02/2005

Musiikintekijä

Edellinen artikkeli Seuraava artikkeli
Artikkeli

Musiikintekijät ja muusikot vetosivat eduskuntaan

musiikintekijät.fi
20.10.2013
1 min


Taiteilijat luovuttivat vetoomuksensa sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Kaarina Drombergille ja varapuheenjohtaja
Säde Tahvanaiselle.

Lähes 600 suomalaista musiikintekijää ja muusikkoa on allekirjoittanut vetoomuksen tekijänoikeuksiensa puolesta kansanedustajille. Vetoomus luovutettiin 29. huhtikuuta eduskunnassa sivistysvaliokunnan puheenjohtajalle Kaarina Drombergille ja varapuheenjohtajalle Säde Tahvanaiselle.

Taiteilijat ryhtyivät puuhaamaan vetoomusta sen jälkeen, kun julkisuudessa aiemmin tänä keväänä hyökättiin näkyvästi tekijöitä ja muusikoita vastaan ja vaadittiin eduskuntaa heikentämään tekijöiden oikeuksia hallituksen antamaan lakiesitykseen verrattuna.

Vetoomuksen luovuttivat Katriina Honkanen, Olli Kortekangas, Mikko Kuustonen, Tommi Läntinen, Annu Mikkonen, Hannu Pohjannoro ja Jani Uhlenius. Lakiesitys oli tuolloin sivistysvaliokunnan käsiteltävänä, ja vetoomus luovutettiin samassa yhteydessä kaikille sivistysvaliokunnan jäsenille.

Seuraava artikkeli

N° 02/2005

Myös tässä lehdessä

Arkistoon

Terveisiä Teoston johtokunnasta

musiikintekijät.fi \ 3 min

LYHYET UUTISET

musiikintekijät.fi \ 2 min

Uudet jakelukanavat NPUn agendalla

musiikintekijät.fi \ 2 min

Maria Kalaniemi, Kaija Saariaho, Olli Jalonen ja Juho Karjalainen taiteilijaprofessoreiksi

musiikintekijät.fi \ 2 min

Suomi isännöi Midemissä

musiikintekijät.fi \ 2 min

Terveisiä Teoston johtokunnasta

musiikintekijät.fi \ 2 min

Teoston kevätkokous

musiikintekijät.fi \ 3 min

Kingdom of Music

musiikintekijät.fi \ 8 min

The School of Sound 2005

musiikintekijät.fi \ 4 min

Tietoyhteiskunnan tekijänoikeuslakia tehty yli 10 vuotta

musiikintekijät.fi \ 3 min

Musiikintekijät ja muusikot vetosivat eduskuntaan

musiikintekijät.fi \ 1 min

Menestys tulee jos on tullakseen – Seppo Tammilehto ei jäänyt odottelemaan

Masi Luoma \ 7 min

Joria duurissa ja mollissa – Sävellystyö lähentelee parhaimmillaan hurmostilaa

Juha Kaarsalo \ 20 min

Kaikki alkaa oivalluksesta

Pia Perkiö \ 6 min

Timo Eränkö – virallisen valvojan veli

Pekka Tegelman \ 13 min

Mihin katosi iskelmäseppojen yhdistys?

musiikintekijät.fi \ 6 min

Humppa Sikstuksen kappelin freskoista

musiikintekijät.fi \ 2 min

Kävi niin tai näin

musiikintekijät.fi \ 2 min