”Betoni kohtaa meren -maisemat ovat vaikuttaneet varmasti mun säveltämiseen”, Koivisto sanoo.

Hän kasvoi Helsingin Merihaassa, joka tunnetaan DDR-tyylisestä arkkitehtuurista. Betonitalot ovat vaihtuneet 1800-luvun jugend-kivitaloihin. Koivisto (s. 1975) asuu nykyisin toisella puolen Hakaniemen siltaa, Kruununhaassa.

Lapsuudenkodissa soi aina musiikki. Sarjakuvapiirtäjäisä sekä tekstiilitaiteilijaäiti nukuttivat poikansa Beatlesin Abbey Road -kasetilla. Vanhemmiltaan Kalle sai ensimmäisen Casio-syntikan, josta löytyi alkeellinen sekvensseri. Siemen kotidemoihin oli kylvetty.

Äidinmaidon mukana tullut luova ajattelu antoi eväät tekemiseen, ja musantekemisen perusteet tulivat tutuiksi rumputuntien myötä. Tähtäin oli alusta alkaen korkealla.

”Kun aloin tehdä musaa, kuvittelin aina, että olen jossain sairaan isolla lavalla. Olin nähnyt Duran Duranin soittavan musavideollaan livenä ja päättänyt että musta tulee rocktähti.”

Demokasetteja syntyi kymmenittäin. Bänditouhut kitaristi Marko Soukan kanssa starttasivat, kun Koivisto oli parikymppinen. Laulajaksi löytyi samasta koulusta Laura Närhi, ja nimi bändille napattiin tšekkiläiseltä lätkäjoukkueelta. Asiat loksahtivat paikoilleen.

Kemopetrol breikkasi isosti millenniumin kynnyksellä, ja ensisingle Child Is My Name soi joka tuutista. Ilkeät kielet epäilivät nuoren bändin taitoja: milloin bändin tuottaja Kalle Chydenius oli säveltänyt kaiken, milloin asialla olivat ”BMG:n sedät”. Koivistolla oli kuitenkin usko omiin kykyihin.

”Asiat tapahtuivat tosi nopeasti silloin. Onneksi mulla oli jo vahva musiikintekijän identiteetti ja paljon valmista musaa seuraavalle levylle.”

Laura Närhi oli edustava keulakuva viileälle bändille, mutta musiikkivideot määrittelivät sen, miltä musa ”näytti”. Miikka Lommi ja Teemu Nikkiohjasivat videoita, jotka keräsivät palkinnot Oulun Musiikkivideofestivaalilla. Videoissa Koivisto tuskin vilahti. Harva tiesi kosketinsoittajan olevan bändin diktaattori.

”Olen ehkä kontrollifriikki, mutta siinä mukana tulee iso vastuu. Kun teen biisin, tiedän tasan tarkkaan minkälainen tunnelman pitää olla. Sitä päänsisäistä emotionaalista visiota on joskus vaikea selittää. Olen tarkka kokonaisuudesta, enkä halua päästää läpi mitään puolivillaista.”

Koivisto teki valmiit sovitukset, oli erityisen tarkka bassolinjoista, mutta kuunteli toki bändiäkin. Kitaristi Soukan ”äkkiväärät kitarajutut” päätyivät usein levylle ja studiossa sovituksia jumpattiin yhdessä niin bändin kuin tuottaja Kalle Chydeniuksen kanssa.

Entäpä se tunnistettavin soundi, solistin eteerinen lauluääni? Pitkät melodialinjat lyövät leimansa Kemopetrolin musiikkiin. Usein se, mikä tulkitaan laulajan tyyliksi, onkin itse asiassa Koiviston sävelkieltä. Sen saman voi kuulla vaikkapa Koiviston kynäilemistä I’Dees-yhtyeen biiseistä. Haikean kohtalokas tunnelma on säveltäjää itseään.

Parhaat biisit syntyvät kuin vahingossa. Silti täydellisen melodian löytäminen on usein pitkän puurtamisen tulos.

”Jos diggaan jostain jutusta, jumppaan sitä paljon. Varsinkin laulumelodiat vaativat paljon työtä. Tekstin kirjoittaminen taas on shakkia, jossa painin omien pakkomielteideni kanssa. Ekan levyn jälkeen tuli vaihe, että kaiken piti rimmata. Onneksi olen päässyt siitä yli.”

Kemopetrolin tekstit ovat kaikki Koiviston kirjoittamia. Vaikka lyriikat syntyvätkin melodian ehdoilla, eivät ne ole mitään pop-höttöä. Usein ne ovat viileän etäännytettyä maailman tarkkailua hieman oudosta vinkkelistä.

Sellainen Koivisto onkin, tarkkailija ja yksinpuurtaja. Eikä hän oikein ole löytänyt omaa paikkaansa co-write-pöydistä, vaikka yhteistöitä on ollut. Valmiiseen tekstiin säveltäminen taas tuntuu liian kahlitsevalta.

”Olen kokeillut tehdä muiden teksteihin biisejä, mutta se on vaikeaa. Sellaisenaan tekstejä on vaikea istuttaa, kun biisin rytmiikka on minulle niin tärkeää.”

Koivisto lähestyy tekemistään estetiikan kautta, ja soundit määrittelevät musiikkia. Sanat putoilevat yleensä ryöppynä musiikin kanssa. Hyräilystä putkahtaa rytminen lause tai hokema, jonka ympärille stoori muodostuu. Ideat saattavat lähteä soundeista tai sointukuluista. Tärkeintä kuitenkin on se maailma, mikä on siinä ympärillä. Tunnelma.

”Tykkään tehdä biisejä, joissa on outoja, utuisia elementtejä.”

Koivisto paljastaa myös paljon käyttämänsä metodin: Hän varastaa. Tai tarkemmin sanottuna lainaa tunnelmia.

”Imitoin jotain olemassa olevaa biisiä tiettyyn pisteeseen asti. Sitten alan ottaa elementtejä muualta, etten jää kiinni. Pian se alkaa kuulostaa Kemopetrolilta.”

Logic-kansion työniminä onkin ”Beatles” tai ”Massive Attack”, milloin minkäkin mukaan nimettyjä aihioita.

”Jos olen kuullut makeen jutun niin mietin, millä estetiikalla se on tehty. Instrumentaatiolla ja efektoinneilla voi saada paljon aikaan. Tykkään tehdä biisejä, joissa on outoja, utuisia elementtejä. Kaikki ei ole sitä, miltä ulkokohtaisesti näyttää.”

Poikkeuskevät 2020 siirsi Kemopetrolin uuden tulemisen vuodella eteenpäin. Tarkoitus oli julkaista uutta materiaalia ja lähteä festarikeikoille vanhalla tutulla kokoonpanolla kvartettina. Kemopetrolin ”George Martin”, Kalle Chydenius, on myös mukana.

”Kalle soittaa myös keikkakokoonpanossa bassoa – sitten kun keikoille päästään.”
Pelkästä nostalgiatripistä ei suinkaan ole kysymys. Uudet biisit ovat muhineet kattilassa ja studioon mennään luomaan uutta. Mitään maailmanvalloituspakkoa Koivistolla ei kuitenkaan ole. Jotain on muuttunut kahdessakymmenessä vuodessa

”Kun aikanaan saatiin levytyssopimus Kemopetrolin kanssa ja soitettiin Tavastialla ajattelin, että nyt olen saavuttanut kaiken. Sitä ajatteli, että ne on niitä hetkiä minkä takia musaa tekee. Ne ovat kuitenkin vain ulkoisia voittoja. Missä se vuorenhuippu edes on? Draivi musiikkiin tulee kuitenkin pakottavasta tarpeesta tehdä. Ja ne kylmät väreet saan itse tekemisestä.”

”Kun teen musaa, näen aina visuaalisia asioita.”

Kuinka pop-säveltäjä Koivistosta sitten tuli arvostettu score-säveltäjä? Se oli väistämätöntä. Sitä hän on tavallaan ollut alusta asti. Videot ovat olleet Kemopetrolin ilmaisussa erittäin merkittävässä asemassa. Child Is My Name, Goodbye tai Saw It on TV olivat isoja hittejä myös videoidensa ansiosta.

”Meillä oli kansainvälinen tavoite. Haluttiin kuulostaa ja näyttää yhtä hyvältä kuin Massive Attackit ja muut. Se oli hyvä alusta video-ohjaajille.”

Myös Koivistolle biisit ovat maisemia.

”Kun teen musaa, näen aina visuaalisia asioita. Muistan tietyistä Kemo-biiseistä, mitä silloin tein tai ajattelin.”

Kemopetrol olisi voinut breikata isosti, mutta sitten maailma muuttui. Musiikkivideot katosivat ruudusta Jyrkin ja Lista-ohjelman myötä ja maamme korkealaatuinen videotuotanto ajettiin alas. Samalla tyssähti Kemopetrolin lupaavasti alkanut kansainvälinen ura.

”Yhtäkkiä englanniksi laulettu musa jäi täysin jalkoihin, ja pop-yhtyeiden kansainvälisen uran buustaaminen loppui. Myös me päästiin pienimuotoisesti maistamaan sitä Rasmuksen, HIMin ja Bomfunk MC’s vanavedessä. Sitten Suomen päästä loppui bensa ja bändit jätettiin oman onnensa nojaan. Suomenkielisellä musalla oli helpompi tehdä rahaa ja laulukilpailurealityt veivät ison siivunsa. Trenditkin vaihtuivat.”

Kun Laura Närhi päätti tehdä suomenkielisen soololevyn, oli Koivisto yhtäkkiä vailla töitä. Onneksi Atte Järvinen soitti ja pyysi säveltämään musiikit ohjaamansa animaatiokomediaan Pasila.

”Pasilan tekeminen oli hienoa. Atte on lapsuudenystäväni ja meillä on samanlainen huumorintaju. Hiffasin heti mistä siinä on kyse.”

Koivisto oli tehnyt aiemmin musiikin nuorten tv-sarjaan Suolaista vettä. Siitä oli tullut itsevarmuutta. Score-musiikissa oli uusi mahdollisuus, mutta sitä piti opiskella.

”Katselin komediasarjoja ja kuuntelin miten jinglet on tehty. Tehdessä oppii. Minulla on kuitenkin vahva komediallinen puoleni ja olen piirtänyt paljon sarjakuvia. Pasilassa sain hassutella. Mitä överimmäksi vedin, sen parempi. Oli tosi hauska tehdä kieli poskessa musiikkia laidasta laitaan, siellä on niin paljon eri genrejä.”

Esimerkiksi Karrelle palanut enkeli on parodia härmäläisestä molli-iskelmästä, jossa renttulaulaja on kohtalonsa uhri. Sen videoksi irrotettua versiota on YouTubessa kuunneltu yli puoli miljoonaa kertaa ja kommenttikentässä sitä ylistetään nimenomaan hyvänä iskelmänä. Järvisen kanssa yhteistyössä syntynyt biisi onnistuu varastamaan sopivasti joka laarista, ja vaikutelma on kuin suoraan keskikaljakuppilan karaokeillasta.

Kertosäkeistön rallatus jää soimaan kuin tauti päähän ja loppukaneetti ”uhri olen itsekin, talven routa tappaa pihatontutkin” kiteyttää täydellisesti kansallisen melankoliapsykoosin.

Se oli Koiviston napakymppi. Teosta pidettiin vahvana näyttönä iskelmävainusta ja Koivistoa kosiskeltiin iskelmänikkariksi. Rahaa oli luvassa.

”Harkitsin hetken, mutta päätin jo nuorena, että haluan allekirjoittaa kaikki mitä teen omalla nimelläni. Kieli poskella tehty parodia oli hauska tehdä, mutta en halunnut tehdä samaa vakavasti.”

Leffa- ja tv-säveltämisen kiehtovuus ja haaste Koivistolle on “renkiydessä”. Työ on vaativa ja tärkeä osa kokonaisuutta. Koivistoa harmittaakin, että musiikin merkitystä vähätellään tuotantoportaissa. Budjeteissa musiikki tulee viimeisenä ja katalogimusa kukoistaa.

”Musiikin tarkoitus on luoda juuri oikeanlainen tunnelma sekä tukea ja korostaa tunnetiloja tärkeissä kohtauksissa. Säveltäjän pitää päästä sisään ohjaajan sisäiseen maailmaan ja tulkita hänen visioitaan egottomasti. Olen saanut paljon ahaa-elämyksiä ja inspiraatiota muun oman musiikkini suhteen työskennellessäni eri ohjaajien kanssa.”

Score-säveltäminen on ollut 13 vuotta Koiviston päätyö, johon hän suhtautuu perusteellisesti.

”Kun saan ohjaajalta jotain referenssimateriaalia, voin lähteä hahmottelemaan. Kotistudiossani pystyn kokeilemaan erilaisia lähestymistapoja instrumentaation suhteen. Voin tehdä elektronista soundia tai vaikka samplata kattiloita, mitä vain. Heti kun löydän jonkun omasta mielestäni projektiin sopivan musiikkimaailman, teen demon ja lähetän sen eteenpäin. Palaute ohjaa musiikkia sitten haluttuun suuntaan. Prosessi toistuu, kunnes tiedän, kuinka tarvitsen muusikoita ja studioaikaa. Kaiken pitää luonnollisesti tapahtua budjetin rajoissa.”

Koiviston unelma on päästä tekemään lisää pitkiä elokuvia.

”Vinyyli- ja CD-ajan kasvattina ajattelen pop-musaa hyvin albumikeskeisesti, ja tämä myös heijastuu innokkuuteeni score-säveltäjänä: Pitkissä tuotannoissa kuten elokuvissa pääsee säveltämään ’albumeita’ eli kehittämään ja varioimaan teemoja ja tunnelmia laajemman kaavan kautta. Se on taiteellisesti antoisaa työtä.”