EN | SVE
Tilaa Musiikintekijä-lehti
Haku

Musiikintekijöiden etujärjestö

Aikovatko EMI ja Nokia ohittaa Teoston?

Tekijä: Mysteerio

Aikovatko EMI ja Nokia ohittaa Teoston?

Julkaistu

Copyright

EMI Music Publishing ja Nokia ovat lehtitietojen mukaan tehneet sopimuksen, joka koskee matkapuhelimien soittoääniä. Sopimuksen mukaan Nokian ylläpitämästä Club Nokia -palvelusta internetissä voi hakea soittoääniksi sävellyksiä, joista EMI:llä on kustannussopimus. Kuluttajalle palvelu maksaisi noin viisi markkaa. Club Nokian listalla on tarkoitus pitää kerrallaan noin 150 sävellystä ja mukaan luvataan myös suomalaista musiikkia. Palvelun piti käynnistyä jo elokuussa, mutta se avattaneen aikaisintaan lokakuusssa.

Suomen EMI:llä ei tämän sopimuksen syntyyn ole tiettävästi ollut osaa eikä arpaa vaan kustantajapuolen sopijat löytyvät Lontoosta. Suomalaisten tekijöiden näkökulmasta ilmassa on suuri joukko kysymyksiä, joihin ei toistaiseksi ole saatu vastauksia. Pääkysymys on, miten EMI ja Nokia voivat tehdä musiikin käytöstä sopimuksia suoraan ohi Teoston, NCB:n ja muiden vastaavien tekijänoikeusjärjestöjen.

Teosto/NCB:llä on sopimus soittoäänien lisensioinnista jo yli kymmenen eri operaattorin kesken. Ensimmäisiä niistä olivat Sonera ja Radiolinja. Teosto/NCB:n perimä korvaus on kaikilta sama; tällä hetkellä se on 90 penniä soittoääneltä. Peritty korvaus tilitetään NCB:n kuluvähennyksellä (15 %) vähennettynä oikeudenhaltijoille. Jos teos on kustannettu, kustantaja saa jakosäännön mukaisen osuutensa, mikä yleensä on kolmasosa. Tekijä saa siis kustannetusta teoksesta kaksi kolmasosaa ja kustantamattomasta teoksesta koko nettotulon. Viime vuonna Teosto/NCB peri soittoäänikorvauksia 4,2 miljoonaa markkaa.

Teoston asiakkaat ovat luovuttaneet musiikin esitys- ja tallentamisoikeudet Teoston hallinnoitavaksi. Kännyköiden soittoäänissä katsotaan olevan kyse sekä esitys- että tallentamisoikeuksista. Tekijä ei tietenkään voi tehdä kaksoisluovutusta eli luovuttaa näitä samoja oikeuksia myös kustantajalle. Siten EMI:llä ei pitäisi olla Teoston asiakkaiden osalta mitään sopimista Nokian kanssa, vaan Nokian tulisi hankkia luvat Teosto/NCB:ltä. Toistaiseksi Nokia ei ole käyttänyt Teoston asiakkaiden säveltämää musiikkia niiden soittoäänien joukossa, joita kännyköihin on asennettu suoraan tehtaalla. Nämä ”tehtaan soittoäänet” ovat olleet Säkkijärven polkkaa tai jonkun Teostoon kuulumattoman tekemiä.

Toivottavasti kyseessä on uutisankka eikä mitään Teoston ohittamista tule lopulta tapahtumaan. Mikäli EMI ja Nokia tosiaan pyrkisivät saamaan oikeudet tiettyjen suomalaisten sävellysten soittoäänikäyttöön ohi Teoston, on vaikea kuvitella, kenelle tekijälle tästä voisi olla etua. Ja vaikka joku yksittäinen tekijä voisi kuvitella saavansa siitä lyhyen tähtäimen henkilökohtaista hyötyä, pitkällä tähtäimellä tekijät sahaisivat omaa oksaansa.

Oma lukunsa soittoäänien lisensioinnissa ovat moraaliset tekijänoikeudet. Mikäli soittoäänissä on kyse uusista sovituksista, niihin on saatava oikeudenhaltijalta erikseen lupa ja hyväksyntä, kuten kai myös teosten lyhentämiseen. Teosto on johtokunnan päätöksellä lähtenyt siitä, että asiakkaalla on oikeus kieltää teostensa soittoäänikäyttö joko yksittäin tai koko tuotantonsa osalta.

Martti Heikkilä

SUOMI-ISKELMÄN SUURUUDESTA JA KANSAINVÄLISYYDESTÄ

Julkaistu

Viime aikoina on muisteltu menneitä ja nykyisiäkin iskelmäntekijöitä ja esittäjiä seminaarein, näyttelyin, televisiosarjoin, elokuvin ja näytelmin. Samalla uudet tekijät ja esittäjäryhmät ovat niittäneet rahaa ja mainetta ulkomaita myöten.

Onko suomalainen iskelmä ollut niin laadukasta kuin muisteloissa kerrotaan? Miksi se ei sitten aikanaan menestynyt maailmalla, vai menestyikö se sittenkin? Ovatko nykyiset tekijät ja heidän teoksensa edeltäjiään parempia? Onko suomalaisella musiikilla todellista kansainvälistä menestystä? Minne suomalainen populaarimusiikki on menossa? Olipa hyviä kysymyksiä, sanoisi haastateltava.

Jo manalle menneistä alamme vaikuttajista on kasvanut aikojen saatossa itseään suurempia sankareita. ”Legenda jo eläessään” on tuttu ilmaisu taiteilijasta tehdyissä muisteloissa, samoin toteamus hänen loistavista mahdollisuuksistaan, jos hän olisi syntynyt vaikkapa USA:ssa pienen Suomen sijasta.

Menneiden vuosikymmenien musiikkivaikuttajista tehdyissä legendoissa on samaa sävyä kuin juuri koetussa edesmenneen Urho Kekkosen syntymän 100-vuotisjuhlassa, jonka innoittamana luotiin hänestä uudelleen todellisia sekä kuviteltuja sankari- ja rosvotarinoita kaikin median keinoin.

Toisaalta taas suomalaisen kevyen musiikin menestyksestä kerrotaan tiedotusvälineissä saman suuntaisia juttuja kuin aikoinaan missitarinoissa, joissa lähes koko maailma oli polvillaan tyttömme edessä, hänen käväistyään jossakin eurooppalaisessa yökerhossa ja mahdollisesti vielä päästyään samaan valokuvaan ihan ulkomaalaisen kanssa.

Todennäköisesti kansalliset suuruudet ovat onnekseen ja muiden onneksi syntyneet ja jääneet juuri sen kansan pariin, joka on heidät suosikikseen ja sankarikseen nostanut. Mitä ilmeisimmin he olisivat olleet muualla varsin pieniä kaloja suuressa lammikossa. Oman alamme tekijöiden kyseessä ollen menestyksessä, varsinkin kansainvälisessä menestyksessä, suurena tekijänä on myös onni ja oikea ajoitus. Tästä esimerkkinä vaikkapa ainainen kysymys siitä miten olisi käynyt, jos oikea sävelmä olisi valittu Eurovision loppukilpailuun. Tämä kysymys on ajankohtainen joka osallistumisvuotena – joskus enemmän, joskus vähemmän aiheellisena. Hyvän ammattitaidon, onnen ja ajoituksen oivana esimerkkinä taas on Rauno Lehtisen Letkis, joka yhä edelleen soi lukemattomina versioina maailmalla.

Nykyisestä suomalaisen kevyen musiikin menestyksestä voitaneen todeta, että onnea ja ammattitaitoa siinäkin on ollut mm. kansainvälisten trendien oikea-aikaisessa haistamisessa.

Tässä oli tällaisia loppukesän haja-ajatuksia nähdystä ja koetusta. Ehkäpä menneen ajan legendat ja nykyisyyden sankarit asettuvat omiin mittoihinsa aikojen kuluessa. Uskon edelleenkin todellisen menestyksen olevan saavutettavissa työllä ja ammattitaidolla sopivan onnen ja sattuman säestämänä. ”Kyl työlkii ellää, mut kaupal rikastuu” sanoo karjalaisperäinen sanalasku.

Menestystä Suomi-iskelmälle, siis myös meille kaikille, toivottaen

JUSSI

Mikä on kontribuutio?

Julkaistu

Kenellä pitäisi olla oikeus päästä Teoston jäseneksi? Tämä on yksi syksyn pureskeltavia Teoston johtokunnassa. Keskustelun on käynnistänyt johtokunnan sanoittajajäsen Jorma Toiviainen, joka viime maaliskuussa esitti tulorajojen korottamista.

Teoston säännöissä jäsenyydelle on asetettu minimiehdot, joiden mukaan hakijan on täytynyt olla asiakkaana vähintään neljä vuotta ja vähintään kahdelta tilityskaudelta on pitänyt saada edes jotain tilityksiä. Jäsenyyttä haetaan johtokunnalta ja säännöt antavat johtokunnalle oikeuden vapaasti päättää soveltamistaan kriteereistä, kunhan sääntöjen asettamat minimiehdot täyttyvät.

Vanha perinnehän Teostossa on ollut se, että kevyen musiikin tekijöillä jäsenyyden rima on ollut korkealla ja vakavan musiikin tekijöillä matalalla. Teosto perustettiin vuonna 1928 ja kesti parikymmentä vuotta ennen kuin ensimmäistäkään kevyen musiikin säveltäjää otettiin jäseneksi. Kerrotaan, että Georg Malmstén sai vuonna 1946 Ruotsissa käydessään kuulla, että STIM:n johtokunnassa oli jo silloin myös kevyen musiikin edustajia. Kun samaa sitten oli ryhdytty puuhaamaan Suomessa, oli silloinen Teoston johtaja Martti Pyssy Turunen selostanut Jorille, ettei Teosto voi hyväksyä jäseneksi ”kaiken maailman viheltäjäsäveltäjiä”. Lopputulos oli kuitenkin se, että syyskuussa 1947 hyväksyttiin George de Godzinsky, Georg Malmstén ja Toivo Kärki Teoston jäseniksi. Kesti viisi vuotta ja Jori valittiin ensimmäisenä ja ainoana kevyen musiikin edustajana myös Teoston johtokuntaan.

Kukapa olisi tuolloin uskonut, että 2000-luvulle tultaessa kevyen musiikin tekijät ovat Teoston jäsenkunnassa enemmistönä. Viime vuosina Teoston johtokunta on yhtenä jäsenkriteerinä soveltanut tulorajoja, jotka viimeksi ovat olleet tekijöillä 2.000-3.000 markkaa/vuosi ja kustantajilla noin 30.000 markkaa/vuosi.

Teoston johtokunta pyysi Elvikseltä, Suomen Säveltäjiltä ja Musiikkikustantajilta lausuntoa jäsenyyskriteereistä ja johtokunnan nykyisestä soveltamisohjeesta. Elviksen lausunto oli seuraava:

Kun uusia jäseniä hyväksytään, tulisi käytettävän kriteerin perustua – sääntöjen määräämän asiakkuusajan lisäksi – yksinomaan jäsenyyttä hakevan oikeudenhaltijan tilityksiin.

Tilitysten rajana tulisi olla tekijöillä 5.000 mk vuodessa ja kustantajilla 50.000 mk vuodessa.

Nykyisen soveltamisohjeen markkamääräisiä rajoja tulisi korottaa edellä esittämämme mukaisesti. Tapauskohtaista harkintaa tulisi soveltaa niihin hakijoihin, jotka tilitysrajojen ylittymisessä ovat rajatapauksia.

Elvis tuki siis kannanotossaan Jorma Toiviaisen esitystä. Musiikkikustantajat olivat nykyisten tulorajojen kannalla.

Mutta mitä lausuivatkaan ystävämme Suomen Säveltäjät? Asenne oli sama kuin aikoinaan Pyssy Turusella: ”oikeilla säveltäjillä” yhdet kriteerit ja ”viheltäjäsäveltäjillä” toiset kriteerit.

SS:n mukaan Teoston jäseneksi tulisi valita ”vain ammattimaisesti alalla toimivia oikeudenhaltijoita”. Yhdistys on myös sitä mieltä, että ”jäsentä valittaessa on otettava huomioon hänen mahdollinen kontribuutionsa yhdistyksen toiminnalle”. Lausunnossa yhdistys korostaa myös, että huomattavat tekijänoikeustulot eivät ole ammattimaisuuden välttämätön eikä riittävä ehto. Samalla muistutetaan, että ”vakavan musiikin alalla on paljon tekijöitä, joiden sävellystuotanto karttuu työtavasta johtuen hitaasti tai joiden teoksia esitetään harvakseltaan tai sellaisissa tilaisuuksissa, joista ei kerry suuria tilityksiä.” Yhdistys muistuttaa myös, että ”useimmat vakavan musiikin säveltäjät ansaitsevat toimeentulonsa pääasiallisesti muista kuin säveltämiseen välittömästi tai välillisesti liittyvistä tehtävistä.”

Mitä SS sitten oikein tarkoittaa tekijän ammattimaisuudella. Jos kerran tekijänoikeustulot eivät ole sen oikea mittari niin mikä sitten? SS sanoo, että vakavan musiikin säveltäjät ovat ”modernin sävellystaiteen pitkällekoulutettuja asiantuntijoita”. Tällä perusteella ammattimainen = pitkällekoulutettu.

SS:n mielestä Teoston uskottavuus on kiinni siitä, että sillä on ”Teoston toiminnalle arvokkaita jäseniä” aikana, jota ”kaupallisten intressien ylivalta uhkaa”. Tähän tekisi mieli sanoa, että Teoston uskottavuutta tänä päivänä lisää ennen muuta se, että Teoston jäseninä ovat asiakkaat, joilla on taloudellisia intressejä valvottavanaan. Teoston toimintahan perustuu tekijänoikeuteen, ja tekijänoikeus taas ei ole mitenkään riippuvainen esimerkiksi koulutuksesta. Siis kouluttamattomalla taiteilijalla on aivan sama tekijänoikeus tuotantoonsa kuin koulutetullakin.

Suomen Säveltäjien loppupäätelmä on se, että nykyisiä tulorajoja ei tule korottaa ennen kuin voidaan tutkimuksellisesti osoittaa, että se ei vaaranna näiden arvokkaiden jäsenten saamista yhdistykseen.

Kyseisiä lausuntoja käsiteltiin Teoston johtokunnan syyskuun kokouksessa Tiettävästi aiheeseen palataan myös Teoston syyskokouksessa, jossa myös nykyiset jäsenet voivat lausua mielipiteensä.

Kenellä siis tulisi olla oikeus päästä Teoston jäseneksi? Eikö voisi ajatella, että Teoston jäsenellä pitäisi olla edellytykset myös riittävän jäsenmaksun maksamiseen? Jäsenmaksunahan voidaan pitää niitä kuluja, jotka Teosto pidättää ennen tilitystä. 5.000 markkaa vuodessa tilityksiä saavalla tämä ”jäsenmaksu” on noin tuhat markkaa. Kymmenen kertaa enemmän tilityksiä saavalla jäsenmaksu on kymmenkertainen ja niin edelleen. Ja koska näillä ”jäsenmaksuilla” Teoston toiminta rahoitetaan, tuntuisi luonnolliselta, että äänioikeuden edellytyksenä on vähintään tuo tuhannen markan jäsenmaksu. Teoston palveluthan jokainen asiakas saa tasapuolisesti jäsenyydestä riippumatta. Jäsenyys tuo mukanaan vain päätäntävaltaa. Ja toisaalta – kuten Suomen Säveltäjät hyvin tietää – valta puolestaan voi tuoda mukanaan myös ”kulttuuripoliittista rahaa”.

Martti Heikkilä

PS: Mitä tarkoittaa kontribuutio? Vastaus: avustus, apu, pakkovero ja sotavero. (Otava, Uusi Sivistyssanakirja). Tarkoittaakohan SS kontribuutiolla juuri tuota Teoston ”jäsenmaksua”?

Tekijänoikeus on henkistä pääomaa VEROTTAJA H-OI!

Julkaistu

Elviksen tavoitteena on, että tekijänoikeuskorvauksia tulisi aina verottaa pääomatulona. Nykyinen tilannehan on nurinkurinen: kun tekijä kuolee, ansiotulo muuttuu pääomatuloksi. Eli Sirkka-Liisa Sassia siteeraten: Hyvän asian puolesta kannattaa kuolla.

Miksi pääomatuloon sitten pitäisi siirtyä myös ilmielävien tekijöiden kohdalla? Ensinnäkin siksi, että tekijänoikeus on nimenomaan henkistä pääomaa. Tekijällä on yksinoikeus teokseensa ja sen käytöstä hän voi halutessaan periä korvauksia. Nämä käyttökorvaukset eivät ole palkkaa työstä, joten on väärin pitää niitä ansiotulona.

Selviksen numerossa 1/00 puheenjohtaja Juhani Leinonen perusteli palstallaan pääomaverotukseen siirtymistä ennen kaikkea oikeudenmukaisuudella. Jussi kirjoitti, että kysymys on kansalaisten tasa-arvoisesta kohtelusta.

Jos kansalainen A saa tuloa Soneran osakkeista tai omistamastaan vuokrahuoneistosta, hän maksaa siitä pääomaveroa. Saatu tulo ei vähennä esimerkiksi työttömyyskorvausta. Mutta jos kansalainen B saa tuloa sävellyksistään, se katsotaan verotuksessa ansiotuloksi ja se vähentää mahdollista työttömyyskorvausta kuten palkkatulo.

Vaikka pääomavero nousisikin

Jotkut taiteilijat tosin pitävät nykyistä tilannetta parempana sen vuoksi, että heidän kohdallaan pääomavero 29 % olisi korkeampi kuin heidän ansiotulosta maksamansa veron osuus. Jotkut pelkäävät, että tulevaisuudessa pääomavero entisestään nousee, kun taas suomalaisessa ansiotulojen verotuksessa lupaillaan jopa kevenemistä.

Ilman tarkempaa tutkimustakin on selvää, että Elviksen jäsenet maksavat tuloistaan veroa keskimäärin enemmän kuin 29 %. Ja marginaalivero eli lisäansioista peritty vero lienee useimmilla lähes 50 % tai enemmän.

Alhainen veroaste on sellaisilla taiteilijoilla, joiden tuloista pääosa koostuu verottomista apurahoista. Sekä tietysti niillä, joiden tulot kaiken kaikkiaan ovat vähäiset. Oman tilanteensa voi jokainen tarkistaa oheisesta Veronmaksajain Keskusliiton laatimasta taulukosta.

Erityisen kaltoin nykyinen verotus kohtelee niitä, joiden tekijänoikeustuloissa on suuria vaihteluita vuodesta toiseen. Kun uralle osuu taloudellisen menestyksen vuosia, verokarhu kahmaisee tuloista aimo tassullisen. Kun sitten seuraavat nälkävuodet, pienet verot eivät paljon lohduta kun ei ole tulojakaan. Pitkällä aikavälillä veroprosentti nousee paljon korkeammaksi kuin tasaisia palkkatuloja saavalla kansalaisella. Mahdollinen verottajan hyväksymä tulontasaus voi joidenkin kohdalla lieventää tätä eriarvoisuutta, mutta ei poista sitä.

Riippumatta siitä, kuka markoissa tai euroissa pääomaverotukseen siirtymisestä hyötyisi tai häviäisi, muutos selkeyttäisi taiteilijoiden verotusta huomattavasti. Yleisesti on tunnustettua, että taiteilijoiden verotukseen ja sosiaaliturvaan liittyy paljon epäkohtia. On myös tehty erilaisia esityksiä ja malleja siitä, kuinka näitä epäkohtia voitaisiin korjata. Yksi tällainen on menovarausjärjestelmä. Ja urheilijathan voivat jo nyt siirtää osan tuloistaan verottomasti valmennusrahastoon. Tekijänoikeustulojen pääomaverotukseen siirtyminen korjaisi monta epäkohtaa kertaheitolla ilman monimutkaisia järjestelmiä.

Nykysysteemi johtaa omiin yrityksiin

Nykyinen tilanne on osasyynä siihen, että taiteilijoista yhä suurempi osa perustaa oman yrityksen, minkä jälkeen osa tekijänoikeustuloista ohjataan yritykselle. Tällaisia tuloja ovat esimerkiksi kustantajan maksamat korvaukset nuottimyyntiennakoista lähtien. Arkipäivää on myös sellainen menettely, että tekijä perustaa oman kustannusyhtiön ja tekee sen kanssa kustannussopimuksia, jolloin kolmannes teostotuloista ohjautuu omalle yritykselle. Kuinkahan moni menestyskirjailija mahtaakaan ohjata kirjojensa rojaltitulot nykyisin omalle yritykselle? Verottajalta voi tosin tällöin olla pelättävissä ikäviä yllätyksiä, jos katsotaan kysymyksessä olleen vain verotusjärjestelyn eikä todellisen yritystoiminnan siihen sisältyvine yrittäjäriskeineen.

Nykyinen järjestelmä lisää myös paineita tekijänoikeuden luovutuksiin jo taiteilijan eläessä. Samalla lisääntyy amerikkalainen copyright-ajattelu, jossa tekijänoikeutta pidetään kauppatavarana. Pääomaveroon siirtyminen edesauttaisi myös eurooppalaisen tekijänoikeusjärjestelmän puolustamista. Periaatteenahan tulisi olla, että aina kun teoksen käyttäjä maksaa käytöstään korvauksia, enin osa siitä päätyy alkuperäiselle tekijälle. Tällaisen järjestelmän tulisi säilyä kilpailukykyisenä, tai muussa tapauksessa leviää sama malli kuin Nokian ja EMIn uudessa soittoäänisopimuksessa, jossa tekijänoikeusseurat ohitetaan kokonaan. Tällä hetkellä sopimus ilmeisesti voi koskea vain EMIn kustantamia amerikkalaisten tekijöiden teoksia.

Oma lukunsa on se, mitä muutoksia pääomaverotukseen siirtyminen toisi tulosta tehtäviin vähennyksiin. Sekä sitä että koko tätä aihepiiriä käsitellään Elviksen syyspaneelissa otsikolla ”Tekijänoikeuskorvaukset – ansiotulosta pääomatuloon”. Tervetuloa Ravintola Tekniskaan 23. lokakuuta klo 18 (Yrjönkatu 30, 6:s kerros).

PALKANSAAJAN TULOVEROT 2000

Keskimääräiset äyrinhinnat: kunta 17,67%, kirkko 1,3%.

Vain viran puolesta tehtävät vähennykset.

Tämä taulukko perustuu Veronmaksajain Keskusliiton laskelmiin siitä, mikä on tuloveroaste ja mikä rajaveroaste (eli marginaalivero) eri tuloluokissa. Tulojen noustessa hiukan yli 60.000 markan nousee lisätuloista maksettava veroaste yli pääomaveron 29%. Ja tulojen noustessa hiukan yli 100.000 markan, nousee kokonaisveroaste yli 29%:n.

Martti Heikkilä

Suomalaisen gospelin palkittu uudistaja

Julkaistu

– Omia levyjä mulla on 11 ja noin yhdeksänkymmentä
on sellaisia äänitteitä, joissa olen jollain lailla mukana.
Kaikki viedään käsistä mitä vain saan valmiiksi.

Heinäkuussa Golden Gospel-palkinnon saaneen Lassen uravalinta oli itsestäänselvä pienestä pitäen.

– Vanhemmat ovat kertoneet, että kiinnostukseni kotoa löytyviin soittimiin oli vahvaa jo kaksivuotiaana. Musiikillinen putkeni alkoi siitä.

– Teini-iässä alkoi bändiharrastus joten tietysti kaikki bändisoittimet tulivat tutuiksi. Selloakin soitin jonkin aikaa. Joukko muitakin soittimia on viihtynyt käsissä ja huulilla, monitaituri kertoo.

Varmuus siitä, että musiikki liittyy tulevaan ammattiin syttyi 16-vuotiaana. Koulunkäynti ei maistunut, mutta Tampereen Konservatoriosta Lasse sai musiikin teorian ja säveltapailun opettajan paperit. Teoria- ja sävellysopinnot Sibelius Akatemiassa antoivat pätevyyden musiikin maisteriksi

Teatterimaailmasta kerätyt kokemukset näkyvät mieltymyksenä draamallisiin suurteoksiin.

– Pääsin 18-vuotiaana Tampereen Teatteriin kitaristiksi ja avustajaksi Shakespearen ”Venetsian kauppiaaseen”. Olin opiskelemassakin alaa puolen vuoden kurssilla.

Lasse on toiminut harrastajateatteri Sangren taiteellisena johtajana useamman vuoden. Ohjelmistosta löytyy pari omaakin käsikirjoitusta.

– Draamallisen muodon toteuttaminen kiinnostaa myös konsertissa. Jo Gospel Power-yhtyeessä 80-luvulla meillä oli musikaali ”Suojatie”. Konsertin suunnittelussa ajattelen aina klassista draaman teoriaa. Silloin on myös elämystasolla mahdollisuus päästä syvemmälle kuin kolmen-neljän minuutin vedossa.

Käsikirjoitusta Lasse on opiskellut sekä Suomessa että ulkomailla ”vain harrastuksena”.

Lahjat käytössä

Lassen sävellyksiä on toistaiseksi julkaistu äänitteillä noin 150 ja kaikkiaan käytössä on parisataa laulua. Musikaaleja on valmiina kolme, messuja kaksi ja musiikkinäytelmiä yksi. Sävellyksiä on julkaistu myös Ruotsissa, Norjassa ja Japanissa.

– Omia levyjä mulla on 11 ja noin yhdeksänkymmentä on sellaisia äänitteitä, joissa olen jollain lailla mukana. Kaikki viedään käsistä mitä vain saan valmiiksi. Tilauksia ja pyyntöjä on moninkertainen määrä siihen nähden, mitä pystyn tekemään. Levyntuottamistakin olisi vaikka kuinka paljon tarjolla. En pysty tekemään kuin kolmasosan siitä, mitä mulle tarjotaan, mies huokaa.

– Sanoittaminen ei ole mulle luonteva homma ollenkaan. Se on niin työlästä ja hidasta. Pääni ei tuota tekstejä vaan joudun tekemällä tekemään niitä. Mutta jos mulla on vahva message, että tämän haluan sanoa niin sitten kirjoitan tekstin itse. Muuten luotan niihin joilla lahja on luonnostaan. Parhaillaan on työn alla valtakunnallinen rippikoululaisille tarkoitettu laulusarja Kaskisen Anna-Marin sanoihin.

Lassen sovituksia on tallennettu levyille reilusti yli kolme sataa, mm. Pietarin kaupunginorkesterille sekä Jyväskylän opiston sinfoniaorkesterille.

– Pietarin kaupunginorkesterin kanssa tehtiin Klimenkon Vikille yksi projekti ruotsalaisen kustantajan kanssa. Valitettavasti kapellimestari ei ollut samalla aaltopituudella. Sovituksiini olin tyytyväinen mutta en lopputulokseen.

– Kohokohta musiikkiurallani oli vuonna 1995 – pidin silloin puolentoistavuoden tauon. Etsin Australiassa ja Kaukoidässä itseäni ja paikkaani. Sen jälkeen myös musiikin merkitys muuttui. Nykyään se on työkalupakki, josta otan työkalut tarvittaessa. Musiikilla ei enää ole minulle samaa itseisarvoa kuin aiemmin.

Tauon aikana miehelle selvisi, että musiikki on lahja, joka on hänelle annettu.

– Kyky säveltää ei ole oikeastaan ollenkaan omaa ansiotani. Aiemmin ajattelin jossain mielessä päinvastoin mutta nyt koen, että minusta täysin riippumattomista syistä tämä lahja on osunut juuri minun kohdalleni. Haluan palvella toisia enkä itseäni musiikin kautta. Sanoohan Iso Kirjakin, että lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.

Persoonallinen tapaus

Lasse on käynyt ulkomailla myös musisoimassa. Australiassa hän oli mukana Klimenkon seurueessa. Japanin kiertueita on takana toistaiseksi neljä. Intia ja Nepalkin ovat tulleet tutuksi.

Pohjois-Koreassa Lasse oli kilpailemassa Leo Louhivaaran kanssa kolmen kappaleen ohjelmistolla. Vierailu ei kuitenkaan ollut musiikillisesti antoisa.

– Kokemus oli silti hyvin herättävä kaikessa järkyttävyydessään. Se opetti arvostamaan Suomea, omaa kulttuuria ja jopa meidän poliittista järjestelmäämme. Soitimme kolme kappalettamme kahden viikon ajan vähintään kerran päivässä paikalle komennetulle yleisölle. Kilpailuksi naamioidun propagandatilaisuuden tarkoituksena oli antaa meille vierailijoille käsitys Pohjois-Korean kukoistuksesta. Omat kansalaiset saivat nähdä kuinka maailman huipputaiteilijat tulevat juhlimaan hallitsijan syntymäpäivää.

Jos on Suomessa kiertäminen raskasta niin vielä raskaampaa se on ulkomailla. Lasse aikookin pysyä toistaiseksi kotimaassa. Enimmäkseen kristillisissä piireissä vaikuttanut Heikkilä ei vedä rajaa hengellisen ja maallisen elämän tai taiteen välille.

– Ei mulla ole mitään hengellistä ja maallista elämää vaan se on sitä yhtä ja samaa kaikki.

-Projekteissani tosin tuntuu olevan aina tietynlainen skandaalinkäry. En tiedä mistä se tulee mutta aina se tulee. ”Suomalaisen messun” paritanssit ovat olleet joillekin kova paikka. Mutta ei kohu ole mun syytäni, enhän ole tehnyt niitä koreografioita. Silti jokaisesta projektistani löytyy jotain mihin on tartuttu, Lasse naurahtaa.

Hänen mielestään kuitenkin paras laatuetiketti teoksille on, jos löytää oman rehellisen sydämen äänen, jossa on oma persoona kuultavissa.

Projekteja riittää

Suunnitelmissa Heikkilällä on lukuisia projekteja. Kaikkia ei millään ehdi toteuttamaan siitäkään huolimatta, että osa niistä on jo aloitettu. Yksi projekti tuntuu olevan ylitse muiden:

– Mulla on olemassa Japanin 1900-luvun historiaan ja henkiseen tilaan pohjautuva musikaalin käsikirjoitus, tai siis toistaiseksi valmiina on vain synopsis. Haaveeni on, että se joskus toteutuisi.

– Kiertueiden lisäksi Japanissa on julkaistu tuotantoani ja olen saanut sieltä yhteistyökumppaneita. Ystäväni Chu Kosaka on tehnyt täällä levyä ja käyttänyt muusikoitani ja minä olen ollut Japanin rock-klubeilla soittamassa hänen kiertueellaan.

Kosakan tuottaja-vaimo on kiinnostunut Lassen Japani-musikaalista. Kiinnostuneita oli muitakin kun Heikkilä kävi pari vuotta sitten paikan päällä esittelemässä unelmaansa.

– Mulla ei ole vielä japaninkielistä käsikirjoittajaa mutta sellainen on haussa, vinkkaa Lasse.

– Chu Kosaka tulee vaimoineen Suomeen marraskuussa. Silloin mahdollisesti tehdään jo aikatauluja ja projekti pääsee alkuun.

Muitakin projekteja on menossa. Vuodenvaihteessa perustettu Heikkilän johtama yhdeksänkymmenen hengen kuoro julkaisi toukokuussa hengellisen CD:n ”Jeesus Kristus elää”.

– Se on otettu vastaan todella hyvin: Kahden tuhannen kappaleen ensipainos myytiin kolmessa viikossa, Lasse iloitsee.

Eniten maestroa kuitenkin työllistää kansanperinteeseen pohjautuva musiikki- ja tanssiteos ”Suomalainen messu”. Tilauksia on ensi vuoden lokakuulle asti.

– Se on merkittävin teokseni. Merkittävyys tulee myös palautteen kautta ja messusta olen saanut sitä paljon. Vielä seitsemänkymmenen esityskerran jälkeen esitys tuntuu edelleen tuoreelta. Jo ensimmäisen laulun aikana alkaa lattia yleensä kastua – katselen sitä lavalta ja kyllähän se koskettaa.

– Laulustani ”Missä kulkee isät maan” olen saanut paljon palautetta. Viime kesänä tuntematon nainen tuli itkien kiitämään minua. Kahden lapsen äiti kertoi, että ennen ”Suomalaista messua” heidän pojillaan ei ollut oikeastaan isää lainkaan. Kyseinen biisi antoi lapsille isän takaisin – ja levyn kuunneltuaan mies oli vienyt sen työpaikalleenkin kuunneltavaksi.

– Tämmöistä palautetta kuunnellessa ymmärtää, miksi on saanut musiikin lahjan. Sen kautta voi auttaa, lohduttaa ja rohkaista lähimmäisiä.

Kesään mennessä ”Suomalaisen messun” oli nähnyt yli 35 000 ihmistä vaikka se on tietyllä tavalla marginaalimusiikkia.

– Miksei sama voisi tapahtua Japanissakin. Mutta se asia ei enää ole mun käsissäni. Teen vaan niin hyvää musiikkia kuin pystyn, muut vastaa sitten muista jutuista.

Koska Lasse on multi-instrumentalisti, messun esityksissä hän soittaa kokoonpanon mukaan joko hanuria, kitaraa tai lyömäsoittimia tai sitten laulaa. Erilaisten keikkojen määrä vaihtelee vuosittain paljonkin riippuen siitä paljonko aikaa jää säveltämiseltä ja levyjen tuottamiselta.

– Aina se kuitenkin menee yli kahdensadan. Se on mahdollista, koska en ole vakituisessa työssä. Jäin vuonna -95 vapaaksi taiteilijaksi. Saan tehdä kaiken oman aikatauluni mukaan. Ja koska toistaiseksi olen vanhapoika niin kyllähän sitä aikaa on, Lasse virnistää.

Elvistä tarvitaan

Vapaa-aika on luovalle ihmiselle tärkeää.

– Tunnen itseni hyvin joten ensimmäisenä merkitsen tyhjään almanakkaan lomat. Tiedän mihin sijoittuu paras luomiskauteni ja milloin olen väsynyt. Kesällä ei oikein synny luovia juttuja joten teen pelkästään mukavia keikkoja silloin tällöin. Mitään tilaustöitä en ota vastaan.

– Olen käynyt pitkän tien ennenkuin opin rytmittämään vuoden. Pari kertaa kävin todella syvällä väsymyksen kanssa.

Elvikseen Lasse liittyi kymmenisen vuotta sitten. Hän pitää yhdistystä välttämättömänä ja on tosi tyytyväinen toimintaan.

– Kyllä taiteilija arvostaa sitä, että vähällä vaivalla saa tietoja kilpailuista ja apurahoista. Tai käytännön vinkkejä siitä, miten Suomessa voi hoitaa musiikkiyrittäjyyttä.

– Luen tiedotteet ja mielelläni osallistuisin kokouksiinkin jos vain ehtisin. Mulla on kalenteri aina täynnä noin vuodeksi eteenpäin ja yleensä mulla on jo jotain merkitty allakkaan kokouspäivinä.

Nähdäänkö maestroa tämän vuoden pikkujoulukarkeloissa?

– Kalenteri on vielä tyhjä joulukuun 13. päivä. Saatan tullakin paikalle, jos TV 2:n ”Sydämeeni joulun teen”-joulukonserttinauhoitus ei osu juuri siihen. Oon ollut siellä kapellimestarina vuodesta -96 lähtien, joskin viime vuosi jäi väliin messukiertueen takia. Lasse on saanut paljon hyvää palautetta kotisivuistaan. Niitä voi käydä vilkaisemassa osoitteessa www.lasse.net. Siellä voi kuunnella myös näytteitä miehen levyiltä.

Äiti Laulelma

Julkaistu


Barbara Helsingius on edistänyt suomalaisen laulelman tunnettuutta jo yli kolmekymmentä vuotta. Plakkarissa on kaksitoista levytystä, satoja lauluja ja tuhansia esiintymisiä mm. Pohjoismaissa, Yhdysvalloissa, Japanissa ja ympäri Eurooppaa. Hänen viimeisin urotyönsä on ulkosuomalaisille suunnattu ”Songs Finland Sings”-laulukirja, jonka 80 laulusta 68 hän on itse kääntänyt. Siinä soivat sulassa sovussa vanhat kansanlaulut, ikivihreät iskelmät, laulelmat, lastenlaulut ja joululaulut.

Olet saanut juuri valmiiksi suururakan, Songs Finland Sings-nimisen laulukirjan. Oliko kirja alun perin oma ideasi?

– Se on hyvin vanha idea, koska laulelma kiinnostaa ihmisiä joka puolella maailmaa, mutta suomenkielisillä sanoilla sanoma ei välity. Jo 1980-luvulla käänsin kymmenkunta laulelmaa englanniksi ja tein niistä levyn. Ja silloin tuli tämä responssi: ”vihdoin tiedämme, mistä te laulatte”. Olen esittänyt laulelmia englanniksi Amerikassa ja Kanadassa, mm. Finnfestissä, missä ulkosuomalaiset kokoontuvat tuhansittain.

– Olen aina yrittänyt rakentaa siltoja eri maiden välille. Kirjaidea lähti ulkosuomalaisten vilpittömästä mielenkiinnosta. Jo pari vuotta sitten esiintyessäni Seattlessa ja Mainissa minulle sanottiin: ”kuule, tee laulukirja”. Siitä se sitten lähti. Nyt kun se on valmis olen päivittäin saanut kirjeitä ja puheluita, että vihdoin tämä on tehty ja kiitos, kiitos, kiitos.

– Warner/Chappell sen lopulta julkaisi. Ensimmäisen painoksen vein Kanadaan, ulkosuomalaisten Finn Grand Festiin, joka pidettiin 13.-16. heinäkuuta Torontossa.

Mistä kirjaa saa?

– Paitsi kaupoista, niin Elviksen jäsenet voivat tilata sitä myös minulta suoraan alennettuun 85 markan hintaan (normaalihinta 105 mk). Tilauksen voi tehdä puhelimitse (09) 801 1389 tai sähköpostilla .

Sinua pidetään kaikkien naistrubaduurien äitinä. Miten olet saanut kipinän kestämään 35 vuotta kestäneen urasi aikana?

– Koska laulelma on niin ihana. Ja koska olen saanut niin fantastista feedbackiä ruohonjuuritasolta. Levy-yhtiöt ovat suhtautuneet minuun aina marginaali-ilmiönä. Koska ääneni on sen verran poikkeava; olen altto. Ja liian voimakas nainen on monelle miehelle ja naiselle vähän pelottava ilmiö. Mutta hauskaa on ollut ja kriitikot ja lehdistö ovat aina olleet suunnattoman positiivisia.

Olet julkaissut kaiken kaikkiaan 12 albumia. Mitä ne pitävät sisällään?

– Olen levyttänyt laulelmia suomeksi, ruotsiksi, norjaksi ja englanniksi. Olen kääntänyt suomalaisia laulelmia norjaksi, ruotsiksi ja englanniksi. Heijastuksen, Syyslaulun ja Päivänsäteen ja Menninkäisen olen levyttänyt sekä ruotsiksi, suomeksi että englanniksi. Olen myös kääntänyt pohjoismaisia laulelmia suomeksi.

Oletko saanut sujuvasti käännösluvat ja kääntäjän teosto-osuudet?

– Kyllä olen. Ja tietenkin hyväksytän aina kaikki käännökset (oikeastaan hyväksymistä mulle on vasta se, että on ”kiitoksella hyväksytty”). Paria poikkeusta lukuunottamatta olen saanut ulkomailtakin käännösluvan lisäksi myös teosto-osuudet.

Mikä erottaa laulelman iskelmästä?

– Laulelman kolme pääasiaa ovat: sanoma, korostava sävel ja esitys. Mikään ulottuvuuksista ei saa tallata toisen varpaita. Jos sävel on liian imelä tai päällekäyvä, niin silloin sanoma on liian paljon taustalla. Esimerkiksi ”Syyslaulussa” on hyvin vakuuttava teksti ja jos siihen laitetaan liian paljon koristeita sovituksiin, se voi vahingossa muuttua liian iskelmälliseksi. Laulelmasta voi tulla iskelmä ja päinvastoin. Jos karsit iskelmästä pois kaikki turhat koristelut sanoma tehostuu laulelmaksi.

Mitä mieltä olet seuraavista lokeroista; iskelmä-, laulelma-, rock-& popmusiikki?

– Elämähän on täynnä lokeroita. Muuten kaikki on yhtä sössömössöä. Mutta jos kulkee laput silmillä, tulee ongelmia. Moneen elämän asiaan sisältyvät mausteet ja rekvisiitat saattavat hieman siirtää lokeroiden seiniä. Laulavathan suuret tenoritkin cross over -musiikkia.

Milloin sävelsit ensimmäisen kappaleesi? Millä instrumentilla? Miten sävellät?

– 70-luvun alussa. Silloin en vielä edes kunnolla soittanut kitaraa. Asuin Norjassa, koska amerikkalainen diplomaattimieheni oli töissä Amerikan Suurlähetystössä. Siellä eräs koulutoverini antoi minulle runon ja siihen tein sitten sävelmän. Olen itseoppinut kitaristi ja sävellän intuitiivisesti. Nykyään opetan laulelmakitaraa Työväenopistossa.

Mistä sävellyksestäsi pidät kaikkein eniten? Miksi?

– Vaikea sanoa. En ole tuottelias säveltäjä, koska teen paljon töitä tekstien kanssa. Ehkä pidän eniten ”Jag visste så väl”-laulusta, jonka Saukki on kääntänyt suomeksi: ”Tiesin sen”. Se on hyvin suosittu laulelma Pohjoismaissa.

Onko joku tietty vuorokauden aika milloin sävellät/teet käännöksiä?

– Olen hyvin riippuvainen hyvästä fyysisestä kunnosta. Käyn joka päivä koirien kanssa lenkillä ja pelaan tennistä. Jos valvon kolmeen asti yöllä työvire laskee. Mutta koiria ulkoiluttaessani saan helposti ideoita. Se on pirullista, koska hyvät riimit unohtuvat matkalla kotiin. Harvemmin on kynää ja paperia taskussa, kun menee koirien kanssa ulos metsään.

Milloin tiesit, että musiikki vie?

– Kauan sitten. Lauloin koulussa vierustoverini kanssa stemmoissa vanhoja iskelmiä. Penkinpainajaislaulut kirjoitin. Olen vanha kuorolaulaja ja viihdytin kurssitovereita urheiluleireillä, kun he kirjoittivat kirjeitä poikaystävilleen.

– 60-luvulla olin Asla-stipendiaattina Standfordin yliopistossa. Ja silloin kiinnostuin amerikkalaisesta folkista; Peter Paul ja Marysta ja Joan Baezista. Suomeen toin mukanani Blowing in the windin ja muita folklauluja. Emännöin Niilo Tarvajärven Ilmasilta-ohjelmassa ja esitin kerran ”Wandering”- nimisen amerikkalaisen folklaulun (Saukin kääntämänä Vaeltaja). Siitä se kaikki alkoi. Siitä tuli myös ensimmäinen sinkkuni. Olin voimistelunopettaja, mutta musiikki voitti.

Missä esiinnyit viimeksi??

– Suomi-Amerikka Yhdistysten Liiton vuosijuhlissa.

Inspiroivatko soundit?

– Kyllä. Mutta laulelman herkkusuut eivät halua mitään kuorrutuksia lauluihin vaan pitävät enemmän pelkästä kitarasäestyksestä. Mutta minähän tulen ihan hulluksi jos tulee jotain kaunista soundia. Olen vieläkin ihan täynnä Placido Domingon konserttia. Olin muutaman metrin päässä hänestä Stadionilla.

Onko joku suosikkiäänittäjä/miksaaja, joka äänittää ja miksaa musiikkisi?

– Olen tehnyt kaikki viimeiset levyni Martin Brushanen studiossa. Hän on luotettava ja hyvä ystäväni. Hän tuntee minut ja työ sujuu.

Kuuletko kuvia?

– Olen aina ollut kiinnostunut kauniista kuvista, mutta niillä ei ole mitään siltaa musiikkiin. Musiikkia kuunnellessani taas suljen silmät ja saan siitä elämyksiä. Totta kai saatan saada impressioita musiikista esim. ”Heijastuslaulun” jossain kohdassa saatan kuvitella eteeni kauniin merimaiseman.

Oletko kiinnostunut samplereista tai muista teknologisista vempaimista?

– En, ne vaan sotkevat. En ole rokkimusiikin tai räpin ystävä ollenkaan. Eläköön vanha rock and roll: Bill Haley ja Elvis Presley.

Putoaako laulelma nuorisoon?

– Tapaan jatkuvasti paljon nuoria ihmisiä, jotka voisivat olla syvällä tässä rokkiahdingossa, mutta he kuitenkin ovat kiinnostuneita laulelmasta. Vuosi sitten pidin 15 konsertin lukiokiertueen. Se feedback oli aivan uskomaton. Nuoret pitivät kovasti esim. luontolaulu Gaiasta, joka pakottaa ajattelemaan. Olen hyvin surullinen siitä, ettei tämä kaupallinen maailma anna näille ihmisille valinnan mahdollisuuksia tutustua mihinkään muuhun kuin listahitteihin.

Käytätkö efektejä laulaessasi?

– Käytän esiintyessäni hyvin vähän kaikua, koska muuten sanat menevät plörinäksi. Mitä kauemmin tätä olen tehnyt, sitä enemmän sanat merkitsevät.

Minkälaisesta musiikista pidät? Ketkä ovat suosikkiesiintyjiäsi?

– Rakastan vanhoja iskelmiä ja folkia, mutta pidän myös oopperasta ja aarioista ja laulelmasta tietenkin. Hyviä laulajia on paljon. Oopperan maailmassa suosikkejani ovat Kiri te Kanawa ja Placido Domingo.

Mitä mieltä olet nettijakelusta? Haluaisitko, että sinun musiikkisi olisi sieltä imuroitavissa?

– En ota kantaa. Periaatteessa IT (=informaatio teknologia)-maailma pelottaa minua. Siinä on paljon hyvää, mutta näen myös ihmisiä, jotka istuvat vaan koneen ääressä ja lakkaavat elämästä. Se on vaarallista.

Mitä tulee seuraavaksi? (minkälainen levy)

– Seuraava suomenkielinen levyni tulee olemaan pelkistetty ja sitä varten minulla on jo nippu laulelmia. Mutta ennen sitä haluaisin saada tavalla tai toisella tämän ”Song Finland Sings”- kirjan soimaan. Ulkomailla kirjaan perehtyneet ovat jo kysyneet, että kuuluuko tähän joku levy myös? Siinä on noin 40 laulelmaa, jotka haluaisin levyttää. Ja tälle englanninkieliselle laulelmalevylle haluaisin myös alkuperäisesiintyjiä.

Kirjoittaa monella saralla

Julkaistu


Jukka Itkonen on tunnettu verbaalitaituri ja ajattomien runojen ja sanoitusten tekijä. Monipuolinen taiteilija on vuodesta 1974 lähtien kirjoittanut mm. lastenromaaneja, näytelmiä ja kuunnelmia, sekä tehnyt suomennoksia ja laulutekstejä. Keväällä Jukalle myönnettiin nyt toisen kerran jaettu Kaarina Helakisa ­palkinto tunnustuksena hänen ansiokkaasta työstään suomalaisen kirjallisuuden hyväksi.

Mitä kuuluu alkusyksyyn?

– Ei oikeastaan muuta kuin että töitä tehdään. Viimeiset 10 vuottahan mulla on ollut tapana olla paljon ulkomailla; Italia, Ranska, Englanti, Unkari… Matkoilla ollessani kirjoitan.

Olet taidenäyttelyitäkin pitänyt. Semmoistahan olet nytkin menossa pystyttämään?

– Tämä on vaatimattomampi homma, joka esittelee lauttasaarelaistaiteilijoita. Liikkeiden ikkunoihin voi ripustaa ja asettaa omaa tuotantoansa. Itse laitan esille maalauksia, kirjoja, nuotteja ja levyjä.

Millaiset projektit ovat ajankohtaisia musiikin puolella?

– Viime aikoina olen kirjoittanut enemmän kirjapuolelle Otavalle, mutta säännöllisesti olen tehnyt yhteistyötä tiettyjen säveltäjien kuten Kaj Chydeniuksen ja Marjatta Meritähden kanssa. Meritähden kanssa tehtiin Kulttuuripääkaupunki 2000:n tiimoilla tilausjuttu Kauas on lyhyt matka, joka pyöri keväällä Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla, ja nyt syksyllä ilmeisesti uusintoina.

– Olen viime aikoina suuntautunut ­ voisiko sanoa kamarityyppiseen systeemiin, eli eri näyttelijöille tehtyihin juttuihin lavalle, mukana on pieni orkesterikin. Näissä yhteistöissä on oikeastaan paljon vapaammat kädet kuin vaikka iskelmälevylle tehdessä. Eli olen tehnyt runoja. Tosin runon ja sanoituksen raja on tietenkin häilyvä.

Kuinka koet tämän kännykkäajan hengen ja sen lieveilmiöt?

– En mä tiedä, ei sitä minulta kysytä; pääasia että hoidan oman leiviskäni, kyllähän niitä purnaajia riittää.

– Aika pahasti on kevyt musiikki mennyt liukuhihnatouhuksi. Sesonkiluonteisesti ja nopeasti yritetään myydä ja miellyttää kaikkia. Se ei kirjoittajalle aseta hirveästi haasteita.

Kerroit ettet ole ”verkottunut”.

– En, en ole. Pojallani on koululla ja vaimollani töissä ne systeemit ja he pystyvät omia asioitaan hoitamaan sieltä käsin. Mä olen pärjännyt ihan ilman niitä. Eikä oikeastaan jää aikaakaan ”surffaamiseen”, kirjoittaminen on Suomessa kuitenkin sellainen homma, että vaatii aikamoista uutteruutta jos sillä aikoo elää. Silloin kun en kirjoita omia kirjoja, olen tehnyt käännöstöitä.

Entäpä seuraava oma kirjasi?

– Se on nimeltään Myydään mummo, ja tulee ulos lokakuussa. Se on tietyn kaltainen jouluinen tarina, eli pitkä kertomus. Ensi vuonna tulee runokirja, työnimeltään Vino kaunotar, joka on lähes valmis. Se on ensimmäinen kirja johon teen itse myös kuvituksen.

Entäpä keikkaileeko Z.Z.Topelius ­yhtye nykyään?

– Joo! Sille olen kirjoittanut ohjelmistoa kaiken aikaa, laulun silloin, toisen tällöin. Aika säästeliäästi on keikkailtu, Topeliuksen kavereilla on muutakin hommaa, esittävät esim. Irwiniä. Itse asun Helsingissä, yksi Jyväskylässä ja muut Savossa. Toistakymmentä keikkaa on tehty tänä vuonna eri puolilla Suomea. Se on mukavaa vaihtelua, koska siinä saa toimia ryhmän jäsenenä, ja näkee yleisön siinä edessään.

Valtava kontrasti kirjailijan työlle.

– On se! Sitähän se enimmäkseen on kun töitä tekee, että täällä kämpässähän sitä ollaan.

Mitä upeeta olet kokenut viime aikoina?

– Joka päivä kokee jotain upeeta! Se on asennekysymys. Se on jo upeeta että herää yleensä aamulla. Jos siitä lähtee liikkeelle, niin ei hirveesti tarvi valittaa. Hyvinkin pienissä asioissa voi piileskellä se ilo.

Suomi-jazzin pioneeri ja hittisäveltäjä

Julkaistu

Lindströmillä (78) on edelleen soitannollinen kosketus musiikkiin. Jazz on sydänasia: swingin ja bebopin edustaja seuraa valikoiden myös osaa jatsin nykytuulista.

Talvet Floridassa usein lomaa viettänyt Lindström kertoilee lähtevänsä vaimonsa kanssa viimeistä kertaa reissulle totuttuun paikkaan. Viime vuosina pitkät lentomatkat ovat alkaneet väsyttää.

– Lähes kolme vuosikymmentä olemme Floridassa käyneet. Ensi vuoden helmikuussa lähdemme vielä kerran jenkkeihin. Nämä matkat ovat osaltaan vaikuttaneet myös musiikillisiin mieltymyksiini, joista haluan tuoda esille muun muassa Cole Porterin, Richard Rodgersin ja Irving Berlinin.

Erik Lindström syntyi 29.5.1922 stadilaiseksi. Lapsuus- ja kouluvuodet tuli koluttua Tapanilassa. ”Mosan” ruotsinkielinen kansakoulu, jota Erik kävi, sijaitsi pellonlaidalla.

– Meidän koulussa oli monia kansallisuuksia. Muistan, että välitunnillakin kuuli puheentulvaa jopa viidellä kielellä. Olin näihin aikoihin innokas urheilija: pelasin Tapanilan Erässä pesäpalloa ja jalkapalloa, Lindström muistelee.

Ekin isä oli soittomiehiä – amatööriksi hyvä sellainen.

– Isäni soitteli usein kuuluisalla Mosabackan lavalla, jossa järjestettiin tansseja säännöllisesti aina lauantaisin ja sunnuntaisin. Kyseisestä lavasta kertova, tunnettu sävelmä perustuu tositarinoihin. Näin itsekin laulusta kertovan henkilön pikkupoikana.

Musisointi alkoi viulun soitolla. Isäukko opasti alkeissa. Viulu sai luvan vaihtua kontrabassoon Olle-velipojan vaikutuksesta. Erik Lindström liittyi 18-kesäisenä basisti-kokelaana kitaristi Ingmar Englundin yhtyeeseen. Näihin samoihin aikoihin tuli otettua myös soittotunteja yksityisesti Helsingin Kaupunginorkesterin kontrabasisti Lauri Nissiseltä.

TUTUSTUMINEN MUIHIN SOITTAJIIN

Sota-aikana Erik Lindström kävi usein Boris Levastin kanssa Helsingin tanssikoulussa, jossa kaverukset tutustuivat moniin oman ikäluokkansa musikantteihin. Tällöin syttyi kipinä jazziin.

– Levasti oli postissa yösähköttäjänä. Tätä kautta hän löysi kaikki eurooppalaiset radio-asemat, joita yhdessä kuunneltiin yökaudet. Juuri näiltä asemilta tulvi siihen aikaan paljon traditionaalista jazzia.

Sodan melskeessä töitä tuli tehtyä palokunnassa, illat ja yöt Uusi Suomi-lehden painossa.


Erik Lindström ensimmäisen orkesterikilpailun voittajana vuonna 1945.

– Oli se aika rankkaa aikaa, jos yötyön päälle joutui vielä vartiointitehtäviin. Tällöin pelättiin desantteja. Se vapaa-aika, joka sattui jäämään, kului pitkälti soittamisen parissa. Viihdytyskiertueen loputtua ostin huutokaupasta vibrafonin, jolloin ammattimainen muusikon urani varsinaisesti alkoi.

Vuosina 1946-48 Erik Lindström toimi muusikkona Ossi Aallon orkesterissa. Aallon kuuluisa orkesteri oli aikakautensa parhaita keikkailevia kokoonpanoja. Lindströmiä hieman harmittaa, ettei näistä vuosista ole pahemmin mitään äänitteitä jäljellä.

Onni Gideonin yhtyeeseen liittyminen oli virstanpylväistä seuraava. Gideonin johtama bändi oli niin ikään suosittu. Arkipäivät se keikkaili ravintola Espilässä ja viikonloppuisin pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Erik Lindström oli omana aktiiviaikanaan yksi maamme käytetyimmistä muusikoista kevyen musiikin puolella. Studiotyöskentely näytteli suurinta osaa muusikkoudessa: basisti, vibrafonisti työskenteli parhaimmillaan neljässä studiossa saman päivän aikana. Olympialaisvuonna -52 Lindströmin perusti oman yhtyeen. Vuosien saatossa Ekin pumpussa toimivat solisteina muun muassa Helena Siltala, Annikki Tähti ja myöhemmin rumpali-laulajana Erkki Liikanen.

Kyky säveltämiseen puhkesi kukkaan 50-luvulle tultaessa. Syntyivät sellaiset ikivihreät kuin Helsingin laulu , Kylmä rakkaus ja Iloinen sävel tai Armi, joka oli se ”suurin menestys” Olavi Virran ja Ekin yhteistyön saralta.

– Armi syntyi Vuokosta. Olin kynäillyt tämän laulun omalle Vuokko-vaimolleni. Kävi kuitenkin niin, että nimi piti muuttaa. Näin jälkeenpäin ajatellen uskon vakaasti, ettei tästä sävelmästä olisi välttämättä muodostunut niin suurta hittiä, ellei nimeä olisi vaihdettu Armiksi, Erik Lindström kertoo.

Armi Kuuselan kansainvälinen voitto missinä osui tuolloin ajan hermoille. Saukki kirjoitti onnistuneen tekstin Armiin, niin kuin moniin muihinkin Lindströmin hitteihin. Ekin Vuokko-vaimo teki myös joukon tunnettuja iskelmäsanoituksia (mm. Ranskalaiset korot, Pikku midinetti, Kielletty rakkaus…) Lindströmin lauluihin. Armista – ikivihreästä foxista – oltiin kiinnostuneita muuallakin. Säveltäjä paljastaa:

– Jenkit olisivat halunneet ostaa minulta Armin lähes väkipakolla, mutta en suostunut, koska säveltäjän nimi olisi tarvinnut muuttaa ja olisin menettänyt näin ollen tekijänoikeuteni.

KOHTI TÄTÄ PÄIVÄÄ

Pitkän muusikkouran aikana omia, levytettyjä sävelmiä on kertynyt noin viitisen sataa. Tämä joukko koostuu iskelmistä ja jazzista. Jatkossa sovittajatyötä ovat tehneet muun muassa Ossi Malinen ja Pentti Lasanen. Erik Lindström johti usein myös Radion Tanssiorkesteria. Näistä raameistahan kehitys kulki UMOn perustamiseen 70-luvun puolivälissä.

Kokenutta ammattimuusikkoa alkoi kiinnostaa kevyt musiikki entistä laajemmin. Vuonna 1963 tuli perustettua levy-yhtiö Finndisc yhdessä Rolf Kronqvistin kanssa. Yhtiö toimi (1963-70) yhtäjaksoisesti seitsemän vuotta. Sen Safir-levymerkille debytoi joukko uuden sukupolven artisteja kuolemattomia tulkintojaan. Näistä näkyvimpiä olivat edesmenneet Juha-Watt Vainio ja Irwin Goodman, sekä muun muassa Martti ”Huuhaa” Innanen. Huuhaan tangot Esteri ja Elsa kohtalon lapsi muistetaan suomi-tangon parodiallisina numeroina lähes joka kolkassa. Näidenkin tangojen takaa säveltäjäksi paljastuu Erik Lindström samoin kuin myös Urjalan taikayön.

Finndisc oli parhaimmillaan pienen indipendent-firman vastine ja vaihtoehto isojen levy-yhtiöiden (Scandia, Fazer) monesti laskelmoidulle massatuotannolle.

– Jazz on kuitenkin ollut jonkinlainen varjokuvani. Se on seurannut minua vierellä lähes kaikessa. Varsinkin 50-luvulla monet iskelmätaustat olivat melko jazzpitoisesti tulkittuja.

– Olin usein muusikkona ja seurustelu-upseerina monien kansainvälisesti tunnettujen jazzmuusikoiden vieraillessa Suomessa. Antoisa jutustelumme päätyi miltei aina jammailuun.

– Sota-vuosien jälkeen tutustuin myös edesmenneeseen legendaariseen sovittaja, jazzhanuristi Matti Viljaseen. Jatkossa välillemme muodostui sangen hedelmällinen yhteistyö. Matti sovitti monia sävellyksiäni ja kirjoitti muun muassa Radion Tanssiorkesterille ”arreja” Count Basien levyiltä. Käytin Viljasen Masaa hanuristina ja sovittajana lähes aina Scandian- ja PSO:n levyproduktioissani. Fazerille tein Viljasen kanssa Virran Olan ensimmäisiä lattarisävelmiä ep-levyille.

TAHTI EI OLE HIDASTUNUT

Sävelkynä ja soittotaito on pysynyt hyvässä terässä vielä tänäänkin. Lindströmin Eki jutustelee lupsakkaalla, kertovalla tavallaan viime aikaisista keikoista Laura Voutilaisen kanssa. Kesällä Laura ja Eki esiintyivät Pori Big Bandin solisteina Porin Jazzeilla. Kyse oli Erik Lindströmin laulukonsertista, joka saa jatkoa marraskuussa Hämeenlinnassa ja Helsingissä.

– Olen touhuillut vanhalla rutiinilla. Muusikonkin täytyy muistaa pitää huolta itsestään, jotta pysyy terveenä ja soittokunnossa.

Viime aikoina Eki on säveltänyt lauluja muun muassa Pirjo Kämpille. Studioon on tarkoitus mennä lähitulevaisuudessa. Pitkäsoittolevy on parhaillaan tekeillä. Tämän tästä muusikot ympäri Suomea, soittelevat säveltäjälle. On tullut yhteydenottoja ulkomailtakin.

– Vähän aikaa sitten sain puhelinsoiton Roomasta. Paikallisesta mainostoimistosta pyydettiin esityslupaa Letkajenkkaani, jota haluttiin käyttää uuden automerkin mainosmusiikkina radiossa.

– Sain myös äskettäin kirjeen Budapestista. Sikäläinen tanssiteatteriryhmä halusi myös saada Elsa kohtalon lapsi -tangoni esittämiseen lupaa tanssiproduktiossaan.

Jazzmusiikin ilmiöitä ja kehitystä kokenut pioneeri seuraa mielellään. Lindström kehuu:

– Olen iloinen Suomi-jazzin kehityksestä kansainvälisessä mielessä. Ja, mikä merkittävää: meillä on ollut jo vuosia muutamia tasokkaita, omaperäisiä säveltäjiä, jotka ovat kirjoittaneet tuoretta jazzmusiikkia maailmalle.

Erik Lindström vaihtoi 1970- luvulla tekijänoikeusjärjestöä ja siirtyi Teoston puolelta ruotsalaiseen Stimiin. Hän on kuitenkin edelleen Teoston jäsen. Hänellä on myös oma kustannusyhtiö Erik Lindström Kustannus.

– Stim on hoitanut moitteettomasti tekijänoikeudellisia asioitani. Olen ollut sangen tyytyväinen vaihtooni ja ruotsalaisten toimintaan.

Elvis ry:n jäsen Eki on ollut vuodesta 1966.

– Elviksen kaltaista järjestöä tarvitaan, koska myös sävellys- ja sanoituspuolella on olemassa paljon tekijänoikeudellisia asioita ja kysymyksiä, joiden selvittämisessä on oltava osaavat ihmiset, hän sanoo.

Ruotsin Stimiltä saatujen tietojen mukaan Erik Lindströmillä on julkaistuja teosmerkintöjä (sävellyksiä ja sovituksia) reilut viisisataa kappaletta.

Gramexista saatujen rekisteritietojen mukaan Erik Lindström on työskennellyt muusikkona, solistina, kapellimestarina 2312 levyuralla, joista noin puolet (kokoelmat, singlet, cd:t, kasetit) ovat uusintajulkaisuja.


Jukka Virtasen piirros vuodelta 1975.

Useimmat Selviksen lukijat osaavat yhdistää Erik Lindströmiin sellaiset ikivihreät kuin Ranskalaiset korot tai Tuuli tuo, tuuli vie. Vähemmän tunnettua on, että hän on säveltänyt myös sellaiset pläjäykset kuin Juhannustanssit, Elsa, kohtalon lapsi tai Suolaa, suolaa, enemmän suolaa. Huumoriyhteyksissä hän on käyttänyt myös nimimerkkiä P. Naseva, jonka keksi aikanaan Vuokko-vaimo. Eki oli todennut hänelle, että nyt tarvittaisiin jokin naseva nimimerkki. Vuokko sanoi, että siinähän se on.

Pekka Ruuska – ja pöydän kaksi puolta

Julkaistu

Tänä vuonna Pekalle annettiin Juha Vainion Rahaston tunnustuspalkinto työstään suomalaisena lauluntekijänä ja sanoittajana. Istuimme tämän kahden jakkaran miehen – lauluntekijän ja tuotantopäällikön – kanssa hetkeksi Cafe Engelin terassille ja puhuimme, tottakai Rafaelin enkelistä, biisien teosta ja musiikista yleensä, mutta myös tulevaisuuden suunnitelmista.

Mitä teit ennen lauluntekijäksi heittäytymistä?

– Nuorena en uskaltanut edes haaveilla musiikista leipätyönä. Toisaalta haaveilin myös toimittajan ammatista, koska pidin kirjoittamisesta, mutta sattumien summa ajoi minut OKL:ään. Valmistuttuani menin opettajaksi Suutarilan ala-asteelle ja siellä kiinnostuin heti musiikin opetusmenetelmien kehittämisestä. Tuloksena oli pop-musiikin opetussysteemi, jossa aloittelijakin pääsi nauttimaan bändifiiliksestä ja kokemaan yhdessä soittamisen iloa. Nuorten innostus oli valtava ja kokeilu herätti kiinnostusta aina Sibelius-Akatemiaa myöten. Samaa pedagogiikkaa käytettiin myös -89 perustetussa Pohjois-Helsingin Bändikoulussa, jonka perustimme yhdessä Peter Kokljuschkinin kanssa.

Olet tehnyt biisejä jo 70-luvulta lähtien ja varhaisempi gospeltuotantosi on taltioitu Livingstone-nimisen bändin levyille 80-luvun alussa. Mutta miten ja missä vaiheessa musiikkipedagogista tuli sooloartisti?

– Oltuani neljä vuotta opettajana pidin -88 alkaen välivuoden ja kiersin kouluja ja oppilaitoksia akustisella duolla. Rakensin Seitsemän tarinaa- nimisen gospelkonserttikokonaisuuden. Biisit eivät olleet ilmihengellisiä, mutta tekstit pohjautuivat Raamatun tarinoihin. Konsertit muistuttivat teatteriesityksiä. Repliikit ja kaikki oli harjoiteltu. Mun ja kitaran lisäksi mukana olivat vuorovedoin kosketinsoittaja Jussi Liski ja basisti Harri Rantanen.

– Yritin palata trubaduurivuoden jälkeen vielä opettajan hommaan, mutta istuessani opettajanhuoneessa ja kuunnellessani kiihkeitä väittelyitä esim. siitä, minkä väriseen muovikoriin jumppavaraston pallot laitetaan tai kuka oli jättänyt luokan kaapin auki, tajusin, että mun oli pakko keksiä jotain muuta.

– Olin saanut jo pari vuotta aiemmin perinteisellä demonauhalla levytyssopimuksen Sonetin kanssa. Kokoajan tein biisejä joskus julkaistavaa omaa levyä varten ja aina välillä tein biisintekoreissuja Pariisiin ja Firenzeen. Ensimmäinen varsinainen soolosinkku ”Matalassa majassa” oli rautavaarameininkiä, mollirallia. Se sai aika paljon radiosoittoa. Harri Marstio ja Jukka Raitanen tekivät siitä myöhemmin jopa coverin. Myös toinen soolosinkkuni ”Elokuvissa” soi radiossa.

Keiden kanssa työstit soololevyäsi?

– Riku Mattila tuli Polygramiksi (nyt Universal) muuttuneeseen yhtiöön töihin syksyllä -89 ja minusta tuli yksi Rikun ensimmäisistä projekteista. Riku oli alussa vähän nihkee, mut sit se kuitenkin innostu siitä jutusta. Mulla oli perusbiisejä, jotka välillä kuulostivat amerikan rokilta ja välillä rautavaaralta eli ei niissä ollut mitään tolkkua. Riku keksi musiikkia linjaamaan ja levyä tuottamaan Edu Kettusen.

Oliko yllätys, että ”Rafaelin enkelistä” tuli niin suosittu? (Yhdestoista hetki -levy myi kultaa ja platinaa 90-luvun alussa)

– Tottakai se oli valtava yllätys. Toki tajusin laulun studiossa valmistuttua, että kyllä tästä hyvä tuli, mutta mitään kummempaa en silti rohjennut odottaa. Kesällä -90 alkoi kuitenkin tapahtua. Levy lähti myymään hiljalleen ja radio soitti kiivaasti biisejä. Palasin kuitenkin vielä opettajan hommiin elokuussa ja ajattelin, että homma pian rauhoittuu. Syksyllä oli kuitenkin niin hurja suhina käynnissä, että opetustyö oli pakko jättää.

– Nää on just näitä populaarimusiikin mielettömiä juttuja. Samoilla e-molleilla, a-molleilla ja h-seiskoilla ja samoilla suomenkielisillä sanoilla saatat jyystää monta vuotta koskettamatta laajempia joukkoja tai sitten yhtäkkiä sama tekeminen saattaa osua johonkin semmoseen suoneen, että koko elämä muuttuu sen jälkeen. Jos en olisi Rafaelin enkeliä tehnyt, todennäköisesti olisin vielä siellä koulussa töissä ja panostaisin kevätjuhliin.

Kirjoitit ”Rafaelin enkelin” pariisilaishotellissa huhtikuussa -89. Miten se biisi syntyi?

– Pari kolme päivää duunasin sitä täyspäiväisesti. Tekstinteko on yleensäkin mulle aina samanlaista perslihasten kuluttamista. Mun biisit on musiikilliselta rakenteeltaan hyvinkin perinteisiä ja varsinainen pihvi on tekstissä, kielessä ja tarinoissa. En halua paeta mihinkään taidehiivintään, tekstin pitää olla lujaa ja selkeää hommaa, lajityypistä riippumatta. Radioformaatteja en ajatellu Rafaelin enkeliäkään tehdessäni pennin vertaa.

Juha Vainio-palkintoraadin mukaan ”Rafaelin enkelissä kiteytyy modernin laululyriikan mestariteos, jossa sanoittajan siveltimellä mestarillisesti maalataan kuvia kuvien jälkeenkin kengättömistä ja lippuja salkoon hilaavista lapsista porttikonkien kuiskiviin huoriin ja routaantuneen maan mustanneisiin käärmeisiin.” Mitä itse ajoit tällä tekstilläsi takaa?

– 80-luvun lopulla olin suorastaan ahdistunut ekologisista uhkakuvista, joita silloin oli tiedotusvälineet pullollaan. Ekokysymykset olivat mediahittejä. Linkola oli kova juttu. Halusin kirjoittaa semmosen biisin, missä kaaos oikeesti toteutuu. Johtopäätökset jätetään kuulijalle, mutta tarkoituksena oli kuvata informaatiojätevuoren alla elävän ihmisen sekavaa päänsisäistä fiilistä. Siitä tuli biisi, missä on kiihkee meininki ja liikaa tekstiä eli enemmän kuin mitä ihminen pystyy ottamaan vastaan. Biisivihosta löytyi jostain sivun nurkasta rivi ”neiti tanssii gasellin askelin” ja ajattelin, että hmm – mitä jos laittaisin vaikka tuon tuohon alkuun.

Oletko itseoppinut biisintekijä vai löytyykö joku tärkeä opettaja?

– Ehkei varsinaisesti opettajia, mutta palautteen antajia kyllä. Gospelkuvioissa tekstit oli tosi tärkeitä ja niiden takana oli tosiaan pakko seisoa. Mäkin jouduin tilille omista teksteistäni. Ensimmäiset palautteet sain kiihkouskovaisilta nuorilta. Jotkut tulivat sanomaan ”et hei , miksi sä esität näitä biisejä täällä? Eiväthän nämä biisit saa ihmisiä Jeesusta seuraamaan.”? Onneksi kaikki eivät olleet yhtä tiukkapipoisia. Yksi merkittävä palautteen antaja gospelkuvioissa oli laulaja/lauluntekijä Jaakko Löytty. Toinen hyisen ja suoran palautteen antaja on ollut Riku Mattila. Toiset tekstit se haukku maan rakoon ja toiset kelpuutti. Riku sai mut uskomaan itseeni lauluntekijänä. Se opetti mut tajuamaan pienten asioiden merkityksen. ”Tarkenna pieneen niin näet suuria”, oli , ja on yhä, hyvä ohje.

Kumpi merkitsee sinulle enemmän, sanat vai musiikillinen sisältö?

– En pysty niitä erottamaan toisistaan. Sanat on niin tärkeet ja mä oon tekstiorientoitunut ja joskus oikeen sattuu kun jotain tekstiä kuuntelee. Englanninkielisiä biisejä kuuntelen ihan eri tavalla ja kuuntelen niitä ihan musiikkina. Mut jos sama kama tulee suomeksi ja ne samat banaliteetit tulee ulos, niin mulle tulee silloin semmonen fiilis, että tää juttu on pelkästään musatyyppien tekemä. Sellasia biisejä mun on tosi vaikea kuunnella, vaikka juttu muuten ois hyvä.

Mitkä ovat hyvän tekstin tuntomerkit?

– Se riippuu niin biisistä. Ei ole mitään yhtä oikeata tapaa tehdä tekstiä, vaan teksti voi olla niin monella tavalla hyvä. Esimerkiksi Samulin ja Sanin dueton ”Tuhannen yötä” on mainio esimerkki ns. väljästä tekstistä. Siinä Sanin tekstissä ei ole tavallaan päätä eikä häntää, mutta se on mun mielestä loistava. Siihen biisiin ei tarvita piiruakaan lisää tekstisisältöä, koska se kieli soundaa hyvältä. Ja sit siinä on se latinki; se Samulin upea miehekäs ääni ja Sanin naisellinen soundi.

Pekka Ruuska Kotkan Meripäivien maisemissa heinäkuun lopussa

Minkälaisesta musiikista pidät?

– En arvota musiikin lajeja tai artisteja millään lailla. Tärkeintä on, oivallanko kustakin musiikkitapauksesta vahvan oman idean ja annettavan. Näin ollen vaikkapa Frederikin Tsingis Khan on hyvä. Jos parin tuhannen ihmisen kaljateltta jossain Iisalmen Olutjuhlilla laulaa sitä biisiä solistin mukana, niin se ei todellakaan ole yhdentekevä. Toisaalta taas Rinneradio on hyvä. Aqua on hyvä. Don Huonot on hyvä, kukin siinä, mitä ne haluavat olla. Jossain on sitten ihan oma lempimusani, johnhiattit ja jimmynailit, mistä voi diggailla omaksi ilokseen himassa. Välillä kysyn itseltäni huolestuneena: Kun niin moni on ”hyvää”, onko mikään enää huonoa? Niinpä oikeen riemastun, kun huomaan vihaavani jotain biisiä oikein todella. Mutta jos katsoo esimerkiksi MTV:tä (Music Television) niin harvoin sieltä löytyy huonoja biisejä. Diggaan melkein kaikkea mitä sieltä tulee. Tietenkin tällainen asenne liittyy tähän ammattiin Jos on kauhean putkikatseinen, ei voi tehdä äänilevytuottajan työtä suuressa yhtiössä, jossa on paljon erilaisia artisteja.

Mistä imet vaikutteita musiikkiisi?

– Musiikilliset vaikutteeni olen imenyt jo ajat sitten tuolta amerikkalaisilta lauluntekijöiltä, jo 70-luvulla. Sanoituksia olen kehitellyt tässä pitkin matkaa ja saanut niihin ilman muuta vaikutteita paljon suomalaislta suurilta lauluntekijöiltä. En ole fanityyppiä enkä ole tavannut friikahtaa kehenkään erityisesti – ainakaan pitkäksi aikaa.

– Jos mä teen uuden levyn, niin en mä ees hae sinne mitään kauhean mullistavia juttuja. ”Ohrankeltainen kuu” -albumi sisältää jotain vähän friikimpää stuffia. Mattilan Rikun kanssa tuli hiukan kokeiltua perinteisestä radiopopista poikkeaviakin juttuja. Mutta tällä uudella ”Mustaa valkoisella” -levyllä halusin rajata kaiken kokeellisen pois ja halusin että se levy on ihan pelkkää ydintä.

Ketkä ovat suosikkisanoittajiasi tai lempirunoilijoitasi? Keitä laulaja/lauluntekijöitä ihailet?

– Kotimaisista tekstittäjistä ja elävistä vaikuttajista ykkönen on mulle Hector. Pidän myös Nurmion varhaistuotannosta ja Junnu Vainiosta. Ihailen Junnun kykyä kertoa pienten kuvien kautta tosi isoja tarinoita, kaiken maailman ihmiskohtaloita. Runoista en ammenna teksteihini, koska runous ja laulunteksti on aika lailla eri asioita. Sitäpaitsi runoihin sävelletyistä biiseistä tulee helposti ylitiiviitä paketteja.

Miten suomalaisuus kuuluu sinun musiikissasi?

– En ole koskaan mennyt karkuun tätä mollihommaa eli näitä laulelmia. Molliralli, tämmönen Rautavaaran ja Helismaan henkinen systeemi sopii hyvin suomalaisen sielunmaiseman kulissiksi. Mutta nykyään teen mollibiisejä harvemmin kuin ennen. Jotenkin molli tuntuu niin vetelältä. Duurissa on ryhtiä.

Oletko ikinä ajatellut, että rytmit voisivat tehdä mollista duurimaisemman?

– En oikein tiedä. Mun biisit perustuu useimmiten suoraan peruskomppiin. Musiikillisesti huomaan vaan selvästi viihtyväni nykyään paremmin duurimaailmassa. Yksi perusbiisi, minkä oon ”kirjottanut jo vaikka kuinka monta kertaa” on semmonen puolihidas duuriballadi.

Ketkä ovat hengenheimolaisiasi suomalaisessa musiikkielämässä?

– Tekstittäjistä ainakin Timo Kiiskinen ja ehkä vähemmän tunnettu Teppo Nuorva, erittäin hyvä tekstittäjä, jonka soisi enemmän tulla esille. Yllättävää on ollut huomata, että tunnen hengenheimolaisuutta myös Gösta Sundqvistin kanssa. Göstan tekstit kertovat marginaalisemmista tyypeistä. Mun missio on taas kertoa tavallisista keskiluokkaisista ihmisistä.

Olet ollut päivätyössä Warnerin tuotantopäällikkönä vuodesta 1994. Mitkä ovat tulevaisuuden suunnitelmasi (oma tuotanto/tuottajan työ)?

– Omassa tuotannossa tulee taas pitkä tauko, koska ”Mustaa Valkoisella” on vielä tuore. Tuotantopäällikön työ Warnerilla täyttää mun päivät niin totaalisesti, etten mä itse oikeestaan voi muuta tehdä kuin jonkun verran tekstejä. Mä paimennan meidän artistien levytysprojekteja ja uraakin ja seuraan biisien valmistumista tiiviisti. Tekstit käydään tarkkaan läpi. Monia mielenkiintoisia projekteja on vireillä. Ensi vuonna julkaistaan mm. Maija Vilkkumaan ja Zen Cafen seuraavat levyt ja molemmat ovat urallaan erinomaisen mielenkiintoisessa tilanteessa. Tulossa on myös uudet albumit The Crashilta ja Maaritilta. Ja monia monia muita. Edessä on tuottajanurani työteliäin vuosi.

– Vastaavan tuottajan roolissa mä sparraan levytettävän matskun valmiiksi ja autan artistia saamaan itsestään parhaan mahdollisen irti luomistyössään. Studioon en useinkaan mene. Tilanne on siellä yleensä niin herkkävireinen, että on parempi, että artisti ja varsinainen studiotuottaja tekevät rauhassa työtä keskenään. Erityisen vaivannäön kohde on aina uuden artistin eka sinkku, koska sehän viitottaa jatkon.

Oletko iloinen Himin, Bomfunkin ja Daruden menestyksestä? Miten se on vaikuttanut suomalaiseen musiikkielämään?

-Tottakai mä oon iloinen. Nyt Suomeen katsotaan ja suomalaista musiikkia kuunnellaan aivan erilaisella korvalla kuin aikaisemmin. Pitkäänhän se kestikin. Alkoi jo tulla pientä kramppia ja eräänlainen ”jo se nyt on perkele ” -mentaliteetti. Wigwam ja Hurriganes aloittivat maailman valloituksen jo joskus 70-luvulla. Levy-yhtiöiden rekrytoinneissa muutos näkyy.Tänä päivänä voidaan kiinnittää semmosia bändejä, joita ennen ei ois voinut ajatellakaan. Nyt voi laulaa englanniksi ihan huoletta ja saada diilin ja jopa myydä ihan hyvin. Nyt ollaan tultu siihen tilanteeseen, että tiettyjen alakulttuurien musa on kypsynyt mainstream-asteelle ja koko juttu on muuttunut kaupallisesti merkittäväksi. Darude ja Kemopetrolkin ovat hyviä esimerkkejä. Silti fakta on se, että 80% julkaistuista levyistä tuottaa tappiota ja vain murena huimasti voittoa. Miljonääripoppareita Suomessa ei vielä montaa ole.

Mitä haluaisit sanoa tulevaisuuden musiikintekijöille?

-Vaikka maailma muuttuis kuinka ja tulisi mobiilidownloadit ja lan-väylät ja pelit, niin hyvä biisi pysyy. Teknologia ja on jo nyt käynyt huiman murroksen, mutta tämä lainalaisuus ei ole mihinkään muuttunut. Ihmiset ihastuvat aina koskettavaan musiikkiesitykseen, eivät pelkkään teknologiaan. Siksi lauluntekijöillä ja tuotantotyypeillä riittää haastetta tulevaisuudessa samaan tapaan kuin tänäänkin.

Sanamaalari ja moderni realisti

Myöntäessään vuoden 2000 Juha Vainion Rahaston tunnustuspalkinnon, 30.000 mk, Pekka Ruuskalle raati perusteli valintaa mm. näin:

”Pekka Ruuska on tehnyt lauluja 1970 luvulta lähtien. Suomalaiset tuntevat hänet ennen kaikkea laulusta Rafaelin enkeli, joka syntyi Pariisissa huhtikuussa 1989. Hän on tässä kuten monessa muussakin tekstissään maalari tai valokuvaaja, joka tekee tarkkapiirteisiä havaintoja lähiympäristöstään. Hän on löytänyt omaksi lajikseen pieniin kuviin ja tarinoihin pelkistämisen, jossa yksityiskohtiin tarkentamalla hahmotetaan elämän suuria linjoja.

Pekka Ruuska on tehnyt tekstejä paitsi itselleen myös monille muille esittäjille, Essi Wuorelasta (mm. Naimisiin 1994) Laura Voutilaiseen (mm. Teethän sen 1996) ja Dannystä (mm. Hetken Onni 1996) Leideihin (mm. Leidit lavalla -kiertueen tunnuslaulu Nää laulut rakkaudesta soi 2000). Viime syksynä hänen sanoittamansa, Veikko Samulin säveltämä ja Lea Lavenin esittämä Nyt kun oot mennyt voitti Syksyn sävel -kilpailun. Näissä teksteissä Pekka Ruuska on siirtynyt rock-lyyrikosta lähemmäksi iskelmää ja häntä voidaankin pitää yhtenä tämän ajan suomalaisen iskelmälyriikan uudistajana ja sen modernina realistina.”

Juha Vainion Rahasto on perustettu 1990. Rahastoa hallinnoivat Kotkan Meripäivät Oy sekä Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry. Hallituksen puheenjohtajana toimii Kotkan kaupunginjohtaja Hannu Tapiola. Myös Juha Vainion perikunta on edustettuna hallituksessa.

Rahaston tunnustuspalkinnon ovat aikaisemmin saaneet: Juice Leskinen (1991), Hector (1992), Vexi Salmi (1993), Pertti Reponen (1994), Heikki Salo (1995), Gösta Sundqvist (1996), (Martti Syrjä 1997), Tero Vaara (1998) ja Tuomari Nurmio (1999).

Arktisen musiikin velho

Julkaistu


– Kiinnostus mytologioita kohtaan on
tullut luonnollisena sivutuotteena.
Musiikilliset ajatukset ei olisi syntyneet,
ellei olisi tuntenut näitten etnisten ryhmien
mytologioita ja maailmankuvaa.

Mies oli kitaristina legendaarisissa yhtyeissä Soulset ja Karelia, ja on pelannut sen jälkeen lukuisissa mainetta ja kunniaa niittäneissä joukkueissa mm. ”Paroni” Paakkunaisen ja Edward Vesalan kanssa. Ilpo tunnetaan myös innostuksestaan alkuperäiskansojen musiikkiin; mieleen muistuu esim. yhteistyö Nils-Aslak Valkeapään kanssa.

Viime vuodet Saastamoiselta ovat menneet kunnianhimoiseen suurprojektiin, oopperatrilogiaan, jota on esitetty Lapin Äkäslompolossa. ”Velho” kantaesitettiin 1993, ”Riekko” 1996, ja ”Käärme” 1999. Trilogiasta on juuri julkaistu tupla-cd, ”Velhon aika – The best of Velho trilogy”.

Mitä oopperasäveltäjälle kuuluu?

– Tulin eilen Lapista. Tämän kesän esitysjakso oli 14. elokuuta alkaen tähän asti; päätösjakso 10 vuoden periodista. Tein Velhon sävellyssopimuksen kesällä -90 ja oikeastaan vasta nyt työ on päätöksessään, eli kaikki korjaukset on tehty – poistot ja lisäykset on kohdallaan.

– Kovat suunnitelmat on, että koko trilogia vedetään ensi kesänä kahtena viikonloppuna putkeen. Talous on täysin auki, mutta ihmisillä on siellä henkinen kantti niin vahva, että olen vuorenvarma että ne hankkii siihen rahoituksen tavalla tai toisella. Jos sitä ei tehdä, niin saattaa mennä monta sukupolvea ennen kuin vastaavaa ilmiötä ainakaan suomalaisessa musiikissa nähdään. Kolmen oopperan trilogia peräkkäin, 6 tuntia musiikkia kolmena iltana. Eikä se toisaalta edellytä kuin loppuunmyytyjä katsomoita joka illalle.

Paitsi että olet säveltänyt ja ollut muutenkin suunnittelemassa produktiota, soitat siinä Pohjantahti-orkesterissa.

– Mä toimin kapellimestarina – mun paikka on pikemminkin siellä bändikodassa kuin yleisön joukossa arvioimassa lopullista soundia. Koska tää musiikki ei ole ihan jokapäiväistä tavanomaista peruskamaa, vaan sisältää sekarytmejä ja muuta, niin en ole oikeastaan luottanut kehenkään niin paljon että voisin säveltäjänä istuutua penkille.

– Kapellimestarina toimiminen ei tuommosessa tapauksessa ole mikään helppo nakki. Bändi on kuitenkin sen verran pieni, että bassoa soittaessani kykenen liidaamaan sen – ja itse asiassa tällä tavalla bändi liidaa koko musiikkia. Kuoron johtaja on yleisön takana, ja meillä on monitori joitakin hänen antamiaan merkkejä varten. Kuoronjohtaja kuuntelee bändiä – täähän on kuitenkin selkeästi rytmimusiikkia, laajassa mielessä ymmärrettynä.

Olet myös musiikkitieteilijä, fil. lis., ja julkaissut tutkimuksia ja artikkeleja.

– Gradu-työni valmistui 1994, eli kesken Riekon sävellystyötä, ja lisensiaattityön tein saamelaismusiikista 1998. Materiaalia olen kerännyt 1970-luvun alusta saakka. Mulla oli itse asiassa 20 vuoden työn tulokset tiivistettävänä tähän tutkimusmuotoon. Ja tietysti artikkeleita ja pienempiä esitelmiä.

– Sitten olin mukana Kuolansaamen musiikin tutkimusprojektissa, joka toimi yhteispohjoismaisella rahoituksella Tromssan yliopiston aloitteesta. 600 laulettua esitystä tallennettiin 1994-97 Venäjän Kuolan saamelaisilta. Noin 200 niistä olen myöskin nuotintanut, eli ovat periaatteessa valmiita kirjaksi. Mä teen puolipäivätoimisesti tätä työtä siinä ohessa.

Puolet ajastasi menee tieteeseen ja puolet taiteeseen?

– Näinkin voi sanoa; gradukin oli pakko tehdä loppuun, koska läksin Helsingistä hum. kandina aikoinaan Kajaanin Big Bandiin kapellimestariksi. Voi todella sanoa, että mikä soittaen tulee, se tieteen tutkimukseen menee!

– Nyt ei ole yhtään sävellystilausta eikä apurahaa päällä. Houkutus olisi suuri saada väitöskirja aikaiseksi. Toki tekijänoikeuskorvauksilla tässä eletään jonkin aikaa, mutta mietin nyt viikon pari miten edetään… Puhun saamelaismytologiasta Joensuussa shamaanirummunrakentamiskurssilla.

– Kiinnostus mytologioita kohtaan on tullut luonnollisena sivutuotteena. Musiikilliset ajatukset ei olisi syntyneet, ellei olisi tuntenut näitten etnisten ryhmien mytologioita ja maailmankuvaa.