Suomalaisen gospelin palkittu uudistaja

Lasse Heikkilä Haastattelu

Suomalaisen gospelin palkittu uudistaja

Heikkilän Lasse aloitti soittamisen parivuotiaana ja sävelsi varhaisimmat teoksensa seitsemän ikäisenä. Miehen vajaan 40 vuoden monipuolisesta musiikkiurasta voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan. Toistaiseksi merkittävimpänä teoksenaan hän pitää "Suomalaista messua", jonka on nähnyt jo yli 35.000 ihmistä.

– Omia levyjä mulla on 11 ja noin yhdeksänkymmentä
on sellaisia äänitteitä, joissa olen jollain lailla mukana.
Kaikki viedään käsistä mitä vain saan valmiiksi.

Heinäkuussa Golden Gospel-palkinnon saaneen Lassen uravalinta oli itsestäänselvä pienestä pitäen.

– Vanhemmat ovat kertoneet, että kiinnostukseni kotoa löytyviin soittimiin oli vahvaa jo kaksivuotiaana. Musiikillinen putkeni alkoi siitä.

– Teini-iässä alkoi bändiharrastus joten tietysti kaikki bändisoittimet tulivat tutuiksi. Selloakin soitin jonkin aikaa. Joukko muitakin soittimia on viihtynyt käsissä ja huulilla, monitaituri kertoo.

Varmuus siitä, että musiikki liittyy tulevaan ammattiin syttyi 16-vuotiaana. Koulunkäynti ei maistunut, mutta Tampereen Konservatoriosta Lasse sai musiikin teorian ja säveltapailun opettajan paperit. Teoria- ja sävellysopinnot Sibelius Akatemiassa antoivat pätevyyden musiikin maisteriksi

Teatterimaailmasta kerätyt kokemukset näkyvät mieltymyksenä draamallisiin suurteoksiin.

– Pääsin 18-vuotiaana Tampereen Teatteriin kitaristiksi ja avustajaksi Shakespearen ”Venetsian kauppiaaseen”. Olin opiskelemassakin alaa puolen vuoden kurssilla.

Lasse on toiminut harrastajateatteri Sangren taiteellisena johtajana useamman vuoden. Ohjelmistosta löytyy pari omaakin käsikirjoitusta.

– Draamallisen muodon toteuttaminen kiinnostaa myös konsertissa. Jo Gospel Power-yhtyeessä 80-luvulla meillä oli musikaali ”Suojatie”. Konsertin suunnittelussa ajattelen aina klassista draaman teoriaa. Silloin on myös elämystasolla mahdollisuus päästä syvemmälle kuin kolmen-neljän minuutin vedossa.

Käsikirjoitusta Lasse on opiskellut sekä Suomessa että ulkomailla ”vain harrastuksena”.

Lahjat käytössä

Lassen sävellyksiä on toistaiseksi julkaistu äänitteillä noin 150 ja kaikkiaan käytössä on parisataa laulua. Musikaaleja on valmiina kolme, messuja kaksi ja musiikkinäytelmiä yksi. Sävellyksiä on julkaistu myös Ruotsissa, Norjassa ja Japanissa.

– Omia levyjä mulla on 11 ja noin yhdeksänkymmentä on sellaisia äänitteitä, joissa olen jollain lailla mukana. Kaikki viedään käsistä mitä vain saan valmiiksi. Tilauksia ja pyyntöjä on moninkertainen määrä siihen nähden, mitä pystyn tekemään. Levyntuottamistakin olisi vaikka kuinka paljon tarjolla. En pysty tekemään kuin kolmasosan siitä, mitä mulle tarjotaan, mies huokaa.

– Sanoittaminen ei ole mulle luonteva homma ollenkaan. Se on niin työlästä ja hidasta. Pääni ei tuota tekstejä vaan joudun tekemällä tekemään niitä. Mutta jos mulla on vahva message, että tämän haluan sanoa niin sitten kirjoitan tekstin itse. Muuten luotan niihin joilla lahja on luonnostaan. Parhaillaan on työn alla valtakunnallinen rippikoululaisille tarkoitettu laulusarja Kaskisen Anna-Marin sanoihin.

Lassen sovituksia on tallennettu levyille reilusti yli kolme sataa, mm. Pietarin kaupunginorkesterille sekä Jyväskylän opiston sinfoniaorkesterille.

– Pietarin kaupunginorkesterin kanssa tehtiin Klimenkon Vikille yksi projekti ruotsalaisen kustantajan kanssa. Valitettavasti kapellimestari ei ollut samalla aaltopituudella. Sovituksiini olin tyytyväinen mutta en lopputulokseen.

– Kohokohta musiikkiurallani oli vuonna 1995 – pidin silloin puolentoistavuoden tauon. Etsin Australiassa ja Kaukoidässä itseäni ja paikkaani. Sen jälkeen myös musiikin merkitys muuttui. Nykyään se on työkalupakki, josta otan työkalut tarvittaessa. Musiikilla ei enää ole minulle samaa itseisarvoa kuin aiemmin.

Tauon aikana miehelle selvisi, että musiikki on lahja, joka on hänelle annettu.

– Kyky säveltää ei ole oikeastaan ollenkaan omaa ansiotani. Aiemmin ajattelin jossain mielessä päinvastoin mutta nyt koen, että minusta täysin riippumattomista syistä tämä lahja on osunut juuri minun kohdalleni. Haluan palvella toisia enkä itseäni musiikin kautta. Sanoohan Iso Kirjakin, että lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.

Persoonallinen tapaus

Lasse on käynyt ulkomailla myös musisoimassa. Australiassa hän oli mukana Klimenkon seurueessa. Japanin kiertueita on takana toistaiseksi neljä. Intia ja Nepalkin ovat tulleet tutuksi.

Pohjois-Koreassa Lasse oli kilpailemassa Leo Louhivaaran kanssa kolmen kappaleen ohjelmistolla. Vierailu ei kuitenkaan ollut musiikillisesti antoisa.

– Kokemus oli silti hyvin herättävä kaikessa järkyttävyydessään. Se opetti arvostamaan Suomea, omaa kulttuuria ja jopa meidän poliittista järjestelmäämme. Soitimme kolme kappalettamme kahden viikon ajan vähintään kerran päivässä paikalle komennetulle yleisölle. Kilpailuksi naamioidun propagandatilaisuuden tarkoituksena oli antaa meille vierailijoille käsitys Pohjois-Korean kukoistuksesta. Omat kansalaiset saivat nähdä kuinka maailman huipputaiteilijat tulevat juhlimaan hallitsijan syntymäpäivää.

Jos on Suomessa kiertäminen raskasta niin vielä raskaampaa se on ulkomailla. Lasse aikookin pysyä toistaiseksi kotimaassa. Enimmäkseen kristillisissä piireissä vaikuttanut Heikkilä ei vedä rajaa hengellisen ja maallisen elämän tai taiteen välille.

– Ei mulla ole mitään hengellistä ja maallista elämää vaan se on sitä yhtä ja samaa kaikki.

-Projekteissani tosin tuntuu olevan aina tietynlainen skandaalinkäry. En tiedä mistä se tulee mutta aina se tulee. ”Suomalaisen messun” paritanssit ovat olleet joillekin kova paikka. Mutta ei kohu ole mun syytäni, enhän ole tehnyt niitä koreografioita. Silti jokaisesta projektistani löytyy jotain mihin on tartuttu, Lasse naurahtaa.

Hänen mielestään kuitenkin paras laatuetiketti teoksille on, jos löytää oman rehellisen sydämen äänen, jossa on oma persoona kuultavissa.

Projekteja riittää

Suunnitelmissa Heikkilällä on lukuisia projekteja. Kaikkia ei millään ehdi toteuttamaan siitäkään huolimatta, että osa niistä on jo aloitettu. Yksi projekti tuntuu olevan ylitse muiden:

– Mulla on olemassa Japanin 1900-luvun historiaan ja henkiseen tilaan pohjautuva musikaalin käsikirjoitus, tai siis toistaiseksi valmiina on vain synopsis. Haaveeni on, että se joskus toteutuisi.

– Kiertueiden lisäksi Japanissa on julkaistu tuotantoani ja olen saanut sieltä yhteistyökumppaneita. Ystäväni Chu Kosaka on tehnyt täällä levyä ja käyttänyt muusikoitani ja minä olen ollut Japanin rock-klubeilla soittamassa hänen kiertueellaan.

Kosakan tuottaja-vaimo on kiinnostunut Lassen Japani-musikaalista. Kiinnostuneita oli muitakin kun Heikkilä kävi pari vuotta sitten paikan päällä esittelemässä unelmaansa.

– Mulla ei ole vielä japaninkielistä käsikirjoittajaa mutta sellainen on haussa, vinkkaa Lasse.

– Chu Kosaka tulee vaimoineen Suomeen marraskuussa. Silloin mahdollisesti tehdään jo aikatauluja ja projekti pääsee alkuun.

Muitakin projekteja on menossa. Vuodenvaihteessa perustettu Heikkilän johtama yhdeksänkymmenen hengen kuoro julkaisi toukokuussa hengellisen CD:n ”Jeesus Kristus elää”.

– Se on otettu vastaan todella hyvin: Kahden tuhannen kappaleen ensipainos myytiin kolmessa viikossa, Lasse iloitsee.

Eniten maestroa kuitenkin työllistää kansanperinteeseen pohjautuva musiikki- ja tanssiteos ”Suomalainen messu”. Tilauksia on ensi vuoden lokakuulle asti.

– Se on merkittävin teokseni. Merkittävyys tulee myös palautteen kautta ja messusta olen saanut sitä paljon. Vielä seitsemänkymmenen esityskerran jälkeen esitys tuntuu edelleen tuoreelta. Jo ensimmäisen laulun aikana alkaa lattia yleensä kastua – katselen sitä lavalta ja kyllähän se koskettaa.

– Laulustani ”Missä kulkee isät maan” olen saanut paljon palautetta. Viime kesänä tuntematon nainen tuli itkien kiitämään minua. Kahden lapsen äiti kertoi, että ennen ”Suomalaista messua” heidän pojillaan ei ollut oikeastaan isää lainkaan. Kyseinen biisi antoi lapsille isän takaisin – ja levyn kuunneltuaan mies oli vienyt sen työpaikalleenkin kuunneltavaksi.

– Tämmöistä palautetta kuunnellessa ymmärtää, miksi on saanut musiikin lahjan. Sen kautta voi auttaa, lohduttaa ja rohkaista lähimmäisiä.

Kesään mennessä ”Suomalaisen messun” oli nähnyt yli 35 000 ihmistä vaikka se on tietyllä tavalla marginaalimusiikkia.

– Miksei sama voisi tapahtua Japanissakin. Mutta se asia ei enää ole mun käsissäni. Teen vaan niin hyvää musiikkia kuin pystyn, muut vastaa sitten muista jutuista.

Koska Lasse on multi-instrumentalisti, messun esityksissä hän soittaa kokoonpanon mukaan joko hanuria, kitaraa tai lyömäsoittimia tai sitten laulaa. Erilaisten keikkojen määrä vaihtelee vuosittain paljonkin riippuen siitä paljonko aikaa jää säveltämiseltä ja levyjen tuottamiselta.

– Aina se kuitenkin menee yli kahdensadan. Se on mahdollista, koska en ole vakituisessa työssä. Jäin vuonna -95 vapaaksi taiteilijaksi. Saan tehdä kaiken oman aikatauluni mukaan. Ja koska toistaiseksi olen vanhapoika niin kyllähän sitä aikaa on, Lasse virnistää.

Elvistä tarvitaan

Vapaa-aika on luovalle ihmiselle tärkeää.

– Tunnen itseni hyvin joten ensimmäisenä merkitsen tyhjään almanakkaan lomat. Tiedän mihin sijoittuu paras luomiskauteni ja milloin olen väsynyt. Kesällä ei oikein synny luovia juttuja joten teen pelkästään mukavia keikkoja silloin tällöin. Mitään tilaustöitä en ota vastaan.

– Olen käynyt pitkän tien ennenkuin opin rytmittämään vuoden. Pari kertaa kävin todella syvällä väsymyksen kanssa.

Elvikseen Lasse liittyi kymmenisen vuotta sitten. Hän pitää yhdistystä välttämättömänä ja on tosi tyytyväinen toimintaan.

– Kyllä taiteilija arvostaa sitä, että vähällä vaivalla saa tietoja kilpailuista ja apurahoista. Tai käytännön vinkkejä siitä, miten Suomessa voi hoitaa musiikkiyrittäjyyttä.

– Luen tiedotteet ja mielelläni osallistuisin kokouksiinkin jos vain ehtisin. Mulla on kalenteri aina täynnä noin vuodeksi eteenpäin ja yleensä mulla on jo jotain merkitty allakkaan kokouspäivinä.

Nähdäänkö maestroa tämän vuoden pikkujoulukarkeloissa?

– Kalenteri on vielä tyhjä joulukuun 13. päivä. Saatan tullakin paikalle, jos TV 2:n ”Sydämeeni joulun teen”-joulukonserttinauhoitus ei osu juuri siihen. Oon ollut siellä kapellimestarina vuodesta -96 lähtien, joskin viime vuosi jäi väliin messukiertueen takia. Lasse on saanut paljon hyvää palautetta kotisivuistaan. Niitä voi käydä vilkaisemassa osoitteessa www.lasse.net. Siellä voi kuunnella myös näytteitä miehen levyiltä.

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 3/2000

Selaa lehden artikkeleita