaan ”pikku pirtissä, hellan ja tiskipöydän välissä” syntynyt kynäilijä harjoitteli veistelemällä kavereistaan pilkkalauluja. Ensimmäinen kokonainen teksti syntyi kesätöissä Yhtyneillä.
”Tein viisisivuisen raportin runomittaan: balladi kuudesta linjaviasta välillä Haavisto–Sulkusalmi. Insinööri Lohikoski piti sitä niin suurenmoisena, että hän vielä 19 vuotta myöhemmin pudotteli 7 minuutin raportin ulkoa tavatessamme.”
Isä, Eino Virtanen, oli voimalaitoksen huoltomies ja merkittävä hahmo yhteisössä. Poika oppi nopeasti tekemään kaikki samat hommat. Isän sairastuttua Jukka hoitikin äidin kanssa pitkälti isän työt.
Jämsänkosken pirtissä kyläili myös Reino Helismaa vuonna 1964. Häneen Virtanen tutustui kun he olivat molemmat aikakaudelle tyypillisellä viihdytyskiertueella. Helismaa huomasi Virtasen lahjakkuuden tekstittäjänä. Hän jopa esitti iltamissa Virtasen runon Nocturne, johon oli ihastunut. Yhdessä nautitut aamiaiset ja keikan jälkeiset illalliset olivat tärkeitä hetkiä oppia jotain viimeistä kesäänsä eläneeltä mestarilta.
”Tutkin tarkkaan Repen tavan työskennellä. Tupakkaa paloi, kun hän aloitti aamulla kahdeksalta ja teki päivän kirjoitukset. Sitten tunnissa syntyi laulut illan keikalle. Aina säännöllisesti samat hommat ja kahdeltatoista päiväunille.”
Virtanen tapaa vanhoja kavereitaan kahvilla Jämsänkosken Nesteellä. Hän on paikallinen kuuluisuus. Viime kesänä jalkapallokenttä nimettiin ”Jukka Virtasen kentäksi”. Se on asia, josta Virtanen on suunnattoman ylpeä; miehen suurin intohimo taitaa nimittäin olla kuitenkin jalkapallo.
Kentän vihkiäisissä pelattiin juhlaottelu, jolloin kentällä olivat muun muassa Atik Ismail, Mika Salo ja Arvi Lind. Virtanen kertoo pelanneensa niin Jari Litmasen kuin Teemu Tainion kanssa. Atik Ismailin kanssa Virtanen on ollut pitkään ystävä. Miehiä yhdistää kolme asiaa: jalkapallo, kirjoittaminen ja alkoholismi. Jalkapalloilijauransa jälkeen runokirjoja julkaissut Ismail pitää Virtasta mentorinaan.
”Opetin Atikia kirjoittamaan selkeää ja yksinkertaista tekstiä. Nykyään hän kirjoittaa helvetin hyvin. Hän on monilahjakkuus.”
”Oma käsiala löytyy epäonnistumisen ja onnistumisen kautta, työnteon kautta.”
On Virtanen opettanut kirjoitusta Teatterikorkeakoulussakin. Oppilaina on ollut pitkä rivi nykyisiä tekijöitä. Muun muassa jo edesmenneet mestarit Arto Melleri ja Reko Lundán olivat Virtasen oppilaita. Se kertoo paljon Virtasen arvosta perinteen jatkajana. Oppejaan hän ei kuitenkaan halua nuoremmilleen tuputtaa.
”En ole oikea ihminen antamaan neuvoja. Jokainen tekee omalla tavallaan. Oma käsiala löytyy epäonnistumisen ja onnistumisen kautta, työnteon kautta.”
Paperi eteen ja kynä käteen, on hänen tärkein neuvonsa. Virtanen ei ole koskaan luottanut inspiraatioon, ja on tosiaankin kirjoittanut aina kynällä. Niin hän teki muistelmansakin vuonna 2003.
Palataanpa vielä jalkapalloon. Se on nimittäin näytellyt Virtasen elämässä suurta roolia. Hän on pelannut eri sarjoissa sota-ajoista lähtien: viimeksi Valkeakosken Hakan ikämiehissä 2000-luvulla. Virtanen oli perustamassa jalkapalloseura Zoomia, jonka toiminnassa hän on ollut todella aktiivisesti vuosikymmeniä. Zoomin jäsenistössä on paljon viihdealan väkeä ja se on tunnettu hyväntekeväisyysotteluista ja rennosta asenteesta. Zoomin turvaverkko on pelastanut Virtasenkin monelta, silloin kun viinapirut ovat kiusanneet tai mieli ollut muuten alhossa.
Vaikka Virtanen on umpipositiivinen luonne, on hänelläkin ollut vastatuulensa. Viimeksi se on ollut syöpä. Hänen hyvä ystävänsä, pakinoitsija Bisquit eli Seppo Ahti kiteytti nasevasti Virtasen ”antaneen kasvot syövälle ja juovalle”. Kertonee paljon kaksikon keskinäisestä huumorista. Paljon yhdessä reissannut työpari julkaisi Intia-reissun kokemuksista kirjankin, Intiassa kukin on kummempi.
”En ole koskaan ottanut lauluntekoa päätoimiseksi ammatikseni, koska se on niin rasittavaa.”
Myös Junnu Vainio oli Virtasen läheisimpiä ystäviä. Yhteisinä töinä syntyi mainoksia, mutta ei varsinaisia laulutekstejä. Vaikka rivin tai kaksi he saattoivat toisilleen jeesinä antaa, jos toisen teksti oli jumissa. Vainion kuoleman jälkeen Virtaset lähtivät maailmanympärysmatkalleen. Tonagan atolleilla tapahtui merkillinen sattuma kun albatrossi kaarsi ilmassa kohdalle ja nyökkäsi.
Virtanen riensi kyynelsilmin kirjoittamaan:
kun naurulokki pääni päällä teki kierroksen
ja nousi sitten kohtisuoraan väliin pilvien
sain niin omituisen tunnun
että siinä sielu Junnun
lensi meren yllä vanhaa kaveria moikaten
Vainion ikivihreän Albatrossin säveleen menevä teksti tuli osaksi Virtasen kirjoittamaa Albatrossi ja Heiskanen -musikaalia, josta tuli menestys.
”En ole koskaan ottanut lauluntekoa päätoimiseksi ammatikseni, koska se on niin rasittavaa”, kertoo Virtanen.
Virtasen tekstejä onkin julkaistu ”vain” vajaa kolmesataa. Väittäisin kuitenkin, että niiden merkitys on lukumäärää suurempi – täysosumia on paljon. Päivätyönsä Virtanen teki television parissa. Hänellä on häkellyttävän monipuolinen ura suomalaisen tv-viihteen käsikirjoittajana ja ohjaajana, jonka taidot saivat tunnustusta ulkomaita myöten. Vuonna 1965 Virtanen sai yhdessä Aarre Elon ja Matti Kuuslan kanssa Montreaux’n Kultaisen ruusun tv-elokuvasta Lumilinna.
Myöhemmin Speden Pasasen ja Simo Salmisen kanssa syntyi elokuvia liukuhihnalta, ja Virtasesta tuli koko kansan julkkis. Salmiselle syntyi muutama hieno laulukin, esimerkiksi protestilaulun jalanjäljissä tehty Pornolaulu (säv. Jaakko Salo). Alle lujaa (säv. Esko Linnavalli), Suomen kenties ensimmäinen rapbiisi, on myös riemastuttava osoitus yhteistyöstä. Myös elokuvatunnari Uno Turhapuro (säv. Jaakko Salo) on Virtasen sanoittama.
Koulutukseltaan Virtanen on kuitenkin leikkaaja, ja se ammatti on vaikuttanut tekstittämiseenkin. Virtanen kertoo suhtautuvansa laulunteksteihin kuin filmiin: rytmi ja näkökulman vaihdokset tottelevat samoja lainalaisuuksia.
Kirjoittajana hän on monipuolinen. Humoristiset tekstit tunnetaan ehkä parhaiten, vaikka tuotannosta löytyy spektrin kaikki sävyt. Tekstejä on syntynyt varsin paljon teatterirevyihin, joissa laulut sulautuvat osaksi isompaa tarinaa. Virtuoosimaisena sanankäyttäjänä tunnustettu Virtanen tunnetaan ammattipiireissä suurena ihmistuntijana ja hyvästä yleissivistyksestään.
”Olin aika nopea kirjoittaja. Sananokkeluus ei kuitenkaan saa varastaa huomiota asialta, tärkeintä ovat sisältö ja rytmi. Teksti täytyy osata rakentaa niiden mukaan, niin kuin tein esimerkiksi Konstan paremmassa valssissa. Ja joka sanalla täytyy olla merkitys. Musiikin ja tekstin täytyy palvella toisiaan.”
Virtanen esittelee kirjahyllyssä olevia patsaita ja pystejä. Erityisesti jalkapalloilusta tulleista pysteistä Virtanen on ylpeä. On siellä rivissä myös Venla-patsasta ja vaikuttavan näköinen G. Pula-aho -patsas. Tuosta Leo Jokela Boozing Societyn vuonna 1995 antamasta kunnianosoituksesta Virtanen on erityisen mielissään, onhan se tunnustus viihdealan tekijöiltä. Sen saanut tyyppi on pakostakin rento ja hyvä tyyppi. Mitenkään turhan tärkeä Virtanen ei omista saavutuksistaan olekaan. Elämäkerrassaan hän nostaa yhdeksi meriitiksi muiden rinnalle Kupittaan mielisairaalan pöytätennismestaruuden vuodelta 1973. Samaan aikaan Turun Hamburger Börsissä pyöri ravintolashow, missä Virtanen esiintyi Marjatta Leppäsen kanssa. Joka yö esityksen jälkeen taiteilija palasi taksilla hullujenhuoneelle lepäämään.
Oongelmiaan Virtanen ei ole koskaan peitellyt. Mielen ylikiehuminen ja alkoholismi menevät molemmat osittain saman nimikkeen alle: kaksisuuntainen mielialahäiriö. Laulujen lunnaat ja niin edelleen, mutta kun Virtasen tekstejä lukee, niin väistämättä tulee mieleen, että kirjoittajan täytyy olla ihailtavalla tavalla vähän hullu.
Kun on sirkeät silmät ja kerkeä kieli
ja kympillä ostaa ja kahdella myy
kun on puhtaat munat ja vilpitön mieli
niin elämässä kaikki järjestyy
(Puhtaat munat ja vilpitön mieli / säv. Jori Sivonen, Markku Johansson)
Poskettoman hauska Matkamuistot on taattua Virtasta:
Mun matkamuistohyllyssäin on simpukka ja vaasi
sveitsiläiset nahkahousut, baabuska ja aasi
Eiffel-tornin pienoismalli, sarvikuonon toinen palli
kolme korkinavaajaa
on nähty paljon maailmaa
Tarinan lopussa selviää että kaikki matkamuistot on ostettu kuolinpesästä. Laulun säveltäjä on Virtasen pitkäaikainen työpari, Jaakko Salo. Häntä Virtanen tituleeraa mestarilliseksi sanoittajaksi ja sparraajaksi.
”Jakelta tuli paljon palautetta ja teknisiä huomioita. Jaakko oli Ruotsissa sotalapsena ja sai sieltä paljon vaikutteita, jossa oli ruotsalaista mutta myös vaikutteita Amerikasta. Me tehtiin paljon musiikkia jossa oli niin slaavilaista perimää kuin tuota amerikkalaista vaikutetta.”
Roisien tekstien ohella Virtanen on luonut myös lukuisia vakavan sävyisiä tekstejä, jotka kansa on ottanut omakseen. Myrskyluodon Maija (säv. Lasse Mårtenson, Benedict Zilliacus, suom. JV)
on osoitus Virtasen herkkyydestä. Konstan parempi valssi (säv. Konsta Jylhä) on myös noussut klassikon asemaan. Näyttämöpuolelta löytyy hienoja pohdintoja.
Mä kuulin kauniin laulun
jäin miestä kuulemaan
kuin maalannut ois taulun
hän noilla sanoillaan
Näin alkaa UIT-revyy Magiaa mahan täydeltä. Teksti on Virtasen käännös Roberta Flack -klassikosta Killing Me Softly (säv. Charles Fox, san. Norman Gimbel). Harjoituksissa Jaakko Salo treenautti Anna Erikssonia. ”Jes! Se oli siinä”, sanoi Salo tuupertuen maahan. Ne jäivät Salon viimeisiksi sanoiksi ja Virtanen menetti vuosikymmenien läheisimmän työtoverin.
YHDEKSI TÄRKEIMMÄKSI teoksekseen Virtanen nostaa Hallin Janne -oopperan vuodelta 2007. Sävellys on Jukka Linkolan, jonka kanssa Virtanen niin ikään on tehnyt monta yhteistyötä. Libretto perustuu tositarinaan nälkävuodelta 1867, jolloin Kuoreveden Hallin talon komea Janne murhasi postinkuljettajan saadakseen rahaa pelaamiseen ja ylelliseen elämään. Kuulostaa jälleen Virtaselta, joka on tunnettu myös Toto-pelihimostaan ja ympäri maailman tehdyistä reissuistaan. Ja sitä paitsi, tarinassa ollaan taas Jämsänkosken naapurissa. Kuvassa keskellä Jukka Virtanen -elämäkerrassaan kirjoittaja kehuu maksaneensa tyttärensä opiskelut ravivoitoillaan. Toisaalta hän kertoo vastapainoksi myös niistä pitkistä tappioputkista, jolloin kaikki rahat menivät epäonnisiin Toto-lappuihin.
Virtasen yläpilvessä huiteleva mielikuvitus ja lapsekas luonne tulevat ehkä parhaiten esille lastenlauluissa. Peter Pan -musikaalissa hän sanailee:
Uni hylkää kulmakarvas
valvoo alapääkin
vuorossa on isovarvas
se kohta väsähtääkin
(Kehtolaulu, säv. Jukka Linkola)
Ja näitä riittää. Lapsenlapselleen Virtanen kirjoitti maailmanympärysmatkallaan ikävissään kokonaisen runokirjan. Kaikki muistavat varmaan Hottentottilaulun (säv. & san: Thorbjörn Egner, suom. JV). Vuonna 1961 levytetty laulu on Virtasen ensimmäinen vinyylille kaiverrettu. Nykyään teksti voi jonkun mielestä vaikuttaa poliittisesti epäkorrektilta – jos ei tunne humanisti Virtasta. Ajankuva kuuluu ja teksti on lempeän hauska. Lopussa Huua Kotti ottaa kuninkaalta mieluummin jalkapallon kuin hänen tyttärensä. Kuinka Virtasta sekin.
Virtanen on Suomen Musiikintekijät ry:n kunniajäsen (2004). Hän on saanut useita tunnustuksia uransa varrella, esim. Juha Vainio -sanoittajapalkinnon (2002) ja Kultaisen Venlan elämäntyöstä (2012). Vuonna 2015 hän sai Captain’s Ball -palkinnon positiivisesta työstä suomalaisen jalkapalloilun hyväksi. Hänelle myönnettiin valtion taitelijaeläke 1997.
Virtasen sanoituksiin voi tutustua vaikkapa kirjasta Jukka Virtanen – omat ja käännetyt (Paasilinna 2011) tai kuuntelemalla tribuuttialbumin Sanat Jukka Virtanen (EMI 2008).
Häpeää kohti on hyvä mennä
Oli oikeastaan ihan sattumaa, että Dimitra ”Dimi” Salosta, 27, tuli lauluntekijä.
”Olin vuonna 2009 lentokentällä töissä, kun kaveri soitteli Tornion Pop & Jazz Konservatorion muusikkolinjalta, että sun pitää tulla tänne”, muistelee Salo elämänsä käännekohtaa ja nauraa iloisesti päälle.
Musiikki oli toki kuulunut Ylivieskassa lapsuutensa ja nuoruutensa viettäneen Salon elämään pienestä pitäen. Hän oli soittanut poikkihuilua kymmenen vuotta musiikkiopistossa ja laulanut lapsi- ja nuorisokuoroissa.
”Olin silti jotenkin ajatellut, että tuleva ammattini ei liittyisi musiikkiin. Valmistuin matkailuvirkailijaksi, mutta sinänsä hyvä ja koulutusta vastaava työ lentokentällä ei ollut hiljentänyt musiikkihaaveita. Siispä lähdin Tornioon, ei sitä tarvinnut kauaa miettiä!”
Kaveri oli tiennyt jotain, mitä Salo itse ei silloin vielä tiennyt. Ujosta muusikonalusta alkoi kuoriutua oman musiikkinsa tekijä.
”Aloin tehdä biisejä, koska kaikki muutkin koulussa tekivät. Osaa noista biiseistä laulan keikoilla edelleen, joten kyllä niistä ihan käyttökelpoisia tuli. Aika pian asetin itselleni tavoitteen, että lopputyönäni esitän pelkästään omia biisejäni. En nähnyt muuta vaihtoehtoa. Opettelin myös soittamaan koskettimia, koska huilulla ei paljon itseä säestetä.”
Muusikkolinjaa seurasi lauluntekijälinja, joka vahvisti laulaja-lauluntekijän identiteettiä ja naulasi viimeistään sen, mitä Salo oli musiikissaan etsinyt: oma sanottava alkoi löytyä. Nyt Salo opiskelee pop & jazz -musiikkipedagogiksi Oulun ammattikorkeakoulussa.
Teatraalisesta esiintymistyylistään tunnettu Salo on esittänyt omaa tuotantoaan eri kokoonpanoilla muutaman vuoden, ja elämänmakuisten laulujen tulkki saa yleisöltä kannustavaa palautetta kappaleistaan.
Salo kuvailee tuotantoaan melodramaattiseksi musiikiksi, joka flirttailee teatterin suuntaan.
”Useimmat biiseistäni ovat aika synkkiä, mutta on niissä sarkastinenkin kaiku. Myös luottamus, toiveet ja ikävä ovat usein läsnä.”
Esiintyminen on Salolle voiman lähde.
”Yleensä kaikki epävarmuus oman materiaalin esittämisestä häviää siinä vaiheessa kun alan esiintyä. Se on kuin benjihyppy tuntemattomaan, sitä on pakko saada lisää. Kun olen lavalla, elämässä on järkeä.”
Laulun aiheta Salo sanoo poimivansa ympärillään olevista ihmisistä ja ilmiöistä.
”Ennen kirjoitin enemmän omasta elämästäni, mutta yhä enemmän löydän aiheita myös ympäriltäni. Se on helpottavaa: ei tarvitse koko ajan olla vuodattamassa omaa sydänvertaan! Biisi voi lähteä syntymään vaikka Hesarin uutisista.”
Yleensä Salo tarttuu kynään silloin, kun maailmassa on virhe.
”Pitää olla joku vika tai ongelma jossain. Merkityksellisten laulujen tekeminen on minulle tärkeää, enkä halua pakoilla vaikeita aiheita. Ajattelen myös niin, että jos teet aina sellaista tekstiä jonka kuka tahansa muukin voisi tehdä, et ikinä pääse eteenpäin.”
Sydänverellä kirjoitetuilla lauluilla on silti paikkansa.
”Olen huomannut, että jos vähän hävettää, se on vain hyvä asia. Häpeää kohti on hyvä mennä. Meistä jokaisella on omat kipupisteemme, ja itselläni ne liittyvät juuriini. Isäni on kreikkalainen, ja olen tutustunut häneen ja siskoihini vasta aikuisuuden kynnyksellä.”
Kivusta syntyi biisi Isätön, joka julkaistiin joulukuussa. Se on Salolle ehkä henkilökohtaisin kappale.
”Kun ihmiset ovat tulleet juttelemaan tuosta biisistä, olen huomannut, että olen antanut äänen ilmiölle, isättömyydelle. Vaikka tein kappaleen itselleni, se on antanut paljon myös muille saman tilanteen tai tuntemuksen kokeneille. Olen siitä mielettömän otettu ja onnellinen. Samalla huomaan, että omakohtaisuus on jollain kummallisella tavalla loitontunut koko kappaleesta.”
Nuoruuden jyrkän mustavalkoisuuden jäätyä taakse Salo on huomannut, ettei häpeää pidä pelätä.
”En ole eikä minusta tule täydellistä. On ollut helpottavaa hyväksyä oma vajavaisuutensa. Nykyään olen tiiviisti yhteydessä Kreikan-perheeni kanssa. Onneksi on Skype. Silti elämässäni on läsnä jatkuva ikävä, mutta sekin on asia joka on vain hyväksyttävä. Olen tällainen tyyppi jonka sydämessä on ikuinen syksy. Olen tehnyt siitäkin biisin, ja sen nimi on Syyskuu.”
Ne piirteet, jotka joskus ärsyttivät itsessä ja saivat kokemaan olon ulkopuoliseksi, ovat saaneet hyväksynnän.
”Mitä enemmän vietän aikaa Kreikan-perheeni kanssa, sitä enemmän huomaan heissä juuri niitä samoja piirteitä, joita olen koittanut itsessäni tukahduttaa sopiakseni suomalaiseen muottiin. En olekaan outo, kummallinen ja vääränlainen. Vähitellen olen onnistunut kääntämään sen vahvuudekseni.”
Salo on tehnyt useaan vielä julkaisemattomaan kappaleeseensa sanoja myös kreikaksi.
”Ymmärrän kreikkaa kohtuullisesti mutta puhun vielä niin heikosti, että toistaiseksi puhun perheeni kesken engreekiä, tai jotain sinne päin. Usein perheeni puhuu kreikkaa ja kysyy minulta kreikaksi, ja minä vastaan englanniksi. Se on mahtavaa.”
Kreikkalainen musiikki on Salon sydäntä lähellä, ja sitä hän kuuntelee Suomessa aina yksin.
”Se vie tiettyyn mielentilaan. Sellaiseen haikeaan kaipaukseen jostakin sellaisesta, mitä minä en koskaan saanut siksi, että perheeni asuu eri puolella maailmaa. Kreikan kielessä on kuvaava sana tuolle tunteelle, harmolipi.”
Kreikkalaisista laulajista ja heidän tulkinnoistaan löytyy tuohon mielentilaan Salon mukaan sylinomaista lohtua.
”Tärkeimpinä heistä ovat Dimitris Mitropanos, Antonis Remos, Nikos Vertis ja Vasilis Papakonstantinou. Viimeisin on isäni suurin suosikki, ja siksi hänen fanittamistaan vastaan tuli joskus kamppailtua. Enää ei nolota isä eikä Vasilis-fanitus!”
Pari vuotta sitten Salo päätyi mukaan Kauko Royhkä & The Boots -kokoonpanoon – vahingossa, kuinkas muuten.
”Lauloin Kaukon levylle alun pitäen mallistemmoja Jarmo Heikkisen studiolla Kempeleessä. Jamppahan soitti aikanaan jo Kauko Röyhkä & Narttu -yhtyeessä. Kauko tykästyi lauluuni ja pyysi mukaan levylle ja keikoille. Etelän Peto julkaistiin keväällä 2014 ja teimme keikkaa syksyyn 2015 asti.”
Albumilla Salo ja Röyhkä laulavat myös dueton Poika sateessa (säv. & san. Kauko Röyhkä).Tänä vuonna Salo on adoptoitu oululaiseen Radiopuhelimet-yhtyeeseen.
”Se meni vähän samalla tavalla. Kävin laulamassa Saastan kaipuu -levylle taustoja pariin biisiin, ja kohta kysyttiin, haluaisinko lähteä keikoille. No todellakin! Ensimmäinen keikka oli Qstockissa ja aika näyttää, mihin tässä päädytään. Tämä on ehkä maailman siistein juttu!”
Salo ajautuu usein pois omalta mukavuusalueeltaan.
”Jostakin syystä näytän ajavan itseni elämäntilanteisiin, joissa opiskelen tai teen töitä oman mukavuusalueeni ulkopuolella. En osaa sanoa, onko se jokin sisäinen pakko olla oppijana, mutta sitä näyttää tapahtuneen ja tapahtuvan koko ajan. Voisin päästä niin paljon helpommallakin, mutta olen nopea innostumaan asioista, eikä siitä yleensä ole enää paluuta järkeilyyn. Pakkohan elämää on kokeilla!”
Salo suhtautuu nöyrästi saamiinsa tilaisuuksiin.
”On ollut hienoa saada oppia mestareilta.”
Opintojen, laulunopetuksen ja kaupan alan töiden ristiaallokossa Salo yrittää löytää aikaa ja tilaa omalle luomiselle.
”Ei se aina ole helppoa. Vuokra on maksettava, ja tuntemattomana artistina on vaikea saada keikkoja joista maksetaan kunnolla. Siksi teen lisätöitä urheilukaupassa ja yritän jotenkin hallita ajankäyttöäni niin, että oman musiikin työstämiselle jäisi aikaa. Vetäydyn välillä treenikselle kirjoittamaan, mutta vähän silppuistahan se on.”
Omakustanteet videoineen maksavat. Oman työn markkinointiin menee aikaa.
”Tässä vaiheessahan tämä on vielä vain kallis harrastus, vaikka suhtaudunkin musiikkiini ammattimaisesti. Joskus sitä miettii, millaiset etelänmatkan olisi voinut ostaa yhdenkin biisin äänitykseen, miksaukseen ja masterointiin käyttämillään rahoilla, mutta eivät ne ajatukset kovin pitkään päätä vaivaa. Tämä on vain pakko tehdä. Tavoitteeni toki on, että parin vuoden päästä valmistuttuani pedagogiksi pystyn elättämään itseni pelkästään musiikkiin liittyvillä töillä. Eikä se tarkoita mitään pröystäilevää elämäntyyliä, vaan tällaista taiteilijalle tuttua kitkuttamista, kuten tähänkin asti.”
Opiskelevan muusikon tulovirrat koostuvat pienistä puroista.
”Laulua olen opettanut jo useita vuosia. Liikuntapainotteisen muskarin pilottiryhmien vetäminen on tämän syksyn uusi aluevaltaukseni. Olen siitä tosi innoissani!”
Laulujen kirjoittaminen on empatialaji
Ennen Mokomaa Marko Annala (s. 1972) oli kitaristina Slumgudgeonissa, joka teki Euroopan-keikkoja ja nautti ug-suosiota Suomessa. Bändin meininki oli huuruista ja vaarallisen energistä.
”Tuli hajotettua niitä kitaroita ja itteensä. Jengi tuli keikoille kuin sirkusesitykseen ja pettyi, jos mitään dramaattista ei tapahtunut. Kyllästyin siihen ja ajattelin, että ois makeeta jos ois sellainen bändi, jossa biisit riittäisi ja merkitsisi. Jätkät tulisi lavalle omina itsenään ja oma karisma riittäisi. Jäin Slumgudgeonista pois. Tarve johonkin uuteen oli niin voimakas.”
Seuraavaksi Annala liittyi joksikin aikaa Pronssisen Pokaalin riveihin. Sen ohella hän alkoi tehdä biisejä ajatellen, että niille löytyisi joku laulaja. Ei löytynyt, joten hän alkoi itse laulaa ja perusti bändin. Se sai nimensä vanhan karjalaisnaisen Annalalle osoittamasta hokemasta “voi siuta mokomaa”. Mokoma teki vuonna 1997 demon Annalan ensimmäisistä biiseistä (Kasvan, Toinen Kohtu ja Pimeyden Liitto). Niiden perusteella bändi sainattiin EMIlle.
”Saatiin levytyssopimus ihan liian aikaisin. Ei olisi pitänyt käydä niin. Jälkikäteen kuunneltuna ekat levyt kuulostaa demoilta. Isoilla tuotannoilla harjoiteltiin soittamista ja biisintekoa.”
Lappeenrantalaisbändi teki EMIlle kaksi ensimmäistä levyään (Valu ja Mokoman 120 päivää). Tuore lauluntekijä Annala suhtautui biisinkirjoitukseen silloin ylimielisesti ja tuumi, että olisi heittämällä Suomen top vitosessa kirjoittajana.
”Parikymppisen, tai oikeastaan jo lähemmäs kolmekymppisen, miehen ajattelua tämä. Ehkä siinä mielessä tervettä pöyhkeilyä, että sain tekemisen käyntiin. Sitten tuli se vaihe, että ei tämä olekaan niin helppoa. Ja sitten tajusin, että meillähän on ihan järjettömän paljon hyviä sanoittajia. Että enhän mie ole yhtään mitään. Se oli tärkeä reitti käydä läpi.”
Mokoman alkuvuosien jälkeen Annala alkoi kiinnittää enemmän huomiota siihen, miten sanoittaa biisejä.
”Siihen, että sisältö vastaa otsikkoa ja siihen, miten saan mahdollisimman pienillä kielikuvilla sanottua sanottavani. Tavujen ja äänteiden sointiin ja kaikkeen muuhun, mikä kuuluu sanoittajan ammattitaitoon.”
Annala tajusi myös, että omasta itsestä ei pysty ammentamaan ikuisesti. Hän ajattelee, että jokainen ihminen pystyy tekemään yhden taideteoksen omasta elämästään, omista nuoruuden angsteistaan, vaikka vaillinaisilla taidoillaan. Pystyäkseen enempään on kasvatettava empaattista minää ja suuntauduttava ulospäin.
”On pidettävä itsessään yllä jonkinnäköistä kulttuuri-ihmistä; kohdattava hetkiä, ihmisiä, taiteita, erilaisia arvoja ja näkemyksiä. Jos ajautuu pelkkään arjen puurtamiseen, eikä sen rinnalla pidä hengissä kulttuuripersoonaansa, ei voi ikinä kirjoittaa yhtään hyvää biisiä. Olen ihan vahvasti sitä mieltä. Jos pitäisi luennoida jossain tilanteessa biisinteosta niin varmaan sanoisin, että elä elämää. Ole jotain mieltä asioista.”
Kolmannen albuminsa (Kurimus, 2003) Mokoma julkaisi omalla Sakara Records -levymerkillä. Sen perustamiseen päädyttiin, kun sopimus EMIn kanssa raukesi kesken kauden, eikä muilla levy-yhtiöillä ollut uskoa julkaista Mokomaa bändin omilla ehdoilla.
”Silloin oli Kotiteollisuus ja Trio Niskalaukaus -buumi, ja meitä olisi haluttu laittaa siihen muottiin. Me soitettiin nopeammin, ja sitä ei oikein sitten ymmärretty levy-yhtiöissä. Mutta me oltiin pikkukeikoilla ympäri Suomea nähty, miten ne nopeet biisit tärähtää jengille.”
Tekeminen vapautui hillittömästi sen jälkeen, kun Mokoma päätti julkaista levynsä itse. Kitaristi Tuomo Saikkosella oli yhtiön perustamiseen liittyvää osaamista, ja valokuvaajat ja kansitaitelijat löytyivät kaveripiiristä. Koko paketti alkoi olla enemmän omannäköistä.
”EMIllä tuli sanomista, kun kasvatin ekan levyn jälkeen parran. No miehän suivaannuin siitä. Leikkasin partani, liimasin sen joulupukkikorttiin ja lähetin kortin Hakasen Gabille kotiin”, Annala nauraa.
”Gabista ei tosin ole muuta kuin hyvää sanottavaa. Hänellä on muusikkotausta ja hän ymmärsi meitä. Häntä olemme käyttäneet sparraajana myöhemminkin. Ja hänhän oli oikeassa kun EMIn tuotantopäällikkönä ollessaan ennusti, että olimme ihan lähellä breikkaamista.”
Menestykseen Mokoma pääsi kiinni julkaistuaan Takatalvi-sinkun ilmaiseksi nettisivuillaan. 2000-luvun alkupuolella moinen ratkaisu oli vielä erikoinen, ja moni kuulija löysi bändin. Omalla levymerkillä sen jälkeen julkaistut albumit ovat saaneet menestystä; kultalevyjä ja listaykkösiä.
Kokoonpano on alkuvuosien jälkeen vaihtunut. Nykyisessä soittavat kitaristit Tuomo Saikkonen ja Kuisma Aalto sekä basisti Santtu Hämäläinen ja rumpali Janne Hyrkäs.
”Tuomo on levy-yhtiömme bisnesjohtaja. Mie olen bändin taiteellinen johtaja ja jätkien mukaan myös henkinen johtaja. Mokoman kohdalla olemme unohtaneet bisnesajattelun. Levyt saattavat jäädä tappiollisiksikin, kun visioita toteutetaan”, Annala sanoo.
Uusin Mokoma-albumi on nimeltään Laulurovio. Se on toinen akustinen Mokoma-kokoelma. Akustisuus on avannut uusien keikkapaikkojen ovia. Mokoma on käynyt mm. Aleksanterin teatterissa Helsingissä, Sello-salissa Espoossa ja Sibelius-talossa Lahdessa. Akustisuus on bändille mukavaa vaihtelua.
”Akustisuus ei tarkoita, että soitetaan samat jutut hiljempaa. Pitää sovittaa biisit kokonaan uusiksi, ettei niistä häviä jännite. Pitää luoda akustisilla instrumenteilla uudelleen se tunnelma, joka on tekstissä. Rankat biisit rankoilla teksteillä on edelleen rankkoja. Akustisesti sillä ajatuksella, että kaikki soittimet on lyömäsoittimia”, Annala summaa.
”Sanoittajana koen, ja tiedänkin, että ryhmä joka on kiinnostunut Mokoman sanoituksista, on suurempi kuin se ryhmä, joka on kiinnostunut Mokomasta musiikillisesti. Akkarikeikat palvelevat sitä yleisöä, joka ei halua tulla kuuntelemaan sähköistä keikkoja syystä tai toisesta: joko äänenpaine käy liian kovaksi tai sanoista ei saa selvää. Mie tykkään myös siitä, että saan laulaa ja esiintyä eri tavoilla.”
Miten biisit syntyvät? Annala sanoittaa kaikki ja säveltää noin puolet Mokoman biiseistä. Myös jokainen bändin jäsen säveltää.
”Mie teen havaintoja. Laitan ylös sanapareja ja lauseita arkisen puuhastelun keskellä. Sitten jossain vaiheessa istun alas kirjoittamaan, eli laitan niin sanotusti läskit siihen lihan ympärille. Jätän demon tosi raakileeksi, ja biisit sovitetaan bändikämpällä lopulliseen muotoonsa.”
Laulu voi lähteä liikkeelle ulkopuolisesta sysäyksestä, kuten esimerkiksi Sinä riität. Se syntyi tunnekuohusta, jonka aiheutti kohtaaminen Tampereen rautatieasemalla uskonnollisia lappusia jakelevan hepun kanssa.
”Nostin käden torjuvasti, ja hän sanoi jotain ikävää. Mie kysyin häneltä, että kenen takia sie jaat noita lappuja. Pelkäätkö että mie joudun helvettiin? Vai pelkäätkö, että itse joudut helvettiin, jos et jaa noita lappuja? Tilanne johti molemminpuoliseen suuttumukseen, ja kotona inspiraation vallassa kirjoitin ihmisyyden ylistyksen. Ajattelin, että ihmisen pitäisi nähdä kauneutta ja hyvyyttä muissa ihmisissä riippumatta siitä, käskeekö joku ulkopuolinen voima siihen vai ei.”
sinä riität sanoja joka suunnalta lupauksia, toiveita en aio korvaani kallistaa ei ole aika autuuden pelastuksen, ihmetekojen nyt on aika mutkat suoristaa ei kiehdo taivas, ei helvetti ei krusifiksi, ei fetissi voin siirtää kantani tuonnempaan en ole kiinnostunut profetioista taivaspaikoista, määräsijoista olen kiinnostunut sinusta saat olla juuri tuollainen en tahdo valmista tahdon sinut heikkouksineen sinä riität minut täyttämään en lue karman lakia en toimi kristuksen veressä en kuule kaikuja avaruudesta en tahdo tietää mantran voimasta kuulla lehmän suurasta tahdon tietää enemmän sinusta saat olla juuri tuollainen en tahdo jumalaa tahdon ihmisen saat olla keskeneräinen en tahdo valmista tahdon sinut heikkouksineen sinä riität minut täyttämään säv. & san. Marko Annala Mokoman albumilta Varjopuoli
Valapattoon Annala kirjoitti ensin säkeistön, jossa hän itse puhuu. Sen jälkeen hän kuvitteli itsensä ex-puolisonsa asemaan ja kirjoitti lisää.
”Sitten sekoittelin näiden kahden kertomuksia yhden ihmisen minämuotoiseksi paatokseksi. Siten pääsin omaa kertojaminääni ja kokemusmaailmaani syvemmälle. Oikein säikähdin kun tajusin, millainen paskiainen olen ollut. Tätä tehdessäni vuodatin muutamia kyyneleitä.”
valapatto et saata tietää, et liioin ymmärtää kuinka kipeää voi kieli tehdäkään kun murtuu kahle, pääsee irti ajatus tuo pelätty ja tarkoin varjeltu se haastaa valan joka ammoin annettiin vannomalla ikuisuutta uhmattiin nyt lupaus on vain muisto menneestä en hyväksy, pidän kiinni rippeistä kiertäkää minut kaukaa kiertäkää minut kaukaa tahdon vain muistuttaa minä, sinä, minä vannoin sinä, minä, sinä vannoit muistiisi palauttaa minä, sinä, minä vannoin sinä, minä, sinä vannoit aion korvat ummistaa selityksesi vaipukoot unholaan en piittaa siitä mikä tuntuu hyvältä mikä oikealta, mikä tarkoitetulta sinä annoit sanan, sinä lupasit et jätä minua, vaan missä olet nyt minä etsin rauhaa, sitä tuskin saan sillä kykene en anteeksi antamaan kiertäkää minut kaukaa kiertäkää minut kaukaa tahdon vain muistuttaa minä, sinä, minä vannoin sinä, minä, sinä vannoit mieleesi teroittaa minä, sinä, minä vannoin sinä, minä, sinä vannoit säv. & san. Marko Annala Mokoman albumilta Varjopuoli
Mutta minulta puuttuisi rakkaus -sanoitukseen Annala käytti ”empatiatyökalua”.
”Olin kiinnittänyt huomiota siihen, miten paljon yksinäisyyttä on, ja miten usein vanhukset ovat yksinäisiä. Mietin kuinka onnekas olen ollut. En ole koskaan tuntenut todellista yksinäisyyttä, en edes silloin kun olin syvästi masentunut. Kirjoitin mietteitäni siitä, mitä yksinäisyyttä tuntevat ihmiset tuntevat, mitä he pelkäävät.”
mutta minulta puuttuisi rakkaus lyhty sammunut pääni päällä ei yksikään ajatus elä kipu esittäytyy ystävänä on aina vain lähempänä vaalin sitä rakkaudella sillä ei ole minulla toista huokaan hiljaa eikä kukaan vastaa päivät seuraavat toinen toistaan ja minä odotan jotain tapahtuvan ja minä odotan jonkun saapuvan onko jossain minulle koti johon joku minua kaipaa muistelen aikaa jolloin vielä nauroin ja tunsin vihaa nyt olen kehys vailla kangasta luuta ja heikkoa lihaa ja minä odotan jotain tapahtuvan onko jossain minulle koti johon joku minua kaipaa ryntääkö joku syliin jos olen ollut poissa pitkän aikaa itkeekö joku jos kuulee minun kuolleen pois huomaako edes kukaan onko haudallani kynttilöitä kukkia saanko mukaan säv. & san. Marko Annala Mokoman albumilta Elävien kirjoihin
Annala ajattelee albumit yhä kokonaisuuksina ja rakentaa ne mielellään jonkun teeman ympärille. Teema-ajattelu on vahvimmillaan albumilla Elävien kirjoihin. Sen Annala kirjoitti masennuskokemuksistaan. Hän kertoi myös julkisuudessa sairastumisestaan.
”Yleensä Mokoma-levyjä markkinoidaan musiikki edellä. Nyt katsottiin aiheelliseksi markkinoida persoona edellä, koska masennustematiikka on lyriikoissa niin vahvasti läsnä.”
Tämä johti siihen, että Annalan kohtaamiset fanien kanssa ovat muuttuneet pintapuolisista keikkakiitoksista syvällisiksi keskusteluiksi.
”Tykkään tavata ihmisiä ja jutella fanien kanssa. Se on ollut aina luontevaa. Mutta monesti olen keikkareissujen jälkeen kotona tosi uuvuksissa ja huonolla tuulella, koska hajotan itseni niin monella tasolla. Voi tulla palautetta, että miun musiikkia on kuunneltu paljon lapsen kuoleman jälkeen. Yhden viikonlopun aikana saatan kuulla parikymmentä rankkaa stooria. Sen lisäksi piippaa korva, sattuu niskoihin ja on univelkaa. Sunnuntai-iltana on vaikea jaksaa pelata omien lasten kanssa Afrikan tähteä.”
”Silti on hienoa, että on saavuttanut tuollaisen tason ihmisten kanssa. Mie tykkään siitä, että ihmiset kertoo, miksi meidän musiikki on tärkeää. Joskus ajattelin, että haluaisin tehdä jotain altruistista työtä. Aioin hakea opiskelemaan ortodoksista teologiaa. Yhtäkkiä musiikkihommat alkoivat toimia ja huomasin, että tässähän se miun altruistinen työni onkin, musiikissa.”
Sanoitukset julkaistaan tekijän luvalla.
Ylen hankalat tekijätiedot
Kappaleet esitellään tyyliin ”Metro-tytöt: Hiljainen kylätie, Johanna Kurkela: Rakkauslaulu, Armi ja Danny: Tahdon olla sulle hellä”. Ja niin edelleen. Mukana on myös ”Reijo Taipaleen Satumaa”, joka sijoittui kakkoseksi Ylen Kaikkien aikojen iskelmät -äänestyksessä 10 vuotta sitten. Silloinkaan äänestykseen otettujen laulujen tekijätietoja ei ilmoitettu; ei edes äänestystuloksista kerrottaessa. Elvis ry lähestyi tuolloin Yleä kirjeellä, jossa se paheksui tekijätietojen puuttumista ja pyysi oikaisua. Näemmä nyt on paikallaan lähettää Ylelle samaiset isyysoikeusterveiset uusintana, tähän hetkeen päivitettynä:
”Suomi 100 vuotta – Rajaton 20 vuotta -äänestyksen yhteydessä on jätetty teosten tekijöiden nimet mainitsematta. Tämä on selvästi hyvän tavan ja tekijänoikeuslain 3 § 1 momentin vastaista. Muistutamme, että tekijöiden moraalisiin oikeuksiin kuuluva tekijöiden nimien mainitseminen teoksen esittämisen yhteydessä on tekijän persoonan kunnioittamista.”
Uuden Musiikin Kilpailun osalta on havaittavissa hienoista yhteisymmärrystä. UMK:n nettisivuilla kilpailijat esitellään vahvasti artisti edellä, mutta kappaleiden tekijätiedot löytyvät sentään Yle Areenasta ja näkyivät tv-ruudussa, kun finalistit julkistettiin. Hurraa ja hymiö! Musiikilla on tekijänsä.
Edistyksellistä vuotta 2017!
Mainittujen kappaleiden tekijätiedot:
Metro-tytöt: Hiljainen kylätie (1953) säv. / sov. Toivo Kärki, san. Reino Helismaa
Reijo Taipale: Satumaa (1962) säv. / san. Unto Mononen, sov. Kaarlo Valkama
Armi ja Danny: Tahdon olla sulle hellä (1977) säv. / sov. Veikko Samuli, san. Juha Vainio
Johanna Kurkela: Rakkauslaulu (2010) säv. Lauri Ylönen, san. Paula Vesala, sov. Sampo Haapaniemi, Markus Koskinen
Hyvää kukoistavan kulttuurin vuotta!
Päätin aloittaa hyvistä uutisista. Tutkailin tilastoja ja barometrejä ja löysin paljon ilon aiheita: Musiikkivienti on kasvussa. Kotimainen musiikki soi radioissa ja suoratoistossa. Äänitemyynti on kasvussa, ja kotimaisen musiikin osuus myynnistä on lähes puolet. Tekijänoikeusmyönteisyys kasvaa vuosi vuodelta; 72% suomalaisista näkee tekijänoikeuskorvausten vaikuttavan positiivisesti suomalaiseen kulttuuriin.
Nuoret tekijät ja musiikkialan yrittäjät luottavat tulevaisuuteen, vaikka juuri nyt tekisikin tiukkaa. ja vaikka klikkauskulttuuri jyllää, yli puolet alle 30-vuotiaista uskoo albumiformaattiin!
Ylellä kun oltiin, kerroin myös musiikintekijäbarometrin selkeän viestin: radio on edelleen ehdottomasti tärkein media musiikkialalle, sosiaalinen media ja streaming tulevat kaukana perässä.
Ja sitten ne huolenaiheet: Digikorvaukset jakautuvat epäoikeudenmukaisesti eikä läpinäkyvyydestä ei ole tietoakaan. Kuluttaja ei tiedä, mihin hänen rahansa ohjautuu. Metadatan puuttuminen ja puutteellisuus ohjaa korvauksia vääriin käsiin. Alustapalvelut (mm. Fb, YouTube) hyödyntävät sisältöä korvaamatta tekijöille muuta kuin satunnaisia mainossenttien rippeitä.
Emme onneksi seiso tumput suorina hangessa, vaan olemme aktiivisesti mukana muuttamassa maailmaa tekijä- ja kulttuurimyönteisemmäksi: on User centric- ja metadatatutkimushankkeita muiden alan järjestöjen kanssa, EU-tason tekijänoikeuslobbausta oman kattojärjestön kautta, läpinäkyvyyttä ajava kansainvälinen Fair Trade Music, vain muutamia mainitakseni.
Niin, entäpä se kulttuurin kukoistaminen? Eikö se ala reiluista ja kunnioittavista ja kannustavista olosuhteista, sisällön arvostamisesta? Vahva tekijänoikeus vapauttaa luovaan työhön. Kohtuullinen korvaus mahdollistaa ammattimaisuuden. Julkinen ja oman alan tuki turvaa monimuotoisuuden; koskaan kun ei tiedä, mitä hittiä sieltä marginaalista nousee.
Ylellä kun oltiin, täytyi toki ottaa puheeksi myös portinvartijoiden merkitys. Musiikkialan barometrin mukaan 75% kaikista alan toimijoista pitää nykyistä soittolistakulttuuria huonona. Musiikkipäälliköiden ammatillisesta uteliaisuudesta ja kunnianhimosta riippuu, tarjotaanko kansalle myös sitä, mistä se ei vielä tiedä pitävänsä.
Ja jotta kansa tietäisi, mistä se pitää, on tekijätietojen oltava näkyvissä ja ajan tasalla, senhän toki pitäisi olla itsestään selvää!
Olisi hienoa, että suomalaisessa, kunnianhimoisessa tv-sarjassa, olisi suomalainen, kunnianhimoisesti sävelletty musiikki, ja tekijän/tekijöiden nimi loistaisi kirkkaana ohjaajan ja käsikirjoittajan rinnalla. Vähän niin kuin Tanskanmaalla…
Lopuksi vielä menneen vuoden hienoin tiivistys, Lasse Kurjen kynästä (Selvis 3/16):
”Teknisesti äänitteen tekeminen ei ole koskaan ollut näin helppoa. merkityksellisen sisällön tekeminen, sen sijaan, ei ole muuttunut yhtään helpommaksi.”
Jatketaan hyvää ja kukoistavaa keskustelua myös tulevana vuonna!
Musiikinalan tilastotietoa ja tutkimuksia:
Musiikkialan barometri 2016
Tekijänoikeusbarometri 2016
Musiikkiviennin markkina-arvo Suomessa 2015
Verolain muutoksen monet hyödyt
Ongelma on, että kustantajan maksamat ennakot kuittaantuvat takaisin liian hitaasti, jos niistä tehdään maksettaessa ansiotulon ennakonpidätys.
Toimivaa näissä tilanteissa olisi se, että kustantaja maksaisi kustannusennakon tekijän yhtiölle ja Teosto tilittäisi tekijän tekijänoikeuskorvaukset niinikään tekijän yhtiölle, jolloin tekijä voisi maksaa ennakoita takaisin nopeammin. Verottaja saisi oman siivunsa tekijän yhtiön verotettavasta tuloksesta sekä sen maksamista palkoista ja osingoista.
Veroaloite osoittautui yllättäen ratkaisuksi myös toiseen musiikintekijälle hyvin yleiseen ongelmatilanteeseen. Vierailin nimittäin sanoittaja ja yrittäjä Eija Hinkkalan kanssa Verohallinnossa esittelemässä musiikintekijän toiminimen veroilmoitukseen liittyvän vaaratilanteen: Musiikintekijä voi ilmoittaa Teostolle, että haluaa tekijänoikeuskorvauksensa tilitettävän toiminimelleen. Silloin niistä ei pidätetä ansiotulon ennakonpidätystä. Verolain mukaan Teosto joutuu kuitenkin ilmoittamaan Verohallinnolle nämä samat tekijänoikeuskorvaukset, ja ne kirjautuvat saajansa veroehdotukseen ansiotuloiksi.
Tuplaverotuksen vaara on siis ilmeinen, koska verolaki vaatii, että myös toiminimi ilmoittaa kaikki elinkeinotoiminnan tulot. Myös tekijänoikeuskorvaukset luetaan sellaisiksi, jos Teosto tilittää ne toiminimelle. Kaiken lisäksi ne kirjataan toiminimen veroilmoituksessa kohtaan muut ansiotulot, jollaisia toiminimellä voi toki olla muitakin. Tämä vaikeuttaa entisestään sen hahmottamista, että tekijänoikeustulot onkin nyt kirjattu kahteen paikkaan: veroehdotukseen ja toiminimen elinkeinotuloksi.
Kysyimme Verohallinnon virkailijoilta, miten tämä tuplaverotuksen vaara voidaan estää. Heidän mukaansa kannattaa vetää tekijänoikeuskorvaukset yli jommasta kummasta ilmoituksesta – vaikkakin verokäsittelijä kyllä huomaisi mahdollisen tuplakirjauksen. Uskallan epäillä tämän lupauksen sataprosenttisuutta.
Toinen vaihtoehto virkailijoiden mukaan on se, että tekijänoikeuskorvauksia ei tulkittaisi pelkästään ansiotuloksi, ja että tekijänoikeuskorvaukset voisi tilittää tekijän yhtiön tuloksi. Se vaatisi verolain muutoksen. Nykyisen verokäytännön mukaan Teosto voi osoittaa tekijänoikeuskorvaukset toiminimelle. Korvaukset ovat kuitenkin edelleen tekijän ansiotuloksi luettavaa, ja siksi ne kirjataan myös veroehdotukseen.
VOILÁ! Tässä on jo kaksi parannusta, joihin löytyy lääke verolain aloitteemme mukaisesta muutoksesta. Ja kumpikaan näistä lopputulemista ei vie valtiolta pois verotuloja – ellei mahdollisia tuplaverotuloja toiminimen kohdalla lasketa.
Lisäksi on hyvä muistaa se, että jos musiikintekijä saisi suunnata tekijänoikeuskorvauksensa omalle yhtiölleen, tällä mahdollistettaisiin yritystoiminnan kasvattaminen, investoinnit, pitkän tähtäyksen suunnitelmien tekeminen sekä työllistäminen.
Ajat muuttuvat, toivottavasti verolaki sen mukana.