Musiikintekijät -logo

Kannattaa kuulua ÄKT:hen

Kannattaa kuulua ÄKT:hen

Syksyn Sävelen jälkeen kuului taas nurinaa siitä, että finalistit olisi kulissien takana sovittu isojen levy-yhtiöiden kesken. Mitään todisteita tällaistesta tuomaripelistä ei kuitenkaan kenelläkään ole ollut päivänvaloon tuotavaksi. Mutta mitä on ajateltava siitä, että levy-yhtiöiden edustajat raatiin oli kisan järjestänyt Pearson nimennyt ÄKT:n esityksestä? Edustettuina olivat viisi kansainvälistä suurta (EMI, Warner, Universal, BMG ja Sony) sekä pienempi kansainvälinen Edel. Kotimaisilta yhtiöiltä edustus puuttui.

Ja vaikka tuomaristossa toki istui muitakin kuin levy-yhtiöiden edustajia, olisi sinisilmäistä kuvitella, etteikö näiden kuuden äänillä ollut vaikutusta. Vaikka ohjelman juontanut Pertti Salovaara vakuuttikin, että raati ei ollut kappaleita aikaisemmin kuullut eikä tiennyt mitään esittäjistä, niin ilmeistä on, että jokaisen levy-yhtiön edustaja tunsi oman yhtiönsä tuotannon. Esimerkiksi BMG:n iskelmäpuolen tuottaja Seppo Matintalo oli varmaankin ollut itse päättämässä, että Antti Huovilan esittämä ”Vaskikellot” (säv. Jori Sivonen, san. Vexi Salmi), Charlies-yhtyeen esittämä ”Vain vähän aikaa” (säv. Charles Plogman, san. Lasse Wikman) ja Tarja Lunnaksen esittämä ”Paratiisisaari” (säv. Kari Litmanen, san. Vexi Salmi) lähetettiin Syksyn Sävel -kilpailuun.

BMG sai nämä kolme loppukilpailuun ja yleisö äänesti ne parhaiksi. Myös Universalilla oli kolme artistia finaalissa (Taikakuu, Taina Kokkonen ja Tiina Räsänen). EMI sai läpi Markku Aron ja Sony Saanan. Edelin artisti loppukilpailussa oli Eija Kantola ja Edelin kanssa läheistä yhteistyötä tekevä Suomen Mediamusiikki oli mukana artisteilla Susanna Heikki ja Antti Raiski. Ihan ilman minkäänlaisia kytkentöjä kuuteen kansainväliseen levy-yhtiöön oli finaalissa Capri, jonka levy-yhtiö on kilpailukappaleen säveltämän ja sanoittaman Kari Sallin AGM/Good Music.

En ota kantaa siihen, valitsiko tuomaristo juuri ne kaksitoista parasta finaaliin. Totean vain, että jokainen tuomaristossa istunut ÄKT:n esityksestä nimetty levy-yhtiön edustaja tunnisti mitä ilmeisimmin oman yhtiönsä äänitteen enkä ole kuullut, että he olisivat itsensä tällä kohtaa jäävänneet. En väitä, että levy-yhtiöiden edustajat olisivat tehneet keskinäisiä sopimuksia.

ÄKT (koko nimeltään Suomen Äänite- ja kuvatallennetuottajat ry) julkaisi perinteeksi tulleeseen tapaan marraskuun lopulla CD-opus -mainoslehden. Tai tarkkaan ottaen julkaisijana on ÄKT:n lisäksi ”Äänitealan yhteismarkkinointi”. Lehteä on jaettu mm. Hesarin välissä. ÄKT:n ulkopuolisten yhtiöiden tuotteita saa lehdestä etsiä suurennuslasilla. Kaikki artistit, joista on erikseen juttua, ovat ÄKT:n jäsenten tallissa.

Tällä Äänitealan yhteismarkkinoinnilla on työryhmä, johon kuuluu viisi levy-yhtiöiden ja neljä vähittäiskaupan edustajaa. Levy-yhtiöitä edustavat Wemppa Koivumäki (EMI), Maija Kuusi (BMG), Kimmo Hintikka (Universal), Timo Kivinen (Warner) ja Jan Vaaka (FG-Naxos). Viimeksi mainittu edustaa muihin verrattuna pienempää yhtiötä, joskaan ei kotimaista. Samaa puulaaki julkaisee näiden Cd-opusten lisäksi myös Bonus-cd-levyjä. Näihin projekteihin on kerta toisensa jälkeen haettu myös Teoston/LUSES:n tukea, mutta Teosto on toistuvasti antanut hakemuksille rukkaset. ESEK on ollut sitä anteliaampi. Toki mukana olevat levy-yhtiöt itsekin rahoittavat kampanjoita, mutta huomattava osa rahoituksesta tulee niin sanotuista yhteisistä varoista kuten ESEK:n saamista tyhjäkasettikorvauksista. Ja yhteisiä varoja pitäisi tietysti käyttää kaikkien alalla toimivien hyväksi, ei vain tiettyyn liittoon tai yhdistykseen kuuluvien hyväksi. Ainakaan CD-opus-julkaisun erillisjuttujen jakautumassa tämä periaate ei näytä toteutuvan.

Kohta ÄKT taas jakaa Emmat tämän vuoden ansioituneille. Sääntöjen mukaan ensimmäisenä valintaperusteena on ”Musiikillinen kiinnostavuus”. Ehdokkaat nimeää ÄKT, kuinkas muuten. Lopullisen valinnan näistä ehdokkaista tekee musiikkitoimittajista koostuva raati. Arvata sopii, että ehdokkaiden ylivoimainen enemmistö liittyy ÄKT:n jäsenyhtiöihin.

ÄKT:stä löytyy lisätietoja esimerkiksi sen kotisivulta www.ifpi.fi. Sen jäseninä on tällä hetkellä 15 levy-yhtiötä. Kotisivulla kerrotaan, että niiden hallussa on 80 prosenttia Suomen äänitemarkkinoista. Kotimaisia mukana on mm. Poko Records, Johanna Kustannus, Ondine, Siboney ja Spine-Farm. Mutta suuri joukko pienempiä yhtiöitä on myös ulkopuolella.

Syksyn Sävelen, Cd-opusten ja Emma-gaalojen opetus on se, että pienempienkin kotimaisten yhtiöiden kannattaisi nykyistä paljon laajemmin kuulua ÄKT:hen. Äänivalta ei yhdistyksessä riipu liikevaihdosta vaan sitä on kaikilla jäsenillä yhtä paljon. Ellei ole mukana, ei ole myöskään äänivaltaa. Valtaa ÄKT:n kautta voi saada myös Gramexissa. Onhan ÄKT yksi Gramexin kolmesta jäsenestä, muut ovat Muusikkojen liitto ja Solo ry.


teksti: Martti Heikkilä

-Nuotin vierestä


Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 4/2000

Selaa lehden artikkeleita