Maarit Hurmerinta kokee saneensa arvostusta ja vankan kuulijakunnan, vaikka palkintokaapissa ei olekaan ”hirveästi tunkua”.
”Nyt tajuan, kuinka tärkeää taiteilijalle on tällainen konkreettinen ja arvokas palkinto – enkä puhu nyt rahasta,” Maarit miettii.
”Olen halunnut pitää kiinni omasta taiteellisesta linjastani, ja tämä tunnustus kannustaa eteenpäin samalla tiellä. Tunnustus on tärkeä henkisesti ja vahvistaa omaa uskoa, joka välillä meinaa hävitä jonnekin. Riittääkö ideoita, pystynkö toteuttamaan mitään uutta järkevää ja merkittävää, ja haluaako kukaan mua enää keikoille?”
”Näitä epäuskon hetkiä tulee kaikille pitkän uran varrella. Ne ovat toisaalta hyväkin asia; ne auttavat ihmistä ponnistelemaan ja tekemään työnsä kunnolla. Ja näitä työpaikan menettämiseen liittyviä pelkoja joutuu kohtaamaan jokainen – ei vain muusikko.”
”Negatiivisesta kritiikistä ajattelen niin, että jokainen taiteilija sisimmässään on itsensä suurin kriitikko – ja se suurin tosikko oman tekemisensä kanssa.”
”Olen laulanut pienestä asti ihan joka päivä, opetellut tuntemaan kurkkuani; miten se käyttäytyy erilaisissa tilanteissa. Kuunnellut hyviä soittajia ja laulajia sekä tutkinut fraseerausta. Sävellän inspiraatiopohjalta. Soittelen pianoa ja laulan, ja löydän siten ideoita jalostettavaksi.”
”Parasta biisiä tai uran kohokohtia en osaa nimetä. Ne liittyvät omiin onnistumisen kokemuksiin. Mutta jokainen levy on aina iso merkkipaalu. Ja jokaikinen mahtava tyyppi jonka kanssa on saatu työtä tehdä, on tärkeä.”