Musiikintekijät -logo

Bonon avaruussirkus

Bonon avaruussirkus

Eliitti

Herra X istui Olympiastadionin katsomossa. Elokuinen ilta oli hämärä ja taivaalta tihutti. Hän ei odottanut rockshown alkua sateessa yksin, vaan seuranaan 54.000 ihmistä.

– Täähän on kuin Colossium aikanaan! Nyt vaan on sirkushuvien lisäksi tarjolla hengenleipää, X pähkäili. Sillä olihan lauteille pian astumassa yhtyeineen itse maailmanparantaja Bono (s.1951). Antiikin Roomasta X:n mieleen tuli sananlasku jonka mukaan: Vapaa mies ei työtä tee. Sekin sopi tilaisuuteen, sillä siellä hän nyt kökötti maailman valkoisen eliitin joukossa, päällimpänä ajatuksenaan:

– Olisiko sittenkin pitänyt ottaa olut vai ei? Niin, kun ei olis sitten kiva jos tulis kusihätä kesken kaiken.

Toki X valveutuneena maailmankylän kansalaisena tiesi, että eihän se orjuus ollut maailmasta minnekään kadonnut, orjatyöläiset painoivat pitkää päivää kaivoksissa, tehtaissa ja työmailla – ja heidän ansiostaan saattoi täällä Pohjolassakin täyttää kotinsa ja elämänsä halvalla roinalla.

– Hurraa vapaa maailmankauppa ja globaalitalous! X huokasi ja tajusi, ettei ollut stadionilla törmännyt vielä yksiinkään tummiin kasvoihin. Niin homogeenisesti yleisö todellakin koostui 20-50-vuotiaista valkonaamoista.

Samassa kentälle väsätyn jättimäisen pyöreän lavarakennelman, joka muistutti modernin huvipuiston härveliä, sadoista kovaäänisistä kuului David Bowien ääni: Ground control to Major Tom!  Niin todellakin, X myhäili, sitä ollaan aluksessa nimeltään Tellus ja matkataan huimaa vauhtia avaruudessa. Hyvä muistutus! Ja vihdoin U2-yhtye ilmestyi pukusuojasta ja kulki ramppia laulusolistinsa Bonon johdattamana kiljuvan ihmismeren luo. Lavahärvelin keskiössä oleva valtava tv-ruutu syttyi eloon ja spektaakkeli alkoi.

Maailman suurin televisio

Bassotaajuuksien värisyttäessä X:n kehoa hän mietti showbisnestä ja muisti lukeneensa (oliko se Lucky Luke -sarjakuva?) kuinka aikanaan Amerikan lännessä kiersivät ns. Medicine-showt. Oli ollut silmänkääntäjiä, jekkumiehiä ja käärmeparantajia. Ja näiltä saattoi ostaa vaivaan kuin vaivaan parantavia rohtoja ja eliksiirejä – kuten värjättyä vettä. Esityksen suuruudenhulluudesta X:n mieleen tuli Buffalo Billin (1846-1917) Suuri lännensirkus, jonka tirehtööri oli tuonut 1800-luvun lopulla Englantiin. Ihmeinään aitoja intiaaneja, lehmipoikia ja tietty biisoneita. Se oli ollut ainakin ihme että biisoneita oli vielä elossa, sillä Bill itse oli ennätyksenään teurastanut 4.280 eläintä kahdeksassa kuukaudessa. No, joka tapauksessa, lännensirkus oli ollut kovin juttu aikanaan.

Nyt X katseli tuota maailman suurinta hypnoosilaatikkoa, jonka kuljetukseen paikalle oli tarvittu laivallinen rekkoja (103 kpl) ja tajusi, että siinähän se oli tuo jokakodista tuttu, jumalainen värkki, nyt vain jättikoossa (vai oliko se massiivinen näyttöpääte?). Ja stadion oli olohuone – jonka nurmen jättitelsun näytöllä pyöri Music Television, esiintyjänään U2.

Bono lauloi, bändi soitti ja ruutu näytti kuvaa esityksestä reaaliajassa ja sekaan sovitettiin, editoitiin valmista kuvamateriaalia tietokoneelta, animaatioineen ja naisfiguureineen. ”Taustanauhoja” (mikä museaalinen termi näin bittiaikana) bändi käytti vähän, mitä nyt sekvensserit ryydittivät rytmejä ja joissakin kertosäkeissä lauloi Bonojen kuoro.

Päivitetty versio

X oli nähnyt U2:n samaisella stadionilla 13 vuotta aiemmin. Se show oli ollut nyt tähän päivitettyyn versioon verrattuna vielä harjoittelua – kuin demoversio vain. Sillä nyt virtuaalitykitys oli noussut aivan omalle tasolleen. Jätti-tv nousi ja laski – jakoi kuvansa pienemmiksi ruuduiksi, pyöritti kuvaa ja manipuloi sitä, välillä väreissä, välillä, kun haettiin autenttisempaa tunnelmaa, mustavalkeana.

Screenin telineeksi bygattu lavarakennelma oli sekin valaistu, muutti väriään, vilkkui – sai avaruusaluksen muodon. Myös katsomot kylpivät valomeressä – spotit tykittivät edestä ja takaa – muuttaen koko stadionin valtaisaksi valotaideteokseksi. Näyttötaulu esitti viestejä, käänsi Bonon spiikit suomeksi (esitys oli siis tekstitetty), otti yhteyden avaruusaseman astronauttiin ja X jo odotti milloin Bono kilauttaisi itse jumalalle ja tämän kasvot, tai vähintään ääni kajahtaisi kovaäänisistä vihdoin viimein kertomaan mitä ihmislajin olisi tehtävä pelastuakseen.

Showssa oli todellakin metatasonsa, sillä Bono kyseli: What is the time on earth? Eli kai että missä mennään universumin aika-akselilla? Näytöllä näkyi pysähtynyt kello, eikä X:n toivomaa minkäänlajin jumalolentojen yllätysesiintymistä tapahtunut. Ja hän kuiskasi jokaisen apokalypsiuskovaisen lempifraasin:

– Aika taitaa olla lopussa.

”Te olette ne”

Bändi piti taukoa ja screenillä puhui kuvanauhalta (lisää museotermejä) musta pastori, joku Bonon kaveri tietty. Se hehkutti ja saarnasi, että te (yleisö) olette ne, joiden toimesta loppui mustien syrjintä Amerikassa 60-luvun lopulla, ja että te olette ne, jotka toimittivat apartheidin Etelä-Afrikassa historian kirjoihin! Sitten sympaattinen saarnamies pääsi puheensa kliimaksiin:

– Te olette ne, jotka voivat lopettaa maailmasta kaiken syrjinnän!

Hmm, X fundeerasi. Kysymys kosketti polttavasti tämän päivän Suomea. Sillä maan kuva oli muuttunut radikaalisti viimeisen kymmenen vuoden aikana – varsinkin noin etnisesti. X muisti kuinka hän oli eräs ilta matkustanut Itä-Helsingin metrossa ja ollut vaunussa ainoa valkonaama kanssamatkustajien kasvojen ollessa värikkäämpää ihomallia. Niin, eikä siitä ollut kulunut vasta kuin 35 vuotta, kun hän ja lähiön kundit ja gimmat, olivat nähneet livenä ensikertaa mustia miehiä. Nämä kirkon lähetysavun saarnaajat olivat kävelleet X:n kerrostalon läheistä kävelykatua ja saaneet pian ihmetyksekseen ympärilleen lapsilauman, joka oli laulanut:

– Tännään ostetaan Halvan maukasta lakritsaa! Lapsista kun siinä ne nyt olivat, ne lakumainoksen tyypit ilmielävinä! Noh, oliko se ollut syrjintää, rasismia? Ei kai ainakaan hirveän tietoista? Sillä tv:ssä oli pyörinyt mainos jossa mustat miehet olivat kyseistä lakulaulua laulaneet.

Niin, X hymähti vanhalle muistikuvalleen, kovin kummalta ja kaukaiselta se nyt tuntui. Sillä tänäpäivänä samaisella kävelykadulla oli miltei harvinaisempaa törmätä valkoiseen lähiöoriginaaliin, sillä nämä, kuten X:nkin eläkeläisvanhemmat, olivat pääosin vanhuksia, jotka viettivät elämäänsä sisätiloissa, betonitalojen suojissa. Oli siinä ollut Suomen metsäkansalle muutosta kerrakseen.

Massahurmaajat

X:n mielestä parasta stadionin videokavalkadissa oli Bonon improvisointi, vanhanliiton showmanship, kaveri kun pudotti milloin kyydistä yhtyeensä, milloin itsensä. Ja taas tylsintä oli, kun maestro piti yllä viiskyttuhatpäisen yleisön mielenkiintoa yhteishuudatuksin: Voo-ooo-ooo-ooo! Ja stadionyleisö vastasi johtajansa kutsuun. X irvaili tyylinsä mukaisesti mielessään, että tuollaisesta yleisön haltuunotosta olisi natsisaksankin johtajien naamat vihertäneet kateudesta. Noh, jokin outo valo näytti syttyneen X:kin silmiin. Kyllä sitä ihminen tuntee itsensä pieneksi! Ja kun ihminen kutistuu osaksi massaa, on jumala ja hirmuteot lähellä! Musiikki soi valtavalla äänenpaineella. Stadion kellui avaruudessa. Eikä Bonon showsta puuttunut kuin 30-luvun massahurmaajien kehittämät lippulinnat ja ulkotulet!

Nyt Bono, omistettuaan laulun Nobelin rauhanpalkinnon 1991 saaneelle kotiarestissa vankina olevalle burmalaiselle Aung San Suu Kylille (s.1945), kiitti suomalaisia, etteivät he olleet aikanaan osallistuneet viikinkiretkiin ja raiskanneet ja tappaneet hänen maalaisiaan, irlantilaisia.

– Te olitte pohjoismaalaisista ainoita, jotka ei sitä tehneet!

Yleisö mylvi! Ja X taputti käsiään! Niin kyllä me suomalaiset ollaan aina oltu hyviksiä! Mitä nyt vähän sakujen kanssa toisen maailman sodan aikana kaveerattiin… tai ollaan rakenneltu paperitehtaita viidakoihin. Se kaikki on tehty in the name of love!!!

Kommentoi tai lähetä terkkuja Herra X:lle pyrosrecords@gmail.com.

Teksti ja kuva: Jussi Sydänmäki


Herra X


Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 2/2010

Selaa lehden artikkeleita