02/2005

Musiikintekijä

Edellinen artikkeli
Kolumni

Kävi niin tai näin

musiikintekijät.fi
20.10.2013
2 min

Musiikin arvoketjussa kaikki alkaa tekijöistä. Tämän pitäisi olla sanomattakin selvää, mutta hämmästyttävän usein tuntuu siltä, että ketjun ensimmäinen lenkki sivuutetaan ja aloitetaan suoraan artisteista tai jopa levy-yhtiöistä. Samalla saatetaan alkupäästä unohtaa monta sovittajaa, kääntäjää, soittajaa ja myös musiikkikustantajaa, joka usein sekoitetaan levy-yhtiöön.

Viisi vuotta sitten näytti siltä, että tiedostomuotoinen äänitallenteiden jakelu internetissä nousisi muutamassa vuodessa merkittäväksi musiikin jakelutavaksi fyysisten cd-levyjen rinnalle. Mutta näin ei käynytkään, kun ilmainen ja helppokäyttöinen Napster-palvelu kasvatti nopeasti suosiotaan. Tällainen vertaisverkko muodosti kuitenkin mahdottoman yhtälön musiikin ansaintalogiikan ja tekijänoikeuksien kanssa. Ja tämän välivaiheen jälkeen on maksullisuus ja laillisuus taas nousemassa sille kuuluvaan arvoon musiikin verkkojakelussa.

Omanlaisenaan lippulaivana tässä Napsterin jälkeisessä kehityksessä on ollut tietokoneyritys Apple, jonka iPod-soitinta on maailmassa myyty jo 13-14 miljoonaa kappaletta. Suomessa halvin malli maksaa tällä hetkellä 209 euroa. Tällä keskihinnalla kysymys olisi lähes kolmen miljardin euron liikevaihdosta.

Apple on tähän asti keskittynyt päätelaitteiden ja ohjelmistojen myyntiin. Nyt se on alkanut myydä myös musiikkia. Tämä tapahtuu internetissä nimikkeellä iTunes. Yksi kappale maksaa Suomessa 99 senttiä, albumit 9,99 eurosta ylöspäin. Tekijät saavat siitä oman siivunsa Teoston kautta, levy-yhtiöt suoraan kauppiaalta ja artistit kukin sopimuksensa mukaisesti levy-yhtiöltä.

Levykauppiaaksi ryhtymisellä Apple on tukenut varsinaista liiketoimintaansa eli iPod-soitinten kauppaa ja muuta iTunesin ympärille rakentuvaa kauppaa. Osana Applen strategiaa on tietysti myös kaikki se myönteinen julkisuus, jota se on saanut laillisen verkkomusiikin kauppiaana. Päivän trenditermiä käyttäen kyse on lifestyle-bisneksestä, jossa ostaminen perustuu elämyksiin ja mielikuviin. Äänitallenteiden kaupassa tiedostomuotoinen verkkomyynti on vahvasta kasvustaan huolimatta edelleen vaatimatonta fyysiseen jakeluun verrattuna. Koko maailmassa arvioidaan viime vuonna myydyn 200 miljoonaa raitaa eli 99 sentin hinnalla liikevaihto jää alle 200 miljoonan euron.

Ennusteita markkinoiden kehityksestä riittää, samoin arvioita siitä, mitkä ovat mobiilijakelun näkymät tai onko ruusuisin tulevaisuus tilauspohjaisilla palveluilla, joissa kuluttaja tiettyä kuukausimaksua vastaan saisi jopa kaiken tallennetun musiikin soittimiinsa.

Kävi niin tai näin, tekijöiden on oltava valppaina, kun uudet markkinat ja liiketoimintamallit muotoutuvat. Tekijänoikeuslaissa säädeltävien oikeuksiemme lisäksi tarvitsemme myös tervettä itsetuntoa neuvottelupöytiin: sävellyksistä ja sanoituksista arvoketju alkaa.

Martti Heikkilä

N° 02/2005

Myös tässä lehdessä

Arkistoon

Terveisiä Teoston johtokunnasta

musiikintekijät.fi \ 3 min

LYHYET UUTISET

musiikintekijät.fi \ 2 min

Uudet jakelukanavat NPUn agendalla

musiikintekijät.fi \ 2 min

Maria Kalaniemi, Kaija Saariaho, Olli Jalonen ja Juho Karjalainen taiteilijaprofessoreiksi

musiikintekijät.fi \ 2 min

Suomi isännöi Midemissä

musiikintekijät.fi \ 2 min

Terveisiä Teoston johtokunnasta

musiikintekijät.fi \ 2 min

Teoston kevätkokous

musiikintekijät.fi \ 3 min

Kingdom of Music

musiikintekijät.fi \ 8 min

The School of Sound 2005

musiikintekijät.fi \ 4 min

Tietoyhteiskunnan tekijänoikeuslakia tehty yli 10 vuotta

musiikintekijät.fi \ 3 min

Musiikintekijät ja muusikot vetosivat eduskuntaan

musiikintekijät.fi \ 1 min

Menestys tulee jos on tullakseen – Seppo Tammilehto ei jäänyt odottelemaan

Masi Luoma \ 7 min

Joria duurissa ja mollissa – Sävellystyö lähentelee parhaimmillaan hurmostilaa

Juha Kaarsalo \ 20 min

Kaikki alkaa oivalluksesta

Pia Perkiö \ 6 min

Timo Eränkö – virallisen valvojan veli

Pekka Tegelman \ 13 min

Mihin katosi iskelmäseppojen yhdistys?

musiikintekijät.fi \ 6 min

Humppa Sikstuksen kappelin freskoista

musiikintekijät.fi \ 2 min

Kävi niin tai näin

musiikintekijät.fi \ 2 min