Tampereen katukuvassa on useamman vuoden ajan näkynyt sähkökaappeihin maalattuja ”Kaikki on jazzia” -kuvia. Lausahdus liittyy mainioon tamperelaiseen jazz-yhteisöön, mutta se puhuttelee itseäni yleisemmälläkin tasolla. Haluan ajatella, että jazz on mielekkäämpää määritellä asenteen kuin musiikillisten raja-aitojen kautta.
Jazz on taidetta, ennakkoluulottomuutta, rohkeutta, kommunikaatiota, inhimillisyyttä, taitoa, vaistoa ja paljon muuta. Jazz on kaikkea.
Tuosta johtuen huomasinkin taas aavistuksen ärsyyntyväni, kun tuttavani tokaisi huolettomasti olevansa allerginen jazzille. Eikä hän tietenkään ole ainoa noin ajatteleva. Minulle se kertoo lähinnä siitä, kuinka kapeaan muottiin jazz on tuollaisessa kommentissa ahdettu. Aivan varmasti niin sanotulle jazz-allergikollekin löytyy mielekästä jazzia – kirjo on valtava, ja laajenee koko ajan.
Tässä lehdessä on erityisen suuri annos jazzia, millä haluamme kunnioittaa suomijazzin 100-vuotiasta taivalta. Lehden haastateltavat Linda Fredriksson, Bianca Rantala ja Mikko Hassinen ovat kirkas esimerkki siitä, miten erilaisista suunnista jazzia nyky-Suomessa lähestytään.
Kuten Matti Laipio mainiossa varhaishistoria-artikkelissaan kertoo, suomijazzin alkusysäys tavataan paikantaa yhdysvaltalaisia jazzmuusikoita kantaneen Andania-laivan rantautumiseen.
Sata vuotta sitten muu maailma oli kaukana ja tieto kulki hitaasti, mutta toisaalta yksittäisten tapahtumien paikallinen vaikutus saattoi olla järisyttävä. Tuskin olisi Tommy Tuomikoski arvannut laivasta Helsinkiin jäätyään, että häntä muistellaan sata vuotta myöhemmin suomijazzin alkumoottorina.
Andania-laivasta tulee muuten väistämättä mieleen se, miten muutama vuosikymmen myöhemmin laivareitin mukana kulkeutui Liverpooliin Yhdysvalloista trendejä, joita sitten eräätkin Lennon ja McCartney kavereineen omaksuivat ja lokalisoivat. Niin, ja kyllähän Beatlesinkin musiikista voi varhaisen jazzin vaikutusta löytää.
Mikko Meriläinen
Päätoimittaja