Taike rahoittaa 290 taiteilijan työskentelyä taiteilija-apurahoin

Taike rahoittaa 290 taiteilijan työskentelyä taiteilija-apurahoin

Taidetoimikunnat ovat jakaneet taiteilija-apurahoja 290 ammattilaiselle. Kaksi kolmasosaa heistä työskentelee kuvataiteen, kirjallisuuden, näyttämötaiteen tai musiikin alalla.

Taiken rahoittama työskentely alkaa vuoden 2020 alusta. Kausien pituudet vaihtelevat puolesta vuodesta viiteen vuoteen. Taiteilija-apurahan suuruus on ensi vuonna 2 000 euroa kuukaudessa, jos valtiovarainministeriön ehdotus vuoden 2020 talousarvioksi toteutuu. Nykyisin kuukausittain maksettava veroton apuraha on 1 733 euroa, josta taiteilija maksaa eläke- ja tapaturmavakuutusmaksun.

”Taiteilija-apurahojen taso on jäänyt jälkeen yleisestä palkkakehityksestä”, sanoo Taiken johtaja Paula Tuovinen. ”Taiteilijoiden tulisi saada elantonsa ja normaali sosiaaliturva taiteellisesta työstä.” Taiteilija-apurahalla työskentelee vuosittain yli 600 taiteilijaa, mikä on kolmisen prosenttia maan taiteilijakunnasta.

Tänä vuonna jaettiin kaksi taiteilijaprofessoriapurahaa. Valokuvataiteilija Ilkka Halso ja taiteilija Maija Tammi voivat käyttää taiteilijaprofessorin nimikettä viisivuotisen apurahakauden ajan.

Uudellemaalle jaettiin apurahoja aikaisempaa vähemmän

Ensi vuoden alussa työskentelynsä aloittavista taiteilijoista noin kaksisataa asuu Uudellamaalla. Heidän osuutensa on 70 prosenttia, kun kahtena edellisenä vuotena uusmaalaisia on ollut 74 prosenttia vuosiapurahan saaneista. Myös uusmaalaisten hakijoiden osuus on ollut lievässä laskussa viimeiset kaksi vuotta. Tänä vuonna 62 prosenttia hakemuksista tuli Uudeltamaalta.

Naiset työllistyvät tanssitaiteen ja muotoilun aloilla, miehet muusikkoina

Taiken rahoittamista taiteilijoista 57 prosenttia on naisia, täsmälleen sama osuus kuin hakijoista. Taiteenalojen välillä on kuitenkin eroja. Tanssitaiteessa, muotoilussa ja monitaiteessa vähintään kolme neljästä apurahan saajasta on naisia, mikä vastaa näiden alojen naishakijoiden määrää. Miehet puolestaan saivat suhteellisesti eniten apurahoja musiikissa, sirkustaiteessa ja taidejournalismissa. Musiikissa naishakijoita oli vähiten, vain 37 prosenttia.

Joka kuudes työllistettävä taiteilija on nuori

Eri taiteenaloilla työskentelee ensi vuonna yhteensä 49 nuorta, alle 35-vuotiasta taiteilijaa. Nuorten osuus on suurin arkkitehtuurissa ja tanssitaiteessa ja pienin kirjallisuudessa ja muotoilussa. Näyttämö-, valokuva-, sarjakuva- ja kuvitustaiteessa joka neljäs apurahan saaja on nuori.

Joka viides apurahalla työskentelevä on kuvataiteilija

Vaikeinta apurahan saaminen oli kuva- ja valokuvataiteessa, sarjakuva- ja kuvitustaiteessa sekä monitaiteessa, joissa rahoitusta riitti vain 8–9 prosentille hakijoista, vaikka esimerkiksi kuvataiteeseen jaettiin määrällisesti eniten apurahoja, 61 kappaletta. Toista ääripäätä edustaa arkkitehtuuri, jossa lähes 40 prosenttia hakijoista sai apurahan. Työskentelyyn tarkoitetuilla apurahoilla Taike rahoittaa erityisesti kuvataiteen ja kirjallisuuden ammattilaisia.

Hakemuksia arvioi yli 70 taiteilijaa, tutkijaa tai kriitikkoa

Hakemuksia tuli yhteensä runsaat 2 600. Määrä laski muutamalla prosentilla edellisvuodesta. Hakemukset arvioitiin seitsemässä taidetoimikunnassa, joissa on yhteensä 74 vertaisarvioijaa. He ovat kuvataiteilijoita, kirjailijoita, muusikkoja, näyttelijöitä ja muita taiteilijoita sekä taiteen opettajia, tutkijoita ja kriitikoita.

Hakemusten kokonaisarvioinnissa vaikuttavat lisäksi alueelliset ja kielelliset seikat sekä sukupuolten tasa-arvoinen kohtelu. Eri puolilla Suomea asuvat asiantuntijat vaihtuvat kahden vuoden välein, mikä takaa näkökulmien moninaisuuden.

Taike päättää apurahojen jakautumisesta eri taiteenalojen kesken, mutta taidetoimikunnat jakavat itsenäisesti oman alansa apurahat. Apurahojen jakaminen perustuu valtion taiteilija-apurahoista annettuun lakiin. Vuosittain taiteilijoiden työskentelyä rahoitetaan noin 11,5 miljoonalla eurolla.

Lisätiedot: Ansa Aarnio, erityisasiantuntija, ansa.aarnio@taike.fi, p. 0295 330 701

Arkkitehtuuri

kolmivuotinen
Teräsvirta Janne, Helsinki

yksivuotinen
Saari Heini-Emilia, Helsinki
Vuori Jussi, Helsinki

puolivuotinen
Cederström Hannele, Helsinki
Coker Sini, Helsinki
Norros Inka, Helsinki
Paloheimo Kirsti, Espoo

Elokuvataide

viisivuotinen
Härö Klaus, Porvoo
Lillqvist Katariina, Turku

kolmivuotinen
Myllylahti Mikko, Karkkila
Valkeapää Jukka-Pekka, Helsinki

yksivuotinen
Paavilainen Anna, Helsinki
Pennanen Karin, Espoo
Saari Kirsikka, Helsinki
Toivoniemi Jenni, Helsinki

puolivuotinen
Brotkin Anna, Helsinki
Heikkilä Ulla, Helsinki
Olsson Iris, Helsinki
Vartiainen Hannes, Järvenpää
Veikkolainen Pekka, Helsinki
Vuorinen Elli, Kaarina

Kirjallisuus

Kirjailijat
viisivuotinen
Honkasalo Laura, Helsinki
Härkönen Anna-Leena, Helsinki
Karlström Sanna, Helsinki
Kolu Siri, Vantaa
Sandström Peter, Åbo
Tavi Henriikka, Helsinki
Venho Johanna, Espoo
Viikilä Jukka, Helsinki

kolmivuotinen
Enckell Agneta, Helsingfors
Hassinen Pirjo, Jyväskylä
Hulkko Johanna, Nokia
Hyvärinen Lassi, Tohmajärvi
Koivukari Tapio, Rauma
Lindstedt Laura, Helsinki
Salmela Aki, Helsinki
Sandelin Annika, Helsingfors
Vuola Sinikka, Helsinki

yksivuotinen
Alasalmi Päivi, Akaa
Blomberg Kristian, Jyväskylä
Ekholm Johannes, Helsinki
Ellilä Kirsti, Turku
Halonen Magdalena, Masku
Holmberg Niillas, Utsjoki
Hytönen Ville, Tallinna
Kallio Katja, Helsinki
Kurtto Marianna, Sammatti
Laajarinne Jukka, Espoo
Lipasti Roope, Lieto
Liukkonen Miki, Helsinki
Oikarinen Risto, Helsinki
Pelo Riikka, Helsinki
Salminen Antti, Ylöjärvi
Seppälä Juha, Pori
Åsbacka Robert, Eskilstuna

puolivuotinen
Frantz Eva, Esbo
Ijäs Kaisa, Helsinki
Kekäläinen Tatu-Pekka, Kuopio
Kinnunen Tommi, Turku
Leikas Antti, Oulu
Paasonen Markku, Helsinki

Kääntäjät
viisivuotinen
Kojo Tuula, Helsinki

 

kolmivuotinen
Helkamo Taina, Helsinki
Kankaanpää Jaakko, Turku

yksivuotinen
Jansson Sami, Jyväskylä
Kattelus Kaisa, Helsinki
Manninen Sanna, Helsinki
Valkonen Tero, Helsinki

puolivuotinen
Nyström Taru, Napoli
Pääkkönen Saara, Helsinki.

Kuvataide

viisivuotinen
Gottberg Susanne, Helsinki
Karjula Pasi, Mänttä-Vilppula
Lounila Liisa, Helsinki
Palosaari Sari, Helsinki
Paunu Paavo, Rauma
Pieski Outi, Utsjoki
Puronen Riikka, Helsinki
Sandison Charles, Tampere
Teeri Maria, Närpiö
Tuori Anna, Helsinki

kolmivuotinen
Ala-Maunus Petri, Helsinki
Antas Axel, Kauniainen
Court John, Tornio
Heino Timo, Helsinki
Helin Mika, Helsinki
Kokko Tapani, Orimattila
Korpela Teemu, Helsinki
Laakkonen Juha Pekka Matias, Helsinki
Laakso Anni, Helsinki
Männikkö Pia, Helsinki
Nevalainen Reima, Porvoo
Nio Leena, Espoo
Pallasvuo Jaakko, Helsinki
Pennanen Anu, Helsinki
Pulkkinen Anssi, Helsinki
Rönkkö Nastja Säde, Helsinki
Sassi Pekka, Helsinki
Schroderus Noora, Salo
Straschnoy Axel, Helsinki
Vehosalo Kari, Helsinki
Wesamaa Laura, Helsinki

yksivuotinen
Adamsson Erika, Turku
Ainala Emma, Savonlinna
Arnold Dylan, Helsinki
Autio Elina, Valkeakoski
Czinege Michal, Nurmes
Eklund Eeva-Leena, Helsinki
Hallapuro Mari, Järvenpää
Heiska Tiina, Helsinki
Helenelund Corinna, Borgå
Hyrkkänen Anna, Tampere
Karsi Jouna, Turku
Kokko Jaana, Helsinki
Kumpulainen Hannele, Helsinki
Mielonen Tiina, Helsinki
Mäkikoskela Ville, Helsinki
Mäkinen Riku, Helsinki
Nio-Juss Noora, Helsinki
Ollikainen Paula, Nokia
Palmu Tiina, Helsinki
Pesonen Liisa, Kauniainen
Salonen Elsa, Turku
Saumya Vidha, Helsinki
Stauffer Kaarlo, Helsinki
Toukkari Milla, Helsinki
Turunen Aki, Helsinki
Vartiainen Timo, Helsinki
Vehviläinen Juha, Helsinki
Vihriälä Hanna, Tampere

puolivuotinen
Hallivuo Tuomas, Kankaanpää
Korkalo Tuomas, Rovaniemi

Mediataide
viisivuotinen
Estarriola Anna, Helsinki

kolmivuotinen
Långström Minna, Helsinki
Pelkki Sini, Helsinki
Sänpäkkilä Sami, Tampere

yksivuotinen
Ekola Meri, Savonlinna (valotaide)
Horelli Laura, Berliini
Laiho Anssi, Oulu (äänitaide)
Saarikko Petri, Helsinki
Salmi Kaisa, Helsinki

puolivuotinen
Motola Haidi, Helsinki
Niskanen Mark, Helsinki
Pathirane Sara, Helsinki
Salo Jani-Matti, Helsinki

Monitaide

kolmivuotinen
Kallinen Mikko, Helsinki
Salin Salla, Helsinki
Timonen Maija, Lontoo

yksivuotinen
Ahti Marja, Turku
Auer Camille, Turku
Goldstone Edwina, Riihimäki
Mattila Lauri Antti, Helsinki
Pellicer Kemê, Helsinki

Muotoilu

viisivuotinen
Taiviola Kirsti, Helsinki
Turunen Riitta, Heinävesi

kolmivuotinen
Kuo Chao-Hsien, Lahti
Nieminen Kari, Helsinki
Penttilä Tuulia, Fiskari
Runeberg Ru, Vasa
Vainio Johanna, Helsinki

yksivuotinen
Isopahkala Mari, Kalajoki
Keto Mari, Kööpenhamina
Kivivirta Kirsi, Helsinki
Martikainen Outi, Helsinki
Matikainen Tiia, Helsinki
Ripatti Timo, Helsinki

puolivuotinen
Jaakonaho Pasi, Inari
Paikkari Mari, Helsinki
Pandikow Wiebke, Helsinki
Wikberg Minttu, Helsinki

Musiikki

 

viisivuotinen
Alakotila Timo, Helsinki
Kivimäki Anne-Mari, Tampere
Mikkola Laura, Espoo
Mäkynen Teppo, Helsinki
Tarkiainen Outi, Ivalo

kolmivuotinen
Krokfors Ulf, Tervakoski
Innanen Mikko, Helsinki
Kujala Susanne, Vantaa
Leinonen Minna, Tampere
Pirttijärvi-Länsman Ulla, Utsjoki
Rahikainen Maria (Mariska), Helsinki

yksivuotinen
Berghäll Joakim, Helsinki
Egecioglu Anni Elif, Helsinki
Eskelinen Senni, Helsinki
Eskola Jukka    , Helsinki
Haavisto Joonas, Helsinki
Hartikainen Jarkko, Helsinki
Hirvelä Jouni, Helsinki
Holopainen Esa, Helsinki
Hynninen Maija, Vantaa
Kella Hannu, Hollola
Kilpiö Lauri, Helsinki
Käppi Pekko, Tampere
Lajunen Emilia, Helsinki
Lerche Pauliina, Kauniainen
Louhivuori Olavi, Helsinki
Luoto Meriheini, Helsinki
Maalismaa Eriikka, Helsinki
Majidi Marouf, Helsinki
Mertanen Janne, Joensuu
Naukkarinen Laura, Kemiönsaari
Piirto Johannes, Wien
Porra Lauri, Helsinki
Raasakka Mikko, Helsinki
Viitala Mirka, Helsinki
Yrjänä Aki, Porvoo
Zinovjev Sauli, Helsinki

Näyttämötaide

viisivuotinen
Mäki Teemu, Helsinki
Pöyhönen Merja, Turku
Turunen Saara, Helsinki

kolmivuotinen
Mustanoja Juha, Helsinki
Wingren Joanna, Helsingfors

yksivuotinen
Ferrafiat Perrine, Helsinki
Heino Markus, Helsinki
Heiskanen Marika, Pirkkala
Holopainen Johannes, Helsinki
Hosiasluoma Niina, Helsinki
Huitila Jukka, Rovaniemi
Izarra Ollikainen Elina, Helsinki
Jämsä Anne, Helsinki
Järvikallas Marko, Helsinki
Kivinen Miko, Kuopio
Laitinen Tuomas, Helsinki
Lajunen Elina, Helsinki
Leo Okko, Helsinki
Matikainen Jussi, Helsinki
Murtomaa Laura, Tammisaari
Näykki Meri-Maija, Tampere
Rejström Tom, Helsingfors
Rutanen Jenni, Turku
Räbinä Pasi, Oulu
Räikkä Tanjalotta, Tampere
Snicker Elina, Hämeenlinna

puolivuotinen
Aaltonen Erno, Helsinki
Aminoff Sofia, Pornainen
Erista Geoffrey, Helsinki
Halme Roosa, Kemiönsaari
Kivi Aino, Lahti
Laaksola Hennariikka, Helsinki
Lehtinen Ilja, Helsinki
Leppänen Kaisa, Helsinki
Louhivuori Ronja, Helsinki
Moila Jussi, Helsinki
Pahkala Aija, Helsinki
Sarkola Milja, Helsingfors

Sarjakuva- ja kuvitustaide

viisivuotinen
Hagelberg Matti, Helsinki

kolmivuotinen
Bondestam, Linda, Helsingfors
Sormunen Riikka, Helsinki

yksivuotinen
Hukkanen Sanna, Joensuu
Hyrri Juliana, Helsinki
Meltio Eeva, Helsinki

puolivuotinen
Leka Kaisa, Porvoo
Pentti Camilla, Helsinki

Sirkustaide

viisivuotinen
Nio Kalle, Espoo

kolmivuotinen
Sartori Do Vale Luis, Helsinki

yksivuotinen
Järvinen Milla, Kirkkonummi
Kallo Jenni, Rovaniemi
Lehto Kalle, Helsinki

Taidejournalismi

kolmivuotinen
Soikkeli Markku, Tampere

yksivuotinen
Jerrman Toni, Helsinki
Pasanen Anu, Turku
Römpötti Harri, Helsinki
Tuomela Matti, Helsinki

 

Tanssitaide

viisivuotinen
Lindfors Sonya, Helsinki
Pirinen Elina, Helsinki

kolmivuotinen
Mandelin Jarkko, Helsinki
Palmgren Sari, Vantaa
Torkkel Anna, Turku
von Bagh Jenni-Elina, Helsinki

yksivuotinen
Koskinen Anni, Helsinki
Lehtovaara Veli, Helsinki
Pajala-Assefa Hanna, Helsinki
Partanen Jarkko, Helsinki
Talonen Virva, Helsinki
Yli-Maunula Pirjo, Oulu

puolivuotinen
Gurevitsch Sara, Helsinki
Haaponiemi Matti, Tampere
Häkkinen Anna Maria, Helsinki
Kovamäki Sara, Helsinki

Valokuvataide

viisivuotinen taiteilijaprofessoriapuraha
Halso Ilkka, Orimattila
Tammi Maija, Helsinki

kolmivuotinen
Kekarainen Pertti, Helsinki
Kiiski Hertta, Turku
Rikala Mikko, Helsinki
Savolainen Maija, Helsinki
Vatanen Niina, Helsinki

yksivuotinen
Lenkkeri Ville, Tukholma
Niittyvirta Pekka, Helsinki
Parkkinen Sami, Helsinki
Saarikoski Aura, Helsinki
Vera Nita, Helsinki