Vuoden Merilaulu 2015 valittiin Meripäivillä

Vuoden Merilaulu 2015 valittiin Meripäivillä

Kuvassa voittajakappaleen tekijät Sami Tamminen ja Outi Keskitalo. Kuva: Marjo Kiljunen

Vuoden Merilaulu 2015 -sävellys- ja sanoituskilpailun finaali käytiin Kotkan Meripäivillä perjantaina 24.7. Voittajakappaleeksi tuomaristo valitsi Sami Tammisen ja Outi Keskitalon säveltämän kappaleen Kannattaa jakaa. Sami Tamminen oli myös sanoittanut biisin. Voittajakaksikko on kotoisin Tampereelta. Ensimmäinen palkinto on arvoltaan 2000 euroa.

Toisen palkinnon (1200 euroa) sai tamperelainen Juhani Valkama kappaleella Kotiin.

Kolmas sija (700 euroa) meni Helsingissä tällä hetkellä vaikuttavan Laura Sippolan kappaleelle Mies.

Kemiläinen solisti Mikko Koivulehto voitti Kotkan ruusu -kiertopalkinnon, eli parhaan esityksen palkinnon (1000 euroa). Koivulehto esitti finaalissa kappaleen Rakensinko pyykkituvan.

Kilpailun tuomariston puheenjohtajana toimi säveltäjä-muusikko Esa Nieminen. Muut tuomarit olivat sanoittaja, laululyriikan valmentaja Eija Hinkkala, Warnerin tuotantopäällikkö Pequ Nieminen, säveltäjä ja sanoittaja Jonnaemilia Kärkkäinen sekä Kotkan kulttuurijohtaja Antti Karjalainen. Tuomarit olivat erittäin tyytyväisiä finaalin tasoon.

 

Vuoden Merilaulu -kilpailun finaalikonsertti järjestetään vuosittain Kotkan Meripäivien yhteydessä. Kilpailun järjestävät yhteistyössä Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry, Kotkan Kulttuuriasiainkeskus sekä Warner Music Finland. Tänä vuonna kisaan osallistui 185 uutta sävellystä ja sanoitusta, joista finaalin oli valittu kymmenen parasta.

Lisätietoja

Kotkan kulttuurijohtaja Antti Karjalainen 040 668 2747

Elvis ry:n viestintäpäällikkö Nina Lith, 041 517 8998