03/1999

Musiikintekijä

Edellinen artikkeli Seuraava artikkeli
Kolumni

ONKO TIETOA?

musiikintekijät.fi
08.10.2013
2 min

Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus (MIC) oli aiheena viime syksynä järjestetyssä seminaarissa, jossa runsaan keskustelijajoukon voimin parannettiin MICin toimintaa. ELVISin oma työryhmä pohti samaa aihetta ja esitti ajatuksensa johtokunnalle, joka käsitteli asiaa ideapalaverissaan loppukesällä. Tästä lähtökohdasta olemme lähestyneet MICin ”omistajaa” Teostoa kirjeellä esittäen hyvien ajatusten muuttamista toiminnaksi.

Arvostelun kohteena ovat olleet mm erilaiset kalliit enimmäkseen vakavan musiikin säveltäjistä tehdyt ja ulkomaille suunnatut esittelyt ja esittäjäpainotteinen tiedottaminen. Ulkomaille suuntautuvaa musiikin markkinointia ei tule väheksyä, mutta nykyisellään sen hyötysuhde on huono. Ruotsi Abboineen on kannustavana ja kadehdittavana esimerkkinä, mutta eiköhän siellä markkinointi ole toteutettu enimmäkseen musiikkiteollisuuden ja yhteiskunnan varoin eikä pelkästään oikeudenomistajien kustannuksella. MICin rahoitushan tulee tekijöiltä ja kustantajilta kansallisina varoina Teostosta. Joku jo ennen minua lienee kuuluttanut tekijöiden ja esittäjien yhteisen tiedotuskeskuksen perään! Ulkomaisen markkinoinnin osalta vastuuta tulisi lisäksi jakaa myös valtiovallalle. Nykyisin voimavaroin MICin paras markkina-alue löytyy kotimaasta. Ulkomaille suuntautuvassa aktiivisessa tiedotuksessa MIC voisi toimia lähinnä asiantuntijan ominaisuudessa yhteistyössä edellä mainittujen tahojen kanssa.

Nyt MICin tulee kehittää suomen (ja ruotsin) kielistä kotimaahan kohdistuvaa tietopalvelua, jossa kevyt ja vakava musiikki ovat oikeassa suhteessa. Tiedotuksen ja markkinoinnin kohteena tulee olla teokset ja tekijät. Kotimaahankin kohdistuvassa tiedotuksessa ja markkinoinnissa tulee suorittaa yhteistyötä kaikkien alan toimijoiden kanssa.

Olemme siinä onnellisessa asemassa, että Suomessa esitetään poikkeuksellisen paljon kotimaista musiikkia. Tilanne ei varmasti ilman erityistoimia säily ennallaan yhäti vapautuvassa ja kansainvälistyvässä maailmassa. Suomalaisen musiikin suurin ja parhaiten toimiva markkina-alue on Suomi.

Syysterveiset, syysterveiset!

JUSSI

Seuraava artikkeli

N° 03/1999

Myös tässä lehdessä

Arkistoon

NOVIISINA TEOSTON JOHTOKUNNASSA

musiikintekijät.fi \ 2 min

Myllerryksen kourissa

musiikintekijät.fi \ 7 min

Kustannussopimuksia purettiin

musiikintekijät.fi \ 2 min

TEKIJÄ TUOTTAJANA – JAKELUSTA JA MUISTA KOUKEROISTA

musiikintekijät.fi \ 7 min

Teoston asiakaspalvelusta ensiapua – Lefa ei tunne tyhmiä kysymyksiä

Suvi Lehtonen \ 2 min

Unelmista tinkimättä

Kikka Laitinen \ 6 min

Tarinaniskijä Pispalasta, päivää

Kikka Laitinen \ 6 min

Kuinka mestariksi tullaan

Kikka Laitinen \ 7 min

Katja Lampela – oman juttunsa ilmaisija

Kirsi Snellman \ 9 min

Karvaa vaille kanttorista – koko kansan Hiltuseksi

musiikintekijät.fi \ 4 min

Tuomarin riimit ja Junnu-palkinto

Kikka Laitinen \ 7 min

Tukisiirto on yli 10 % tilityksistä

musiikintekijät.fi \ 3 min

ONKO TIETOA?

musiikintekijät.fi \ 2 min

Tekijät uusiin neuvottelupöytiin

musiikintekijät.fi \ 3 min