Outoa logiikkaa ja likavettä

Pääkirjoitus

Outoa logiikkaa ja likavettä

Elvisin toiminnan tarkoitus on edistää suomalaisten säveltäjien, sanoittajien ja sovittajien taloudellisia ja ammatillisia etuja, yhteiskunnallista arvostusta sekäMaaliskuu alkoi messevällä uutisella. Hyvitysmaksukiista, jota Teosto kävi vuosia Arctecho Oü:n ja Verkkokauppa.com:in kanssa, sai hovioikeuden päätöksen. Se velvoittaa yhtiöt maksamaan Teoston hyvitysmaksuyksikölle yhteisvastuullisesti 3,5 miljoonan euron korvauksen hyvitysmaksujen laiminlyönnistä.

Tapauksessa on kyse siitä, että suomalaismies perusti Viroon mm. tietotekniikkaa ja viihde-elektroniikkaa myyvän yrityksen (Arctecho Oü). Tuotteita kaupattiin emoyhtiön (Verkkokauppa.com) kautta Suomeen. Tallennuslaitteiden hyvitysmaksut jätettiin maksamatta. Yrittäjä on perustellut järjestelyä sillä, ettei olisi muuten voinut vastata ulkomailla toimivien nettikauppojen kilpailuun.

Tapaus on ensimmäinen laatuaan Suomessa, ja Teosto on joutunut viemään sen oikeuteen, koska hyvitysmaksuvelvollinen on kieltänyt vastuunsa täysin. Hän on jopa kyseenalaistanut asian oikeuskäsittelyn Suomessa. Hovioikeuden päätös osoittaa, ettei hyvitysmaksujärjestelmää pysty kiertämään niin, että perustaa yrityksen ulkomaille ja myy sieltä tallennuslaitteita Suomeen ilman hyvitysmaksua.

Verkkokauppa.com:in toimitusjohtaja Samuli Seppälä valittaa hovioikeuden päätöksestä korkeimpaan oikeuteen. Selvisin kysyessä syytä hän vastasi: ”kaikki maksaa hyvitysmaksut tai sitten ei kukaan”. Outoa logiikkaa mieheltä, jonka yritys on jättänyt hyvitysmaksut maksamatta ja kilpaillut asiakkaista niiden suomalaisten myyjien ja maahantuojien kanssa, jotka hoitavat hyvitysmaksut.

Netin keskustelupalstoilla päätös antoi lisää likavettä myllyyn, jota pyörittää tietämättömyyden suoma varmuus. Yleinen harhaluulo näyttää olevan se, että hyvitysmaksu on meikäläisen ”teostomafian” keksimä rahankeruukeino. Oikeasti se perustuu EU:n tekijänoikeusdirektiiviin ja on käytössä useimmissa Euroopan maissa.

Käytännöt vaihtelevat maittain, koska hyvitysmaksun toteuttamisesta päätetään kansallisesti.  Suomessa hyvitysmaksun suuruudesta ja sen piiriin kuuluvista tallennuslaitteista päättää valtioneuvosto. Teosto kerää ja jakaa tuotot tekijöille opetus- ja kulttuuriministeriön päättämällä tavalla.

Teknologiakehityksen perässä hiihtävän hyvitysmaksujärjestelmän uudistaminen on kirjattu nykyiseen hallitusohjelmaan, mutta antaa odottaa itseään. Ainakaan helmikuinen kulttuuriministeriön kyselytunti ei antanut asiaan uutta valoa.

EU:n komission asettama selvitysmies António Vitorino jätti tammikuussa esityksensä hyvitysmaksujärjestelmän kehittämisestä. Esityksen mukaan hyvitysmaksu tulisi säilyttää tallennuslaitteiden hinnassa. Se olisi perittävä ostajan kotimaassa silloinkin, kun laite tilataan toisessa maassa sijaitsevasta nettikaupasta. Näin vältyttäisiin markkinahäiriöltä, jonka eri maiden erisuuruiset hyvitysmaksut aiheuttavat.

Sanna Korkee

Päätoimittaja


Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 1/2013

Selaa lehden artikkeleita