Tarkkana saa olla

Pääkirjoitus

Tarkkana saa olla

Tapaus Kolmas Nainen vs. Bark Boat Music Oy tuo mieleen muistoja parinkymmenen vuoden takaa.

Pauli Hanhiniemi kertoi Selvisille antamassaan haastattelussa, että ”kun ensimmäisen kerran ilmaisimme, ettei kustannussopimuksen allekirjoittaminen kiinnosta, oli vastaus tyly: jos kustareita ei allekirjoiteta, ei tule levyäkään”.

Muistan itsekin istuneeni ”neuvottelupöydässä” levy-yhtiöpomon ja kustantajan kanssa (yksi ja sama henkilö) ja allekirjoittaneeni nipun kustareita siinä vaiheessa, kun levyn äänitykset olivat aluillaan. Luin sopimuspaperit tarkoin ja kysyin, tuleeko biiseistä sitten nuotitkin. Ehkä tulee ehkä ei, oli vastaus – ja samalla todettiin, että kynä käteen ja nimi viivalle, tai studioaika perutaan. Kustari oli ”alan käytäntö”. Levy tehtiin aikataulussa, nuotteja ei ole näkynyt.

Sekä käräjä- että hovioikeus antoivat oikeuden purkaa kustarit niistä Kolmannen naisen biiseistä, joista kustantaja ei ollut julkaissut nuottia. Tämä on merkittävä ennakkotapaus. Se, mitä sopimuksessa lukee, todellakin velvoittaa.

Mallikustannussopimus uusittiin viime vuonna Elvis ry:n, Suomen Säveltäjät ry:n ja Suomen Musiikkikustantajat ry:n yhteistuumin.

Sopimuksen päivittämisessä huomioitiin se, ettei kustantajan intresseissä välttämättä aina ole nuotin valmistaminen. Uusia mallikustannussopimuksia onkin kaksi: nuotillinen ja nuotiton. Kannattaa tutustua.

Sopimukset ohjeistuksineen löytyvät Elvisin nettisivuilta elvisry.fi > sopimukset.

Sopivaa kesää!

 

Sanna Korkee

Päätoimittaja


Lisätietoa oikeusjutusta täältä.


Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 2/2015

Selaa lehden artikkeleita