Kaleniuksen musiikillisessa historiassa ei voi sivuuttaa kodin ja kouluvuosien merkitystä. Isä oli tanssimusiikkia soittava basisti, ja innokas poika sai polkaistua soitinopintonsa käyntiin Äänekosken musiikkiopistossa.

– Meillä oli kotona soittimia, joiden pariin hakeuduin jo varhain. Yläastevuosina sitten roihahti. Meitä oli musaorientoitunut kaveriporukka ja alettiin soittaa yhdessä.

Sytyttävän ensikosketuksen lauluntekemiseen Kalenius sai riparilla Punaisen laulukirjan (Nuoren seurakunnan veisukirja) myötä. Jaakko Löytyn, Anna-Mari Kaskisen, Pekka Ruuskan, Pekka Simojoen, Jouko Mäki-Lohiluoman ja monien muiden laulut tekivät lähtemättömän vaikutuksen.

– Jäin riparin jälkeen pyörimään seurakuntapiireihin. Uskon myötä alkoi voimakas elämänmuutos. Aloin kirjoittaa omia biisejä ja ahmin raskasta teologista kirjallisuutta. Tuli melko mustavalkoinen tapa katsoa asioita ja selittää maailmaa kapean putkilon läpi. Se sopi siihen vaiheeseen ja toimi innoittajana kirjoittamiselle.

– Mullahan oli ”totuus” näpeissäni ja sen myötä vahva missio kirjoittamiselle. Oli paljon julistettavaa. Ihan kuin punkissa, kun tulee se, että mulla on tämmönen yhteiskunnallinen message.

Ensimmäisiä biisejä treenattiin lähinnä omaksi iloksi. Joitakin esiintymisiä oli seurakunnan nuorten illoissa. Yksi merkittävä laulu kuitenkin syntyi jo tuolloin.

– Mua pyydettiin säveltämään Maaria Leinosen runo Niin paljon pimeää pelättävää. Biisi tuli loppunumeroksi huumeiden vastaiseen musikaaliin, jonka kanssa kierrettiin Keski-Suomea. Kun näin, miten ihmiset pyyhki silmäkulmiaan, sain tuntuvan vahvistuksen laulujen merkityksestä. Tajusin, että hitsi, näitähän voi tosiaankin tehdä.

Ammattimuusikoksi – kiitos ei

Vuonna 2000 perustettiin gospel-bändi Turvakytkin ja ryhdyttiin tekemään musiikkia vakavammin. Keikkoja oli kouluissa, seurakunnissa, kirkoissa, urheiluhalleissa ja tapahtumissa. Parhaimmillaan soitettiin 10 000 hengen yleisölle. Kalenius oppi yhtyesoiton sekä keikkailun ja sai ensimmäisen kosketuksen studiotyöskentelyyn sekä levyn tuottamiseen. Turvakytkin teki kolme albumia Kaleniuksen sävellyksistä ja sanoituksista.

Armeijassa ollessaan Kalenius soitti kitaraa ilmavoimien soittokunnassa ja päätti silloin, ettei hänestä tulisi ammattimuusikkoa. Musiikki saisi olla teologista kiinnostusta tukeva harrastus. Kalenius opiskeli sosionomiksi ja kirkon nuorisotyön ohjaajaksi ja tuli musiikillaan tunnetuksi gospel-piireissä.

– Tein marginaalista musiikkia, jonka avulla ei ollut pyrkimystä menestykseen. Turvakytkin ei miettinyt musabisneshuolia vaan korkeintaan sitä, miten saatais levy tehtyä. Keikkojakin tehtiin selkänahasta, ei niistä juuri liksaa käteen jäänyt. Levymyynnit oli kyllä yllättävän hyviä ja Teoston asiakas olin, joten olihan sieltä tulevat tilitykset hyvä lisä opiskelijabudjettiin.

Bändi kuoli luonnollisesti ja sen viimeinen keikka oli toukokuussa 2006. Bändin jäsenet asuivat jo eri puolilla Suomea ja keikoilla käyminen oli työlästä. Lisäksi Kaleniuksen mieli myllersi.

– Bänditekeminen alkoi palosta julistaa, ja jo viimeistä levyä tehdessä olin kriisissä itseni kanssa. Mikä tää koko jutun idea onkaan?

Kuka minä olen?

Tarve jatkaa musiikin tekemistä oli kuitenkin voimakas. Keikkailusta oli muodostunut nautinnollinen tapa elää ja olla, ja niinpä Kalenius kasasi uuden bändin ja lähti taas keikoille. Laulunteko puolestaan liittyi vahvasti omaan identiteettiin ja siksi sen oli jatkuttava.

– Laulujen kautta piti prosessoida sitä, että missä nyt taas mennään. Oman hengellisyyden suhteen tuli kriisejä ja huomasin, että ehkä  maailma ei ookaan vain mustia ja valkoisia sävyjä, vaan sinne mahtuu kirjavampaakin aluetta. Tämä alkoi kuulua lauluissa.

Uusia lauluja syntyi sen verran, että Kalenius päätti tehdä levyn ja otti yhteyttä tuottajaystäväänsä Ville Riippaan, jonka kanssa otettiin ensiaskeleet kohti soolouraa. Albumi Jäljet (2007) tehtiin HIP Studioilla.

– Ville buukkas studion ja soittajat. Se oli mun ensimmäinen kosketus ammattimuusikoihin. Ymmärsin tuolloin tekeväni omaa juttuani. Levy tuli tehtyä ihan liian hätäsesti, mutta oon antanut sen itselleni anteeksi, koska se oli tavallaan myös osa mun kasvuprosessia.

– Tekijyyteni taustalla on tapa etsiä vastausta kysymykseen, kuka minä olen. Myönnän, että tekemiseni vahvoina pilareina on terapeuttiset vaikutteet, oman mielen prosessoiminen, tapa hahmottaa maailmaa. Vasta myöhemmin tulivat viihteelliset ja teolliset näkemykset tämän prosessin kylkeen.

Parisuhdebiiseillä Kaiku-talliin

Kalenius teki levyn myötä joitakin keikkoja. Uusia lauluja syntyi, ja enenevässä määrin myös parisuhdekiemuroita käsitteleviä. Kaikille biiseille ei ollut käyttöä omassa ohjelmistossa, joten Kalenius lähetti muutaman Universalille. Aikoihin ei kuulunut mitään, sitten Okko Laru soitti ja pyysi käymään.

– Kun menin tapaamiseen vastassa olikin Hannu Sormunen, joka oli siis mun eka kosketus isoon levy-yhtiöön. Gugi Kokljuschkin tuli myös moikkaamaan ja kysyi, oonko tavannut Pekka Ruuskaa. Olin kyllä kätellyt Pekkaa HIP Studioiden käytävällä ohikiitävässä hetkessä. Ei sen kummempaa.

Myöhemmin Kalenius rohkaistui soittamaan Ruuskalle, joka olikin juuri perustamassa omaa firmaa, Kaiku Songsia. Kalenius päätyi Kaikuun.

– Mulla oli tuolloin käynnistymässä voimakas irrottautuminen hengellisestä kehyksestä sen fundamentalistisessa mielessä. Auktoriteettien luoma paine oli toiminut aikanaan innoittajana tekemiselleni, mutta sen aika oli ohi. Oli pakko lähteä etsimään omaa ääntä ja omaa elintilaa. Kun teet niin, alkaa paukkumaan. Jouduin kiistatilanteisiin ja gospelympyräni sulkeutui. En kuitenkaan oo koskaan tehnyt takinkääntöä, ei ollut tarvetta sanoutua irti. Oon nähnyt kaiken mielettömänä rikkautena.

Kalenius onkin palannut kirkkoympäristöön pitämään lauluntekijäklubia.

– Ei kirkossa, vaan kirkolla, johon luodaan olohuonetunnelma kerran kuussa. Idea on saada vieraiksi kansan tuntemia laulajia ja lauluntekijöitä, jotka ovat musiikillaan luoneet merkityksiä ja koskettaneet ihmisiä, oli se sitten viihdemusaa, iskelmää tai poppia. Kirkon Ulkomaanapu ja Lauttasaaren seurakunta ovat avaralla mielellä mukana. Oon mielettömän innoissani. Yksi unelmani on, että klubi voisi lähteä Lauttasaaresta myös maakuntakiertueelle.

Kaiku kustansi ja Universal julkaisi Kaleniuksen Ihminen on ihmisiä -albumin vuonna 2011. Seuraava soololevy ilmestyy ensi syksynä. Siihen on musiikki tuotettu yhdessä Simo (Jurek) Reunamäen kanssa.

– Biisit on pääpiirteittäin omasta kynästä ja syntyneet teksti edellä, kuten aina.

Luova perhe

Kalenius ei ymmärrä tallikirjoittajan ja freelancerin vastakkainasettelua. Kummassakin on puolensa. Kun tekee työnsä hyvin, on yhtä suuri mahdollisuus toteuttaa ammattiaan kummallakin tavalla.

– Mulle plussaa Kaiku-tallissa on, että meillä on Ruuskan kanssa hyvä valmentaja-tekijäsuhde. Hänen kanssaan olen käynyt läpi aikamoiset tekijäprosessit. Pekka on ensimmäinen ihminen, joka kuulee mun demot ja antaa rehellisen palautteen. Se ei aina ole toivomani, mutta sitten kun on, niin voi että tuntuu hyvältä. Palautteesta olen oppinut sairaan paljon.

– Vaikka mulla on kotistudiokin, niin tää studioympäristö ja nämä ihmiset täällä muodostavat yhteisen, luovan perheen. Me ollaan ystäviä, jotka jakavat saman asian.

Yhteisöllisyyteen liittyy myös syy olla Elvisin jäsen.

– Pia Perkiö patisti mut aikoinaan Elvisin jäseneksi, hyvä niin. Lauluntekijyys on suuressa määrin yksilölaji, vaikka nykyään onneksi onkin cowriting-sessioita. Lisäksi se on muille ihmisille edelleen aika outo juttu.

– Elvisin tilaisuudet tarjoavat mahdollisuuden kaltaistensa kohtaamiselle. Suurin anti on ajatusten vaihtaminen sekä verkostoituminen. Oon tavannut paljon hienoja tekijöitä Elvisin kautta.

Taivas maan päällä

Vaikka Kalenius keikkailee ja tuottaakin, on hänellä lauluntekijän identiteetti, joka on vahvistunut vähitellen. Artistius on enemmänkin henkireikä, joka toki välillä voi kasvaa rooliltaan isommaksikin.

– Asia, jota ilman en voisi elää ja hengittää, on lauluntekijän tapa katsoa maailmaa. Oon koko ajan sen äärellä. Sisällöllinen rikkaus musiikissa on edelleen tärkeä. Pyrin kirjoittamaan musiikkia aiheista, jotka koskettavat ihmisen syvintä. Tekemisessä puhun myös siitä, miten voin laulujen kautta löytää vuorovaikutuksen yleisöön. Jatkuva vuorovaikutuksen etsiminen on mulle tekijyyden ydintä.

– Viihteellisyys arvona oli pitkään punainen vaate. Tänä päivänä se on yksi hienoimpia käyttövoimia, mitä musiikilla voidaan saavuttaa. Näkemykseni pop- ja iskelmäkulttuuria kohtaan on heittänyt täysvoltin, ja se on johtunut askelistani mukavuusalueeni ulkopuolelle. Oon nähnyt kun ihmiset on tanssiessaan lähellä toisiaan tai muilla keikoilla kokemassa isoja tunteita heille merkityksellisen musiikin kautta.

– Mulla on musiikissa taivas laskeutunut maan päälle. Jos aikaisemmin kurottelin kohti jotain tuntematonta, niin nyt tuntematon on niissä viitekehyksissä, joissa milloinkin työskentelen. Kaikessa on löydettävissä se, miten kohdataan ihminen.

Kun Kalenius tekee lauluja muille artisteille, hän nauttii hyppäämisestä erilaisiin musiikillisiin maailmoihin.

– Kohtaan monia artisteja monine toiveineen ja taipuisuutta on pitänyt opetella. Mulla ei edes gospelaikoina ollut musiikillisia tiukkoja raja-aitoja. Oon sekakäyttäjä. On silti ajanjaksoja, jolloin uuvahdan muille tekemiseen. Rönsyilen vähän joka suuntaan ja haasteeni onkin oman jutun kirkkaana pitäminen.

Pelkkien levy-yhtiön antamien liidien mukaan kirjoittaminen on haasteellista ja siksi Kalenius mielellään mahdollisuuksien mukaan tutustuu artistiin, jolle biisiä tekee. Tekstejä hän kirjoittaa kitsaasti muille kuin itselleen.

– Oon etuoikeutettu, koska oon saanut tehdä yhteistyötä sellaisten tekstittäjien kanssa, joilla homma on niin hyvin hallussa, että voin vain ihastella ja ihmetellä. Katson tekstit tarkasti. Ei ole automaatio, että teen kaiken, mitä eteen tupsahtaa. Mulla on säveltäjänä vähän paha taipumus tulla tekstin tonteille, pyrin sanomaan jos on sanottavaa.

Muuttuva oma ääni

Tekemisen ammatillinen puoli on avautunut hitaasti ja sen myötä Kaleniuksella on valtavasti uusia unelmia.

– Haluan löytää oman musan tekemiseen vahvan henkisen maailman, joka on tätä päivää. Toivon, että uskaltaisin olla rehellinen sisimpäni palolle, etten tekisi toisarvoisista syistä. Oon mä vielä metsässä sen kanssa, on paikkoja joissa pitäisi istahtaa kivelle ja todeta, että tässä mä oon kotonani. Oma ääni on vielä niin muuttuva. Haluan raivata tilaa ja aikaa sen löytymiselle.

– Meidät on helppo kategorisoida, laittaa leima otsaan. Musabisnes on tähän oiva. Tuo tulee sieltä ja tuo on tollanen, mutta eihän ihmisyys oo sitä. Meistä on moneksi ja elämä kaikkine vaiheineen tuo omaan ääneen juttuja. Joskus ääni särkyy, joskus se soi entistä kirkkaammin.

Kalenius elää tälläkin hetkellä suurissa mielen prosesseissa. Näkökulma syvenee ja laajenee koko ajan. Hän varoo päätymistä liukuhihnatehtaaseen, jossa näkökyvyn menettää.

– Mulla on mieletön tarve olla herkkänä sille, ettei olis ainoastaan itsessä kiinni, vaan näkis avarammin, rikkaammin ja uskaliaammin. ”Amerikan-setäni” JJ Cale on sanonut, että musiikki syntyy elämästä, ei elämä musiikista. Se menee mulla just näin. Musiikillani on vahva kosketuspinta johonkin itse tai lähipiirissä elettyyn, tai johonkin asiaan, jonka äärelle on pysähtynyt. Jos pystyn kirjoittamaan sen taitavasti lauluun, avautuu ikkuna kuulijoillekin.

– Edellisellä levylläni on biisi Ikävää, joka kertoo vanhempien erosta lapsen näkökulmasta. Omat vanhempani erosivat, kun olin aikuisuuden kynnyksellä, mutta latasin lauluun voimakkaasti oman prosessointini. Olen huomannut laulua esittäessäni, että aika moni kaivelee nenäliinoja esiin.

Luovuusympyrässä

Kalenius on monen musiikintekijän tavoin käynyt läpi ajatuksia lopettamisesta ja alan vaihtamisesta.

– Ne liittyy enemmänkin epätoivoon toimeentulon suhteen. Kun on kaksi lasta, niin tajuaa, miten paljon helpompi olis luoda ympäristö, jossa asiat näyttäytyis varmempina, kuin mitä ne todellisuudessa ovat. Tuttua on myös se, että samalla kun on voimakas sanomisen palo, niin ajattelee, että voispa nää aivot jättää narikkaan ja tehdä jotain fyysistä, vaikkapa raksahommia, jossa tuloksetkin näkyy nopeammin.

– Nuo on kuitenkin ohikiitäviä ajatuksia, en ota niitä vakavasti. Firmoissa on tapana piirrellä fläppitauluille kaikenlaisia käkkyröitä. Oon antanut itselleni luvan tyytyä yhteen ympyrään, jossa lukee luovuus ja jonka sisäpuolella mun on hyvä olla. Silloin myös muilla mun ympärillä on hyvä. Jos elintilani ympyrän sisältä viedään, sitten pakottaa. Kun esimerkiksi tein Kaiulle kustantamotöitä 2009–2011, niin operoin paljon bisneksessä ja se oli pois luovuusympyrästä.

Joskus pitää kuitenkin ottaa itsensä irti luovuudesta ja haahuilla kotona kahvia keitellen, ilman ainuttakaan ajatusta.

– Tunnen äärimmäisen suurta kiitollisuutta, että saan tehdä mielestäni maailman hienointa työtä ja että oon saanut kulkea näin kummallisen reitin musiikintekijäksi. Kun tekee kiitollisuuden kautta, niin tekemistä ei koe raskaaksi.

---

Omat levytykset (säv. ja san.)
Gloria, single (Universal Music, 2012) 
Ihminen on ihmisiä, mm. biisit Me ollaan, Vieläkö rakkaus kantaa, 
Jos sinä olet, (Universal Music, 2011)
Jäljet (Message Records, 07)