Syksy on jo pitkällä, jos kalenteriin on uskominen. Sitä en oikein ole vielä arjessani huomannut. Luonnonvedet täällä eteläisessä kolkassa tuntuivat uintilämpöisiltä vielä syyskuussakin. Kesävaatteissa ja -kengissä tarkeni pitkälle pimeään iltaan. Tavallaan on ihanaa, juu. Ja samalla kuitenkin suuri huoli painaa hartioilla: minkälaisen sään, luonnon ja yhteiskunnan me jätämme jälkeemme, muillekin kuin Keith Richardsille…

Ajankulua on sumentanut myös uuden hallituksen toimet tai toimettomuus. Sen alkutaaperruksesta on enimmäkseen jäänyt mieleen vain rasismikohu ja rasismin määrittelyyn liittyvä jaappaus: onko tämä nyt ”klassista” rasismia vai ei?

Olipa kirjoitus tai möläytys vuosien takaa tai eiliseltä, ei sen merkitys katoa, jos menneitä törkyjä ei tekijän mielestä saisi nostaa keskusteluun, tai niitä ei tarvitse katua tai pyytää anteeksi. Tehtyä kun ei tekemättömäksi saa. Oli ilkeily klassista tai ei, tarkoitus on loukata ja alentaa. Sopiiko sellainen käytös aikuiselle, vastuulliselle yhteisten asioiden edistäjälle?

Outoa joutua kysymään tuollaista 2020-luvulla! Outoa tajuta, että tämä on trendi ympäri maailmaa: palataan vanhoihin poteroihin puolustamaan jotakin, jota ei ehkä pitkään aikaan ole ollut olemassa.

Ja nuorempi sukupolviparka (toivottavasti) ihmettelee tätä halua kääntää historian laivaa taaksepäin.

Kulttuurikuplassa on jo muutaman vuoden ajan tehty töitä yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden eteen. Tunnustettava on, että mitään pulmusia ei olla musiikkialalla oltu. Sen paljasti mm. keväällä 2022 tehty kysely: kolme neljästä alalla työskentelevästä on kokenut epäasiallista käytöstä! Ja viime kevään kyselytutkimus musiikkialan tasa-arvosta ei ollut mairitteleva sekään: 70% naisista ja 77% muunsukupuolisista koki alan epätasa-arvoisena, kun taas miehistä vain 32%.

Mutta noita faktoja ei ole kukaan kyseenalaistanut, vaan alettiin miettiä, mitä voisimme tehdä asioiden muuttamiseksi. Eikä pelkästään miettiä, vaan toimia.

Me Suomen Musiikintekijät olemme sitoutuneet siihen muutokseen. Viime vuonna todistimme, että jotakin on jo tapahtunut: ensimmäistä kertaa enemmistö jäseniksi liittyneistä oli naisia.

Kyllä laivat kääntyvät kun niitä yhdessä käännetään!

Jo vuoden verran jokainen tapahtumiimme osallistuja on sitoutunut noudattamaan Turvallisemman tilan periaatteita jo ilmoittautuessaan. Enkä ole kuullut, että kenelläkään olisi ollut vaikeuksia sitoutua kohtelemaan muita niin kuin itseään haluaisi kohdeltavan.

Oli hienoa, että viime vuonna kulttuuriministeri ja tasa-arvoministeri kutsuivat kulttuurialat pyöreän pöydän ääreen vaihtamaan ideoita ja hyviä käytäntöjä, jotta yhteistyöllä saadaan häirintä ja epäasiallinen käytös kuriin. Tasa-arvoministeriä ei uudessa hallituksessa näytä olevan, vaikka juuri häntä tarvittaisiin näinä kummallisina aikoina. Ja hyvää, avointa keskustelua.

Nyt hallitus antoi eduskunnalle tiedonannon tavoitteenaan ”edistää yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja syrjimättömyyttä suomalaisessa yhteiskunnassa”. Pääministeri Orpon mielestä ”Rasismin ehkäiseminen ja torjunta vaativat tekoja koko yhteiskunnalta. Tekoja pitää tehdä niin politiikassa, kasvatuksessa, harrastuksissa kuin työpaikoilla”.

Hallituksen omat teot jäävät nähtäväksi, eikä pelkkä tiedonanto riitä hälventämään epävarmuutta siitä, onko koko hallitus täydestä sydämestään mukana vai onko kaikki vain sanahelinää.

Tosiasioiden tunnustaminen ja historian muistaminen – olisiko niissä eväät parempaan tulevaisuuteen? Demokratian säilyminen vaatii tekoja, edelleen. Niin myös tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja syrjimättömyys. Aina vain!

Kaija Kärkinen
Suomen Musiikintekijöiden hallituksen puheenjohtaja
Laulaja, sanoittaja, näyttelijä