03/1999

Musiikintekijä

Seuraava artikkeli
Artikkeli

NOVIISINA TEOSTON JOHTOKUNNASSA

musiikintekijät.fi
08.10.2013
2 min

Olen seuraillut tähän asti suhteellisen aktiivisena rivijäsenenä Teoston tapahtumia, koska Teosto on ollut jo noin 20 vuotta minulle merkittävä tulonlähde. Vuoden vaihteessa, kun heittäydyin kellumaan eli ryhdyin päätoimiseksi sanoittajaksi, Teoston tapahtumat alkoivat kiinnostaa sitäkin enemmän. Teosto on nimittäin nyt käytännössä ainoa tulolähteeni ja siis useimmat siellä tehdyt päätökset heijastuvat suoraan minuun ja kaltaisiini tavalla tai toisella. Siksi olen tyytyväinen, kun voin omalta osaltani olla vaikuttamassa asioihin, joita siellä käsitellään ja jotka kuitenkin vaikuttaisivat minuun.

Työssä on päästy siunattuun alkuun ja jo nyt voin sanoa ainakin sen, että moni asia näyttää sisältä päin katsottuna hieman erilaiselta kuin ulkoa päin. Mutta…, onneksi myös moni asia on juuri päinvastoin.

No, leikki sikseen ja pylly pois tyynyltä. Edellä esitetyssä on huomion arvoista se, että nyt joutuu usein ajattelemaan asiaa ja sen seurannaisvaikutuksia laajemmin kuin aikaisemmin, jolloin niitä ajatteli vain omalta kohdaltaan. Onneksi useinkaan asioissa ei ole varsinaista ristiriitaa, tietynlaisia vivahde-eroja kylläkin.

Tietoa on tullut paljon.

Olemme kustantajien toisen edustajan, Sini Perhon kanssa käyneet uusien johtokunnan jäsenten tarkkista, jossa toimitusjohtaja sekä eri yksiköitten vetäjät ovat selostaneet meille perskohtaisesti, miten kaikki toimii.

Olemme vierailleet näillä käynneillämme myös eri osastoilla ja paiskanneet kättä niiden ihmisten kanssa, jotka käytännön asioita todella pyörittävät. Ja vaikka tapaamisemme on ollutkin sellaista huoneesta toiseen juoksemista, niistä muutamista vaihdetuista sanoista on saattanut aistia, että työhenki on hyvä, vaikka porukka välillä onkin lujilla, eikä silloin varmaan naurata yhtään. On ollut ilo huomata, että homma on hanskassa.

Saimme Sinin kanssa positiivista palautetta siitä, että olimme kiertämässä. Joku sanoi, ettei täällä ole juuri johtokunnan jäseniä näkynytkään. Me lohdutimme häntä, ettei meitäkään näy sitten enää, kun olemme täysin oppineita hallitsijoita. Vitsailuahan se oli, mutta siinä piilee tärkeä totuuden siemen.

Sanon tämän näin yleisesti tarkoittamatta sen kummemmin juuri Teoston johtokuntaa ja samalla myös juuri sitä tarkoittaen. Olisiko ajateltavissa, että tuon kaltaisen johtoelimen kannattaisi joskus jalkautua sinne missä todellinen raaka työ tehdään?

Ja lopuksi vielä yksi juttu, joka meinasi jo vallan unohtua. Nimittäin aivan erityisen mukavan muistikuvan itsestään jättivät Teoston tarkastajat. Nuo joviaalit Mustanaamiot, jotka laukkaavat ympäri Suomea viitat hulmuten.

He olivat kokoontuneet pääkallon paikalle vaihtamaan mielipiteitä ajankohtaisista asioista ja niillä tiimoilla meilläkin oli mahdollisuus tavata.

Jos heidän kanssaan eivät sopimusasiat ala sujua, vastapuoli voi katsella peiliin, mikäli reipas tarkastaja ei ole jo sitä ennen tehnyt tuon onnettoman kanssa peiliin katsomista koskevaa sopimusta.

Jorma Toiviainen

Seuraava artikkeli

N° 03/1999

Myös tässä lehdessä

Arkistoon

NOVIISINA TEOSTON JOHTOKUNNASSA

musiikintekijät.fi \ 2 min

Myllerryksen kourissa

musiikintekijät.fi \ 7 min

Kustannussopimuksia purettiin

musiikintekijät.fi \ 2 min

TEKIJÄ TUOTTAJANA – JAKELUSTA JA MUISTA KOUKEROISTA

musiikintekijät.fi \ 7 min

Teoston asiakaspalvelusta ensiapua – Lefa ei tunne tyhmiä kysymyksiä

Suvi Lehtonen \ 2 min

Unelmista tinkimättä

Kikka Laitinen \ 6 min

Tarinaniskijä Pispalasta, päivää

Kikka Laitinen \ 6 min

Kuinka mestariksi tullaan

Kikka Laitinen \ 7 min

Katja Lampela – oman juttunsa ilmaisija

Kirsi Snellman \ 9 min

Karvaa vaille kanttorista – koko kansan Hiltuseksi

musiikintekijät.fi \ 4 min

Tuomarin riimit ja Junnu-palkinto

Kikka Laitinen \ 7 min

Tukisiirto on yli 10 % tilityksistä

musiikintekijät.fi \ 3 min

ONKO TIETOA?

musiikintekijät.fi \ 2 min

Tekijät uusiin neuvottelupöytiin

musiikintekijät.fi \ 3 min