04/2015

Musiikintekijä

Edellinen artikkeli
Artikkeli

Valtionpalkinto on Maaritille henkisesti tärkeä tunnustus

Laulaja, säveltäjä ja sanoittaja Maarit Hurmerinta sai musiikin tämänvuotisen valtionpalkinnon pitkästä urastaan taiteilijana. ”Tämä tunnustus kannustaa eteenpäin samalla tiellä”, miettii taitelija.

Sanna Korkee
Sanna Korkee
14.12.2015
1 min

Maarit Hurmerinta kokee saneensa arvostusta ja vankan kuulijakunnan, vaikka palkintokaapissa ei olekaan ”hirveästi tunkua”.

”Nyt tajuan, kuinka tärkeää taiteilijalle on tällainen konkreettinen ja arvokas palkinto – enkä puhu nyt rahasta,” Maarit miettii.

”Olen halunnut pitää kiinni omasta taiteellisesta linjastani, ja tämä tunnustus kannustaa eteenpäin samalla tiellä. Tunnustus on tärkeä henkisesti ja vahvistaa omaa uskoa, joka välillä meinaa hävitä jonnekin. Riittääkö ideoita, pystynkö toteuttamaan mitään uutta järkevää ja merkittävää, ja haluaako kukaan mua enää keikoille?”

”Näitä epäuskon hetkiä tulee kaikille pitkän uran varrella. Ne ovat toisaalta hyväkin asia; ne auttavat ihmistä ponnistelemaan ja tekemään työnsä kunnolla. Ja näitä työpaikan menettämiseen liittyviä pelkoja joutuu kohtaamaan jokainen – ei vain muusikko.”

”Negatiivisesta kritiikistä ajattelen niin, että jokainen taiteilija sisimmässään on itsensä suurin kriitikko – ja se suurin tosikko oman tekemisensä kanssa.”

”Olen laulanut pienestä asti ihan joka päivä, opetellut tuntemaan kurkkuani; miten se käyttäytyy erilaisissa tilanteissa. Kuunnellut hyviä soittajia ja laulajia sekä tutkinut fraseerausta. Sävellän inspiraatiopohjalta. Soittelen pianoa ja laulan, ja löydän siten ideoita jalostettavaksi.”

”Parasta biisiä tai uran kohokohtia en osaa nimetä. Ne liittyvät omiin onnistumisen kokemuksiin. Mutta jokainen levy on aina iso merkkipaalu. Ja jokaikinen mahtava tyyppi jonka kanssa on saatu työtä tehdä, on tärkeä.”

N° 04/2015

Myös tässä lehdessä

Arkistoon

Tahdonvoimaa à la Tommi Läntinen

Lasse Wikman \ 7 min

Jouhikon riivaama Pekko Käppi

Tommi E. Virtanen \ 6 min

Ako Kiiski, rakkauden soundtrackin kapellimestari

Tommi E. Virtanen \ 6 min

Iisa Pykäri ei odottele inspiraatiota

Inka Nousiainen \ 6 min

Pöyristyttävää!

Sanna Korkee \ 1 min

Tallissa kirjoitettua

Aku Toivonen \ 2 min

Mitäs me kuluttajat ja suuri yleisö!

Kaija Kärkinen \ 2 min

ECSA vaikuttaa EU:n ytimessä

Nina Lith \ 2 min

Townesin jäljillä – THOS-matkakertomus

Lauri Myllymäki \ 3 min

Kadonneiden tekijätietojen metsästystä

Markus Nordenstreg \ 2 min

Valtionpalkinto on Maaritille henkisesti tärkeä tunnustus

Sanna Korkee \ 1 min