Verkkokauppa alkaa
Poko Records, Levy-yhtiö ja Suomalaisen Musiikin Osuuskunta ovat ensimmäisinä suomalaisina liikkeellä musiikin maksullisessa verkkolevitykse...
Taloudelliset oikeudet periytyvät moraalisista
Millenium-vouhotuksen myötä on kysymys musiikin kotimaisuudesta noussut esiin usean kilpailun ja äänestyksen johdosta. Monet lehdet ja radio...
Jorma Toiviaisen esitykset myös Elviksen tavoitelistalle
Viime keväänä Teoston johtokuntaan valittu Jorma Toiviainen teki lokakuussa esityksen Teoston johtokunnan kokoonpanon muuttamisesta siten, ett&au...
Laila Hietamies ja Kalle Päätalo Arja Tiaista avustamaan!
Julkisuudessa on viime aikoina ollut tietoa, jonka mukaan Arja Tiainen on hirveän loukkaantunut siitä, että hänen 5-vuotisen taiteilija-apur...
Tekijät uusiin neuvottelupöytiin
Suomalaiset tekijät ja kustantajat ovat parin vuoden ajan saaneet totutella siihen, mitä niin sanottu Cannes-sopimus on merkinnyt. Toistaiseksi sen va...
ONKO TIETOA?
Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus (MIC) oli aiheena viime syksynä järjestetyssä seminaarissa, jossa runsaan keskustelijajoukon voimin parannett...
Tukisiirto on yli 10 % tilityksistä
Teosto tilitti kesäkuussa viime vuoden esityskorvauksia runsaat 112 miljoonaa markkaa. Siitä noin 52,7 miljoonaa markkaa maksettiin kotimaisille oikeu...
Myllerryksen kourissa
Maailma pyörii niin vinhaa vauhtia ja niin monenlaista tapahtuu, ettei ehdi kommentoida kuin päällimmäisiä. Siis suoraan asioihin. ELVI...
Tekijän tuloille parempi kohtelu!
Yrjö Mattila kiinnitti jo toistamiseen Teoston vuosikokouksessa huomiota niihin epäkohtiin, jotka liittyvät tekijänoikeustuloihin ja sosiaal...
MONENLAISIA PULMUSIA
Teoston vuosikokouksessa hyväksyttiin ns hyvän kustannustavan käytännöt ja menettelyt mahdollisesti tarvittavissa sovittelutilanteissa....
Ei yli 15 vuoden kustannussopimuksia!
Australiassa kilpailuvirasto on kieltänyt yli 15 vuoden kustannussopimukset. Englannissa ei juurikaan enää tehdä yli 15 vuoden sopimuksia. T...
Kråklund kasvoi isoksi omin voimin
Räävitön ja särmikäs suomirockpoppoo Klamydia yllätti kaikki perustamalla oman levy-yhtiönsä heti uransa alkutaipaleella. Kråklund Records näki päivän valon vuo...