EN | SVE
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Avoimesti verkkoja vetehen

Tekijä: Mysteerio

Avoimesti verkkoja vetehen

Julkaistu

Vaikka olen pitkään ollut ELVISin jäsen, on luottamusmiesurani nuori. Kolme vuotta, joista kaksi puheenjohtajana. Selatessani yhdistyksen pöytäkirjoja ja muuta materiaalia on nöyrästi otettava hattu kouraan. Edelliset johtokunnat, puheenjohtajat ja toimiston väki ovat tehneet ahkerasti työtä ja saaneet paljon hyvää aikaan. Toki myös muu jäsenistö on vienyt asioita eteenpäin.

Kaksi vuotta puheenjohtajana on kulunut nopeasti. Johtokunta on ollut yhteistyökykyinen ja usein, kovasta työtahdista huolimatta, kokouspöydän ympärillä on leijunut jopa leppoisa henki. Hyvä niin.

Monet asiat ovat vaatineet edeltäjiltä toimintatapojen pohtimista. Mikä on oikea tapa vielä tämä hanke eteenpäin? Tänä päivänä mietimme samoja asioita. Mietimme myös mikä on ELVIS ry:n yhteiskunnallinen rooli. Onko tehtävämme ainoastaan toimia keskittyneesti tekijänoikeusmaailmassa, pitää yhteyksiä yhteiskuntaan ja valtiovaltaan vain virallisia kanavia hyväksikäyttäen?

Erään juhlavuoteemme liittyvän asian hoitelimme tietyllä tavalla viralliset reitit minimoiden. ELVIS ry otti yhteyttä Presidentin kansliaan ja kirjoitti suoraan Tasavallan Presidentille pyytäen häntä juhlavuotemme suojelijaksi. Suora toiminta kannatti: hän suostui. Siitä Tarjalle lämmin kiitos.

Verotyöryhmässä olemme lähestyneet lobbausmielessä tiettyjä virkamiehiä ja kansanedustajia. ELVIS ry ja asiamme on otettu hyvin vastaan. Myös Runeberginkadun toimistomme on tullut monelle päättäjälle tutuksi. He ovat saapuneet mielellään juomaan kupillisen kahvia ja juttelemaan. Myös ne kansanedustajat, joiden vaalipiiri ei ole Helsinki.

Mielestäni olemme valinneet oikean linjan. Säveltaidetoimikunnalla tai vaikkapa Forum Artisilla on omat tehtävänsä, mutta tämän päivän yhteiskunnassa myös meidän on hyvä jatkaa paljon puhuttua verkostoitumista. Tulevaisuudessa joku kepeämpikin tapaaminen voi edesauttaa asioidemme eteenpäin viemistä. Eli selkeämmin: koskaan ei tiedä millä oksalla se piru istuu.

***

Pahimmillaan Teosto on koettu kansalaisten salaperäisenä kakkosverottajana, joka rohmuaa viimeisenkin rovon musiikkinbisneksen pohjattomaan kassaan. Järjestön toimiin on liittynyt myös mystiikkaa: Jäsenistössä on kahden kerroksen väkeä, työmuurahaisia ja parempaa kansaa. Teoston avoimuutta on arvosteltu puutteelliseksi, eikä aina kaiketi aivan suotta.

Tämän päivän Teosto on kuitenkin kohtuullisen hyvin löytänyt uudet toimintamallit. Se on luonut kuvan avoimesta tekijänoikeuden vaalijasta ja toimijasta. Avoimuus jatkukoon. Melestäni tuon peräänkuulutetun avoimen toiminnan yhteiskunnassa ei kuitenkaan tule olla sinisilmäistä, vuolasta ulkopuolisille lörpöttelyä asiasta kuin asiasta. Tekijänoikeusmaailma on kuin perhe. Tietyt asiat puidaan valmiiksi omassa piirissä.

Paljonhan meitä Teostoon kuuluu: säveltäjiä, sanoittajia, sovittajia, kustantajia ja perikuntia. Ja kaikkien keräämät varat kelpaavat. Teoston sääntöjen mukaan kaikki eivät kuitenkaan ole kelvollisia tiettyihin tehtäviin. Puheenjohtajana voi toimia vain säveltäjä.

Luottamusmiesten paikkajako ja äänivalta puolestaan ei kumarra rahan voimaa. Vaikka kevyt musiikki kerää vuosittaisista rahavirroista valtaosan, ei asia heijastu johtokuntapaikkojen kiintiöön. Tarvitsisiko näin sitten olla? Maailmassa on muitakin arvoja kuin raha. Mutta entä demokratian toteutuminen?

Teoston tulevaisuutta pohtiessani mietin järjestöelämän lakeja, noin yleensä. Useimmiten ne, joilla on yhdistyksen jäsenyys ja johtokuntakelpoisuus, ovat varteenotettavia ehdokkaita yhdistyksen kaikkiin tehtäviin. Myös puheenjohtajaksi.

JANI UHLENIUS

Populaarimusiikkia Suomenniemeltä

Julkaistu

Elvis ry:n 50v-juhlavuonna kelpaa huomata, että suomalaisen populaarimusiikin historiaa on juuri ilmestynyt kolmin kappalein: – WSOY:n kustantamat Populaarimusiikki (Pekka Jalkanen-Vesa Kurkela), Rockin korkeat korot – Suomalaisen naisrockin historia (Arja Aho-Anne Taskinen) sekä Tammen kustantama Suomi soi 1 – Tanssilavoilta tangomarkkinoille (toim. Pekka Gronow-Jukka Lindfors-Jake Nyman).

Populaarimusiikki kuuluu WSOY:n Suomalaisen musiikin historia -sarjaan, joka alkoi ilmestyä 1995. Sen viisi ensimmäistä osaa keskittyivät vakavaan musiikkiin ja etenkin säveltäjiin. Esimerkiksi Rauno Lehtisestä ei niissä ole sanaakaan saati Reino Helismaasta tai Juha Vainiosta. Yksi viittaus Toivo Kärkeen löytyy, kun kerrotaan turkulaisen matemaatikon Markku Nurmisen IBM 1130 – tietokoneella säveltämän tangon ”Kesän muistatko sen” olevan ”tyylinmukaista Toivo Kärkeä”.

Tässä sarjan kuudennessa osassa Toivo Kärki mainitaankin sitten jo yli sadalla sivulla, joten melkoisesti ovat painotukset muuttuneet. Helismaa vähintäänkin vilahtaa 50:llä sivulla, Vainio 23:lla ja Lehtinen 16 sivulla. Jean Sibeliukseen viitataan tässäkin osassa yhteensä 17 sivulla.

Tammen Suomi soi on puolestaan kokonaan populaarimusiikkiin keskittyvä neliosaiseksi tarkoitettu sarja. Nyt ilmestynyt ensimmäinen osa paneutuu iskelmään, toinen rockiin, kolmas mm. jazziin, folkiin ja elokuvamusiikkiin ja neljäs erilaisiin listoihin.

Jos joku aprikoi, mikä Tammen kirjasarjassa on luokiteltu iskelmäksi ja mikä rockiksi, kannattaa tutkia tarkemmin tätä ensimmäistä osaa. Sen loppupuolelta löytyy mm. otsikko ”Pop-iskelmä erkaantuu tanssilavojen iskelmästä”, ja sen alussa mainitaan useita menestyssävelmiä (kuten Pekka Ruuskan Rafaelin enkeli tai Jussi Hakulisen Joutsenlaulu), ”joista jokaisen voi sijoittaa iskelmäkategoriaan”. Kirjan loppuosan on kirjoittanut Pirkko Kotirinta.

WSOY:n Populaarimusiikki ja Tammen Suomi soi 1 eroavat näkökulmiltaan niin täysin, että molemmille löytyy paikkansa musiikin ammattilaisten ja harrastajien hyllystä. Edellinen on otteeltaan tieteellisempi ja kauemmas historiaan painottuva. Jälkimmäinen on vastaavasti helppolukuisempi ja pääpaino on 1900-luvun jälkipuoliskolla – ja jopa Sinikka Svärdin varsin tuore valtion sanoittaja-apuraha kerrotaan.

Mutta lukekaa itse lisää: äkkiseltään näyttää siltä, että erityisesti Tammen kirjassa on mukana suuri joukko Elvis ry:n nykyisiä ja entisiä jäseniä ja valtaosa heistä nimenomaan tekijöinä. Löytyypä kirjasta ihan erikseen sellaiset Juha Henrikssonin kirjoittamat luvut kuin: ”Erik Lindström säveltäjänä” tai ”Toivo Kärki säveltäjänä”.

Rockin korkeat korot täyttää puolestaan sen monen mielestä ammottavan aukon, jonka 1998 ilmestynyt WSOY:n Jee Jee Jee – Suomalaisen rockin historia jätti naisten puolelle. Ottamatta henkilökohtaista kantaa siihen, oliko Jee Jee Jee sovinistinen (tekijät Seppo Bruun, Jukka Lindfors, Santtu Luoto ja Markku Salo), iloita voi siitä, että Arja Aho ja Anne Taskinen (Heinäsirkka) esittelevät kymmeniä sellaisia naisrokkareita, joista Jee Jee Jee vaikenee.

Mainittakoon vielä, että WSOY:n Suomen musiikin historia -sarjassa on myöhemmin erikseen luvassa osat Kirkkomusiikki ja Kansanmusiikki. Niidenkin ilmestyttyä suomalaisen musiikin kirjoitettuun historiaan jää varmaankin katveita. Mahtaako esim. tämän päivän suosituin kirkkomusiikki eli gospel mahtua Kirkkomusiikki- osaan ollenkaan? Ja joku on sanonut, että ihan erikseen pitäisi joskus kirjoittaa maakuntien musiikin historia.

***

Kirjojen lisäksi musiikkimme historiaa löytyy yhä enemmän myös internetistä. Yksi mielenkiintoisimmista hankkeista on verkkomuseo Pomus.net. Siitä lisää syksymmällä.

Ja syksyllähän sitten Elvis ry:n 50v-juhlaseminaarissa 28.10. aiheena on suomalaisen populaarimusiikin – erityisesti säveltämisen, sanoittamisen ja sovittamisen – akateeminen koulutus ja tutkimus. Sen historiahan on aika paljon lyhyempi kuin itse musiikin. (Muut juhlavuoden tapahtumat kts. s.65 )

Sibeliuskin populaaria

Onko Sibeliuksen musiikki populaarimusiikkia? Populaaria eli suosittua se ainakin on. Sanakirja tuntee populaarille myös merkityksen kansanomainen. Mahtaako sekin osua kohdalleen, kun Sibeliuksen musiikkia tänä päivänä arvioidaan.

Aamulehti järjesti ennen viime itsenäisyyspäivää lukijaäänestyksen sadasta parhaasta suomalaisesta sävelmästä. Voittaja oli Finlandia ja lehden julkaiseman Top 100 listan mukaan ykköseksi äänestettiin laulu, jonka Jean Sibelius on säveltänyt ja V.A. Koskenniemi sanoittanut. Sadan joukkoon ylsi myös useita Sibeliuksen sanoittamattomia sävellyksiä (Valse Triste 27:s, Viulukonsertto 36:s sekä Sinfoniat 1-7, jotka yhtenä nippuna olivat sijalla 37).

Helsingin Sanomat puolestaan julkaisi 8. helmikuuta otsikolla ”Maailman suurin Suomihitti” Vesa Sirénin jutun, jonka mukaan Sibeliuksen viulukonsertto on edelleen soitetuin suomalaisteos ulkomailla. Teostosta saaduilla listoilla vuonna 2002 kymmenen soitetuimman joukossa oli kahdeksan Sibeliuksen teosta. Ville Virtasen säveltämä Sandstorm löytyy sijalta 5 ja Jaakko Salovaaran säveltämä ja Raymond Ebanksin sanoittama Freestyler sijalta 9. Vuonna 2001 Viulukonsertto oli myös soitetuin, kakkosena Sandstorm, kolmosena Freestyler, viidentenä Ville Valon Join me in death, seitsemäntenä Salovaaran Feel the beat ja loput tälläkin listalla Sibeliusta.

Teoston antamassa listassa mittarina olivat ulkomailta saadut tekijänoikeuskorvaukset. Ja tässä kohtaa hälytyskellojen on hyvä soida. Todellisuudessa Sibeliuksen teokset eivät ole niin puhkisoitettuja kuin nämä listat antavat ymmärtää. Sirénin jutussa muistutetaan kahdesta listoja vinouttavasta asiasta: 1. Sibeliuksen teokset ovat pitkiä ja korvauksia maksetaan soittominuuttien mukaan. 2. Monessa maassa on edelleen käytössä genrejärjestelmä, joka tilityksessä suosii vakavan musiikin teoksia.

Mutta genrejärjestelmän lisäksi moni muukin asia vinouttaa ulkomaisia tilityksiä Sibeliuksen hyväksi. Näin tapahtuu lähestulkoon kaikkialla, missä periaatteena ei ole ”euro sisään – euro ulos”. Vaikka Teoston kotimaisissa tilityksissä genrejärjestelmästä luovuttiin 1994, oli meillä vielä vuosia sen jälkeenkin alueita, joilla tilitys oli jopa yli kymmenkertainen laskutukseen verrattuna. Ja esim. vuonnna 1998 Teosto tilitti kotimaasta laskutettuja korvauksia kotimaisille tekijöille ja kustantajille 52,7 miljoonaa markkaa, josta 12 miljoonaa oli niin sanottuja tukisiirtoja.

Menemättä tarkemmin erilaisten tukisysteemeiden yksityiskohtiin voi arvioida, että vaikka ne Teostossa jo ovat melkein kokonaan historiaa, niin muualla maailmassa niitä on kosolti. Tämä ei tietenkään ole ihme niin kauan kun vakavan musiikin säveltäjillä on suhteettoman suuret kiintiöt seurojen hallituksissa.

Sirénin jutussa mainitaan tuki, jota Teosto edelleen ohjaa partituurimusiikille. Sibeliuksen perikunnalle tätä tukea ei enää kanavoidu. Sen sijaan Sibeliuksen teokset hyötyvät edelleen siitä lisärahasta, joka vielä viime kesänkin tilityksessä kanavoitiin Radio Ylen Ykkösessä esitetylle musiikille. Ja toisaalta; Sandstormin kaltaiset tanssihitit häviävät kotimaassaankin edelleen siinä, että diskoissa ja ravintoloissa äänitteiltä soitettua musiikkia ei raportoida, vaan siitä perityt korvaukset ohjataan huvi- ja ravintola-alueella elävänä esitetyille teoksille.

Paljon on siis vielä luudalla töitä ennen kuin saatuihin tekijänoikeuskorvauksiin perustuvat soitetuimpien listat kuvaavat luotettavasti todellista suosiota. Suomessa tapahtuvista esityksistä ne voivat antaa jo melko oikeankin kuvan, ulkomailta tuskin edes puolitotuutta. Sibeliuksen perillisiä ei tietenkään käy syyttäminen siitä, että ulkomailta tulee rahaa enemmän kuin laskutuksen mukaan pitäisi. Päätöksiä ovat tehneet ihan muut eikä perikuntia ole Teostossakaan tähän mennessä hyväksytty jäseniksi tai hallitukseen.

Ihan oma lukunsa ovat ne soitetuimpien listat, joita Teosto vuosittain julkaisee kotimaassa tapahtuvista esityksistä ne, joissa Unto Monosen Satumaa on kestosuosikki. Näitä listoja vääristää mm. se, että paikallisradioiden esitysmäärät eivät ole mukana kokonaislistassa, ja ehkä vielä enemmän se, että huvi- ja ravintola-alueen ns. vakio-orkestereiden raportointi suosii tällaisia ikivihreitä.

MARTTI HEIKKILÄ

***

PS. Eduskuntakin jo keskusteli siitä, tulisiko Finlandiasta tehdä Suomen kansallislaulu. Mikäs siinä! Mutta jos tarkoitetaan V.A. Koskenniemen sanoittamaa Finlandiaa, hänen nimensä pitäisi muistaa siinä kuin Jean Sibeliuksenkin. Kuten myös sanoittajan tekijänoikeudet. Ne muuten pysyvät suojattuina viisi vuotta kauemmin kuin säveltäjän; Veikko Antero kuoli vuonna 1962, viisi vuotta myöhemmin kuin Jean.

LYHYET UUTISET

Julkaistu

Arja Ahon (vas.) ja Anne ”Heinäsirkka” Taskisen toimittama Rockin korkeat korot – kokoomateos suomalaisen naisrockin historiasta julkaistiin tammikuun lopulla Helsingissä. Teos kruunaa tekijöidensä monivuotisen projektin, jossa kirjan lisäksi on tuotettu kolmiosainen tv-dokumentti ja useita konserttia.

Mikko Alatalo (vas.) ja Juice Leskinen julkaisivat lähes kolmenkymmenen vuoden jälkeen toisen yhteisen levynsä, tällä kertaa otsikolla Senaattori & boheemi. Vuonna 1976 julkaistu ”debyytti” oli otsikoltaan Juice & Mikko. Uuden levyn materiaali on yhdessä työstettyä, kahdessa tekstissä lähdöt ovat Arno Kotron sekä Kalle Päätalon kynästä.

Pekka Pohjolan (kesk.) kaksi isoa orkesteriteosta kantaesitettiin viikon sisällä Helsingissä helmikuun alussa. Harmonikkakonsertto Bayanin solistina oli Veli Kujala (oik.), Avantia johti Jani Telaranta (vas.). RSO:a johti 2. sinfonian Emmin esityksessä John Storgårds.

110 vuotta Adolphe Sax’in kuolemasta

Helmikuun 4. päivänä tuli kuluneeksi 110 vuotta belgialaisen saksofoni-instrumentin (saxtorven) luojan ja kehittäjän, Adolphe Sax’in (1814-1894) kuolemasta. Juhlapäivä sivuaa soivaa Suomeakin ja nimittää erityisesti tätä Selvis-lehden numeroa. Toisistaan tietämättä lehden sivuilla tapaavat fonia pääinstrumenttinaan halannutta eturivin tekijää: Paroni Paakkunainen, Tapani Rinne ja Arthur Fuhrmann- säätiön palkinnon pokannut Esa Pethman.

Sinfoniaorkesteriin foni ei nuoren ikänsäkään puolesta kuulu, mutta jo varhain marssimusiikki, sittemmin jazz ja nyttemmin nykymusiikki ovat saaneet kudelmiinsa ’kielellistä’ rikkautta – saksofoniaa. Angloamerikkalaisessa populaaritradiotiossa foni on kuningassoitin ja takaa ainakin yhden instrumenttinsa hallitsevan soittajan bändiin. Jos vielä… no, sektio soikoon!

Hopeakuu-musiikkiteatterikilpailussa palkittiin kolme teosta

Lahden Kaupunginteatterin järjestyksessä toinen musiikkiteatterikilpailu Hopeakuu saatiin päätökseen tammikuun lopussa. Tuomaristoon kuuluivat ohjaaja Maarit Pyökäri, säveltäjä Esa Helasvuo, teatterijohtaja Kari Rentola sekä dramaturgi Leo Kontula. Kilpailuun lähetetyistä kymmenestä ehdotuksesta kahdeksan täytti asetetut vaatimukset. Näistä päätettiin palkita kolme, kukin 2000 euron suuruisilla palkinnoilla. Teoksia ei asetettu paremmuusjärjestykseen.

Janne Sundqvistin ja Lauri Mäntysaaren Emmatiia -ehdotusta luonnehdittiin ”omintakeiseksi, rohkeaksi ja persoonalliseksi musiikkidraamaksi. Se on nyky-Suomeen sijoittuva kuvaus kivusta, riippuvuudesta ja henkilökohtaisen vapauden merkityksestä”. Musiikkia kuvattiin ”herkän eleettömäksi”, tyylilajeiltaan ”mielenkiintoisesti vaihtelevaksi, kansanlaulunomaisesta melodiikasta swingin poljentoon”.

Pasi Toivasen (kuvassa vas.) ja Petri Kaivannon (oik.) Layla ja Daniel pohjaa aiheeltaan tositapaukseen, pari vuotta sitten Ruotsissa tapahtuneeseen kurditytön niinsanottuun kunniamurhaan. Ehdotuksen ”pääteemana on yksilön vapautumispyrkimykset jäykän ja perinteisen yhteisön kontrollista”. Teos on yleiseurooppalainen aineksiltaan, pohtiessaan kulttuurien välisiä konflikteja. Toteutuksessa pyritään läpisävellettyyn musikaaliin, jossa yhdistetään erilaisia musiikillisia aineksia, pääpainoltaan orientaalisen kansanmusiikkiaineksen sekä länsimaisten virtausten kohtaaminen.

Ismo Sajakorven ja Jukka Linkolan Petronella pohjautuu myös tositapahtumiin tarinassaan ”rakkaudesta, kullasta ja rikoksesta”. Aivan 40-luvun lopulla Suomeen ilmestynyt hollantilaisnainen seikkaili Helsingin kautta Lapin kultamaille, jossa hänestä kullankaivajien keskuudessa muodostui legenda. Ehdotus on ”romanttinen balladi ja rakkaustarina, mutta myös kasvukertomus. Musiikkia leimaa hyvin vahva ammatillinen kädenjälki”. Musiikillisten elementtien kirjoa kuvattiin myös laajaksi, pelimannitraditiosta iskelmällisemmän aineksen kautta kamarimusiikkiin.

Palkituista teoksista Lahden kaupunginteatteri on päättänyt tuottaa ensi-iltaan syksyksi 2005 Kaivannon ja Toivasen musikaalin Layla ja Daniel.

LAULUNTEKIJÄKLUBI

Julkaistu

Singer-songwriter herkuttelua

Kulttuuriareena Gloriassa Helsingin Pienellä Roobertinkadulla on ELVISin järjestämä Lauluntekijäklubi päässyt hyvään vauhtiin. Akustisesti esitettävät laulut tarjoavat ihmisille intiimin ja aidon kosketuksen lauluntekijöihin ja esittäjiin. Avausilta tammikuun 28. kokosi lähes 200 henkilöä ja toinen ilta 150. Juuri lehden mennessä painoon saatiin klubin kolmas ilta onnelliseen päätökseen, kuulijoita oli paikalla 250.

Mannaa mahan täydeltä

Demari-lehti luonnehti yhdistyksen juhlavuoden avausta monien toiveiden täyttymisenä. Sen mukaan huippufiilis syntyi hyvästä kontaktista yleisön ja artistin välillä, molemminpuolisesta läsnäolon tunteesta, kiitollisesta kuuntelutilanteesta, asiallisesta aikataulusta ja hyvästä musiikista. ”Rock-klubien melskeessä kaikki nuo osatekijät harvoin toteutuvat, mutta Gloriassa palaset loksahtivat kohdalleen, joten aika sankkana joukkona avausillaksi paikalle löytäneet singer-songwriter -henkisen musan ystävät saivat mannaa mahan täydeltä”, Rolf Bamberg sanoo Demarissa 30.1.

Bamberg luonnehtii avajaisissa esiintynyttä Anna-Mari Kähärää keskisuomalais-savolaiseksi musiikin multiosaajaksi, joka rakastaa rikkoa rajoja ja tuottaa yllätyksiä. ”Kähärän laulu on tavattoman vivahteikasta, kuuntelemaan kahlitsevaa ja esitetty musiikki Gloriassa valloittavalla tavalla epäortodoksista ja lokeroimatonta”, hän sanoo. Kähärän mukana olivat kitaristit Marzi Nyman ja Jarmo Saari. Tuomari Nurmio esiintyi yksin, akustisen kitaran kera. ”Maestro tuntui viihtyvän estradilla hyvin ja hänen karismansa kantoi mainiosti tällaisessa hieman intiimimmässä tilanteessa”, Demari kommentoi.

Illan muut esiintyjät olivat Make Tommila & Harri Hyllinen. Tommilan rennot, hieman popimmat laulut jaksoivat hyvin pitää kiitollisen yleisön mielenkiintoa yllä. Tekstipuolella hän antoi paljon tilaa toisena kitaristinakin toimineelle Hylliselle. Yllätyksenä esiintyivät illan juontaja Katriina Honkanen säestäjänään Ilkka Tenhunen, sekä myös Jussi Sydänmäki, säestäjänään Janne Louhivuori.

Yllätyksiä lavalla

11.2. klubilla esiintyivät Juha Lehti, Iiris Brocke, sekä Timo Kiiskinen & Jarkka Rissanen. Brocke esiintyi yhdessä Riikka Hännisen kanssa, joka on kappalaiden sovittaja, sekä setissä olleen laulun ”Tyttö ja kettu” toinen sanoittaja. Harvoin esiintyvä Kiiskinen oli odotetuimpia vieraita, ja tasaisen varmaan tahtiin esitetyt tyylikkään hiotut laulut pitivät yleisön otteessaan rikkeettä. Maestro itsekin oli ”värinöihin” hyvin tyytyväinen. Illan yllätysesiintyjä oli Kari Tuomisaari kitaransa kanssa. Hän esiintyi julkisesti ensimmäistä kertaa yli 30 vuoteen, esittäen viisi omaa lauluaan.

”Kappaleita ei ole levytetty, ja valitsin ne lauluvihkosarjani kakkosvihosta”, hän kertoi. Viiden vihkon sarja sisältää kutakuinkin Karin sävellys- ja sanoitustyön, joka sekin ehkä vähemmän tunnetusti kuitenkin on mittava. Lauluntekijäklubeja hän pitää kehittämisen arvoisena ideana. ”Tämäntyyppisiä tapahtumia saisi olla enemmän ja niitä voisi vielä kehittää. Niitä voitaisiin esimerkiksi tallentaa ja valmistaa niistä mediallekin myytävää tuotetta”.

Poikkeuksellista ja ainutkertaista

Klubin kolmannessa illassa 25.2. esiintyivät Jim Pembroke & Rekku Rechardt, Lasse Kurki ja Jo Hope. Yllätysesiintyjä oli Otto Donner, säestäjänään Riitta Paakki. Taiteilijaprofessori lauloi kolme säveltämäänsä laulua, muunmuassa yhden kaikkein tunnetuimmistaan, eli Aulikki Oksasen tekstin ”Kuka kertoisi minulle”, alunperin Punahilkka-elokuvaan tehty helmi. Toinen illan erityisvieras – toki mainostettu – oli Jimbon ja Rekun kanssa soittanut Pekka Pohjola. Trio keskittyi Pembroken varhaiseen materiaaliin, kuultiin esimerkiksi muutamia Blues Section – ja Wigwam -klassikkoja. Tilanteen ainutkertaisuutta korosti yhtäältä se, että nämä kolme herraa eivät ole yhdessä soittaneet sitten 70-luvun puolivälin, toisaalta se, että Pohjola ei tätä materiaalia ole Wigwam-vuosiensa jälkeen soittanut missään, eikä osaa kuuluista lauluista varmaankaan aiemmin koskaan.

Lasse Kurki (kuvassa yllä) teki soolodebyyttinsä, eli yksin akustisen kitaran kanssa yleisön edessä. Mies kuvasi tilannetta takahuoneessa keikan jälkeen onnellisena ”tällaisen 35-vuotiaan uudeksi aluksi”. Jo Hope esitti sellisti Max Liljan kanssa uudempaa materiaaliaan.

Kevät tuo lauluntekijän

Tätä kirjoitettaessa 10.3. klubi-ilta on vielä edessäpäin. Esiintyjäkaartiin kuuluvat Dave Lindholm, Maritta Kuula ja Anna-Kaisa Liedes. 24.3. esiintyvät Pave Maijanen, Tuure Kilpeläinen ja Merzi Rajala, 7.4. puolestaan Heikki Salo & Iiro Rantala, Maarit & Sami Hurmerinta sekä Merja & Pekka Laaksonen. Ja yllätyksiä on edelleen kaikkina iltoina luvassa. Klubi on saanut erinomaista palautetta niin yleisöltä kuin esiintyjiltäkin. Gloria on todettu kyseiseen toimintaan suorastaan ihanteellisen sopivaksi tilaksi, ja etenkin varhainen ohjelmaaika saa varauksetonta kiitosta kaikilta. Tunnelma on jokaisena iltana ollut todella hieno, ja kaikki merkit viittaavat siihen, että näin on jatkossakin.

Vastaavanlaisia akustisen musiikin iltoja järjestetään enenevässä määrin muuallakin. Tampereella ja Turussa käynnistynyt Akustinen Baari on ollut erityisen suosittu. Tampereen Tullikamarilla järjestetty ilta tammikuun puolivälissä oli loppuunmyyty Hectorin ollessa illan pääesiintyjä. Esa ja Kati Pellisen järjestämä tapahtuma tuo Hectorin myös Helsinkiin, Gloriaan, 16.3. Akustisen Baarin järjestäjänä ei siis ole Elvis ry, eikä ilta näin ollen ole maksuton yhdistyksemme jäsenille. Ohjelma löytyy internetistä www.akustinenbaari.fi. Mutta Lauluntekijäklubille elvisläisillä siis on vapaa pääsy. Sisäänpääsyn voi varmistaa edellisenä päivänä ilmoittautumalla toimistoon.

teksti: Pekka Nissilä & Merja Kiviluoma

kuvat: Antti Hämäläinen

Digitaalisen musiikin nettijakelu

Julkaistu
Digitaalisen musiikin jakelun maailmassa puhaltavat uudet tuulet. Tänä vuonna uusien, laillisien jakelumallien hyökyaalto n. 60 uuden toimijan voimin pyyhkäisee yli Euroopan.

Viime vuonna iTunesin kautta myytiin kymmeniä miljoonia kappaleita ja pian palvelu lanseerataan myös Euroopassa. Jättiläiseksi paisunut OD2 jyrää pian myös meillä Suomessa. Verkkomaailma ei ole kuitenkaan mikään Klondyke ja juuri Midemistä laskeutunut Teoston Jari Muikku toppuutteleekin: ”Uusista toimijoista valtaosa kuolee ja vain vahvimmat selviävät. Musiikin nettijakelu ei ole mikään kultakaivos. Tähän mennessä siitä eivät ole netonneet vielä ketkään muut kuin verkko-operaattorit”.

Onko aika kypsä musiikin lailliseen nettijakeluun?

Edellytykset nettimyyntiin ovat olleet olemassa jo pitkään ja esimerkiksi USA:ssa iTunes ja uusi laillinen Napster 2.0 ovat menestyneet hyvin. Pitää kuitenkin muistaa se, että vaikka näiden kautta myydäänkin kymmeniä miljoonia trackeja vuodessa, se on kuitenkin vain murto-osa koko tallennemyynnistä. Seuraavien kahden vuoden aikana nähdään minkälaisia verkkomaailman toimintamalleja löydetään Euroopassa. Tekijänoikeusjärjestelmän kannalta tähän liittyy paljon problematiikkaa mm. lisensiointijärjestelmien ja hintojen suhteen.

Poikkeaako eurooppalainen tekijänoikeusjärjestelmä ja lainsäädäntö amerikkalaisesta?

USA:ssa tekijänoikeusjärjestelmä ja lainsäädäntö ovat täysin erilaisia kuin Euroopassa. Sen takia tietyt asiat hoituvat USA:ssa helpommin kuin täällä. Tämä johtuu tekijänoikeusjärjestelmästä, levy-yhtiöistä itsestään ja monista teknisistä seikoista. Rajat ylittävät ja keskittyneet palvelut keräävät materiaalia eri levy-yhtiöiltä ja tarjoavat sitä suoraan tai jonkun välikäden kautta. Silloin ongelmaksi muodostuu Euroopassa mm. se, että jokaisessa maassa on omat maksujärjestelmänsä ja isojen levy-yhtiöiden levyt (kuten Celine Dionin kaltaisten tähtien levyt) julkaistaan eri aikoihin eri maissa. Verkkomaailmassa tämä ei enää ole mahdollista. Levyt pitäisi saada samaan aikaan ulos ja ihmisten saataville kaikissa Euroopan maissa.

Paljonko yhden nettikappaleen pitäisi maksaa kuluttajalle, jotta artisti ei maksaisi?

Downloudauspalveluissa taloudelliset marginaalit ovat hyvin pienet ja monet toimijat sanovat, että yhden downloudattavan biisin hinnan pitäisi olla 1,40 euroa. Jotkut ovat jopa sitä mieltä, että Applen iTunes on pilannut markkinat tällä 99 centin hinnoittelulla. Applen iTunes ei koskaan tule olemaan kannattava. Se on sijoittanut toistasataa miljoonaa pelkästään iTunesin markkinointiin. Se ei tule saamaan rahojaan takaisin, mutta se ei ole tarkoituskaan. Se myy iPodeja ja iTunes tuo brandille lisäarvoa, mikä taas vaikuttaa osakekursseihin. Sama koskee monia muita. Siellä on Pepsit, Coca Colat, Gibsonit, joille musiikki on vain yksi oheistuote, mikä tukee päätuotteen myymistä. Tavoitehinta olisi 1,40 euroa, mutta markkinoilla se on noin euron suuruinen. Jenkeissä Walmart myy 88 centillä biisejä, koska heidän hinnoittelupolitiikkansa perustuu siihen, että kaiken pitää olla vähintään 10% halvempaa kuin muualla. Vanhemmissa levytyksissä artistien kannalta tilannetta mutkistaa vielä mm. se, että artistin ja levy-yhtiöiden välisissä sopimuksissa ei ole osattu sopia digitaalisen maailman tuotteiden rojalteista.

Miten jakautuu yhden kappaleen hintapiirakka levy-yhtiöiden, tekijänoikeusjärjestöjen ja operaattorien kesken?

Eurohinnoittelun mukaan levy-yhtiö nappaa noin 65%, josta se sitten tilittää eteenpäin artisteille rojalteja n. 5-6%. Tekijänoikeusjärjestöt saavat 8-12%, josta ne taas tilittävät sopimusten mukaan tekijöille ja kustantajille heille kuuluvat osuudet. Loput menevät maksuliikennekuluihin, kaistayhteyksiin yms. Merkille pantavaa on se, että tähän mennessä musiikin nettijakelusta varsinaista taloudellista hyötyä ovat saaneet ainoastaan verkko-operaattorit, vaikka hintapiirakka jakautuukin hieman eri tavalla kuin esim. soittoäänissä, joissa enimmät tulot niin ikään ottaa verkko-operaattori.

Miten levy-yhtiöiden rooli verkkomaailmassa poikkeaa tavallisten levyjen jakelijan roolista?

Nettimusiikin kentällä on monta avointa ongelmaa levy-yhtiöiden ja tekijänoikeusjärjestöjen välillä. Verkkomaailmassa levy-yhtiöt eivät enää ole pelkästään tukkureita ja silloin heidän pitäisi maksaa sekä mekanisoimisesta että yleisön saataville saattamisesta. Olennaisinta on se, että vastuu näistä korvauksista on sillä taholla, joka myy tuotteet kuluttajille nettisivustonsa kautta. Näin ollen nettijakelulevyn hintapiirakasta tekijänoikeusjärjestöille lohkaistava prosentti olisi jonkin verran isompi kuin tavallisten äänitteiden vastaava luku.

Voiko nettimusiikin myynnin kasvu olla vaikuttamatta tavallisten tallenteiden myyntiin?

Henkilökohtainen näkemykseni on se, että tavallisten tallenteiden markkinat tulevat putoamaan eri syistä. Joksikin aikaa pudotaan kuoppaan. Joidenkin arvioiden mukaan 2008-2009 digitaalipuolen arvo kokonaismarkkinoista liikkuu 20-40% välillä. Mutta laitonta verkkokauppaa ei saa kuriin enää kukaan. Eräs amerikkalainen tutkimusfirma on arvioinut, että jos vuonna 2008 verkkokaupan arvo on n. 4 miljardia, laittomasti P2P-verkoissa liikkuu tavaraa vastaavasti noin 8 miljardin arvosta. Eli edelleen ollaan pakkasen puolella.

Mihin perustuu iTunesin tenho?

iTunesin palvelun ydin on se, että se on täysin kuluttajalähtöinen. Se on helppo ja yksinkertainen ja katalogissa on tarpeeksi valinnanvaraa. Tekijänoikeusjärjestöjenkin on pakko hyväksyä se, että kuluttajat ovat valmiita maksamaan nettimusiikin käytöstä, kunhan käyttöoikeudet (kopiointi ja siirrot) ovat tarpeeksi väljät. Mutta mikä on se ns. yksityinen piiri, on kuin veteen piirretty viiva.

Viime vuonna oikeudenkäyntien luvatussa maassa, Amerikassa haastettiin oikeuteen alaikäinen koulutyttö laittoman nettimusiikin imuroinnista. Miten tämä rankaisumentaliteetti on purrut laittomien palveluiden kulutukseen?

Näyttäisi siltä, että erilaiset oikeudenkäynnit eivät ole vaikuttaneet pysyvästi laittoman musiikin käytön vähenemiseen, päinvastoin. Suurimmat laittomat käyttäjät ovat siirtyneet suljettuihin verkkoihin, joihin ei valvova silmä enää pääse. Sellaisissa avoimissa verkoissa on aina omat riskinsä, voit saada huonoa laatua, voit saada viruksia kantavia tiedostoja, mutta ennen kaikkea laittomaan kopiointiin liittyy asenne ”ja minähän en näistä maksa”.

Kuka haluaa maksaa laillisesta palvelusta? Onko esim. iTunesin käyttäjäkuntaa tutkittu?

Jenkeissä suurin osa laillisen palvelun rahasta tulee 25-50 vuotiailta ihmisiltä. Nuoret ovat vaikein kohderyhmä. Siellä yritetään hyväksyä todellisuus ja esim. uusi Napster 2.0, se laillinen Roxionin omistama, on tehnyt kokeiluluontoisen sopimuksen erään collegen kanssa ja lisenssi hankitaan kaikille opiskelijoille könttähintaan. Se on kasvatuksellinen ele.

Onko piratismi kivenä kengässä myös mobiilipuolella?

Mobiilipuolella lähtökohta on erilainen ja ihmiset ovat tottuneet maksamaan mobiilistaan; logoistaan ja soittoäänistään. Mobiilissa piratismin harjoittaminen on paljon vaikeampaa kuin verkkomaailmassa.

Onko Applen kauppajärjestelmä hyvä myös tekijöiden kannalta? Onko tietoa miten 99 c (yhden kappaleen hinta kuluttajalle) jakautuu oikeudenhaltijoiden kesken?

Tämä piirakka jakautuu levy-yhtiöiden ja Applen välisen sopimuksen mukaan. Mutta taiteilijoille tarjoutuu (esim. Brian Enon lanseeraaman Muddan kautta) yleisemmin ottaen uusia mahdollisuuksia saattaa uusia töitä esille verkon kautta. Taiteilija voi julkaista sen yksittäisen biisin, joka ei sovi millekään albumille tai testauttaa biisejään omalla yleisöllään. Verkkomaailmassa levy-yhtiöt eivät enää ole fyysisten äänitteiden tuottajia, vaan oikeudenhaltijoita. Se on kivulias kasvuprosessi levy-yhtiöille. Sony-BMG fuusio on mielestäni itse asiassa hyvä asia indiemarkkinoille, koska se jättää tilaa uusille toimijoille.

Mikä on tulevaisuuden downloadausformaatti? AAC, niinkuin myös MP3, on kuitenkin ”losi” (kompressoitu pienempään tilaan ja näinollen menetetään jotain taajuuksia).

Pakkaustekniikat kehittyvät koko ajan, eikä kukaan osaa sanoa sitä, mitä formaattia käytetään kymmenen vuoden päästä. iTunesissa käytetään AAC-tiedostoformaattia ja jotkut arvelevat AAC:n syrjäyttävän MP3:sen ajan mittaan. Mutta vain pieni osa kuluttajista haluaa hifiä. Suurin osa ei yhtään välitä siitä, onko kyseessä mp3 vai wmp (windows media player), aiff, wav tai joku muu. Omassa nuoruudessani kuunneltiin kasetteja, eikä pieni kohina tai vonkuminen haitannut suosikkiartistien kuten Sweetin tai Gary Glitterin biisien kuuntelua. Nykyään en enää kuuntelisi mitään musiikkia losina, koska se laatu ei vaan riitä.

Norjassa ja Tanskassa aloitettu Phonofile tarjoaa perusrakennelman, jolla kansallisen musiikin repertuaaria (mm. kansalliskirjastoon perustuvaa) voidaan välittää paitsi musiikin ammattikäyttäjille, myös yksittäisille verkkojälleenmyyjille ja sitä kautta kuluttajille. Mitä mieltä olet Phonofilestä?

Se on B to B -palvelu, eikä sitä ole tarkoitettu yksittäisille kuluttajille. Sekä Norjassa että Tanskassa on pienet katalogit (n. 40.000 trackia), kun taas Napsterin tai iTunesin kautta pääsee käsiksi 300.000-500.000 kappaleen katalogeihin ja ne tarjoavat vaihtoehtoisia ottoja ja ainutkertaisia live-tallenteita. 25-50- vuotiaat haluavat erikoisuuksia ja eksklusiiveja palveluita. Tanskassa Phonofile on tapellut pitkään levy-yhtiöiden kanssa mekanisointikorvauksista. Vaikea malli se on ollut.

Pitäisikö maassamme olla keskitetty Suomalaisen Musiikin Digitaalinen Kansallisarkisto?

Kyllä, niinkuin tavallaankin onkin se vapaakappalelakiin perustuva arkisto kansalliskirjaston yhteydessä.

Näistä Suomeen vyöryvistä jakelujäteistä on tuskin mikään kovin kiinnostunut myymään suomalaista musiikkia, joka ei ole listoilla juuri nyt. Uskoisitko tällaisen Suomalaisen Musiikin Digitaalisen Kansallisarkiston kylkiluusta rakennettavan kultturelleja kansallisia deluxe-erikoisuuksia tarjoilevan kauppajärjestelmän mahdollisuuksiin? (mm. jouhikkosävellyksiä, elektroakustista taidemusiikkia, livetallenteita)

Voisiko digitaalinen kansallisarkisto tosiaan olla myös sellainen, että sitä pyrittäisiin hyödyntämään kaupallisesti? Vaikea uskoa, että Suomessa olisi riittävän suuria markkinoita sen järkevään taloudelliseen hyödyntämiseen.

Mitä Suomessa on tapahtumassa musiikin verkkojakelussa? Mihin hävisi EmmaFM?

EmmaFM tuli vähän liian aikaisin ja sen valikoima oli aivan liian pieni. Mutta tänä vuonna kuluttajamarkkinoille on tulossa useita eri toimijoita.

Mitä uutta DRM-rintamalla (Digital Rights Management)?

DRM on varsinainen viidakko. Jotkut julistavat vakavalla naamalla, että DRM korvaa kaikki tekijänoikeusjärjestelmät. Itse en usko siihen. Uskon, että ei ole nähtävissä yksittäistä standardia. Eikä mikään suojausjärjestelmä tule koskaan olemaan 100% varma. Laillisen bisneksen lähtökohta on se, että sisältö pystytään suojaamaan ja DRM avaa mahdollisuuksia uudenlaisiin bisnesmalleihin. Perinteiset jakelumallit saavat rinnalleen esimerkiksi ns. superjakeluun liittyviä malleja. Ostat biisin laillisesti kännykkääsi, maksat x euroa, lähetät sen kaverillesi, mutta siitä transaktiosta maksetaan, ja kun olet myyjä saat provikaa siitä välistä. Näin pystytään jäljittämään sisältöjä. Näitä uusia malleja testaillaan ja superjakelun mahdollisuudet ovat ihan nurkan takana.

Miksi kylillä kohistaan niin paljon OD2:sta?

OD2 on Peter Gabrielin pystyttämä jakelujärjestelmä, jolla alunperin on ollut paljon hienoja periaatteita. Sen kautta on ihan järkevää myydä mm. pienten levy-yhtiöiden repertuaareja ja erityisiä yksittäisiä kappaleita tietyille tarkasti rajatuille kohderyhmille. OD2:lla on kussakin maassa partneri, esimerkiksi Italiassa paikallinen telejätti Tiscal. Pohjoismaista OD2 toimii tässä vaiheessa ainoastaan Tanskassa. Teleoperaattori on se portti ja kuluttaja maksaa suoraan OD2:lle ja paikallinen teleoperaattori saa siitä jonkun provikan.

Tulevaisuudessa joku K-market tai Anttila voi päättää itse, ostaako se musiikkia isoilta levy-yhtiöiltä kultakin erikseen, vai suoraan ison köntän Euroopan suurimmalta toimijalta, OD2:lta, yhtenä pakettina. OD2:lla on 30 jälleenmyyjää eri puolilla Eurooppaa. Seuraavaksi markkinoille tulevat Napsterit ja vastaavat maakohtaisilla saiteilla. Kuka hoitaa raportoinnin, mikä on Teoston osuus, entä mikä osa kuuluu tekijöille ja kustantajille… tässä on vielä paljon avoimia kysymyksiä.

Jari Muikun Midemin terveisiä kuunneltuani tuli hetkeksi sellainen olotila, että ehkei tässä nyt kuitenkaan parane jäädä lehdelle soittelemaan. Olisiko nyt sopiva hetki yhdistää voimia Suomessa ja perustaa kulturelli kauppaportaali, joka erottautuisi näistä iTuneseista ja OD2:sista nimenomaan sillä, että tarjolla olisi harvinaista meille rakasta, kansallista repertuaaria ja sellaisia kappaleita, joita ei enää mistään muualta saa.

Ja voisiko kenties meidän oma yhdistyksemme yhdessä vakavien säveltäjien yhdistyksen kanssa ja oikeudenhaltijoita edustavien tahojen kanssa toimia tässä avoimessa hankkeessa ”soihdunkantajana”?

teksti: Costi Snellman

ELVIS ELÄÄ! Uudet kunniajäsenet muistelevat

Julkaistu
Elviksen uudet kunniajäsenet kukitettiin vuosikokouksen aluksi.

Kuvassa: Kari Tuomisaari, Jukka Virtanen, Pentti Lasanen ja Otto Donner. Nacke Johansson oli hengessä mukana.

Elvis ry:n johtokunta on nimittänyt viisi uutta kunniajäsentä. He ovat Henrik Otto Donner, Paul ”Nacke” Johansson, Pentti Lasanen, Kari Tuomisaari ja Jukka Virtanen – kaikki ansioituneita tekijöitä ja pitkään Elvis ry:n toiminnassa vaikuttaneita. Uudet kunniajäsenet saivat vastattavakseen seitsemän kysymystä:

1. Miten, milloin ja miksi liityit Elvis ry:n jäseneksi?

2. Miten ja miksi tulit valituksi Elvis ry:n johtokuntaan?

3. Mitkä olivat Elvis ry:n tärkeimmät tehtävät silloin? Entä tänään?

4. Miten yhdistys ja sen toiminta on vuosien varrella muuttunut? Mitä konkreettisia tuloksia toiminnalla on saatu aikaan?

5. Pitäisikö yhdistyksen virallisesta nimestä jättää pois ELVIS?

6. Onko vielä tänä päivänä tarpeen korostaa, että Elvis ry edustaa kevyttä musiikkia?

7. Mikä on hauskin muistosi siltä ajalta, jolloin olit Elvis ry:n johtokunnassa?

Henrik Otto Donner

(johtokunnassa 1986-94, Teoston johtokunnassa 1987- , puheenjohtajana 1996-)

1. Vuonna 1967. Liityin siksi, että se oli ammattijärjestö, joka hoitaa alan asioita.

2. Turbulentissa vaiheessa, kun johtokunta oli kovasti hajallaan ja minut pyydettiin vuosikokouksen puheenjohtajaksi. Siinä samassa tulin valituksi koko Elviksen puheenjohtajaksi.

3. Ne olivat silloin samat kuin ne ovat tänään: valvoa ja huolehtia alan sopimuksista ja muista intressikysymyksistä.

4. Se on muuttunut asiallisemmaksi ja tehokkaammaksi koko ajan. Kevyen musiikin tekijöiden asema on kuluneen 25 vuoden aikana huomattavasti kohentunut. Tällä hetkellä ammattikuntana kevyetkin tekijät ovat yhtä paljon mukana kaikissa paikoissa kuin missä aikaisemmin vain vakavat tekijät olivat. Siinä suhteessa Elviksen toiminta on terävöitynyt koko ajan.

5. Sehän tulee Elokuva- ja Viihdesäveltäjistä. Se on jäänne menneisyydestä ja sopii hyvin tämän alan asioihin. Onhan Elvis henkilönäkin jonkinlainen merkkihenkilö meidän alallamme. Tosin hän ei ollut tekijänä niin merkittävä kuin esiintyjänä.

6. En tiedä onko sitä tarpeen erikseen korostaa. Kyllä kaikki tietävät, mitä ammattijoukkoa se edustaa.

7. Oh-hoh… Ehkä se hetki, kun minut valittiin Teoston puheenjohtajaksi parin yrityksen jälkeen. Se oli kyllä merkittävä askel Elvikselle.

Paul ”Nacke” Johansson

(johtokunnassa 1965-73)

1. 1964. Olin Muusikkojen Liiton jäsen vuodesta 1950. Sen jälkeen kun olin muuttanut Helsinkiin oli itsestään selvää, että liityn Elokuva- ja Viihdesäveltäjiin.

2. 60-luvun puolivälissä. Ehkä osasyy oli se, että olen alunperin kaksikielinen suomenruotsalainen. Silloin startattiin yhteisskandinaavista systeemiä. Ehkä se osaltaan auttoi.

3. Kuule, tuon sä voit heittää Heikkilän Martille.

4. Koko tämä hommahan laajenee kaiken aikaa. Gramexkin on aika uutta, 60-luvulta. Erilaiset muut rinnakkaisiksi luodut yhdistykset antavat enemmän ajattelemisen aihetta ja duunia tietenkin. Siten se ainakin on muuttunut. Sopimukset Ylen ja muiden kanssa erilaisista sovitusten hinnoista on yksi pieni esimerkki. Tällaiset asiat on saatu hoidetuiksi ihan hyvin vuosien mittaan.

5. Miksi pitäisi? Se on ihan hauska pikku juju, gimmick.

6. En tiedä onko sitä korostettava, mutta sitähän se tekee. Se on ihan itsestään selvä asia, ei sitä tarvitse millään tavalla juntata framille.

7. Kyllä vissiin ne erilaiset matkat skandinaavisiin kokouksiin, jotka antoivat uutta ulottuvuutta siihen kaikkeen. Se oli aika kouluttavaa ja opettavaa aikaa.

Pentti Lasanen

(johtokunnassa 1978-86)

1. Vuonna 1964. Olin mukana siinä ensimmäisessä uudessa aallossa, kun päätettiin liittyä Suomen Elokuvasäveltäjiin, joka oli jo olemassa. Pitkälti siitä syystä, että koimme meitä huijattavan. Annettiin turhia lupauksia ja viitattiin siihen, että ihmisillä ei ollut valtuuksia. Sitten saatiin joku roponen, sovittamisesta lähinnä. Koko kenttä oli ihan sekaisin silloin 60- luvun alussa. Taisin olla Nalle Björklöfin kanssa ensimmäisiä, jotka silloin kokouksessa totesivat että meitä oli pahasti huijattu. Mm. Arthur Fuhrmann oli mukana, hän oli hyvä organisaattori. Siinä kokouksessa Arthur taisi olla puheenjohtaja. Päätettiin tutkia kenttää ja todettiin liittyminen parhaimmaksi. Tämä lähti ihan spontaanina vihanpurkauksena, ei minulla ollut sen kummemmin osuutta sen kulkuun kuin muillakaan. Muistaakseni se kokous oli Lidossa, Autotalossa.

2. Jos oli suuna päänä, niin kaipa muut ajatteli, että saadaan toi hiljaiseksi, kun se menee johtokuntaan!

3. Että saatiin neuvotteluteitse aikaiseksi jokin palkkatariffi, lähinnä näiden suurtyönantajien kuten Yleisradion ja levyteollisuuden kanssa. Siitä syntyi minimipalkkio, joka vakiintui myöskin maksimipalkkioksi. Mutta hyvä, että oli edes jotain. – Tänä päivänähän kenttä on laajentunut huimasti. Koko viihteellisen musiikin, tai ei-vakavan musiikin kentässähän on niin paljon uhkia meidän toimeentulolle ja työnkuvalle. Ihan pienimmästä päästä mainitakseni: esimerkiksi Katri Helenan kappale soi jossakin, eikä tekijöitä mainita ollenkaan. – Ihan perimmäisten asioiden propagoiminen tuntuu jo olevan vaikeata. Tätä digitaalista aikaa ajatellen se tuntuu olevan hyvinkin monisäikeinen asia. Jos ei meillä ole yhtenäistä instanssia, joka hoitaa asioita meidän puolesta, niin kyllähän siinä isot kengät konttaa meidän yli ja ottaa minimihinnalla maksimituoton. Ja sitten heitetään pois kun ei tarvita. – Ilokseni olen huomannut, että meihin on liittynyt hyvin paljon nuorempaa väkeä, jotka on tajunneet tämän homman: ettei se mene ihan mutu-tuntumalla.

4. Kyllähän muutosta on tapahtunut, sekä valtiovaltaa että olemassa olevia muita instansseja kohtaan. On saatu palkkausasioihin korjausta, ja julkisuutta. Se, että meillä on Selviksen kaltainen yhtenäinen orgaani, on jo iso asia. Saadaan keskitetysti tietoa nopeasti ihmisille erilaisista asioista mielenkiintoisella tavalla. Kanava, jossa eri intressiryhmät, ikäryhmät tai tyylisuunnat, voivat tuulettaa mielipiteensä. Opitaan tuntemaan keskeisesti nimenomaan eri tyylisuuntien väliset häilyvät erot.

– On pystytty muuntautumaan muun yhteiskunnan mukana, osallistumaan ja saamaan osamme koulutusmäärärahoista ja muista asioista. Näitä ei saisi, jos ei olisi keskitettyä toimintaa. Se on aina tietysti aktiivisten ihmisten selkänahasta revittyä; ei kukaan voi saada niin hyvää palkkiota tehdystä työstä, että se kattaisi sen valtavan työkentän, mitä on tehty ja joudutaan tekemään. Onneksi löytyy näitä ideologisesti suhtautuvia ihmisiä, jotka ovat valmiita uhrautumaan, kuten Fuhrmannin Artturi.

5. En elä niinkään siinä imagen tai yleisen mielikuvan pelossa Elvis-assosiaatiosta. Kyllähän se elvistely liittyy meidän jokapäiväiseen elämään täällä viihteellisellä puolella. En näe mitään syytä miksi meidän pitäisi peittää sitä. – Tarvitaan lisää infoa siitä mikä tämä on: Elokuva- ja Viihdesäveltäjät alunperin. Ihmisten ennakkoluuloihin tai äkkinäisesti tehtyihin päätöksiin en usko. Kyllä se on pitkäjännitteisempi työ, missä tarkoitus ja sisältö enemmän painaa, vaikka tässä eletäänkin populistista aikaa. Muutenhan saataisiin muuttaa nimeä aina kunkin trendin mukaan! Ihan kunniakas nimi se on minun mielestäni. Suoritetut teot painakoot enemmän kuin jotkut tilapäiset mielikuvat.

6. Kyllä, koska edelleen ihmisten parissa mielletään, että toisaalta on kevyttä ja toisaalta vakavaa, kuten ruotsiksi sanotaan ”seriös”. Onko se sitten ”vakavaa”, sitä en ihan miellä, mutta vakavissamme olemme. – Meidän alalle ei sovi niin laajaa kokeellisuutta kuin kenties sille toiselle sektorille. Meidän musiikilla on jokseenkin aina osoite. Voihan kokeiluja tehdä, mutta tulos näkyy hyvin äkkiä. Se mitä teemme, on aina ihmisille tehtyä ja esitettyä. Siellä on hyvin paljon enemmän varaa egoismille: ”minulla on tarve tehdä tätä, tykkäätte mitä tykkäätte”. Meidän on aina jo alunperin huomioitava ihmisten tavoitettavuus.

7. Hauskin asia oli saada vapaasti tuulettaa mielipiteitään tulematta leimatuksi. Jokaisella oli oma näkemys suunnasta ja siitä, mikä tekisi autuaaksi. Tässä meidän yhteiskunnassa ”täytymistä” on aina ollut niin paljon, ja on edelleenkin. Täytyy olla jotain tiettyä mielipidettä ja täytyy noudattaa jotain standardia. Meidän pyrkimyshän on saada vapaasti luoda niin paljon kuin voi. – Kollegojen tapaaminen ja mielipiteiden vaihto on minusta äärimmäisen tärkeätä. Eihän se tapahtumana mitään erityistä ole. – Muistelen lämmöllä edesmenneitä, esim. Eikka Virtasen verbaalisia kykyjä. Eikka ei aina ollut niin oikeassa, mutta hän osasi formuloida asiansa niin, että se oli hauska.

Kari Tuomisaari

(johtokunnassa 1971-79, Teoston johtokunnassa sanoittajien edustajana 1970-80)

1. Vuonna 1966. Motivaatio oli tietysti se, että Elvis ry oli jo silloin suuntautunut edunvalvontaan ja tariffipolitiikkaan. Ja jouduinkin siihen politiikkaan aika välittömästi mukaan sanoittajien etuja ajamaan. Koin yhdistyksen tarkoitusperät omikseni.

2. Valintaprosessi oli kai ihan normaali. Yritettiin löytää sanoittajien edustaja.

3. Tärkeimmät tehtävät eivät varmaan ole periaatteessa muuttuneet, toimintamuodot ovat tietysti kehittyneet. Yhteiskunnalliset kontaktit ovat paljon laajemmat nykyään. Elviksen periaatteita saadaan ajettua läpi leveämmällä rintamalla kuin aloitettaessa. Jäsenkuntakin oli vain parisataa. Nythän se on lähes 600. Sekin kertoo, että toimintapohja on laajentunut. Nyt voidaan ottaa yhteyttä melkein keneen vain, valtiovallasta Yleisradion musiikkitoimittajiin. Silloin se oli vaatimattomampaa. – Musiikkitoimittajien tulisi ymmärtää, että kun lauluja esitetään julkisuudessa, laulujen tekijöitä pitäisi mainita. Mainitaanhan rakennustenkin suunnitellussa arkkitehdit. Tätä tulisi painottaa.

4. Suhteet valtiovaltaan ovat kehittyneet ja sanonnan paino esim. tekijänoikeusrintamalla. Elviksen suhteet esim. Teostoon ja tekijänoikeuslain säätämiseen on painottunut paljon voimakkaammin. Nykyään me ollaan ihan oikea kunnon yhdistys, kun se silloin oli vähän hakemista ja aloittamista. – Konkreettisia tuloksia on se, että Elviksen kannat otetaan paljon vakavammin nykyään kuin silloin. Se ilmeisesti on myös syy siihen, miksi johtokunta on lähtenyt ajamaan yhdistyksen nimen muuttamista. On ilmeisesti koettu, että nimi Elvis sinänsä on viemässä ajatuksia kevyempään suuntaan kuin mitä siellä takana on. Sitä on ehkä vähän vaikea hahmottaa Elokuva- ja Viihdesäveltäjien lyhennykseksi. Elvis elää jatkuvasti vieläkin tässä muodossa.

5. Kyllä minulla sellainen mielikuva on, että se voisi jäädä poiskin edellyttäen, että ytimekäs vaihtoehto löytyisi. Pelkkä ry:hyn liittyvä pitempi muoto ei ole niin helposti markkinoitavissa. Pitäisi löytää lyhyt ja ytimekäs yhdistyksen nimi, joka olisi tuotteena hyvä.

6. Kyllä se on tarpeen. Puhun mieluummin viihdemusiikista kuin kevyestä musiikista; viihdemusiikin alalla on paljon tehtävää. Itseäni on mietityttänyt se, että laulujen tekijät on pidetty tuolla julkisuudessa vieläkin liian taka-alalla esim. Yleisradion musiikkiohjelmissa. Siellä annetaan ihan idioottimaisia mielikuvia siitä, kenen laulu milloinkin soi. Se ei välttämättä ole laulajan tekemä laulu, vaan siellä on tekijät takana. ”Laululla on tekijänsä” on hyvä motto, sitä olisi mun mielestä syytä pitää hengissä.

7. Se voisi olla tämä sosiaalinen puoli; tavattiin kollegoita, lauluntekijöitä kotimaassa ja Pohjoismaissa. Kongressiretket ja muut tapahtumat ovat erittäin lämpimässä muistissa.

Jukka Virtanen

(johtokunnassa 1986-94)

1. Liityin 1970. Aloitin aika vanhana laulujen teon, vasta noin 35-vuotiaana tein ensimmäisen. Tosin olin muutaman laulun tehnyt 1968 Jaakko Salon kanssa, joka oli Elviksen aktiivijäsen. Ilman muuta liityin ammattiyhdistykseen, koska olen vanha työväenliikkeen ihminen ja ymmärrän ay-liikkeen arvoja. Jaakko Salo oli läheinen työkaveri ja häneltä sain hyvin informaatiota. Tunsin jo kaikki musiikintekijät, koska olin tehnyt jo melkein 10 vuotta radio- ja televisio-ohjelmia.

2. Siellä oli joku hässäkkä; koko johtokunta erosi ja puheenjohtaja vaihtui. Silloin minua pyydettiin mukaan.

3. Silloin päästiin Teoston puolella tasavertaiseksi Suomen Säveltäjien kanssa monessakin suhteessa. Teostoon tuli sanoittajan paikka, joka kuului meille. Ja viimein tuli mahdolliseksi, että Teoston puheenjohtajakin on meiltä: Otto Donner. – Kyllähän kaikki tehtävät ovat tärkeitä, myös jäsenistön informoiminen kaikista mahdollisista avuista, mitä Elvis pystyy antamaan ja välittämään. Tiedotuslehden perustaminen oli muistaakseni oma ehdotukseni, ja nimi Selvis myös.

4. Siihen aikaan Elvis oli aktiivinen myös oman tuotannon kanssa. Mehän tehtiin Salon ja Tuomisaaren kanssa isoja hommia Teostolle Elviksen puitteissa, mm. Teoston 50-vuotisjuhlarevyy. – 1980-luvulla mun johtokunta-aikana tehtiin pari aika merkittävää projektia, joissa olin aktiivisesti mukana suunnittelemassa ja tekemässä. 1987 tehtiin vanhoista suomalaisista viihdemusiikkikappaleista arreja sinfoniaorkestereille kymmenessä kaupungissa. Anneli Saaristo ja Eki Liikanen olivat solisteina ja Matti Puurtinen kapellimestarina. Kasasin sen ja toimin juontajana. Vuotta myöhemmin -88 tehtiin vastaavanlainen projekti lastenmusiikista: Eija Ahvo ja Simo Salminen solisteina ja Koivulan Sämpy kapellimestarina.

– Ihailin puheenjohtaja Otto Donneria, joka tuli yhdistystä vetämään. Ihailin hänen tasapuolisuuttaan. Hän pystyi omaksumaan hienosti kaikenlaisia helvetin monimutkaisia muistioita ja muita. Hän oli myös kulttuurivaikuttaja, kuten on Janikin. Oli paljon yhteistyöasioita Teoston kanssa ja vaikuttamista, mistä en ymmärtänyt mitään, vaikka yritin. Mutta mä tein toisella tavalla sitä työtä. Toin aika paljon uusia jäseniäkin.

– Konkreettista on saatu aikaan. Verrattuna siihen aikaan, kun tulin Elvikseen, sujuu yhteistyö käsittääkseni säveltäjien kanssa hyvin. Siellä on ollut hyviä ja fiksuja ihmisiä. Johtokunnassa joutuu aika paljon pelaamaan, ja nythän asiat menevät aika paljon neuvottelupohjalta. Toki yhteenottojakin tulee.

– Aina vaan ammatillisemmaksi on ote tullut. Koulutusta on saatu kiitettävässä määrin lisää. Oma lehti on monipuolinen. Monella alalla vaikuttavia ihmisiä on toiminnassa mukana. Elviksen painoarvo on huomattavasti noussut.

5. Ei missään tapauksessa! Se on niin hiton hieno nimi, josta kaikki pohjoismaisetkin kollegat puhuu aivan luontevasti. Se on ilman muuta jo juurtunut.

6. Elvis on meidän kansamme syvien rivien populaarikulttuurille arvokas väline. Kyllä se painotus siellä voi olla ja ainakin se täytyy tiedostaa.

7. Olisko ollut -80 kun oli kova Teoston vuosikokous. Elvis ajoi silloin sanoittajien edustajaksi Vainion Junnua. Nämä toiset olivat käsittääkseni WSOY:n kustantajien puolelta laittaneet sanoittajien ehdokkaaksi Lassi Nummen! Hän on erittäin hieno runoilija.

– Hauskoja muistoja ovat yhteiset tuokiot ja illalliset Suomen Säveltäjien kanssa. Vedin silloin Levyraatia. Näillä suhteilla sain erittäin asiantuntevia ja suurta humanismia ja suvaitsevaisuutta eri musiikinlajien välillä osoittavia ihmisiä Levyraatiin, esim. Kalevi Ahon ja Mikko Heiniön. He vierailivat mielellään Levyraadissa ja arvostelivat populaarimusiikkia erittäin hienosti omista lähtökohdistaan. He tekivät hienoja analyysejä humppakappaleista ja muista. Professori ja säveltäjä Mikko Heiniö oli parikin kertaa siellä. Hän sanoi, ettei ole missään saanut niin paljon populariteettiä kuin niistä vierailuista, ei yhdestäkään sinfoniasta eikä professuuristaan. Nautti siitä kovin. Se oli erittäin hauska muisto. Sellaisten ihmisten kanssa asiat sujuivat hyvin puolin ja toisin.

– Nautin myös keskustella Joonas Kokkosen kanssa jalkapallosta. Hän kertoi, että Paavo Berglund oli hänet pakottanut otteluihin Englannissa ja muualla. Joonas oli itsekin nuorena pelannut ja Paavon vaikutuksesta innostunut yhä enemmän.

teksti: Juha Kaarsalo

kuva: Antti Hämäläinen

PRIX ELVIS Suomen tullille

Julkaistu

 
Elvis ry:n tämänvuotinen Prix Elvis myönnettiin joulukuussa Suomen Tullille tunnustukseksi sen ponnisteluista piraattitallenteiden maahantuonnin estämiseksi.

Prix Elvisin luovutus tapahtui perinteiseen tapaan Elvis ry:n pikkujoulussa. Sen vastaanottivat tullin pääjohtaja Tapani Erling ja ylitarkastaja Anssi Kartila. Tässä yhteydessä Tapani Erling kertoi tullin ja sen henkilökunnan arvostavan palkintoa suuresti. ”Mieltämme lämmittää erityisesti se, että saamme tunnustusta juuri teiltä, suomalaisen musiikin tekijöiltä.

Palkinnon perusteluissa sanotaan mm, että tullin henkilökunta on tehnyt työtään kiitettävällä asenteella ja kansainvälisessä vertailussa sen toiminta piraattien torjunnassa yltää tehokkuudessaan kärkeen. Elvis ry:n kanta on, että tekijänoikeuslaissa tulisi mahdollisimman pian kieltää kaikki piraattiäänitteiden maahantuonti. Kansalaisille tulee antaa selkeä viesti siitä, että yhdenkin piraattiäänitteen maahantuonti on varastamista. Myös tulli saa näin kunnolliset työkalut rikollisuuden torjuntaan.

Aiemmin Prix Elvis -palkitut

Malmstén -säätiö jakoi apurahoja

Georg Malmstén -säätiö jakoi joulukuussa vuoden 2003 apurahat ns. kevyen musiikin luovaan työhön. Hakijoita oli 162. Apurahat olivat suuruudeltaan 1000 – 2500 euroa ja saajat olivat: Aarno Alikoski, Raoul Björkenheim, Alpo Hakala, Heli Halkosalmi, Kari Hatakka, Esa Helasvuo, Yrjö Hjelt, Merja Ikkelä, Jouni Kannisto, Veli- Matti Karén, Matti Karttunen, Asko Keränen, Jyrki Koskinen, Mika Kuokkanen, Anna-Mari Kähärä, Juha Lanu, Tommi Lattunen, Kirmo Lintinen, Mikko Löytty, Harri Marstio, Markus Nordenstreng, Milla Palovaara, Ninni Poijärvi, Kristina Ronimus, Mia Simanainen, Laura Sippola, Tommi Tikkanen ja Aarni Varjonen.

Apurahoina jaettu summa 45 000 euroa on saatu lahjoituksina Teoston ns. kansallisista varoista, Elvis ry:n kopiointikorvausvaroista ja Georg Malmsténin perikunnalta.

Pikkujoulujen huumaa…

Pikkujoulukuvista löytyvät (vasemmalta ylhäältä alkaen) mm. Barbara Helsingius, Åke Grandell, Mikko Perkoila, Jukka Itkonen, Ari Talkamo, Esa Eloranta, Kari Kuuva, Sinikka Svärd, Petri Kaivanto, Sirkka-Liisa Sass, Harri Wessman, Mikko Kuustonen, Tommi Läntinen, Arthur Fuhrmann, Erik Lindström, Markku Kanerva, Jere Laukkanen ja Jukkis Uotila.

Heikkilän Martti taisi kuvia räpsiä. Pöydän antimet maistuivat ja juttu luisti tuttuun tyyliin.

Vuosikokous alkoi juhlavasti

Julkaistu
Elvis ry:n vuosikokous alkoi tänä vuonna juhlavasti, kun johtokunnan nimittämät viisi uutta kunniajäsentä – Henrik Otto Donner, Paul ”Nacke” Johansson, Pentti Lasanen, Kari Tuomisaari ja Jukka Virtanen – kukitettiin.

Nackelle kukat oli toimitettu kotiin Ahvenanmaalle ja hän lähetti terveiset puhelimitse puheenjohtaja Jani Uhleniuksen välityksellä. Muut neljä olivat paikalla ja Otto Donner kiitti kaikkien puolesta ja vakuutti puheensa lopuksi, että kaikilla uusilla kunniajäsenillä ”sydän sykkii elvikselle”. Kukitetut kunniajäsenet ja heidän mietteitään löydät tästä artikkelista.

Tämän jälkeen alkoi esityslistan mukainen vuosikokous, jonka puheenjohtajaksi valittiin Juhani Leinonen. Tässä yhteenveto päätöksistä:

– Jäsenmaksu vuodelle 2004 on 70 euroa eli entinen.

– Talousarviossa on juhlavuoden kuluihin varattu 171.000 euroa. Kaikkien menojen yhteissumma on 456.222,80 euroa eli huomattavasti enemmän kuin normaalivuonna. Osa menoista rahoitetaan purkamalla edellisinä vuonna juhlavuotta varten tehtyjä varauksia.

– Apurahoihin on budjetoitu 20.000 euroa. Jos juhlavuoden menot ylittyvät, voi apurahoihin Malmstén-säätiölle syksyllä siirrettävä summa jäädä vastaavasti pienemmäksi. Ja jos juhlavuoden menoissa onnistutaan säästämään, voidaan apurahoihin siirtää enemmän.

– Toimintasuunnitelma hyväksyttiin muutamin muutoksin.

– Erovuoroiset johtokunnan jäsenet, puheenjohtaja Jani Uhlenius, sanoittaja Jori Nummelin sekä muut jäsenet Tommi Läntinen, Kirsi Snellman ja Arto Tamminen valittiin uudelleen seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Muita ehdokkaita ei ollut.

– Sääntöihin hyväksyttiin keskustelun jälkeen muutos, jonka mukaan riittää, kun ainakin toinen kahdesta tilintarkastajasta on HTMtilintarkastaja. Aikaisempi vaatimus oli KHT-tilintarkastaja ja sääntömuutoksen tarkoituksena on kulujen säästäminen.

– Malmstén-säätiön hallitukseen valittiin erovuoroiset Yatta Malmstén, Kirsi Snellman ja Sinikka Svärd sekä uutena Pauliina Lerche, joka valittiin Jorma Toiviaisen tilalle, joka ei enää ollut käytettävissä. Kokouksen lopuksi käytiin pitkä ja monipolvinen keskustelu Arthur Fuhrmannin aloitteesta, jonka mukaan tässä vuosikokouksessa käsiteltäisiin Teoston tilitysjärjestelmää ja jakosääntöä. Johtokunta esitti, että aiheesta järjestetään seminaari jäsenille toukokuussa.

Lopuksi päädyttiin Petri Kaivannon ehdotuksesta siihen, että noin viikkoa ennen Teoston kevätkokousta järjestetään Elvis ry:n kokous, jossa esillä ovat Teoston kevätkokouksen asiat, joukossa myös tilitys- ja jakosääntöön liittyviä asioita. Tämä kokous pidetään 14.4. klo 18 Ravintola Tekniskassa, Yrjönkatu 30 Jäseniä Ravintola Laulumiehissä pidetyssä kokouksessa oli kuusikymmentä.

Kokouksen tunnelmia kuvissa…

  

 

teksti: Martti Heikkilä

Kuvat: Antti Hämäläinen

Euroring Arrangers Workshop 2003

Julkaistu
Uusi säveltäjä-sovittajasukupolvi leivinuunissa

 
Minulla oli suuri ilo osallistua Euroring Arrangers Workshop – koulutukseen Hollannin Hilversumissa 15.-23.11.2003. Tuona aikana yhdeksän eurooppalaista nuorta sovittajaa kirjoitti musiikkia Hollannin radion Metropole Orchestralle. Matkaoppaanaan toimi alalla paljon nähnyt basisti, säveltäjä, sovittaja ja kapellimestari John Clayton USA:sta. Tässä artikkelissa tunnelmia ja faktaa viikon varrelta.


Keskustelua sovituksesta: Vellu Halkosalmi ja John Clayton

Intro – tapahtuman taustat

Workshopin nimessä ilmenevä Euroring on järjestö, joka on jatke jo edesmenneelle Nordring-organisaatiolle. Tällä hetkellä järjestöllä ei ole muuta näkyvää toimintaa kuin Arrangers Workshop, joka järjestettiin nyt viidennen kerran. Edelliset kerrat olivat vuosina 1997, 1999, 2001 ja 2002. Kolme ensimmäistä workshopia pidettiin Hollannin Hilversumissa Metropole Orchestran kanssa. Tällöin koulut tajana toimi useasti grammy-palkittu Vince Mendoza (sovituksia levyttäneet mm. Yellowjackets, Joni Mitchell, Chaka Khan, Björk, Pat Metheny, Michael Brecker, GRP All Star Big Band). Vuonna 2002 oli vuorossa Oslo ja Norjan radio-orkesteri kouluttajana niinikään grammy-palkittu John Clayton (mm. Natalie Cole, Whitney Houston, Quincy Jones, Dee Dee Bridgewater, George Benson, Milt Jackson, Dr. John).

Koko idea koulutuksesta sai alkunsa Norjan radio-orkesterin johtajan Holger Gulbrandsenin ja Hollannin radion tuottajan Frits Bayensin toimesta. Heidän oma työnsä oli osoittanut, että ammattitaitoiset sovittajat, jotka kirjoittavat kevyen musiikin laajaan tyylikirjoon isolle orkesterille, ovat vähenemään päin. Tällä toiminnalla he pyrkivät auttamaan uuden kirjoittajasukupolven kehittymistä ja lisäksi luomaan edellytykset itse rytmimusiikin kehittämiselle eteenpäin. Heidän koulutmottonaan on ollut tapahtuman mainonnassakin käytetty lause ”Euroring makes evergreens for the future”.

Koulutukseen voivat pyrkiä kaikki vakituisesti Euroopassa asuvat, enintään pyrkimisvuonna 35 vuotta täyttävät henkilöt, joilla on opistoasteen tai yliopistoasteen tutkinto musiikkialalta. Koulutukseen hakeudutaan lähettämällä yksi partituuri omasta sävellyksestä tai sovituksesta, jos mahdollista demo (myös midiversiot kelpaavat) sekä hakemuslomake. Edellisten perusteella hakijoiden joukosta valitaan 8-9 osallistujaa. Workshopiin valittujen tulee kirjoittaa etukäteen yksi enintään kuuden minuutin mittainen sävellys/sovitus workshopin käytössä olevalle orkesterille.

Sen lisäksi itse workshopin aikana kirjoitetaan järjestäjien antamasta tehtävästä yksi enintään kahden minuutin mittainen sovitus. Kaikki materiaali harjoitetaan, äänitetään ja käsitellään palautekeskusteluissa kirjoittajien, kouluttajien ja orkesterin muusikoiden kesken. Workshop-viikko päättyy loppukonserttiin, jossa esitetään etukäteen kirjoitetut kuuden minuutin biisit. Lähtiessään jokainen saa mukaan lennosta miksatut CD:t kaikesta viikon aikana soitetusta musiikista. Jälkikäteen toimitetaan postitse myös miksattu versio loppukonsertista.

A-osa: lähtökuopissa

Heinäkuussa sain postissa ilmoituksen, että minut on valittu osallistujaksi vuoden 2003 workshopiin yhdessä kahdeksan muun eurooppalaisen kanssa. Valmis partituuri omasta kuuden minuutin sovituksesta pyydettiin toimittamaan 1.10. mennessä Holger Gulbrandsenille Norjaan. Kaikilta, jotka tekivät partituurinsa tietokoneella pyydettiin myös stemmoja jos mahdollista. Niitä ei kuitenkaan edellytetty. Niinpä siis nuotteja paperille, partituuri postiin ja workshopin alkua odottelemaan!

Lauantai-iltapäivänä 15. 11. kokoonnuimme Hollannin radion toimistotalolle Hilversumiin. Paikalla olivat kaikki yhdeksän sovittajaa, sekä Holger Gulbrandsen, Frits Bayens ja John Clayton. Palaverissa tutustuimme toisiimme, kävimme kukin omat kuuden minuutin biisimme Claytonin kanssa alustavasti läpi ja vastaanotimme järjestäjien puuhapussin. Pussi sisälsi kolme CD:llistä Metropole Orchestran levytyksiä, partituuripaperia sekä kyniä ja kumeja(!). Lisäksi jokaiselle arvottiin yksi kirjekuori, jonka sisältä löytyi lapulle kirjoitettu numero.

Frits Bayens oli valinnut yhdeksän biisiä workshopin aikana sovitettaviksi. Saamamme numeron perusteella jokaiselle arvottiin yksi biiseistä sovitettavaksi. Partituuri sovituksesta tuli luovuttaa tulevana keskiviikkona klo 16. Näille biiseille oli annettu kahden minuutin maksimikesto, jotta jokainen niistä ehdittäisiin harjoittelemaan ja äänittämään yhdessä päivässä. Koska studiotyö alkaisi maanantaina, kaikille jäi lauantai-ilta ja koko sunnuntai rauhallista aikaa kirjoittaa.

Koko sovittajasakki oli majoitettu samaan hotelliin, jotta keskinäistä kokemusten vaihtoa syntyisi maksimimäärä. Mukana oli yksi osallistuja Ruotsista, Saksasta, Ranskasta, Makedoniasta ja Suomesta, sekä kaksi osallistujaa Norjasta ja kaksi Hollannista. Olimme kaikki kirjoittajina aika erilaisia, kuulemma tarkoituksella. Koulutuksen keskeinen ajatus on ottaa hyvin erilaisia kirjoittajia, jotta keskinäinen kanssakäyminen leventäisi jokaisen perspektiiviä mahdollisimman paljon. Kollegiaalinen jutustelu olikin workshopin ehdottomasti parhaita puolia. Ilma oli sakeana ideoita ja suurta keskinäistä mielenkiintoa eri lähestymistapoihin. Maanantai-aamu tuli vastaan hyvin nopeasti…

B-osa: kone käyntiin!

Maanantaiaamuna klo 10 istuimme kaikki Hollannin radiotalon studiossa numero 7 ja edessämme kuhisi 52-henkinen Metropole Orchestra. Orkesteri on hyvin erityinen kahdesta syystä. Ensiksi, se on keskittynyt täysin kevyeen musiikkin ja sillä saralla toiminut jo pian 60 vuotta. Toiseksi sen kanssa työskennelleiden solistien, kapellimestarien ja kirjoittajien luettelo on lähestulkoon koko hakemisto rytmimusiikin kuka-kukin-on-hakuteoksesta. Tämän lisäksi bändi soittaa yhdessä käytännössä joka päivä 45 viikkoa vuodesta, ja on tarvittaessa studiossa tunnin kuluessa puhelinsoitosta jos on oikein kiire! Koska orkesteri on radio-orkesteri, nauha pyörii yleensä aina kun soi. Orkesteri on Hollannissa kansallinen ylpeydenaihe ja syystäkin!! Edellisen alustuksen tietäen, kaikkia meitä kirjoittajia luonnollisestikin jännitti aikalailla mitä tuleman piti. Ja kun ensimmäinen biisi, ruotsalaisen Jonas Nydesjön ”This is Now”, laitettiin käyntiin, kaikkien suupielet kääntyivät ihan väkisin ylöspäin. Hienosti kirjoitettu biisi. Bändi soi kuin unelma ja pelkkää soundia voisi kuunnella loppupäivän.

Maanantai ja tiistai mentiin täsmälleen samalla lukujärjestyksellä. Orkesteri soitti klo 10-15 lounaineen ja taukoineen. Tehokas peliaika oli noin neljä tuntia. Kahdessä päivässä käytiin läpi etukäteen kirjoitetut kuuden minuutin biisit. Jokainen biisi soitettiin kahdesti: ensimmäinen otto oli orkesterille prima vista -kerta. Sen jälkeen käytiin Claytonin (joka toimi samalla kapellimestarina), kirjoittajan ja muusikoiden kesken tarvittavaa neuvonpitoa ja toisella otolla biisi nauhalle. Kolmelta puolen tunnin tauko ja sitten palautekeskustelu. Tässä keskustelussa oli paikalla kirjoittajien ja Claytonin lisäksi orkesterin jäsenet joka sektiosta, sekä yksi orkesterin vakiosovittajista. Palautesessiossa kukin biisi ensin kuunneltiin nauhalta ja sen jälkeen käytiin perusteellisesti läpi. Orkesterin oma sovittaja tuli tilanteeseen tuorein korvin – hän kuuli biisit ensimmäistä kertaa ja pystyi näin ollen antamaan kokeneen kirjoittajan ajatuksia ensikuuleman perusteella.

Kaikille osallistujille oli kopioitu kaikki partituurit, joten jokainen pystyi koko ajan seuraamaan mitä tapahtuu. Koska itse kirjoittaja istui samassa porukassa, sai kaikki kysymykset osoittaa suoraan syylliselle. Palaute kesti noin klo 17.30 saakka. Lyhyen tauon jälkeen pidettiin session loppuyhteenveto, jossa olivat paikalla ainoastaan kirjoittajat ja Clayton. Tässä osiossa Clayton summasi meille kuulemaansa ja muilta saamaamme palautetta. Seitsemän paikkeilla päivä oli pulkassa ja lähdimme porukalla syömään. Hotellilla olimme molempina iltoina vasta yhdeksän maissa ja vaikka kaikilla oli kiire viimeistelemään keskiviikkona luovutettavaa partituuriansa, jälkipeli hotellin baarissa kesti lähemmäs puolta yötä. Yöunet jäivät kaikilla lyhyenpuoleisiksi…

Keskiviikon ja torstain aikana orkesteri harjoitteli maanantaina ja tiistaina jo soitetut kuuden minuutin biisit esityskuntoon. Näinä päivinä ei ollut erillisiä palautesessioita, joten kaikille jäi aikaa jutella keskenään kaikesta siitä mitä oli tehty ja kuultu.

Bridge: työ tekijäänsä opettaa

Perjantaina saimme sitten kuulla alkuviikosta kirjoittamamme kahden minuutin sovitukset. Päivän aikana harjoiteltiin, äänitettiin ja lopuksi palautekeskusteltiin kaikki yhdeksän sovitusta. Kun aikaa kirjoittamiseen oli nyt ollut rajallinen määrä, rutiinin merkitys korostui selkeästi enemmän. Tästä testistä koko sakki pärjäsi varsin mainiosti! Ja hauskaa oli – biisivalikoima oli jo alunperin hyvin kirjava ja moni meistä lähti kokeilemaan kaikkea, mitä oli ehtinyt alkuviikosta oppia. Nämä kahden minuutin sovitukset ovat osa workshopin kulkua siksi, että järjestäjät haluavat antaa osallistujille realistisen kuvan kirjoittajan työstä näissä ympyröissä. Deadline on erottamaton osa tätä työtä ja yleensä se on aina vähän liian pian. Nopeus onkin yksi merkittävä kriteeri, jota sekä Metropole Orchestran Frits että Norjan radioorkesterin Holger korostivat. Kun he tarvitsevat sovituksen, he tilaavat sen siltä kirjoittajalta, joka tuottaa tarvittavan laadun ja pitää deadlinen. Näin isolla koneistolla toimittaessa myöhästelyt tulevat tavattoman kalliiksi.

Palautekeskusteluissa niin maanantaina, tiistaina ja perjantainakin eniten esille nousi muotoon, balanssiin ja soundiin liittyviä asioita. Itse teknistä ”miten millekin soittimelle kirjoitetaan” -tyyppistä keskustelua oli aika vähän. Soitinteknistä keskustelua kertyi odotetusti harpulle kirjoittamisen ympärille. Keskustelimme myös mm. jousituksista, artikulaatiomerkinnöistä sekä siitä, mitä settirumpalin stemmaan kannattaa kirjoittaa ja mitä ei.

Modulaatio ja Kliimaksi:

– Miltä ne biisit nyt sitten ”oikeasti” kuullostavat?!

Lauantaiksi koko bändin kamat mikityksineen roudattiin yhteen radiotalon konserttisaleista, joka kantaa nimeä ”Studio 1”. Siellä klo 10:stä alkaen seurasimme soundcheckiä ja kenraaliharjoitusta. Loppukonsertissa tultaisiin esittämään jokaisen kirjoittajan etukäteen lähettämä kuusiminuuttinen ja nyt oli aika tehdä viimeiset hienosäädöt. Orkesterin tuominen toiseen tilaan oli järjestäjien taholta loistava veto. Tämä tehtiin tietysti siksi, että yleisöllekin olisi tilaa ja saataisiin aikaiseksi konsertti. Mutta ehkä vielä olennaisempi koulutuksellinen pointti oli biisien kuuleminen täysin eri akustiikassa. Uusi tilanne aiheutti runsaasti liikehdintää kirjoittajien keskuudessa. Sinfoniaorkestereille suunniteltu sali soi rutkasti enemmän kuin studion suuri soittotila ja täällä balansoinnin, ja erottelun merkitys kasvoi dramaattisesti. Claytonin alkumetreillä painottama ohje ”make everything in your writing as clear as possible” osoitti kaikille todellisen merkityksensä. Kenraalin jälkeen suunnistimme koko porukalla Amsterdamiin. Tämä reissu vaatisikin sitten oman artikkelin, joten ei siitä sen enempää… hauskaa oli!!

Sunnuntaina jäljellä oli enää loppukonsertti ja diplomien jako. Olimme kaikki varsin ällistyneitä, kun 450-paikkainen sali tuli ääriään myöten täyteen! Konsertissa oli yleisön ansiosta varsin innostunut tunnelma. Konsertin juontajana toimi Hollannin yleisradion arvostettu jazz-radiotoimittaja. Ennen jokaista biisiä jokainen kirjoittaja vielä esiteltiin lyhyen bion kera. Konsertin jälkeen orkesterille ja workshoppilaisille oli vielä järjestetty yhteiset bileet radiotalolle. Harmistus oli suuri kun itse jouduin poistumaan heti konsertin jälkeen lentokentälle. Bileet olivat kuulemma hyvät, kuten odottaa saattaa.

Coda: summa summarum

Workshop oli todella intensiivinen ja tehokas törmäyskurssi kirjoittajan arkeen. Kaikille osallistujille jäi partituurit, muistiinpanot (jos sattui tekemään….), muistot ja kasa CD:itä, jotka sisältävät kaiken viikon aikana äänitetyn. Orkesterin muusikot olivat hyvin avuliaita kertoen kahvilakeskusteluissa paljon arvokasta tietoa heidän näkökulmastaan. Niin, ja tietysti akustiset kuulohavainnot nuottikuvan ohessa kahdessa eri tilassa – kokemus, jota ei saa mitenkään muuten hankittua kuin olemalla ”akustisesti läsnä”. Kouluttajana Clayton hoiti oman osuutensa omasta mielestäni todella hienosti. Hänellä on riittävästi kokemusta niin kirjoittajana, muusikkona, kapellimestarina kuin pedagoginakin antaakseen kokonaiskäsityksen asioista. Kun myös käytännön järjestelyt toimivat erittäin hyvin koko viikon ajan, on pakko puhua workshopista superlatiivein.

Kysyin Fritsiltä ja Holgerilta onko workshop tuottanut kirjoittajia, joita nämä orkesterit ovat myöhemmin käyttäneet. Frits vastasi, että joka kerta joukosta on joku jäänyt haaviin. Kollegoiden kesken syntyi kova yhteishenki ja tähän mennessä olemme käyneet väliin ahkeraakin sähköpostikirjeenvaihtoa, joten samalla syntyi ystävyyssuhteita ja kontakteja ympäri Eurooppaa.

Tulevina vuosina workshop tullaan järjestämään joka vuosi vuorotellen Hollannissa ja Norjassa alkaen tänä syksynä Oslosta. Osallistujia tullaan ottamaan kahdeksan, jotta jokaiselle jää hieman enemmän aikaa toimia orkesterin kanssa. Mikäli joku tämän luettuaan mielii mukaan, annan mielelläni lisää tietoa.

Tähän mennessä workshopin on läpikäynyt 48 eurooppalaista kirjoittajaa joista itseni lisäksi kaksi muuta suomalaista. Ensimmäisellä kerralla vuonna 1997 Suomea edusti Pekka Toivanen ja vuonna 2002 Kari Ikonen. Linkkejä:

John Clayton

Kringkastingsorkestret

Veli-Matti Halkosalmi

Metropole Orchestra

Fine.

teksti ja kuvat: Veli-Matti Halkosalmi

Lauluja siitä, mihin selitys ei yllä

Julkaistu


”Laulaja-lauluntekijälle kiehtovia kysymyksiä ovat
ikääntyminen ja elämänkokemuksen rikastuminen.
Jos kirjoittaisin yhä teinirakkaudesta, olisin
erityisterapian tarpeessa”, Kuustonen pohdiskelee.

Kuustonen nimitettiin samana vuonna YK:n hyväntahdon lähettilääksi – muuten ensimmäisenä suomalaisena. Levyjen ilmestymistahti alkoi hieman laantua. Viimeisin albumi Musta ilmestyi vuonna 2003.

Mistä johtuu lauluntekijä Mikko Kuustosen suhteellisen hiljainen meno viime vuosina?

– Siihen on yksi selkeä syy. Koen, että tein 1990-luvulla lauluntekijänä hieman liikaa. Olen ihmisenä vaarallinen yhdistelmä: nimittäin pataan pudonnut romantikko ja suupaltti. Tästä seurasi se, että rima oli jossain vaiheessa hieman kateissa. Nyt en ole halunnut hosua, vaan olen tehnyt tietoisesti vähemmän ja odottanut, että elämänkokemus ehtisi kiteytyä enemmän. Laulaja-lauluntekijän hommassa kiehtovimpia kysymyksiä ovat ikääntyminen ja elämänkokemuksen rikastuminen. Haluan nähdä mihin ne vievät. Olennaiselta tuntuu myös etsiä tämän nopean ajan ja informaatiotulvan keskellä asioita, jotka kypsyvät hitaasti.

Näkyykö riman katoaminen mielestäsi joissakin vanhoissa levyissäsi?

– Minusta se näkyy tekstipuolella 90-luvun puolivälin jälkeen. Siellä oli tekstillisesti pari epävarmempaa ja epätasaisempaa levyä, Seepran varjo ja Siksak. Niiden juju on enemmän soitossa, Heikki Silvennoisen bändissä, jonka kanssa on ilo soittaa.

Mainitsit ikääntymisen. Toiset lauluntekijät, kuten vaikkapa Tom Waits ja Tuomari Nurmio, ovat vanhentuneet arvokkaasti ja muuttuneet entistä karismaattisemmiksi. Toisilta se ei onnistu, ja nuoruuteensa takertujat ovat pelkästään traagisia. Minkälaisia kysymyksiä ikä on sinussa herättänyt lauluntekijän perspektiivistä?

– Waits ja Nurmio onkin hyvä pari. Otan yhden käytännöllisen esimerkin. Ilman, että kokisin olevani dramaattinen tai hakevani jotenkin uutta näkökulmaa, huomaan, että viime vuosina minulle on ollut luontevaa pohtia aika paljon kuolemaa. Näen entistä olennaisempana sen, että elämästä iloitseminen ja yksinkertaisen arjen hyväksyminen on sidottu katoavaisuuteen. Vanhetessaan tulee menettäneeksi enemmän ihmisiä läheltään, kuolema tulee sitäkin kautta mukaan. Viimeisimmällä albumilla oli esimerkiksi biisi Pysy lujana nyt, joka on minusta tekstiltään ehkä levyn olennaisin juttu. Tällaiset aiheet ovat nykyään lauluntekemisen syynä – ja jos kirjoittaisin yhä teinirakkaudesta, olisin erityisterapian tarpeessa.

Kuinka paljon vanheneminen on muuttanut suhdettasi vanhoihin biiseihin? Onko siellä materiaalia, joka ei enää tunnu tutulta?

– On toki, ja minusta niin pitääkin olla. Tämä pätee varsinkin varhaisiin gospel-levytyksiin, jotka ovat puhtaasti yhden asian viestittämistä. Ne laulut ovat olleet työkaluja. Niillä on haluttu vaikuttaa. Niiden olennaisin pointti on se, että niiden tekijä on selvästi ajatellut olevansa oikeassa. Osaan kyllä suhteuttaa ne elämäntilanteeseen, jossa ne on tehty ja allekirjoitan ne sitä kautta. Joku on sanonut, että kirjailijan tärkein työkalu on roskakori – siksi ei pidä myöskään kavahtaa vieraantumista.

Kaivoskylästä Pro Fideen

Suupaltiksi itseään nimittävä Kuustonen on kotoisin savolaisesta kaivoskylästä. Hänen vanhempansa tosin muuttivat sinne Varsinais-Suomesta, mistä seurasi mielenkiintoinen kielellinen yhdistelmä. Kotona ei puhuttu savoa, ympäristössä kyllä. Koti ei ollut Kuustosen mukaan varsinainen kulttuurikoti, mutta kulttuuriharrastuksia kyllä tuettiin.

Mistä syntyi innostuksesi musiikkiin?

– Siellä syrjäisessä kaivoskylässä meillä ei ollut levysoitinta. Oli vain veivattava grammari ja siinä kaksi kiekkoa: Hiski Salomaan ja Annikki Tähden. Niistä se ei syntynyt, vaan putkiradion ja Radio Luxemburgin kautta. Innostuin lauluista ja opin jossain vaiheessa soittamaan vähän kitaraa. Ensimmäinen tonttini oli triossa kitaristina. Soitettiin Simon & Garfunkelia, Cat Stevensiä ja vähän Dylania. Jos mietin ihan tärkeimpiä asioita, niin varmaan innostuin tarinoista. Esimerkiksi Paul Simonin biisi Duncan kiehtoi, kun se kertoi niin selvästi yhden stoorin.

Miten omat laulut sitten alkoivat syntyä?

– Äitini kuoli syöpään, kun olin kuusitoista. Kävin sen jälkeen kovan kristillisen murroksen. Ajattelin, että siinä olisi jälleennäkemisen toivo. Kirjoitin siitä, tai tarkemmin ilmaistuna aloin vain pyörittää sanoja, etsiä lohtua. Olin kaivoksen jätealueella töissä ja tein ensimmäisen lauluni siellä. Ajatusten jäsentäminen oli koululaisen terapiaa ja helpotti ikävää.

Taustalla ei siis ollut esiintymisen halu?

– Ei. En ajatellut itseäni laulajana ollenkaan. Laulaminen lähti siitä, kun meillä oli koulubändin harjoitukset eikä kukaan muu suostunut laulamaan. Minulla ei ollut sitä unelmaa, johon kuuluu peilin edessä poseeraaminen. Mutta aloittaessani koulubändissä laulaminen tuntui kuitenkin asialta, josta innostuin kovasti ja halusin oppia lisää.

Mitä kautta sitten päädyit isommille lavoille?

– Asuin Oravikoski-nimisessä kaivoskylässä sydän-Savossa. Siellä ei juuri bändivilskettä ollut. Pro Fide oli ainoa bändi, joka kävi meidän koulussamme. Se oli ammattitaitoisin bändi, jonka olin nähnyt – ja se oli siihen aikaan tosiaan hyvä. Sitä veti silloin Juha Kela, Anssi Kelan faija. No, me tehtiin sen oman koulubändin kanssa demo ja saatiin studio käyttöön eräältä kustantamolta. Demon piti olla vain muisto, mutta meille ylättäen tarjottiinkin levytyssopimusta. En tiennyt levynteosta mitään, joten menin pyytämään apua Pro Fiden kundeilta. Tästä seurasi se, että minua pyydettiin vähän ajan kuluttua Pro Fideen.

Miltä Pro Fide -aikasi tuntuu nykyperspektiivistä katsottuna?

– Tulin pystymetsästä ja täydellisenä ummikkona ammattibändiin. Se oli häkellyttävä kokemus 19-vuotiaana. Pro Fide toimi hyvänä ammattikouluna, jo ihan senkin takia, että keikkaa tehtiin parhaimmillaan kolmen, neljän esityksen päivätahdilla. Koulukeikkoja oli paljon, joten opin tulemaan toimeen erilaisten yleisöjen kanssa. Hankaluutena oli se, että bändin piti toteuttaa tiettyä tehtävää. Sisältö oli tarkkaan rajattu. Minulta alkoi syntyä yhä enemmän lauluja, jotka eivät kelvanneet siihen sapluunaan.

Q.Stone ja Kuustonen

Mikko Kuustonen oli liittynyt Pro Fideen vuonna 1979, mutta 80-luvun lopussa oli aika tehdä jotakin muuta. Syntyi Q.Stone-yhtye, joka piti omaa klubia (myös televisiossa), kierteli ulkomailla ja menestyi omassa viitekehyksessään hyvin.

Miten Q.Stone oikein syntyi?

– Innostuin bluesista, aloin tutkia sitä enemmän ja treenata vähän blues-harppua. Mutta varsinaisesti Q.Stone lähti siitä, kun tutustuin Heikki Silvennoiseen ja Löytyn veljeksiin. Me teimme yhdessä jotain pientä niin kuin koeponnistuksena. Innostuimme siitä kovasti. Ironista ajatella, että löysin soittamisen ilon juuri bluesista, joka on aika synkkää musiikkia. Minulla oli myös halu tehdä englanninkielisiä ja hyvin yksinkertaisia tekstejä. Se oli kuin paluu lähtöruutuun.

Heikki Silvennoinen on sittemmin ollut mukana myös soololevyilläsi. Minkälainen merkitys hänellä kaikkiaan on urallesi?

– Heikki on minusta blues-kitaristina aivan ylitse muiden. Lisäksi hän on ollut persoonana hyvin vaikuttava. Olen nähnyt Heikin huonot ja hyvät kaudet. Minusta Heikki soittaa nykyään aina vain hienommin. Minulla on paljon sellaisia lauluja, joista olen heti ajatellut, ettei niitä oikein voisi tehdä muuten kuin Hessun kanssa.

Q.Stone teki paljon keikkaa ja sillä oli aika hyvä profiili. Mihin se loppui?

– Sen loppuminen oli luultavasti oma syyni. Tein Musta jalokivi -soololevyn ja itse asiassa vielä Abrakadabra-levyn ollessani Q.Stonessa. Aika ei riittänyt molempiin. Tein Musta jalokivi -levyn paineettomasti ja ikään kuin välityönä, kun kerran oli syntynyt suomenkielisiä lauluja. Siitä tulikin menestys, mistä seurasi hankaluuksia. Ihmiset alkoivat toivoa Q.Stonen keikoilla suomenkielistä ohjelmistoa ja hahmoni alkoi irrota mediassa Q.Stonesta, mikä tietysti vaikutti bändin kemioihin.

Soolourasi lähti tosiaan komeasti käyntiin. Minkälaiset asiat tai hetket ovat sinusta olleet tähän mennessä onnistuneimpia?

– Olen vilpittömästi sitä mieltä, että jokaisella levyllä on niitä onnistuneita, hienoja hetkiä. Musta jalokivi oli erityistapaus siksi, ettei ollut mitään odotuksia. Se vain syntyi. Mielenkiintoista on se, että siitä on jäänyt ylivoimaisesti eniten biisejä elämään. Siellä on Kaktusviinaa, Enkelit lentää sun uniin, Taivas varjele… Siitä levystä lähti myös yhteistyö Esa Kaartamon kanssa.

Kaartamo on Silvennoisen ohella mukana monella levyllä ja ilmeisen tärkeä vaikuttaja?

– Kyllä. Esa on opettanut lauluntekemisestä valtavasti. Me olemme kirjoittaneet aika paljon yhdessäkin. Esalla on ollut erittäin hyvä silmä siihen, miten yksinkertaisesta laulusta saa mahdollisimman paljon irti. Häntä on eniten kiittäminen siitä, että levyillä on musiikillisesti kiinnostavia ja monipuolisia juttuja.

Laulu vaikuttaa tavallaan

Kuustosen vahva gospel-tausta kuuluu hänen soolotuotannossaankin. Teksteissä puhutaan enkeleistä, sielusta, vapahtamisesta ja niin edelleen. Kuustonen kertoo, ettei hän lähtenyt gospel-piireistä ovet paukkuen. Hänelle tuli vain ongelmia fundamentalistisen asenteen kanssa.

Minä kuulen uusissakin lauluissa selvän, mutta alleviivaamattoman gospel-sävyn. Voiko viimeaikaisia tekstejäsi sinusta kuunnella ja tulkita hengellisestä näkökulmasta?

– Voi. Ja olen ajatellut lauluja kirjoittaessani paljon elämänkatsomuksellisia kysymyksiä. Ero on siinä, että uudempia lauluja ei ole tehty täyttämään mitään tiettyä julistuksellista tehtävää. Olen nuorempana opiskellut vuositolkulla Raamattua ja vaikken sitä enää aktiivisesti tutkikaan, se on kuitenkin jättänyt jälkensä kieleen ja ajatteluun.

Miten sitten kuvailisit itseäni säveltäjänä?

– Teen erittäin yksinkertaisia sävellyksiä. Olen tiukasti kiinni laulaja-lauluntekijäperinteessä enkä pääse siitä mitenkään irti. Näin ollen pointti on aika vahvasti teksteissä. Tai tarkemmin tekstissä ja tunnelmassa, näissä kahdessa. Minun biisinihän ovat sellaisia, että niiden musiikillinen kiinnostavuus on jossain ihan muussa kuin minussa, yleensä soitossa ja sovituksissa. Hyvä bändi saa luotua hyvän tunnelman yksinkertaiseen sävellykseen.

Oletko koskaan halunnut pitäytyä siinä aivan yksikertaisessa?

– No, jos tuotannostani puuttuu jotain ihan selvästi, niin se on se mies ja kitara -pohjalta tehty albumi. Valon valtakunta on akustinen levy, mutta siellä on niin paljon akustista kamaa, että se kuulostaa bändilevyltä.

Miten kehitysyhteistyöprojektit ja YK:n hyvän tahdon lähettiläänä toimiminen vaikuttavat lauluntekemiseen? Kuuntelin ihan sillä korvalla levyjäsi ja oikeastaan hämmästyin, kun sieltä löytyi vain yksi avoimesti poliittinen laulu: Taivas varjele.

– Alussa puhuttiin siitä, että olen ollut lauluntekijänä hiljaisempi. Yhtenä pääsyynä ovat tietenkin nämä kehitysyhteistyöjutut. Olen kokenut ne tärkeiksi, myös lauluntekemisen kannalta. Mutta minä en tee poliittisia tai erityisen kantaaottavia lauluja, vaikka niin tunnutaan monesti ajattelevan. Se on vain mielikuva, ja se syntyy siitä, että minä puhun niistä asioista muualla. En halua julistaa tai selittää lauluissa. Laulun voima on jossain muussa, se menee emotionaaliselle tasolle eikä sen koskaan pitäisi olla luento. Laulu jatkaa siitä, mihin selitykset loppuvat.