Tervetuloa Elvisin uudistetuille nettisivuille!

Tervetuloa Elvisin uudistetuille nettisivuille!

Elvisin nettisivujen oli aika uudistautua. Tarve lähti edellisen sivuston konkreettisesta vanhentumisesta paikkausavun ulottumattomiin. Päätimme laittaa uusiksi koko sivuston, ja kehittää samalla sivujen käytettävyyttä, tietoturvallisuutta ja myös houkuttelevuutta. Tavoitteena oli selkeä ja ajanmukainen paketti, josta tieto löytyy helposti, ja jota olisi vielä mukava katsella. Sivuja on hiottu ja viilattu, mutta silti jotain kehitettävää tai korjattavaa varmasti on vielä. Siispä kuulisin mielelläni kokemuksianne uusista sivuista!

Suurimpia uudistuksia on paitsi graafinen ulkoasu, myös muun muassa Selvis-lehden ja jäsenluettelon rakenteen päivitys. Selvis jakaantuu siis nykyään sisältötyypin mukaan, ei lehtinumeroiden. Voit siis esimerkiksi voit lukea yhdestä paikasta kätevästi vaikka kaikki pääkirjoitukset ja henkilöhaastattelut. 

Selkeällä jäsenluettelolla puolestaan haluamme palvella jäseniämme paitsi löytämään yhteistyökumppaneita, myös tarjoamalla jäsenillemme tilan jossa esittäytyä ja josta jakaa tietoa itsestään kätevästi eteenpäin. Tutustu vaikkapa hallituksen jäsenen Olavi Uusivirran jäsensivuun ja lähetä itsestäsi vastaava tietopaketti toimistolle! Me huolehdimme materiaalin puolestasi nettisivuille esille.

Elvisin graafisen ilmeen uudistuksen viimeisen kulminaatiopisteen voi ajatella olevan ensi kevään uudet toimitilat Helsingin ydinkeskustassa, aivan Kampin kauppakeskuksen vieressä. Tilat mahdollistavat mutkattoman yhteistyön muun muassa tilat jakavan Teoston ja Music Finlandin suuntaan. Henkilöstön sekä vieraiden viihtyvyyteen on myös kiinnitetty erityistä huomiota. Ja tietysti musiikki tulee uusissa tiloissa näkymään – ja kuulumaan!
 

Nina Lith
Elvis ry:n viestintäpäällikkö