KESÄ TUO KILPAILUT. Ruumiinkulttuurin lisäksi punnitaan myös hengentaitoja. Palanen historiaa: Olympiakisoissa kilpaili alunperin vain nuoria vapaasyntyisiä, nuhteettomia kansalaisia, jotka olivat Peloponnesoksen doorilaisia.
Vapaasyntyisiä? Mitenkä tuon tähän aikaan sovittaisi? Voisiko tuo tarkoittaa nuorta vailla sitoumuksia olevaa henkilöä. Vaikkapa musiikintekijää, jolla ei ole sidoksia Gramexiin tai Teostoon. Eräs kilpailu haki juuri tuollaisia tekijöitä.
Sääntöjä voi laatia joka lähtöön ja sopimus on kahden kauppa. Mutta jokin tuossa asiassa mättää: Tämä nuori saattaa ajatella ettei myöskään vastedes mitään sitoumuksia kannata tehdä: Ovat ainoastaan ratkaiseva este kilpailumenestykselle ja sitä kautta nousevalle uralle. Tässä taitaa olla meikäläisillä vankan valistuksen paikka.
***
MITÄ TULEE vanhaan olympiahenkeen, kisoissa oli kulttuurimyönteisyyttä: Yleisön joukossa istuivat filosofit, puhujat, kirjailijat ja monet taiteilijat esittäen kilpailujen lomassa taitojaan ja ajatuksiaan. Kun voiton kunniaksi kilpaveikko seppelöitiin öljypuun lehvillä, raikuivat sillä hetkellä myös runot ja laulut.
Näin ei ole enää. Tosin tästä menneestä saattaa vaikkapa nyky-Suomessa olla jäänteenä se, että hallituksessamme kulttuurista ja urheilusta vastaa sama ministeri. Tosin urheilukilpailuissa vähemmän laulellaan tai kirjoitellaan. Meilläkin kirjoittelu on viime aikoina jäänyt vain alan ministerin ja lehdistön vuoropuheluksi.
***
TAKAVUOSINA, ollessani Työväen musiikkitapahtuman taiteellisena johtajana, unelmoin urheilun ja kulttuurin, nimenomaan pitkänmatkan juoksun, musiikin ja kuvataiteen yhdistämisestä.
Joose Tammelin -niminen peruskoulunopettaja oli sanoittanut ja säveltänyt tiettävästi maailman pisimmän humpan, jonka aiheena oli Paavin antama keikka Michelangelolle (Michelangelo Buonarrotti 1475 – 1564). Taiteilijan tuli maalata Vatikaaniin Sikstuksen kappelin freskot. Mielenkiintoinen humpan aihe.
Herra Tammelinin teoksen pituus oli reilut 30 minuuttia. Pienillä välisoitoilla kestoon olisi helpostikin lisätty noin 10 minuuttia. Esitin festivaalini hallinnolliselle johdolle, että pyytäisimme veteraanijuoksija Lasse Virenin stadionille. Valkokankaalle heijastettaisiin Michelangelon kuvataidetta. Lähettäjän pistooli pamahtaisi, Lasse Viren kirmaisi kympin juoksuun ja samalla hetkellä Joose Tammelin aloittaisi reippaan humpan, oman sävelteoksensa Sikstuksen kappelin freskojen syntyvaiheista. Kumpi ehtisi ennen maaliin? Joose vai Lasse? Todellinen urheilun ja kulttuurin voimainkoitos.
Ohjelmaideani ei mennyt läpi. Mutta en ole enää Valkeakoskella taiteellisena johtajana. Kenties ymmärrettävistä syistä. Mutta toisaalta: joku ylpeys se ihmisellä on oltava.
JANI UHLENIUS