Apurahahakemusvuoren juurella
"Hyvä apurahahakemus on kuin hyvä kitarasoolo: ytimekäs ja silkkaa asiaa", kirjoittaa Yari.
Epätyypillisen kannustavat sosiaaliturvaterveiset!
Musiikintekijöiden puheenjohtaja Kaija Kärkinen kertaa, mitkä edunvalvonnan aiheet etenivät (eli eivät edenneet) hallituskaudella, joka päättyy kevään 2023 vaal...
Jaettu taakka, kevyempi kantaa?
Musiikintekijöiden syyskauden aloitti pohjoismaisten kollegoidemme kyläily. Nordic Populärauktor Union NPU perustettiin vuonna 1949 ajamaan populaarimusiikin as...
Musiikilla on tekijänsä
JÄLLEEN syksy jo yhdennentoista kerran katse tulevaan jotain uutta, jotain vanhaa mutta yhtä kaikki puolella, tukena, apuna suuria asioita pieniä nytkähdyksiä p...
Tyytymättömyyden signaaleja
Musiikintekijöiden turhautuneisuus alan ansaintalogiikkaan on ollut jo pitkään olemassa ns. bubbling under -ilmiönä. Nyt tekijät ovat vihdoin avanneet aiheesta ...
Suojakerroin 50
"Ne nuoret tai muutkaan, joihin epäasiallinen käytös musiikkialalla kohdistuu, eivät ole millään tavoin vastuussa sen pois kitkemisestä", kirjoittaa Musiikintek...
Jäsenjärjestöjen välisestä yhteistyöstä
"Teoston jäsenjärjestöillä on yhteisiä tavoitteita, myös Teoston ulkopuolisia. Me rakennamme yhdessä tulevaisuutta, jossa suomalainen musiikki elää, kukoistaa j...
Matkalla turvallisempiin tiloihin!
"Ilolla totean, että Suomen Musiikintekijät ry julkisti tänä keväänä Turvallisemman Tilan Periaatteet, joilla pyritään tekemään tilaisuuksistamme kaikille turva...
Tekijyys ja dialogi
"Mielestäni Teoston puheenjohtajuudessa on oleellista paitsi alaspesifi osaaminen ja laaja-alainen ymmärrys kollektiivihallinnosta, myös halu ja kyky käydä dial...
Takaisin ihmisten luo
Ihmisten kohtaaminen jännittää. Hyväkin seura voi olla kuormittavaa, kun on asettunut hiljaisempaan eloon.
Tekstilainat mainoksissa
”Blankost Dynamoon ja Hesen kaut himaan – Turku 10, taatusti lepposaa!”
Musiikilla on taikavoimaa
Tämän kirjoituksen piti alkaa toiveikkaasti. Piti kurkistaa verhojen raosta ja sokaistua kevätauringon säteistä.