Liian pieni maa vaatimattomuuteen
"Osaamista on. Tekijöitä on. Nyt tarvitsemme vain yhteistä rohkeutta. Musiikintekijä, lähtisitkö kanssamme maailmalle?", kirjoittaa Music Finlandin toiminnanjohtaja Sari Aalto-Setälä.
JOS jossain suomalainen on perinteisesti hyvä, niin itsensä ja kanssakansalaistensa suoritusten aliarvioimisessa. Meidänkin alamme lähes kansallisen tason harrastuksena on ollut napakka itseruoskinta esimerkiksi suhteessa Ruotsin musasiskoihin ja -veljiin.
On toki ymmärrettävää, ettei menosta kulttuurileikkausten ja sodan varjossa muodostu helposti kovin hekumallista. Mutta voisimmeko kuitenkin muistaa hieman useammin kertoa myös onnistumisistamme?
Suomi on 5,6 miljoonan asukkaan maa. Pelkästään Suur-Lontoossa elää yli puolet enemmän ihmisiä kuin koko Suomessa. Silti suomalainen musiikki on tuottanut kansainvälisiä hittejä, tekijänoikeustuloja, maailmalla tunnettuja artisteja ja lähes 150 miljoonan euron vuosittaisen musiikkiviennin. Puhumattakaan kaikista teistä sadoista biisintekijöistä ja tarinoista näiden lukujen takana.
JUURI nyt musiikkivienti kaipaa näitä esimerkkitarinoita ehkä enemmän kuin koskaan.
Kun omissa vaikeuksissaan kamppaileva valtakunnan media ei enää kykene kertomaan suomalaisten biisintekijöiden k-pop kappaleen päätymisestä Billboardin albumilistan kärkeen, on meidän kerrottava nämä tarinat itse.
Esimerkkejä tarvitaan myös muun yhteiskunnan tuen ja rahoituksen turvaamiseksi. Poissa päättäjien silmistä on myös poissa päättäjien mielistä – ja kukkaroista. Luovan talouden kasvustrategian tavoite alan BKT-osuuden kaksinkertaistamisesta vuoteen 2040 asti kirittää, mutta ei välttämättä muutu investoinneiksi.
Harva biisintekijäkään rynnistää yksin maailmalle ilman viestintää, esikuvia ja mentoreita. Kannustusta ja tukea tarvitaan. Kuten eräs biisinkirjoittaja totesi: ”Minulle oikeastaan koulussa suositeltiin välttämään kansainvälisille markkinoille suuntaamista. Että lähde siitä nyt sitten.”
OLEMME Music Finlandissa rakentamassa ensi vuonna käynnistyvää kansainvälistymisen kasvuohjelmaa, joka keskittyy nimenomaan biisi- ja teosviennin ympärille. Esimerkkien merkitys nousi esille myös ohjelman työpajoissa, joita järjestimme keväällä. Aivan yhtä isosti esiin nousi myös yhteisön merkitys.
Kansainvälistyminen on työlästä, pitkäjänteistä ja musiikintekijälle yksinäistäkin hommaa. Tarvitsemme matalan kynnyksen kohtaamisia, kollegan kannustavaa eteenpäin tuuppaamista ja yhteisiä kunnianhimoisia hankkeita. Me Music Finlandissa lupaamme vastata tähän huutoon.
YHTEISÖLLISYYTTÄ tarvitaan myös yli genre-, ammatti- ja organisaatiorajojen. Käytännössä kaikki suomalainen artistivienti on aina samaan aikaan myös biisivientiä. Tämä toistuu kaikissa genreissä eli popissa, metallissa, folkissa, lastenmusiikissa ja jopa taidemusiikissa, jossa kotimaiset ensemblet vievät säveltäjien teoksia maailmalle. Genrehybridit kiinnostavat. Managerit, promoottorit ja ohjelmatoimistot näyttelevät omaa tärkeää rooliaan. Miksi emme siis tekisi vientiäkin entistä enemmän yhdessä?
Toivon, että tuleva kasvuohjelma ylittäisi myös musiikkialan rajat ja saisimme yhteisiin talkoisiin mukaan myös muita toimijoita vaikkapa markkinoinnista, yksityissijoittajista ja muista luovista aloista.
OSAAMISTA on. Tekijöitä on. Nyt tarvitsemme vain yhteistä rohkeutta.
Musiikintekijä, lähtisitkö kanssamme maailmalle?
Sari Aalto-Setälä
Toiminnanjohtaja
Music Finland
