Lauluntekijä ja tarinaniskijä ilman suunnitelmaa B

Esa Eloranta Haastattelu

Lauluntekijä ja tarinaniskijä ilman suunnitelmaa B

Pikkupoikana Esa Eloranta päätti ryhtyä rocktähdeksi, eikä muita suunnitelmia ollut. Nyt viisikymppisenä hän toivoo, että saisi tehdä vielä pitkään töitä toiveammatissaan lauluntekijänä, artistina ja kitaristina.

”Kunpa vaimo jaksais vielä
rakastaa ja kestää mua
Eikä lapsille saa mitään
pahaa tapahtua
Kunpa terveenä sais olla
ja auto pysyis päällä tien
Näitä töitä vielä riittäis
kun tunnossa oon voimien
Nämä toiveet mulla ois
ja joku päivä lupaan olla
valmis täältä pois”

Näin laulaa Eloranta uusimman soololevynsä biisissä Nämä toiveet (säv. ja san. Eloranta).

– Olen saanut paljon kiitosta tästä biisistä. Sen merkitys ihmisille on lämmittänyt kovasti. Se toteuttaa sitä tärkeintä tässä ammatissa. On hienoa saada kontakti ihmisiin.

Oulun poika

Esa Eloranta syntyi Ouluun vuonna 1963. Isän työt veivät perhettä maailmalle: puolitoista vuotta asuttiin Länsi-Saksassa ja vuosi USAssa. Se on yksi syy siihen, että Eloranta kiinnostui amerikkalaisesta rockmusiikista ja hänestä tuli muusikko. Kolikolla on myös toinen puoli, ja se on tiukasti kotimaassa, se on Hurriganes.

– Ensin äänittelin iskelmiä kasetille kymmenkesäisenä, mutta iskelmät jäivät, kun koin Hurriganesin livenä vuonna -75. Silloin päätin, että minusta tulee rocktähti. Poseerasin pahvikitaroiden kanssa huoneeni ikkunan heijastuksissa. Hurriganes-herätys oli niin vahva, että tajusin heti tämän olevan minun juttuni, minun tieni. Ei ollut suunnitelmaa B, oli vain yksi päämäärä. Tosin sointujen opettelu lähti Dylanin biiseillä, joten lauluntekijätyyppinen lähestymistapa oli minulle luontevaa heti alussa. Korva ei osannut erottaa sointuja biiseistä, ja siksi oli helpompaa tehdä laulut itse.

Juuret juurissa

Lopullinen herätys tapahtui vuonna 1980, kun Eloranta kuuli radiosta Bruce Springsteenin The River -biisin. Tarina meni suoraan sydämeen. Hän ymmärsi jokaisen sanan ja hahmotti heti kokonaisuuden. Eloranta muistaa hetken selvästi vieläkin, koska se hallitsee hänen tekemisiään yhä. Springsteenin myötä hän löysi myös paljon muutakin kiinnostavaa: Jackson Brownin, Neil Youngin ja Bob Segerin. Amerikkalaisten singer-songwritereiden musiikki tuntui omalta. Vaikuttajiinsa Eloranta haluaa lisätä vielä pari suomalaista nimeä: Dave Lindholmin ja Tuomari Nurmion.

Viime vuosina Oulusta on tullut paljon laulajia ja musiikintekijöitä maamme eturiviin. Syytä tähän Eloranta ei osaa sanoa.

– Muutin pois Oulusta -86. Koulussani ei panostettu musiikkiin. Sain todistukseen ysin, koska soitin bändissä. 1980-luvulla eri kaupungeilla oli oma identiteettinsä.  Porin identiteetti oli teinirock ja Oulun taas perusrock ja rhytm’n’blues. Meillä kaikki soitti samoja klassikkobiisejä.

Pelle Miljoonan keikka Oulussa sai Elorannan vaihtamaan kielen suomeksi. Syntyi halu tehdä punkahtavia biisejä. Hymykare huulillaan hän muistelee ensimmäistä suomenkielistä tekstiään Poliitikot vittuun.

– Se oli varmaan kova paikka rumpalin ja basistin perheen äidille, joka oli harras uskovainen. Treenasimme heidän omakotitalonsa yläkerrassa.

Garbon synty

Yritys oli pojilla kova. Antti Porkalla oli pieni levy-yhtiö nimeltään Mirror Records. Hän kuuli Elorannan esiintymisen Rattori Lupilla ja halusi tehdä hänen kanssaan levyn. He tekivät singlen, johon Porkka halusi soittajiksi Spiders-yhtyeen jäsenet. Saksofonia kävi soittamassa Jamppa Tuominen.

– Sinkun a-puoli Ainoa herätti kiinnostusta ja soi radiossa. Teimme monien hankalien vaiheiden jälkeen koko albumin, mutta Porkan rahavaikeuksien vuoksi levyä ei koskaan julkaistu. Singlen kanteen jäi mainos: tulossa lp Tuhkimoiden yö. Siihen aikaan minulla oli ensimmäinen kunnollinen bändi Esa Eloranta Encore.

Elorannan läpimurtobändi oli nimeltään Garbo. Nimi löytyi lähes vahingossa, monen päivän miettimisen jälkeen. Eloranta näki kioskilla lööpin, jossa luki, että Greta Garbo täyttää 80 vuotta. Hänestä se näytti hyvältä kirjoitettuna. Samaan aikaan viisikirjaimisia yhtyeitä aloitteli toimintaansa muuallakin Suomessa. Liekö lyhyt nimi ollut enne menestyksestä.

Poika julman maan

Palo päästä tekemään ja soittamaan isommille estradeille kyti vahvasti soittajien sielussa. Bruce Springsteen oli noussut listojen kärkeen, ja suomalainen rock kulki myötätuulessa. Oulussa nämä sekoittuivat keskenään ja Eloranta löysi oman äänensä. Garbo teki demon, joka lähetettiin kolmeen eri levy-yhtiöön.

– Matti ja Teppo olivat nopeimmat vastaajat ja lähettivät meille postissa lentoliput. Heidän toimistonsa oli siisti. Viinereitä oli tarjolla pöydällä ja seinillä roikkui valtavasti kultalevyjä. Tästähän olin haaveillut. Poika julman maan oli se ratkaiseva biisi. Springsteen oli breikannut ja se osui sopivaan hetkeen. Matti ja Teppo ajattelivat, että tarvitaan suomalainen Springsteen. Demo julkaistiin semmoisenaan, koska he katsoivat tason riittävän. Kai siinä oli heidän mielestään riittävästi rockmeininkiä. He olivat hirveän hätäisiä. Kaikki piti tehdä nopeasti ja laittaa heti maailmalle. Yksi viikonloppu oli T.T. Oksalalla aikaa, ja silloin me ängettiin Finnvoxille tekemään toista sinkkuamme. En ollut tyytyväinen siitä kiireestä ja lopputuloksesta. Onneksi saimme Jimi Suménin tuottajaksi loppulevylle. Erosimme muista bändeistä siinä, että teimme amerikkaa. Garbo on aina ollut crossover-bändi, eli se on sopinut monen radion profiiliin.

Kultakurkut

Kaikki loppuu kuitenkin aikanaan. Monen tekijän summana innostus soittamiseen hiipui ja Garbo laitettiin telakalle. Soolouralle lähteminen ei ollut helppoa, koska ajat olivat vaativat. Eloranta teki duokeikkaa Bablon kanssa.

– Kai me oltiin vähän tuuliajolla. Tehtiin paljon keikkaa. Bablo teki joitakin mun biisejä, mutta muuten oli aika tahmeaa. Hyvä kausi alkoi, kun Kultakurkut aloitti.

– Siihen kuului Bablon ja mun lisäksi Harri Marstio ja Eero Raittinen. Mun unelmana oli, että tehtäisiin levy, jossa olisi monta mun biisiä. Me tehtiin kuitenkin sellainen hittilevy, jossa oli vain yksi uusi biisi. Yleisö tahtoi tuttuja hittejä. Raittinen ei taas tahtonut vetää holvikirkkoja, vaan kunnon bluesmeininkiä. Pikkuhiljaa homma hiipui, vaikka bändi toimikin todella hyvin.

Sooloura

Elorannan tie on ollut pitkä ja kivikkoinen. Hän kokee soolouransa alkaneen varsinaisesti vasta 2007. Silloin alkoivat soolokeikat ja tekeminen kunnolla omalla nimellä. Elorannan viimeisimmän albumin kappaleita on soinut radioissa kiitettävästi ja sen tarinat ovat puhutelleet aikuisia kuulijoita. Ne ovat aitoja, koskettavia ja niiden sielunmaisemaan on kuulijan helppo sijoittaa oma elämänsä.

– Laulussa pitää olla kiinnostava ristiriita. Se ei saa olla itsestään selvä. Helposti tehdään niin, että surulliseen sävellykseen tehdään surullinen teksti. Musta se ei saa mennä niin kaavan mukaan.

Yhdessä soolouran kanssa nosti päätään myös se lauluntekijä, joka tekee lauluja myös muiden esitettäviksi.

– Alun perin tein vain itselleni, mutta koska olen ollut aina tuottelias, aloin jossain vaiheessa antamaan lauluja muillekin. Olen oppinut kantapään kautta, että jos aion saada lauluja muille enemmän, minun on muututtava. Nuorempana olin hätäinen ja lepsu riimien suhteen, ja pidin iskelmää vähän hölmönä. Mieleni jumitusten muuttaminen kesti kauan. Sain biisejä satunnaisesti muille, mutta aina niissä tuntui olevan jotain ongelmaa.

– Pääsin jyvälle, kun Jorma Kääriäinen pyysi minulta Pilvenpiirtäjä-biisiä. Tajusin, että iskelmä on samanlaista kuin kaikki muukin: sitä on huonoa ja hyvää. Jokainen laulaja on omanlaisensa tekstin suhteen. Biisi menee paremmin läpi, jos laulaja samaistuu tekstiin.

Katkeranmakeaa

Sävel syntyy Elorannalta aina ensin. Hän lauleskelee englannilta etäisesti kuulostavaa kieltä melodiaan ja etsii oikeita sointuja. Sanat pysähdyttävät miettimään pidempään. Vuodet ovat tuoneet mukanaan maltin, ja tarve saada laulu valmiiksi yhdeltä istumalta on hävinnyt. On nukuttava yön yli, jotta ensimmäinen innostus laantuu. Sitten on aika kutsua paikalle sisäinen kriitikko.

Pitkän uran aikana on syntynyt paljon lauluja. Sitä yhtä ja rakkainta on kuitenkin vaikea nostaa ylitse muiden, muutama on kuitenkin jättänyt Elorantaankin jälkensä.

– Jäit on hyvin henkilökohtainen laulu. Siitä tehtiin erittäin onnistunut versio Garbon Miehuuskoe-levylle. Olin varma, että se on hitti, mutta ei. Tein siitä uuden version Pojasta mieheksi -levylle ja se toimii edelleen todella hienosti. Siinä on laulujeni perusominaisuus, melankolia, joka ei ole masentavaa, vaan katkeranmakeaa. Koen elämän sellaisena.

Myös Poika julman maan on Elorannalle tärkeä biisi, koska se oli Garbon ensimmäinen single.

Elorannalle riittää, jos hän saa olla mukana alalla levyttävänä ja keikkailevana artistina.

Hän on vanhan koulukunnan tekijä, joka ei usko pystyvänsä muuttumaan. Hän on osa jatkumoa, johon kuuluvat mm. J. Karjalainen, Edu Kettunen, ja Esa Kaartamo. Lauluja syntyy tasaiseen tahtiin, eikä kuivaa kautta ole ollut koskaan.

– Uskon, että paljon kun tekee, niin helmiä syntyy väkisinkin. Taloudellisten paineiden vuoksi toki toivon, että jotain kautta saan onnistumisia. Minulla ei ole vieläkään suunnitelmaa B.


Levytykset
Sooloalbumit
Suuret odotukset (AXR, 13)
Pojasta mieheksi (Humble House, 10)
Oikeita asioita (Humble House, 09)
Yksi pyyntö – Tuhat tarinaa (levy ja novellikokoelma) (Humble House, 07)
Jotain pysyvää (Megamania, 98)
Kipinä (AMT, 89)
Ainoa/Bella, single (Mirror Records, 82)
 
Garbo
Kruunaa ja klaavaa (tsound, 05)
Miehuuskoe (AMT, 95)
Garbo 10 vuotta – parhaat (AMT, 95)
Risteys (AMT, 94)
Pitkä tie (AMT, 89)
Garbo (Lighthouse, 87)
Julma maa (Lighthouse, 86)
 
Esa Eloranta & Ihmeidentekijät: Pienet suuret teot (AMT, 91)
Kultakurkut: Eero Raittinen, Harri Marstio, Bablo & Esa Eloranta (Edel, 02)
Heartworn: Heartworn (Bluelight, 06)
 
Lauluja eri artisteille
Kari Tapio: Tällainen yö
Jorma Kääriäinen: Pilvenpiirtäjä
Jari Sillanpää: Kesähitti (säv. Kassu Halonen, san. E.E.)
Matti Esko: Oman elämäni cowboy
Jani Wickholm: Kaveri
Jani Jalkanen: Onnen lahjat
Bablo: Mies joka ei koskaan tanssi (säv. Juha Björninen, san. E.E.)
Johanna Iivanainen: Uutta lunta
Jani & Jetsetters: Uuden elämän alku
Kalle Kaaja & Kulkukoirat: Sielusi kaipaa
Aki Louhela: Vapaana syntynyt
Kultakurkut: Miljoona kilometriä
 
Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 1/2014

Selaa lehden artikkeleita