KITARISTI ja biisintekijä Kie von Hertzen on tehnyt pitkän uran. Hänet muistetaan suomirocksuuruus Don Huonojen kitaristina. Vuodesta 2006 lähtien miehen ykkösprioriteetti on ollut Von Hertzen Brothers, jossa vaikuttavat myös hänen veljensä, laulaja-kitaristi Mikko von Hertzen ja basisti Jonne von Hertzen. Veljesyhtye on julkaissut yhdeksän albumillista progehenkistä englanninkielistä rockia.

Tapaan Kie von Hertzenin hänen työhuoneessaan, joka sijaitsee vanhaan rekkapesulaan rakennetussa Viikin viihdekeskuksessa Helsingissä. Kymmenen neliön työhuoneessa on kitaroita, kosketinsoittimia ja tietokone, mutta heti kärkeen kitaristi sanoo hänen luovan tilansa olevan luonto, joka alkaa heti työhuoneen ikkunan takaa.

”Pyrin hakeutumaan luonnon keskelle herättääkseni aistini. Kun esimerkiksi viime viikolla kävin kävelemässä tuossa läheisessä kaislikon ympäröimässä tervaleppäpöpelikössä, törmäsin muun muassa pohjantikkaan, hömötiaiseen ja timaliparveen. Tuollaiset kohtaamiset ovat erittäin sähköistäviä ja inspiroivia. Olen ollut aina kiinnostunut luonnosta. Sen tarjoama haltioitunut tila vaikuttaa myös parhaassa tapauksessa musiikintekemisen puolella”, Kie von Hertzen aloittaa.

NUOREMPANA Kie haki inspiraatiota reppureissusta Etelä-Amerikkaan, jossa musiikkia syntyi halvalla matkakitaralla. Von Hertzen Brothers työsti ensimmäisten albumiensa materiaalia Intiassa. Tätä nykyä ideoita syntyy siellä mistä niitä pystyy ammentamaan.

”Kun työhuoneen ovesta kävelee 50 metriä ulos, niin siitä löytyy oikeilla silmillä katsottuna todella rikas ympäristö, jossa on tavallaan ihan kaikki. Lähimetsiköstä löytyvät kaikki mittakaavat ja olemisen eri kerrokset, kunhan vain antennit ovat auki.”

Taskussa kulkeva puhelin mahdollistaa ideoiden taltioimisen.

”Musiikin tai biisien syntyminen on minulle paitsi duunia, niin edelleenkin myös ihme. Se on uudistumista ja itsensä ylittämistä. Olen levoton sielu ja liian altis kaikenlaiselle hälylle, mitä moderni digitalisoitunut elämämme edustaa. Ideoiden työstö vaatiikin, että otan oikeasti itselleni aikaa ja paikan, jossa on rauha tehdä. Olenkin usein työhuoneen sijaan pyrkinyt menemään mökille ja ottanut mukaani minikiipparin, laulumikin, kitaran, basson ja äänityslaitteet. Silloin olen parhaiten pystynyt immersoitumaan musiikintekemiseen. Olen myös alkanut pitää kitaraa mukana melontareissuilla ulkoluodoilla. Se on ollut erittäin hedelmällistä.”

Myös liikkeellä olo saa Kie von Hertzenin aktivoitumaan.

”Kun esimerkiksi keikkabussin ikkunasta katsoo ulos ja kuuntelee samalla jotain musaa, aistiärsykkeiden kombinaatio saa minut usein jonkinasteiseen flow-tilaan. Tulee tarve kirjoittaa alitajunnassa hautuneita ajatuksia ylös. Tien päällä oleminen on stimuloiva mielentila.”

KIE von Hertzen sai kasvaa musiikillisesti rikkaassa ympäristössä, sillä hänen isänsä Hasse von Hertzen ja setänsä Lasse von Hertzen soittivat 1960-luvulla rautalankaa muun muassa yhtyeissä Savages ja Roosters. Myös äidinpuoleisessa Willamon suvussa harrastettiin aktiivisesti musiikkia.

Kie innostui harjoittelemaan oma-aloitteisesti jo ennen teini-ikää.

”Faija laittoi levyjä pyörimään ja soitteli pikkustyrkkarilla mukana. Tein itse samoin. Se oli mun musiikillinen koulu. Levylautasella pyörivät muun muassa Johnny Winter, John Mayall ja Jeff Beck. Niiden tahdissa harjoittelin korvakuulolta pentatonista skaalaa faijan Hagström-sähkökitaralla, jota oli helppo soittaa.”

Kie kävi lapsena myös puolisen vuotta pianotunneilla ja opiskeli muutaman vuoden klassista kitaraa. Musiikkiopintoja hän ei kuitenkaan tuntenut omakseen. Ensimmäiset bändit syntyivät Helsingin Haagassa ja bändikaveriksi valikoitu samaa koulua käynyt Petri Walli (1969–1995), joka tuli tunnetuksi Kingston Wall -yhtyeestä.

Kien, Petrin, basisti-laulaja Ali Suvialan ja rumpali Timo Joutsimäen muodostama Backline teki myös omia biisejä.

”Pete toi treeneihin ensimmäisiä omia riffejään ja Ali lisäsi keitokseen paremman puutteessa sanat Black Sabbathin biisistä. Näin syntyi eka oma kappale. Aloin itsekin viemään treeneihin riffejä. Rakensimme sitten biisejä näistä yksittäisistä pikkuideoista. Siitä homma lähti kehittymään.”

KUN Kie aloitti Sibelius-lukion, syntyi uusia yhtyeitä. Näistä Venus Flytrap, jossa Kien lisäksi soittivat muun muassa basisti Kalle Chydenius ja laulaja Mikko Laiho, eteni levylle asti. Näiltä vuosilta juontaa juurensa Kien oivallus bändinsoiton luovasta voimasta.

”Kerran Venus Flytrapin kanssa menimme treenaamaan pitkän tauon jälkeen, ja kun ensimmäinen biisi pärähti käyntiin, koin todella maagisen hetken. Muistan sen vieläkin. Minut lävisti tietoisuus, että tämä kuulostaa aivan käsittämättömän hyvältä ja tässä on vain ja ainoastaan meidän neljän oma juttu. Omat biisit ja jokaisen oma soundi. Kukaan muu ei kuullosta tältä! Se oli erikoinen haltioitumisen tai jopa valaistumisen kaltainen erittäin voimakas tunnetila.”

”Juuri tämä bändijutussa on hienoa. Jokainen tuo mukaan oman soittohistoriansa ja käsialansa ja yhdistelmä saundaa uniikilta. Taianomaisimpia musiikillisia tilanteitahan ovat myös ne, kun on juuri tultu treenikämpälle, jengi vasta aloittelee, virittelee styrkkareita, soundeja ja volaa kohdilleen puolihuolimattomasti jammaillen ennen kuin varsinaisesti ruvetaan soittamaan jotain biisiä. Jengi kuuntelee toisiaan alitajuisesti ja reagoi toisiinsa. Ja jotain ainutlaatuista tapahtuu. Ne ovat sellaisia hetkiä, jotka aina pitäisi saada taltioitua. Ja usein on onneksi saatukin. Nykyäänhän tämäkin on tietty helpompaa, kun älypuhelimilla saa helposti ja nopeasti äänityksen päälle.”

Don Huonot oli julkaissut jo yhden albumin, kun heidän kitaristinsa lähti opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Laulaja Kalle Aholan puhelinsoitto Kie von Hertzenille vuonna 1992 oli alku uudelle uralle. Varsin pian Kie osallistui myös yhtyeen biisintekemiseen.

”Kalle teki Don Huonojen tekstit. Pääsin heti viemään mukaan omia musiikillisia ideoita, mikä oli palkitsevaa. Työstimme kappaleita valtaosin kimpassa koko orkesterin voimin treenikämpällä. Tein myös biisejä yksin ja Kallen kanssa kaksistaan. Bändin taika syntyi jälleen siitä, että kaikki olivat niin omaäänisiä soittajia. Kokeilunhalumme oli rajatonta, meininki todella antaumuksellista, mutta silti leikkisää. Donkkareiden spiritiin kuului, että kaikkea voi ja kuuluu tehdä. Musiikillinen kaivo tuntui pitkään ehtymättömältä. Uusia kappaleita syntyi, kaikki oli uutta ja ihmeellistä.”

”Jonkinlainen raja tuli sitten vastaan Hyvää yötä ja huomenta -albumin megamenestyksen jälkeen. Sitä seurasi krapula, minkä jälkeen kuitenkin lopulta teimme vielä kaksi onnistunutta levyä ennen kuin laitoimme pillit pussiin.”

VON Hertzen Brothers sai alkunsa Mikko von Hertzenin Intiassa tekemistä biiseistä, mutta varsin pian myös Kie ja Jonne osallistuivat lauluntekemiseen. Vaikka veljesyhtyeen luova työ on voimakkaan kollektiivista, tätä nykyä kaikki tekevät myös täysin omia kappaleitaan.

”Työtapamme on nyt jo pitkään ollut se, että sävellämme ja sovitamme biisejä varsin pitkälle itseksemme ennen kaikkea perheisiin liittyvistä ajankäytöllisistä syistä. Pitäisi kyllä pitää enemmän jameja ja co-write-sessioita, niistä kun parhaimmillaan usein syntyy biiseihin sitä kiehtovinta ainesta. Sen aika on ehkä taas kohta, kun skidit lentävät pesästä.”

”Toisaalta oma musiikkini on aina syntynyt enimmäkseen mies ja kitara -pohjalta, vaikka pianollakin on jokunen kipale tullut tehtyä. Haen melodioita laulamalla ja hyvin usein siinä tulee jo jotain tekstinpätkiä, vähintään kappaleen maailma. Joskus kirjoitan suomeksi ja sitten teksti käännetään broidin kanssa englanniksi. Muun muassa Red Alert In The Blue Forest -levyn The Promise ja All of a Sudden, You’re Gone tehtiin näin. Levyillämme laulan myös usein jonkun kappaleistani itse.”

VAIKKA Kie von Hertzen tekee biisejä yksin ja on tehnyt myös musiikkia teatterille, tanssiproduktioihin ja tv-sarjoihin, tunnustautuu hän edelleen ennen kaikkea bändisoittajaksi.

”Onnistumisen hetket yhdessä nimenomaan joukkueen eli bändikaverien kanssa ja luonteessani oleva totaalinen heittäytyminen kulloiseenkin projektiin pitkällä tähtäimellä ja itseäni säästämättä ovat varmaankin olleet perimmäinen syy sille, miksi nyt 35 vuotta myöhemminkin olen yhä bändisoittaja, enkä esimerkiksi freelancer. Yhtye on kuitenkin parhaimmillaan niin paljon enemmän kuin osiensa summa.”