EN | SVE
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Jotain rajaa genreajatteluun

Tekijä: Mysteerio

Jotain rajaa genreajatteluun

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1998)

Olen huolestuneena pannut merkille, että eräänlainen genreajattelu, asioiden ja toimien arvottaminen, on valtaamassa alaa myös yhdistyksemme jäsenien keskuudessa. Tämä koskee laaja-alaisesti edustamamme musiikin lajeja ja tyylisuuntia, erilaisia työskentelytapoja, sekä suhtautumis- ja toimintatapoja yhteisöissä, yhdistyksissä, yrityksissä jne.

Usein kuulee jopa kevyen musiikin eri osa-alueiden halveksimista ilmeisesti esittäjän oman imagon nostamiseksi. Tässä ollaan aika vaarallisella tiellä. Olemmehan aina halunneet korostaa kaiken musiikin tasa-arvoa ja kaikkien kulttuurin osa-alueiden tarpeellisuutta ja yleisön valinnanvapautta. Tähän saakka olemme tuossa tasa-arvonedistämisessä pienin askelin onnistuneetkin. Sinänsä en henkilökohtaisesti usko lopulliseen tasa-arvoon missään asiassa, mutta annan mielelläni kunkin henkilön, asian, tapahtuman ja vaikkapa sävelteoksen asettua itse ajan saatossa ansaitsemaan arvoonsa. Tuo arvo ei kuitenkaan lopulta aina ole edes rahassa (EURO/USD) mitattavissa, vaikka sitä juuri nyt on helppo käyttää mittana (FIM).

Joissakin tilanteissa luonnollisesti ja valitettavasti joudutaan panemaan erilaisia asioita arvojärjestykseen. Tällaisia tilanteita ovat mm kilpailut ja apurahat. Eikö vain näissäkin lopulta huomata, että sitä ehdotonta ja oikeaa arvotusta ei löydy? Älkäämme siis niissä tapauksissa; elikkä normaalissa jokapäiväisessä elämässä; joissa tuota arvotusta ei ole aivan pakko suorittaa, myöskään sitä tehkö.

Mielestäni kevätpaneelissa esillä ollut ”avaimenreikämalli” on hyvä työkalu edelleenkin. Meillä on se paha tapa, että näemme maailman vain siitä omasta avaimenreiästämme, emmekä usko mitään muuta olevan olemassakaan, taikka emme ainakaan anna sille mitään arvoa. Totta on, että kaikki eivät voi tehdä ja olla kiinnostuneita kaikesta, mutta voisimme antaa ”kaikkien kukkien kukkia” ja avata omaa oveamme katsoaksemme koko maailmaa laajemmalti, vaikka emme sen kaikkiin toimiin itse osallistukaan.

Teoksen tarina, osa 2

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1998)

Kun teos äänitetään ja tuotetaan äänitteelle, tulee kuvaan (ääneen) mukaan ”Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeustoimisto GRAMEX r.y.” kuten virallinen nimi kuuluu, mutta helpompi on sanoa vain GRAMEX. GRAMEX perustettiin vuonna 1967 valvomaan ja edistämään äänitteillä esiintyvien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeuslaissa säädettyjä oikeuksia. Taiteilijat ja tuottajat tekevät sopimuksen GRAMEXin kanssa asioiden hoitamisesta. GRAMEX pitää rekisteriä taiteilijoista, tuottajista ja äänitteistä. Äänitteillä olevia biisejä eli uria on rekisterissä 700.000, joista suomalaisia 260.000 ja ulkomaalaisia 440.000. Suomalaiset urat lisääntyvät n. 20.000/vuosi. Kun äänitettä käytetään radio- tai tv-lähetyksessä tai jossain julkisessa paikassa, tulee käyttäjän maksaa siitä GRAMEX-maksu. Tällaisia soittotapahtumia oli esim. vuonna 1997 paikallisradioissa yli 3,7 miljoonaa ja Yle:llä yli 640.000. GRAMEXissa nämä ilmoitetut soittotapahtumat kohdistetaan rekisterissä oleviin äänitetietoihin. Tämä kohdistaminen tapahtuu 70% automaattisesti ja 30% käsin. Automaattisen kohdistamisen mahdollistaa tietokoneella toimitetut käyttötiedot. Käyttäjiltä saadut rahat jaetaan kerran vuodessa tilityksenä puoliksi äänitteen tuottajan ja taiteilijoiden kesken. Ulkomaalaisten äänitteiden käytöstä saadut rahat käytetään suomalaisen äänitetuotannon edistämiseen Suomessa, mutta tähän on ilmeisesti tulossa muutos.

”Esittävä taiteilija” äänitteellä tarkoittaa kolmea eri asiaa: solisti, kapellimestari ja muusikko/laulaja. Solisti on se joka on kuuluisa, kapellimestari määräilee ja muusikko on se joka tekee kaiken likaisen työn. Solisti ja kapellimestari on suhteellisen ymmärrettäviä juttuja, mutta miksi kaikki muut äänitteellä esiintyvät ovat muusikko/laulaja, eli kitaristi, taustalaulaja, ohjelmoija ja bongonsoittaja on muusikko/laulaja. GRAMEXin säännöissä sanotaan vielä että ”taiteilijan esityksen tulee kuulua esittävän taiteen piiriin”. Mitä on henkilö joka skrätsää vinyylilevyä, muokkaa ääntä tietokoneella ja siirtää lopullisen äänen toisen tietokoneen kovalevylle? Entäs kuinka ilmoitetaan äskeisen esimerkin käyttämän vinyylilevyn esittävien taiteilijoiden ja tuottajan osuudet? Eikö paras olisi jos kaikki ilmoittaisivat reilusti mitä ovat äänitteellä soittaneet ja/tai laulaneet. Ääniteilmoituksessa oleva ”0”, eli osuuksien määrä kappaleessa on kohta, jota en täysin ymmärrä, mutta olen pärjännyt koska GRAMEXin esitteessä on kaiken edellä mainitun kumoava teksti ”yhtyeen jäsenet voivat keskenään sopia, että taiteilijoiden osuus jaetaan tasan yhtyeen jäsenten kesken niin, että kaikki ilmoitetaan muusikoiksi (myös solisti)”. Koska keskinäisen jaon voi sopia, GRAMEXin kannattaisi siirtyä käyttämään lomaketta, jossa olisi osuuksien kohdalla prosenttiosuus ja taiteilijaryhmän kohdalla tietty määrä taiteilijanimikkeitä +”muu mikä?” -kohta. Teosilmoituksen tapaan tulisi tuottajien ja taiteilijoiden laittaa allekirjoituksensa myös ääniteilmoitukseen, jotta kaikki osapuolet olisivat tietoisia ilmoitetuista tiedoista. Mistä taustalaulaja tietää mitä ison levy-yhtiön ääniteilmoituksen tekijä ilmoittaa GRAMEXille?

50% GRAMEX-korvauksista saa tuottaja, jonka velvollisuuksiin ääniteilmoituksen täyttäminen kuuluu. Käytännössä äänitteen tuottaja on levy-yhtiö, eikä se henkilö, jonka nimi on mainittu tuottajaksi äänitteessä. Äänitteeltä löytää tuottajan katsomalla kohtaa P, sen jälkeen lukee tuottaja ja julkaisuvuosi. Muita äänitteissä olevia merkintöjä on © =tekijänoikeuksien haltija (tässä kohdassa ”manus” tarkoittaa, että teosta ei ole kustannettu) ® =rekisteröidyn tavaramerkin haltija. Teosten kohdalta mahdollisesti löytyvä kirjainyhdistelmä on ISRC-tallennekoodi (The International Standard Recording Code), joka on kansainvälinen ja kaikilla teoksilla on omansa. ISRC-koodista selviää maa, tuottaja, vuosi ja juokseva teosnumero. Jos kaikki teokset olisivat ISRC-koodattuja ja jos kaikki käyttäisivät niitä, olisi kaikki paljon helpompaa. Äänitteeltä tulisi vielä löytyä kappaleen nimi, säveltäjä, sanoittaja, sovittaja, kääntäjä, kustantaja ja kappaleen kesto. Mielestäni mitä enemmän tietoa sen parempi.

Tuottaja eli levy-yhtiön edustaja tekee ääniteilmoituksen ja lähettää sen ja äänitteen etiketin/levykannen GRAMEXiin, jossa miljoonien tietojen yhdistäminen tuottaa levy-yhtiöille ja taiteilijoille rahaa.

Syvien tuntojen tulkki

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1998)

Kohtaaminen kolera-altaalla ei tunnu sopivalta, kun lähtee haastattelemaan herkkien laulujen tekijää.
Käytännöllinen se kuitenkin on, sillä ollaan lähellä Katajanokkaa, mistä Anna-Mari Kaskinen tulee hiukset hulmuten, suoraan Kirkon toimitalosta Ruotsin virsikirjan suomennostyöryhmän kokouksesta. Miten kolmen lapsen äiti, monissa työryhmissä ja kokouksissa istuva, maata ja maailmaa kiertävä kouluttaja voikin näyttää noin runoilijalta!

Kirjoittaminen oli jo lapsena Anna-Marin oma kieli.

”Koulussa minun ei tarvinnut kirjoittaa aineitani puhtaaksi mustekynällä, koska ne olivat niin pitkiä. Oppikoulun alaluokilla kirjoitin näytelmiä, joita sitten esitimme koulun pihalla roskalaatikoiden takana.”

Anna-Mari Kaskinen o.s. Miettinen syntyi syksyllä 1958 Turussa esikoisena kolmilapsiseen ”turvalliseen, hyvään kotiin”. Koulussa rehtori huomasi tytön lahjakkuuden ja patisti tämän hakemaan stipendiä Walesin kansainväliseen opinahjoon, jonne Suomesta valittiin vuosittain kaksi nuorta. Sieltä heltisi varasija, mutta kutsu tuli vastaavaan kouluun Kanadaan.

”Lähdin 16-vuotiaana, täysin valmistautumattomana, kahdeksi vuodeksi kouluun, jossa oli 200 oppilasta 46:sta maasta.” ”Suomeen palattuani aloin kirjoittaa. Aluksi se oli vain kaiken koetun purkamista. Palikat olivat täydellisesti sekaisin. Löytääkseni selvyyttä elämääni kirjoitin ja kirjoitin – jostain syystä runomuodossa. Ostin vain uusia vihkoja ja kirjoitin ne täyteen yhtään tietämättä, mitä niillä tekisin.”

Ylioppilaaksi päästyään Anna-Mari lähti Turusta ja aloitti opiskelut Helsingin Yliopistossa.

”Asuin Lempi Hellaakosken luona. Lastensa toivomuksesta 86-vuotias Lempi oli suostunut siihen, että joku asuisi hänen kanssaan, ja minä sain olla se joku. Aika tuossa kulttuurikodissa merkitsi minulle varsinaista yliopistoa, näköalapaikkaa. Lempi Hellaakoski runoilija Aaro Hellaakosken vaimo ja kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen sisar, kutsui minut usein tapaamaan vieraitaan, kulttuuriväkeä. Kohokohta taisi olla se, kun tapasin Eino Leinon tyttären ja sain häneltä hänen isänsä runokirjan.”

”Lempi Hellaakoski oli avoin, avarasydäminen, kaikesta kiinnostunut. Keskustelimme paljon myös runoudesta. Pitkään aikaan en kehdannut puhua hänelle omista runoistani. Kun sitten kerran näytin niitä, hän suhtautui hyvin hienovaraisesti ja ilahtui: taas joku hänen kattonsa alla kirjoittaa runoja! Siellä näin ja aloin uskoa, että taiteellinen elämä on vakavasti otettavaa työtä.”

Ennen valmistumistaan filosofian maisteriksi Anna-Mari opiskeli kirjallisuustiedettä, espanjaa, englantia, poliittista historiaa… teologiaakin. Ja se tiedekunta koitui Anna-Marin kohtaloksi. Siellä hän törmäsi kahteen Pekkaan: Kaskisesta tuli aviomies ja Simojoesta säveltäjä.

”Simojoen Pekka sanoi, että hänellä on suuri määrä säveliä, joissa ei ole sanoja. Minä sanoin, että minulla on suuri määrä sanoja, joissa ei ole säveliä. Siitä se alkoi. Alkuaikoina esitettiin laulujamme kolmen hengen ryhmänä, sitten perustettiin Alabasteri-yhtye ja keikkailtiin seurakunnissa.”

Varsinaisen läpimurron Kaskinen-Simojoki-team teki kesällä 1981, kun Suomen Lähetysseuran vuosijuhlille iltahartaudeksi tehty Afrikkalainen messu räväytti alkuun uuden hengellisen musiikin aikakauden. ”Tuntui ihmeelliseltä, että muutkin halusivat laulaa meidän lauluja!” Vauhti kiihtyi: lauluja, musiikkinäytelmiä, messuja, esiintymisiä ja levytyksiä katkeamattomana virtana. Suosio kasvoi.

Tuli vuosi 1986. Kaskisen perhe pakkasi tavaransa ja muutti Australiaan. Pekka oli nimitetty ulkosuomalaistyöhön Melbournen seurakunnan papiksi.

”Kutsumustietoisuuteni häilyi. Ajattelin, että työni sanoittajana oli ohi. Mutta Australiassa minua pyydettiin tekemään siirtolaismessu. Sanoitin, sävelsin ja esitin sen.”

Anna-Marin yhteydet Suomessa oleviin säveltäjiin säilyivät. Ja yhteistyö vain vahvistui, kun perhe palasi kotimaahan 1990. ”Tuntui hyvältä, kannustavalta aina, kun joku pyysi sanoitusta, luotti tekemisiini.”

Suurimman osan tasaiseen tahtiin ilmestyneistä lauluistaan, messuistaan ja musiikkiteoksistaan Anna-Mari on tehnyt Pekka Simojoen kanssa, mutta myös Jaakko Löytty, Jukka Leppilampi, Kari Hakala, Jukka Salminen ja Petri Laaksonen ja monet muut ovat säveltäneet ja levyttäneet Anna-Marin sanoituksia.

Anna-Marin tekstejä on käännetty kymmenelle kielelle, tutuimpien lisäksi muun muassa kiinaksi, norjaksi ja unkariksi. Hän on myös laajentanut kirjallista tonttiaan julkaisemalla kaunokirjallisia teoksia ja laulukokoelmia, tekemällä käännöstöitä ja toimimalla pienille lapsille suunnatun Lastenmaa-lehden päätoimittajana.

Paitsi lasten ja nuorten lauluja Anna-Mari on viime aikoina kirjoittanut paljon tekstejä aikuisille.

”Olennaista lauluissani on ihmisen elämän ja uskon kysymysten palautuminen erityisesti luonnon tapahtumien kautta. Joku voi luulla, että tällaisten laulujen tekijän elämä on irti maanpäällisistä, mutta kyllä se on ihan tavallista arkea – lasten sairastelua, kiukuttelua, pyykkivuoria, tiskikasoja… Kaiken lisäksi olen epäkäytännöllinen; pyykkivuoren korkeudesta ja sen sellaisesta voi nähdä, missä vaiheessa työni on. Onneksi mieheni on joustava. Hän ei ole koskaan sanonut, että minulla pitäisi olla ’kunnon työ’ tai että kodin pitäisi olla tiptopkunnossa. Ja onneksi asumme Vivamossa, Kansan Raamattuseuran kurssikeskuksessa, missä perheen voi välillä viedä syömään talon ruokalaan.”

Anna-Marin päivät täyttyvät perheen asioista ja erilaisten työryhmien ja seminaarien tehtävistä. Kirkossa meneillään oleva jumalanpalvelusuudistuskin on työllistänyt Anna-Maria esimerkiksi perhemessun rukouksien laatijana. Yöt ovat sitten omaa kirjoittamista varten. Koskettavia lauluja syntyy koko ajan. Tilaustöitäkin on riittämiin: parhaillaan tekeillä on kaksi näytelmää, toinen liittyy Savitaipaleen seurakunnan historiaan ja toinen Hämeenlinnan kirkon 200-vuotisjuhlaan.

”Palaute? Kyllä sitä tulee. Sen verran, että saa voimaa tarttua taas uuteen.”

Oton uudet projektit

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1998)

Sain Oton langan päähän vähän ennen vappua. Työn touhusta, kuinkas muuten. Puhelimme nykyisistä projekteista ja vähän entisistäkin (muista kuin järjestöjutuista tällä kertaa). Pyysin nimittäin Ottoa kertomaan Selvisin lukijoille myös rakkaimmista Love Records -projekteistaan. Mies intoutuikin muistelemaan, ja alkoikin harmittaa, että yhteen haastatteluun saa vain murto-osan kaikesta siitä mielenkiintoisesta, missä Otto on ollut mukana. Ja tuli mieleen siinä Oton juttuja kuunnellessa, että jos hän joskus kirjoittaisi elämäkertansa, se olisi todella jotakin lukemisen arvoista…

Mitä puuhastelet juuri nyt?

No, istun studiolla ja iskin juuri viimeiset kosketukset uudelle Billy Strayhornin säveltämää musiikkia sisältävälle cd:lle. Olen ollut ko. projetissa sekä sovittajana että tuottajana ja täytyy sanoa, että projekti on ollut erittäin mielenkiintoinen. Levy sisältää ennen julkaisematonta ja harvoin kuultua Strayhorn -materiaalia. Billy Strayhornhan oli yhdysvaltalainen pianisti, säveltäjä ja sovittaja, joka soitti Duke Ellingtonin bändissä, oli ikäänkuin Ellingtonin kakkosmies. Mutta juttu on niin, että monet sävelmät, jotka on merkitty vain Ellingtonin piikkiin, ovat itse asiassa Strayhorn-Ellington -yhteistyötä. Tämä usein unohdetaan, jostain syystä.

Projektissa ovat olleet sovittajina, itseni lisäksi, myös Kirmo Lintinen, Ralf Nyqvist, Eero Koivistoinen ja Jarno Kukkonen, ja se on toteutettu yhteistyössä UMO:n kanssa. Solisteista haluaisin mainita seuraavat: Larry Coryell, kitara, Ulf Johansson, pasuuna, piano ja laulu sekä Annika Hultman, laulu.

Projekti on muuten ruotsinkielisen YLE:n tilaustyö, ja siellä Leif Nysténin ansiota. Täytyy huomauttaa, että esimerkiksi tämä projekti on juuri sitä, mitä YLE:n pitäisikin tehdä. Näitä Leif Nysténeitä saisi olla enemmän tässä maassa …

Oletko ollut mukana lähiaikoina muissa musiikkiin liittyvissä projekteissa, vai onko esim. Teoston puheenjohtajuus vienyt kaiken aikasi?

Järjestötöiden ohessa olen ollut mukana muun muassa Apocalyptican äänitteellä, co- tuottajana. Se oli sitten hieno projekti! Tutustuin aivan mahtaviin nuoriin tyyppeihin, joista päällimmäisenä nousee mieleen levyn toinen tuottaja ”Hiili” eli Kai Hiilesmaa. Meillä oli aivan mahtava yhteistyö … ajattele nyt, semmoinen nuori, rankahko hevirockmies ja minä yhdessä! Minä annoin oman kokemukseni ja pitkän linjan näkemykseni ja hän pisti keitokseen hevin, nuoruuden ja tuoreuden. Siinä sen huomasi, ettei koskaan kannattaisi jämähtää kapea-alaisiin lähtökohtiin musiikin teossa, vaan pitäisi rohkeasti yhdistää eri elementtejä. Minä kyllä ihastuin siihen poikaan … mutta en siis siinä mielessä … heh heh … kyllähän sinä minut tunnet …

Apocalyptican musiikin sovittavat muuten Eicca Toppinen ja Max Lilja. Sellon soittoa äänitettäessä hankaluutena on se, että sellon vireys elää, tai hakee koko ajan ns. absoluuttista vireyttä. Sitä pitää koko ajan kytätä, onko se vireessä, koska siinä ei ole kiinteätä säveltä. Olen kuitenkin erittäin ylpeä siitä, että projekti pysyi aikataulussa, ja viimeisenä studiopäivänä masteri oli kuin olikin valmis.


Uudelleenvalittu puheenjohtaja Otto Donner ja Ilja Saastamoinen vetävät henkeä tauolla, kun Teoston vuosikokouksessa 23.4.1998 on menossa ääntenlasku.

Jutellaanpa hetki Love Record -ajoista. Mitkä ovat olleet itsellesi rakkaimmat / mieleenpainuvimmat projektit noilta ajoilta?

No, pitemmittä puheitta mielestäni edelleenkin paras kotimainen albumi on Wigwamin ”Nuclear Nightclub”. Ajan hammas ei ole iskenyt tähän merkkiteokseen.

Ja, itselle erityisen rakas levy on edelleenkin Juhani Aaltonen & Otto Donner: ”Strings” muistaakseni vuodelta 1976. Levyllä on niin omia sävellyksiä kuin sovituksiakin. Siitähän tuli aikoinaan vuoden levy, vaikka meidän piti vain tehdä alunperin sellainen mukava, kaupallinen kasetti! Ja kuriositeettina kerrottakoon, että mm. U2-yhtyeen DJ on sämplännyt ko. levyltä, mitä pidän aikamoisena meriittinä.

Lisää hyviä … tietysti Pepe & Paradise: ”Niin vähän on aikaa”. Levyn biisit ovat omia sävellyksiäni, jotka edelleen kuulostavat hyviltä ja joita edelleen myös esitetään. Olen ylpeä muun muassa biiseistä ”Niin vähän on aikaa”, ”Kuka kertoisi minulle” ja ”Melkein sonetti Lauralle”.

Ja tietenkin, työskentely mm. Dave Lindholmin, Albert Järvisen, Remu Aaltosen ja monen muun kanssa on jättänyt yli vuosikymmenten säilyvät siteet, vaikka osa porukasta onkin jo paremmilla laitumilla. Mistä tulikin mieleeni erittäin hieno levy, nimittäin Pekka Strengin ”Magneettimiehen kuolema”. Pekan yhtyeenähän levyllä soitti Tasavallan Presidentti. Mieleenpainuva biisi levyllä, edelleenkin mahtava on ”Sisältäni portin löysin”.

Olen myös ollut tuottamassa kaksi hienoa Tabula Rasa -levyä. Ja vielä tulee mieleen levy, joka mielestäni oli ensimmäinen suomalainen ns. ”rock-levy”, nimittäin Bluessection-yhtyeen ensimmäinen. Bändissähän soittivat mm. Pembroke, Walli, Grundström, Koivistoinen jne. Ja tästä bändistähän sitten haarautuivat Wigwam ja Tasavallan Presidentti. Sanoisin näin, että Bluessectionin levylle äänitettiin se luova prosessi, mikä tapahtui taiteilijoiden päässä eikä sitä, mitä tapahtui levy-yhtiöiden bisnesmiesten päässä. Ja tämä on se lähtökohta, mistä mielestäni syntyy sitä elävää, mutta kestävää, uutta pop-musiikkia.

Mukavia muistoja on jäänyt myös M.A.Nummisen ”Iso mies ja keijukainen” -lastenlevyn tuottamisesta. Tässä kohden historia on unohtanut usein Nummisen lisäksi mainita Tytti Paavolaisen, joka itse asiassa keräsi levyn materiaalin ja jota ilman levyn osaset eivät koskaan olisi osuneet kohdalleen.

Lopuksi vielä on tietenkin mainittava Jukka Tolosen sekä Hectorin useat levyt, joilla olin mukana tuottajan ominaisuudessa.

Haluaisin tietää, millainen olit nuorena? Missä vaiheessa päätit ryhtyä musiikkimieheksi?

Taisin olla vähän äkkipikainen. Mutta hyviä puolia oli se, että minut kasvatettiin hyväksymään ja kunnioittamaan ihmisten erilaisuutta ja monimuotoisuutta. Äitini oli loistotyyppi. Meillä olivat ovet aina avoinna, kaverit saivat tulla käymään koska tahansa. Olinhan kyllä etuoikeutettukin, tavallaan, koska asuimme isossa huoneistossa Tampereella, Hämeenkatu 14:ssa, jossa oli tilaa temmeltää kavereiden kanssa.

Nuorempana torjuin musiikin, koska äitini oli konserttipianisti, ja tietenkin kapinoin. Mutta sitten, 15-kesäisenä, jazzin eroottinen viba iski punttiin, hankin trumpetin ja ryhdyin treenaamaan. Siitä se kädenvääntö alkoikin! Minustahan piti tulla insinööri tai lääkäri ja muistan, kuinka 18-vuotiaana, yo-kirjoitusten kynnyksellä, joululomalla, päätin, että ei hemmetti, nyt se on katsottava. Annoin itselleni kaksi vuotta aikaa muusikkona. Jos pärjäisin, jäisin sille tielle, jos en, ottaisin lusikan kauniiseen käteen.

Ja niin vain kohtalo kulki, että pääsin hetimiten päätökseni jälkeen Ossi Aallon bändiin trumpetistiksi, 18-vuotiaana, ja elätin itseni muusikon palkalla. Siihen aikaan tienattiin mukavasti, kolmella keikalla viikossa saattoi tulla toimeen. Olen siis Ossi Aallolle paljosta velkaa, että pääsin tälle alalle.

Ja tällä tiellä ollaan, edelleenkin. Eikä kyllä kaduta pätkääkään.

Jan Noposen elo ei ole pelkkää paistetta

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1998)

Jan Noponen on pitkän linjan miehiä. Miehellä on niinsanotusti rock-taustaa -80 luvulta, lavat on kierretty Mistakesin ja Lapinlahden lintujen ynnä muiden kanssa, sekaannuttu teatteriproggiksiin aluksi soittajana ja sittemmin myös säveltäjänä, radioteatteri ja erilaiset TV-ohjelmien väännöt ovat seuranneet alati kumuloituvasti.

Tekevälle riittää työtä, varsinkin jos sen tekee hyvin ja huolella ja hyvällä mielellä. Mutta kuinka ihmeessä mies, joka aloittaa uransa ”rumpalina”, voi laajentaa osaamisalueitaan näinkin inhimillistä kirjoa kattavasti?

Jan vastaa: ”Kaikki perustuu siihen että ei tiedä sitä että ei osaa..” Metodi on lapsellinen mutta looginen; tekemällä oppii tekemään, epäröimällä epäröimään.

Sävellyksiä näyttämöteoksiin: Suomen Kansallisteatteri, Tampereen Työväenteatteri, Tampereen Teatteri, Lahden Kaupunginteatteri, NeonTeatteri, Kokkolan Teatteri, Teatterikorkeakoulun produktioita jne. Televisiossa Akkulatureita, Kaken Pesulaa, Rillumarei ja reipasta menoa, Veturi, Venäläinen ystävä ja muita lukuisia ohjelmia ja sarjoja. Radioonkin on tullut väännettyä yhden oman kuunnelman lisäksi musiikkia erilaisiin sarjoihin. Eli voidaan puhua tekijämiehestä.

Mikä ajoi Elvikseen?

Mikä sitten on ajanut tai saattanut säveltäjän Elvikseen? Olisi tietenkin mukava kuulla jotain henkevää ja ylevää mutta raadollinen ja maanläheinen vastaus on:”Pikkujoulut.”

No, niinkuin sanotaan, leikki sikseen ja sävellys pois tyynyltä. Jan oli 80-luvulla toki kuullut yhdistyksestä mutta nimen perusteella (muinainen elokuva -ja viihdesäveltäjät) ei heti olettanut kuuluvansa henkisesti tähän yhteisöön. Kun oma sävellystuotanto alkoi saavuttaa suurempaa mittasuhdetta, tuli myös tiedonsaanti alan ”diileistä” ajankohtaiseksi. Kuinka välttyä perinteisten ”oppirahojen” obligatoorisesta suorittamisesta? Mitä voi laskuttaa? Olenko ahne vai hölmö?

Kysymyksiä joihin ei löydä helposti vastausta kotona yksin miettimällä eikä varsinkaan tilaajalta kysymällä. Erilaiset perustariffit olivat tällöin hyvänä ohjenuorana, niihin oli hyvä tukeutua, kun ne oli kerran neuvoteltu.

”Ongelma oli monesti se, että tuottajapuolella ei välttämättä ollut näkemystä siitä, mikä on alan yleinen sopimustaso. Silloin oli helppo ottaa tariffi esiin ja näyttää, että vähintään näin se menee, ja siitä on sovittu että ikävä kyllä tämän alle en voi mennä vaikka haluaisin, paitsi että en halua.”

Juuri tämän takia ei Jan ole tarvinnut Elvisin lakiapua, jäsenpalvelu jota ikävä kyllä joudutaan käyttämään juuri silloin, kun on tehty töitä ilman tietoa.

”Paljon puhuttu kustannussopimushässäkkä, josta peistä on väännetty puolin ja toisin, on myös Elvisin informaation ansiosta ollut selkeä kuvio. Määräaikaisuus on valttia, se on molemminpuolisen luottamuksen merkki ja tuottaa varmasti parhaan tuloksen, ainakin minun mielestäni. Kun asioiden tila sovituin välein tarkastetaan, voidaan selkeästi määritellä, onko syytä jatka yhteistyötä.Vähän niinkuin ihmissuhteissa…”

Nimi ruudussa sai puhelimen pirisemään

Elvisin rummuttama isyysoikeus on herättänyt monenlaisia tunteita. Jotkut tekijämiehet, nimekkäätkin, ovat jopa julkisesti epäilleet sen merkitystä ja tarkoitusta. Noponen on toista mieltä.

”Jos joku häpeää tuotoksiaan niin paljon, ettei kestä nimeään mainittavan tai näytettävän viestimissä, niin voi aina turvautua vaikka pseudonyymiin. Ei tarvitse sukulaisten kärsiä. Itse kuitenkin pyrin tekemään ainoastaan sellaista kamaa, jonka takana voin seistä ja olla ylpeä siitä. Nimittäin, rahalla on sellainen ominaisuus – vaikka se mukava kaveri onkin – että se joskus loppuu ja sen jälkeen joudut elämään teoksesi kanssa. Ellei kykene sitä universaalisti makuloimaan.”

Konkreettisesti Noppa-Jani on huomannut tekijätietojen ilmineerauksen hyödyllisyyden uusina työtilaisuuksina. Kun nimi näkyi ohjelman lopputeksteissä, pirahti puhelin seuraavana päivänä. Ohjaaja oli pitänyt musiikista ja halusi seuraavaan ohjaukseensa musiikkia. Ällistyttävää mutta yksinkertaista, salapoliisiin uuvuttava ja monesti tekemättä jäävä työ ohitettiin sujuvasti ja kaikki olivat tyytyväisiä!

”Vaikuttaminen asioihin on aina mahdollista. Tosin jos ei käy paikan päällä silloin kun sen aika on, niin se on huomattavasti vaikeampaa. Olen kyllä huomannut, että kokouksissa puheenvuoron ottaminen on joskus, tai itse asiassa monesti vaikea kynnys ylittää. Ihmisille tulee niin sanottuja ”porrashuoneajatuksia”, eli jälkeenpäin mietitään:¹olisi pitänyt sanoa…¹. Sen takia onkin hyvä, että nykyjään on vapaamuotoisempia jäseniltoja, joissa voi revitellä ikään kuin rennommassa seurassa. Virallisten kokouksien jälkeiset jorinat ovat myös merkittäviä infon ja kokemuksien vaihdon mahdollisuus. Niissä yleensä puidaan kokouksien herättämiä ajatuksia ja joskus jopa tullaan vähän viisaammiksi. Mutta niinkuin sanoin, se edellyttää, että on fyysisesti paikalla.”

”Joskus myös ihmisiltä helposti unohtuu se asia, että kaikki mitä tekijänoikeusrintamalla on nyt olemassa, ei ole suinkaan aina ollut olemassa. Yksittäiset ihmiset eivät olisi saaneet aikaan sitä mikä on yhteistyöllä – en sano voitettu, koska en pidä kinaamisesta – mutta kehitetty.”

Tariffit hyviä referenssejä

Laittamattomasti sanottu mutta hyvinkin lähellä totuutta. Musiikin tekeminen on vuosien varrella muuttunut ja tulee muuttumaan. Ennen oli selkeästi säveltäjä, sanoittaja, soittaja, tuottaja ja jopa äänittäjä. Nykyteknologia on sekoittanut pakkaa sen verran radikaalisti että vastuu-ja ansioalueiden hahmottaminen on alati enenevän vaikeata. Yksi ihminen voi periaatteessa tehdä tai ainakin puuttua kaikkeen edellämainittuun.

”Tarvitaan varmasti työryhmiä, jotka karttottaisivat uudempia tuotantomuotoja ja loisivat tai informoisivat alan ”bottne”-käytännöstä. Se helpottaisi kaikkia sopimusosapuolia. Nykyiset tariffit ovat hyviä referenssejä, niiden avulla voi operoida kimuranteissa tilanteissa. Mutta mitä selkeämpiä perustietoja, sitä vähemmän epäselvyyksiä. Ja silloin voi keskittyä siihen, mikä on tärkeintä, eli musiikin tekemiseen.”

Niinkuin aikaisemmin todettiin, ei ole välttämätöntä tehdä nuorena kaikkia ”lakisääteisiä” virheitä.

”Järjestäytymisen ei pitäisi olla nuoremmallekaan jengille mikään peikko. Vaikka maailma onkin viidakko ja siellä on viidakon lait, niin ei ole haitaksi, jos on mukana vähän valoa ja kenties kompassikin, jos nimittäin sattuu yllättäen tulemaan pimeä ja äitiä ikävä.”

Sanoo säveltäjä-soittaja Jan Noponen ja poistuu neuvottelemaan lastenlevyn kustannussopimuksista. Nimenomaan ”neuvottelemaan”, koska se on perinteisesti ollut ihmisten ja sitä suurempien yhteisöjen sivistynyt tapa hoitaa keskinäisiä asioita ja niihin vaikuttavia taloussuhteita. Ja tärkeintähän on tietää mistä keskustellaan. Ja olla aito.

Juice Leskinen

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1998)

Istun Elvis-toimistossa kädet täristen Teoston vuosikokouksen ansiosta ja päätän kokeilla, suostuisiko mies haastatteluun. Ja, This is my lucky Day, pian kuulenkin kännykästä tutunoloisen pehmeän äänen. Ja miehellä on vieläpä aikaa juttutuokioon.

Minkälaisten töiden parissa puuhaat tällä hetkellä ja mitä kuuluu?

No, ihan hyvää. Olen tehnyt muun muassa juhlarunon ”Mikä se Suomi on”, joka tilattiin uuteen Pekka Kostiaisen säveltämään kantaattiin. Teos kantaesitetään 10.5.1998 Maamme-laulun 150-vuotisjuhlakonsertissa Helsingissä, Hartwall-Areenalla. Edellinenhän vastaava runo tilattiin muuten V.A.Koskenniemeltä Maamme-laulun 100-vuotisjuhlia varten!

Ja muutoin, tällä hetkellä teen koulutustani vastaavaa työtä, heh heh, eli käännän. Mulla on työn alla Steven Sondheimin kamariooppera ”A little nightmusic”. Teos menee Kansallisoopperaan, ja työ on sanalla sanoen mielenkiintoista. Nimittäin, oopperassa on kaikkiaan kolmisenkymmentä kappaletta, ja ne kaikki ovat kolmijakoisia! On valssia, masurkkaa ja poloneesia ja mitä kaikkia … Ja täytyy myöntää, että kääntäjälle tämä on aikamoinen haaste. Itse asiassa helvetin hankalaa hommaa, mutta kyllä minä tämän klaaraan. ”A little Nightmusic” on mielenkiintoinen siinäkin mielessä, että se on toisaalta samppanjankeveä, toisaalta älyttömän traaginen surullisine ihmiskohtaloineen. Teosta päästään esittämään Kansallisoopperassa aikaisintaan vuonna 2000, joten siihen on vielä aikaa.

Näyttää muuten siltä, että mä olen Valtakunnan Virallinen Sondheim-kääntäjä, teinhän äskettäin juuri ”Sweeney Toddin” käännöksen Kansallisoopperaan. Ja aika hauska juttu oli, kun Jussi Raiskinen hakiessaan sopivaa kääntäjää Sondheim-tuotannolle oli päättänyt, että kääntäjällä pitää olla kolme ominaisuutta:

  • hänen pitää osata hyvin suomea
  • hänen pitää tietää musiikista
  • ja hänen pitää olla Tampereelta, niin

olin kuulemma siinä tullut sitten jotenkin Jussin mieleen…

Onko muita tulevaisuuden työsuunitelmia?

Omia lauluja pyörii mielessä koko ajan … eihän niistä pääse irti. Mutta katsotaan nyt, mitä tuleman pitää.

Mikä on paras ja/tai rakkain työsi?

No se vaihtelee mielentilan mukaan. Joskus on kiva kuunnella yhtä ja sitten taas toista. Mutta usein on myös kiva kuunnella ei mitään.

Ikimuistoisin hetkesi muusikko/lauluntekijä-urallasi?

Voi kun niitä on niin paljon, ettei niitä mitenkään voi laittaa järjestykseen! Kaikki huonotkin hetket ovat tavallaan olleet tärkeitä, koska niistähän sitä polttoainetta on sitten saanut niihin biiseihin …

Millainen olit nuorena?

No mä en oo koskaan ollut mikään riitelijä tai tiuskija. Mä olen kai aina ollut sellainen iloluontoinen kaveri, jonka sisällä asuu kuitenkin se vakavampi lauluntekijä-minä. Mutta helvetin ujohan mä olin, silloin parikymppisenä, kun keikoille lähdettiin. Ja sittenhän mä rupesin juttelemaan yleisölle mukavia, kun olin niin hermostuksissani. Ja siitähän tuli sitten mun tavaramerkki. Ihmiset tykkäsivät ja tykkäävät siitä vieläkin, kun heille jutellaan.

Mikä saa sinut pysymään alalla, musiikin ja tekstien parissa?

Koska en osaa mitään muuta, heh heh! Ja mulla vain kertakaikkisesti on verbaali tapa järjestää maailmaa, ihmisiä ja tapahtumia. Mullahan ei ole ollenkaan matemaattista havainnointikykyä. Enkä mä osaa piirtää tai maalata, edes kameralla.

Mutta kirjoittaa mä kyllä osaan, ja siinä mä olen aika hyvä.

Langan päästä alkaa kuulua hiljaisuutta. Katson ulos. Aurinko paistaa melkein satuttavasti silmiin. Kiitän haastattelusta, yhdyn mielessäni Juicen viimeiseen lauseeseen ja jään odottamaan hienoja käännöksiä ja, kieltämättä, niitä uusia laulujakin.

ELVIS onnittelee

Julkaistu

Onnittelemme ELVISin jäsenten menestystä

1/99

Seppo Hovi on saanut Muusikkojen Liiton vuoden 1998 tunnustuspalkinnon 10.000 mk.

4/98

Pirjo Bergström on saanut Helsingin kaupungin 37. kulttuuripalkinnon 50.000 mk.

Rauno Lehtinen on saanut tämän vuoden Kullervo Linnan säätiön tunnustuspalkinnon 40.000 mk.

Jaakko Salolle on myönnetty Pro Finlandia -mitali. Aiemmin palkitut säveltäjät ovat Ahti Sonninen, Heikki Aaltoila, George de Godzinsky, Jorma Panula, Ilkka Kuusisto, Harry Bergström, Kaj Chydenius ja Toivo Kärki.

Kikka Laitinen on saanut Jyväskylän maalaiskunnan taidepalkinnon 15.000 mk.

Jussi Rasinkankaan säveltämä ja Matti Laasosen sanoittama Tyttö Lapinmaan on voittanut Vuoden uusi lastenlaulu -kilpailun. Toiseksi kilpailussa tuli Matti Porolan säveltämä ja sanoittama Yksinäinen mörkö

Syksyn Sävel 1998 -kilpailun on voittanut Kari Litmasen säveltämä ja Jiri Nikkisen sanoittama André

3/98

Prix Italia-festivaalin erikoismaininnan sai Timo Hietalan säveltämä Kidstone calling.

Tero Vaara on saanut työstään lauluntekijänä Juha Vainio -rahaston tämänvuotisen tunnustuspalkinnon, 30 000 mk. ELVIS on rahaston perustajajäsen.

Kotkan Meripäivät on palkinnut Timo Mäenpään säveltämän ja sanoittaman Kaksi kapteenia sekä Eero Hulkon säveltämän ja Marjo Kotirannan sanoittaman Meren sydän Port of Kotka -palkinnoilla. Meren Sydän oli myös radioyleisön ykkössuosikki.

Kotkan Meripäivät on luovuttanut toisen Harmonia-palkinnon kaksikolle Jaakko Salo-Jukka Virtanen työstä kotkalaisen viihdemusiikin hyväksi. Ensimmäisen Harmonia-palkinnon sai vuonna 1978 Harmony Sisters.

Nokialaisen Tapsan Tahdit -musiikkitapahtuman raati on valinnut Mikko Alatalon ja Harri Rinteen Vuoden laulelmantekijöiksi 1998.

Pekka Simojoki on saanut tämänvuotisen Golden Gospel -palkinnon.

Tangomarkkinoiden tangon sävellys- ja sanoituskilpailun ykkössija jaettiin kahden tangon kesken. Voittajat olivat Kalevi Puonnin sanoittama ja Jarmo Tinkalan säveltämä Suudelmia ja shampanjaa sekä Jukka Koiviston säveltämä ja Jorma Toiviaisen sanoittama Syttyi rakkaus.

Arkiviisujen järjestämän Uuden Kupletin SM-98 kilpailun voitti Pekka Hartosen säveltämä ja Jorma Toiviaisen sanoittama Kahden kesken. Toiseksi tuli Jussi Asun säveltämä ja sanoittama Keuruun aseman rappusilla ja kolmanneksi Esko Larkaksen säveltämä ja sanoittama Minä ja mun kännykkäni. Yleisön ykkössuosikki oli Toivo Honkosen säveltämä ja sanoittama Kerrostalo. Suomen Kuplettimestariksi 1998 nimettiin Esko Larkas säveltämällään ja sanoittamallaan kupletilla Naisen haku Keravalta. Toiseksi tuli Rauno Tuuna sanoittamallaan Mamsell Caroliinalla ja kolmanneksi Jukka Heino säveltämällään kupletilla Litsin Lätsin. Arkiviisujen vuosittaisen tunnustuspalkinnon sai Jussi Asu.

Veikko Juntusen säveltämä ja Pauli Ylitalon sanoittama Kun kulta kutsuu sijoittui toiseksi ja Jouni Hagströmin sanoittama Kaksi kullankaivajaa kolmanneksi Kultamuseon järjestämässä kulta-aiheisessa sävellys- ja sanoituskilpailussa.

2/98

Saukista kunniajäsen, Jussille ansiomerkki

ELVISin säännöissä sanotaan, että johtokunnalla on oikeus nimittää ansioituneita henkilöitä yhdistyksen kunniajäseniksi sekä jakaa kunniamerkkejä. Kovin usein johtokunta ei ole tätä oikeuttaan käyttänyt, mutta nyt se on pitkästä aikaa niin tehnyt.

Johtokunta on nimennyt Saukin eli Sauvo Puhtilan Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry:n kunniajäseneksi. Muut yhdistyksemme kunniajäsenet ovat tällä hetkellä Kai Brunila, Arthur Fuhrmann ja Jaakko Salo.

Saukin tuotannosta ja elämäntyöstä useimmat tietävät jotain. Vähemmän tunnettua lienee kaikki se, mitä hän on kirjoittanut 2500 Teostoon rekisteröidyn sanoituksen ja käännöksen lisäksi. Ja kuinka moni tietää, että Saukki on aikoinaan hyväksytty Teoston jäseneksi säveltäjänä, kun sanoittajajäsenyys ei vielä ollut mahdollista.

Puheenjohtajamme Juhani Leinonen puolestaan on saanut yhdistyksen hopeisen ansiomerkin. Se luovutettiin Jussille hänen 50-vuotiskonserttinsa yhteydessä Haminassa huhtikuussa.

Onnea Saukille ja Jussille!

1/98

Uudenmaan läänin taidetoimikunta on myöntänyt Marjatta Pokelalle Artium Cultori -mitalin ansiokkaasta ja pitkäaikaisesta työstä kansanmusiikin parissa.

Kari Rydmanille on myönnetty Pro Finlandia -mitali

Asko Vilén on saanut Hämeen läänin taidetoimikunnan myöntämän Hämeen tanssiva ilves -veistoksen ansioistaan musiikkipedagogina ja säveltäjänä.

4/97

Reino Markkulan säveltämä ja Kari Tuomisaaren sanoittama ”Vähemmän kiirettä, enemmän aikaa” voitti Syksyn Sävel 1997 -kilpailun.

3/97

Kotkan Merimieslaulufestivaaleilla Jussi Rasinkankaan säveltämä ja Kyösti Timosen sanoittama ”Meistä jokainen on merimies” voitti vuoden 1997 merilaulukilpailussa Port of Kotka-palkinnon. Merilaulukilpailussa palkittiin myös Matti Porolan säveltämä ja sanoittama ”Sinä olet meri” ja Lasse Wikmanin sanoittama ”Purjeitani itse ohjaan”. Rauni Rokka on voittanut Kotkan Merimieslaulufestivaalien solistisarjan omilla sävellyksillään ”Lähtevä laiva” ja ”Tuuli”.

Pertti Reunanen on voittanut sanoittamallaan kappaleella ”Haaveiden yö” Forssan tähtifestareiden sävellys- ja sanoituskilpailun.

Jukka Heinon säveltämä ja Kyösti Timonen sanoittama ”Vittumainen mies” on voittanut ja Jussi Asun ”Naapurin Kaisa” on sijoittunut toiseksi uusien kuplettien Arkiviisu-kilpailussa. Esityskilpailun voitti Esko Larkaksen kupletti ”Riivatun huonoa tuuria”.

Martti Syrjä on saanut Juha Vainio -rahaston tämän vuoden tunnustuspalkinnon 30.000 mk, työstään laulujen sanoittajana. Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry on vuonna 1990 perustetun Juha Vainio -rahaston perustajajäsen. Jaakko Salo ja Jukka Virtanen toimivat ELVISin edustajina rahaston hallituksessa.

Martti Heikkilä voitti yhdessä Jussi Rasinkankaan kanssa Salossa Vuoden Lastenlaulu 1997 sävellys- ja sanoituskilpailun ensimmäisen palkinnon kappaleella ”Meidän kissa”. Matti Porolan säveltämä ja sanoittama ”Kaikenlaista olevaista” sijoittui kolmanneksi.

Pää pystyyn tekijät!

Julkaistu
(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1998)

Petri Laaksonen kertoi Elviksen vuosikokouksessa levy-yhtiö/kustantamon edustajasta, joka oli soittanut ja kysynyt, mihin osoitteeseen hän voisi lähettää kustannussopimuksen. Petrin säveltämä kappale oli jo purkitettu ja julkaistu erään artistin laulamana. Tähän mennessä Petri oli mielestään asioinut vain artistin ja levy-yhtiön kanssa eikä kustannussopimuksesta ollut ollut mitään puhetta.

Petri oli kysynyt, mitä soittajalla oli tarjota kustannussopimuksen vastineeksi. Kun Petri ei vakuuttunut vastineen riittävyydestä, hän ilmoitti ettei näillä ehdoilla allekirjoita sopimusta. Silloin levy-yhtiö/kustantamon edustaja menetti malttinsa ja ilmoitti, ettei hänellä ole aikaa kuunnella sellaisia biisejä, joihin hän ei saa kustannussopimuksia. Petri oli vastannut, ettei hänelläkään ole aikaa lähettää töitään niille yhtiöille, jotka olettavat tekijän tekevän kustannussopimuksia ilman riittävää vastinetta (varsinkaan kun hänen kyseisen yhtiön kanssa aiemmin kustannuttamistaan sävellyksistä ei ole ilmestynyt nuotin nuottia).

Yleisesti on tiedossa, että isommista levy-yhtiöistä muutamat pyrkivät edelleen asettamaan levytyksen ehdoksi kustannussopimuksen. Onneksi tilanne on tässä suhteessa viime vuosina kehittynyt huomattavasti terveempään suuntaan. Petri kuluu niihin tekijöihin, joiden tuotantoa monet eri artistit esittävät ja levyttävät. Hänen asenteellaan ala tervehtyy edelleen, kun hän ei nöyrästi allekirjoita jokaista tarjottua kustannussopimusta.

Selviksen edellisessä numerossa haastateltiin suomalaisten levy-yhtiöiden edustajia. Vastausten perusteella kansainvälisistä levy-yhtiöistä pitää kustannussopimuksista tiukahkosti kiinni enää vain Polygram. Senkin toimitusjohtaja Gugi Kokljuschkin sanoo, että uniikkikappale tehdään hinnalla millä hyvänsä (siis myös ilman kustannussopimusta). Mutta jos on kyse ”täytekappaleista” ja ”tuntemattomien tekijöiden kappaleista”, niin Polygram pyrkii hänen mukaansa saamaan sopimuksen.

Kotimaisen Audiovox Recordsin ja Bahama Musicin Ilkka Vainio vastaa jonkin verran tiukemmin: ”Me mielellämme kustannamme ja sopimuksiin on aina päästy.” Bluebirdin Niklas Nordström korostaa, että heillä kustannustoiminta (LeBaron Music) ja musiikkituotanto (Bluebird Music) on pyritty eriyttämään. Lisäksi hän korostaa, että heillä iskelmämusiikki nuotinnetaan ja se menee tanssibändeille. MTV Musiikin Ari Oinonen sanoo, että kustantaminen tietysti kiinnostaa, mutta ”jos biisi on hyvä ja se halutaan välttämättä pitää kustantamattomana, niin kyllä se meille sopii.” Viestit kertovat, että Bahama Music, Le Baron ja MTV Musiikki ovat uudella yhteisellä hittiboxilla markkinoimassa teoksia esimerkiksi tanssibändeille tavalla, joka antaa todellista vastinetta kustannussopimuksille.

Nykyisin on siis jo aivan luonnollista neuvotella siitä, tehdäänkö kustannussopimus vai pidetäänkö teos manuksena. Ja jos jonkin levy-yhtiön tai kustantamon edustaja tällaisista neuvotteluista yhä hikeentyy, tekijöiden olisi syytä seurata Laaksosen Petrin esimerkkiä ja ilmoittaa, ettei ole aikaa asioida sellaisten yhtiöiden kanssa, jotka olettavat saavansa sopimuksia ilman kunnon vastinetta.

SELVIS haastatteli kuutta nuoremman polven tekijää (haastattelu vain painetussa lehdessä, toim.huom.). Heistä peräti neljä on pitänyt ainakin uusimman tuotantonsa manuksena. Yhdellä on ihan hyviä kokemuksia kustannuttamisesta, yksi on kustannuttanut sen vuoksi, että ulkomailla alikustantaja valvoisi tekijän etuja.

Haastateltujen ikä (samoin kuin Laaksosen Petrin ikä 35 vuotta) viittaa siihen, että joskus 60-luvun lopulta lähtien suomalaisessa koulussa alkoi oppia muutakin kuin nöyrää tottelemista. Taitaa olla niin, että vasta peruskoulun myötä uusi musiikintekijöiden sukupolvi on oppinut pitämään puoliaan.

Luettu ja ehkä (väärin)ymmärrettykin

Julkaistu

Ei ole mikään niin helppoa kuin arvostella jälkikäteen jotain sanottua tai kirjoitettua. Kun olen joutunut tekemään usein vaikeita asioita; miksi en tekisi joskus jotain helppoakin. Olen lukenut viimeisimmän Selvis-läpykänkin kannesta kanteen kuin piru raamattua ja ihmetellyt joitakin asioita, joita nyt siis kommentoin. Pääkirjoituksessa kirjoitettiin paljon itsenäisten ja epäitsenäisten kustantajien asemasta Ruotsissa ja Suomessa. Olen liian paljon kokenut ollakseni niin sinisilmäinen, että uskoisin heti sen mitä ruotsalaiset kustantajat kertoivat, kun he kävivät täällä Suomessa. Sama Stefan Egmar, joka täällä väitti, että Ruotsissa ne ajat olisivat ohi, jolloin kustantajat ja äänitetuottajat olivat samoja tai ainakin sisaryhtiöitä, kävi vuoden 1997 alussa Riihimäen käräjäoikeudessa todistamassa, että kun Kari Kuuvan tapauksessa EMI oli tuottanut esim. vuonna 1972 äänitteen, se oli täyttänyt kustantajan velvollisuudet ja kustannussopimuksen olisi oltava voimassa vielä 70 vuotta Kari Kuuvan (toivottavasti hyvin myöhäisen) kuoleman jälkeen. Egmarin porukka oli täällä kuulemani mukaan ihmetellyt kuinka kansallisoopperan hallintojohtaja, joka käyttää Teoston jäsenkokouksissa äänitetuottajayhtiö Bluebirdin valtakirjaa, voi olla kustantajien edustaja Teoston johtokunnassa. Siinä olemme tietenkin samaa mieltä: Sitä mekin ihmettelemme.

Mitä taas tulee siihen, että Warner (o.s. Fazer) olisi nyt se mallikustantaja. Näkemykseni eivät ole siinäkään suhteessa niin ruusuisia. Kaikki, jotka vuonna 1996 olivat Teoston vuosikokouksessa muistavat, että Raimo Henriksson sanoi keskellä salia seisten: ”Totta kai suosittelemme uutta mallikustannussopimusta ja totta kai tulemme käyttämään sitä.” Kun sitten vähän myöhemmin selvisi, että Warner tarjosi edelleen tekijöille (niin vakavan kuin kevyenkin puolilla) ikiomia kustannussopimuslomakkeita, joissa oli kohtia, joista neuvotteluissa nimenomaan oli sovittu toisin, häneltä kysyttiin, kuinka se on mahdollista. Hän vastasi: ”Me tarjoamme sellaisia sopimuksia kuin haluamme. Tekijät ratkaisevat itse suostuvatko niihin.” Tämä on minusta aika kaksinaamaista peliä, jolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että Warnerin johtaja on samalla kustantajien yhdistyksen puheenjohtaja. Ihmettelen myös sitä, että Pekka Ruuska, joka on Warnerin äänitepuolen tuottaja sanoo: ”Meillä kustantaminen ja levynteko on eriytetty.” Ja ”Uusilla levyillä reilu 50% on meidän kustantamaamme, lopuista 90% manuksia.” Kuinka niin meidän, jos kustantaminen ja levynteko on eriytetty?

Seuraava asia, josta syytän Fazeria (nyk Warner) on asia, jota kutsumme ”Itkevän huilun jälkihoidoksi”. Tämä on monimutkainen asia, jolla taitaa olla Teostossa ikäviä seurauksia. Kyse on siitä, että kustantajat, etunenässä Fazer/Warner ovat vuosikymmeniä saaneet sanoittajienkin kustantajaosuuksia, vaikka heillä ei ole ollut sanoittajien kanssa kustannussopimuksia. Tässä asiassa on ollut liikkeellä ensisijaisesti Warner eikä Suomen Musiikkikustantajat ry. Kirjeet, jotka Henriksson on lähettänyt tästä asiasta Teostolle, ovat Warner/Chappell Music Finland Oy:n paperilla, eikä suinkaan Suomen Musiikkikustantajat ry:n. 1.12.97 Teoston vuosikokouksen jatkokokouksessa kävi ilmi, ettei Henriksson ole aina samaa mieltä Suomen Musiikkikustantajat ry:n kanssa. Jakosääntöuudistuksen käsittelyssä kävi ilmi, että ELVIS oli suurelta osin tyytyväinen Teoston johtokunnan esitykseen. Poikkeus oli siinä, että ELVIS oli ja on sitä mieltä, että jos kustantajan osuus voi olla tietyissä tapauksissa korkeampi kuin 33,33% sen pitää voida olla myös tietyissä tapauksissa pienempi kuin 33,33%. Sen kamppailun ELVIS hävisi; ainakin toistaiseksi. Merkittävää kuitenkin oli, että Henriksson ilmoitti, että Suomen Musiikkikustantajat ry oli hyväksynyt Teoston johtokunnan esityksen, vaikka hän henkilökohtaisesti oli toista mieltä. Siis hänen mielipiteensä ei ollutkaan Suomen Musiikkikustantajat ry:n mielipide, vaan nimenomaan Warnerin johtajan. Joten se olettamus, että Henriksson olisi Suomen Musiikkikustantajat ry:n ”panttivanki”, ei pidä paikkaansa.

Mitä tulee siihen asetelmaan, että kustantaja ei olekaan sidottu johonkin äänitetuottajaan ja on parempi kustantaja kuin sellainen, joka pakottaa tekemään kustannussopimuksen levytyksen takia, on todettava seuraavaa: On tekijän kannalta ihan samantekevää, onko kustantaja ”riippumaton” vai ”sidottu”, jos ainoa konkreettinen toimenpide on se, että saadaan aikaan äänite. (Tietenkään ”riippumaton” kustantaja ei voi kiristää tekijää tekemään sopimuksia ehtona äänitteen aikaansaamiseksi.) Eikä auta paljon sekään, jos sen rinnalla tehdään promootionuotti. Sopimukset ovat yleensä voimassa koko suoja-ajan, eli vielä 70 vuotta tekijän kuolinvuodesta. Hyvässä lykyssä sopimus on siis voimassa 120 vuotta. Äänite elää pop/iskelmässä ehkä vuoden pari ja niitä yksinkertaisesti tehtyjä nuottejakaan ei ole saatavana kovin kauan. Mielestäni tässä auttavat ainoastaan määräaikaiset sopimukset tai sopimuksen ehto, että sopimus on voimassa ainoastaan niin kauan kuin kustantaja tekee aktiivista työtä teoksen hyväksi. Minulle on kerrottu, että Warnerilla on vastattu, kun tekijä on ehdottanut määräaikaista sopimusta: ”Siihen minulla ei ole valtuuksia.”

Pelkään, että teema ”kustannussopimukset” tulee olemaan niin ELVISin kuin Teoston ja tietenkin myös kustantajien esityslistoilla vielä kauan aikaa.

Arthur Fuhrmann

PS. Minua häiritsee tällä hetkellä kovasti se yleinen näkemys siitä, että kaiken a ja o on äänitteen aikaansaaminen. Olen useasti huomauttanut, että on olemassa suuri määrä sellaista musiikkia, jota ei ole edes ajateltu äänitteitä varten ja että on kulttuuripoliittisesti hyvinkin kyseenalaista, jos koko ”luomisprosessi” on suuntautunut siihen, että kirjoitetaan sellaista musiikkia, joka varmuudella mekanisoidaan ja että äänitteitä myydään mahdollisimman paljon. Silloin musiikin tarjonta kapeutuu ja köyhtyy entisestään ja se ei voi olla tarkoitus.

Teoston ”Kustannetyöryhmä”

Julkaistu

Teoston jatkettu vuosikokous 1.12.1997 asetti neuvotteluryhmän valmistelemaan esitystä Teoston johtokunnalle koskien jatketun vuosikokouksen asialistan kohtia 3 (kustantajien ilmoitukset) ja 4 (jäsenaloite toimikunnan asettamisesta). Neuvotteluryhmä kokoontui tammi-maaliskuussa kuusi kertaa jäseninään Henrik Otto Donner (pj/Teosto), Juhani Leinonen ja Janne Louhivuori (ELVIS), Hannu Pohjannoro ja Jarmo Sermilä (Suomen Säveltäjät), Raimo Henriksson ja Pekka Sipilä (Suomen Musiikkikustantajat) sekä Jaakko Fredman ja sihteerinä Jaakko Eskola (Teosto).

Lähtötilanteessa kustantajaosapuoli edusti kantaa, jossa Teosto ei millään tavoin saa valvoa ja tarkastaan kustannussopimusten muotoa ja sisältöä. ELVIS oli tyytyväinen nykyiseen käytäntöön, jossa Teosto tarkistaa sopimusten muodon ja sisällön, eikä rekisteröi sopimusta jossa mainitaan, ettei nuottia paineta. ELVISin edustajat olivat valmiit keskustelemaan sopimukseen edellytettävistä kustannustoimista (muu kuin nuotti). Suomen Säveltäjät olivat enimmäkseen kuuntelulla ja Teoston toimisto ja puheenjohtaja ilmoittivat ainoaksi ehdoksi sen, ettei Teosto joudu suorittamaan tilityksiä vastikkeettomien sopimusten perusteella. Teoston toimitusjohtajan mielestä nykyinen käytäntö ei ole aiheuttanut merkittäviä ongelmia.

Neuvotteluryhmässä toistettiin jo rutinoidusti monissa aiemmissa suunnittelu- ja neuvotteluryhmissä käsitellyt epäkohdat, epäilykset ja vastaväittämät. Aivan uutena tuli esiin Suomen Musiikkikustantajien esittämä epäilys Teoston asiakasoppaan pätevyydestä ja sitovuudesta. Juuri asiakasoppaaseenhan on kirjattuna neuvotteluryhmän käsittelemä ”kustantajien ilmoitukset”. Keskustelu asiakasoppaasta päätyi yksimieliseen ehdotukseen oppaan uudeksi muodoksi, jossa eritellään tilitys- ja jakosääntö omaksi Teoston vuosikokouksessa erikseen vahvistettavaksi osakseen. Lisäksi päätettiin esittää tilitystyöryhmän ja jakosääntötoimikunnan yhdistämistä yhdeksi työryhmäksi tehtävänään tilitys- ja jakosääntöjen ajantasalla pitäminen.

Ryhmä keskusteli useiden puheenjohtajansa tekemien ehdotusten pohjalta mm kustannussopimusten mahdollisesti tapahtuvasta purkamisesta taikka kohtuullistamisesta ja siinä käytettävistä menettelytavoista. Välillä oli esillä mahdollisesti sopimusten kohtuullistamista tutkivat toimielimen perustaminen ja sen kustannusten korvaaminen. Aluksi kohtuullistamisella tarkoitettiin sopimusta kokonaisuudessaan kaikkine kustannustoimineen mutta myöhemmin kustantajaosapuoli halusi rajata sen koskemaan vain pyydettäessä painettavaa nuottia. Toisaalta todettiin kohtuullistamismenettelyn olevan mahdollista jo nykyisen yleisen sopimuslainsäädännön perusteella.

Aiempi ajatus kustantajafoorumista oli esillä moneen kertaan ja se saikin kannatusta. Kaikki osapuolet olivat halukkaita kehittämään suhteita toimivammiksi ja keskustelemaan avoimesti epäkohdista ja niiden ratkaisumahdollisuuksista. Jo esillä ollut uhka kilpailuviranomaisten sotkemisesta tapaukseen ei ollut enää esillä viimeisissä kokouksissa ja neuvotteluilmapiiri kehittyi koko ajan myönteisemmäksi.

Kokouksessa 26. helmikuuta neuvotteluryhmä kaikki vanhat väittämät toistettuaan päätyi varsin hyvässä ilmapiirissä lähes kilvan esittämään seuraavaa:

  • yhdistykset keskustelevat ja neuvottelevat vilpittömästi keskenään kustannustoiminnan sisällöstä ja sopivat siitä mitä on hyvä kustannustoiminta
  • yhdistysten neuvotteluille varataan aikaa enintään yksi vuosi
  • neuvottelujen aikana noudatetaan Teostossa käytäntöä, jonka mukaan kustannussopimusten rekisteröinnin edellytyksenä on kustannustoimen mainitseminen sopimuksessa
  • yhdistysten aloittaessa neuvottelut jäsenaloite toimikunnan asettamisesta peruutetaan
  • Teoston toimisto valmistelee vuosikokoukselle 1999 päätettäväksi asiakasoppaan uuden rakenteen ja työryhmäuudistus (tilitys- ja jakosääntö) pannaan käyntiin

Neuvotteluryhmän viimeiseen kokoukseen 3. maaliskuuta en sairastamani nuhakuumeen vuoksi voinut osallistua, mutta saamieni tietojen mukaan edellä kuvatun mukaiset päätökset ja esitykset tarkennettuina ”ratifioitiin” ja ne tullaan esittämään tarkemmin muotoiltuinaTeoston johtokunnalle.

Subjektiivinen käsitykseni kokousilmapiiristä on myönteinen ja olen toiveikas tekijä- ja kustantajaosapuolten suhteiden kehitykseen sekä sitä kautta tämän ikuisuuskysymyksen edes tilapäiseen ratkaisuun. Käsitykseni on ollut tosin aiemminkin saman kaltainen ja asioiden todellinen kehityssuunta on osoittanut aivan muuta. Toivokaamme kuitenkin, että olisin oikeassa, vaikka joillekin saattaisinkin olla mukava jälkeen päin kysyä, että ”Mitä minä sanoin?”.

Tässä vaiheessa neuvotteluihin, neuvottelijoihin ja asian kehitykseen tyytyväisenä.