Suomalaiset tekijät ja kustantajat ovat parin vuoden ajan saaneet totutella siihen, mitä niin sanottu Cannes-sopimus on merkinnyt. Toistaiseksi sen vaikutus on kohdistunut mekanisointioikeuksien hallinnointiin, joka suomalaisten osalta tapahtuu Tanskassa pääkonttoriaan pitävässä NCB:ssä. Sopimuksen myötä NCB:n oli laskettava kulupidätystään asteittain kahdeksasta kuuteen prosenttiin. Poikkeuksena ovat kertatuottajien äänitteet, joiden osalta kuluprosentti nousi 12,5:een. Tämä siis asetti pienten levy-yhtiöiden äänitteillä julkaistujen teosten tekijät ja kustantajat huonompaan asemaan, mitä Elvis ja muut pohjoismaiset tekijäjärjestöt ovat kovasti kritisoineet.
Cannes-sopimuksen neuvottelivat suuret kansainväliset kustantajat sekä Ranskan tekijänoikeusseura SACEM, joka edusti samalla Saksan, Britannian ja Hollannin seuroja. Sen jälkeen pienemmät seurat kuten NCB pakotettiin liittymään sopimukseen; suurten kustantajien kiristysruuvina oli uhka siitä, että ne siirtäisivät. kustantamiensa teosten hallinnoinnin muualle. Sen jälkeen esimerkiksi Suomessa myytävien englantilais-amerikkalaisten levyjen rojaltit eivät enää olisi kulkeneet Kööpenhaminan kautta, jolloin NCB olisi menettänyt suuren osan tuloistaan.
n©bTosin myös kuluprosentin laskeminen on lohkaissut NCB:n tuloista lähes neljäsosan. Myös sen korkotuotot ovat selvästi laskeneet, kun isommat kustantajat saavat nyt tilityksistään ennakkoa. Kun NCB samaan aikaan on tehnyt pahoja virheitä tietotekniikassa ja uuteen teosjärjestelmään siirtymisessä, seura on joutunut historiansa pahimpaan kriisiin.
On pelättävissä, että kaikki tämä on ollut vain alkusoittoa. Mekanisointia koskeva Cannes-sopimus kavensi pienten seurojen itsenäistä päätösvaltaa. Varmasti sama uhka koskee myös esitysoikeuksien hallinnointia. Tähän asti eri maiden teostot ovat kunnioittaneet toistensa reviirejä eivätkä ole lähteneet kilpailemaan keskenään. Vastavuoroisuussopimusten perusteella kukin on kerännyt korvaukset omalla alueellaan ja tilittänyt ne ulkomaille.
Englantilainen PRS on jo jonkin aikaa pyrkinyt siihen, että näistä sopimuksista otetaan pois mahdollisuus pidättää maksimissaan 10 prosenttia niin sanottuihin kansallisiin varoihin. Jos Cannes-sopimuksen malli laajenisi esityspuolelle, suuret megakustantajat asettaisivat vaatimuksia sille, mikä on seurojen kuluprosentti ja paljonko pidätetään kansallisiin varoihin.
Tuhannen taalan kysymys on se, missä on tekijöiden edustus silloin, kun mahdollisista uusista sopimuksista neuvotellaan. Täällä Suomessa olemme tottuneet siihen, että Elviksellä ja Suomen Säveltäjillä on aina painava sanansa sanottavana, kun Teostossa tehdään tärkeitä päätöksiä. Valitettavasti Saksassa ja Ranskassa ei vastaavia tekijäjärjestöjä ole, ja Britanniassa ja Hollannissa niiden asema on paljon heikompi kuin meillä täällä. Näiden neljän maan seurat olivat avainasemassa, kun mekanisointia koskevasta Cannes-sopimuksesta päätettiin.
Äkkiseltään tekijöille voisi luulla olevan eduksi se, että Teoston kulut ovat pienet ja peritystä korvauksesta mahdollisimman suuri osa tilitetään. Mutta tehokkuusajattelu voi johtaa myös siihen, että palvelut huononevat ja tilitys muuttuu sattumanvaraiseksi ja otantoihin perustuvaksi. Ja kaikkein suurin uhka on sellainen tehokkuus, jossa amerikkalaisen copyright-systeemin mukaisesti tekijöiltä ostetaan kerralla kaikki taloudelliset oikeudet.
Ulkoiset uhat merkitsevät sitä, että Elviksen ja muiden pohjoismaisten yhdistysten on siirrettävä kansainvälisen toiminnan painopistettä Eurooppaan ja jopa Pohjois-Amerikkaan. Tavalla tai toisella meidän on saatava äänemme kuulumaan siellä, missä uusista sopimuksista neuvotellaan. Jos joku muu alkaa sanella meille ehdot, Teoston vuosikokouksissa voidaan tulevina vuosina siirtyä suoraan illalliseen – ellei sekin ole vaihtunut kahvitarjoiluksi.
Martti Heikkilä