Ajankohtaista

Olisiko tullut aika?

Olisiko tullut aika korjata musiikkialalla pesivä epäoikeudenmukaisuus? Myös Suomessa.

Aku Toivonen 22. maaliskuun 2 min

Pääministerikin kuulee meitä

"Musiikkiala tulee tunnistaa ja tunnustaa elinkeinona, jonka ekosysteemiin kuuluu myös merkittävää liiketoimintaa", kirjoittaa Musiikintekijöiden toiminnanjohta...

Aku Toivonen 30. joulukuun 2 min

Vesa Vierikon Harry Potterit

"Ai niin, aivan: Harry Potterit on kirjoittanut J.K. Rowling. Myös musiikilla on tekijänsä", kirjoittaa päätoimittaja Sanna Korkee.

Sanna Korkee 30. joulukuun 1 min

Sanoittaja Absurdistanissa

"Vuoden lopulla uutisoitiin, että uusi tekijänoikeuslain luonnos siirtyy eduskunnan käsiteltäväksi vasta vuoden 2022 puolella. Hyvä niin. Toivottavasti myös lau...

Kaija Kärkinen 30. joulukuun 3 min

Freelancer vanhempainvapaalla

"Freelancerin työelämä ei mene niin, että voisi vain heittäytyä haamuksi. Jos minä en tee, joku muu kyllä tekee", kirjoittaa laulaja-lauluntekijä Dimi Salo.

Dimi Salo 30. joulukuun 3 min

Muutoksen merkkejä musiikkialalla

"Vastuullisen elämäntyylin haltuunotossa pääsee hyvin alkuun, kun yksinkertaisesti pysähtyy kuuntelemaan toisia ihmisiä ja ympäröivän maailman ilmiöitä", kirjoi...

Helmi Saksala 30. joulukuun 2 min

Ootko jo lakanoissa?

”Ajattelen sua. Ootko jo lakanoissa?” Tällainen viesti tuli iltamyöhään naiselle, musiikintekijälle.

Aku Toivonen 18. marraskuun 2 min

Pöydällä kissa ja korvamerkityt ylijäämäbiisit

Musiikintekijöiden aikaa ja osaamista on totuttu musabisneksessä pitämään ilmaisena itsestäänselvyytenä.

Sanna Korkee 27. lokakuun 2 min

Toiveikkaan murmelin turinoita

Toistanko itseäni, olenko kirjoittanut tämän jo aiemmin? Tätä mietin, kun muistelin mennyttä syyskuuta. Päiväni murmelina toteutui, kun hallitus, jälleen kerran...

Kaija Kärkine 27. lokakuun 2 min

Kuka perii tekijänoikeuteni ja Teosto-korvaukseni?

Tekijänoikeuksien osuus perinnöstä saattaa olla hyvinkin merkittävä, joten niiden perimisestä kannattaa ehdottomasti lausua omassa testamentissa.

Tuula Rainto 27. lokakuun 4 min

Entä jos tekisin vähemmän?

Tätä kolumnia kirjoittaessani olen viimeisilläni raskaana. Odotamme avopuolisoni kanssa esikoistamme. Avopuolisoni ei työskentele musiikki- tai kulttuurialalla,...

Dimi Salo 27. lokakuun 3 min

Lauluntekijät vaativat palkkaa

The Ivors Academy, Musiikintekijät ry:n Iso-Britannian sisarusyhdistys, on heittänyt ilmaan ehdotuksen siitä, että levy-yhtiöt maksaisivat musiikintekijöille pa...

Sanna Korkee 28. kesäkuun 2 min