LA residenssi - matkakertomus lokakuussa 2023

Matkareportaasi Musiikintekijöiden Los Angelesin residenssistä lokakuussa 2023

Kahden viikon reissu oli pitkälti buukattuna täyteen tapaamisia. Elokuva- ja pelimusiikin orkestroijana ja sovittajana ensisijainen tavoitteeni oli tavata mentoreita, eli minua ansioituneempia tekijöitä, joita en ollut tavannut kuin virtuaalisesti ennen tätä matkaa. Tämän lisäksi ajatuksena oli tavata elokuvasäveltäjiä sekä ystäviä, joihin olin tutustunut Euroopan-matkoilla ja opintojen kautta.

Orkestroija- ja sovittajapiireissä ei niinkään harrasteta biisinkirjoitussessioita tai niiden kaltaisia luovia tapaamisia vaan verkostoja luodaan ja vahvistetaan rakentamalla luottamusta epämuodollisten tapaamisten kautta (esim. lounaita, studiovierailuja jne.). Tapaamisissa on myös tärkeää osata esittää hyviä kysymyksiä, joista voi saada vinkkejä siihen, miten omaa osaamistaan kannattaisi kehittää. Lisäksi tapaamisten kautta rakennetut suhteet voivat parhaimmillaan johtaa siihen, että ihmiset muistavat kiireen keskellä minunkaltaisen hahmon ja ottavat yhteyttä viimehetken apuja varten. Tällainen kontakti voi ajan kanssa kehittyä syvemmäksi ja pitkäjänteisemmäksi yhteistyöksi.

Erilaisia tapaamisia oli sovittuna noin 15, ja niistä puheenollen halusin vielä erityisesti kiittää Musiikintekijöitä mahdollisuudesta kutsua perheenjäsen mukaan residenssimatkalle. Puolisoni lähti innolla mukaan ja yleisen reissuseuran lisäksi hänestä oli paljon iloa edellä mainituissa epämuodollisissa lounas- ja illallistapaamisissa. Puolisoni läsnäolo vapautti keskustelun tunnelmaa ja ohjasi sitä pois musiikkibisneksen syövereistä. Musiikin lisäksi tapaamisissa juteltiin koirista, kulttuurista (ja niiden eroista), politiikasta, nähtävyyksistä, Yhdysvalloista, Suomesta, saunasta, tanssista ja vaikka mistä muusta mielenkiintoisesta.

Kaiken tämän keskiössä on Musiikintekijöiden mahdollistama upea residenssi. Residenssin sijainnin (Beachwood Canyon) mahtavuus oli lähes unenomaisen absurdia. Hollywood-maamerkki näkyy auton takapeilistä ajettaessa rinnettä alas kohti Franklin Villagea! Alueella on rauhallista, ja paikalliset ovat hyväntuulisia. Lähikauppa ja -kahvila ovat vartin kävelymatkan päässä ja Franklin Villagen laajemmat palvelut ovat lyhyen automatkan tai hieman pidemmän kävelyn päässä.

Joka aamu heräsin hymy kasvoillani syvän kiitollisuuden tunteen valloittamana ja pohdiskelin miten ihmeessä päädyin tänne? En osaa oikein edes kuvailla, kuinka merkittävä ja upea asia Beachwoodin residenssi on, ja miten paljon hyvää se mahdollisti minulle ja puolisolleni. Haluan esittää mitä lämpimimmät ja syvimmät kiitokseni Musiikintekijöille tästä upeasta mahdollisuudesta ja toivon, että mahdollisimman moni Musiikintekijöiden jäsen voi kokea saman.

Lopuksi meillä oli erittäin hauskaa residenssin muiden asukkaiden kanssa. Muusikoiden liiton Jimmy oli matkassamme mukana usein ja kerroimme päivän päätteeksi tapahtumista ja jaoimme toisillemme vinkkejä. Toisella viikolla Tanskasta saapui paikalle Andreas ja Andreas. Hyväntuulisten tanskalaisten kanssa ystävystyimme lähes heti ja jatkoimme Jimmyn kanssa muodostuneita tapoja heidänkin kanssaan (vinkkejä, hauskoja tarinoita, hyviä juomia ja ruokia ja yleistä fiilistelyä).

Yritin jopa aloittaa tanskalaisten kanssa lämminhenkisen kilpailun siitä kuka jättää parhaan lahjan residenssin seuraaville asukkaille. Suomi-tiimimme jätti pullollisen kalifornialaista punaviiniä ja pienen korttitervehdyksen.

Yhteispohjoismainen maailmankatsomus voi ja jaksaa ainakin meidän käsityksemme mukaan edelleen hienosti!

Suurkiitos valtavan arvokkaasta työstänne meidän kaikkien eteen.

Niin kuin paikalliset tapaavat sanoa: ”Have a good one!”

Ystävällisesti,
Rolf Gustavson ja Alicia Bärlund 4.12.2023

Kuvassa:
Andreas Campbell (Tanska)
Andreas Stent Lundby (Tanska)
Jimmy Träskelin (Suomi, Muusikoiden liitto)
Rolf Gustavson (Suomi, Musiikintekijät)
Alicia Bärlund (Suomi)

Kuva: Rolf Gustavson